Fire, veli hopea


Pohjoisempana Kleth vuorista, Quinn metsien pohjoisempien osien takana sijaitsevat laakeat tunturit. Tunturit jatkuvat aina metsän reunalta kauas mantereen pohjoiselle reunalle, josta löytyy monien metrien pudotus jäiseen mereen. Tunturien välistä löytyy tasaista, hyisiä alankoja. Tunturimaat ovat alati viiman ja kylmän sään runtelemia. Kesäisin muutama kukka saattaa kukkia ja marjapensas tuottaa marjoja, mutta muuten heinää suurempaa kasvillisuutta ei löydy. Talvi tulee huomattavasti aikaisemmin tunturimaille, kuin muualle Cryptiin ja talvi myös kestää täällä huomattavasti pidempään. Karusta maastostaan huolimatta Tuntureilta löytyy elämää, aina eläimistä taruolentoihin ja jopa humanoideihin.
Suurin tunturi tunturimailla on nimeltään Kouta. Sen juurella sijaitsee suurin alankomaa nimeltään Vishal. Vishalilla sijaitsee eniten kasvillisuutta ja elämää. Sen läpi virtaa yksi pohjoisen suurimmista joista, Ukko nimeltään, joka laskee hitaasti Kleth vuorilta kohti pohjoista, mutkitellen tunturien välistä.

Valvoja: Crimson

Avatar

Uusi tulokas
Uusi tulokas

Viestit: 13

Liittynyt: To Elo 01, 2019 6:03

Viesti Ti Elo 27, 2019 10:14

Re: Fire, veli hopea

Siivekäs loi kentauriin aavistuksen epäilevän katsauksen kuullessaan etelän ystävien avun olevan pienellä metsästäjällä uskon varassa. Ambrosios kuitenkin jätti sen kummemmat epäilyt siihen paikkaan, kun tytönalku paitsi tarjosi kutsua pitoihin, myös esittäytyi ja esitteli vielä lisäksi mustan lintunsa. Ilkikurisuus oli kadonnut tulikatseisen olemuksesta, jo pelkästään siksi ettei idea kuokkimisesta ollut enää niin huvittava jos siihen sai luvan. Pääosin syynä kuitenkin oli, kuinka esittäytyminen oli käärmeen välttelemä asia. Toki muisti nimensä, ja myös sen toisen miksi tuota oli kutsuttu - muttei tiennyt halusiko lausua kumpaakaan. Ahdistus entisen elämän sumuisuudesta muistutti itsestään jälleen.
Toisaalta, mitä vahinkoa Nukaksi kutsuttu pienempi voisi saada aikaan sillä tiedolla? Siivekäs empi hetken, lämpötilansa hieman nousten epävarmuuden myötä. Palava katse pysyi kentaurissa, käärmeen yrittäessä arvioida mahdollisia seurauksia mitä jo pelkästään nimen kertominen saattaisi aiheuttaa.

"Belial", lopulta sai sanottua, nimen lausumisen ollessa tuliselle itselleen vierasta. Se ei ollut se nimi mikä oli tullut syntyjään, vaan se jona tuo oli elänyt. Belial assosioi nimen vahvasti ihmismuotoonsa, niinpä sen kertominen tulisemmassa olomuodossa tuntui väärältä - ja samaan aikaan ainoalta oikealta vaihtoehdolta. "Mutten menisi huutelemaan sitä kylille. En tiedä, millaista mainetta se nimi kantaa".
Ambrosios oli harkinnut valehtelevansa nimensä, tai tylysti jättää kaiken esiintymisen väliin. Jatkuva piiloutuminen ja kaiken ulkopuolisen välttely ei kuitenkaan vienyt käärmettä eteenpäin totuuksia etsiessään, ehkä oli aika hieman kokeilla kepillä jäätä ja katsoa mitä tapahtuisi. Etenkin nyt, kun oli siihen tilaisuus ja lisko oli jo valmiiksi poikennut normeistaan.
"Parhaimmassa tapauksessa se on unohdettu, tai sitä ei ole koskaan edes tiedetty", lisäsi ilottomasti, ehkä enemmän itselleen. Ajatus oli samaan aikaan helpottava että masentava, eikä Ambrosios tiennyt halusiko oikeasti edes tietää totuutta.

