We have same curse in us ||Templer


Vanhametsä on alue Quinn metsässä, joka on täysin kuollutta. Tällä alueella ei kasva mitään. Maa on pelkkää tomuista, tamppautunutta multaa. Suuri, karu alue on täynnä pystyyn kuolleita, kivanlahoavia puita. Vain harva olento viihtyy tällä alueella. Väitetään, että metsä on kuollut magian vaikutuksesta. Musta magia olisi kuihduttanut tämän osan metsää, johtuen velhojen salaseurojen tapaamisista aikanaan.

Valvoja: Crimson

Viesti Ti Heinä 29, 2014 11:56

Re: We have same curse in us ||Templer

Yuráiden Dirindhur

Poika tahtoi tietää miten hän piti ihmissutisuutensa salassa ja Dhur naurahti kuivasti.
"Ei pidä kertoa kellekään.." Mies sanoi ontosti. "Kellekään. Ihan sama, vaikka kyseessä olisi lapsuuden kaverisi, vaimosi, lapsesi, sinun pitää pysyä asiasta hiljaa." Haltia sanoi ja katsoi vakavana toista. "Eikä pidä hankkiutua liian läheisiin suhteisiin kenenkään kanssa, josta voisi olla haittaa. Jos olet jonkun kanssa joka päivä, jätä hänet. Jos hän sattuu tulemaan kun olet ihmissusi, olet yksinkertaisesti pulassa." Mies selitti ja huokaisi.
"Ja vaikka kuinka olen sinulle sanonut, ettei pitäisi antaa menneisyyden vaikuttaa itseensä, niin minähän sen tiedän. Minulla ei ole edes ongelmaa, että joku tietäisi, enhän minä tee mitään elämälläni, sillä olen ihmissusi." Haltia lopetti äänensä vajoten hiljaisuuteen viimeisten sanojen kohdalla. Hän hymähti ja mietti kuinka turha hänen elämänsä olikaan, mutta elämisen arvoinen.
Poika oli aloittanut sanomisensa, mutta tämän keskeytti mylväisy. Dhur nousi heti pystyyn ja hänen kätensä kävi vyöllä, mutta nopeasti mies muisti, että ei yhäkään kantanut puukkoa arkivaatteittensa mukana, joka oli osoittautunut huonoimmaksi valinnaksi ikinä. Haltia ei tunnistanut eläimellistä huutoa, joka sai haltian tuntemaan olonsa vieläkin epämukavemmaksi. Hän oli kuitenkin kuullut monia karjuntoja ja huutoja.

Puiden ja kasvillisuuden väistyessä olento näyttäytyi ja osoittautui olevansa suuri, noin kaksi metriä korkea karhumainen taruolento. Yuráiden ei ollut ennen nähnyt moista, eikä tiennyt oliko toinen kuinka suuri uhka, mutta valtavat käpälät ja niiden päässä komeilevat kynnet enteilivät jotain pahaa.
"Päivää." Yuráiden sanoi olennolle testaten osasiko tuo ehkäpä yleiskieltä, tuo ei kuitenkaan reagoinut haltian ääneen sen erikoisemmin, vain pysähtyi ja karjaisi uudestaan.
"Osaatteko haltiakieltä?" Mies vielä kysyi ja seurasi kuinka karhu lähti juoksemaan heitä kohti karjuen. Dhur oli melko vikkelä, joten hän väisti nopeasti olennon liikkeitä jääden hieman taaemmas seuraamaan mitä tuo tekisi seuraavaksi.

//uuuuuu actionia! :33 nallekarhu tuli sanomaan hello! //
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2083

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Ke Heinä 30, 2014 10:17

Re: We have same curse in us ||Templer

Edward

Yuráiden näytti hapuilevan miekkaa, mutta ei löytänyt sitä sitten. Hän näytti tuskastuneelta. Yhtälailla Edwardkin tunsi olonsa vielä paljon, paljon pienemmäksi, kun hän tuijotti maastosta ilmestyvää, mylviväää, outoa olentoa. Edward ei itsekään omistanut miekkaa, eikä olisi osannut sitä käyttääkään, koska yksinkertaisesti, häntä ei oltu opetettu siihen. Vaikka hän oli ollut kade niille, jotka saattoivat käyttää miekkaa sulavasti.
Haltian alkaessa puhua ilmestyneelle karhumaiselle olennolle, hän tuijotti miestä silmät isoina. Sinä siis ajattelit ratkaista tämän puhumalla? Tietysti hän ymmärsi, että Yuráiden kokeili, ymmärsikö olento puhetta ja pian mies vaihtoi haltiakieleksi, mitä hän ei ymmärtänyt. Hän ei vain saanut ärsyneisyyttään pois, koska näkihän tuosta olennosta, ettei puhua osannut. Korkeintaan mylvi, aivan kuin hän, kun hän oli peto.
Kun sitten olento lähti kohti kaksikkoa, haltia oli jo hyppimässä pois alta. Edward taas, hän hypähti nopeasti sivulle, pois alta vain ja kääntyi nopeasti katsomaan vihollistaan.

Olento kiepsahti nopeasti ympäri ja karjaisi taas. Se meni nelonkontin ja lähti harppaamaan hyvinkin nopeasti kohti haltiaa. Ihmissusi itse mietti miten hän voisi toimia. Hän ajatteli ettei suden hahmo ollut parasvaihtoehto, mutta jos välimuotoinen maastosta olisi yhtään vastusta? Hän lähti kohti olentoa ja hänen olemuksensa muuttui hieman. Jalat veivät häntä hyvin nopeasti eteen päin ja hän päätyi tönäisemään liikkeessä olevaa vihollista, joka sai sen tasapainon horjahtamaan ja rojahtamaan vasten kuolleita puita.
Tosin se ei ollut siitä moksiskaan ja hän itsekin oletti niin. Hän oli vain tappanut aikaa miettiä, miten he selviäisivät tästä. Yuráiden ei pystynyt hallitsemaan muodonmuutostaan, eikä tällä ollut miekkaa. Lisäksi Edwardista ei olisi kamalasti vastusta tuolle kontiolle, tai siltä se näytti. Hän vilkaisi haltiamieheen. Enempää hän ei ehtinyt katsella toista, kun olento jo laukkasi kohti. Se oli varsin agressiivisella päällä ja olisi varmasti valmis haukkaamaan molempien päät poikki.

Edward oli muuttunut takaisin ihmiseksi ja varoi olennon huitomia kynsiä. Niitä ei ollut oikein kiva saada lihaansa kiinni, tuollainen yksi tassuhan voisi repäistä hänetkin kahtia. "Mitä mietit?" Edward huudahti hyppiessään kontion tieltä ja katsoi taas haltiaa päin. Hän lähti juoksemaan tämän luo ja mietti, että ei olisi kauaa, kun tuo olento olisi taas kintereillä.

