Clarence
Clarencen katse pysytteli alhaalla, eikä tämä nähnyt Mikin nousevan jo ylös. Heleä ääni kuitenkin sai nuorukaisen nostamaan pienesti katsettaan ja huomasi siron käden, jota tyttö hänelle ojensi. Niin, mitä he tässä vielä istuivat? Vaaleille huulille nousi pieni hymy, se tarttui jotenkin Mikin ilon täyteisiltä kasvoilta. Nuorukainen kohotti kättään tarttuen varoen ja hellästi Mikin omaan, antaen toisen auttaa hänet ylös tai omin avuin hän kyllä pyrki suoristautumaan.
Hetken Clarence katseli yhdessä olevia käsiä, hymähti hiljaa ja vilkaisi pienesti ympärilleen. Tätä tietä. Nuorukainen totesi, kääntyen pusikkoa kohti, josta jonkin aikaa sitten oli esiin kömpinyt. Käsi ei höllännyt otettaan, mutta oli sen verran hellä että tyttö voisi päästää irti jos halusi. Parasta kuitenkin luultavasti oli pysytellä yhdessä, metsä oli arvaamaton paikka tähän aikaan. Sitä hokien itselleen Clarence ylitti välttää punasteluaan.