"En ole juhlivaa sorttia, enkä sovi maan tasolle", siivekäs sanoi kutsuun viitaten, samalla oikaisten toisen siivistään venytelläkseen ja myös demonstroidakseen yhteensopimattomuuttaan maaston kanssa. Lohikäärmeen olkapää oli jo arpeutunut perusteellisesti, punertaen tulta aavistuksen kirkkaammin kuin muu lisko. "Minusta olisi kyllä hoitamaan se taivaantulien osuus. Ja ruokailupuoli", jatkoi, katse käväisten Nukan kantamassa raadossa, joka muistutti rusakkoa.
"En tunne sietokykynne rajoja, mutta en usko olevani vieras jonka haluatte. En voi tarjota vastineeksi mitään, mitä etelän ystävänne antavat".


// THAT IS NOT AN ACHIEVEMENT, PUMPKININ PITÄSKI OSATA LENTÄÄ //
Avatar

Monarkki

Viestit: 14253

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Elo 28, 2019 10:47

Re: Fire, veli hopea

Nuori kavensi katsettaan, kun lohikäärmeellä tuntui kestävän pieni tovi sen nimen kertomisen kanssa. Kävi tuo jopa lämpöään lisäämään, Nukan sillä hetkellä miettien, olisiko taas parempi perääntyä. Ei hän kyllä mielestään mitään väärää ollut sanonut? Ehkä peto ei vain pitänyt nimensä tiedustelusta? Tai sitten tuo ei omannut nimeä ja nyt yritti jotain kuumeisesti keksiä?
Lopulta lohikäärme nimesi itsensä Belialiksi. Nimi ei kertonut kentaurille mitään, mutta ei ilmeisesti myös lohikäärmeellekään. Mutta sentään tuo muisti nimensä.
”Nimestä on hyvä aloittaa”, Tamma nyökkäsi itsekseen, ollen varma, että nimi Belial kyllä sanoisi jollekulle jotain tällä mantereella. Voisihan hän olla väärässäkin, kuten yleensä, mutta ennemmin hän ajatteli positiivisesti ja oli väärässä kuin negatiivisesti ja jäi vellomaan synkkään totuuteen.

Mitä juhliin tuli, kertoi Belial ettei oikeastaan ollut juhlivaa sorttia, eikä liioin sopinut maankamaralle. Lohikäärmeen venyttäessä siipeään otti tamma vaistomaisesti muutaman askeleen kauemmas, katseen kiinnittyen jälleen siihen selvästi kipeytyneeseen olkapäähän.
Puheet taivaantulien hoitamisesta sai Nukan naurahtamaan pienesti, lohikäärmeen ollen kai oikeassa. Tuo jos lentäisi, olisi lohikäärme kirjaimellisesti tuli taivaalla.
”Tuli ei hyväksi. Ei vapaana, liian kuuma, vaarallinen”, Nuka myönsi, ettei heidän sietokykynsä kuumuuden suhteen ollut kovin hyvä, lisäksi lohikäärme tuossa muodossa sytyttäisi varmasti asian jos toisenkin tuleen, ”Mutta kutsuttuna, ei tarvitse tarjota. Voi vain tulla, ja olla”, tyttö selitti perään, saaden sitten älynväläyksen, kun ”etelänystäviä” muisteli.

”Sinulla…”, Nopeanreippaasti tyttö aloitti lauseen, kurtistaen kuitenkin kulmiaan ja jääden jälleen miettimään oikeaa yleiskielen sanaa, siinä samalla polkien jalkaansa maahan, kunnes löysi oikean, ”kaksijalkainen muoto? Ihminen, haltia? Etelän ystävillä sellainen!”, Nuka kertoi, tietenkin tietämättömyyttään olettaen kaikilla lohikäärmeillä olevan humanoidimuodon. Hän oli nähnyt kolme lohikäärmettä — neljä nyt Belialin myötä — ja jokainen noista oli omannut myös kaksijalkaisen muodon.