//Kyllä, eikä kovin hyvällä tuulella oleva :3
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Griffin of pureness~Who hated his sloth
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Empty shell of stars~Who suffered his master's greed
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti La Elo 02, 2014 1:41

Re: We have same curse in us ||Templer

Yuráiden Dirindhur

Karhu lähti häntä kohti ja Yuráiden kirosi mielessään, miksei toinen viitsinyt ihmistä ottaa? Ei Dhur tietenkään halunnut toisen kuolevan, mutta olisi helpompi jaella iskuja jos tuo ei olisi hänen perässään. Ihminenkin yritti jakaa iskuja nallelle, mutta tuo ei paljoa tilanteeseen vaikuttanut, olento vain kaatui kohti puita ja jatkoi kaksi kertaa vihaisempana. Tällä kertaa tuolla oli kuitenkin kohteenaan Edward, joka väisteli pedon valtavia kynsiä minkä kerkesi. Poika kysyi mitä haltia mietti ja jos totta puhuttiin, ei mitään.

"Kunhan mietin miten tuollaisen saisi tapettua." Haltia sanoi äänessään kireyttä. Kaippa nalle täytyisi nyt hengiltä saada ja miten se oli mahdollista ilman miekkaa tai mitään muutakaan? Pelkillä käsillään ei nallea kukaan kaataisi, mutta haltian katseeseen osuikin oksa, joka oli rikkoutunut kummastakin päästä ja muodosti melko terävän näköisen keihään. Yuráiden ei miettinyt sen enempää vaan nappasi käteensä olennon alla rikkoutuneen oksan ja juoksi suorastaan äänettömästi tuota kohti. Poika suunnisti kohti häntä olento kintereillään ja Yuráiden juoksi pojan ohitse pitäen oksaa tukevasti käsissään. Haltia ei uskonut pojan pystyvän auttamaan häntä hyökkäyksessä, Dhurhan oli sentään suuressa asemassa armeijassa ja poika oli vain.. poika. Karhu näytti valtavalta ja erittäin vihaiselta, mutta Yuráiden ei halunnut ajatella juuri nyt sitä, hänen pitäisi päästä tuon pään lähelle.

Valtava käpälä heilahti ja toinenkin, niiden väisteleminen oli melko vaikeaa, mutta mies pystyi siihen kuitenkin kohdaten kontion massiivisen pään. Tuo karjui hurjasti, mutta Yuráiden ei antanut sille aikaa tehdä enää uutta hyökkäystä vaan liukui karhun suurien jalkojen väliin lyöden oksan kaikilla voimillaan tuon leuan alle. Olento huusi kivusta ja Dhur sai tuntea lämpimän veren tirskahtavan päälleen. Haltia oli laskelmoinut pääsevänsä vauhdillaan karhun alitse ilman ongelmaa, ainoa, typerä, virhe oli se että matkalla oli kivi ja miehen matka tykkäsi kiveen ja tuo jäi puolittain maata tallovan olennon alle. Haltia joutui käyttämään kaiken energiansa jalkojen väistelemiseen, kunnes pääsi sen alta ehjin nahoin pois. Karhu ei kuitenkaan ollut vielä kuollut, eikä sen puoleen ollut myöskään iloinen tapahtuneesta.

//Dhur lähti sooloilemaan. |: ja nalle ei ole tyytyväinen, ei ole ei. :D//
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2083

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Su Elo 03, 2014 12:07

Re: We have same curse in us ||Templer

Edward

Yuráiden ohityi Edin, kun hän oli lähtenyt vihainen kontio kannoillaan haltiaa kohti. Hän ehti vain kääntyä ja nähdä kuinka mies luisui olennon alle ja näytti hetkellisesti tyssäävän johonkin. Onneksi, haltia pääsi olennon alta ehjin nahoin. Tosin, olento ei ollut samaa mieltä ja se karjui raivoissaan kivusta. Tietenkin se lähti juoksemaan entistä vimmatummin kohti saalistaan, jonka se aikoisi viedä mukanaan. Edward säpsähti hetkessä liikkeelle. Hän tiesi toisen olevan armeijassa, joten tuo varmasti osasi tempun jos toisenkin. Hän itse ei koskaan ollut sodassa saatika sitten pidellyt miekkaa, mutta ne ajatukset pyyhkiytyivät pois, kun olento mylväisi ja lähti kohti ihmissutta. Tällä kertaa hän ei ollut tarpeeksi nopea. Suuri käpälä läimäisi miehen koko voimallaan lähimmäiseen puuhun, johon Ed rysähti. Hän huudahti, kun koko hänen vartalonsa vavahti iskusta vanhaan puuhun ja hän meni läpi. Vanha ja lahonnut puu katkesi kahtia.
Hän putosi maahan ja kieri kuin hullu siinä tuhkaisen massan seassa. Edin oli pakko saada henkeä, hän haukkoi sitä minkä ehti. Kuitenkin, kipu joka ylitti jopa hänen sieto kykynsä oli auvan tarpeeksi kauhea. Hän tiesi, että vaurio saattoi olla hyvinkin paha, mutta verta hän ei sentään vielä ulos sylkenyt.

Tosin hän näki sumeasti olennon, joka ei sitten millään suostunut kaatumaan ja raivosi haltian kimpussa. Sitten uusi kipu valtasi hänen kehonsa ja pian Ed menetti tajuntansa. Voi, sillä nallekarhulla ei ollut aavistustakaan mikä silla olisi vastassa.
Vanhojen puiden seasta syöksyi hyvin nopea, raivoisa ja agessiivinen olento. Sen silmät olivat lähes mustat, kun iiris oli syönyt suurimman osan vihreästä. Tuota petoa piti sanoa ja pelätä ihmissutena.
Peto syöksyi itseään kaksikertaa suuremman olennon kimppuun. Se hyppäsi sen selkään ja rupesi raastamaan hampaillaan ja kynsillään olennon ihoa ja lihaa. Ihmissusi iski hampaansa yhä uudelleen ja uudelleen lihaan, repi sitä irti, kunnes olento ravisti kivuliaan iusantekijan selästään. Ihmisen ja suden välimuoto seisoi olennon edessä uhkaavana. Se murisi ja näytti valkoisia teräviö sudenhampaitaan. Ainut merkittävä asia oli se, että peto höyrysi hieman. Peto muuttuikin äkkiä ihmishamoonsa ja siinä näkyi vasemmalla puolella olevat läikät.
Peto juoksi suoraan kohti vihollista, ihmisenä. Tosin, se luisui Yuráidenin tapaan olennon alle ja iski siitä törröttävää puuoksaa syvemmälle ja repi sen vatsaa auki. Veri tahrasi kehon, mutta peto pääsi pian olennon alta pois ja oli valmiina tappamaan sen. Kuitenkin keho yksin kertaisesti kieltäytyi liittymästä mukaan ja Edward rysähti maahan kirouksineen.

//Kyllä ja Ed perässä *3* sori kirjotusvirheet, kirjotin kännyl...
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Griffin of pureness~Who hated his sloth
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Empty shell of stars~Who suffered his master's greed
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti Su Elo 03, 2014 6:19

Re: We have same curse in us ||Templer

Yuráiden Dirindhur

Haltia oli mielellään väistynyt hieman sivummalle seuraamaan tilannetta, kun karhu jatkoi matkaa poikaa kohti. Haltia uskoi toisen pärjäävän, olihan tuo äskenkin nallen käpäliä väistellyt. Toisin kuitenkin kävi ja peto sai käpälällään heitettyä Edwardin vanhaa puuta vasten. Isku näytti selvästi kivuliaalta ja Yuráiden toivoi että toinen selviäisi hengissä. Haltia huusi karhulle "hei iso karva paska!" kiinnittääkseen tuon huomion pojasta. Olento lähti kuin lähtikin kohti Yuráidenia, joka poimi maasta haketta ja multaa. Karhun juostessa häntä kohti haltia heitti käsissään olevan mullan tuon kasvoille ja karhu mylvähti jatkaen kuitenkin sokeana juoksemistaan. Yuráidenin oli helppo väistää olentoa, jolla ei ollut lainkaan koordinaatio kykyä ja tuo kohtasikin pian puun ravistellen päätään.

