Tukea tarvitaan

Vanhametsä on alue Quinn metsässä, joka on täysin kuollutta. Tällä alueella ei kasva mitään. Maa on pelkkää tomuista, tamppautunutta multaa. Suuri, karu alue on täynnä pystyyn kuolleita, kivanlahoavia puita. Vain harva olento viihtyy tällä alueella. Väitetään, että metsä on kuollut magian vaikutuksesta. Musta magia olisi kuihduttanut tämän osan metsää, johtuen velhojen salaseurojen tapaamisista aikanaan.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Nipustin » 21 Helmi 2012, 23:57

Jenna Brooks

Kauniit sanat olivat Jennalle yleensä aika yhden tekeviä. Olihan sitä aina mukava kuulla, että joku piti vaikka ulkonäöstä tai tanssista tai vaatteista, mutta nämä sanat olivat Jennasta todella kauniisti sanottu. Ehkä se johtui raskauden horjuttamasta mielestä, ehkei.
Brunette nauroi toisen kehuessa hänen ääntään, sekä kertoen miten haltiatkin varmasti lihoivat aikanaan. Jennan omatuntoa hiveltiin häikäilemättömästi ja hyväolo paistoi ihmisestä varmasti yhtä kirkkaasti kun nuotio loimusi pimeässä luolassa. "No voi kiitos." Ihminen kuittaa kaikki kohteliaisuudet mutta näiden sanojen lisäksi neito soi ystävälleen myös hyvin merkittävän hymyn, jota toinen ei sääli vain voinut huomata.

Kun Safer kertoi sokeudesta Jenna ei osannut yhtään enää sääliä miestä sen vuoksi. Hänkin haluaisi joskus kävellä rantaan ja tuntea jokaisen sileän hiekanjyväsen varpaidensa välissä, kuulla meren kuohunan korvissaan sekä maistaa jo suolan kielensä päällä. Mutta silloin häneltä myös sulkeutuisi kaunis näky aavalle merelle, joka oli kyllä yksi kauneimmistä näyistä minkä nainen tiesi. Ei, hän ei ehkä olisikaan valmis luopumaan näöstään, ei vielä.
Nainen jakoi edelliset ajatuksensa miehen kanssa samalla pohtien myös ääneen sitä kuinka oli hassua miten Saferin tapaaminen oli muuttanut jo nyt paljon Jennan maailmassa.
Jälleen kaikki syvälliset pohdinnat jäivät kun toinen alkoi hössöttää Jennan jalkojen puutumisesta tai väsymisestä, saaden ihmisen jälleen nauramaan heleästi niin että luola kaikui. "Sinä höpsö! Sanoisin kyllä jos olisi joku hätä ja sinähän painat tuskin mitään niin kuinka voisit mahdollisesti puuduttaa jalkani?" Brunette pörrötti Saferin hiuksia ja sitten nousi ylös hetkeksi, vain tullakseen toisen viereen makuulleen. Näkökykyisenä Jennasta tuntui että hänen täytyi katsoa puhekumpaniaan "silmiin" kun tälle puhui, joten nainen oli kyljellään Saferin vieressä katsoen tätä päin. "On se kätevää kun on vahtikoira. Ei tarvitse turhaa nukkua toinen silmä auki!" Nainen vielä nauraa miehen viimeisimmälle kommentille.
"Kanssasi on niin turvallinen olla muutenkin, en ole älynnyt pelätä koko aikana ollenkaan!"
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Templer » 28 Maalis 2012, 16:39

Soul Safer

Neito sanoi, ettei Soul Safer haitannut häntä, joten mies rentoutui hieman. Hän hymyili ja huokaisi pienesti, helpostuksesta kai.
safer kuuli toisen liikkuvan ja lopulta tajusi toisen tulleen hänen vierelleen makaamaan.
"Niin.." Mies sanoi hieman ajatuksissaan. "Onko sinulla lemmikkejä?" Safer sanoi ja palasi ajatuksistaan takaisin toisen viereen. "Minun lisäkseni tietenkin." Soul Safer naurahti virnistäen ystävällisesti.
"Hyvä, että ainakaan toinen meistä ei pelkää." Mies sanoi virnistäen. "No ei vaineskaan. En minä pelkää.. tai no.. pelkään, että sinulle tulee kylmä." Mies sanoi kulmat hieman rytyssä, vaikka toinen tuskin näki sitä siteen alta. Hänen suunsakin meni hieman kurttuun, mutta sitten kuitenkin huulet päästivät välistään naurahduksen. Sitten hänen ilmeensä kuitenkin vakavoitui.
"Sanothan, jos sinulla on kylmä?" Soul Safer kysyi, hän todella halusi tietää, että toisella oli kaikki hyvin.
"Olisi ikävää, jos jäätyisit." Mies sanoi ja rupesi taas hymyilemään. Hän nautti siinä olostaan. Hän tunsi olevansa kuin kuka tahansa muu, paitsi sokea, mutta kukatahansa muu sokea ihminen/haltia. Hän ei tuntenut nälkää toisen läsnäollessa ja hän tunsi vain lämpöä läheisestä nuotiosta, sekä toisesta. Neito uhkui lämpöä. Ehkei sitä kuka tahansa huomannut, mutta Soul Safer huomasi.. ja hän rakasti sitä. Safer huokaisi.. huokaisu oli täynnä tyytyväisyyttä.

//vastaus! \o/ osasin! muistin! tein! ja voitin! //
Templer
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 04 Huhti 2012, 13:24

Jenna Brooks

Neitokainen joutui myöntämään ettei hänellä ollut lemmikkejä, vaikka kovasti eläimistä pitikin. Ehkei eläintenylläpitäminen ja sen tuoma vastuu sopineet ihan Jennalle, tai sitten se tekisi neidolle vain hyvää.
Brunette nauroi toisen leikillään puhuessa siitä miten pelkäisi Jennaa, ja sitä että Jennan tulisi kylmä. "Ei minulle ole hätää." Nainen rauhoitteli ystäväväänsä ja sitten hymy muuttui makoisaksi haukotteluksi.
Jenna painoi päänsä toisen rintakehälle tämän vielä sanoessa että olisi ikävää mikäli Jenna jäätyisi. "Sanon, sanon" ihminen mutisi käpertyen parempaan asentoon pää edeleen Saferin rintakehällä. Ei mennyt montaa kymmentä sekunttia kun Jenna alkoi tuhista pienesti unissaan. Siihen hän oli nukahtanut ihan varoittamatta, mutta hyvin tyytyväisenä. Olo oli turvallinen miehen lähellä ja siinä oli ollut niin mukava makoilla.

[[Hypyti hyps aamuun a'hoy!]]

Yöllä oli asteet tippuneet vielä vähäsen, mutteivat niin paljoa että nainen olisi kuitenkaan tuntenut sitä ja herännyt sikeästä unestaan. Nuotiokin oli palanut aamun pikkutunneille saakka lämmittäen parivaljakkoa pitäen pakkasen loitolla. Kun aurinkokin oli jo noussut heräsi Jenna valon määrään sekä metsän eläimien ääniin. Linnut lauloivat ja jossain kauempana kuului myös vaimea ulvonta. Luolan suuaukon ohitse tallusteli myös naisen avatessa silmänsä juuri hirvikaksikko. Brunette haukotteli ja nousi istuma-asentoon miettien hieman miksi oli täällä ja mitä eilen oli tapahtunut. Nopeasti hän muisti kaiken ja sitten hymyillen etsiskeli uutta tuttavuuttaan katseellaan luolasta. Oliko tämäkin jo herännyt? Oliko tämä edes nukkunut ylipäätään?
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Templer » 16 Huhti 2012, 17:30

Soul Safer

Toinen sanoi, ettei hänellä ollut hätää ja siihen oli myös Soul Saferin tyydyttävä. Kerta toinen oli jyrkästi sitä mieltä, ei saisi mies antaa asian vaivata itseään. Neidolla oli hyvä olla, se siitä. Itseasiassa toinen painoikin päänsä hänen rintakehäänsä ja hetkeä myöhemmin kuului tyytyväinen tuhina. Safer hymyili pienesti ja kiersi kätensä toisen ympärille. Hän ei aikoisi nukkua, ei vielä.

Safer hätkähti hereille, oli vielä hämärää, mutta pian aurinko astuisi esiin. Safer sätti itseään, koska oli antanut väsymyksen voittaa. Kukatahansa olisi voinut tulla ja surmata neidon tai hänet. Onneksi toinen näytti olevan hengissä ja nukkuikin vielä. Soul ei aikonut enää nukahtaa. Hän siirtyi hitaasti toisen viereltä ja lähti kulkemaan ohi nuotion jämien. Heti ulos päästyään mieheen iski nälkä, kuin terävä veitsen isku hänen rintaansa. Soul oli aivan unohtanut, että vain neidon läsnäolo sai hänet tuntemaan melkein kuin ikuista tyydytystä nälän tarpeeseen. Häntä ärsytti, kuinka neidolla oli jo joku toinen, eikä Safer voisi enää koskaan luultavasti tuntea tuota tunnetta.. Olisi ollut mahdollista, että jos Safer varastaisi neidon sielun, kulkisi toinen hänen mukanaan aina ja ikusesti, mutta siihen Soul Safer ei uskonut. Eikä hän aikoisi satuttaa naista, koska ei tarkalleen itennyt mitä tämä hyvän olon tunne edes oli johtunut.
Helpoiten Safer voisi tehdä niin, että hän palaisi neidon luokse, mutta silloin nälkä vain kerääntyisi kasaksi, joten mies päätti äkkiä etsi itselleen jonkinlaista ravintoa.
Hän kulki viileässä metsässä ja tarkasteli ympäristöä, kunnes hän kuuli liikettä. Tömähdyksiä, lähellä. Safer meni hieman matalemmaksi ja kuunteli lähempänä maata, kyllä tömähdyksiä. Soul Safer lähti nopeaan juoksuun ja tajusi pian kohteensa: jänis. Hetkessä mies olikin muuttanut muotonsa koiraksi ja huivin hän oli jättänyt siihen paikkaan.
Jänis oli helppo saalis, pian se olikin suuren koiran edessä ja kun jänis rukka katsoi taakseen, ei tarvittu kuin vain sekunti ja sielu oli varastettu. Jäniksen ruumis jäi siihen makaamaan, kun tumma koira nuolaisi huuliaan kepeästi, tyytyväisenä saaliiseen. Ei kovin iso, mutta tarpeeksi pitääkseen suuremman nälän loitolla.

Soul päätti lähteä takaisin ja hän jolkottelikin rauhallisesti Keepper muodossaan tarkastellen uudestaan ympäristöä. Nyt hän näki sumeasti puut ja pensaat, mutta jos jokin eläin tulisi hänen lähettyville, tuo luultavasti kuolisi katsekontaktiin, joten Safer varoi katsettaan. Hän etsi maasta huivin, muuttui takaisin ihmiseksi ja puki huvin takaisin päähänsä. Mies kulki verkkaisesti eteenpäin kuunnellen metsää, sen ääniä ja tutkien sen hajuja. Tähän ympäristöön hän oli tottunut ja tätä hän rakasti. Se oli suuri osa hänen elämäänsä. Kun aurinko vihdoin paljasti itsensä piilostaan Safer oli palannut takaisin neidon luo. Hän meni nuotion luo hymyillen.
"Huomenta." Soul tervehti neitoa, joka oli jo herännyt.
"Voisin etsiä sinulle jotain syötävää, jos vain tahdot." Safer sanoi reippaasti ja tökki nuotiota pienellä, kostealla tikulla. Sen hän teki suurimmaksi osaksi vain tylsyyttään.
"Tai voimme jatkaa matkaa." Safer sanoi hymyillen. "mutta minusta sinun pitäisi syödä jotain ennen sitä. Mitä haluaisit?" Soul Safer kysyi.
Templer
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 24 Touko 2012, 18:52

Jenna Brooks

"No huomenta!" Jenna toivotti aurinkoisesti kun hänen ystävänsä oli ilmestynyt oviaukolle. Toisen puuhaillessa jotain nuotion parissa Jenna kampeaa itsensä jaloilleen pidellen vatsaansa. Tuntuu kummalliselta, nainen tuumaili itsekseen, muttei ottanut tätä varoittavaa tunnetta tosissaan ollen jo tottunut kaikenlaisiin tunteisiin vatsassaan. Häntä ei kuitenkaan oltu varoitettu turhaan...
Mahdollisimman hyvän tuulisena Jenna yrittää miettiä mitä haluaisi syödä. Tämä ei tahtoisi masentaa toista sanomalla ettei voinut kovin hyvin eikä siksi ollut oikein ruokahalukaan kohdallaan. "Mmmhm, voisin syödä marjoja." Brunette totesi pitäen tasaisen hymyn kasvoillaan kuitenkin koko ajan hieroen säteilevää kipua mahassaan. "Voisitko hakea minulle muutamia, olisitko kiltti? Minun jalkani ovat vieläkin eilisestä kävelystä väsyneet, mutta minä en kannakkaan mukanani vain omaa painoani."

Jenna oli istuutunut aloilleen, joka sopi hyvin hänen keksimäänsä tekosyyhyn jalkakivuista, mutta todellisuudessa vatsakipu alkoi käydä yhä kummemmaksi ja kummemmaksi. Eivät vauvojen liikehdinnät tuntuneet tältä. Yllättäen suuri kipupiikki iski suoraa naisen vatsaan ja tämä kaatui istuvasta asennostaan kyljelleen pidellen vatsaansa. Enää Jennalla ei ollut mitään mahdollisuuksia kamppailussa kivun vääristämää ilmettä vastaan vaan huoleton ystävällinen hymy oli tiessään ja tilalla kivun vääristämät tuskaiset kasvot. Jennan otsalle ilmestyi myös useita hikikarpaloita ja tämä aloi hengittää kiihtyneesti. "Mitä ihmettä? Nytkö vauva syntyy? E-eihän tämän pitäisi käydä vielä moneen kuunkiertoon! Lääkärit, kaikki sanoivat niin!" Bruneten päässä kohisi ajatusten virta kivun pilkkomana ja kaikki voimansa yhteen pusertaen Jenna saa pihaistua vielä ilmoille heikon avunpyynnön: "Auta..."
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Templer » 25 Touko 2012, 18:46

Soul Safer

Toinen sanoi, että halusi marjoja ja Safer aisti, ettei kaikki ollut ihan okei, mutta hän kuitenkin lähti hakemaan toiselle marjoja.
"Selvä." Hän sanoi vielä jokseenkin hilpeästi, vaikka inhosikin sitä, että tuo vauva oli taas saattanut neidon huonoon kuntoon.
"oletan, että vadelmat käyvät." Safer sanoi, jonka jälkeen hänen keveät askeleensa lähtivät kuljettamaan häntä eteenpäin läheiselle vatukkapuskalle, jonka tuoksun hän oli tulomatkalla haistanut. Pian mies löysikin tutun tuoksun ja lähti sitä kohti. Puska oli pullollaan marjoja ja miesa rupesi keräämään niitä nopsaan laittaen ne paidan helmaan, ehkä neito ei pahastuisi, vaikka hän laittaisikin marjat siihen.
Kun mies oli palaamassa takaisin päin, hän kuuli hyvin heikon "Apua" huudon, jos sitä huudoksi edes pystyi sanomaan. Pyytö enemmänkin. Mies kuitenkin kuuli sen, olihan hänellä tavallistä terävempi kuulo, hän tunnisti äänen neidon ääneksi ja Safer muuttui samassa sekunnissa koiraksi jättäen vadelmat taakseen. Hänen sydämensä tuntui pysähtyvän ja kun mies pääsi perille hän tajusi toisen makaavan maassa. neito kuitenkin hengitti, joka oli hyvä asia. Safer muuttui samassa taas ihmiseksi, koska niin olisi helpompi ottaa kontaktia toiseen.
"Mikä sinulla on hätänä?" Safer kysyi ja hän laski kätensä toisen vauvamassulle tajuten pian, että kyse oli taas vauvasta. Kunhan se ei syntyisi nyt.. ei Safer osaisi toista auttaa.
"Vienkö sinut kylään?" Safer kysyi hätääntyneenä. Hänellä oli koko ajan paniikki päällä ja hänen sydämensä löi tiheään tahtiin.
"Voin muttua koiraksi ja kyydittää sinua, jos vain pystyt ratsastamaan.. sano, että olet kunnossa!" Safer todella tahtoi kuulla sen, "olen ok" nyt hän olisi ollut niin iloinen sen kuulemisesta. Hän pelkäsi..
Templer
 

ViestiKirjoittaja Templer » 25 Touko 2012, 18:49

Soul Safer

Toinen sanoi, että halusi marjoja ja Safer aisti, ettei kaikki ollut ihan okei, mutta hän kuitenkin lähti hakemaan toiselle marjoja.
"Selvä." Hän sanoi vielä jokseenkin hilpeästi, vaikka inhosikin sitä, että tuo vauva oli taas saattanut neidon huonoon kuntoon.
"oletan, että vadelmat käyvät." Safer sanoi, jonka jälkeen hänen keveät askeleensa lähtivät kuljettamaan häntä eteenpäin läheiselle vatukkapuskalle, jonka tuoksun hän oli tulomatkalla haistanut. Pian mies löysikin tutun tuoksun ja lähti sitä kohti. Puska oli pullollaan marjoja ja miesa rupesi keräämään niitä nopsaan laittaen ne paidan helmaan, ehkä neito ei pahastuisi, vaikka hän laittaisikin marjat siihen.
Kun mies oli palaamassa takaisin päin, hän kuuli hyvin heikon "Apua" huudon, jos sitä huudoksi edes pystyi sanomaan. Pyytö enemmänkin. Mies kuitenkin kuuli sen, olihan hänellä tavallistä terävempi kuulo, hän tunnisti äänen neidon ääneksi ja Safer muuttui samassa sekunnissa koiraksi jättäen vadelmat taakseen. Hänen sydämensä tuntui pysähtyvän ja kun mies pääsi perille hän tajusi toisen makaavan maassa. neito kuitenkin hengitti, joka oli hyvä asia. Safer muuttui samassa taas ihmiseksi, koska niin olisi helpompi ottaa kontaktia toiseen.
"Mikä sinulla on hätänä?" Safer kysyi ja hän laski kätensä toisen vauvamassulle tajuten pian, että kyse oli taas vauvasta. Kunhan se ei syntyisi nyt.. ei Safer osaisi toista auttaa.
"Vienkö sinut kylään?" Safer kysyi hätääntyneenä. Hänellä oli koko ajan paniikki päällä ja hänen sydämensä löi tiheään tahtiin.
"Voin muttua koiraksi ja kyydittää sinua, jos vain pystyt ratsastamaan.. sano, että olet kunnossa!" Safer todella tahtoi kuulla sen, "olen ok" nyt hän olisi ollut niin iloinen sen kuulemisesta. Hän pelkäsi..
Templer
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 07 Kesä 2012, 12:58

Jenna

Armottoman tuskan seasta Jenna erotti kuinka Safer oli todellakin siinä hänen vuokseen. Hänen tukenaan. Hetken tuska tuntui jopa lievittyvän toisen läheisyydestä, kunnes iski uudestaan. Silti oli toivoa. Hänen avunpyyntönsä oli kuultu ja joku oli täällä auttamassa häntä. Jenna toisteli koko ajan itselleen mielessään ettei hänen kävisi kuinkaan. Hänen uusi ystävänsä ei antaisi hänelle käydä mitään, ei antaisi! Hehän olivat ystäviä! Ystävät auttoivat toisiaan ja pitivät huolta!
Jenna alkoi menettää väriä kasvoistaan ja tärisemään heikosti. Ennen kuin mitään kerettiin edes tajuamaan Jenna tunsi kuinka hänen vaatteensa kastuivat ja vilkaisu kertoi että ne olivat imeneet itsensä täyteen verta joka matkasi yli syvemmälle Jennan kankaisiin vaatteisiin. Näin ei pitäisi käydä...
Toinen tarjosi Jennalle kyytiä ja puheli tälle. Halusi kuulla toisen olevan kunnossa. Kipu säteili yhä Jennan kehossa, mutta juuri sillä hetkellä se ei ollut niin sietämätön etteikö Jenna olisi voinut vääntää kasvoilleen heikkoa hymyä, ehkä jopa virnettä, ja kovin heikko naisen ääni vakuutti ystävälleen: "On sitä pahempaakin nähty. Minä selviän kyllä."
Vaikka ihmisneito uskoikin ehkä omiin sanoihinsa tämä pelkäsi silti. Kylä saattoi olla hyvikin neidon pelastus jos lääkärit voisivat auttaa. Jenna sanoi toiselle että uskoi kyllä pystyvänsä pitelemään kiinni mikäli toinen vain muuttuisi koiraksi Jenna pomppisi kyytiin vaikka sitten hammasta purren toinen jalka haudassa, mutta piru vie tänne metsään Jenna ei jäisi vuotamaan, periksi ei annettaisi!
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Templer » 08 Elo 2012, 14:42

Soul Safer

Safer haistoi veren. Kaikki ei ollut kohdallaan. Onneksi neito suostui kyydittäväksi ja ainakin uskoi pystyvänsä ratsastamaan hänellä.
"Hyvä. Hyvä." Safer vastasi.
"Muutun nyt koiraksi, en voi puhua silloin, mutta olen lähelläsi. Olen tukenasi." Safer sanoi vakavana ja hän tasasi hengitystään muuttuen koiraksi. Kun hänen tilallaan oli suuri musta koira ja Safer sai ajatuksensa uudestaan koottua, hän tökkäsi neitoa hellästi kuonollaan poskelle, jotta tuo tajuaisi, että hän olisi valmis. Hän asettui toisen viereen makaamaan, niin että neidon olisi helppo siitä nousta hänen selkäänsä. Safer sulki silmänsä, hengitti rauhallisesti ja pukki neitoa nousemaan selkäänsä.
*Kun nainen pääsi hänen selkäänsä, Safer nousi seisomaan ja kuulosteli missä päin kylä oli. Kun hän sai selville mistä päin kuului eniten ihmisten ääniä, hän kiinnitti huomionsa sinne ja lähti juoksemaan mahdollisimman tasaisesti kuin vain pystyi. Ja tietenkin mahdollisimman nopeasti kuin vain pystyi. Se oli jokseenkin haastavaa, koska maasto oli epätasaista. Safer toivoi toisen vain pysyvän selässä. Matkaa ei ollut pitkälti, ainakin jos juoksi niinkuin hän teki, mutta se voisi silti olla liian raskas neidolle.
Kummankin onneksi kylä häämötti jo edessäpäin ja Safer toivoi todella toisen jaksavan loppuun asti. Soul ei tiennyt missä päin olisi lähin lääkäri, joten hän käänsi korvansa taakse kuunnellakseen, mitä neito sanoisi, jos tuo tajuaisi, että Safer ei tiennyt minne mennä. Hän oli nyt kylän reunalla ja siksi hän hiljensi vaihtinsa kävelyyn.

//* kaauhia hitti D8 anteeksi >: oli vähän pakko tai roolauksesta olisi tullut liian lyhyt, joten, voit kyllä Ingnoorata tuon jos haluat. :3 //
Templer
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 29 Syys 2012, 12:04

Jenna Brooks

Ihminen yritti pinnistellä pysyäkseen Saferin selässä ja tajuissaan, mutta kipu oli jotain kuvailematonta. Aivan kun hän tekisi kuolemaa, aivan todella kuolisi. Tosin, eihän Jenna voinut tietää miltä kuolema tuntui, sillä eihän tämä ollut kokenut kuolemaa ennen. No, nytpähän hän tietäisi miltä sen tuntuu kun kuolemisen aika on, ja Jenna todella toivoi ettei se olisi vielä nyt.

He olivat saapuneet huimaavaa vauhtia kylänreunamille, vaikka he olivatkin tulleet kiireellä, oli Jennasta tuntunut että sekunnit olivat tunteja ja minuutit vuosia, niin hitaasti kipu hänet yritti lannistaa ettei kärsimystä voinut helpottaa se että aika kuluisi nopeasti.
Jenna ojenteli aina tärisevää kättään huitaistakseen ystävälleen suunnan. Toivottavasti ainut lääkäri jonka asumuksen Jenna tiesi olisi vain kotosalla nyt.

Tovin kuluttua kadulla näkyi oven yllä riipuva puinen kyltti, jossa oli kuva sidekääröstä ja neulasta, lääkärintupa. Jenna huitaisi vielä viimeisen kerran tunnottomaksi menneellä kädellään, kylttiä päin. Onneksi tohtori oli kotona ja tämä näki kummallisen kaksikon lähestyvän yläkerran ikkunastaan. Vastaanotto ei ollut auki, mutta vanha parrakas mies, jossa vaikutti kuitenkin, vanhaksi ihmiseksi nuorekkaiden kasvojensa takia olevan ripaus haltiavertakin. Hyvin asiansa tuntevasti lääkäri mies lähetti oveltaan nuoren pojan klopin matkaan, ilmeisesti viemään viestiä jonnekin, ja auttoi Jennan Saferin selästä. Jennan mies tunsi, muttei tällä voinut olla pienintäkään ideaa siitä että tuo musta koiraeläin voisi olla jotenkin humanoidinen joten mies ei pyytänyt koirahahmoista Saferia sisälle vaan sanoi tälle paikka hoitajan tullessa avustamaan Jennan kantamisessa sisään ja sulkemaan oven.
Vaikka brunette olikin melkein tajuton ja hyvin heikko, häntä vaivaisi se että hänet pelastanut mies jäi ulkopuolelle. Nainen yritti sanoa jotain ja osoittaa ovea mutta se mitä hän sai aikaan oli epämääräinen hourailevaisen kuuloinen änähdyssarja sekä pieni käden ravistus.

Kului aikaa. Jenna ei tiennyt kuinka kauan hän oli siellä ollut, ja lopulta kaikki pimeni. Jenna uskoi vetävänsä viimeisen henkäyksen ilmaa ja sitten matkaavansa jonnekin parempaan paikkaan. Mutta naisen käsitys oli ollut väärä, sillä uupumus oli vain viimein saanut naisesta yliotteen ja Jenna oli ollut vähän kuin tajuton jonkun aikaa, kunnes heräsi tuntien olonsa todella heikoksi ja raskaaksi.
"Menetitte paljon verta", parrakas-ehkä-vähäsen-haltiamainen-mies sanoi kirjoitellen pöytänsä ääressä jotain pergamentin palaselle, "Olisi hyvä pysyä vuodelevossa jonkin aikaa. Koiranne on muuten ulkosalla, joten älkää suotta huolehtiko, odottanee emäntäänsä varmasti jos se tietää omaksi parhaakseen." Jenna ei oikein tajunnut mistään mitään vaan oli vain kuin posliiniveistos aloillaan silmät päässä seisten. "Entä... Mikä minuun... Vauva?" Jenna sanoi saamatta itsestään ulos järkevää lausetta. Lääkäri mies oli kovin vakavan näköinen ja neidon muistaessa vauvansa tämä myös huokaisi raskaasti. "Se oli kuollut. Saatana oli saanut lapsen ennen kun se ehti syntyä."

Jenna oli levännyt sen verran että pystyi taas itse liikuttamaan raajojaan, sekä päätään. Jenna asteli ulko-ovelle ja kalpana kuin haamu tämä avasi oven ja katseli tyhjyyttä huutavalla katseellaan ystävänsä koira- tai ihmismuotoa. Hänellä ei ollut muistikuvia siitä mihin päivänaikaan he olivat tänne tulleet, eikä hän ollut näinkään varma kuinka kauan oli oikein ollut sisällä. Hän ei ollut siiskään myöskään varma siitä, oliko hänen ystävänsä yhä ulkosalla odottamassa häntä palaavaksi rakennuksesta.


//Pahoittelen todella kestoa, mutta selityksen voit lukea alla olevasta linkistä ja kiitos paljon siitä kun oot jaksanut odotella:)//
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Templer » 29 Syys 2012, 16:43

Soul Safer

Soul Safer sai vietyä toisen oikeaan paikkaan, mutta kun hän oli tulossa sisälle, lääkäri sanoikin hänelle "paikka" niinkuin kirppusäkille ja hoitaja sulki oven. Hän halusi neidolla vain parasta, mutta sisään murtautuminen ei olisi edes vaihtoehto miehelle. Kuulisipa hän keskustelun täältäkin käsin, mutta nyt hän ei voinut olla tuki Jennalle.
Soul kietoutui rullalle ja jäi odottamaan oven viereen, ikkunan alle. Hän pystyi kuulemaan mitä sisällä tapahtui, vaikkei enää olisi halunnutkaan. Hän kuuli, kuinka neito oli tuskissaan ja kuuli mitä tohtorilla oli sanottavaa. Se ei miellyttänyt koirapoikaa ja hän koetti keksiä muuta tekemistä siksi aikaa, kun neito synnytti lastaan.. Musta koira käveli ympäriinsä, katseli ohikulkevia, harvoja, yksinäisiä ihmisiä siellä täällä ja hänen teki mieli vasrataa jonkun sielu.. mutta se ei ollut niin yksinkertaista. Olisi liian suuri vaara jäädä kiinni täällä, ihmisasutusten keskellä.
Safer sulki korvansa ääniltä, hän halusi nukahtaa.. päivä oli ollut raskas niin tunteellisesti kuin ruumiillisestikin. Lopulta, pitkästä aikaa Safer pystyi ummistamaan silmänsä ja nukahtamaan, ilman jännitystä siitä, tulisiko joku hänen takaansa ja surmaisi hänet.. se oli hänelle samantekevä asia.
Aika kului, Safer nukkui, Jenna oli tajuton, aurinko nousi.
Ovi avautui, Safer nosti siinä samassa korvansa ja päänsä. Ulostulija ei ollut Jenna, se oli hoitaja. Safer ei tiennyt, mitä tuo ihminen teki, eikä häntä kiinnostanut.. Hän kuitenkin tunsi auringon paisteen ja tiesi, että oli aika muuttua takaisin ihmiseksi.. niin hän ei ainakaan vetäisi paljoa huomiota itseensä.. ehkä huivin takia, mutta ei muuten.. tai no. Olihan hänellä hieman erilainen ulkonäkö, mutta eiköhän hän menisi helposti jonkinlaisesta pummista.
Safer kiersi talojen taakse, niin, ettei häntä pystyisi kukaan näkemään ja hän muuttui. Sen jälkeen hän palasi lääkärin talon luokse, istuutui ovea vastapäätä ja jäi odottamaan Jennaa.

Hetken odottelun jälkeen ovi avautui taas ja Safer nousi pystyyn tajutessaan, että se oli Jenna.
"Oletko kunnossa?" Safer kysyi heti ensimmäiisenä, kun kuuli neidon raskaan hengityksen.
"Miten meni?" Safer kysyi vakavana. Hän astui lähemmäs neitoa, mutta ei tiennyt miten pitäisi reagoida. Neito ei ollut iloinen, kuten safer olisi luullut.. yleensä vauvan syntymä oli iloinen asia.. mutta.. neito ei kuulostanut kovinkaan iloiselta.

//No eipä tuo mitään. Vastailet sitte ku kerkiät. Ei minulla mikään kiire ole. ;) Paaitsi, että en saanut tätä peliä etenemään sitten kakkaakaan. >://
Templer
 

Edellinen

Paluu Vanhametsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron