Sivu 1/2

Eksyksissä!

ViestiLähetetty: 13 Marras 2011, 16:46
Kirjoittaja syaniidikissa
[ Lotdown Lelacãn kanssa tänne~ :3 ]

Metsä oli liian suuri alue ja kaikista onnettomimmat saattoivat joskus eksyä sinne. Muuan palkkamurhaaja nimeltään Illidan oli yleensä melko kokenut suunnistaja, mutta nyt jokin oli mennyt vikaan ja pahasti; sarvipää oli eksynyt normaalista metsästä vanhaan metsään joka oli kieltämättä pelottava paikka. Läpeensä laho. Kaikenlisäksi puolidemonilla oli vielä kiire - tuon piti olla tunnin päästä viimeistään ihmisten kylässä, keskustassa suorittamassa eräs rikas seppä pois päiviltä. Liekö tilauksen tilannut joku katea työtoveri, vaikka tällä kertaa Illidan oli saanut kuvan että asiakasta piinasi varsin kiusallinen kolmoisdraama ja se kolmas pyörä oli saatava pois päiviltä ja hemmetin nopsaan. Illidan oli saanut palkastaan jo puolet etukäteen mutta loput puolet odottivat vasta murham jälkeen. Nyt oli vielä kyse isoista rahoista.

Illidan hypähti pois puusta maan kamaralle ja päätti yrittää suunnistaa kuin ihmiset, sillä puun latvasta ei näkynyt paljon pihaustakaan, vain metsää. Sarvipää kulki melko rauhallisesti eteenpäin ja mietti kovasti missä päin ihmisten kylä oikein oli. Valitettavasti mies kuitenkin sekoili laskuissan huolella. Nyt ei auttanut muu kuin asettua aloilleen ja miettiä kuinnolla. Kohta mies näki pienen matkan päässä edessään melko varteenotettavan istumapaikan; kaatuneen puun. Kauaa ei kestänyt kun mies saapui tämän "puun" luokse ja istahti sen päälle miettimään oikeaa suuntaa. Vaan eipä ollut sarvipäällä ajatustakaan minkä päällä tuo oikeasti istui...

ViestiLähetetty: 13 Marras 2011, 20:47
Kirjoittaja Lotdow
//Here we are!

Lelacã

Pilvet olivat vallanneet taivaan ja tuuli ujelsi puissa. Pieni peura pakeni lähestyvää uhkaa, mutta saalistaja oli nopeampi. Käärme luikerteli peuran perässä ja oli juuri saamassa hampaansa kiinni kun kaikki keskeytyi. Lelacã avasi silmänsä ja näki vain kauluksensa sisäpuolen, sekä sitä ylhäällä pitävät luut. Ilma tuli sisään pienestä raosta. Kaikki se metsästys olikin ollut vain unta. Käärme huokaisi ja nosti aavistuksen verran kaulustaan, sen verran että näki mitä maan päällä tapahtui vaikka ei näkynyt muuta kuin maaperää ja vähän nurmikkoa. Sitten käärme älysi vasta kysyä itseltään, miksi edes oli herännyt. Lelacã tunsi painon selässään, siinä puolivälissä ruumista. Joku, tai jokin istui hänen päällään. Lelacãn silmä suureni kun hän sisäisti ajatuksen. Käärme heilautti ensin vähän itseään ja varmistui että jotakin epämääräistä roikkui mukana. Sekunnin valmistautumisen jälkeen Lelacã loikkasi ylös maasta. Multa ja ruoho sinkoilivat ympäriinsä ja tuon äskeisestä nukkumapaikasta jäi jäljelle vain kuoppa. Savu nousi maasta luoden pienen tunkkaisen pilven metsikköön.

Lelacã ravisteli itsestään mullat pois ja kääntyi ympäri sihisten puoliksi säikähdyksestä ja puoliksi hurjistuneena. Hän oli ärtynyt hyvien unien keskeyttämisestä. Tuon kaikkien käsien kynnet puristuivat maahan kiinni kun tuo katsoi häiriköijää, vaikkei erottanutkaan paljoa savun takaa. Mutta oli tuo tehnyt sen sitten tahallaan tai vahingossa, huono juttu se oli. Lelacã työnsi itseään käsillään vähän sivulle samalla kun koko ruumis teki luikertelevaa liikettä, samalla tuo levitteli kaulustaan ärtymyksen osoittaakseen ja varoituksena. Lelacã päästi varoittavan sihahduksen vielä kaupan päälle ja heilutteli kieltään hetken aikaa ilmassa. Savun kadotessa tuo pystyi erottamaan herättäjänsä. Oudot olivat sarvet ja muutenkin koko olemus, mutta se ei nyt tuota tästä häiriköinnistä pelastanut.

ViestiLähetetty: 13 Marras 2011, 21:46
Kirjoittaja syaniidikissa
Illidan istuskeli kaikessa rauhassa ja yritti miettiä minne suuntaan piti tästä jatkaa löytääkseen kaupunkiin. Pahaksi onnekseen tuo myös tajusi pian unohtaneensa mistä tuo oli äsken tullut. Mahtavaa, nyt tuo oli vielä kaksi kertaa enemmän hukassa! Ei tietoa mistä tuo on tullut, ei tietoa minne mennä.

Yhtäkkiä alkoi tapahtumaan jotain ennennäkemätöntä; yhtäkkiä puu jolla Illidan istui heilahti hieman. Mies haroi hiuksiaan hämmästyneenä, mutta kohautti sitten olkapäitään aatellen että tuo oli jo niin sekaisin kaikesta suunnanmiettimisestä että mielikin alkoi tehdä jo tepposia. Ennen kuin Illidan kerkesi edes huokaista puu kohosi valtavalla vauhdilla ylös. Illidan lensi kunnon matkan, tömähti mahalleen maahan ja päästi pienen kivuliaan ärähdyksen.

Pari sekuntia sarvipää viihtyi maassa, kunnes tuo nousi ylös savuisessa maastossa. Mitä hemmettiä oikein tapahtui? Illidan yski savun mennessä keuhkoihin, mutta onneksi savu hälveni pian ja sarvipäätä odotti järkyttävä näky; tuon edessä oli jonkinsortin käärme, jolla kuitenkin oli käsiä muistuttavat raajat ja kauluksen sisällä oli jokin ihmismäinen yksisilmäinen luuranko. Käärmeolento teki uhkaavaa liikettä, ja kuulosti vielä viisi kertaa uhkaavammalta. Illidanin silmät olivat järkytyksestä suurena, mutta tuo ei päättänyt jäädä aloilleen odottamaan käärmeen hyökkäystä. Mies lähti juoksemaan käärmettä kohden, vetäisi kesken juoksunsa kätensä nahkaremmisti tikarinsa ja yritti hypätä käärmeen rinnan alaosaa kohden ja sivaltaa tikarillaan käärmeotuksen käsien väliin. Illidanilla ei tosin ollut aavistustakaan mikä oli kyseisenlaisen olennon hiekko kohta. Mies ei edes tiennyt mikä hemmetin otus tuo oikein oli.

ViestiLähetetty: 13 Marras 2011, 22:21
Kirjoittaja Lotdow
Lelacã

Raajaakaan liikauttamatta otti käärme iskun vastaan. Veri vähän roiskahti ja levisi suomuille, mutta se ei tätä käärmettä haitannut, kun oli kaksi kerrosta nahkaa ja suomuja päällekkäin. Lelacã katsoi haavaansa hiljaa paikallaan ja nosti sitten päänsä kohti toista. Käärme päästi pitkän karjaisun ja sihinän välisen huudon, ei kivusta vaan ärtymyksestä.
"Olisit vain juossut poika menemään!" Lelacã sihisi hurjistuneena ja otti hyökkäysvuoron itselleen. Käärme luikerteli eteenpäin, suoraan kohti sarvipäätä ja heti parin neljän metrin päässä tuo pyörähti ympäri ja löi luun kovalla hännällään maata. Ensimmäisen iskun kuuluikin mennä hutiin ja häntä pamahti kauas sivulle toisesta. Siitä Lelacã pyöräytti häntänsä sivulle päin kuin moukarin. Käärme rullasi häntänsä ruumiinsa ympärille. Hänellä oli monta kikkaa käytettävänä, tuota uutta otusta vastaan, varsinkin tässä maastossa. Lelacãlla oli nyt edut tässä tappelussa, hän oli ennenkin taistellut kaksijalkaisia vastustajia vastaan, mutta mitä tuon hetkellisestä ilmeestä oli voinut päätellä, ei ollut toinen koskaan ottanut yhteen kenenkään kuusikätisen kanssa.

Käärme jäi taas paikalleen odottamaan toisen iskua. Tämä oli hänelle kuin vuoropeliä, toinen hyökkää toinen puolustaa. Miehestä pystyi näkemään kauas ettei tuolla ollut hajuakaan mitä tehdä, ja se sai Lelacãn tuntemaan itsensä vahvaksi ja ovelaksi, suorastaan ylivoimaiseksi. Kynnet jälleen maata raapien tuo pyöritteli ihmismäistä ruumistaan osoittaakseen odottavansa toisen iskua. Tämä kävi melkein hauskanpidotsa, vaikka Lelacã tiesi hyvin eettä tässä leikissä oli aina omta vaaransa.
"Anna tulla, oen valmis!" tuo sihisi, melkeinpö varmana siitä ettei toinen ymmärtänyt sanaakaan, mutta sihinä tuli sellaisella odottavalla sävyllä että luulisi toisen tekevän edes jotain. Ja jos sarvipää ei tekisi mitään, niin sitten tämä käärme tekisi.

ViestiLähetetty: 14 Marras 2011, 21:55
Kirjoittaja syaniidikissa
Illidanin tikarinisku meni perille, muttei se paljon näyttänyt käärmeotusta hetkauttavan. Mikä hemmetti toinen oikein oli? Illidan oli kieltämättä hieman shokissa, tuo kun ei ollut koskaan ennen nähnyt mitään edes hieman tuollaista. Yleensä mies oli todella vikkelä ja toimi taktiikalla jossa hiivittiin taakse tai hyökäyttiin nopeasti ja tapettiin yhdellä, enintään parilla iskulla. Nyt kaikki oli toisin, käärmeolento ei selvästikään kuolisi niin helpolla. Jopa pieni pelontunne riipi palkkamurhaajan selkäpiitä.

Iskun jälkeen mies hypähti pitkän hypyn taaemmas ja huomasi että otus oli vain suuttunut entisestään. Käärme sihisi ja karjui mikä kuulosti kieltämättä melko rajulta. Hätäpäissään sarvipää yritti kehittää jotain taktiikkaa millä saisi kyseisen pedon kaadetuksi, mutta pelonsekaisena tuo ei oikein keksinyt mitään. Illidanin piti myöntää jotain itselleen - tämä oli ensimmäinen kerta kymmeneen vuoteen kun tuo tunsi pelkoa.

Samassa käärme hyökkäsi ja pamautti hännän kunnolla maahan. Illidan ei tietystikään voinut arvata että otus löi tahallaan huti, niinpä tuo väisti ensimmäinen iskun nopeasti. Sarvipää rohkaisi itseään päänsä sisällä, olipahan miehellä yksi valttikortti; tuo oli väsymätön ja nopea, joten taistelu ei ainakaan päättyisi siihen mitä ihmiselle voisi käydä; uupumus pistäisi vastaan ja näin takaisi kuoleman.

Otus näytti rauhoittuvan hieman, tai ainakin pysyvän hieman paikoillaan. Illidan päätti yrittää hyökätä. Mies lähti taas juosten kohti käärmettä, mutta yrittikin hypätä ilman tikaria tuon rinnustaan ja kiivetä siitä nopeasti lähemmäksi kauluria jossa oli epämääräisen näköinen ihmistä muistuttava ruho. Jos ja kun mies pääsi lähelle sitä, yritti tuo iskeä tikarilla mihin vain osuisikin.

ViestiLähetetty: 15 Marras 2011, 22:35
Kirjoittaja Lotdow
Lelacã

Miehen hyökkäyksen tyylistä huomasi hänen aikeensa, josta Lelacã sai kaikinpuolin julman päähänpiston. Jos tuo kerran kauluksen sisään aikoisi uskaltautua, niin sitten tuo saisi tulla ja jäädä myös. Jos Lelacã sulkisi kauluksensa toisen ollessa tämän pään kimpussa, niin ei sarvipää enää pääsisi pakenemaan ainakaan helpolla, jonka jälkeen Lelacãlla oli oma pikku suunnitelma suoritettavana. Omat riskinsä tulisi siinä tempussa olemaan, vaan minkäs voit kun toinen noin agressiivisena hyökkää. Käärme pystyi kuitenkin aistimaan toisen lievän puoleisen pelon ja sai siitä itselleen rohkeutta ottaa pieniä riskejä. Kun sarvipää lähti hyppyyn veti Lelacã ihmisruumiinsa alemmas ja nosti kaulustaan, jotta ruumiin ja kauluksen väliin tulisi tilaa. Ainoastaan hänen luunsa jotka pitivät kaulusta yllä soijottivat, mutta niistäpä voisi toinen vaikka tarrata kiinni, jos uskalsi. Jos tuo oli niin ketterä miltä näytti, niin eiköhän tuo sisälle päässyt. Käärme ei kuitenkaan ollut varma, mutta jos tuo sarvipää hyppäisi hutiin niin Lelacã kiskoisi tuon omin käsin sisäpuolelle.

Tuskin pihahdustakaan tuo päästi, vain katsoi alhaalta toisen hyppyä ja kaikki tuntui hidastuneen hetkellisesti. Lelacã tiesi jo valmiiksi tlevansa onnistumaan tässä suunnitelmassa, ellei toisella ollut muitakin ideoita kuin tuo kapinen puukko.
"Tule vain jos uskallat", Lelacã sihisi ja yritti olla valmiina nopeann reagointiin.

ViestiLähetetty: 15 Marras 2011, 23:45
Kirjoittaja syaniidikissa
Illidan ei voinut edes arvata mitä käärmeotuksella oli mielessä. Niinpä mies hyppäsi suoraan ansaan; ketterästi tuo kiipesi kaulurin sisään, ottaen tukea kummallisista luista jotka olivat kiinnittyneitä kauluriin. Jos totta puhuttiin sarvipää ei tiennyt ollenkaan mitä oli tekemässä, oli vain yritettävä jotain että saisi pitää henkikultansa. Pakeneminen ei tullut Illidanin mieleen, sillä sarvipää oli varma että kyseinen suurenkokoinen käärmeotus saisi varmasti Illidanin kiinni - ja oli varmasti aika turha edes yrittää kiivetä puihin, koska käärmeellä oli varmasti hyvin nopeat liikkeet ja vaarallinen hännänsivallus käytössä. Yksikin luja isku hännällä Illidanin päähän niin henki olisi pois.

[ Tuli vähän lyhyt, mutta ajattelin ettei Illidan vielä iske että hahmosesi saa vietyä tuon ensin maan alle ^^ ]

ViestiLähetetty: 16 Marras 2011, 16:26
Kirjoittaja Lotdow
// Täysin ymmärrettävää ^^

Lelacã

Sarvipää tuli suoraan sinne minne halusikin. Lelacã käänsi päätään kohti toista ja sanoi:
"Tervetuloa, ole kuin haudassasi." Hetkessä veti käärme kauluksensa kiinni ja katsoi toista silmissä pirullinen katse. Hetkessä käärme käänsi päänsä oikein päin ja työnsi itsensä käsillään eteenpäin. Hetkessä tuo ponnisti ylös ja pyöri. Kaipa sarvipää sen tunsi, mutta Lelacã oli pyärinyt jo niin monta kertaa ettei se enää tuntunut missään. Multa ja ruoho sinkoilivat sivuille kun käärme katosi maan alle sarvipää mukanaan. Happikatoon tuo aikoi toisen tapattaa, ovelan ilkeä suunnitelma, joka toimi toivon mukaan. Kauluksen sisällä oli piemää, Lelacã oystyi vain tuntemaan toisen luissaan kiinni, muuta ei sitten paljoa näkynyt. Vähän ääriviivoista erotti, mutta siihen se jäi. Käärmee kaivautua eteenpäin, ties mihin suuntaan, ehkä tuo jopa teki vain ympyrää.
"Vieläka sinulla happi riittää?" Lelacã sihisi. Huono ilman laadun pystyi erottamaan kun tunkkaista tuli. Tuskinpa toinen enää kauaa kestäisi, ja jos tuo pyörtyisi tekisi Lelacã sarvipäästä selvää vain pienellä hännän heilautuksella.

ViestiLähetetty: 16 Marras 2011, 23:38
Kirjoittaja syaniidikissa
Mitä hemmettiä, puhuiko tuo käärmeotus? Ennen kuin Illidan kerkesi paljon enempää miettiä menikin otuksen kaulus kiinni joka toi lähes epätodellisen pimeyden pieneen soppiin jonne Illidan oli joutunut vangiksi. Sarvipää yritti kaikilla voimillaan työntää kauluria auki, mutta turhaan. Samassa Illidan kaatui, käärme selvästikin liikkui ja melko nopeasti. Pyörivä liike sai puolidemonin pään sekaisin ja kohta tuo tajusi tulleen vielä pimeämpää. Aivan kuin yö olisi tullut, sillä enää kaulusnahan läpi ei paistanut pieninkään valonsäde. Kohta Illidanille selvisi jotain järkyttävää; nuo olivat maan alla. Pelkästään järki kertoi sen ja jo pikkuhiljaa loppuva happi joka sai miehen olon erittäin tuskaliaaksi. Kuin tuhkehtuisi.

Illidan aloitti mahdottoman rimpuilumylläkän, mikä ei kuitenkaan valitettavasti näyttänyt edes liikauttavankaan käärmettä. Pakokauhun vallassa mies tunnisti kuinka käärme liikkui, kuinka happi alkoi loppua ja sai Illidanin yskimään tuskaliaasti. Ei ei, ei tämä voinut näin mennä! Hiljalleen puolidemonin niksit alkoivat loppua, kunnes tuo tarttui tikariinsa ja päätti yrittää iskeä mihinkä vain mihin tikari osuisi. Niinpä tuo alkoi pimeässä huitomaan, yrittäen lyödä hahmoon jonka ääriviivat tuo pystyi juuri ja juuri erottamaan.

ViestiLähetetty: 17 Marras 2011, 10:09
Kirjoittaja Lotdow
Lelacã

Ei toisen rimpuili mitään muuttanut, mutta juurikun kaikki tuntui onnistuvan, piti ruveta tuon sarvipään huitomaan jälleen tikarin kanssa. Oli vaikea väistellä jotain mitä ei nähnyt ja kohta käärme tunsi, kuinka tikarin terä uppsi hänen kylkiluidensa väliin. Lelacã sihahti kivusta ja lähti takaisin kohti maan pintaa. Hänen oli pakko, eihän tästä mitän tullut, jos oli säkkipimeää. Suunnitelma oli siis mennyt hieman pieleen mutta todennäköisesti ei ollut tämä yritys täysin epäonnistunutkaan. Tuo tunsi kuinka kaulus nousi makerroksen yläpuolelle ja nousi pois maasta räväyttäen kauluksensa auki. Nopeasti sisään tuleva valo sai käärmeen hetkeksi aikaa pysähtymään, ja tuo hengitti raikasta ilmaa. Kaivautumisen huono puoli, mutta muuten erittäin käytännöllinen temppu. Lelacã järkesi että toinen oli yhä jossain hänen niskassaan ja seuraavaksi käärme aloitti rodeonäytöksen. Lelacã heittelehti hurjasti sivuille ja ylös jotta toinen varmasti lähtisi pois hänen niskastaan. Luulisi niin käyvän sellaisessa rynkytyksessä, minkä Lelacã antoi. Häntä moukaroi maahan monttuja ja kaikki tielle jääneet oksat menivät murusiksi.

Lelacã ravisteli vielä loput mullat päältään pois, vaikka suurin osa olikin jo lentänyt kauas. Tuo katsoi sarvipäätä ja sitten tikaria kyljessään. Kärki oli uponnut puoliksi suoraan luiden väliin ja verta valui. Hyvä sihti. Lelacã mietti ja tarrasi tikariin kiskaisten sen pois. Veri tippui tikarin kärjeltä tehden maahan pientä verilänttiä. Käärme nakkasi tikarin kauemmas maahan ja lähti luikertelemaan hitaasti kohti vastustajaansa. Sarvipää saisi kelvata yöpalaksi. Lelacã nopeensi tahiaan ja kun käärme oli tarpeeksi lähellä, tuo yritti päästä toisen rinnan päälle.

ViestiLähetetty: 17 Marras 2011, 17:41
Kirjoittaja syaniidikissa
Illidan rupesi jo haukkomaan henkeään tuskallisesti. Ilokseen tuo kuitenkin tajusi että tikari oli osunut johonkin. Toivottavasti otuksen herkkään paikkaan, sillä sarvipää tiesi ettei kestäisi itse enää kauaa hapenpuutteessa. Illidan havaitsi taas käärmeotuksen liikkuvan, onnekseen nyt ylöspäin. Vihdoin käärmeotus saapui maan pinnalle ja räväytti kauliksensa auki, eikä siitä kauaa kestänyt kun käärme alkoi rimpuilla ja oikeain kunnolla, ilmeisesti yrittäen saada muukalainen pois. Puolidemoni suorastaan säntäsi kaulurista pihalle ja haukkoi happea keuhkoihiinsa. Hapenpuutteesta johtuen Illidan läsähti maahan kontilleen ja yski voimakkaasti. Hemmetin käärme osasi näköjään kaivautua maan alle.

Illidanin yskiessä tuo tajusi tikarinsa olevan vielä otuksessa kiinni, sen kylkiluiden välissä. Kauaa ei kestänyt kun otus vetäisi tikarin irti ja heitti sen kauemmas. Hapenhaukkomiseltaan Illidan ei pystynyt hakemaan tikariansa, vaikka mieli tekikin. Ennen kuin puolidemoni huomasikaan oli käärme tulossa sitä kohden uhkaavasti. Illidan yritti nousta hädissään ylös, mutta huojahti taas kontilleen. Niinpä ei auttanut muu kuin hitaasti kontata, yrittäen päästä lähemmäksi tikaria. Käärme oli kuitenkin nopea, ja kohta tuo onnistui saavuttamaan sarvipään. Illidan puolestaan yritti kurottaa tikariinsa, joka ei ollut enää pitkällä. Mies kääntyi, katsoi käärmeotusta tarkemmin. Mikä kumma toinen oikeastaan edes oli? Kaulurin sisässä oleva olento näytti kyllä kieltämättä ihmismäiseltä ruholta. Eikai toinen vain ollut alkujaan ihminen tai jokin ihmisen kaltainen olento? Illidan näytti pienoisesti järkyttyneeltä.

ViestiLähetetty: 17 Marras 2011, 18:31
Kirjoittaja Lotdow
Lelacã

Käärme huomasi sarvipään aikeet hakea tikaria ja pamautti hännällään maata toisen edestä niin että tikari jäi sen toiselle puolelle. Lelacã sihisi ja raapi kynsillään maata. Oli toinen olevinaan mikä tahansa, Lelacãlle tuo oli vain hiukopalaa.
"Etkai sinä ihmistä pelkää?" tuo sihahti vähän naurahtaen. Käärme veti hitaasti häntänsä sivulle ja katsoi sarvipäätä. Jos tuo nyt vielä jotain typerää yrittäisi niin viiltäisi käärme tuon selän auki ja kiskoisi selkärangan ulos. Sen jälkeen sitä voisi käyttää hammastikkuna, kun kynnet meinasivat vain liata hampaiden välejä nykyisin. Tietty hän voisi säästää toisen tuskalliselta odottelulta ja tehdä toisesta kuolleen heti, mutta jotenkin se olisi tuntunut tylyltä.

Käärme tunsi pientä milenkiintoa tietää mikä toinen oli rodultaan. Hetkessä uteliaisuus voitti ja luo laski kaluksensa alemmas varoittavasta asennosta. Lelacãs nuuhkaisi pari kertaa maan tasalla olevaa sarvipäätä, muttei osannut haun perusteella sanoa muutakuin että toinen ei ollut jänis. Käärme tarrasi tikariin ja nakkasi sen entistä kauemmas ettei toinen nyt rupeaisi huitomaan. Vihainen katse vaihtui uteliaaksi kun käärme tuijotti toista silmä pyöreänä. Lelacã nyhti maasta kädellään ruohoa pois ja tasoitti maan pinnan hännän nopealla vedolla. Tätä juttua oli tullut harrastettua ennekin, joten miksei nytkin. Käärme kirjoitti kynsillään maahan: Mikä sinä olet? Sentään kirjoittaminen sujui samaan malliin, kun ei puhumisesta oikein mitään tullut. Lelacã veti häntänsä rullalle viereensä ja jäi tapittamaan toista.

ViestiLähetetty: 17 Marras 2011, 23:58
Kirjoittaja syaniidikissa
Illidan kurotti epätoivoisesti tikariaan. Kohta kuitenkin pamahti, käärmeotus oli viskonut häntänsä juuri puolidemonin ja tikarin väliin. Pahus, Illidan pusersi käsiänsä nyrkkiin. Ei tämä nyt tässä voinut olla, kuolema tällä tavalla olisi niin turha kuin olla ja voi.

Juuri kun Illidan oli heittämässä viimeisetkin toivonsa selviytymisestä sihisi käärmeotus jotain, minkä Illidan ainakin oletti kuulleensa oikein. Ihmistä? Illidan runnoi ajatusta päässään, mietti kuuliko tuo oikein. Oliko toinen siis... ihminen alunperin? Käärme veti hitaasti häntäänsä sivulle, jolloin Illidan olisi voinut suorastaan kiitää tikarinsa luo, mutta joku oli saanut tuon pysähtymään. Sarvipää vain oli paikoillaan, katsoi tätä käärmeotusta hämmentyneen oloisena. Mitä ihmettä toiselle oli oikein tapahtunut?

Käärme alkoi repimään ruohoa ja tasoittamaan maata. Hetken Illidan oli aivan ihmeissään ja pelkästi jo toista maan alle vientitemppua. Ei, sitä se ei kuitenkaan ollut tällä kertaa, sillä käärmeotus alkoi kirjoittaa jotain maahan. Illidan kurottautui hieman nähdäkseen mitä siinä luki. Kieltämättä mies järkyttyi, sillä käärmeotus oli kirjoittanut sujuvaa selkokieltä. Nyt sarvipää oli siitä varma että toinen oli ainakin joskus ollut ihminen. Illidan kipusi varovaisesti ylös, kuin varoen että toinen hyökkäisi millä hetkellä tahansa tuon kimppuun. "Minä olen... puolidemoni.", Illidan sanoi ääni pienesti täristen, rotunsa myöntäminen oli aina miehelle ilkeä asia. Samalla tuota puristi tieto siitä, että vielä äsken tuo oli yrittänyt murhata olentoa joka oli oletettavasti ennen ollut ihminen. Illidan poti huonoa omaatuntoa, mutta päätti ajatella äskeistä itsepuolustukseksi. Tosin sarvipää oli se joka oli ensin hyökännyt, tosin pelon tunteissa sekin vain. Illidan oli vaikean oloisena, kunnes kysyi varovaisesti; "Anteeksi mutta... mikä on nimesi? Minua voi kutsua Rääkiksi." Illidan ei oletettavasti kertonut omaa nimeään, vain ammattissansa toimivan nimen. Sarvipäätä kiinnosti niin paljon tämän käärmeotuksen tarina ja menneisyys, mikä toinen oikein oli heiniään?

ViestiLähetetty: 18 Marras 2011, 10:41
Kirjoittaja Lotdow
Lelacã


Puolidemoni? No se selittää ainakin sarvet. Käärme heilautteli pariin kertaan häntäänsä tyytyväisenä. Lelacã seurasi silmä tarkkana kuinka toinen nousi pystyyn ja oli valmis taas syöksymään toisen kimpuun, jos toinen olisi tehnyt jotain typerää. Eipä kuitenkaan tuo puolidemoni mitään ollut tehnyt. Käärme aprikoi hetken aikaa kertoisiko entisen vai nykyisin nimensä. Ehkä Hector oli jo kuollut, joten tuo päätyi nykyiseen nimeensä.
"Lelacã", tuo sihisi, mutta järkesi ettei semmoinen sihinä paljoa kertonutkaan toiselle. Käärme pyyhkäisi vanhat tekstit pois ja kirjoitti nimensä maahan. Rääkiksikö toinen oli itseään kutsunut? Mielenkiintoisia nimiä nykyisin löytyi, kuten olentojakin. Tämä Rääkkikään ei ollut normaalimmasta päästä, mutta mitäpä Lelacã oli sitä miettimään. Yhtähyvin tuo olisi voinut mennä peilin eteen, mutta idea oli karmivan oloinen. Lelacã kallisti päätään sivulle ja tutki toista. Käärme pyyhki nimensä pois maasta ja jatkoi tätä kirjoituskeskustelua: Olet puoliksi demoni ja puoliksi mikä? Silkkaa mielenkiintoaan Lelacã näitä asioita uteli, jos toinen ei kertoisi niin sitten ei kertoisi. Eipä ollut käärmeelläkään mitään aihetta kertoa toiselle itsestään.

Kiinnostava näky sarvipää kyllä oli. Ainakin aika itsevarman oloinen, vaikka pelon pystyikin vielä hetki sitten aistimaan. Tosin se ei ollut mikään ihme, kaikkihan Lelacãa pakenivat. Tai tulivat perään, jompikumpi. Käärme raaputti hampaiden väliään ja tapitti toista jatkuvastii. Mitä ikinä toinen tekikin käärme seurasi silmä suurena vierestä, kuin olisi nähnyt ensimmäistä kertaa elämässään jotain liikkuvaa. Kerrassaan mielenkiintoista tavata edes jotain vähän spesiaalimpaa väkeä, kun suurin osa väestöstä Cryptillä oli joko ihmisiä tai haltioita. Ei Rääkki tietenkään ollut ensimmäinen vähän ihmeellisempi ilmestys jonka Lelacã oli tavannut, mutta yksi harvoista kuitenkin.

ViestiLähetetty: 19 Marras 2011, 21:24
Kirjoittaja syaniidikissa
Illidanin siniset silmät tapittivat käärmeolentoa, toinen silmistä tosin kangasmaskin takana näkymättömissä. Sarvipää yritti kuumeisesti miettiä miksi toinen oli tuon näköinen. Muuta vaihtoehtoa puolidemonille ei tullut mieleen kuin jonkinsortin kirous. Tuskin kukaan syntyisi tuommoisen näköisenä? Taikka sitten kyseessä oli jokin todella harvinainen sukupuuttoon kuoleva otus...

Lelacã. Se siis oli toisen nimi, tai niin ainakin hiekassa luki. Mies kerkesi makustelemaan toisen nimeä päänsä sisällä, mutta kohta tuolta kysyttiinkin hiekan avulla siitä mitä lajiristeymää tuo edusti. "Olen puoliksi ihminen, ja niin paljon kuin haluaisin olla kokonaan ihminen on minun myös myönnettävä demonivereni.", Illidan vastasi ja tuon äänensävystä huomasi toivon ihmisenä olemisesta. Edes demoniverestä puhuminen ei tuntunut pahalta kun ajatteli ihmisiä - ja sitä kunniaa olla tuollainen edes puoliksi. Se ei kuitenkaan useimpina päivinä riittänyt Illidanille.

Sarvipää oli hetken hiljaa mietteissään, kunnes katsahti taas käärmeotukseen. "En halua olla utelias eikä sinun tarvitse kertoa mitään, mutta..." - Illidan piti pienen tauon ja mietti miten muotoilisi kysymyksensä - "...oletko sinä ihminen?" olipa sitten lauseenloppu hyvin tai hyvin huonosti muodostettu, Illidan toivoi ettei toinen suuttuisi. Mahtoi käärmeotuksella olla vaikeaa jos tuo oikeasti oli joskus ollut ihminen.