Yuráiden puti huultaan ja seurasi tiiviisti mitä olento teki, mutta myös vilkaisi poikaa, joka näytti olevan ainakin hengissä, äänestä päätellen. Poika ei kuitenkaan ollut enää oma itsensä, ei laisinkaan ja Yuráiden yllättyi suorastaan tuon kiitäessä kohti karhumaista olentoa hypäten tuon selkään ja raadellen tuota. Haltia ei tehnyt mitään, seurasi kauempana, ei halunnut osallistua tähän enää, ei halunnut joutua itse kahden tulen väliin. Karhu sai ihmissuden alas selästään, mutta tuo ei luovuttanut niin helpolla. Pojan ruumis alkoi höyryämään ja muuttumaan enemmän ja enemmän tutun näköiseksi, ellei ottanut huomioon tuon ihossa olevia läikkiä. Muodonmuutos ei kuitenkaan ollut pyyhkinyt pojan raivoa ja tuo juoksikin pian kohti karhua tehden saman minkä Yuráidenkin. Haltia ei tiennyt enää mikä poika oli, oliko tuo oma itsensä vai ei, mutta se ei ollut hänen suurin huolensa, vaan verinen ja suorastaan kauhistuttavan raivoissaan oleva karhuolento, joka nousi kahdelle jalalleen hirmuisesti karjuen ja käpäliään heitellen.

Poika oli lysähtänyt maahan ja eihän tuo ollut ihme, tuollaisen raivopuuskan jälkeen. Haltian tehtävä oli nyt lopettaa suorastaan jo puolikuollut karhu. Haltia katsoi puunoksaa, joka oli puolitiessä pedon kurkussa. Vielä vähän matkaa ja karhusta ei olisi enää mihinkään. Dhur vihelsi pedolle ja karhu lähtikin juoksemaan kohti haltiaa, mutta pysähtyi kesken kaiken, se oli oppinut olemaan hyökkäämättä sokeasti eteenpäin. Yuráiden kuitenkin päätti juosta petoa vastaan, olihan hän aiemminkin tässä onnistunut. Hänen täytyisi vain kerrän tyrkätä oksaa ja karhu ei siitä selviäisi, Yuráiden oli niin varma. Eteenpäin juostessaan Dhur sai kuitenkin huomata, ettei karhu huitonut samalla tavalla kuin aiemmin ja kun mies yritti luisua pedon alitse, karhu pistikin tassunsa eteen, eikä haltia enää vauhdista voinut suunnitelmaansa muuttaa. Yuráiden oli selvästi aliarvioinut kontion älyllisyyden ja joutuikin väistelemään siinä olennon edessä selälleen maatessaan tuon käpäliä ja leukoja. Huonoin isku valinta pitkiin, pitkiin aikoihin Dhurilta.
Haltia sai kuin saikin väisteltyä olennon iskuja, ainakin siihen asti, kunnes kontio yrityksissään onnistui ja löi käpälänsä hirmuisella vauhdilla miehen olkapäätä vasten. Haltia huusi kivusta ja yllätyksestä, muttei antanut tuon voittaa tätä taistelua vaan potkaisi pedon kaulalla olevaa oksaa niin, että tuo upposi vielä pari senttiä syvemmälle. Verta tirskui miehen päälle kuin hanasta ja haltia tiesi osuneensa valtimoon. Karhu karjui ja alkoi talloa jaloillaan mihin sattui päästäen näin haltian otteestaan. Dhur väisteli karhun sokeasti jakamia iskuja, kunnes pääsi pois tuon jaloista. Ei mennyt kauaa kun olento kaatui maahan huohottaen ja selvästi kuolemaisillaan. Yuráiden otti maasta toisen terävän oksan ja iski sen pedon silmästä sisään, ainakaan toisen ei tarvitsisi enää kitua.
Olkapäätään pidellen, verestä tahriintuneena haltia asketeli pojan luokse.
"Oletko kunnossa?" Mies kysyi uupuneena. Toivottavasti tuo ei ollut murtanut luitaan tai mitään suurempaa. Sehän tarkoittaisi sitä että haltian pitäisi kantaa tuo jonnekin sairaalaan ja miten se onnistuisi?

//victory! \0/ //
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2083

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Su Elo 03, 2014 6:42

Re: We have same curse in us ||Templer

Edward

Kaikki poltti taas. Paikat kuumottivat ja keho jomotti. Hän tunsi uppoavan vain yhä syvemmälle kivun tekemään liemeen. Hän ei pääsisi sieltä ulos. Hän ei pääsisi omin voimin. Mitä enemmän hän rimpuili omaa kiroustaan vastaan, sitä enemmän hän upposi yhä syvemmälle. Ed haukkoi henkeä, kun hän piteli käsiään kurkullaan. Hänen henkensä ei ollut toki vaarassa. Vammat paranisivat omaan tahtiinsa, eli paljon nopeammin. Ne olivat jo aloittaneet uusimisensa ja keho taisteli kirousta vastaan.
Silti hänestä tuntui, kuin häntä poltettaisiin samaan aikaan, kun häntä revittäisiin kahtia. Edward avasi silmänsä. Kaikki tuntui kieppuvan taas tutunnäköisesti. Sumeus sai hänen päänsä särkemään ja hän kuuli ulinaa ja valitusta. Huohotuksen, oliko se oma vai jonkun toisen, ei hän tiennyt. Hän kuuli rysähdyksen, joka ehkä viesti karhun kaatumisesta. Ihmissusi piteli kurkkuaan ja hänen raajansa tuntuivat turralta.

Yuráiden ilmestyi hänen näkökenttäänsä. Haltia oli haavoittunut. Ed saattoi haistaa veren tuon olassa, jota tuo piteli. Mies kysyi oliko hän kunnossa. Oliko hän kunnossa? Entä itse? Katso nyt itseäsi! Olet pahemmassa kunnossa kuin minä ja tämä. Tämä on minulle arkipäivää. Hän ajatteli ja hänen teki mieli nauraa ääneen, mutta kipu oli jotakin, joka esti koko homman. Edward yritti liikuttaa päätään ja sai sen myös liikkumaan. Hän katsoi toisen olkaa. Siitä verta tippuvia pisaroita. Niiden tuoksu oli rautainen, imelä.
"Olen kunnossa..." hän mutisi ja irvisti samalla hymyillen vinosti. "Mursitko olkasi?" Ed kysyi huohotukseltaan ja yritti kavuta ylös, mutta ei päässyt ja luovutti asian suhteen. Hänen violetinpurppurat läikkänsä höyrysivät. Niin, olivathan ne aika kuumia. Ei kannattanut koskea.

"Älä koske minuun... Saatat polttaa itsesi..." ihmissusi ärähti, kun hänen suustaan tulvahti veren maku ja veri roiksahti hänen suustaan. Silloin ihmissusi kääntyi niin nopeasti, ettei olisi uskonut ja yski veren ulos sisuksistaan. Tietysti kehon paraneminen vaati myrkyttyneen ja huonon veren poistamista. Noh, pikaisin pakoreitti näytti olevan hänen suunsa. Hän yski ja sai veren ulos suustaan. Hetken siinä haukkoen taas henkeä ja kröhien kurkkuaan, miehen oli pakko laskeutua alas maahan mahalleen. Vaikka maaperä ei ollut mukavinta, se tuntui lohdulliselta.
"...Tarvitsetko... Lääkäriä?" Ed yritti kasata lausettaan, mutta hänen suunsa maistui niin pahasti verelle, että se teki hänen sanoistaan sammaltavia. Hän selkeästi yritti sivuuttaa veren maun, mutta se ei tuntunut onnistuvan. Irvistyksistä päätellen, oman veren maistaminen ei ollut hänelle mielekkäimpiä kokemuksia.
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Griffin of pureness~Who hated his sloth
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Empty shell of stars~Who suffered his master's greed
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti Su Elo 03, 2014 9:11

Re: We have same curse in us ||Templer

Yuráiden Dirindhur

Poika sanoi olevansa kunnossa ja kysyi oliko hän murtanut olkapäänsä. Yuráiden katsahti olkapäähän, irroitti kätensä verisestä paidasta ja äännähti äkillisestä kivusta. Mies koitti liikuttaa kättä, mutta kipu esti sen. Kirosanat vierivät miehen mielessä tuon yrittäessä liikuttaa edes sormiaan. Käden liikuttaminen tuntui kuitenkin olevan nyt hirveän vaikeaa, joten Dhur päätti antaa tuon nyt olla.
"On se ihan kunnossa." Mies sanoi kivusta irvistäen, vaikei ollutkaan varma. Turha hänen olisi nyt kättään miettiä, poika näytti olevan surkeammassa kunnossa ja Yuráiden siirtyi tuon puoleen katsoen tuon ruumiin höyryäviä läikkiä, mitä nämä oikein olivatkaan? Dhur oli jo tökkimässä törkeänä ja uteliaana haltiana kuten aina, mutta Edward sanoi ettei mies saisi koskea häneen tai polttaisi näppinsä. Dhur vetäisi kätensä takaisin ja tyytyi katsomaan tätä kauempaa. Poika ei kuitenkaan näyttänyt olevan turhan hyvässä kunnossa ja Yuráiden olisi kuitenkin halunnut auttaa tätä. Yhtäkkiä Edward joutui sylkemään verta suustaan ja tilanne ei näyttänyt turhan hyvältä miehen silmään.
"Oletko varma että olet kunnossa?" Haltia sanoi epäuskoisella äänellä toisen laskeutuessa mahalleen maahan. Haltia ei halunnut ruveta holhoamaan toista jos tuo sanoi olevansa kunnossa, muttei sen puoleen tuntenut suurempaa intoa tuon kärsimyksen seuraamiseen.
"Minäkö?" Dhur sanoi naurahtaen ontosti kun poika kysyi tarvitsiko hän lääkäriä, poikahan tässä irvisteli oman verensä valuessa suupieleltä. "Samaa voisi kysyä sinulta." Mies lisäsi ja siirsi lopulta katseensa takaisin olkapäähänsä. Jos se olisi murtunut mies olisi pulassa, suuremmassa pulassa kuin koskaan ennen. Murtaa nyt kätensä kun ei ollut edes sodassa.
Veren menettäminen ja äskeisen juoksupyrähdyksen tuottama uupumus pakottivat miehen istumaan pojan vierelle maahan. "Aika erikoinen tuo sinun muutokseksi." Mies sanoi lopulta ja naurahti ontosti.
"Ainakin oiva apu karhujahtiin." Mies lisäsi.

//lepohetki >w< //
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2083

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Su Elo 03, 2014 10:47

Re: We have same curse in us ||Templer

Edward

Yuráiden sano olevansa kunnossa, vaikkakin hän näki kyllä, jopa niillä sumeilla silmillään, kuinka käsi ei tahtonut liikkua ja se tuotti paljon tuskaa. Edward ei olisi itse varmaan tuntenut mokomaa kipua, jos oikein mietittiin. He erosivat toisistaan todella paljon. Mutta heissä selkeösti oli joitakin yhteisiä piirteitä. Kuten vaikka se, etteivät he halunneet myöntää olevansa huonossa kunnossa. Jep, se taisi yhdistää heitä ihan tarpeeksi.
Haltia kysyi uudemman kerran, oliko hän varmasti kunnossa. Ed vain kohotti katsettaan maastaan ja tyytyi vain mutisemaan jotain epämääräistä, kuten sen, ettei häntä tarvinnut holhota niin paljoa. "No jos sanoisin... Että en ole kunnossa, helpottaisiko se yhtään oloasi?" mies kysyi ja irvisti. Hän ei halunnut olla töykeä, eikä hänen äänensä muutenkaan ollut kamalan töykeä, se vain vinkui hieman. Hänen yrittäessä hengittää kunnolla. Haltia näytti huonolta. Verta tipahteli kädestä ja tuo tuoksui voimakkaasti verenhukalta.

He näyttivät myös molemmat tarvitsevan lääkäriä. Ed tunnusti kuitenkin, että hän sitä nyt vähemmän tarvitsi kuin Yuráiden. Haltia mies istutui hänen fiereensä väsyneenä. Veren vuotoa ei pystynyt näemmä tyrehdyttämään yksin ja siihen tarvittaisiin hänen kätensä. Ed hengitti kiihtyneesti, kun hiki virtasi samalla, valuen hyvin ärsytyävästi ja höyrystyen lopulta pois. "Se pitää sitoa..." sen enempää miettimättä ihmissusi nousi hitaasti ylös, kivuistaan huolimatta. Hän repäisi ison alueen paidastaan hampaiden avulla. Ed mietti, että haltia saattaisi menettää hyvinkin tajusan, verenhukan ja kivun ansioista. Hän pyristeli omaa kipuan vastaan.
Kaikki kävi nopeasti. Hän sujautti sulokkaasti kätensä toisen kainalon alta ja kääri olan. "Tämö sattuu..." yskän puuska iski Ediin, mutta hän jatkoi keskittyneesti. Hän kiristi siteitä ja solmi kankaan riekaleet. Veri saisi nyt luvan tyrehtyä.

Kipu oli sietämätöntä. Hän vihasi kiroustaan ja joku päivä hän vannoi pääsevänsä siitä myös eroon. Silti, sen lohdullinen rangaistus elämästä vei hänet takaisin maanpinnalle, kun keho rojahti haltian viereen tärisevänä. Ed sulki silmänsä ja kurtisti silmiään.

//Voi niitä... Levätköön rauhassa
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Griffin of pureness~Who hated his sloth
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Empty shell of stars~Who suffered his master's greed
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti Ma Elo 04, 2014 1:38

Re: We have same curse in us ||Templer

Yuráiden Dirindhur

Dhur pudisti pienesti hymähtäen päätään kun Ed kysyi helpottaisiko se miehen oloa, jos poika sanoisi, ettei ollut kunnossa. "Ei, mutta voisin viedä sinut sairaalaan.." Haltia sanoi ja naurahti, ihan kuin poikaa voisi viedä haltioiden puolelle tai Dhur itse kävelisi ihmisten puolelle, sitäpaitsi puolueettomana roskana tuota ei luultavasti hyväkstyttäisi sinnekään. Hullun hommaa.
Ed nousi yhtäkkiä ja sanoi että miehen käsi pitäisi sitoa. Yuráiden naurahti ja sanoi "ei sillä ole hätää" oikeastaan mies vain halusi uskoa tähän, sillä jos olkapäässä olisi jotain vikaa hän saattaisi hyvinkin menettää työnsä. Edward ei kuitenkaan jäänyt kuuntelemaan uupuneen sanoja vaan repi paidastaan palasen.
"Ei, ei sinun tarvitse." Yuráiden aloitti, mutta poika vain tokaisi, että kohta sattuisi. Yuráiden katsahti poikaan kysyvästi, mutta tajusi kyllä mistä tuo puhui pojan kiristäessä sidettä. Yuráiden olisi halunnut huutaa, mutta hän vain tyytyi puristamaan hampaansa yhteen ja hengittämään raskaasti päästäen samalla jonkinlaisen ynähdyksen. Yuráiden ei tykännyt siitä että tuntemattomat joutuivat sitomaan hänen haavansa, mutta ei haltia lähtenyt toista estämäänkään. Parempi näin, eipähän menettäisi liikaa verta. Tilanne oli kuitenkin raskas Edwardille ja heti kun se oli ohi tuo kaatui miehen viereen täristen.
"Ei helkutti. Pitikö sinun itsesi loppuun kuluttaa?" Mies tiuskaisi ja kääntyi nopeasti toisen puoleen. "Minä olisin kyllä selvinnyt, tyhmä." Mies tuhahti. Mitä hän voisi tehdä toista auttaakseen? Pitäisikö tuo kantaa sairaalaan? Ottaa se riski? Selviäisikö tuo omin avuin?
"Sano, mitä voin tehdä auttaakseni sinua." Dhur sanoi, vaikka hän oli uupunut ja olisi tahtonut vain pyörtyä väsymyksestä ei hän voisi jättää toista tuohon tilaan.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2083

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Ma Elo 04, 2014 9:35

Re: We have same curse in us ||Templer

Edward

Hän kuuli nipin napin haltian äänen. Tuo kuulosti tuskastuneelta. Oliko toinen tuskissaan? Noh ainakin mies kirosi häntä ihan tarpeeksi. Sanoi, että olisi kyllä pärjännyt ja miksi hän itsensä loppuun kulutti? Eihän kuluttanut. Hän vain... Ajatus katkesi samaan aikaan, kun keho alkoi kouristella. Edward haukkoi taas henkeään. Hän oli kyljellään ja yski. Yuráiden pyysi häntä sanomaan, miten hän voisi auttaa Edwardia. Ihmissuden vihreät silmät kohtasivat haltian omat eriväriset silmät. "Et... Mitenkään...." hän ärähti ja puri hammastaan. Kipu oli sietämätöntä. Hän yritti hallita kehonsa kouristeluja, mutta se ei oikein toiminut hänen haluamansa mukaan.
Ed tiesi, että toinen oli yhtä uupunut kuin hän. Hän tiesi hyvin, ettei haltia voinut auttaa. Ei mitenkään. Tähän kiroukseen ei ollut paranemiskeinoja. Hän ei ollut haavoittunut yhtä surkeasti, kuin toinen. Hänen selkänsä oli saattanut venähtää tai jotain vastaa, kun hnä oli lentänyt päin vanhaa puuta. Ainut asia, mistä kannatti huolestua oli haltian kunto. Hän oli kunnossa. Niin Edward toisti itselleen mielessään. Hän toisti ja toisti, kun hänen aistinsa tuurtuivat hiljalleen. Olisi vaikeaa selittää haltialla mitään. Ei tässä tilassa.

Kipu aalto hyökkäsi hänen ylleen ja Edward ulvahti. Hän karjaisi niin, että metsä raikasi. Vaikka mies oli yrittänyt pitää äänensä aisoissa, mutta nyt hän ei voinut. Hän huusi kivusta. Aaaaaah! Polttaa!!! Sattuuu!! hänen kehonsa ja mielensä huusivat. Kuitenkin ihmissusi piteli ääntään. Hän tuijotti vain suurilla silmillään haltijaa. Lausuen äänettömästi. Et voi auttaa... Tähän ei ole parannuskeinoja. Tämä ei ole sitä mitä sinä luulet.
Lopulta Edward puristi käsiensä välissä tuota maata, jossa ei ollut ruohoa tai edes kunnon maata sanottavaksi. Hänen kyntensä tuntuivat terävöityvän ja hänen kehonsa alkoi ottaa muotoa. Ei! hän kiljui mielessään. Toinen oli haavoittunut! Ei hän voisi hyökätä nyt. Hän ei saattanut! Hän ei...! Pisaroita tipahteli tuohon tomuiseen maahan. Silloin vasta mies huomasi itkevänsä. Hän oli sekava, mutta hän tiesi silti kirkkaasti mitä oli edessä, kun hän kohotti anovan katseensa mieheen. "...Sinun on paettava..." hän aneli heikolla äänellään. Enää hän ei huutanut. Hän ei pystynyt. Ääni ei vain yksinkertaisesti tullut ulos hänen suustaan.

Ja kun hän oli sen sanonut, keho vääntäytyi uuteen uskoon. Siinä se seisoi. Kaksikertainen susi. Ruskea ja ennen kaikkea hyvin agressiivinen. Susi höyrysi ja se oli tukevasti jalat maanpäällä. Se ei edes näyttänyt huomaavan kipua, joka sen päällä oli. Se näki ainostaan haltian. Vihollisen. Peto janosi verta. Se janosi toisen kuolemaa ja oman kehonsa sekä henkensä suojelemista.
Peto ulvaisi ja lähti laukkaamaan saaliinsa perään. Tämä oli jahti ja erittäin verinen, jos peto saisi saaliinsa kiinni. Eikä se myöskään päästäisi hevillä irti, se tappaisi jokaisen, joka sen eteen tulisi. Olisivat nämä tuttuja tai ei. Kehenkään ei tullut luottaa. Ei oman henkensä uhallakaan.

//No niin, sinne meni niiden lepohetki :<
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Griffin of pureness~Who hated his sloth
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Empty shell of stars~Who suffered his master's greed
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti Ma Elo 04, 2014 11:05

Re: We have same curse in us ||Templer

Yuráiden Dirindhur

Poika alkoi huutaa selvästi tuskissaan ja Dhur koetti autata poikaa, mutta toisen kuumaan kehoon koskeminen ei ollut minkäänlainen vaihtoehto kun haltiamies vain poltti kätensä, kuten poika olikin jo aiemmin sanonut. Pojan katse tunkeutui suoraan miehen sieluun ja Yuráiden oli avuton, mitä hän saattoi tehdä? Ei niin mitään! Poika itki ja puristi maata nyrkkeihinsä. Dhur vaikutti suorastaan hätäiseltä koiranpennulta joka ei tiennyt mitä tehdä ja liikkui avuttomana paikallaan. Nyt poika kuitenkin katsoi häntä ja sanoi, että hänen olisi paettava. Tässä vaiheessa haltia ymmärsi toisen muuttuvan uudestaan, olihan hän nähnyt muutoksen ainakin puolitiehen, eikä ollut niinkään halukas näkemään sitä loppuun.
"En minä voi sinua jättää." Dhur murahti, mutta tiesi että hänen täytyisi, ei hän voiti tuota auttaa, ei varsinkaan jos - tai paremminkin kun - tuo muuttuisi.
"Ei perkele." Yuráiden sanoi tajutessan, että pakko tässä oli lähteä, ei mikään mahti maailmassa toisi poikaa enää takaisin tieltä, jolle tuon ruumis oli suistunut, tiesihän haltia sen hyvin itsekin. Dhur nousi heikoille jaloilleen ja katsoi hetken maassa muuttuvaa poikaa ja pudisti pari kertaa päätään hitaasti peruuttaen. Nopeasti haltia kääntyi ja lähti juoksemaan, ei tämä voinut olla totta. Päivä oli muuttumassa niin paljon pahemmaksi, niin paljon pahemmaksi. Jos hän enää koskaan tulisi palaamaan kotiinsa, hän ei tulisi sieltä enää koskaan lähtemään, ei ainkaan metsäreissulle. Typerä haltia oli tuonut itsensä metsään, ei ottanut mukaansa puolustautumiseen aseita ja oli törmännyt ihmissuteen, ihan kuin olisi jo verta nenästään kaivannutkin!

Jalat kantoivat haltiaa vanhojen, pystyynkuolleiden puiden lomassa ketterästi, mutta uupumuksen johdosta myös jokseenkin haperoivasti. Yleensä hallitut ja nopeast askeleet olivat muuttuneet enemmänkin hätäisiksi jalkojen liikkeiksi, jotka eivät noudattaneet minkäänlaista kaavaa, kunhan vain veivät ruumista eteenpäin. Haltia ei voinut estää kivun tuottamia hikikarpaloita muodostumasta otsalleen. Ei juoksemisesta muutenkaan tullut paljoa mitään kun toinen käsi roikkui toimeettomana ja toinen koitti tukea toista. Haltia pystyi kuulemaan takaa-ajajansa käpälien lyövän maata raivokkaasti ja se jos mikä sai vauhtia haltiankin matkaan. Dhur juoksi siksakkia ja palaili välillä omia jälkiään jatkaen taas toiseen suuntaan pitäen itsensä jäljittämisen mahdollisimman vaikeana toiselle, ehkä tämä onnistuisikin.
Mies koitti miettiä miten pääsisi hengissä pinteestä, mahdollisuudet olivat kuitenkin huonot ja mitä pidemmälle mies juoksi, sitä huonommiksi mahdollisuudet muuttuivat energian rapistuessa minimiin. Kohta miehellä ei olisi vauhtia enää ollenkaan, tuo kaatuisi väsymyksestä maahan ja toinen repisi hänet kappaleiksi. Hän oli kaukana metsässä, kaukana kaikesta. Matka haltiakaupunkiin oli hullu, eikä kukaan voisi juosta sellaista välimatkaa, ei varsinkaan haltia jolla oli revitty olkapää ja uupumus iski ennenkuin oli päässyt edes vanhanmetsän puiden lomasta Quinn metsän terveimpiin osiin.

Kuten Dhur oli ajatellutkin, hän ei jaksaisi juosta pitkään, ei nyt kun oli jo muutenkin uupunut. Keuhkot suorastaa anoivat happea ja raapivat rintaa miehen huohottaessa ja pakottaessa itseään juoksemaan yhä vain eteenpäin. Jalat eivät nousseet enää niin korkealle kuin olisi toivonut ja erilaiset esteet metsässä alkoivat hipoa kenkien kärkiä. Miehen juoksu ei enää ollut äänetöntä ja helppoa, vaan kengät suorastaan löivät maamattoa vasten, se jos mikä paljastaisi pian haltiamiehen todellisen olinpaikan. Dhur ei jaksanut enää, hänen oli pakko pysähtyä, mutta mitä hän tekisi? Ihmissusi perässä ei ollut varaa jäädä mättäälle istumaan. Haltia nostikin katseensa vankkarunkoiseen puuhun ja hyppäsi kaikin voimin puun vahvalle, mutta mahdollisimman alhaalla olevalle oksalle. Rikkinäinen käsi päästi rusahduksen, mutta kaikesta huolimatta vastasi käskyyn tarttua oksaan kaikin voimin. Haltia olisi halunnut huutaa, mutta se olisi vain paljastanut hänen pako suunnitelmansa. Kehon ylös kankeaminen ei yleensä ollut suuri juttu, mutta nyt se tuotti suurta ponnistelua ja tuskaa. Oksalle päästyään Yuráiden ei tosiaankaan ollut valmis jättämään tähän, vaan hän kiipesi vielä pari oksallista ylemmäs, kunnes löysi melko paksun oksen ja pystyi jäämään sen päälle tilannetta seuraillen. Hän katkaisi puusta terävä, pitkän oksan ja päätti, että jos tilanne veisi siihen, Yuráiden kyllä iskisi ihmissutta vastaan. Vaikka poika ja ihmissusi olivat yhtä, ei Yuráiden varoisi poikaa kun oma henki oli kyseessä.

//voi sinua ed, etkö sinä tiedä mitä lepohetkinä tehdään, silloin levätään, ei muututa susiksi! Nyt Dhur sitten istuu puussa. :D//
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2083

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Ma Elo 04, 2014 1:26

Re: We have same curse in us ||Templer

Edward

Saalis lähti pakoon, mutta susi laukkasi sen perässä kiivaasti. Adrenaliini jyskytti sen suonissa, joka oli lieventänyt kirouksen tuomaa uskaa ja terästänyt pedon aisteja. Sen vihollinen oli heikko, tästä jahdista tulisi helppo, vaikkakin haltia yritti eksyttää suden, se iesi tarkalleen missä toinen juoksi. Veren voimakas haju, askeleet ja toisen hengitys tuntui lyövän päin suden nytkähteleviä korvia. Ne vavahtelivat äänten saapuessa ja suuntasi kulkuaan. Tosin tässä päässä oli yhdistettynä älykkyys ja pedonnaistit. Se tiesi, että haltia teki turhia siksakkia.
Joten se pokkesi reitiltään, mistä Yuráiden oli mennyt. Se kiersi ja etsi lyhyimmän reitin verta haisevam haltian luo. Oi sitä nautintoa, kun se saisi repiä toisen lihaa. Sitäpeto tässä odotti.

Peto tavoitti pian saaliinsa, joka oli oudosti onnistunut kipuamaan ylös puuhun. Se ei kuitenkaan häntä estäisi. Aluksi susi lähestyi hitaasti puuta, jonka varrella haltia puuskutti. Se nosti silmänsä ylös ja kiersi ympyrää puun ympärillä, ikään kuin esittäen, ettei keksint mitä tehdä. Peto kuitenkin laskelmoi ja mietti. LOPUlta sen keho muovautui ihmisn ka suden välimaastoon ja se hyppösi helposti alimmaiselle oksalle. Sieltä se rupesi kapuamaan ylös päin, kohti saalistaan.
Olihan tässä omat riskinsa, mutta suden täytyi eliminoida kaikki. Oman turvallisuutensa vuoksi. Pian se tavoitti saaliinsa ja yritti raapaista tätä jalasta. Virhe arvio. Pedon tasapaino heitti hyvästit ja se rysähti alas, josse se muuttui takain suden muptoon ja kiehnäsi vasten maata. Ikään kuin se ei pääsisi ylös ja se ulisi hirvittävästi. Lopulta peto nousi ylös ja läähätti. Sen julmat silmät eivät halunneet jättää saalistaan, mutta pimeys imi sen mukanaan. Koska se ei ollut saanuy tyydytystä ja kirouksen tuska alkoi pikkuhiljaa hiipua.

Jäljelle jäi vain polvistunut mies, jonka hengitys vinkui ja joka keikkasi kyljelleen. Läiskät hänen vartalossaan haalenivat, kunnes ne katosivat kokonaan. Edward makasi liikkumattomana, kuin kuollut. Hän näytti yleensä siltä, kun oli saanut kohtauksensa. Se vaati häneltä paljon voimia.

//Alas Dhur! Mies ei kiiku enää puissa! Ne on paljon kehityyneempiä. Ja Ed simahti. Taas
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Griffin of pureness~Who hated his sloth
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Empty shell of stars~Who suffered his master's greed
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti Ma Elo 04, 2014 4:57

Re: We have same curse in us ||Templer

Yuráiden Dirindhur

Mies uskoi olevansa melko hyvin pojan ulottumattomissa mutta toisin kävi, kun tuo muuttikin muotoaan puolipojaksi ja Yuráiden kirosi ääneen. Olisihän hänen pitänyt tämä tajuta.. tai no, ei oikeastaan, tuohan oli täynnä yllätyksiä!
"Hittoako sinä et voi pysyä yhdessä muodossa, elämä olisi helpompaa!" Yurádien karjaisi oksalle hyppäävälle poikasudelle ja päätti itse kiivetä samaa tahtia ylöspäin. Pian tukevat oksat loppuisivat ja samalla haltiankin pitäisi kohdata oksia pitkin kiipeilevä Edward. Sitäpaitsi susipoika oli nopeampi häntä, olihan Dhurilla muutenkin toinen käsi haudassa. Edwardin saavuttaessa hänet Yuráiden oli valmis potkimaan tuon alas, mutta kun susipoika yritti raapia haltian jalkoa tuon tasapaino heitti ja mukkelis makkelis toinen olikin taas sammalten tasolla. Dhur huokaisi huojennuksesta, olihan tilanne nyt melko toivottomalta näyttänyt, vaikka olisihan haltia voinut hypätä toisen päälle jos ei muuta.

Susipoika muutti taas muotoaan, tälläkertaa tuo muuttui takaisin sudeksi ja näytti satuttaneen itsensä pudotessa. Yuráiden ei kuitenkaan ollut valmis laskeutumaan puusta auttaaksen toista, saisi siellä ulista kerta puuhun kiipesikin. Ei saisi ottaa vanhemmista mallia ellei osannut tehdä sitä kunnolla. Dhur laskeutui pari oksaa alemmas ja seurasi kuinka susi muutti taas muotoaan, mutta tällä kertaa tuo olikin taas ihan ihmisen näköinen. Eikä suden tavoin Edwardkaan näyttänyt turhan hyvältä vaan tuo kaatui kyljelleen liikkumattomana.
"Elä nyt vain kuole!" Dhur karjaisi pojalle muttei saanut minkäänlaista reaktiota tuolta. Mies kirosi ja laskeutui puusta nopeasti pojan vierelle. Läikät olivat ainakin hävinneet, joten mies uskoi olevansa turvassa. Tyhmähän hän oli siirtyessään tuon viereen näinkin nopeasti muutoksen jälkeen, eihän pojasta tahtonut ottaa selvää milloin tuo muuttui ja miksi tuo muuttui. Silti Yuráiden tunsi että hänen täytyisi auttaa Edwardia, jos ei muuta niin viedä tuo ainakin jonnekin veden lähelle. Miehellä olisi varmasti jano tuollaisen höyryämisen ja juoksentelemisen jälkeen.
Dhur kuunteli toisen suun vieressä, kyllä poika vielä hengitti.
"Minä kiroan sen joka näkee minun tekevän näin." Dhur mutisi itsekseen ja osti pojan käsivarsilleen. Olkapää tuntui antavan yhä enemmän myötä, vaikka tietenkin siihen sattui. Joskus kipu piti vain sulkea pois mielestä.
Haltia kantoi Edwardin läheisen lammen luokse. Ei se ollut mitenkään erityisen suuri ja sen olisi uinut päästä päähän helposti, mutta lampi se kuitenkin oli eikä lätäkkö. Dhur laski pojan lammen viereen ja kantoi vettä käsillään toisen naamalle, eiköhän tuo pikkuhiljaa heräilisi. Samalla mies huuhtoi olkapäätänsä ja kasvojaan viileällä vedellä. Haltia jäi istumaan pojan viereen katsoen lammen vedenpintaa väsyneenä. Kunhan toinen heräisi hän lähtisi kyllä piakkoin kotiinsa, metsässä kuljeskelemisesta mies oli kuitenkin saanut tarpeekseen. Pari kultakolikko mies vielä kaivoi taskustaan ja jätti pojan rinnan päälle, sillä poika saisi ainakin uudet vaatteet jos ei muuta, olihan tuo repinyt paitansakin miehen haavaa varten.

//Well.. Dhur on apinamies! :D ja lähti kanniskelemaan pikku ediä.. ja onko se nyt siis alasti, koska jos on niin.. herran jee Dhur sinä vanha mies elä kahtele nuoren pojan kroppaa sillä silmällä! woot. ei mitään.;D //
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2083

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Pe Elo 08, 2014 11:49

Re: We have same curse in us ||Templer

Edward

Kipu oli poissa, mutta sen tillle oli tullut uupumus ja tietämätömyys. Uni tuntui houkuttelevan enemmän kuin hereillä olo, eikä ihmissuden väsynyt kroppa tiennyt edes mihin suuntaan kääntyä. Toinen puolisko huusi unta, lepoa ja mahdollista väsymystä pois ja toinen taas huusi heräämistä, Yuráidenin tilan varmistumista. Hn halusi ehdottomasti tietää oliko haltoa elossa vai ei.
Kehon pohdinta oli niin ristiriitainen itsensä kanss, että se päätti vain kiikkua rajalla ja katsoa mitä tuleman piti tuoda tulessaan. Lopulta tuo päätös tulikin, kun Edward tunsi äkisti tukehtuvansa, ei. Se ei sittemkään tuntunut tukehtumiselta vaan hukkumiselta. Vettä! Oliko hän vedessä? Vai satoiko? Ed kuitenkin tunsi, että vesi virtasi hänen suuhunsa ja refleksin omaisin tavoin hän nielaisi osan, kunnes avasi silmänsä ja oli hypähtää pystyyn.

Hän yski vettä keuhkoistaa ja yritti samalla katsoa Yuráidenia, joka istui hänen vierellään. Keho oli kö pelö ja hidas, kun Ed kierähti kyljelleen edelleen köhien ja tasaten hengitystään. Hän oli yllättynyt. Kun hän vihdoin nousi hitaasti istumaan, hän silmäili tarkkaan miestä.
Tämä ei näyttänyt kuolleelta, saatika yhtään enempää loukkaantuneemmalta, kuin viimeksi. Helpottunut huokaisu."Luojan kiitos olet kunnossa." Ed totesi ja nosti katseensa haltiaan. Hän oli huomannut maassa kaksi kultaista kolikkoa ja hänen ilmensä meni vakavaksi. Se heltyi kuitenkin pian. "Ei kiitos. En tarvitse rahaa. Minulla on kyllä vaatteita, eivätkä nämä haittaa sinällään." hän mutisi selitykseksi. Ihmissusi ojensi kulta kolikot takaisin miehelle. "En muutenkaan käy kaupungeissa. Syyst, jonka tiedät. Pärjään iha hyvin näinkin. " Edward jatkoi ja aneli katseellaan haltiaa.

"Lisäksi tarvitset näitä enemmän kuin minä." viittaus toisen olkapäätä kohti. Ed ei aikonut valittaa hänen selkäänsä ilmestyneistä mustelmista, me paranisivat kyllä.

//Dhur-apinasetä? AHAHAHahah! Ei hitsi, kui söpöä. Edward ei ole valitettavasti alastomana, vaatteet palaavat hänen päälleen syystä x. Pilasin siis juuri Dhurin pervot katselu hetket. Eiku.
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Griffin of pureness~Who hated his sloth
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Empty shell of stars~Who suffered his master's greed
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti Su Elo 10, 2014 1:38

Re: We have same curse in us ||Templer

Yuráiden Dirindhur

Poika oli hengissä! Ja yski vettä keuhkoistaan Yuráidenin hymähtäessä, haltia oli miltei hukuttanut pojan kuivalle maalle, vaikka hyväähän tuo oli tarkoittanut. Ei haltiasta kuitenkaan ollut lääkintämieheksi ja jos sellaista tarvittaisiin olisi Dhurista korkeintaan painamaan haavaa, jotta tuo ei vuotaisi kaikkialle. Nyt kun pojan rääpäleellä ei edes ollut haavaa mitä painaa, oli Dhur tehnyt minkä oli nähnyt järkeväksi. Sitä se ei loppua kohden ollut, mutta se oli pieni pieleen mennyt yksityiskohta.
Ed kiitteli luojaa että Dhur oli kunnossa ja haltia käänsi katseensa poikaan tarkastellen toisen tilannetta. Hänkö kunnossa? Poikahan tässä vaikutti olevan kuolevaisillaan.
"Ei kiitos sinun." Haltia sanoi puoliääneen ja hieman tympäätyneellä äänensävyllä. Mutta ärsyyntynyt haltia olikin, ainakin osaksi. Se, kelle hän oli ärsyyntynyt oli hieman epäselvää. Itselleen ja pojalle, se nyt oli selvää, vaikka voisihan mies olla kelle tahansa ärsyyntynyt, ei kukaan tällä hetkellä vetänyt vertoja kaksikolle, suurempi kysymys oli, kummalle enemmän? Sille, että poika oli pilannut hänen niin hienon päivänsä vai itselleen että oli antanut toisen pilata päivänsä.
"Mutta hienoa, että heräsit." Haltia sanoi nopeasti ja tavoitteli äänellään jonkinlaista iloisempaa sävyä. Hän oli lisäämässä, että oli jo kerennyt huolestumaan, mutta jätti tämän omaksi tiedokseen.

Ed huomasi haltian antamat kultarahat jotka makoilivat ruohikossa kiilsivät kilpaa auringon kanssa. Ihmissusi sanoi ettei tarvinnut näitä, eivätkä vaatteet häntä haitanneet. Poika tarjosi kolikoita takaisin, mutta haltia ei tehnyt elettäkään ottaakseen niitä takaisin. Edward jatkoi ettei edes käynyt kaupungilla ja että Yuráiden tiesi tähän syyn.
"Eivät kaikki kauppiaat kulje kaupungissa, sitäpaitsi jos vain pysyt poissa ongelmista, ei sinulla ole mitään hätää siellä ihmisten seurassa liikkuessa." Haltia selitti vaikka jo sanominen "jos pysyt poissa ongelmista" oli jo ongelma sinänsä. Sillä kaikkihan sen tiesivät, että kaupungeissa ongelmia tuppasi olemaan vaikka niistä koittikin pysyä poissa, ainakin haltiamiehelle. Hän pystyi haastamaan riitaa helposti jos alempiarvoinen kävi nenälle hyppimään.
Toisen anovaan katseeseen ei käyty vastaamaan vaan katse kävi kädellä lepäävissä rahoissa, kun poika sanoi että mies tarvitsi näitä enemmän kuin tuo, mutta Dhur vain naurahti ja kohotti kulmakarvojaan.
"En minä niitä sinulle tarjoaisi, ellei minulla olisi rahaa hoitaa itseäni kuntoon." Dhur sanoi ja virnisti vinosti. Sitäpaitsi olkapää tuntui pärjäävän omillaankin, ei Dhur lähtisi vaarantamaan toisen salaisuutta mennen sairaalaan, jossa kuitenkin kysyttäisiin vääriä kysymyksiä. Oli Yuráiden pahempaakin nähnyt.

"Eikä sitä koskaan tiedä kun rahalle voi yhtäkkiä olla käyttöä, laita vaikka kivenkoloon säästöön." Dhur sanoi, vaikka tiesi että pari kultarahaa oli kauhean suuri summa vain metsään jätettäväksi. Haltian ylpeys ei kuitenkaan antanut ottaa takaisin toiselle antamaa lahjaa, vaikka tuo sen jättäisi maahan sillä ehdolla, että sitä ei kukaan sitten ottaisi. Rahan ahne mies ei kuitenkaan ollut tai kolikoista muutenkaan riippuvainen, hänellä oli mitä hän tarvitsi ja pari kolikkoa sinne tänne, toiselle annettuna eivät haltiaa kaataneet. Haltia nousi seisomaan ja puisteli enimpiä metsän roskia housuiltaan ja paidaltaan.
"Toivon teille hyviä jatkoja ja menestystä elämällänne." Mies sanoi ja tarjosi kättään hyvästiksi, tai ehkä he tapaisivat vielä. "Toivon ainakin että säilymme kummatkin hengissä täällä kurjassa maailmassa, jossa ei näyttäisi olevan mitään elämisen arvoista, paitsi itsemme." Haltia jatkoi ja nostatti pienen hymyn kasvoilleen, joka kuitenkin suli seuraavien sanojen myötä. "Älä sinä pentu vaan lakkaa uskomasta siihen tulevaisuuteen. Jopa minä uskon siihen, vaikka olen nähnyt tänään paljon ja tuntenut sen lihassani." Yuráiden sanoi ja haki vahvalla katseellaan toisen kanssa katsekontaktia.
"Näkemisiin." Mies vielä lisäsi lopuksi ja kääntyi lähteäkseen kohti haltiakaupunkia.

//voi ei! Dhurin tirkistelyt ei oikeen onnistuneet. >: kuinka surullista! ja well. lopetin tähän, kun näytti siltä että peli oli kohtaamassa loppunsa, mutta kiiitos suuresti peliseurasta! >3< //
EdellinenSeuraava

Paluu Vanhametsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö