Helle päivä


Luolia on ympäri metsää, jotkut maan alla, jotkut kalliossa, jotkut suurista kivistä muodostuneita. Luolat ovat hyvä paikka pitää sadetta tahi pystyttää leiri, mutta kannattaa ensiksi varmistaa, ettei kyseistä luolaa jo asuta joku.

Valvoja: Crimson

Viesti Pe Heinä 24, 2009 7:09

//Niin no joo. Sitä mä pikkusen arvelin jälkeenpäin sitten//

Puolituinen lohikäärmekkin tuntui huomaavan, että jokin mahtoi tulla kohti. Ääni tosin oli vielä niin pieni, ettei tarkkaa etäisyyttä voisi tietää. Kovin korkeita äänet eivät olleet, mutta sekin ihmetytti, että haltijat osasivat liikkua suhteellisen äänettömästi. Ehkä nuo otukset olivat unohtaneet taitojaan vuosituhansien aikana, koska ainakin tämän joukon tulon kuuli. Vai oliko se edes joukko? Kaikki oli vielä niin arvailujen varassa. "Mitä arvelet, että tuolla on?", Skeith kysyi. Hän tahtoi huvikseen kuulla myös toisen arvion asiasta. Ääni kummiskin voimistui, joten ainakin jossain suunassa ne tulivat lähemmäs, ehkä tietoisesti tästä paikasta tai sitten ei.

Demonia alkoi oikeastaan kiinostamaan se mitä sieltä oli tulossa. Lähinnä uteliaisuutta, ei mitään taisteluntahtoa. Skeith harvemmin turvautui taisteluun, koska oli kuolematon? Tästä hän ei ollut varma, mutta varonut hän on kuolettavia iskuja. Kuolettavia iskuja muille eliöille, kuten syviä pistoja kehoon ja voimakkaita iskuja päähän. Ainakin tähän asti kaikki olivat suunanneet siihen, että demoni saattaisi olla kuolematon. Ainakaan ikään hän ei taitaisi kuolla. Tosin osia hän saattoi menettää? Tätä varten hänelle lieneekin kehittynyt aika vahva sisäinen puolustus, jolla pysäyttää suhteellisen voimakkaitakin liikkeitä. Tosin tätäkään ei ollut koskaan tarvinnut testata äärirajoilla. Demoni oli onnekas? Tai ehkä vain tarpeeksi viisas välttääkseen turhat konfliktit.

Skeith kyykistyi ja arvioi vielä mahdollista aikaa. Aikaa oli äänen kuulumisesta kulunut vain tovi, mutta sen voimakkuus oli kasvanut nopeaa tahtia. He liikkuivat ainakin lähes hölkkäysvauhtia? Kuka tahansa voisi päätellä nyt jo, että tuskin kestäisi kahta minuuttia enään edes äänen tuottajan paljastumiseen. Skeith hymähti ja sanoi: "Pian joko tapahtuu tai ei tapahdu jotain.. Se on lähellä".
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3984

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Pe Heinä 24, 2009 9:09

Ankoku Yakuta

Kyllä, se oli aika varmasti pieni ryhmä 5-6 henkeä, sillä yksittäinen ei saa näin kovaa mekkalaa aikaiseksi vaikka kuinka olis hölkännyt. Ellei kyseessä sitten olisi iso eläin, muttei kavio eläin sen tunnistaisi jo nyt. Se mikä eläin tuo tulija sitten mahdollisesti voisi olla en Ankokukaan osannut sanoa. Katse kävi seuralaisessa...
"Joku isompi elukka tai muutama kaksi jalkainen." Ankoku vastasi tuolle siirtäen katseensa ääneen suuntaan takaisin. Lähestyi kovalla vauhdilla tai kovalla ja kovalla, mutta nopeasti kuitenkin.
Eikä hänkään edelleenkään ollut innostunut tappelemaan tai ottamaan yhteen edes kirpun kanssa, ei vain oikein kiinnostanut tällä kertaa... osittain kyllä kuumudellakin omat näppinsä pelissä.

Lohikäärme vilkasi seuralaiseensa sivu silmällä kun tuo kyykistyi ilmoittaen, ettei enää ollut kauaa. Yakuta tuhahti ja asteli muutaman askeleen eteenpäin, kunnes katosi jonnekkin puiden tuomaan suojaan. Oli kivaa olla ninja. siitä sitten lohikäärme lähti nopeasti, mutta äänettömästi katsomaan mitä heillä olisi vastassa jos nyt mitään. Eikä sitä pitkälle tarvinnut edes mennä... Haltoita? Ja taisi olla aikamoinen kiirus, eikä mikään ihme niillä oli haavoittunut mukana ja jäljistä päätellen ihmisten tekosia. Selvä Yakuta sai kaiken tarvitsemansa tiedon ja muutamassa sekunnissa palasi takaisin seuralaisensa luokse.
"Haltoita, niillä on haavoittunut mukana, joka selittää osittain kiireyden ja ilmeisesti ihmisten tekosia." Yakuta antoi pienen raporttinsa jonkin ihme syyn takia demonille... Mutta olivathan he sentään veriveljiä, joten miksei saisi vähän kertoilla?

"Mitä haluat? Tehdäänkö selvää vai päästetäänkö läpi?" Ankoku virnisti pienesti. Ei muutaman haltian hengiltä päästäminen voi olla vaikeaa vaikka kuinka aseistettuja olivatkaan.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu

Viesti La Heinä 25, 2009 12:15

Toinen näytti lähtevän katsomaan äänen aiheuttajaa. Demonin hämmenykseksi tämä katosi äkillisesti. Lähtikö hän kokonaan? Miksi olisi? Demoni osasi jotenkin odottaa, että toinen palaisi, mutta kaikki oli mahdollista. Skeith otti muutaman askeleen pois luolalta ja katsoi metsään. Ääni läheni ja yhtäkkiä toinen palasikin. Skeith kääntyi katsomaan tätä vähän kysyvin ilmein. Tämä puolituinen lohikäärme selitti, että meluajat olivat haltijoita, joilla oli taakka mukanaan. Ihmisten kanssa oli luultavimmin rymytty. "Hah.. Vai, että kulettavat he taakkaa.. Mutta miksi ihmisiä täällä?", Skeith lähinnä totesi itsekseen.

Toinen näytti saaneen aistinsa heräämään? Hän jopa ehdotti, että kaksikko menisi hoitelemaan tuon joukon. Tarjous oli kieltämättä aika mielenkiintoinen. Ylivoima oli heillä, koska kaksi maagista olentoa vastaan muutama haltija, joilla oli taakka. Selvästi vaaka kallistui kaksikon puolelle tässä asiassa. Sinänsä he kyllä olivat haltijoita.. Niitä olentoja ihmisten rinnalla, joiden elämällä ei ollut arvoa tämän kaksikon silmissä. Tässä kummankin ideologia olivat samaa mieltä. Mitä vähemmän kumpiakin oli, sitä enemmän se edesauttoi demonin ja lohikäärmeen ehkä tulevia suunnitelmia kahdestaan tai yksin. Skeith naurahti miettimiselleen. "Ehkä sitä voisi pyyhkäistä pari roskaa pois", demoni sanoi. Tuosta sanomisestakin huomasi, ettei demoni arvostanut haltijoiden elämiä ollenkaan.

Ja nyt se paljastui. Skeith, ensimmäistä kertaa vapautti jonkun edessään lähes täydellisen muotonsa. Musta nestemäinen, mutta silti jokseenkin savumainen aine lähti demonin kehosta, joka muokkaantui tämän ympärilleen, lopulta peittäen tämän hetkeksi. Kun savu imeytyi takaisin demoniin, paljastui selvät muutokset. Ensinnäkin selvät haltijan merkit olivat kadonneet. Kädet olivat olkapäihin asti sysimustat, jokseenkin pienten piikkien peitossa, ja olkapäitä suojasi muutama isompi piikki. Kädet olivat hieman entistä leveämmät ja sormen päät loppuivat teräviksi. Kummastakin kyynärpäästä lähti olkapäätä kohti myöskin vähän pitempi piikki, sekä polvista. Silmät olivat saaneet tuon kolleen valon. Pupilleja ei siis näkynyt. Ne olivat ne valkoiset, kuolleen näköiset silmät, paistaen himmeeä valkoista valoaan. Skeith vilkaisi sivusilmällä toista kääntäen hieman päätään. Toisen sivusilmällä katsomista muuten ei olisi välttämättä voinut tietää, koska tosiaan demonilla ei ollut pupilleja, joita nähdä.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3984

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti La Heinä 25, 2009 6:36

Ankoku Yakuta

"Mistä minä tiedän?" Ankoku tuumasi toisen sanoihin olkiaan kohauttaen. Eipä hän voinut sellaista asiaa tietää miksi nuo ihmiset täällä liikkuvat. Omia johto päätöksiä Ankoku kuitenkin veti mononen monta mielessään. Yksi mahdollisuus voisi olla se, että nuo haltiat olivat erehtyneet tyhmyyttään tai vahingossa liian lähelle linnaa ja saaneet näin ihmiset peräänsä. Tai tässä on ollut kysessä ihan suoraan pelastus operaatio, joku haltia parka menty pelastamaan ihmisten kynsistä. Mutta sellaiseen taas tuon mukana raahautuvan puolikuolleen haltian pitäisi olla erittäin korkea-arvoinen. Tuskin tavallista kansalaista tai sotilastakaan ryhdytään noin vain pelastalemaan surman suulta. Joten ehkä se ensinmäinen vaihtoehto osui lähimpään.
Ankoku nyökkäsi tuolle kettumaisen virneen kera kun tuo ilmoitti haluavansa tappaa muutaman pikku haltian hengiltä. Tämä oli oikeastaan se kaikkein tehokkain tapa hävittään noita kahta kuolavis lajia, sillä sodat olivat ihan hanurista. Tehokkaampa oli tuhota noita kansoja pikku hiljaa yksitellen tai pieneissä ryhmissä, aikaahan se tietysti vie, mutta hänellä oli kyllä sitä ihan tarpeeksi. Eihän hän ja moni mukaan hänen jengiläisistään pysty kuolemaan pelkkään ikääntymiseen, toisin kuin nuo kaksi säälittävimmästä säälittävää lajia. Luulivat niin kovasti olevansa muita parempia, vaikkei niin ollutkaan.