// Niin mut!!! sentään Pumpkin ei hirttäytyny liaaniin //
Avatar

Uusi tulokas
Uusi tulokas

Viestit: 13

Liittynyt: To Elo 01, 2019 6:03

Viesti Ke Syys 11, 2019 5:48

Re: Fire, veli hopea

Käärmeen helpotukseksi nimensä ei ollut herättänyt sen ihmeellisempiä reaktioita Nukassa. Ambrosios oli kyllä pitänyt sitä hyvin epätodennäköisenä, että nuori olisi koskaan kuullut palavasta siivekkäästä, kerta tuo ei ollut selvästikään ennen edes nähnyt häntä. Mutta mistä sitä koskaan tiesi kuka tunsi hänet ja miksi.
Selvästikään hän ei ollut vaikuttanut kentauriin tai tuon kaltaisiin pohjoisessa, ollessaan nimensä mainittuaan yhä kutsuttu pitoihin. Sitä Ambrosioksen oli kuitenkin vaikea uskoa, etteivät nelijalkaiset ystävineen odottaisi mitään vastinetta vieraanvaraisuudelleen. Vai riittikö noille normaalit käytöstavat? Nekin olisivat varmaan olleet liskolta liikaa pyydetty.

Nukan kysymys mahdollisesta kaksijalkaisesta muodosta sai tulikatseisen jälleen varautuneeseen olotilaan, mutta Ambrosios yritti pitää sen poissa ulkoisesta olemuksestaan ja lämpötilastaan. Olihan käärme jo pariin otteeseen epäsuorasti viitannut olleensa ihmisten ja kääpiöiden kanssa tekemisissä, mutta ei ollut missään vaiheessa uskonut että kentauri kyseenalaistaisi kuinka massiivinen siivekäs oli sen tehnyt. Eikä nuorempi kyseenalaistanut sitä vieläkään, mutta päätyi silti samaan aiheeseen johon palava ei halunnut pureutua sen enempää.
Kuten hän ihmisenä salasi oikean olomuotonsa, salasi hän myös käärmeenä illuusionsa. Nimen paljastamisen siivekäs oli vielä pystynyt tekemään, mutta muodonmuutoksiaan Ambrosios ei halunnut paljastaa.
"Ei ole", vastasi valheellisesti, pitäen olemuksensa mitäänsanomattoman eleettömänä. "Ei ole tarvetta sellaiselle taivaalla", lisäsi loogisesti, saadakseen vastauksensa kuulostamaan uskottavammalta. Tämän jälkeen palavaan katseeseen syttyi utelias sävy, siivekkään nojatessa aavistuksen lähemmäs Nukaa.
"Mutta etelän käärmeillä oli? Mielenkiintoista", toisti mitä oli kentaurilta kuullut. Käärme oli tähän mennessä kuvitellut näiden etelän ystävien olevan vain pelkkiä ratsuja kaksijalkaisille, vailla illuusioita. "Selittäisi kyllä sen, kuinka pystyitte juhlimaan lohikäärmeiden kanssa herättämättä huomiota koko pohjoisessa".

"Minun juhlani rajoittuvat tällaisille karuille alueille, jotka eivät pala ympäriltäni välittömästi. Muistutan halukkuudestasi kutsua minut, mikäli päätätte juhlia täällä pohjoisemmassa, vuoristoisemmalla alueella", Ambrosios sanoi, yrittäen huomaamattomasti siirtää aihetta muodonmuutoksista - vaikka nyt jos koskaan tuota kiinnosti kuulla enemmän etelän lohikäärmeistä. Siivekäs ei kuitenkaan halunnut antaa itsestään liian tiedosta innostunutta kuvaa, ja hillitsi uteliaisuutensa.
"Sitä odotellessa, tyydyn piileskelemään vuorilla ja mikäli siellä mikään ei eksy suuhuni, tulen tuntureille ryöstämään viattomien ansoja", lisäsi vitsailevaan sävyyn, vaikkei vitsaillutkaan itse saalistussuunnitelmasta. "Mistä muistuukin mieleeni, se jäi minulta kesken. Ruoan etsiminen, ei välttämättä ansojesi ryöstely".
Ambrosios loi pari laiskaa katsausta ympäristöönsä, mutta näkökenttäänsä ei osunut välittömästi mitään mikä johtaisi minkään ruoaksi kelpaavan luokse. Mikä ei tullut yllätyksenä - jo valmiiksi elottoman oloinen tunturimaasto oli muuttunut vielä niukemmaksi ravinnon osalta, kun palava lohikäärme oli iskeytynyt siihen väkivaltaisesti ja säikäyttänyt kaiken tiehensä.


// Ei vielä, mutta ainoona naisena se saattaa vielä tapahtua //
Avatar

Monarkki

Viestit: 14253

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Syys 13, 2019 11:52

Re: Fire, veli hopea

Lohikäärmeellä ei ollut kaksijalkaista muotoa, ainakaan tuon omien sanojen mukaan. Nukalla ei ollut syytä epäillä sitä todeksi, joten eipä tyttö muuta tehnytkään, kun harmistuneesti mutristi huuliaan. Mutta kaiketi se oli loogista sitten, kuten Belial sen itsekin totesi, taivaalla ei ollut tarvetta humanoidimuodoille.
”Ehkä se taito, jonka voit oppia”, Nuka kohautti olkiaan pienesti, asiasta kuitenkaan kyselemättä enempää. Eihän hän tiennyt, kuinka vaikeaa sellaisen illuusion kehittäminen ja ylläpitäminen oli, ”Tai ehkä se vain… pitkien lohikäärmeiden taito”, tyttö lisäsi lähinnä itsekseen pohtien, nyt kun hän mietti, niin kaikki etelän ystävät olivat olleet ”pitkiä” lohikäärmeitä. Toisin sanottuna serpenttejä, mutta eihän tyttö sitä sanaa tiennyt tähän hätään, hyvä jos ollenkaan. Tyttö otti puolittaisen askeleen taemmas, lohikäärmeen nojautuessa aavistuksen lähemmäs. Kyllä hän halusi uskoa, ettei toinen päälle kävisi, mutta ääni alitajunnassa käski kuitenkin olemaan varuillaan pedon suhteen.
Nuka kuitenkin nyökkäsi myöntävästi, kun Belial kyseli etelän käärmeiden ja noiden illuusioiden perään.
”Helpompi juhlia siten”, Nuka myötäili toisen sanoja. Toki serpentit olisivat voineet omassa muodossaan olla, varsinkin se pienin, mutta olihan se helpompi puhua ihmismäisille kasvoille, kuin valtaville liskoille.

Belial oli sitä mieltä, ettei häntä oltu luotu juhlimaan, ellei juhlapaikkana olisi karu tunturimaa, mikä ei heti tuleen syttyisi palavan liskon lähettyvillä. Se oli tietenkin ongelma, Nukan harmistuen pienesti toisen puolesta.
Puheet ansojen ryöstämisestä saivat Nukan tuhahtamaan, tytön ollen yhä harmissaan siitä, että yhden saaliin oli menettänyt lohikäärmeelle. Ei niinkään sen takia, että lihaa olisi kaivannut, mutta kun se turkki…
Lohikäärme oli kuitenkin vielä nälkäinen. Nuka vilkaisi ympärilleen siinä missä Belialkin, tytön miettien hetken tilannetta. Mitään metsästettävää ei näkynyt lähimailla, mutta ehkä hän voisi toista auttaa kuitenkin vielä.
”Seuraava ansa lähellä”, Nuka totesikin yllättäen, osoittaen suuntaan, johon äsken oli pyrkinyt, ”Tule mukaan, saat lihan. Jos ansassa jotain, minä tahdon vain nahan”, kentauri selitti, nopeasti kädellä myös jäniksenraatoa vyölaukullaan taputtaen, ”Tämänkin, kun sen nyljen. Vaikka ei se paljon sinulle taida olla”, totta kai lihaa olisi kaivattu klaanissakin, mutta ei niin palavasti, etteikö Nuka nyt tämän reissun saaliin olisi voinut tällä tavoin jakaa Belialin kanssa. Toinen kun oli yhä loukkaantunut, ainakin pienesti, joten apu varmasti kelpaisi.
”Tule”, Nuka toisti vielä, lähtien nyt kiertämään lohikäärmettä ympäri sopivan välimatkan päästä, jatkaakseen matkaansa kohden sitä seuraavaa ansaa.


