Kirjoittaja Onzki » 28 Syys 2012, 17:18
Sofía
Neito huokaisi, nimittäin yht'äkkiä kevyt tunnelma muuttui hiukan vaivaantuneeksi, mutta Sof yritti olla ajattelematta sitä. Nämä pääsivät sisälle majataloon, ja Sof helpottui, kun pimeys alkoi väistyä, ja tämä alkoi erottamaan asioita paremmin. Tämä yritti seurata miestä parhaansa mukaan, ja yritti olla törmäämättä kehenkään. Neitokainen erotti, että tiskin takana oleva mies oli suunnannut katseensa tähän, ja Sofían kasvoille nousi kohtelias hymy. Tämä ojensi kätensä, ja otti avaimen käteensä. "Kiitos kovasti. Minulla ei menen kauaa..." Tämä sanoi edelleen hymyillen, ja alkoi tavoittelemaan portaita, ja löysikin ne varsin nopeasti, jonka jälkeen tämä alkoi nousta niitä harkitun hitaasti, koko ajan jalkojaan tuijottaen. Kun Sofía pääsi toiseen kerrokseen, tämä etsi seitsemännen oven, ja yritti aukaista ovea, mutta avain ei millään meinannut mennä paikoilleen. Tämä polvistui, ja yritti nähdä paremmin missä avaimenreikä oli. Kun yht'äkkiä avain upposi avaimenreikään, ja ovi aukesi, tämä lensi polvilleen, ja kuuli tyytyväisen hörähdyksen. Tämän nenään leijaili tunkkainen viinan haju. Sofían takana seisoi todella juopunut mies, ja tämä ei kerennyt ajatella, kun tämä oli jo syöksynyt seisomaan, lukitsemaan oven, jättäen miehen oven toiselle puolelle. Tällä kertaa kuului pettynyt huokaisu. Sof pyyhki miehen mielestään, ja alkoi tutkia todella, todella pieneen huoneeseen. Pöydällä oli lähes kaikki mitä tämä tarvitsi. Siinä oli pieni vati, jonka vieressä oli rätti, ja Sofíalle selvisi myös, että vesi oli kylmää kun tämä kastoi veteen rätin. Tämä pyyhki kasvojaan, ja pyyhkäisi jalkansa puhtaiksi. Sof aikoi tehdä vielä toisen kierroksen, mutta ensin tämä etsi pöydän laatikosta sakset, joilla tämä alkoi leikkaamaan mekkonsa reunaa, ja lopulta se oli niin lyhyt, että se ylettyi hiukan yli polvien. Sofía oli jo nyt punainen, kun joutui edes ajattelemaan, että joutuisi astelemaan alas...
Neito pyyhkäisi vielä käsiään ja jalkojaan toiseen kertaan, ja sen jälkeen paineli rättiä vasten kasvojaan. Kun tämä arveli olevansa valmis, tämä istahti sängyn reunalle, ja näpräsi mekkonsa helman reunaa. Se oli häpäisevän lyhyt, ja tästä tuntui, että ei voisi mennä suurien ja juopuneiden miesten eteen olematon mekko päällään, mutta tämän oli kai pakko. Neito aukaisi oven, ja samainen mies joka oli jo yrittänyt ahdistella Sofíaa, syöksyi tähän kiinni. "Sinun onni, etten ole luovuttavaista tyyppiä." Mies hörähti, ja painoi hennon neidon vasten rintakehäänsä. Kylmä hiki kihosi naisen otsalle, mutta ihan kuin tämä ei osaisi itseään puolustaa? Tämä sai juuri sopivasti nostettuaan polveaan, ja painettua sen miehen haaraväliiin. "Irti." Tämä puuhkaisi, ja alkoi töniä haisevaa juoppoa kauemmas itsestään, ja lopulta kun Sofía vain painoi ja painoi polveaan, miehen oli pakko päästää irti ja taipua kaksin kerroin. Tämä syöksyi huoneesta, hyvä kun oli muistanut ottaa avaimen itselleen. Sof kompuroi portaita alas, samalla yrittäen nykiä hamettaan alemmas..
Tämä kipitti miehen luo, joka erottui selvästi muista, ja huokaisi. "Juuri minun tuuriani..." tämä puuskahti, ja otti läheisestä tuolista tukea.