Toinen kulma nousi aavistuksen verran, kun tuo alkoi vaihatamaan muotoa ja Ankokun oli pakko myöntää että oli vakuuttunut tuon ulkonäöstä todella paljon.
"Olet siistin näköinen." Ankoku hymähti pienesti ja ingoorasi tuon vilkauksen ihan kokonaan... Eihän hän oikeastaan nähnyt sitä, kiitos tuon valkoisten silmien. Mutta ei sillä nyt kamalasti ollut väliä. Nyt oli paaaljon mielenkiintoisempaa kiikarissa. Ääni lähestyi ja Ankoku asteli surutta ulos luolasta ja melkeinpä vain törmätäkseen noihin haltoihin.
"Kas, mitäs täällä..." Ankoku tuumasi mukamas kovinkin kummastuneena ja nuo haltian surkimukset kävi jotakin selittämään omalla kielellään. Hän ei valitettavasti ymmärtänyt tavuakaan, kunhan kallisti päätään ja tuumasi vain kevyesti. "...Vai sellasita." Yakuta ei kuitenkaan vielä tehnyt mitään hyökkääviä eleitä. Hän halusi vain olla kohtelias ja antaa seuralaisensa aloittaa jos halusi.
"Syötkö muuten haltian lihaa?"
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu

Viesti La Heinä 25, 2009 11:24

Ilmeisesti mentiin suoraan taisteluun. Lohikäärme lähti edeltä, mutta Skeith tuli heti takana. Haltijoihin törmätessä nämä tajusivat heti tilanteen. Skeith taasen vanhana tiedonhaluisena demonina oli oppinut haltijakielen, joten tiesi mitä nämä älisivät. "Mitä?! Keitä nämä ovat? Alueen piti olla tyhjä", Sanoi edeltä kulkeva haltija. Haavoittunut haltija yritti kääntyä katsomaan, mikä heidät pysäytti, mutta ilmeisesti lääkäri yritti käskeä tätä ottamaan rennommin. "Meidän on suojeltava häntä. Menkää, me pidättelemme näitä", Sanoi yksi viidestä haltijasta, johon oli mukaan laskettu tuo haavoittunutkin. Eli kaksi aikoi jäädä yrittämään hyödytöntä vastarintaa, kun taas kaksi veisi potilaan suojaan. Ja phy. Niin ei tulisi käymään.

Tuon haltijan, joka ensinmäisenä oli ollut puhevuorossa, ei näyttänyt kovin iloiselta huomattuaan Skeithin kädet ja silmät. Osasiko hän arvata tämän identiteetin vaikka silti tästä muodosta oli suhteellisen hankala tietämättömän tunnistaa demonia vielä. "Syönkö? En.. Jos itse syöt, niin saat pitää kaiken", Skeith sanoi ja otti askelia vielä lähemmäs haltijoita. Kaksikko lähti nopeasti viemään haavoittunutta pois, ja puolustusrintama otti aseistuksen esiin. "Luuletteko tosiaan, että teidän vastarinnastanne olisi mitään hyötyä? Olette jo käytännössä kuolleita..", Skeith sanoi haltijakielellä. Oli hyvä murskata myös vastustajan tahto hyökkäämällä sanoilla. "Mitä.. Keitä te olette?! Ihmisten kätyreitä?? Ei.. Ei ihmiset liittoutuisi..", Haltija yritti sepittää, kunnes tämän suu tukkeutui. Skeith oli nopeasti lähestynyt haltijaa ja otti tätä naamasta kiinni, samalla estäen tämän puhumisen. "Taidat siis tietää identiteettini?", Skeith vielä totesi haltijakielellä. Oikea käsi taasen muuttui hieman. Demonin sormet pitenivät tai pikemminkin niiden päälle muodostui terämäinen jatke. Sittemmin nämä uudet kynnet löytyivätkin vastustajan vatsasta. Tämän kaksikon tuhoamisessa ei kestäisi kauaa, joten nuo toiset kaksi potilaan kanssa saataisiin nopeasti kiinni.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3984

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti La Heinä 25, 2009 11:53

Ankoku Yakuta

Lohikäärme vain nyökkäsi kettumaisen kierosti hymähtäen demonin vastaukselle, kun tuo ilmoitti että hän saisi syödä vaikka jokaisen yksin. Kyllä hän jotakin aikoisi syödä tai kutsuisi rakkaan katraansa herkuttelemaan, tai ainakin ne jotka tähän aikaan pystyisivät liikkumaan. Pimeyden olentojen huono puoli, kaikki eivät kyenneet päivällä liikkumaan. Mikä oli hänen joukoissaan suurin heikkous.
kieth alkoi sitten juttelemaan noille haltia kielellä, kun taas lohikäärme ei jälleenkään ymmärtänyt tavuakaan tuon tai vasta puolen sanoista. Olisikohan korkea aika opetella myös tuo haltia kieli peruskielen lisäksi, sekä oman äidinkielen... jota yksikään täällä elävä ei osannut, hah. No oikei osa hänen joukoistaan kyllä, mutta heitä ei nyt laskettu.
Kaksi lähti viemään haavoittunutta turvaan Yakutaen seuratessa katseellaan hetken aikaan perässä, kunnes kääntyi vauhtiin pääseen Skeithiin.
"Sinä varmaan pärjäät tämän kaksikon kanssa?" Yakuta kysyi ihan vain oikeastaan ilmoituksena ja lähti sitten tuon kolmikon perään levittän mustat siipensä levälleen. Ei jaksanut juosta...