// No sentään se ei huku kotiinsa niiku Jörre //
Avatar

Uusi tulokas
Uusi tulokas

Viestit: 13

Liittynyt: To Elo 01, 2019 6:03

Viesti Pe Syys 20, 2019 4:18

Re: Fire, veli hopea

Valhe oli mennyt läpi, joskin Nukan pohdittua muodonmuutosten olevan vain "pitkien" lohikäärmeiden taito, olivat tulisen silmät hieman kaventuneet. Ehkä se oli käärmeellistä ylpeyttä, joka herätti siivekkäässä halun todistaa olevansa yhtä kykenevä siinä missä muutkin lajitoverinsa, mutta se oli nyt myöhäistä; Ambrosios oli päätöksensä tehnyt ja piti kiinni harhaan johdatuksestaan. Niinpä tuo sai niellä ylpeytensä ja piti suunsa kiinni, nuoremman pohdintojen jäädessä häiritsemään mieltään - ja erityisesti kentaurin käyttämä termi "pitkä lohikäärme".

Kun Nuka mainitsi seuraavan ansansa olevan lähellä, oli silminnähden hämmästynyt lisko jättänyt ympäristön silmäilemisen ja kääntänyt katseensa suoraan tyttöön. Vaaleajouhinen jopa tarjosi ansan mahdollista sisältöä - ja vyöllään roikkuvaa jänistä - käärmeelle, kunhan itse saisi nahat. Ambrosios oli kiusoitellut aiheesta aikaisemmin, muttei ollut osannut odottaa nuorelta sellaista elettä oikeasti. Etenkään sen jälkeen, kun siivekäs oli jo paitsi ryöstänyt yhden ansan, myös ehtinyt lyhyessä ajassa pelottelemaan sekä loukkaamaan kentauria siihen pisteeseen, että tuo oli täysin mennyt pois tolaltaan.
Palava oli mennyt täysin sanattomaksi, mutta onnekseen Nuka ei sanoja odotellut vaan lähti kiertämään lämpöä hohkaavaa käärmettä. Lyhyen hetken Ambrosios epäröi, mutta kentaurinalku vaikutti olevan tosissaan; ainakaan vielä tuo ei ollut esimerkiksi pinkaissut pakoon, vaikka siinä olisi ollut sopiva tilaisuus. Niinpä lisko lopulta kääntyi aavistuksen kömpelösti kannoillaan ja lähti kulkemaan tuon perässä.
Epätasaisella maalla kävely oli vaivalloista, mutta siivekäs oli tarpeeksi kookas pysyäkseen suht jouhevasti pienen nelijalkaisen käynnin mukana - pitäen tuohon kuitenkin välimatkan, jossa arvioi lämpönsä tuntuvan olevan pahimmillaan kuin helteiseltä kesäpäivältä. Tosin, normaalisti kauttaaltaan liekeissä roihuava lohikäärme ei välttämättä aina osannut arvioida kylmempien eliömuotojen mieltymyksiä.

"Puhuit pitkistä lohikäärmeistä...", aukaisi suunsa melkein heti kulkuun päästyään, aihe hiertäen yhä. "Minuako et luokittele pitkäksi?", kysyi kevyen kiusoittelevasti. Nukan yleiskielen ontuvuus ei pahemmin ollut häirinnyt Ambrosiosta, korkeintaan tuo oli saanut siitä itselleen irti hupia. Nytkin käärme uskoi tietävänsä mitä nuorempi oli tarkoittanut, mutta iloa siitä ei ollut irronnut. Jälleen vain vanhoja, hämäriä muistoja.
"Oletan, että tarkoitit serpentiinejä", sanoi tulkintansa värittömästi, ja oli ohikiitävän hetken ajan hiljaa mietteissään. Käärme totesi itselleen kuitenkin pian, ettei vieläkään saanut kiinni mistään ajatuksesta, ja ravisti päätä hätistääkseen sumuisuuden mielestään.
"Lohikäärmeillä ratsastaminen on jo itsessään järjetön idea, mutta että serpentiineillä...", vaihtoi sekavat pohdintansa viihdyttävämpään. Kaksijalkaiset osasivat olla yllättävän neuvokkaita, mutta Ambrosios tuskin tulisi uskomaan sitä täysin ennen kun itse näkisi. Aiheesta huvittuneena siivekäs siirsi katseensa seuraamaansa kentauriin.
"Jos pystyisit, ratsastaisitko sinä?"


// Se ei ollut HUKKUMISTA, se oli PALAAMISTA KOTIIN //
Avatar

Monarkki

Viestit: 14253

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Syys 24, 2019 11:22

Re: Fire, veli hopea

Nuka jatkoi matkaansa varmantasaisesti, vilkaisten lopulta taakseen, kun Belial lähti hänen peräänsä. Lohikäärmeen liikkuminen maata pitkin ei näyttänyt kovin mukavalta, mutta ei tuo jälkeenkään jäänyt, vaikka kentauri käyntinsä nopeampaan vaihtoi, varmistellen kuitenkin, että toinen tahdissa pysyi. Tuntui hyvältä, että sai auttaa toista, edes jollain tavalla. Eihän Nuka pidemmällä tähtäimellä ajatellut, että tällainen vieraiden auttaminen saattaisi ennemmin tai myöhemmin käydä kohtaloksi. Mutta juuri nyt hän oli mielestään löytänyt uuden ystävän, oli se ystävä sitten vain yhden päivän elämässä tai pidempään. Ja jos ei mitään muuta, niin sai hän tästä itselleen hyvän mielen ja omalle tunnolleen hyvää karmaa.

Nuoren katse kääntyi Belialin puoleen, tuon esittäessä kysymyksen pituudestaan.
”Pitkä, kyllä… Mutta et käärmemäinen, kuten he. Sinä muistutat enemmän… Lintua. Kaksi jalkaa, siivet”, Nuka kertoi oma näkökantansa asiaan, ”Joten sinä lintulohikäärme. He pitkiä lohikäärmeitä — tosin yksi heistä nelisiipinen”, tyttö täsmensi, kuullen siinä samalla myös kunnon rotumääritelmän etelän ystävilleen. Serpenttejä, kuulemma. Sen hän koittaisi muistaa vastaisuuden varalle.
Belialin pohdintoihin lohikäärmeillä lentämisestä Nuka kävi vain hymyilemään. Kunnes tulinen esitti kysymyksen hänelle.
”Ratsastaisin, jos saisin luvan. Haluan lentää, tietää, miltä tuntuu”, Nuka vastasi, pienen huokauksen kera vilkaisten taivaalle ja siellä kaartelevaan Pikisulkaan.
”Pilvet. Ovatko ne pehmeitä, kuin villa?”, Kentauri puolestaan kysyi Belialilta, samalla kun mäen huippu lähestyi, ”Syttyvätkö ne tuleen, jos kosket?”.

Mäen huipulta saattoi nähdä seuraavan ansan, jossa yhtälailla näytti olevan nuorempi poro kiinni. Siinä riitti vielä energiaa jonkin verran, mokoman poukkoillen jakosoittain sijoillaan, yrittäen riuhtoa itseään irti ansasta. Nuka veti esiin lyhytjousensa ja yhden nuolen viinistä, lähtien lähestymään ansassa olevaa. Hän halusi lähemmäs, että varmasti osuisi tappavasti, jottei mokoma jäisi kitumaan.


// SE HUKKU SUOTANA //
Avatar

Uusi tulokas
Uusi tulokas

Viestit: 13

Liittynyt: To Elo 01, 2019 6:03

Viesti Ke Loka 16, 2019 7:49

Re: Fire, veli hopea

Termi "lintulohikäärme" sai siivekkään naurahtamaan ääneti, päättäen ruveta kutsumaan itseään useammin sellaiseksi. Sen sijaan maininta nelisiipisestä aiheutti kummeksuntaa; Ambrosios ei ollut kuullut eikä nähnyt moista. Tosin, eipä tuo kaikkia lohikäärmeitä tiennyt - vaikka itse välillä niin kuvitteli.
Kun nuorempi sitten osoitti hieman haaveillen kiinnostusta lentämiseen, oli palava aikeissa vinoilla kentaurista taivaalla kuten oli jo kysymystä kysyessään suunnitellut. Lisko kuitenkin sulki suunsa tajutessaan, että olisi itse mitä luultavimmin vastannut samoin jos joutuisi elämään pelkästään maallaliikkujana. Käärme tyytyi tuhahtamaan huvittuneena Nukan jatkokysymyksille.
"Pilvet ovat kylmiä ja märkiä. Mutta niiden yläpuolella on ihan oma maailmansa", sanoi. Tuossa maailmassa oli myös kuolettavan kylmä, mutta Ambrosios jätti sen pienen yksityiskohdan mainitsematta. "En ole vielä saanut yhtäkään syttymään yrityksistä huolimatta. Jos joskus näet pilven tulessa, tiedät että olen onnistunut".

Nousevassa, kivisessä maastossa kulkeminen rupesi käymään todella turhauttavaksi, mutta Ambrosioksen onneksi matka mäen huipulle oli jo loppuvaiheissa. Edessään kulkeneella Nukalla oli jo selvä näköyhteys rinteen taakse, ja tulikatseinen noteerasi tuon ottavan jousensa esiin. Aluksi palava luuli sen johtuvan siitä, että mäen takaa paljastuisi jotain joka ei ollut jäänyt ansaan, tai joka oli jo ehtinyt ansalle apajille. Siivekäs ehti jo sisäisesti kiroamaan tuon päivän tuuria, mutta päästyään huipulle ja nähtyään poron ansassa muuttui ääni kellossa. Ambrosioksen katse kirkastui oitis ja tuo välittömästi avasi siipensä, ponkaisten itsensä liikkeelle. Parin siiveniskun ansiosta lisko sai loikkansa yltämään juuri ja juuri ansan viereen, tärähtäen raskaasti maahan. Hyppy olisi ehkä ollut sulavampi jos palonsa olisi ollut voimakkaampi, mutta käärme pyrki yhä pitämään lämpönsä matalana - niin saaliin kuin seuran takia.
Tuo kääntyi ansan puoleen, jääden seisomaan siihen paikkaan muutaman hassun metrin päähän eläimestä. Hehkuva katse siirtyi rimpuilevasta hirvieläimestä nuoreen metsästäjään.
"Älä huoli, maltan kyllä odottaa vuoroani", sanoi, ja vaikka humoristinen äänensävynsä ei ollut kauhean vakuuttava, ei Ambrosioksella ollut aikeita käydä poron kimppuun ennen kun Nuka olisi saanut siitä haluamansa. Vaikka kieltämättä käärmeen tekikin vähän mieli. "Varmistan vain, ettei se pakene kunnes olet saanut nuolesi ammuttua. Tai ettei sitä varasteta, kuten edellistä".


// Jörren lokin munasta kuoriutuu Jörren reincarnation //
Avatar

Monarkki

Viestit: 14253

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Marras 01, 2019 10:16

Re: Fire, veli hopea

Olisihan se toki ollut helpompaa mennä suoraa ansalle ja puukolla viiltää eläimen kurkku auki, kuin yrittää osua tuohon nuolella. Mutta, Nuka ei halunnut ottaa sitä riskiä, että poro pahainen saisi pienillä, kasvavilla sarvillaan tai sorkillaan tehtyä häneen vahinkoa. Kentaurilla ei ollut varaa haavoittua näin kaukana kotoa, sillä jos vahinko olisi suuri, ei Nuka koskaan pääsisi kotiin ja kukaan tuskin oli apuun tulossa pitkään aikaan. Toki, olihan Belial täällä, voisihan tuo hakea apua, mutta toisaalta, oliko liskopedosta hillitsemään niitä pedonvaistojaan, jos Nuka verta vuotaisi ja käyttäytyisi, kuin haavoittunut saaliseläin…
Nelijalkainen askelsi varovaisesti lähemmäs, käyden kuitenkin säpsähtämään, kun lohikäärme yllättäen ohi lennähti ja ateriansa ääreen tömähti odottamaan vuoroaan. Nukan säikähdys oli pientä verrattuna siihen, miten ansaan jäänyt poronpoika alkoi sätkiä ja kiljua, palavan pedon laskeutuessa lähettyville. Hyvä ettei tuo sydänkohtausta saanut!

Nuka kurtisti kulmiaan pienesti Belialin lupaillessa odottavansa kyllä vuoroaan. Parempi olisi! Ja olisi peto voinut vähän miettiä läsnäolonsa vaikutuksia saaliiseen, nyt tuohon oli kahta vaikeampi osua! Eikä tilannetta auttanut yhtään se poron huuto, kentaurin kävi sääliksi parkaa, joka viimeiset hetkensä joutui tuollaisessa pakokauhussa elämään. Jotain tyttö kävikin mutisemaan, selvästi manaillen, oman kansansa kielellä, samalla kun jousensa jännitti ja tähtäsi. Hetken poron rimpuilua seuraillen, ennen kuin ampui ja ehkä omaksi ihmetyksekseen myös osui. Poro hiljeni, lähes suorilta jaloilta tipahtaen maahan ja hetken siinä sätki, kunnes rauhoittui sijoilleen ilman elonmerkkejä. Nuka katseli hetken kauempaa, ennen kuin uskalsi lähestyä, ollen nyt varma että poro oli kuollut.

”Koitan olla nopea”, Nuka aloitti, samalla kun poroa lähti irrottamaan ansasta ja repi ampumansa nuolen irti tuon kallosta, ”Yleensä pitää olla nopea, ennen kuin pedot tulevat”, tyttö selitti, vilkaisten lohikäärmeen puoleen, ”Mutta sinä pidät ne loitolla, varmasti?”.
Tuskin yksikään tuntureilla liikkuva peto uskalsi tulla saalista kyttäämään, jos lohikäärme vieressä vuoroaan odotti. Veren haju saattaisi kyllä houkutella paikalle uteliaita koittamaan onneaan, sikäli mikäli Belialista lähtevän palaneenkäryn yli saattoi edes haistaa tuoreen veren. Sen pidemmittä puheitta Nuka otti puukkonsa esille, hetken lähes itsensä kokoista eläintä pyöritellen, ennen kuin kovinkin näppäränoloisesti lähti sitä nylkemään. Pikisulka oli laskeutunut läheiselle kivelle kyttäämään, josko hänellekin jotain liikenisi, korpin rääkyen ja siipiään levitellen ”uhkaavasti” lohikäärmeelle, aivan kuin koittaen isotella mokomalle ja osoittaa, kuka oli ruokajonossa ensimmäisenä.


//… KELAA NYT SEMMONEN LOKINPOIKASEN KOKONEN MINIJÖRRE MUNASTA SILLEEN ”FEAR ME I AM THE DESTRUCTION OF THIS WORLD” //
Edellinen

Paluu Tunturimaat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö