Kirjoittaja Agna » 22 Huhti 2009, 20:16
Aberec
Haltia katsoi tarkkaavaisena, kun mies väisteli nuolet. Vaikuttavaa. Erittäin vaikuttavaa, ottaen huomioon, että miehen pohkeesta törrötti nuoli. Kohta Aberin silmät laajenivat, kun toinen veti esiin jalkajousen. Paljonko miehellä riitti valinnanvaraa?! Tappelutaitojen ja pisteliään miekan lisäksi häneltä löytyi vielä jalkajousi. Mutta mikäli Aberin jousitieto riitti, hän epäili ettei aseessa olisi paljoa panoksia. Ehkä kuusi? Tai vähän yli kymmenen? Summa oli kuitenkin sivuseikka, sillä pian haltiaa kohti ammuttiin nuoli. Se lensi kovalla paineella Aberin pään viereen, ja jäi pystyyn kallioon.
"Pyhä Äitimaa!" Aber karjaisi, ja sai kyljessä olevan haavan vihlomaan. Luola kaikui huudon jäljiltä, ja haltia veti ähkäisten uuden nuolen viinestään. "Haltia on nopein", hän mutisi kylki veressä, ja laukaisi jousen. Yhtäkkiä hänen kyljessään tuntui sama vihlova kipu, kuin tasanteelta tippuessa, ja haltia vajosi karjaisten polvilleen. Hän epäili kivun tulevan liikkeestä, jonka teki jousta jännittäessään ja sen laukaistessaan, mutta ei ollut aivan varma. Tuskanhiki valui vaaleaa otsaa pitkin, kun Aber tuijotti kontallaan kivistä kaarisiltaa.
"En ymmärrä vieläkään, mitä hyödyt tästä", hän sanoi hengittäen raskaasti. "Tästä, kun tapat meitä, jotka olimme tällä saarella ensin. Saarella, jonka teidän kaltaisenne valloittivat", hän jatkoi, nousi seisomaan, ja tähtäsi nuolen miehen rintaa kohti. Hän päästi nuolesta irti, ja se lähti suhahtaen halkomaan luolaa.