Ei siinä kauaa mennyt kun Yakuta sai nuo kiinni ja laskeutui noiden eteen, vetäen siipiään hieman kasaan. Haltiat puolestaan vetäsivät nuolensa esille pöpitsen jotakin, mistä hän ei taaskaan ymmärtänyt tuon taivaallista. Nuoli suhahti ilman halki ja Ankoku koppasi sen vain muutaman sentin päästä rinnastaan. Nuoli napsahti poikki ja Yakuta otti kaksi kunai veitseä vyöltä nakaten ne voimalla matkaan. Kummatkin uppsivat haltia parkojen päähän ja nuo kuolivat varsin nopeasti. Ei jaksanut leikkiä noiden kanssa, mutta tämä pieni potilas taas.... Yakuta käveli tuon luokse ja painoi jalkansa tuon rintakehää vasten alkaen hitaasti painamaan aina vain kovempaa haltian tuskan huutojen kera, lohikäärmeen kasvoilla koristaen nautinnollinen virne noiden kauniiden äänien soidessa korvissa. Kiduttaminen oli aina yhtä hauskaa, etenkin kun vastustaja ei kyennyt tekemään mitään itsensä auttamiseksi.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu

Viesti Su Heinä 26, 2009 6:27

Lohikäärme päätti lähtä jahtaamaan pakenevia suoraan. Se kelpasi Skeithille, koska ongelmia ei todellakaan ollut. Skeith työnsä toisella kädellään tuon vasta tappamansa haltijan irti itsestään. Kynnet kun olivat lävistäneet ruipelon, joten ne olivat vähän jumissa. Näytti siltä, että välistys ei tappanutkaan suoraan haltijaa, mutta mitään hänen tilalleen ei kukaan pystyisi tekemään. Kyse oli sekunneista taikka murto-osista, kunnes haltija kuolisi vammoihinsa ja verenhukkaan. Sellaisen verikylvyn demoni oli aiheuttanut tuolle toiselle oliolle.
Toinen haltija taas keräsi rohkeutta ja yritti lyödä sapellimaisella miekallaan demonia. Se osui, mutta pysähtyi leikattuaan ihon ensinmäisiä kerroksia. Miekka pysähtyi ojentajalihaksen kohdalle, miten demoni oli torjunut sivuttaisen sivalluksen, jonka alkuperäinen päämäärä oli demonin selkä. Ja miksikö sapelli ei leikannut demonin lihaa? Veri.. Demonin veri oli kiteytynyt kovaksi materiaaliksi. Tämän voisi tehdä koko kehollekkin, mutta se vain veisi voimavaroja turhaan. Haltija ei näyttänyt ymmärtävän tilannetta ja yritti uudelleen lyödä. Tällä kertaa kohteena oli pää. Skeith nosti kätensä ja otti iskun vastaa avokämmenellään. Peloissaan oleva haltija ei saanut iskuihin juuri mitään voimaa, joten Skeith pystyi leikittelemään demovoimillaan, mutta nyt ei jaksanut. Skeith sulki kämmenensä, ottaen siis miekan lujaan otteeseen itselleen. Ilmettäkään väräyttämällä taasen kämmen ohjautui kohti haltijaa. Tällä kertaa Skeith halusi kertakuolemalla hoitaa toisen. Kohteeksi osui siis pää. terät lävistivät brutaalisti uhrinsa heikoista kohdista, joita olivat silmät, nenän rusto ja suu.

Kun molemmat olivat nyt kuolleet, oli sama lähtä lohkäärmeen suuntaan, joka oli melkein näköetäisyydellä. Puitakun tuppasi olemaan vähän edessä. Skeith raahasi molempia ruumiita mukanaan, jos vaikka toinen haluaisi syödä nämä. Päästyään lähemmäs demoni huomasi toisen kiduttamassa haavoittunutta ja ilmeisesti viimeistä jokseenkin elossa olevaa haltijaa. Haltija vaikeroi tuskissaan. Hänen elämänsä oli täysin lohikäärmeen käsissä.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3984

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Su Heinä 26, 2009 9:27

Ankoku Yakuta

Ankoku painoi jalkaansa hitaasti ja tuskallisesti aina vain kovempaa tuon haltia paran rintakehää vasten, kunnes kuului rusahdus jonkun kylkiluun naksahtaessa poikki. Haltia parkasi täydeltä kurkusta ja Ankoku vain hymyili ihaillen noita tuskan vääristymiä kasvoja, eikä oikeastaan sillä hetkellä pahemmin huomioinnut demonia. Vilkasi tuota vain sivusilmällä nopeasti, ihan vain varmistaakseen ettei mitään ylinmääräistä seuraa tulisi.
Jalka nostettiin kituvan haltian rintakehän päältä ja tuo hengitteli vaikeasti ja katkonaisesti, melkein haukkoi ilmaa kuin kala kuivalla maalla. Kai sitten verta oli päässyt keuhkoihin kun hengittäminen noin vaivalollista oli. Hän oli kärsinyt tuosta samasta useaan kertaa, mutta kiitos kuolemattomuutensa hän parani siintäkin varsin nopeasti, vaikkei se nyt kivaa ollutkaan.
No Yakuta katseli hetken pää hieman kallellaan haltian kitumista, kunnes nosti jalkaansa ja kävi seisomaan tuon kaulan päälle kuin ei olisi ollut mitään. Haltia sätki Yakutan jalkojen alla kuin koiristus kohtauksen saaneena. Silti Yakuta käyttäytyi kun tuota ei olisi ollutkaan.
"Jos syötäväksi noita meinasit minulle, niin minä kyllä pärjään yhdelläkin... Mutta muita tämä varmaan kiinnostaa." Ankoku mumisi lopun lähinnä itsekseen ja astui pois haltian kaulan päältä kun tuon elämänlanka paloi vihdoinkin loppuun. Sitten pieni keskittyminen ja Yakuta otti yhteyttä miehiinsä/naisiinsa pyytäen näitä tulemaan luolalle aterioimaan jos kiinnostaa. Eihän telepatia ole varsinaisesti hänen kykynsä, mutta kiitos tämän ihanan merkin hän pystyi pitämään yhteyttä omiin lapsiinsa kuinka pitkältä matkalta tahansa. Muille se ei sitten onnistunutkaan, mikä oli harmillista.

"Vaikutat pätevältä tyypiltä..." Ankoku tuumasi tarraten yhden haltia ruumiin jalasta kiinni raahaten sen lähemmäs pientä kiveä, istahataen siihen riisumaan haltiaa vaatteistaan. Ei hän vaateita ajatellut sentään syödä.
"...Ja pidän siitä, etenkin rasistisuudestasi. ...Joten eiköhän ole aika hieman esittäytyä paremmin; olen Ankoku Yakuta kannibaalien johtaja omassa persoonassaan. Enkä ole puoliverinen- anteeksi pikku valehteluni, mutta ei sitä koskaan tiedä- vaan sata prosenttinen lohikäärme." Ankoku sitten vohdoin ja viimein suostui esittelemään itsensä demonille kunnolla viimeistä hippua myöten. Lohikäärme katkasi ällön rusahduksen kera haltian käden poikki pystyäkseen syömään hieman paremmin.
"Totta puhakseni kiinnostuin sinusta, joten haluaisin kysyä sinua palvelukseeni tai vaihtoehtoisesti kumppaniksi. Et vaikuta sellaiselta tyypiltä, joka haluaisi olla muiden pompoteltavana. Enkä aijo pakottaakkaan." Ankoku selitti demonille ja iski sanojensa päätteeksi hampaansa haltain lihaan repien siitä mukavan palasen..
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu

Viesti Su Heinä 26, 2009 10:10

Skeith katsoi haltijan kitumista säälimättömillä silmillään. Pian tuon elämä olisi ohi kuten hänen tovereidensa. Kuullessaan, että yksi riitti toiselle, pudotti tämä ruhot maahan suoralta kädeltä ja jätti siihen. Hautaaminen oli humanoidien tapa kunnioittaa kuolleita? Sillä mitään väliä ollut oliko mätänemässä maan pinnan päällä vai alla. Turhaa työtä siis demonin mielestä. Vähän aikaa kun toinen oli pitänyt jalkaansa toisen kurkulla, veltostui haltija. Hän kuoli hapenpuutteeseen. Oli myös mahdollista, että vammoihin, mutta todennäköisin oli hapenpuute. Oli kumma, että haltija oli pystynyt selviytymään näinkin pitkälle vammoinensa.
Toinen näytti keskittyvän, ja jotain pystyi melkein aistimaan, mutta ei mitä. Demoni jätti kysymättä asiasta, koska tuskin se demonin kannalta mitään tärkeää ollut.

Toisen kehuessa, Skeith hymähti kiitokseksi, jonka näki myös naamalta. Ehkä ensinmäinen kerta kuin joku tuntui todella kehuvan demonia vaikka vuosia oli kulunut tuhansia. Ja vihdoinkin paljastui toisen oikea identiteetti. Itse kannibaalien johtaja. Skeith kieltämättä oli hieman yllättynyt tiedosta. "Kappas. Ihan pomon kanssa olen päässyt jutustelemaan", demoni naurahti toisen esittelyn perään. Ankoku Yakuta.. Kannibaalien pomo. Myöskin toinen oli täysverinen lohikäärme, mutta tätähän Skeith taisikin epäillä? Joko toinen ei tykännyt lohikäärmemuodostaan tai sitten jotain oli sattunut? Mitä Skeith lohikäärmeiden persoonasta yleisesti tiesi, niin nämä olivat aika ylpeitä rodustaan.
Asiat muuttuivat entistä kiinnostavampaan suuntaan. Tarjousta annettiin. "Vai että kannibaalien joukkoon ehdotat?", Skeith vielä varmensi. Tarjous oli houkutteleva, ja toinen oli siinä oikeassa, ettei oikein pompoteltavaksi alkaisi. "Mutta tarkennahan tätä kumppanuutta?", demoni lisäsi vielä. Jos tarjois olisi hyvä, miksi hän ei tekisi yhteistyötä sielunveljensä kanssa? Yhdessä he voisivat ajaa toistensa unelmaa eteenpäin, kahden saastaisen rodun tuhoa.

Skeith huomasi kyllä itsekkin olevan hieman nälkäinen. Haltijoita tarjolla.. Siitä oli niin pitkä aika kun viimeksi hän.. Söi haltijan. Skeith kyyristyi yhden ruumiin viereen ja työnsi kolme terämäistä sormeaan tämän rintakehästä läpi. Parhaimmat palathan olivat sydän ja maksa. Sydän oli täyttä lihaa, ja sen Skeith kaivoi varsin nätisti, ilman sotkemisia, ulos toisesta. Myöskin suhteellisen siististi hän söi, koska hän ei halunnut vaikuttaa barbaarimaiselta vaikka omasikin vielä ne eläimelliset vaistonsa.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3984

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Ma Heinä 27, 2009 10:54

Ankoku Yakuta

"Kyllä, sillä sinunlaisia löytyy enää harvoin..." Ankoku sanoi kunhan ensin oli tyhjentänyt suunsa. Pysähtyen hetkeksi aikaa pohtimaan miten ja millä tavalla selittäisi tuolle tämän. Hän ei alkaisi tätä demonia mitenkään erikoisemmin pompottamaan, sillä tuo tuskin tottelesi mitään pakottamallakaan. Mutta joka tapauksessa hän halusi tuollaisen demonin puolellensa vain sen takia, että he olivat veriveljiä ajatus maailmansa suhteen ja toisekseen tuon kyvyistä voisi olla paljonkin hyötyä. Ja auttoivathan he toisiaan jos yhdistäisivät voimansa.
"Kuten sanoinkin jo en aijo ottaa sinua tossuni alle, sillä siihet et ainakaan suostu. Joten haluaisin sinut vain yhteistyöläisekseni, sillä kyvystäsi muuttua haltiaksi ja ihmiseksi on hyötyä paljon minulle- toisin sanottuna haluaisin sinut vain vakoojakseni. Mutta silti saisit olla ja liikkua vapaasti miten haluat, kunhan välillä tulisit kertomaan minulle tai jollekkin alaiselleni jos jotakin isompaa tapahtuu sota rintamalla." Yakuta kertoi rauhallisella äänellä suunnitelmistaan tuota kohtaan ja hänestä se ainakin oli kohtuullista. Tuo saisi pitää vapautensa kaikin puolin, ilman että hän pahemmin pompottaisi.
"...Vastapalveluksesi vakooja töistäsi saat minulta turvaa ja suojelua jos jotakin tapahtuu, suostun myös tulemaan auttamaan sinua jos tarve vaatii- olet missä hyvänsä tällä saarella. Muuta minulla ei vielä ole annettavaa, ellet itse halua ehdottaa jotakin." Aika reiluako? Kyllä vain, sillä tämä demoni olisi arvokas eikä hän aikoisi päästää siitä irti noin vain.

"Haluat varmaan myös tietää vähän enemmän aikeistani? Kuten huomasitkin en ole kovinkaan ystävällinen haltoille ja ihmisille, rasisti siis. Tavoitteenani olisi näin aluksi vallata tämä saari tukikohdakseni ja hävittää kaiken ylinmääräisen täältä, johon kuuluvat nuo kaksi kuolevais lajia... Ja jos totta puhutaan luulin tämän saaren pimeyden kansan olevan varsin iloisia ajatuksesta, että he kääntyisivät näitä kahta rotua vastaan saadessaan jonkun johtamaan iskua. Valittevasti nämä kuitenkin vaikuttavat pelkäävän näiden kahden rodun tulivoimaa ja määrää- poikkeuksia toki on löytynyt, mutta harvassa ovat." Ankoku kertoi hieman enemmän aikeistaan ja suunnitelmistaan, muttei vielä ihan kaikkea paljastanut tuollekkaan. Hän aikoisi tehdä saman koko maailamalle, kuin tälle saarellekkin.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu

Viesti Ma Heinä 27, 2009 7:37

Vakoojaksi siis hän tahtoisi demonin. Hassua, mutta varsin hyvä ehdotus. Skeith teki oikeastaan jatkuvasti vakoojatyötä, tosin vain itselleen, mutta tiedon jakaminen henkilölle, jolla oli sama päämäärä, olisi hyödyllistä. Vastapalvelus tuntui myös sopivalta demonin korviin. "Lisäisin vielä niinkin pienen toiveen, että jos teillä on mitään tietokantaa mistään, niin saisin oikeudet käyttää niitä. Eli siis kaikkea magiasta, roduista, alkemiasta ja niin edelleen", Demoni lisäsi. Tuo lisäpyyntö tuskin oli kova, koska harvemmin oli niin arvokasta magian tietoa, ettei sitä jaettaisi. Oli sekin silti mahdollista, mutta demoni epäili moista. Mitä luultavimmin, jos näillä nyt oli jotain tietokantaa, olisi demoni saattanut lukea moiset kirjat, mutta koskaan ei tiennyt varmasti. Skeith kyllä suostuisi yhteistyökaveriksi näillä vapauksilla ja vastapalveluksilla. Sodan viimein syttyessä, demoni olisi varmasti kannibaaleille korvaamaton, koska hän saisi suoraa tietoa urkittua sotarintamilta ja taistelutaktiikoista aina hyökkäyspäiviin ja tunteihin.

Demoni itse oli hieman hämmästynyt, miksei pimeyden kansa ollut suostunut ihmisten ja haltijoiden pyyhkimiseen. Voisiko muka pelkkä pelko olla syynä? Tuskin mikään sopimuskaan, mutta taasen miksi alistuakkaan? Toisen suunnitelmat vaikuttivat hyvälle ainakin näin pitkälle. Jos toisen suunnitelmat eivät tulisi haittaamaan demonin elämää missään määrin, jatkaisi hän mitä luultavimmin yhteystyötä noiden kahden rodun tuhoamisen jälkeenkin. Skeith odotti hetken. "Suostun tekemään kanssasi yhteistyötä yhteisen tulevaisuuden takia. Kestikin aikansa, että pääsen yhdistämään voimani saman kaltaisen henkilön kanssa", Skeith vinkkasi toiselle hymyillen vienosti toisella suupielellään. Tämän mantereen historia tulisi muuttumaan tästä päivästä lähtien. Se oli varmaa, mutta näkyviin muutoksiin saattaisi kestää oma aikansa. Ihmisten ja haltijoiden välinen sota tulisi nopeuttamaan tätä muutosta, ja ehkä Ankokun kanssa jaettu tieto voisi myös nopeuttaa tätä sotaa. Mikä oli sen parempi taktiikka hävittää molempia nopeasti paljon, kuin laittaa heidät sotimaan nopeammin toisiaan vastaan? Siinä säästäisi myöskin omia resursseja.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3984

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Ti Heinä 28, 2009 5:49

Ankoku Yakuta

"Tietysti saat, mutta toivon ettet alkaisi sitten levittelemään niitä ulkopuolisille." Ankoku hymähti haukaten lihaa irti käsi varresta. Ja oli yksi loitsu mitä hän ei ole kenellekkään paljastanut, sitä kirousta mitä hän itse kantaa selässään kirjoitettuina riimuina. Ja vain pään katkaiseminen purkaisi sen... Voi kun kivaa~ Sitä hän ei kuitenkaan edes tuolle demonille kertoisi, se oli LIIAN iso asia kerrottavaksi kenellekkään. Sellaista luotto henkilöä ei ollutkaan jolle hän tuon kertoisi. Ja vaikka Skeith joskus kysyisi noista selässä olevista riimuista jotakin, hän ei vastaisi yhtään mitään, ei ainakaan totuuden mukaisesti.
Ja tietysti heillä oli hallussaan vaikka mitä teitoja ja loitsuja maailman kiertelyn jäljiltä, joista harva tiesi mitään. Suurin osa niistäkin tiedoista Ankokun päässä tai jossakin johtajalla tallessa. Hän päästi vain harvoja tutkimaan niitä ja Skeith tulisi olemaan niistä harvoista se yksi.

Eikä hänkään varsinaisesti tiennyt suoraan syytä miksei pimeyden olennot olleet kiinnostuneita saaren valtaamisesta itselleen. Kolme vanhintako niitä pelotti? Sekin voisi olla ihan mahdollista, mutta hänpä ei aikonut sotkea tai edes pyytä noita sotaan. Ja sen jälkeenkin kun tämä saari olisi valloitettu lohikäärmeet saisivat elää ihan rauhassa missä ennenkin. Hän ei noita vastaan nostaisi pikkurilliäkään.
Kuitenkin Ankoku hämmästyi suuresti kun demoni suostui hänen kanssaan yhteistyöhön. Oli jotenkin vaikea uskoa, että oli saanut tuollaisen tyypin puolellensa. Yakuta kuitenkin nyökkäsi tuolle hymyillen pienesti. Vähemmästäkin kun oli onnistunut saamaan todella tärkeän peli nappulan itselleen, vaikka tämä nappula saikin tulla ja mennä miten ikinä halusikaan.
Metsästä kuului rasahdus, mikä sai lohikäärmeen sillä sekunnilla jännittymään ja olemaan hyökkäys valmis... mutta onneksi sieltä tuli vain muutama muutama Kannibaali syömään johtajansa kutsusta.
"Kuka tuo on?" Kysyttiin heti ensinmäisenä Skeithiä tarkoittaen tietysti, Ankoku vilkasi nopeasti demonin päälle ja sitten alisiinsa.
"Ystävä, ei mitään hätää." Ankoku vastasi ja miehet sekä yksi nainenkin siirtyi syömään haltioita. Ankoku siirtyi Skeithin puoleen jälleen.
"Alaisiani... Mutta kunhan ollaan saatu masut pinkeiksi niin sinua varmaan kiinnostaa tulla tutustumaan piilopaikkaamme?"
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu

Viesti Ti Heinä 28, 2009 7:04

Täydellistä. Skeithillä oli nyt varmasti jatkuvasti kasvava varasto tietoa käytössään vapaasti. Tämä yhteistyö todellakin tulee olemaan molemmin puolin täydellinen. "En tietenkään levittäisi asioita muille, jotka ovat meidän välisiämme", Skeith sanoi. Jos totta puhuttaisi, Skeith ei kertoisi edes Ankokulle mitään, jos tätä liittoa ei olisi tullut. Skeith piti visusti kaiken oppimansa itsellään, mutta nyt hän voisi jakaa tietoaan kannibaaleille näiden tarvittaessa. Toisinsanoen: Skeith ei todellakaan kertoisi kennellekkään kannibaalien tietoja, mitä oppisi. Ei edes löytyisi hintaa, jolla tätä demonia voisi ostaa itselleen.

Metsästä kuului ääniä, joihin Ankoku reagoi siinä missä demonikin. Ilmeisesti Kannibaalin jäseniä, ja heitähän kiinosti heti demoni. Asia näytti jotenkin olevan nopeasti ohi, melkein kuin koko juttua ei olisi ollut sen jälkeen kuin lohikäärme mainitsi Skeithin olevan ystävä. Tällä tyypillä oli suuri auktoriteetti kannibaaleissa, todellinen johtaja, jonka arvovaltaa ei kyseenalaistettu. Skeith oli entistä vakuuttuneempi yhteystyökumppanistaan, koska eihän hän aijemmin voinut olettaa toisen auktoriteetin tasoa, ennen kuin näkisi sen. Auktoriteetin korkeuden huomasi nimittäin nopeasti, kun jokin henkilö puhui toiselle tai käskytti toista.

Demoni hymähti. Todellakin demonia kiinostaisi tämä ensinmäinen, ehkä jopa pysyväksi kodiksi nimettävä paikka. Demonihan vaelsi jatkuvasti, joten mitään kotia tällä ei varsinaisesti ollut, ei sillä että hän tarvitsisikaan, mutta piilopaikka oli aina piilopaikka. "Tottakai. Olisi hienoa myös nähdä lisää teikäläisiä", demoni sanoi. Siinä missä Ankoku olivat myös tämän alaiset yhteistyökumppaneita nyt demonille. Ei läheskään niin kovassa arvossa, mutta tämän lohikäärmeen kautta kyllä. Tarvittaessa Skeith asioisi myös muiden jäsenten kanssa, jos Yakutalla olisi vaikka muita kiireitä. Demoni uskoi, että kannibaalit eivät aliarvioisi tätä Ankokun ystävyyden takia, koska muutoinhan he saattaisivat jopa uhmata toisen auktoriteettiä? Skeith viimeisteli ottamansa sydämen ja katsoi kun muut söivät.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3984

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Ti Heinä 28, 2009 9:31

Ankoku Yakuta

Heh, hänen joukoillaan oli varsin pätevä syy kunnoittaa ja totella häntä, hän oli merkannut jokaisen ja tämän merkkauksen avulla hän pystyy tappamaan kenet hyvänsä sormia napsauttamalla. Toisekseen hän oli ihan oikeasti voimakas, joten harva uskalsi taisteluun sentään käydä haastamaan ainakaan ihan heti. Ja olihan hän hyvä johtaja, sillä hän ei ollut turhan kova tai vaatinut miehiltään liikaa- hän ajatteli noidenkin kannalta ja kaiken tämän päälle hän toimi alasistensa kanssa yhdessä, vaikka nyt määräsikin paljon tahtia miten mennään ja niin edes päin. Muttei kuitenkaan langennut siihen ylimielisten kuoppaan, joka piti jokaista itseään alempana- hänen alaisensa olivat hänelle... hänelle kuin hänen omia lapsiaan ja hän suojeli niitä ja hoiti, sekä piti kuria. Ihan tuli isällinen olo~

"Heh, ei meitä montaa edes ole... vielä." Yakuta hymähti puolittain ja kävi hetken katseellaan läpi miehiään. Ei todellakaan vielä, mutta jos hän vain saisi tämän saaren jokaisen puolueettoman puolellensa... Hän saisi pelotttavan armeejan itselleen, vaikka jäisi kuinka häviölle määrässä. Ei se koko aina ratkaissut, sillä jos pelasi pelinsä hyvin pienelläkin määrällä voisi voittaa. Mutta ensin hän haluaisi pistää kaksi sotivaa rotua yhteen voimalla ja sitten vasta iskeä puukot selkiin kun nuo olisivat väsyneitä. Mutta nyt toistaiseksi hänen pitäisi saada puolelleen ainakin tuhat pimeyden olentoa- ottaen huomioon että pimeyden olennot olivat vahvempia kuin yksinäinen haltia tai edes ihminen.
Kädestä ei enää paljoa ollut, joten se sai lentää maahan mätänemään ja maatumaan, ellei sitä nyt joku ala kaipaamaan. Lohikäärme vilkasi demonin päälle saaden havaita tuon jo syönneen... hänen alaisensa taas pärjäisivät ilman huoltajaansakin, joten Yakuta nousi ylös.

"Käyn esittelemässä tulokkaalle vähän paikkoja... Varokaa mahdollisia ruumiiden kaipaajia. Eikä mitään turhia tappeluja." Yakuta huomautti miehilleen oudolla kielellä, jota hänen poppoossaan usein käytettiin käsimerkkien lisäksi.
"Tulehan, niin pääsen esittelemään sinulle kotimme." Lohikäärme hymähti puolittain lähtien kävelemään piilopaikkaa kohden.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu

Viesti Ke Heinä 29, 2009 1:33

Skeith osasikin odottaa, että Kannibaaleja ei hirveästi olisi vielä. Jonkin kokoinen poppoo varmasti, koska mainettakin maailmalla ovat saaneet.
Lohikäärmekkin näytti viimeistelevän ateriansa, taas kun tämän alaiset vielä näyttivät popsivan aterioitaan. Lohikäärmeen syötyä, tämä puhui jotain outoa kieltä, johon liittyi vähän käsimerkkejä. Kieli muistutti vähän muutamaa kuollutta kieltä, mutta silti oli hyvin kaukana niistä. Ehkä Skeith oppisi tämän kielen ajan kanssa myös, kunhan asioisi kannibaalejen kanssa.

Skeith astui ruumiin luolta pois, joten jos joku nuista halusi syödä sen loppuun vielä, niin saisivat toki. Demoni nyökkäsi toiselle tämän pyytäessä seuraamaan. Kohta hän saisi nähdä tuon piilopaikan ja tutustua joihinkin kannibaalien jäseniin, jotka mahdollisesti olivat piilopaikassa. "Mistä muuten alaisesi tiesivät tulla tänne?", Skeith kysyi toiselta. Toisen alaisethan nimittäin ilmestyivät demonin mielestä kuin tyhjäksi vaikka ennen sitä oli tuo toisen keskittyminen. Telepatia? Luultavasti, mutta varmistus oli hyvä. Lohikäärme ei näyttänyt kyllä kovin taikojalta, niin siinäkin suhteessa kysyvä ei tieltä eksyisi. Myöskin tässä nyt takana kulkiessa demoni näki riimut toisen niskassa. Niilläkin lie joku tarkoitus. Moni kantoivat klaanimerkkejä, toiset olivat kirottuja, joku taasen leimattu. Sinänsä siis Skeith ei toisen riimuista kiinostunut vaikka silmään pistivät nyt näin äkillisesti. "Kuinka pitkä matka piilopaikkaan mahtanee olla?", Skeith kysyi vielä ohimennen. Oli kiva tietää edes jotain matkan pituudesta.
EdellinenSeuraava

Paluu Luolat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia