Fire, veli hopea


Pohjoisempana Kleth vuorista, Quinn metsien pohjoisempien osien takana sijaitsevat laakeat tunturit. Tunturit jatkuvat aina metsän reunalta kauas mantereen pohjoiselle reunalle, josta löytyy monien metrien pudotus jäiseen mereen. Tunturien välistä löytyy tasaista, hyisiä alankoja. Tunturimaat ovat alati viiman ja kylmän sään runtelemia. Kesäisin muutama kukka saattaa kukkia ja marjapensas tuottaa marjoja, mutta muuten heinää suurempaa kasvillisuutta ei löydy. Talvi tulee huomattavasti aikaisemmin tunturimaille, kuin muualle Cryptiin ja talvi myös kestää täällä huomattavasti pidempään. Karusta maastostaan huolimatta Tuntureilta löytyy elämää, aina eläimistä taruolentoihin ja jopa humanoideihin.
Suurin tunturi tunturimailla on nimeltään Kouta. Sen juurella sijaitsee suurin alankomaa nimeltään Vishal. Vishalilla sijaitsee eniten kasvillisuutta ja elämää. Sen läpi virtaa yksi pohjoisen suurimmista joista, Ukko nimeltään, joka laskee hitaasti Kleth vuorilta kohti pohjoista, mutkitellen tunturien välistä.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 14160

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Elo 01, 2019 10:05

Fire, veli hopea

Nuka


Kesä oli jälleen siunaantunut Cryptiin, auringon lämmittäen mukavasti aamusta iltaan. Yölläkin oli lämmintä ja sehän oli Nukan mieleen, joka tykkäsi enemmän lämmöstä kuin kylmästä. Joskin, turhan kuumaat helteet eivät olleet hänen mieleensä.
Tänään oli kuitenkin tuulisempi, pilvisempi päivä. Nuka oli aamusta asti valmistautunut jälleen pidemmälle vaellusretkelle tuntureille, pellavapäisen aikoen käydä katsomassa ansansa mahdollisten saaliiden toivossa. Tällä kertaa hän oli jopa virittänyt suuremmalle riistalle ansoja, nyt kun poronvasoja liikkui tuntureilla lauman mukana.
Pukeuduttuaan keveäkankaiseen, valkeaan paitaan ja punertavanruskeaan nahkaliiviin, oli Nuka syönyt aamiaisen nopeasti siskonsa Meletin seurassa. Sen jälkeen oli aika lähteä matkaan, kentaruritytön napaten mukaansa laukun erätarvikkeille, sekä lyhytjousen ja viininuolen. Kyllä hän ajoissa aikoi kotiin tulla, mutta otti silti mukaan myös kuivalihaa välipalaksi.

Kun kaikki tarpeellinen oli matkassa, ilmoitti Nuka lähtevänsä ja kävi kepeään laukkaan kohden tuntureita. Pikisulka lähti "emäntänsä" perään, korpin räpistellen nopein siiveniskuin nelijalkaisen perään ja kun aukeammille alueille päästiin, kohosi korppi korkeammalle liitelemään.
Parista ensimmäisestä ansasta Nuka ei löytänyt mitään, ne olivat jääneet tyhjiksi. Tyttö kuitenkin viritteli ansat uudelleen ja jätti sijoilleen, jatkaen matkaansa, tuulen puhallellen puuskittain aavoilla tuntureilla. Seuraavasta ansasta löytyi rusakko. Nuka kävi nopeasti päästämään jo rimpuilusta uupuneen eläimen päiviltä, napaten rusakonraadon matkaansa.

Kun seuraavalle ansalle suunnattiin, alkoi Pikisulka yllättäen raakkua varoituksen merkkinä. Nuka seuraili linnun liikkeitä, ravaten kuitenkin eteenpäin, samalla pitäen silmällä ympäristöään. Ei hän nähnyt mitään erikoista, mutta kenties Pikisulka näki jotain kukkulan takana, jolle Nuka oli nousemassa? Se selviäisi vain katsomalla. Joten, ravi vaihtui rauhalliseksi, varovaiseksi kävelyksi, tytön lähestyessä kukkulan harjannetta oli hän haistavinaan savun... Mutta varsinaista savua ei noussut lähistöltä... tai sitten tuulenpuuskat hajottivat sen niin tehokkaasti.
Oli miten oli, Nuka nousi harjanteelle, katsahtaen alas toiselle puolelle, jossa puun ja suurempien kivien seassa olisi pitänyt olla yksi ansoista. Mutta ansaansa hän ei nähnyt, sillä sen maiseman peitti valtava, liekehtivä olento.
Nuka jähmettyi paikoilleen sillä sekunnilla, Pikisulan kaarrellen emäntänsä yllä raakkuen, aivan kuin kannustaen kentauria ottamaan jalat alle ja äkkiä. Pelko oli kuitenkin jähmettänyt tytön paikoilleen, ainakin näin ensireaktiona. Pelkoa taisi kuitenkin sävyttää myös silkka uteliaisuus petoa kohtaan, joka väreili lämpöä ympärilleen ja näytti olevan liekeissä, kirjaimellisesti. Mikä tuo oli? Lohikäärme? Kenties, vaikkei Nuka tuon näköisiä lohikäärmeitä ollut ennen nähnyt...


// Zero Grudge aka ZeroGee aka ZG raahaa Bellynaattorisi tänne. Insideläppäotsikot on hasuja //
Avatar

Uusi tulokas
Uusi tulokas

Viestit: 8

Liittynyt: To Elo 01, 2019 6:03

Viesti Pe Elo 02, 2019 7:11

Re: Fire, veli hopea

// Hopea, veli fire //

Koko kesäpäivä oli mennyt kyyhötellessä siinä samaisessa luolassa, jossa hiiltyneenä palava käärme oli maannut jo melkein vuorokauden ympäri. Olennon siivet eivät edes mahtuneet taittumaan mukavasti pienessä onkalossa, mutta siihen Ambrosios oli jo tottunut. Käärme tiesi joutuvansa lähtemään suojasta ja oikomaan raajansa jossain vaiheessa, sillä mikään edes vuorikaurista muistuttava ei ollut vaeltanut lähellekään luolan suuta aikoihin.
Kuunneltuaan vatsaansa vielä jonkin aikaa, leveäsiipinen matelija päätti lopulta kohdata ulkomaailman ja ryömiä ulos turvapaikastaan. Pohjoisen vuorten korkeuksista oli hyvät näköalat, ja Ambrosioksen kasvattaessa liekkiään tuo samalla silmäili näkyä. Ei ihaillakseen, ainoastaan löytääkseen paikan jota lähteä haravoimaan. Vaihtoehtoja ei ollut hirveästi; tunturit olivat ainoa alue jossa palava suomukas olisi kohtalaisen turvassa uteliailta katseilta ellei tuo halunnut lähteä vaeltamaan havumetsän keskelle.
Niinpä Ambrosios leimahti kunnolla liekkeihin ja tiputtautui piilopaikkansa suun edessä aukeavalta jyrkänteeltä. Auetessaan massiiviset siivet ottivat tuulta alleen ja lohikäärme käänsi pudotuskurssin nousuun, suunnaten sitten kohti aukeille tuntureille musta pilvi perässään.

Valtava metsäalue kiusasi nälän heikentämää liskoa tuon silmäkulmasta jatkuvasti. Ambrosios tiesi metsässä olevan enemmän riistaa, mutta tiesi myös että sillä lieskalla ja niillä siivillä tiheästä metsiköstä ei noin vain kaapattu ateriaa. Oli toivottava että alla levittyviltä tuntureilta löytyisi jotain; jo siksi ettei käärmeellä ollut enää energiaa ruveta patikoimaan metsässä mikäli tämä reissu olisi floppi.
Jonkin aikaa Ambrosios väritti taivasta mustalla pilvellä, kierrellen ja silmäillen kaukana alla värittyvää maaperää. Mitään ei liikkunut missään. Nälkäisellä ei ollut tarpeeksi kärsivällisyyttä eikä aikaa liidellä loputtomiin, ja tilanne vain paheni kun turhautuneisuus alkoi nakertamaan toden teolla. Mutta sitten harmaanruskeasta maaperän merestä erottui jotain, joka vaikutti kiinni jääneeltä porolta. Ambrosios ei jäänyt arvailemaan mikä ja miksi, vaan välittömästi syöksähti alas; nalkissa oleva eläin ei vaatinut sen kummempia saalistustaktiikoita. Pääasia oli olla ensimmäisenä syömässä sitä.

Hätäily puri kuitenkin omaan nilkkaan kun korkealta syöksyvän siivekkään oli tarkoitus ottaa kontaktia maanpinnan kanssa - Ambrosios ei tehnyt laskeutumista läheskään niin varovaisesti mitä itsensä kokoinen lohikäärme vaatisi. Suuri massa tulta ja rikkiä iskeytyi maahan kovalla nopeudella hieman liian jyrkästä kulmasta, ja repi maaperää puineen kivineen jonkin matkaa kunnes vauhti pysähtyi. Mutta käärme ei jäänyt arvioimaan suoritustaan eikä välittänyt terävästä kivusta olkapäässään, vaan ravisti päänsä selkeäksi ja selvitti välittömästi, missä ruokansa oli.
Nuori poro oli kuin olikin jäänyt kiinni ansaan, ja eläin oli löytänyt uutta energiaa rimpuilemiseen nähtyään suuren, tulisen liskon tipahtavan vierelle. Eipä tuo mahaa riittäisi täyttämään, mutta se oli alku - ja helppo sellainen. Ambrosios käveli niin ripeästi kuin suurilta siiviltään pääsi eläimen luo ja aikaa säästelemättä puraisi eläimestä suurimman osan irti, niellen kaiken kokonaisena. Revityn ruhon toinen puoli oli vielä kiinni ansassa, mutta se tilanne tulisi korjautumaan pian.
Äkillisesti tuuli kuljetti hajun joka ei kuulunut tunturiympäristöön, saaden käärmeen kääntämään katseensa paikallaan seisovaan nelijalkaiseen pienen matkan päässä. Tilanne oli hetken aikaa hämmentävä, eikä kevyesti nahkansa alla palava lohikäärme osannut kuin tuijottaa takaisin - vuoroin nuorenoloista tyttöä ja vuoroin tuon ympärillä huutavaa lintua. Belial ei ollut ennen nähnyt kentauria, mutta tiesi kyllä kyseessä olevan älyllinen olento. Ehkä.
"Aiotko tuijottaa siinä vielä pitkään?", käärme murahti lopulta. Pieni nelijalkainen ei vaikuttanut uhkaavalta, mutta ei sitä koskaan tiennyt. Ambrosios pysyi valppaana ja siirsi toisen siipensä hieman lähemmäs ruhoa, kuin varmistaen sen omistajuuden. Samalla käärmeen olkapää muistutti itsestään, ja silmäkulmastaan tuo vihdoin noteerasi sen vuotavan verta kuin laavaa. Tunturimaahan rajusti laskeutuminen oli ollut hieman kovempi kokemus kuin pakkolasku pehmeään maahan.
"Jos aiot, syön sinutkin."
Avatar

Monarkki

Viestit: 14160

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Elo 03, 2019 3:22

Re: Fire, veli hopea

Sydän löi rinnassa tuhatta ja sataa, Nukan tuijottaessa tuota petoa, joka ilmeisesti oli hänen ansansa saaliista kiinnostunut ja sen syönyt. Jalat käskivät lähtemään livohkaan sillä samaisella sekunnilla, mutta mieli ja kroppa ei ottanut totellakseen. Lähes hyperlentivoiva kentauri katseli alas lohikäärmeeseen, tietämättä mitä tehdä. Olisiko hänen pitänyt vain juosta? Ehkä, mutta lohikäärmeet osasivat lentää! Ja he olivat aavalla tunturilla, jos tuo tulinen peto lähtisi lentoon, saisi mokoma Nukan kiinni alta aikayksikön! Olisiko pitänyt esittää kuollutta? Ei, tuskin, se kuulosti tyhmältä idealta. Mutta mitä muutakaan hän voisi? Ajatukset päässä pyörivät ympäri yhdessä kakofoniassa, samalla kun korvissa soi vain Pikisulan rääkynä. Voi kuinka hän kaipasikaan isäänsä sillä hetkellä, keskenkasvuisen melkein purskahtaen itkuun.

Mutta, ennen kuin Nuka ehätti päätöksiä tehdä, kuuli hän äänen. Äänen, joka kumpusi tuosta tulisesta liskosta, yleiskielellä. Kentaurityttö veti terävästi henkeä kuullessaan ne ensimmäiset sanat, jotka tiedustelivat, aikoisiko hän vielä pitkään tuijotella. Niihin sanoihin Nuka ei ehättänyt edes miettiä mitään vastattavaa, kun suurisiipinen lohikäärme liikahti. Se liike sai kentaurin viimein hypähtämään sijoiltaan, hieman taakse päin, Nukan kuitenkin nähden, kuinka lohikäärme ei liikkeissään niin notkea ollut. Tuon liikkeet näyttivät jopa ontuvilta. Oliko lohikäärme satuttanut itsensä?

”E-et sinä minua söisi!”, Nuka huudahti, kun viimein oli kaiken rohkeutensa saanut kerättyä. Vaikka kaikki äänet päässä käskivätkin juosta pakoon, pysyi kentaurityttö silti paikoillaan. Oli hän ennenkin lohikäärmeitä nähnyt! Oli hän ennenkin lohikäärmeiden kanssa jutellut! Seyr, Saga, Lokene. Kyllä hän tiesi, millaisia lohikäärmeet olivat — tai ainakin millaisia serpentti lohikäärmeet olivat… Tämä kuumuutta hehkuva siivellinen lohikäärme oli kyllä omanlaisensa tapaus. Jos tuo oli lohikäärme, eihän Nuka sitä tiennyt! Hänellä kun ei ollut kunnon käsitystä siitä, kuinka suuri lohikäärmeidenkirjo varsinaisesti oli.

”Si-sinä… Sinä söit minun saaliini?!”, Nuka kohotti ääntään, jotta tulisiipi varmasti kuuli hänet. Se oli lähinnä retorinen kysymys, ennen kuin kentauri jatkoi sanojaan.
”Ol..Olet loukkaantunut! Etkö?! Toinen siipesi ei kanna. Missä sen loukkasit?!”, Harjanteella pysyttelevä tyttö huuteli, ”Tiedän kaltaisiasi! O-olet…”, hetkeksi tytön puhe pysähtyi, Nukan muistellessa yleiskielensanaa lohikäärmeille. Tuo palava otus tuskin ymmärsi kentauriklaanin kieltä…
”Olet Lohikärmes!”, Nuka lopulta huudahti, tietämättään totta kai väärin lausuen sen rodun nimen.


// FIRE, HOPEA VELI //
Avatar

Uusi tulokas
Uusi tulokas

Viestit: 8

Liittynyt: To Elo 01, 2019 6:03

Viesti Su Elo 04, 2019 4:30

Re: Fire, veli hopea

Ei lohikäärme itsekään uskonut omaan kommenttiinsa; jo valmiiksi välimatkan päässä oleva kentaurityttö pääsisi liskoa pakoon vaivattomasti ja tuon jahtaaminen koituisi suuremmaksi vaivaksi kuin hyödyksi. Mutta eihän pienemmän tarvinnut sitä tietää, Ambrosios oli kuvitellut, että lyhyt uhkaus riittäisi häätämään tuon pois. Mitään ei kuitenkaan ollut tapahtunut, nuori kentauri ei hievahtanut mihinkään. Olennosta ei huokunut suurta määrää rohkeutta eikä itseluottoa, joten ehkä kokemattomuus piti lapsenkasvoisen yhä juurtuneena?
Tähän päätelmään käärme tuli, etenkin kun tyttö huudahti äkillisesti vastalauseen tulikiven kommenttiin. Oliko Ambrosios todella niin läpinäkyvä, vai yrittikö kentauri vakuuttaa enemmän itseään ettei tulisi syödyksi? Oli syy mikä tahansa, lohikäärmeen teki mieli toteuttaa uhkauksensa jo periaatteesta - siivekkäällehän ei mikään pikkutyttö saanut kertoa, kenet tuolla oli lupa niellä.
Mutta Ambrosios hillitsi mielensä, ja tyytyi toistaiseksi vain tuhahtamaan ärtymystään ja ylpeyttään.

Pieni kentauri paljastui poroansan alkuperäiseksi omistajaksi, mikä selitti jonkin verran, miksi tytönalku oli yhä läsnä. Ansaan jääneestä riistasta ei ollut paljoa jäljellä ensimmäisen puraisun jälkeen, mutta käärme ei ollut aikeissa jättää kentaurille mitään.
"Ehdin ensin", Ambrosios ärähti ja laski päätään aavistuksen lähemmäs ateriaa. Katseensa oli alati lukittuneena harjanteella seisoskelevaan nelijalkaiseen, kuin odottaen tytön tekevän jotain tyhmää saadakseen saaliista jämät. Tulinen katse siirtyi kuitenkin vilkaisemaan olkapään vuotavaa ruhjetta, kun vaaleajouhinen sattui seuraavaksi mainitsemaan siitä.
Belial kirosi päässään; tietenkin tytönalun oli pitänyt noteerata se.
"Laskuvirhe.", tokaisi tylysti. Käärme vilkaisi tämän jälkeen olkansa yli, jossa törmäyksen johdosta palanut maa savusi yhä. Tunturin puuskittainen tuuli teki hyvää työtä puhaltaessa käryjä pois, mutta pieni kraatterintapainen tulisi säilymään maaperässä jonkin aikaa. Vielä pidempään tapahtuma tulisi pysymään siivekkään muistissa.
Siinä kaikessa oli jotain häiritsevän tuttua - oliko näin käynyt ennenkin?

Palava katse siirtyi välittömästi takaisin kentauriin tytön puhuessa jotain Ambrosioksen kaltaisista. Tämä sai käärmeen tuntemaan olonsa rauhattomaksi, hän ei ollut järin innoissaan ajatuksesta muista lohikäärmeistä. Tai kuten nuorempi ilmaisi; lohikärmesistä.
"Minulla ei ole kaltaisiani.", sanoi vähän liian nopeasti, liekkiensä alkaessa palaa aavistuksen verran intensiivisemmin kuin puolustusmekanismina. Ajatus muista oli jopa ahdistava; entä jos käärmeellä olikin kaltaisiaan? Lajitovereita, jotka tiesivät kuka hän oli? Halusiko Ambrosios tietää millainen elämä tuolla oli ollut ennen herättyään pohjoisesta?
Palava lisko muisti sitten, ettei ollut yksin. Kentaurityttö oli yhä läsnä, joten käärme pikaisesti keräsi itsensä, ravistaen lasittuneen katseen päästään.
"Silmäsi toimivat lähes yhtä hyvin kuin kielesi.", Ambrosios kommentoi enemmän omaan tyyliinsä. Tuntui kuitenkin vieraalta myöntää jotain sellaista, aivan kuin siivekäs olisi halunnut kieltää olevansa se massiivinen, tulinen käärme jonka muotoa juuri nyt kulutti.
"Jos tiedät käärmeitä, kuinka yksikään niistä ei ole vielä syönyt sinua?", kysyi sitten epäuskoisesti. Vaikka tulinen halusi vaikuttaa mahdollisimman välinpitämättömältä, oli vaalea tytönalku herättänyt jonkin asteen uteliaisuuden lohikäärmepuheillaan. Ehkä kentauri pelasi vain aikaa ja puhui mitä sylki suuhun toi, mutta pianhan se selviäisi.

// VELI, HOPEA FIRE //
Avatar

Monarkki

Viestit: 14160

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Elo 04, 2019 5:49

Re: Fire, veli hopea

Ehdin ensin. Jos kyseessä ei olisi ollut palava lohikäärme, olisi Nuka saattanut jopa suivaantua tuollaisesta röyhkeydestä ja tuhahtaen vetää kätensä puuskaan. Mutta nyt moinen kommentti sai kentauritytön vain kurtistamaan kulmiaan ja mutristamaan huuliaan pienesti. Totta kai, nopeat söivät hitaat, näin luonnonlakien mukaan, mutta jos kykeni puhumaan, voisi sentään hieman harjoitella myös käytöstapoja! Toisaalta, kuka hän oli lohikäärmeitä sivistämään…
Mitä haavoittumiseen tuli, kertoi tulinen sen olleen ”laskuvirheen” syytä. Nuka ei oikein ymmärtänyt sitä sanaa tässä yhteydessä, kallistaen vain pienesti päätään ja katsoi siivekkään puoleen kysyvästi. Mitään parempaa selitystä hän tuskin kuitenkaan sai, joten tytön piti itse päätellä. Ehkä peto oli laskeutunut liian lujaa?

Lohikäärmeellä ei kuulemma ollut kaltaisiaan. Jostain syystä tuli toisen ympärillä tuntui yltyvän, pedon muuttuen entistä uhkaavammaksi, mikä sai Nukan ottamaan jälleen puolittaisen askeleen taakse päin, ihan varmuuden vuoksi. Myös korppi taivaalla kävi rääkymään äänekkäämmin, lohikäärmeen muuttuessa silminnähden vihaisemmaksi. Nuka ei tiennyt, mitä siihen sanoa. Olihan tuolla kaltaisiaan? Lohikäärmeitä oli Cryptissä, paljonkin, kuulemma. Vai tarkoittiko toinen sitä, ettei hänenkaltaisia, hänen näköisiänsä, lohikäärmeitä ollut?
”… Kiitos?”, Nuka kiitti kysyvästi lopulta, kun lohikäärme tokaisi kentaurin silmien toimivan lähes yhtä hyvin kuin kielensä. Eihän tyttö tiennyt oliko se sarkasmia vai vilpitön kehu, tai jos oli kehu, niin mitä se varsinaisesti tarkoitti. Nyt kun he yleiskielellä puhuivat, eivät kaikki kommentit menneet niin hyvin tytön ymmärrykseen.

”Eivät he syö meitä, kaltaisiamme. Ihmismäisiä! He ovat y-ystäviä!”, Kentauri jatkoi, vastaten nyt lohikäärmeen kysymykseen, ”He kävivät vieraanamme, taivaantulien juhlassa. Tulivat… Etl… Etelästä, kylästä, missä on paljon lohikäärmeitä!”, Nuka jatkoi selitystään, selvästi välillä miettien sanoja, osin jopa ääntäen väärin tai hassusti niitä.
”Onko sinulla ratsastajaa?”, Tyttö puolestaan uteli, kerta oli tutustunut ja kuullut lohikäärmeratsastajista, ”Vai oletko yksinäinen?”, seurasi lisäkysymys, jolla Nuka lähinnä tarkoitti, oliko tämä lohikäärme niin sanotusti ”kesyttämätön”.



// Ei nyt kuluteta kaikkia otsikkovaihtoehtoja heti //
Avatar

Uusi tulokas
Uusi tulokas

Viestit: 8

Liittynyt: To Elo 01, 2019 6:03

Viesti Ti Elo 06, 2019 2:58

Re: Fire, veli hopea

Ambrosios oletti kentaurin eläneen omiensa tai haltioiden parissa koko pienen ikänsä, minkä takia yleiskieli tuotti tuolle hieman vaikeuksia. Eipä se siivekästä hetkauttanut, ehkä vain parempi että palavan sarkasmi ei tullut täysin ymmärretyksi. Eihän tuon ollut muutenkaan tarkoitus tunturireissulla tehdä tuttavuuksia minkään muun kuin ruokansa kanssa - ruoan, jonka päältä käärme ei ollut tänä aikana hievahtanutkaan. Poron jämien omiminen oli nyt kuitenkin jäänyt hieman vähemmälle huomiolle.
Tulinen katse pysyi epäuskoisena kentauritytön puhuessa käärmeistä kaltaistensa ystävinä. Ambrosios ei itsekään ollut täysin varma miksi moista oli niin vaikea uskoa, vaikka vuorilla eläjän korviin oli kantautunut etelästä jos jonkinmoista uutista. Ei kuitenkaan mitään mainitsemisen arvioista kentaureista eikä lohikäärmeistä. Eikä juhlasta, josta tytönalku puhui.
"Kylällinen lohikäärmeitä pohjoisessa juhlimassa?", toisti jopa hieman huvittuneena. "Sellaiseksiko tämä sota on mennyt? Juhlaksi?", lisäsi ääneen ajatellen, vaikkei uskonut pienen nelijalkaisen tietävän asiasta mitään. Puheita sodasta Ambrosios oli kuullut kääpiöitä salakuunnellen, tosin usein sekin oli hedelmätöntä hommaa pikkuihmisten puhuessa omaa kieltään jota käärme ei ymmärtänyt.

Kentaurin seuraavat kysymykset saivat siivekkään ajatukset katkeamaan, eikä käärme hetkeen pystynyt muuta kuin tuijottamaan lapsenkasvoista aivan kuin ei olisi uskonut korviaan. Ratsastaja? Hänellä? Pystymättä hillitsemään itseään, Ambrosios kajautti räjähdymäisen naurun, josta myös jo hetken rauhallisesti palanut liekkinsä voimistui uudemman kerran. Terävä kipu olkapäässä sai tulikiven kuitenkin rauhoittumaan hetkessä, ja tuo tyytyi vain virnistämään - jos sitä nyt pystyi virnistykseksi kutsumaan sillä naamalla.
"Poltan mielelläni jokaisen, joka kehtaa edes harkita niskaani hyppäämistä.", sanoi. Kysymys ei ollut naurattanut Ambrosiosta sen takia, että tuo oli tulinen käärme, minkä takia ratsastaminen ei toiminut käytännössä. Vaan siksi että jo ajatus niin alas vajoamisesta oli naurettava - siivekäs ei ehkä ollut ylpein esimerkki lajistaan, mutta oli asioita joita edes tuo ei suostuisi tekemään mistään hinnasta. "Ja olen mielelläni koko lopun ikäni yksin, jos se tarkoittaa sitä etten joudu alentumaan kenenkään poniksi. Kuten ilmeisesti nämä käärmekaverisi ovat vajonneet?"

Vielä hetki sitten läsnä ollut varautuneisuus ja varovaisuus olivat nyt tiessään, palava uskalsi olettaa ettei hennosta kentauritytöstä ollut mitään uhkaa tuliselle ilmestykselle - vaaleajouhisen lintukin vaikutti aggressiivisemmalta kuin tyttö itse. Niinpä Ambrosios laski katseensa maassa odottavaan ruhoon ja pienen hetken sitä silmäiltyään päätti hotkaista loput kerralla ansoineen päivineen. Kaiken kadottua sekunneissa käärmekaulan kitaan tuon keltaisena hohtava kieli kävi suupielet läpi ja siivekäs siirsi huomionsa jälleen harjanteella seisoskelevaan nelijalkaiseen.
"Jos sinulla on enemmänkin ansoja lähistöllä, kerro toki. Tekisit metsästysreissustani helpomman.", sanoi, venytellen varovaisesti hartioita ja kipeää olkapäätä. Haveri palaisi kyllä umpeen jolloin kivunkin kestäisi lennossa, mutta sitä odotellessa palava käärme oli jumissa maassa.

// WATER, SISKO KULTA //
Avatar

Monarkki

Viestit: 14160

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Elo 06, 2019 4:19

Re: Fire, veli hopea

Lohikäärmeen puhuessa sodasta ja siitä, kuinka se juhlaksi oli mennyt, ei Nuka voinut kuin kurtistaa kulmiaan. Hän ei tiennyt sodasta pahemmin, kyllä hän oli tietoinen, että jossain kaukana etelässä ihmiset ja haltiat taistelivat, mutta täällä sodasta ei merkkejä näkynyt, yleensä. Ainoastaan yhteenotot kääpiöiden kanssa muistuttivat kentauriklaania siitä sodasta, mitä etelässä käytiin.
”Se että toiset eivät tule toimeen keskenään, ei tarkoita, että sen täytyy vaikuttaa meihin”, Nuka tuhahti, nyt jos selvästi vähän rohkeampana. Oli jo aika selvää, ettei lohikäärmeestä ollut vaaraa hänelle, mutta kentauri piti silti mielellään välimatkan tuohon.
”Sota ei ole meidän. Me emme sitä aloittanut. Me emme siihen ole osallisia! Joten me voimme juhlia, tulla toimeen muiden kanssa”, Tyttö selitti, koittaen kantaansa tuoda paremmin esille. Ymmärsikö lohikäärme sitten hänen ja klaaninsa asemaa tässä sodassa, se oli sitten seuraava kysymys.

Tulisen räjähtämässä nauramaan, jälleen liekkejään kohentaen, hypähti Nuka uudemman kerran taemmas ja oli lähellä lähteä juoksemaan pakoon, päätyen kuitenkin vain hyppelemään ympyrän sijoillaan, jääden sitten katsomaan nauravaa petoa. Jotain hauskaa hän oli ilmeisesti sanonut? Nuka itse ei ymmärtänyt, mikä niin hauskaa oli, ei edes siinä vaiheessa, kun lohikäärme kertoi mielellään polttavansa jokaisen, joka kehtasikaan edes harkita hänen selkäänsä hyppäämistä. Kentauri risti nyt kätensä puuskaan, kuunnellen, kuinka lohikäärme kertoi mieluummin viettävänsä koko loppu elämänsä yksin, ennemmin kuin alentuisi kenenkään poniksi? Ponilla tuo ilmeisesti tarkoitti ratsua. Lohikäärme ei halunnut ratsastajaa ja piti ratsuksi joutumista alentavana? Kai… se sitten oli? Nuka kykeni jollain tavalla ymmärtämään toisen pointin. Kyllähän kentaureiltakin kyseltiin välillä, saisiko noilla ratsastaa tai voisivatko nuo kyyditä jonkun kaksijalkaisen paikasta toiseen. Ja se oli alentavaa heille! Vaikka heillä olikin nelijalkainen alakroppa, ei se tarkoittanut, että he olisivat valmiita kyyditsemään ketä tahansa. Mutta jostain syystä kaksijalkaiset pitivät sitä oikeutenaan, pakottaa nelijalkaisia – ja lohikäärmeitä, ilmeisesti – ratsuikseen, jotta voisivat liikkua nopeammin mitä omilla koivilla kykeni.

Lohikäärmeen puheet aiheuttivat Nukassa nyt ristiriitaisia tunteita. Eivät hänen ystävänsä olleet vajonneet minnekään! Nuo olivat ihan omasta tahdosta sellaisia, mitä olivat. Vai olivatko? Ei hän tiennyt, eikä voinut toisten puolestakaan puhua, sillä mitä jos hän olikin väärässä?
”Yksinäisyys voi tappaa”, Pellavapäinen lopulta tuhahti, koittaen pitää sen kysymysten nostattaman epävarmuuden poissa äänestään, ”Ja joskus ystävyys vaatii uhrauksia, molemmin puolin. Joskus pitää antaa, ennen kuin voi ottaa”, Nuka jatkoi, vilkaisten korppiin, joka jokseenkin myöntävästi rääkäisi taivaalta. Tuskin lintu ymmärsi, mistä Nuka puhui, mutta ainakin se tuntui olevan samaa mieltä kentaurin asenteen kanssa.

Liekkimeri meni ja söi nyt viimeisenkin palan ansaan jääneestä porosta. Nuka tuhahti, hän olisi saanut siitä hienon taljan itselleen, mutta ei sitten. Ehkä seuraavassa pyydyksessä olisi vielä jotain? Seuraavasta pyydyksestä puheen ollen, kävi lohikäärme mainitsemaan muut ansat ja kuinka kentauri voisi niistä kertoa, jotta tekisi lohikäärmeen metsästysreissuista helpompaa.
”Parjaa muita ratsuiksi ryhtymisestä, mutta itse menee ja varastaa saaliita ansoista”, Nuka yllättäen huomautti provosoivasti, ”Senkin.. senkin loinen”.
Nuka katsahti toisen kukkulan suuntaan, jonka takaa löytyisi seuraava ansa. Lienikö siellä mitään, ehkä ei, jos lohikäärme ei sitä taivaalta ollut havainnut? Oli miten oli, piti se silti tarkistaa ja nyt kun tarpeeksi närkästynyt oli nauravan tulipallon kommentteihin, lähti Nuka hitaasti askeltamaan eteenpäin, kävellen kukkulan harjalla, pysytellen yhä kunnioittavan välimatkan päässä lohikäärmeestä, mutta kuitenkin koko ajan tuon näkyvillä. Ei hän ollut unohtanut toisen selvästi kipeää siipeä, mutta juuri nyt lohikäärmeen auttaminen ei ollut ensimmäisenä hänen prioriteeteissaan — jos ollenkaan, kerta noin röyhkeä otus oli. Ja, eihän hän edes tiennyt, miten hän voisi auttaa alati liekehtivää lohikäärmettä…



// ET SÄ VOI VAIHTAA ELEMENTTIÄ KESKEN KAIKEN //
Avatar

Uusi tulokas
Uusi tulokas

Viestit: 8

Liittynyt: To Elo 01, 2019 6:03

Viesti Ke Elo 07, 2019 6:38

Re: Fire, veli hopea

Kentaurin reaktio sotapuheisiin oli juuri niin naiivi, mitä Ambrosios oli odottanut. Käärme oli aikeissa piikitellä siitä ääneen, mutta tajusi ettei omannut mitään konkreettista esimerkkiä eikä satavarmaa tietoa. Kaikki oli vain tunne; selkeästi lisko oli jossain vaiheessa tietänyt tapahtumista enemmän ennen pohjoiseen päätymistä. Takaraivossaan oli vahvoja mielipiteitä, mutta kaikki mihin ne perustuivat, olivat kuin sumua.
Puhumattakaan ajantajustaan; eihän Ambrosios edes tiennyt kuinka kauan tuo oli nyt elänyt pohjoisessa. Mutta se oli ainakin varmaa ettei tulinen käärme ollut sieltä kotoisin, päässään oli yhä muistikuvia vehreistä aroista, lämpimistä keleistä ja ihmiskylistä.
Siivekäs jätti aiheen, toistaiseksi.

Vaalea nelijalkainen puhui yksinäisyydestä ja ystävyydestä, johon käärme pyöräytti silmiään. Kaikki aina ottivat antamatta takaisin, ainakin se oli ensimmäinen ajatus mikä Ambrosiokselle tuli mieleen. Mutta ketkä kaikki? Ajatteliko tulisuomuinen nyt ihmisiä? Siivekkäältä pääsi turhautunut pärskähdys, jatkuva epävarmuus aiheutti päänsärkyä.
"Ehkä sinä juuri annoit, ja minä otin. Hyvin ystävällistä sinulta.", Ambrosios sanoi vinoillen, lainaten tytön aikaisempia sanoja kun pienempi uskaltautui rohkeammaksi ja puhui varastamisesta. Peräti rohkeni kutsua liekehtivää käärmettä loiseksi, eikä tulikatseinen oikein tiennyt oliko se enemmän huvittavaa vai loukkaavaa. Mutta takaumia se toi mieleen, tällä kertaa selkeämpiä kuin mitkään edellisistä.
"Kuulostat ihmiseltä haukkuessasi.", hymähti, palava katse kiinni vaaleajouhisessa. Tuo näytti vihdoin uskaltavan pistää askelta toisen eteen säikyn loikkimisen sijasta. "Onko tullut juhlittua heidänkin kanssaan? Tai kääpiöiden?".
Sen lohikäärme sentään muisti, kuinka ihmisilluusiotaan kohdeltiin kuin ilmaa tai roskaa. Ne harvat kohtaamiset kaksijalkaisten kanssa olivat tuoneet paljon vanhaa mieleen, erityisesti kuinka Belial itse hyötyi siitä ettei tuota pidetty kerjäläistä tai metsän erakkoa kummempana. Saipahan kuunnella rauhassa Buranin kääpiöoluesta humaltuneita matkaajia, olettaen että noista irtosi mitään kuulemisen arvoista.

Ambrosios ei muistanutkaan, kuinka herkästi tuo jäisi kielestä kiinni jos saisi jonkun provosoitumaan. Nytkin käärme päätti lähteä kulkemaan samaan suuntaan, mikäli närkästynyt nuori päättäisi jatkaa matkaansa. Olihan kentauri mielenkiintoista vaihtelua juopuneille kaksijalkaisille, etenkin kun pieni metsästäjä oli kaikessa viattomuudessaan mitätön uhka, joka tuskin kävisi päälle ärsytettynä.

// STEAM, setä muovi ( ͡° ͜ʖ ͡°) //
Avatar

Monarkki

Viestit: 14160

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Elo 07, 2019 10:00

Re: Fire, veli hopea

Kuulostat ihmiseltä haukkuessasi. Se huomautus sai Nukan vilkaisemaan tulipalloon närkästyneenä, kentaurin mutisten jotain henkensä alta oman klaaninsa kielellä. Mitä se sitten loppupeleissä tarkoitti, kun lohikäärme sanoi hänen kuulostavan ihmiseltä? Meinasiko tuo hänen käyttämiä sanojaan? Vai hänen käyttämää kieltä? Nuka olisi enemmän kuin mielellään parjannut toista klaaninsa kielellä, mutta lohikäärme ei olisi sitä ymmärtänyt. Todennäköisesti.
Mutta, kun lohikäärme mainitsi ihmisten tai kääpiöiden kanssa juhlimisen, hypähti kentaurityttö sijoillaan ja kääntyi katsomaan siivekästä.

”MINÄ en!”, kentauri rääkäisi ensitöikseen, ottaen pari uhmakasta askelta kohti lohikäärmettä, ”He tuhosi meidän kodin! He tappoivat äitin! HE eivät siedä meitä ”maillaan”. Kääpiöt, ihmiset, kaikki samaa, ilkeää!”, tuohtuneena tytön sanat eivät selvästikään olleet niin harkittuja ja täten oikeita, mitä olisi voinut olettaa, ”Me emme tehneet pahaa! Mutta he hyökkäsivät, ihmisten kera! Ahneet, kyltymättömät. Aina enemmän haluavat, maata, kaikkea”, Nuka paasasi, lähes itku kurkussa, nyt kun piti äiti mainita ja muistella niitä tapahtumia. Ei hän halunnut muistaa, mutta lohikäärme oli aiheuttanut hänessä reaktion, millaista Nuka ei itse osannut edes odottaa. Kaikki muistot menetyksestä, näkemästä ja kivusta tulvivat mieleen, selän haavojen muistuttaen samalla olemassaolostaan vihloen, aivan kuin niihin olisi joku koskenut.

”Sinä yhtä paha kuin he. Otat vain, olet muka parempi. Oletat ansaitsevasi, omistavasi”, Nyyhkäisten kentaurityttö sähähti, nokkaansa nyrpistäen lohikäärmeelle, ennen kuin askel kääntyi takaisin äskeiseen menosuuntaan, kävelyn vaihtuen kepeäksi raviksi, aivan kuin tyttö olisi koittanut karistaa hitaasti maalla liikkuvan lohikäärmeen kannoiltaan.



//…. STEAM, mato torni ( ͡° ͜ʖ ͡°) ( ͡° ͜ʖ ͡°) //
Avatar

Uusi tulokas
Uusi tulokas

Viestit: 8

Liittynyt: To Elo 01, 2019 6:03

Viesti To Elo 08, 2019 1:52

Re: Fire, veli hopea

Ambrosios ei ollut osannut odottaa sellaista reaktiota aikaisemmin niin varautuneesta kentaurista. Nelijalkainen oli tyytynyt tähän mennessä näyttämään nyrpeää naamaa ja olemaan lähinnä närkästynyt, mutta nyt tuo korotti ääntään ja kohtasi käärmeen rohkeasti parilla askeleella. Puuska tuli niin yllätyksenä, että siivekäs otti huomaamattaan askeleen taakse siitä huolimatta että noiden kahden välillä oli yhä välimatkaa. Ällistyksen takia lisko unohti jopa hetken aikaa tuottaa näkyvää liekkiä.
Vaikutti siltä, että nuori tyttö oli saanut oman osansa niistä kammottavuuksista, mitä noilla main tapahtui. Samanhenkisiä tarinoita oli kuulunut etelästä, yksi syy miksi palava käärme ei ollut itse lähtenyt selvittämään tilannetta. Pohjoinen ei ollut sen parempi; vihamielisyyksiä oli aina siellä missä ihmisiäkin. Tai noiden liittolaisia.

Tolaltaan poissaoleva nuori kutsui palavaa samanlaiseksi kuin kädelliset kuolevaiset pystyivät pahimmillaan olemaan, kääntyen sitten kannoillaan. Nyt viimein suomupeitteen läpi lämpeni heikko loimu, kun lohikäärme selvisi hämmennyksestään. Koko tuon ajan käärme oli vain hiljaa seurannut kentaurin suuttumusta, ja vaikka lapsenkasvoisen äkillinen purkaus jollain tapaa huvitti tulikatseista, ei purkauksen aihe ollut riemastuttava. Vielä huumorittomampana Ambrosios koki vertauksen noihin kaksijalkaisiin, jotka tuntuivat tekevän kaikista osallisia sodissaan. Siivekäs itse oli vinoilevasti juuri hetki sitten verrannut tytönalkua ihmiseen, muttei tässä yhteydessä sietänyt kuulla sitä toiselta.
Niinpä käärme roihahti voimakkaasti tuleen, nousi jaloilleen siivet avaten, ja ponkaisi pari askelta otettuaan ilmaan. Sen kokoiselle, haavoittuneelle olennolle tämä ei ollut toimiva tapa lähteä lentoon, mutta se ei ollutkaan Ambrosioksen agenda. Kasa tulikiveä teki pikemminkin siivillä tehostetun loikan, laskeutuen raskaasti jysähtäen kentaurin eteen vain muutaman metrin päähän nelijalkaisesta. Liekkinsä rauhoittuivat laskeutumishetkellä, kuin varmuuden vuoksi ettei vahingossa polttaisi vaaleajouhista. Käärmeellä oli juttu kesken, ja kentauri ei kuulisi sitä jos tuon korvat palaisivat.
"Olen saattanut olla paha, mutta älä vertaa minua niihin jotka tuhosivat kotisi.", sanoi äreästi, palava katse leimuten. "En voisi enempää halveksua heitä."

Ambrosios ei tiennyt, yrittikö tunteenpurkauksellaan vakuuttaa pikkutytön vai itsensä. Jostain syystä käärme koki melkein velvollisuudekseen piirtää rajaa sotivien osapuolien ja itsensä välille - ehkä pienen lapsen mielipide siivekkäästä ei ollutkaan liskolle niin yhdentekevä kuin tuo oli luullut.
"Kukaan sivullinen ja viaton ei ole tullut osalliseksi tätä sotaa vapaasta tahdostaan.", lisäsi perään äreys kadoten äänensävystään, kuulostaen pikemminkin katkeralta. Eihän Ambrosios muistanut mitään viattomuudestaan tai puolueettomuudestaan elämässään, mutta tällä hetkellä sodan halveksiminen ja vältteleminen tuntui luontaiselta. Ehkä ne olivat olleet myös perimmäinen syynsä paeta pohjoiseen?
"Ennen pitkään taistelut löytävät jokaisen. Silloin ei enää tehdä ystäviä.". Siivekäs ei tiennyt suuntasiko sanansa enemmän itselleen.

// STEAM, mato hyppää tornista painamalla X ( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°) //
Avatar

Monarkki

Viestit: 14160

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Elo 10, 2019 2:31

Re: Fire, veli hopea

Vaikka oli tuohtunut ja kyynelten partaalla, keskittyi Nuka sen verran ympäristöönsä, että kuuli liekkien roihahduksen ja muutaman pomppivan, raskaan askeleen takaansa. Totta kai ensimmäisenä kentauri oletti lohikäärmeen hyppäävän niskaan, nyt kun hän typeränä oli mennyt selkänsä toiselle kääntämään, joten ensitöikseen ravaava tyttö loikkasi ympäri hätääntyneenä. Lohikäärme ei kuitenkaan syöksynyt kita auki kohden, vaan sen sijaan oli lennähtänyt ylemmäs, liitäen kentaurin yli tuon toiselle puolelle, Nukan joutuen jälleen hypähtämään ympäri, hätäisesti ottaen pari loikkaavaa askelta sivummalle, aivan kuin valmiina lähtemään pakoon. Ja pakoonhan Nuka olisi pinkonut, sikäli mikäli lohikäärme olisi hyökännyt. Mutta ei, tuo oli ilmeisesti halunnut vain estää hänen kulkunsa, hilliten liekkejä ympärillään joko tietoisesti tai tiedostamatta. Jos se oli tietoista, oli Nuka siitä kiitollinen, sillä toisen läsnäolo oli… enemmän kuin lämmin.

Liekehtivä kävi heti tekemään selväksi, ettei häntä saanut verrata kaksijalkaisiin, jotka tuhosivat hänen kotinsa. Ilmeisesti heillä oli yhtenevä mielipide ihmisistä, näin yleisesti, mutta juuri nyt Nuka ei kyennyt säälimään liekehtivää, joka oli näemmä myös kokenut kovia ihmisten toimesta. Juuri nyt kentaurityttö oli liian tuohtunut ja surullinen siitä, mitä toinen hänelle oli sanonut, hallavaharjan selvästi kyynelehtien, vaikka näyttikin niin vihaiselta.
”Silloin pitää olla ystäviä!”, Nuka lähes kiljahti itkuisesti lohikäärmeelle, tuon päästessä sanojensa loppuun, ”Silloin pitää tehdä ystäviä! Ystävät auttavat, tukevat! Ilman ystäviä on yksin ja lopulta, kaikki maailma on vihollisia”.
”Pitää olla jokin, johon luottaa”, Kentauri nyyhkäisi, viimein ymmärtäen, ettei hänen ehkä kannattanut kantaansa asiasta kertoa lohikäärmeelle. Mitä hän tästä hyötyi? Ei mitään! Hänellä oli vain pahamieli ja suru puserossa, lohikäärme ei häntä kuunnellut ja miksi hän olisi tuolle mitään edes selittänyt?

”Katkera”, Nuka tuhahtikin, tarkoittaen sanallaan lohikäärmettä. Tuo selvästi oli katkera, kuten hänkin, ”Mutta et mene eteenpäin. Pysäytit minut, kun yrittin eteenpäin, pois surusta. Voit jäädä siihen, suruun, katkeruuteen. Mutta se kuin suo. Ja suohon hukkuu, kuolee, lopulta”.
”Mutta jos ystäviä. On joku, joka vetää sinut pois suosta”, Henkeä syvään vetäen tyttö selitti, koittaen saada pointtinsa jälleen esiin, vaikka ei yhäkään ymmärtänyt miksi yritti.


/ ÄX. EI. OLE. HYPPYNAPPI!!!! //
Avatar

Uusi tulokas
Uusi tulokas

Viestit: 8

Liittynyt: To Elo 01, 2019 6:03

Viesti Ti Elo 13, 2019 3:22

Re: Fire, veli hopea

Taas tuo sana, "ystävä". Kun kentauri aiemmin puhui ystävyydestä, oli Ambrosios vain vinoillut. Mutta ilmeisesti nuori todella uskoi sosiaalisuuden voimaan, ja vaikka kyyninen käärme piti itkuista tyttöä yhä turhan sinisilmäisenä, ei siivekäs voinut väittää vastaan. Jo sen takia, kun pienempi vaikutti olevan jo tarpeeksi poissa tolaltaan ilman ylimääräistä avustamista; tulikatseinen ei oikein edes tiennyt miten suhtautua siihen.
Mutta myös, koska pieni metsästäjä ei ollut väärässä. Ambrosios ei tosin tykännyt kuulla katkeruudestaan ja paikalleen jumiutumisestaan pikkutytöltä, ja vielä vähemmän halusi myöntää sen kaiken olevan totta.

"Olet oikeassa. Naiivi ja yliherkkä, mutta oikeassa", käärme lopulta myöntyi sanomaan, oltuaan hetken hiljaa kentaurin puheiden jälkeen. Vaisu ääni päässään irvaili, kuinka massiivinen kasa tulikiveä alentui kuuntelemaan pienemmän ja nuoremman tunteikasta keskustelua, mutta Ambrosios koetti olla huomioimatta itseivaansa. Hänhän itse oli hypännyt nelijalkaisen tielle jatkamaan sananvaihtoa, vaikka palava olisi voinut ihan hyvin antaa tytön jatkaa matkaa.
"Yksinolo on kuolemantuomio, ellei pääse pakenemaan taivaalle", totesi heti perään, antaen olettaa löytäneensä porsaanreiän tosimaailmasta. Siivekäs kuitenkin tiesi, että myös kaltaisensa taivaseläjän oli jossain vaiheessa palattava takaisin maahan. Eikä Ambrosios vielä ollut unohtanut äskeistä pakkolaskuaan, vaikka olkapään jomotus alkoikin helpottaa.

"Jotkut ovat joutuneet heräämään yksin suosta, tietämättä pintaa pohjasta", sanoi sitten, käyttäen nuoren kielikuvaa. "Mitä itse tekisit, jos uppoaisit siellä ja olisit unohtanut kaiken ja kaikki, jotka voisivat nostaa sinut? Ketä silloin pyytäisit apuun?". Käärme tarkoituksellisesti yritti olla viittaamatta itseensä ja muistinmenetykseensä suoraan, mutta samanaikaisesti tuo oli kiinnostunut kuulemaan, mitä läheisistään välittävä lapsi tekisi samassa tilanteessa. Kyseessä oli sentään aihe jota hehkuva lisko ei halunnut jakaa, mutta jota tuo silti halusi ymmärtää paremmin.
"Et muistaisi tuttujasi, kotiasi, hyviä ja huonoja tapahtumia? Et tietäisi miksi kääpiöt hermostuttavat sinua, tai miksi tuo lintu on perässäsi?", elävöitti vielä kysymystään, palava katse käyden pienessä siivekkäässä hetkellisesti.
"Pistäisi katkeraksi, eikö?"


// Ja niin se hyppää ja tippuu suoraan parin pikselin kokosesta aukosta veteen! //
Avatar

Monarkki

Viestit: 14160

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Elo 14, 2019 5:31

Re: Fire, veli hopea

Kentauri odotti siivekkäältä seuraavaa ivallista kommenttia, mutta sitä ei koskaan tullut. Sen sijaan lohikäärme myönsi tytön olevan oikeassa. Naiivi ja yliherkkä, mutta oikeassa. Nuka niiskautti hämmentyneenä, silmäkulmiaan pyyhkien paidanhihaansa, samalla kun tulikäärme kertoi yksinolon olevan kuolemantuomio, ellei päässyt pakenemaan taivaalle. Outo vertauskuva, mitä Nuka ei ymmärtänyt, mutta tyttö kyllä vilkaisi kepeänpilviselle taivaalle sen myötä. Ehkä vain lentämään kykenevät ymmärsivät lohikäärmeen sanat? Voi kuinka hänkin olisi halunnut osata lentää, mutta se oli vain typerä haave. Haave, jotka ei koskaan toteutuisi, ei kentaureja ollut luotu lentämään.

Sitten, Nukan yllätykseksi, Lohikäärme lähti… avautumaan? Sellaiselta se kuulosti. Vaikka tulinen ei varsinaisesti itsestään puhunut, yhdisti Nuka ne puheet heti lohikäärmeeseen ja tuon kokemaan. Johan lohikäärme oli antanut itsestään sen kuvan, ettei muista välittänyt, joten miksi tuo nyt noin ymmärtäväisesti olisi kertonut jonkun muun poloisen surkeista kokemuksista?
Mutta, ehkä Nuka oli ylireagoinut. Mitä hän ymmärsi, ei lohikäärmeelläkään ollut helppoa. Parhaansa mukaan tyttö koitti itsensä kuvitella itsensä tulisen kuvaamaan tilanteeseen, mutta ei voinut. Ei hän tiennyt, mitä siinä tilanteessa olisi tehnyt. Olisiko hän osannut edes panikoida, jos ei tiennyt mitään?
Kentauri hymähti myöntävään sävyyn, kysymykselle katkeroitumisesta moisen tilanteen suhteen. Kaiketi se katkeraksi pistäisi?

”Pinnan alla”, Itkunpuuskastaan rauhoittuva tyttö aloitti, ”pitää seurata kuplia”, nelijalka selitti, vaikka ehkä vertauskuva kuplien seuraamisesta toimisi paremmin jos veden alla olemisesta puhuttaisiin, eikä suosta. Tosin eipä Nuka tiennyt, millaista suon sisällä oli, eikä hän liioin halunnutkaan tietää.
”Silloin tietää oikean suunnan”, itsekseen nyökkäillen Nuka selitti, ”Ja jos suunta on oikea, voi kurottaa ylös, jos joku tulisi apuun”.
”Valtakunta sodassa, mutta kaikki ei katkeria. Ei ilkeitä, jos pyytää, saa apua. Pitää vain löytää se oikea, jolle puhua”, Nelijalka jatkoi, lohikäärmettä silmiin katsoen ja omaa rintakehäänsä nopeasti kämmenellä kahdesti taputtaen.



// Pieksen sut wormsissa seuraaval kerral. Syön sut depthissä. //

Paluu Tunturimaat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö