Pumpkin
Pumpkin oli päätöksensä tehnyt veljensä suhteen. Belialin todetessa naaraan löytävän veljensä, hymähti Pumpkin pienesti. Naaras eipäili sitä suuresti, mutta ainahan saattoi tulla yllätyksiä matkaan. Mutta nyt, tuo päätti sivuuttaa veljensä ja keskittyä urokseen, joka oli saanut naaraan tuntemaan tunteita, joita tuo ei edes uskonut omistavansa.
Uros kertoi vieneensä oraakkelin ainoan sielunpeilin. Naaras katsoi suoraansanottuna järkyttyneenä nuorta urosta. Maailmanpelastaja luonne huusi säälimään viimeisen silmänsä menettänyttä jättiä, mutta kerta tuo oli täysi kusipää, ei Pumpkin antanut periksi. Näköelimen menettäminen oli oikein itseriittoiselle vanhimmalle, oppisihan kunnioittamaan tai ainakin varomaan nuorempaa sukupolvea, joka tulisi vielä joskus syrjäyttämään rapistuvan vanhuksen.
Belialin seuraavat sanat saivat naaraan hymähtämään pienesti.
"emmeköhän me osaa häntä varoa" Pumpkin totesi. Totta kai oraakkeli tuisi vielä joskus nuoren uroksen perään kostoaikeissa - mikäli niinkin säälittävään tekoon lähtisi - eikä Belial tuntunut olevan niitä henkilöitä, jotka välittivät omasta hengestään. Joten oraakkelin piti löytää toinen tie kostaa nuoremmalleen.
"Jos pysyttelemme ihmisten joukossa, olemme hänen saavuttamattomissaan" Pumpkin huomautti, olematta kuitenkaan varma oliko asia näin. Mikäli oraakkeli halusi heidän kimppuunsa, tarvitsisi tuo kuolevaisen muotonsa. Tuskin vanhus lähtisi koko kylää tuhoamaan vain koston tähden, halusihan tuo säilyttää tietyn tasapainon tässä maailmassa.
Belial ilmoitti pääsevänsä kohta pystyyn. Naaras nyökkäsi pienesti ja nousi itse jo ylös. Pumpkin ei tiennyt olisiko Belial tarvinnut apua, mutta uskoi tuon olevan sen verran ylpeä olento, ettei hyväksynyt apua näin arkisessa toimessa.