Mitä tarkoitat?


Vanhametsä on alue Quinn metsässä, joka on täysin kuollutta. Tällä alueella ei kasva mitään. Maa on pelkkää tomuista, tamppautunutta multaa. Suuri, karu alue on täynnä pystyyn kuolleita, kivanlahoavia puita. Vain harva olento viihtyy tällä alueella. Väitetään, että metsä on kuollut magian vaikutuksesta. Musta magia olisi kuihduttanut tämän osan metsää, johtuen velhojen salaseurojen tapaamisista aikanaan.

Valvoja: Crimson

Viesti To Joulu 01, 2011 10:19

Mitä tarkoitat?

~Saphira~

Kettu käveli nopeasti ja hyppi kuolleiden, kaatuneiden puiden yli vähän väliä. Oranssiruskea turkki vilkkui sielä täälä, Hira välillä otti juoksuaskeleitakin. Hädissään kettu katseli ynmpärilleen etsien tietä metsään, rehevään puiseen ja elävään metsään. Sitä ei ole kuitenkaan löytynyt koko aamuna, joten sitä tuskin vieläkään ihan heti löytyisi. Hira pysähtyi ja nosti etutassuaan, tarkkaillen yumpäristöä, kuinka kauan täälä pitää hiippailla jotta löytäisi perille? Tuuli oli vain pieni viima jaloissa ja pakkasta kuitenkin löytyi riittävästi jotta maa olisi ihan jäässä. AUrinko oli pilvien takana ja koko taivas täyttyikin hattaroista. Oli kuitenkin valoisaa, kirkasta, kaikkea sitä. Kettu jatkoi taas matkaa, ensin hypähtämällä isolla kaarellä kuolleen puun yli jolloin korvis ketun korvassa kilahti. Yksi niistä harvoista aurinkon säteistä joka rakoili pilvien välistä, osui korviksessa olevaan punaiseen palloon, joka heijasti sen erääseen pystyyn kuolleeseen puuhun. Ketun suulle ei ollut koko aamuna ilmestynyt hymyä, edes pientä virnettä, siitä lähtien kun kettu tänne ilmestyi. Aamu oli alkanut alunperin hyvin, kunnes Hira näki myyrän jota päätti seurata ketunhahmossa. Oli tämä muuttunut sellaiseksi ja sitten seurannut myyrää tänne, huomaamattaan edes minne meni. Onnellisena tämä oli syönyt myyränsä, mutta kun sen oli tehnyt ei tämä tiennyt missä oli.
Kettu huokaisi pienesti ja katseli silmät kostuen ympärilleen, kuolisiko tämä tänne? No se ei voinut olla mahdollista, mutta..
Kettu hääräili sinne tänne etsien jotain merkkiä elävästä metsästä ja sen elämistä. Kettu lujensi vauhtiaan kovaksikkin juoksemiseksi ja kiersi nyt tavallaan ympyrää ja oli nyt todella hädissään. Mitä sitten?Mitä oli enään tehtävissä?Hirapa vaan ei arvannut että apu oli lähempänä kuin luulikaan..

//Anteeks ku en vaan keksinyt pitempää.. Yleensä tulis romaaneja mutt tämän tein hädissään..Mutta silti Tervetulloo tänne kirjottelee^^
Avatar

Ritari
Ritari

Viestit: 1085

Liittynyt: Ti Marras 29, 2011 7:00

Paikkakunta: Haltiametsissä

Viesti To Joulu 01, 2011 10:43

~Roherdiron~

Roherdiron ei ollut koskaan ollut epävarma metsässä. Puolisokeanakin hän näki enemmän, mitä moni muu. Hän tunsi jokaisen pienen merkin, jokaisen, ihmissilmälle näkymättömän polun, joka kertoi haltialle, mihin hän oli menossa. Roherdiron ei ollut koskaan eksyksissä metsässään, hän rakasti puiden keskellä liikkumista, hiljaisuutta ja rauhallisuutta. Sitä kaikkea harmoniaa ja tasapainoa, jota ihmiset eivät olleet vielä tuhonneet. Äiti Maa oli yhä haltioiden ja se näytti kauneutensa niille, jotka sitä osasivat katsoa. Roherdiron oli jättänyt hevosensa veljensä hoiviin, kyllä hän pärjäisi isojen eläinten kanssa, eikä juuri nyt edes ollut uusia varsoja opetettavaksi. Sota oli vaatinut veronsa molemmin puolin ja osa Roherdironin hellyydellä kouluttamista hevosista kaatui ihmisten nuoliin tai keihäisiin, ja joka kerta se tuotti yhtä paljon surua, sen verran tärkeiksi yksilöt muodostuivat. Ja yhtä paljon murhetta toi urheiden haltioiden kuolema. Ihmiset eivät olisi koskaan saaneet edes astuttaa tätä paratiisia, mokomatkin valtaajat.
Mutta sillä hetkellä nuori haltiamies ei halunnut ajatella tuhoa eikä kuolemaa, ei mitään ikävää. Syksyinen metsä oli siihen liian kaunis ja värikkäät lehdet tekivät puisen tilkkutäkin Roherdironin jalkojen juureen. Ilmassa tuoksui sade ja syksyn värit. Äänettömin askelin Roherdiron jatkoi matkaansa salattuja polkuja pitkin ja hyppäsi muutaman kaatuneen puunrungon ylitse. Vaikka metsä näytti autiolta, sitä se ei ollut. Tarkka kulkija huomasi kyllä pienet luonnon ihmeen, ja vähän suuremmatkin. Roherdiron oli kävellyt rauhassa tähän asti, mutta loikatessaan jälleen kaatuneen rungon ylitse, hän pysähtyi. Toisella puolella, muutamien metrien päässä oli eläin, kettu. Ketut olivat mukavia, eikä Roherdironilla ollut mitään niitä vastaan. Hän katseli eläintä suoraan silmiin. Se näytti melkeinpä inhimilliseltä, aivan kuin sillä olisi asiaa.
"Demons are red, angels are blue.
Hunters are gross,
but I really like you"


Forten hahmot:
Roherdiron (haltia) - "For Honor, Order and Duty"
Rimedur (ristiverinen) - "Hide, listen, watch, learn… And when the time is right, strike from the shadow"
Darion (ristiverinen) - "We dance to the rhythm of the world"
Acar (old lacerta) - "Do what thou willst"

Viesti La Joulu 03, 2011 7:48

köh köh.. Anteeks ku kesti, tämä piruinen kone sulki aina netin kun painoin "lähetä", se teki niin kaks kertaa ja sit meni hermot enkä jaksanu enään koittaa hetkeen..//

~Saphira~

Kettu hyppäsi kaatuneen puun yli ja hiljensi sitten vauhtiaan. Mies? Vihdoin,vihdoinkin eloa! Kettu pysähtyi kuitenkin tarkkailemaan miestä. Hetkinen,mies?Ei, ei haltia! Hiran silmät alkoivat kiilua onnellisuudesta. Ajatteli tämä pyytää kettuna mieheltä apua poia tältä ankeasta,värittömästä paikasta, mutta kerran hän on vieläpä haltia, on haltian pakko ymmärtää hyvin kettua. Sillä hehän osaavat/ymmärtävät paremmin eläimiä?
Saphiran iloisuuden ajatukset keskeytti pieni ääni, raksahdus selän takaa. Vaisto heräsi ja kettu käänsi nopeasti päänsä ääntä kohti. Ei, mitään ei näkynyt, tekikö mieli temppuja? Hira kuuli kun mies liikahti, joten päätti kettuneiti keskittyä jälleen mieheen. Hira lähti tassuttelemaan hiljaa ja varovasti miestä kohti, jos tämä olisi vaikka metsästäjä? Ei, ei se voisi. EIhän metsästäjät tulisi kuolleeseen metsään´sillä he tietävät että ei täälä ole eläimiä, joskus.. Saphira tuli miehen eteen ja katsoi surullisin silmin miehen silmiin.
Esitys voisi alkaa, Kettu koittaisi kommunikoida miehen kanssa. NYt hira kiersi miehen taakse, korvat luimussa tämä katseli hädissään ympärilleen joka selvästi merkitsi sitä että Saphira ei tiedä missä tämä on. Kierros miehen eteen ja sama esitys kuin takanakin. Hetken tätä jatkettuaan kettu pysähtyi miehen eteen, istui ja näytti surullisia silmiään samalla luoden voimillaan silmiin yhden kyyneleen joka alkoi valua turkkia pitkin. Korvat olivat edelleen luimussa ja jalat tärisivät, oikeastaan ihan aidosti. Saphiralla oli kylmä, pieni aamu viima kulki edelleen matalalla ja sai joitakin käppyriä, värittömiä jäkäliä kierimään maassa.
Saphira istu isiinä, aivan avuttomana jos toinen ei ymmärtäisi ketun tarkoitusta.
Avatar

Ritari
Ritari

Viestit: 1085

Liittynyt: Ti Marras 29, 2011 7:00

Paikkakunta: Haltiametsissä

Viesti La Joulu 03, 2011 9:06

// Ei se mitään, olen joihinkin peleihin joskus odottanut vastausta puolisen vuotta : ) //

Roherdiron oli pienestä pitäen oppinut kunnioittamaan luontoa ja eläimiä, se oli hänelle tärkeää, ja jokainen luontokappale oli yhtä upea. Myös sen Roherdiron oli oppinut, että eläimet piti myös jättää rauhaan. Ne olivat omaa elämäänsä, haltia omaansa, eikä kummankaan sopinut häiritä toista. Mutta sai niitä toki katsella. Tosin tämä kettu oli vähän erikoinen, se katsoa tapitti Roherdironia, kuin odottaen haltian tekevän jotain, eikä vähääkään ajatellut jatkaa matkaansa. Siinä se vain olla napotti ja tarkkaili kiiluvilla silmillään miestä. Kettu oli valpas, ihan kuin pohtisi jotain. Roherdiron antoi eläimen olla, ei lähestynyt tai puhunut sille, katseli vain rauhallisena. Mutta sitten pieni peto alkoikin liikkua lähemmäs. Se ei ollut uhkaavaa ja hyökkäävää, pikemminkin utelias lähestyminen. Roherdiron katseli ihmeissään punaturkkia, joka käveli hänen luokseen luottavaisen näköisenä. Kettujen turkkia ei juurikaan käytetty missään vaatteessa, koska eläimen lihaa tai luita ei hyödynnetty siinä sivussa, joten harvemmin nämä pienpedot joutuivat metsästäjän ansoihin. Siltikin, ketut olivat arkoja. Tämä tuli todella luottavaisesti lähemmäs, joten kyseessä ei voinut olla ihan tavallinen kettu. Ehkä se oli kesy yksilö, joka oli kadottanut omistajansa?
Aluksi Rohendiron seisoi paikallaan ja seurasti katseellaan eläintä. Se pyöri hänen ympärillään, hädissään ja pelokkaana, vaikka ympäristössä ei ollut mitään erityisen pelottavaa, ainakaan villieläimelle. Joka tapauksessa, Rohendiron kyykistyi hieman alemmas ja ojensi kätensä kohti kettua.
"Älä ole peloissasi, en satuta sinua. Oletko eksynyt, pikku ystävä?"
Kysymys oli enemmänkin spontaani, eihän eläin voinut vastata, tuskin se eksyksissä olikaan, mutta yleensä näin vain sanottiin. Tavan mukaisesti.
"Olet kaunis olento, mutta minun pitäisi palata takaisin haltioiden kylään, ja sinä tuskin haluat sinne."
Rohendiron jutusteli ystävällisesti, pehmeällä äänellä pikku eläimelle.
"Demons are red, angels are blue.
Hunters are gross,
but I really like you"


Forten hahmot:
Roherdiron (haltia) - "For Honor, Order and Duty"
Rimedur (ristiverinen) - "Hide, listen, watch, learn… And when the time is right, strike from the shadow"
Darion (ristiverinen) - "We dance to the rhythm of the world"
Acar (old lacerta) - "Do what thou willst"

Viesti Su Joulu 04, 2011 12:53

ja minä ku luulin että minun oottamani kolme kuukautta on paljon O-o//

~Saphira~

Kettu katsoi surullisin silmin tuota miestä. Odotettua vastapäätä, mies ojensikin kätensä Hiraa kohti ja alkoi puhua, hyvä, näin Hira voisi helpommin kommunikoida kun toinen puhuisi tälle. Toinen saneli ketulle että ei tämä satuttaisi Saphiraa. Ylläri pylläri, mutta seuraavaksi toinen kysyi oliko kettu kunnossa, tosin, tämä kutsui Hiraa nimellä pikku ystävä.. Saphiran tilaisuus näyttää asiansa oli tullut, joten kun tämä mies oli sanonut asiansa Hira nyökytti äkkiä päätään, näyttäen että ymmärsi miestä ja seuraavaksi nyökytyshän tarkoitti vastausta kysymykseen. Tämä oli eksynyt, tajusiko mies vihdoin sen? Mies kuitenkin näytti jotenkin kiusaantuneelta, pitäisikö tämän lähteä. Siltä se vaikutti seuraavan puheen mukaan. Hira koitti vaikuttaa entistä surullisemmalta kun mies oli maininnut lähtevänsä. Kuitenkin miehen lempeä ääni kertoi, että ei tämä nyt ihan hetkessä ole lähdössä.
Ilma oli aamun mukaan lämmennyt, mutta se ei kuitenkaan auttanut sillä pakkasta oli silti.
Kettua ilahdutti nyt kuitenkin ajatus sillä toinen oli sanonut tätä kuniiksi olennoksi. Se helpotti hieman Saphiran oloa. Nyt kettu koitti vaan odottaa mitä toinen tekisi. Jos tämä vihdoin tajuaisi liikkua jonnekkin päin pois täältä ankeasta paikasta. Kettu nousi seisomaan ja kierähti ympyrän uudelleen istuen milloin neidin häntä heilui vieressä söpösti. Kettu kehitti silmiinsä yhden kyyneleen joka valui turkkia pitkin alas. Karvapeite piteli kyyneltä pinnalla ennen kun se tipahti maahan saaden ainakin jotain tässä kuolleesaa metsässä märäksi.
Avatar

Ritari
Ritari

Viestit: 1085

Liittynyt: Ti Marras 29, 2011 7:00

Paikkakunta: Haltiametsissä

Viesti Su Joulu 04, 2011 2:43

Koska Roherdiron oli hevosenkasvattaja, hän yleensäkkin jutteli eläimilleen niitä näitä ja ne saattoivat heiluttaa päätään tai höristä matalasti vastaukseksi, mutta eivät ne sentään puhetta ymmärtäneet samalla tavalla, kuin muut haltiat tai ihmiset. Siksipä Roherdiron valpastui samantien, huomatessaan ketun nyökyttelevän hänelle. Eläimen silmissä oli muutenkin ollut ovela ja älykäs katse, joten nyökyttely sai haltian hyvin epävarmaksi. Hän tiesi, että maailmassa oli monenlaisia olentoja, demoneita, enkeleitä ja sen sellaisia. Ja myös muodonmuuttajia. Mutta ulospäin Roherdiron ei epäilyksiään näyttänyt. Hän halusi selvittää, mitä kettu todella hänestä halusi, oliko se vain fiksu eläin vai todella jokin älykkämpi elämänmuoto, joka saattoi muuttaa olemustaan? Sen hän selvittäisi.
Roherdiron hymyili ystävällisesti ketulle ja kosketti sormenpäillään punertavaa, paksua turkkia. Se kyllä tuntui ihan aidolta turkilta, ei halkeillut ja kadonnut irrotessa. Erikoista.
"Tämä ei ole hyvä paikka ketulle. Tulehan, pikkuinen. Vien sinut takaisin oikeaan metsään."
Roherdiron nousi seisomaan ja naksautti vähän kieltään, kutsuen kettua samanlaisella äänellä, mitä hän kutsui hevosiaan. Kettu seuraisi tai sitten ei, ihan miten se itse haluaisi. Oli epäilyttävää, että eläimen silmästä valui kyynel, mutta kaikki aikanaan. Roherdiron ottaisi selvää, mikä olento tämä oikeasti oli. Mutta ensin heidän piti päästä pois kuolleesta, synkästä metsästä. Puut näyttivät melkeinpä surullisilta heidän ympärillään, aivan kuin olisivat rukoilleet apua. Roherdiron kaipasi itsekkin pois, tämä metsä ei ollut yhtä vastaanottavainen ja lempeä, kuin vihertävät, elävät metsät. He saattaisivat menomatkalla ohittaa myös vanhan mökin, se sopi, mikäli sade yllättäisi tai tulisi pimeää. Haltian askeleet olivat kepeät ja varmat, hänen lähtiessä jatkamaan matkaa läpi hiljaisen metsänpohjan. Roherdiron tuntui täsmälleen tietävän mihin oli matkalla, häntä ei pelottanut, yhdellä silmälläkin haltia näki salatut polut ja tiesi reitin. Siitä vain ei voinut olla varma, olivatko he kaksi yksin. Harvoin täällä oli isoja eläimiä, mutta joskus metsään eksyi suurpetoja, jotka olivat vihaisia ja nälkäisiä, kerta kuolleet puut eivät voineet tarjota mitään ravintoa.
"Demons are red, angels are blue.
Hunters are gross,
but I really like you"


Forten hahmot:
Roherdiron (haltia) - "For Honor, Order and Duty"
Rimedur (ristiverinen) - "Hide, listen, watch, learn… And when the time is right, strike from the shadow"
Darion (ristiverinen) - "We dance to the rhythm of the world"
Acar (old lacerta) - "Do what thou willst"

Viesti Su Joulu 04, 2011 3:31

~Saphira~

Kettu tunki päänsä piiloon tassujen alle, pyyhkien niin tekokyyneleen pois. Hymyili tämä ketunhymyä kun toinen kosketti tämän turkkiaan. Mies ei ainakaan vielä ollut huomannut Hiran korvassa olevaa korvista jossa oli punainen, pieni timantti. Ja siitähän Saphira oli tyytyväinen, kuten myös nyt siitäkin kun mies ilmoitti vievänsä ketun metsään.
Kettu nousi seisaalleen, ravisteli hetken turkkiaan, mutta silmät menivät ärsyttävään asentoon, ne siristyiät. Kettua ärsytti joku, mutta samassa tämä vilkaisikin häntäänsä. Siihen oli tarttunut joku pieni oksa jota kettu nyt nyki hännästään hampaillaan irti. Se lähti, joten kettu käänsi katseensä taas eteenpäin, oho, mies oli jo kaukana. Saphira lähti juoksemaan tämän perään ylpeänä itsestään. Nyt kettu saavuti haltian ja tassutteli nyt tämän vasemalla puolella hölkäten. Hiran suunpielet olivat vetäytyneet viekkaaseen virneeseen. Mies vie tämän metsään, ilman mitään pulmaa. Oli yllättävän helppoa saada toinen uskomaan että kettu on kettu, ei kummempi, vaikka no toisihan siis oli.
Aamu oli hälvennyt ja päivä oli vasta alkamaisillan, joten ei olisi mitään kiirrettä metsään, oli koko päivä aikaa, ainakin ketulla.
Saphira katseli välillä taakseen jatkaen silti hölkkäystään. Hetken luimussa pitäen korviaan pelosta tämä vihdoin nosti ne pystyyn jolloin korvis korvassa kilahti aika selvästi. Ketun pieni suu aukesi hämmentyneenä ja mietteliäänä. Jos miehellä olisi huonokuulo niin eihän se kuullut? Sitä ainakin kettu toivoi, mutta kilahdus oli liiankin selvä. Jos mies nyt katsoisi nii Saphira vaan kääntäisi päätänsä niin että korvis tulee kylkeä vasten ja kettuneiti voisi vain esittää että tämän turkissa on jotain mikä kutittaa ja tämä koittaisi sitä saada nyt pois. Yksinkertaista, ainakin kuvitelmissa.
Avatar

Ritari
Ritari

Viestit: 1085

Liittynyt: Ti Marras 29, 2011 7:00

Paikkakunta: Haltiametsissä

Viesti Su Joulu 04, 2011 5:10

Pieni kettu seurasi Roherdironia yhä, kuin hai laivaa. Hetkeksi se oli jäänyt kauemmaksi, mutta seurasi pian taas haltiaa nopein askelin. Pieni eläin kipitti, onneksi, haltian vasemmalle puolelle, jolloin Roherdiron näki sen oikein hyvin. Ja mikäli ei nähnyt, haltialla oli loistava kuulo. Hän tiesi hyvin pikkupedon liikkuvan vierellään, kuuli tassujen tasaisen painalluksen maata vasten, lehtien ja kaarnan kahinan sekä aina välillä näki sivusilmällään vilauksen punertavaa.
"Koeta pysyä mukana, pikkupeto. Matkaa ei ole enää paljon."
Metsä heidän ympärillään ei näyttänyt muuttuneen, se oli edelleen yhtä hiljainen, kuolleen ja harmaan oloinen kuin hetki sitten, mutta Roherdiron havaitsi aivan pikkuisia muutoksia, sellaisia, joita tuskin saattoi normaalisti edes huomata. Esimerkiksi pieniä ruohotuppoja, joita ei ollut aikaisemmin näkynyt.
Roherdiron katsahti jälleen sivusilmällä kettuun, sillä hän kuuli jotain. Se oli pieni kilahdus, aivan huomaamattoman pieni, mutta Roherdironin herkät korvat erottivat äänen kuolleesta metsästä, jossa normaalisti ei ollut ääntä. Siellä ei itseasiassa ollut yhtään mitään, joten kaikki normaali erottui joukosta. Roherdiron ei nähnyt, mikä oli kilahtanut, mutta epäili sen olevan korvakoru. Joka tapauksessa, kilahdus oli kuulunut ketusta. Roherdiron ei näyttänyt hämmästyneisyyttään, mutta haltiaa alkoi epäilyttää yhä enemmän tämä hänen seurassaan oleva olento. Roherdiron nopeutti hieman askeleitaan. Mitä nopeammin hän pääsisi metsään, sitä nopeammin ehkä pienpeto näyttäisi todellisen luontonsa ja Roherdiron ottaisi kyllä selvän, miksi häntä oli huijattu, vaikka sitten aseen kanssa uhaten. Hän ei pitänyt huijaamisesta, ja oli melkein paranoidisen tarkka sen kanssa. Ties vaikka kyseessä oli ihminen, joka halusi jälleen löytää haltioiden kylän. Sitäpaitsi, kettu seurasi häntä ongelmitta. Tekivätkö muka villieläimet niin?
"Demons are red, angels are blue.
Hunters are gross,
but I really like you"


Forten hahmot:
Roherdiron (haltia) - "For Honor, Order and Duty"
Rimedur (ristiverinen) - "Hide, listen, watch, learn… And when the time is right, strike from the shadow"
Darion (ristiverinen) - "We dance to the rhythm of the world"
Acar (old lacerta) - "Do what thou willst"

Viesti Su Joulu 04, 2011 5:34

~Saphira~

Kettu hätkähti nähdessään miten mies katsoi tätä kilahduksen jälkeen. Kettu käänsi siis opeasti päätään niin että korvista einäkynyt ja pysähtyi hetkeksi muka hampaillaan tonkimaan turkkia. Mies jatkoi taas matkaa ongelmitta, hieman nopeammin, joten kettu päätti taas liikkua. Tämä lähti esittäen liikkeelle. Saphira esitti hieman ujoa, pysähdellen välillä. Kerran kun tämä pysähtyi huomasi tämä maassa ruoho tupun, eli he olivat lähempänä metsää. Iloisuus näkyi nyt kettu paran silmissä. Kettu alkoi miettimään millä kaikilla nimillä mies oli kutsunut kettua. Ensimmäiseksi tuli mieleen pikkupeto joka rupesi naurattamaan Hiraa sillä tämähän voi muuttua myös karhuksikkin ja isoksi sudeksi. Mutta kun kettu koitti nauraa kuulosti se vain kissalta jolla on hirveä hikka. Se kuulosti suorastaan siltä kuin oksentaisi. Hira koitti lopettaa naurun kun tajusi että ketulla ja ihmisellä on erillaiset ääniläpät ja huulet, joten tavanomainen ihmisennauru kuulosti ketulta..No aikaisemmin mainituilta jutuilta.
Saphira sai naurun vihdoin lopetettua ja koitti nyt jatkaa matkaa, kun äsken oli pysähtynyt. Nopeaa tahtia tämä juoksi äkkiä miehen perään. He olivat kohta metsässä, joten naisen oli pakko keksiä lähtemiskeino. Lähtisikö tämä vain niin että katsoisi hetken miestä ja sitten lähtisi juoksemaan. Vai muuttuisiko tämä äkkiä kotkaksi jättäen miehelle tästä arvoituksen. Tai, no yksi vaihtoehto oli se että tämä muuttuisi ihmiseksi ja kiittäi tätä, sitten lähtien pois suden hahmolla?
Mahdollisuuksia oli loputtumiin, mutta Hira päätti asian jättää sikseen, hän tekisi niin miltä tuntui.
Mies selvästi epäili jotain kettuneidistä, tämähän oli kuullut ketun naurunkin ja korviksenkilinän.. Voi hyvänen aika kuinka monta todistusta olikaan siitä että tämä kettu ei ole tavallinen.
Saphira juoksi nyt miehen oikealle puolelle ja katsoi tämän miehen naamaa. Vasta nyt hieman ajatetuaan kettu tajusi että miehellä oli silmälappu silmällään. Hetken mieliaatteella Hira kihdytti juoksemiseen ja juoksi miehen ohi eteenpäin. Hetken päästä kuitenkin kettu hiljensi niin että mies saavuttaisi tämän ja kettu saapuikin tällä kertaa vasemalle puolelle. Siinä kettu jatkoikin tovin.
Avatar

Ritari
Ritari

Viestit: 1085

Liittynyt: Ti Marras 29, 2011 7:00

Paikkakunta: Haltiametsissä

Viesti Su Joulu 04, 2011 6:18

Roherdiron lopetti hetkeksi ketun kyyläämisen. Hän ei halunnut aiheuttaa muodonmuuttajalle minkäänlaisia epäilyksiä tai paineita, ei halunnut näyttää epäilyksiään, joten kettu sai rauhassa juosta haltian ympärillä, edessä tai perässä, sama se. Vaikka oikealle haltia ei nähnytkään, hän aisti pienpedon läsnäolon sillä puolella kehoaan. Mahtoikohan kettu olla uros vai naaras? No, muodonmuuttajien sukupuolesta oli vaikea välillä sanoa, he kun saattoivat olla melkein mitä tahansa. Olikohan niillä edes alkuperäistä kehoa lainkaan? Olisi hauskaa nähdä muodonmuuttaja ilman minkäänlaisia valepukuja, ihan vain omassa ruumiissaan. Jos nyt sellaista oli olemassa. Pian he jättäisivät kuolleen metsän taakseen ja tulisivat vihreille, elämää sykkiville alueille. Roherdiron ei ollut tarpeeksi iäkäs haltia tietääkseen, miksi tämä vanha metsä oli niin eloton ja kuollut. Mitä sille oli tapahtunut? Tietysti oli helppoa uskoa, että kyseessä oli ihmisten tekemiä kataluuksia, mutta jopa Roherdiron joutui myöntämään, etteivät ihmiset aiheuttaneet ihan kaikkea pahaa tässä maailmassa. He eivät yksinkertaisesti voineet tuhota tätä aluetta. Jostain hyvin kaukaa kuului narahdus ja sen jälkeen voimakas rymähdys, joka kertoi jossakin kaatuneen ikivanhan puun. Elävässä metsässä puu peittyisi sammaleisiin ja sieniin, mutta täällä se vaaleni kuin vanha luu, lahosi paikalleen ja muuttui tomuksi. Se ei ollut osa kiertokulkua. Roherdiron halusi pois kuolemasta, hän halusi kauniiseen metsäänsä, joka oli täynnä ääniä ja tuoksuja. Täällä oli vain kalman haju.
Mutta pian syystuuli toi lehtien ja sateen tuoksun, he olivat melkein perillä. Hyvin hennosti ja varovasti elävä alue kurottautui yhteen ikivanhan, kalmanmetsän kanssa. Pienet ruohot, kortteet ja lopulta myös kitukasvuiset pensaikot alkoivat vallata tilaa. Ne muuttuivat pikkuhiljaa yhä rehevimmiksi ja maan multa alkoi olla mustaa ja ravinteikasta, tämä oli elävä alue. He olivat kulkeneet melko mutkitellen, Roherdiron oli silloin tällöin pysähtynyt etsimään oikeaa tietä, ja kääntyili välillä jyrkästikkin vasemmalle tai oikealle. Mutta eksyksissä hän ei ollut missään vaiheessa. Metsä alkoi vihertyä ja kasvillisuuden seassa alkoi näkyä hyönteisiä ja pikkuruisia nisäkkäitä.
"No niin, pikkupeto. Alamme olla taas metsästysmaillasi."
Roherdiron ojensi kättään, silittääkseen vielä hieman punaturkkia. Ja ottaakseen selvää lopultakin, kuka turkin alle kätkeytyi.
"Demons are red, angels are blue.
Hunters are gross,
but I really like you"


Forten hahmot:
Roherdiron (haltia) - "For Honor, Order and Duty"
Rimedur (ristiverinen) - "Hide, listen, watch, learn… And when the time is right, strike from the shadow"
Darion (ristiverinen) - "We dance to the rhythm of the world"
Acar (old lacerta) - "Do what thou willst"

Viesti Su Joulu 04, 2011 8:02

nyt ois varmaa aika siirtyä metsään että ei pelata vanhassa metsässä, metsäpeliä ;D Teekkö sinä siirron nytte?//

~Saphira~

kettu hyppeli hilpeänä miehen ympärillä, mutta pysähtyi kun mieskin niin teki. Kettu katseli ympärilleen. Vihdoinkin perillä. Nopsasti kettu myös kääntyi ympäri ja katsoi vanhaametsää joka oli täysin kuollut, ilman mitään eloa. Oranssi turkki alkoi vihdoin lämmettä kun ympärillä oli enemmän puita.
Hetken siinä istuessa, tuijoteltuaan kettu hätkähti. Mies ojensi kättään pelottavasti Hiraa kohden joten ketunreaktiot siihen oli nousu ja pomppu kauemmas.
Pitäisikö tämän nyt näyttäytyä ja esiintyä?Vai
//Tälläsen parin rivin jutskan kirjotin jos nyt teet sen vaihdon metsään^^
Avatar

Ritari
Ritari

Viestit: 1085

Liittynyt: Ti Marras 29, 2011 7:00

Paikkakunta: Haltiametsissä

Viesti Su Joulu 04, 2011 8:47

"Demons are red, angels are blue.
Hunters are gross,
but I really like you"


Forten hahmot:
Roherdiron (haltia) - "For Honor, Order and Duty"
Rimedur (ristiverinen) - "Hide, listen, watch, learn… And when the time is right, strike from the shadow"
Darion (ristiverinen) - "We dance to the rhythm of the world"
Acar (old lacerta) - "Do what thou willst"

Paluu Vanhametsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö