Eksynyt lintu

Vanhametsä on alue Quinn metsässä, joka on täysin kuollutta. Tällä alueella ei kasva mitään. Maa on pelkkää tomuista, tamppautunutta multaa. Suuri, karu alue on täynnä pystyyn kuolleita, kivanlahoavia puita. Vain harva olento viihtyy tällä alueella. Väitetään, että metsä on kuollut magian vaikutuksesta. Musta magia olisi kuihduttanut tämän osan metsää, johtuen velhojen salaseurojen tapaamisista aikanaan.

Valvoja: Crimson

Eksynyt lintu

ViestiKirjoittaja Kitty » 24 Elo 2011, 17:06

Chepi

Puoli enkeli juoksi minkä jaloistaan pääsi vanhassa metsässä, jahdattiinko häntä, sitä ei osannut tuo kertoa. Chepin vauhti alkoi kuitenkin hidastua, lihakset uupuivat ja lopulta tahti putosi nollaan.
Chepi haukkoi happea minkä pystyi mutta metsä alkoi huojua uhkaavasti, muutama horjahtava askel sinne sun tänne ja pian oli neito kyljellään maassa.
Hitto jos se hullu tulee vielä perässä... Chepi mietti kauhulla, tuo oli jo miltei päässyt hengestään ja uusintaa hän ei tahtoisi ottaa äskeisestä tilanteesta.

Hetken maassa maattuaan löysi tyttö taas voimaa nousta ylös, muutamalla horjahduksella hän asettui nojaamaan miltei kuolleeseen puuhun, ilta alkoi saapua eikä Chepillä ollut hajuakaan siitä missä hän oli. Siivet liikkuivat kun tyttö koitti niitä, muttei puhettakaan siitä että niillä olisi voinut lentää. "Missä helvetissä minä olen !" Tyttö parkaisi turhautuneena, jokaista lihasta särki ja hermostuneisuus taso oli reippaasti yli sallitun rajan.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja VaivainenLepakko » 25 Elo 2011, 18:11

Cerine käveli mietteliäänä metsikössä. Hän muisti kyllä mistä suunnasta oli tullut ja kuinka hän ehkäpä jopa pääsisi pois, mutta silti hän oli hieman ymmällään.
Käveltyään hetkisen eteenpäin tyttö ihmetteli edestäpäin kuuluvia ääniä. Hän tarttui toiseen miekoistaan varmuuden vuoksi. Mikä kumma ääni...
Cerinen kävely muuttui varovaisemmaksi, hänen pulssinsa kiihtyi. Varovaisesti hän lähestyi edessä olevaa ääntä.
Tyttö huomasi siivenkärjen kuolleen puun takaa. Hänen henigtyksensä muuttui nopeammaksi. Hän otti muutaman nopean askeleen päästäkseen katsomaan kuka puhuun nojasi.
VaivainenLepakko
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 25 Elo 2011, 18:30

Chepi

Vain hetkeksi vaiettuaan kuuli tyttö askelia takaa. Chepi heittäytyi irti puusta ja ampaisi juoksuun, muutaman juoksuaskeleen jälkeen hän tosin huomasi erään asian. Nuo askeleet, eivät olleet sen hullun ukon, koska se hullu ukko liikkui äänettömästi kuin tuuli yössä, nuo askeleet hän oli kuullut. Chepi pysähtyi ja pyörähti ympäri. Silmien edessä oli tummahipiäinen haltia neito, tai sellainen kait tuo oli ? Eikös haltiat pitäisi tunnistaa suipoista korvista ?
Chepi huomasi toisen käden miekalla ja se sai tytön huolestumaan.
"E-en tee pahaa, ole kiltti ja älä satuta minua." Chepi soipersi väsyneenä ja aristellen.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja VaivainenLepakko » 25 Elo 2011, 18:50

Hämmästynyt ilme nousi Cerinen kasvoille. Hän otti kätensä irti miekastaan.
"Enhän minä satuttaisi sinua, jos sinä et tekisi mitään pahaa minulle". Cerine tokaisi hymyillen.
"Oletko kunnossa?" tänä kysyi hieman huolestuneena. Hän lähti kävelemään kumman näköistä tyttöä kohti hymy edelleen huulillaan. Siivet, kummallista, en ole ikinä nähnyt siivellistä olentoa. "Olen Cerine, entäpäs mikä on sinun nimesi?" Cerine kysysi ystävälliseen äänensävyyn. Hän katsoi edessään olevaa tyttöä hyvin kiinnostuneesti.
VaivainenLepakko
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 25 Elo 2011, 18:57

Chepi

Toinen vakuutteli ettei satuttaisi tyttöä jos ei tyttö satuttaisi tuota. Toinen myös kyseli oliko Chepi kunnossa ja se oli ainakin jonkinlainen merkki siitä ettei neidon tarvitsisi pelätä tuota haltiaa.
"Olen kunnossa... Hieman eksynyt vain." Tyttö selosti kun toinen lähti tulemaan kohden, Chepi hieman säikähti tuota liikettä ja tuo vetäisi siipensä suojakseen. "Öm, tuota, Cerine minä olen Chepi, tai Emily, mutta sanovat Chepiksi." Tyttö selosti vielä hieman hämillään siitä että pitäisikö haltioita varoa. Ihmisten seassa kuuli puhetta siitä miten verenhimoisia tappajia haltiat olivat, jotkut sanoivat noiden syövän uhrinsa elävältä ! Mutta toisaalta ei Chepi ollut nähnyt tästä veden pitäviä todisteita joten oli vaikea tietää miten pitäisi reagoida.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja VaivainenLepakko » 26 Elo 2011, 12:15

"Eksynyt. Hmm.. Ehkäpä minä voin auttaa sinua pääsemään täältä". Cerine hymyili. "Minulla on suhteellisen hyvä suuntavaisto, joten enköhän saa meidät täältä pois suhteellisen nopeasti. Siis jos vain seurani kelpaa?" tyttö naurahti. Hän oli huomannut Chepin huolestuneen ilmeen. Cerine ei tosin tiennyt mitä pelättävää hänessä olisi ollut.
Cerine yhä mietti mikä olento Chepi voisi olla, hän ei ollut ennen moista nimittäin nähnyt.
VaivainenLepakko
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 26 Elo 2011, 12:27

Chepi

Toinen tarjoutui oppaaksi ja hetken mietittyään suostui Chepi tarjoukseen. Kävelemisestä tulisi vain äärettömän hidas tempoista, alkoi kunto loppua kesken kun oli koko päivän koittanut lentää ja sitten juossut hullua miestä pakoon ja sitten jäänyt kiinni ja juossut taas pakoon !
"Kyllä se kelpaa." Chepi vastasi toiselle jääden sitten odottamaan että tuo alkaisi johtamaan matkaa.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja VaivainenLepakko » 26 Elo 2011, 18:46

Cerineä ei kummemmin haitannut hidastempoisuus, se oli päinvastoin iha mukavaa välillä kävellä hitaasti. Olihan metsän läpi kävely hitaasti mukavampaa. Luonnon äänet tulivat paremmin esiin. "Onneksi minulla on hyvä suuntavaisto". Cerine naurahti iloiseen sävyyn. "Jos tarvitset tukea kävelyyn niin minä voin olla avuksi". Hän tarjoutui.
VaivainenLepakko
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 28 Elo 2011, 13:59

Chepi

Toinen ei näyttänyt vielä lähtevän minnekkään joten Chepi päätti koittaa onneaan. "Tännekkö ?" Tyttö kysyi ottaen muutaman vaivalloisen askeleen kohti kylää, tai ainakin hän luuli että kylä olisi tuollapäin.
"Kiitos tarjouksesta, mutta kokeillaan jos nyt jaksaisin omin voimin kävellä." Tyttö vastasi toiselle hymyillen nyt itsekkin, miksi tuo haltia olisi muka uhka ? Voisihan hänestä tulla vaikka ystävä.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja VaivainenLepakko » 28 Elo 2011, 19:30

Cerine nyökkäsi ja käveli samaan suuntaan. "Mitä muuten teet täällä, tuollaisessa kunnossa, jos ei haittaa että kysyn?" hän kysyi kiinnostuneena. "Olen hyvin utelias, en ole ikinä ollut täällä oikeastaan ennen joten kaikki on uutta". hän lisäsi hieman jopa hämillisenä.
Cerine ei tiennyt miten Chepi reagoisi kysymykseen. Uteliaalle luenteelleen kun Cerine ei voinut mitään, olihan hän ar'Morthe haltija, tosin eihän Chepi sitä voinut tietää, eihän?
VaivainenLepakko
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 28 Elo 2011, 19:36

Chepi

Cerine uteli mitä tyttö teki näin heikossa kunnossa ja tälläisessa paikassa ? No ihan kiva että joku kysyi. "Harjoittelin lentämistä, en näet osaa lentää." Tyttö sanoi heilauttaen siipiään. "Sitten joku hullu hyökkäsi kimppuuni ja koitti listiä, demoniksi haukkui ja kun sanoin etten ole sellainen niin se ukko pyysi anteeksi ja päästi menemään, sitten törmäsinkin sinuun." Chepi jatkoi selostustaan lisäten vielä että syy hänen lentokyvyttömyyteensä olisi tarina erikseen, ihan vain siltä varalta että toinen tykkäisi tarinoista.
"Uteliasuus on hyve, aina tiettyyn pisteeseen asti." Chepi sanoi toiselle ystävällisen hymyn kera.
"Itse olen koko pienen ikäni asustanut täällä, mutta voin taata että olen yhtä ulapalla kuin sinäkin.."
Kitty
 

ViestiKirjoittaja VaivainenLepakko » 29 Elo 2011, 17:27

Cerine

"Harmillista etten voi lentämisessä olla avuksi" Cerine naurahti. "Siipiä kun en kerta omista" hän mutisi itsekseen. Cerine kuunteli kiinnostuneena, mutta vakuutteli kuitenkin ettei kyselisi liikoja.
Hän selitti nopeasti kuinka Ar'Morthe haltijat lukevat paljon ja tarinat ovat siksi juuri niin kiehtovia. Yksikin tarina tuo lisää tietoisuutta ja viisautta.
"Taidamme olla hyvin lähellä kylää" Cerine ajatteli ääneen.
Ei mennyt toviakaan, kun kylä jo alkoi näkyä. Cerine tunsi olonsa hieman jopa jännittyneeksi. Hän ei ollut vielä käynyt monissakaan paikoissa ja tämäkin pieni kylä oli ensimmäisten joukossa. Mukava seura tosin hellitti jännitystä. Tässä voisi olla ystävyyden alku. Cerine ajatteli iloisesti.
VaivainenLepakko
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 29 Elo 2011, 17:35

//Tota meinaatko siis haltia vai ihmisten kylää ? //

Chepi

Matka taittui hitaasti ja vaivalloisesti kun Chepiltä meinasi puhti loppua kesken. Kaksikko piti kuitenkin keskustelua yllä ja se sai ajan kulumaan jokseenkin nopeammin.
Vanha ja pelottava metsä jäi jälkeen inhottavan harmaana maisemana, ja edessä oli kaunis vihreä metsä. Tässä metsässä ei ollut lainkaan niin pimeää ja inhottavaa kuin vanhassa metsässä, täällä oli lämmin vaikutelma ja paljon vihreää väriä. Chepi pysähtyi välillä, mutta otti tahdin sitten reippaasti kiri. Kylä alkoi ilmeisesti olla jo lähettyvillä, niinkuin toinen mainitsikin. Chepi ei ollut vielä useasti ollutkaan vapaalla jalalla kylässä ja se sai ehkä hieman jännittyneeksi tämän aikaisemmin leppoisan ilmapiirin.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja VaivainenLepakko » 29 Elo 2011, 19:31

//Otetaanks haltijoiden kylä? Vai mieluummi ihmisten//

Cerine

"Pitäisi kai etsiä jokin majatalo, jossa voisit lepäillä". Cerine tuumi. Kylä näytti mukavalta synkän metsän jälkeen. Cerine alkoi vaikuttaa hiljaisemmalta. Jännityksen hieman kasvaessa hänen puhumisensa väheni, vaikka hän olikin kova hölöttämään.
Cerine ei vielä ollut kunnolla oppinut ymmärtämään ihmisten ja haltijoiden välejä, joten hän ei olisi varmasti kääntynyt takaisin, vaikka hänen tilassaan se olisi ehkä viisainta.
VaivainenLepakko
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 29 Elo 2011, 19:43

//No nyt se on haltioiden kylä >:D

Chepi

Tyttö katsoi hiljaisena haltioiden kylää, hän otti muutaman askeleen vielä lähemmäs kylän komeita muureja, mutta sitten tuo pysähtyi. "Kuule Cerine, muistutan melkoisesti ihmistä, en.... en taida uskaltaa tulla pidemmälle." Chepi selitti lähtien sitten pakittamaan. Neito ei tahtoisi hankaluuksiin, ja kyllä hän metsässä aina yhden yön selviäisi.
"Cerine, kiitos kun autoit pois vanhasta metsästä, mutta minun olisi kait parempi mennä, vai tulisitko mukaan ?" Tyttö uteli toiselta toiveikkain ilmein.
Kitty
 

Seuraava

Paluu Vanhametsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron