THE JUGGERNAUT || Crim

Vanhametsä on alue Quinn metsässä, joka on täysin kuollutta. Tällä alueella ei kasva mitään. Maa on pelkkää tomuista, tamppautunutta multaa. Suuri, karu alue on täynnä pystyyn kuolleita, kivanlahoavia puita. Vain harva olento viihtyy tällä alueella. Väitetään, että metsä on kuollut magian vaikutuksesta. Musta magia olisi kuihduttanut tämän osan metsää, johtuen velhojen salaseurojen tapaamisista aikanaan.

Valvoja: Crimson

THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Marras 2014, 01:45

Darius, Constantine


Jokseenkin koleahko ilta oli laskeutumassa Cryptiin, Sinisen kuiskauksen tehdessä matkaa nopeasti eteenpäin. Jälleen kerran iskuryhmä oli käynyt suorittamassa nopean, suunnitellun iskun vihollisen niskaan, suoriutuen tehtävästään harvinaisen nätisti. Yhtäkään miestä ei ollut tällä kertaa menetetty, muutama oli ottanut hieman pahempaa iskua itseensä, mutta muuten Kuiskaus oli selvinnyt harvinaisen siististi tehtävästään. Moinen tietenkin miellytti perfektionistista kenraalia, joka oli jälleen liikkeellä kapteeni Tanithil ryhmän mukana. Kaikkiaan yksitoista kuiskauksen jäsentä oli mukana, joista yksi näistä oli valitettavasti N'drayer. Darius halusi yhä pysyä mahdollisimman kaukana tuosta sotilaasta, mutta jälleen kerran sekä kenraali, että kapteeni olivat nähneet hyväksi ottaa yksikätisen mukaan, olihan tuo loppujen lopuksi lupaavan taitava sotilas.
Kuitenkin, koko paripäivää vieneen tehtävän aikana Darius oli vältellyt Delathosin seuraa ja ei pahemmin puhunut mokomalle, sattuneista syistä. Nyt kuiskaus oli kuitenkin suuntaamassa piilopaikkaan lepäämään. Oli päätetty, että parempi viettää vielä yksi päivä reissussa ja suunnata haltioiden piilopaikkaan lepäämään, kuin pyrkiä suoraa kaupunkiin samalla reissulla. Ratsut ja miehet kaipasivat lepoa ja turhan väsyneenä matkaamisessa oli aina riskinsä.

Valitettavasti he joutuivat kulkemaan vanhanmetsän poikki. Kukaan ei varsinaisesti pitänyt tuosta kuolleesta, selvästi asteen tai toisen mustaa magiaa uhkuvasta metsänosasta. Nytkin kuollut, karu metsä oli pelottavan hiljainen, hämärän ja suhteellisen sankan usvan tehdessä metsästä entistäkin epämieluisemman. Näkyvyys metsässä oli kovin olematon tuon sumun takia, mutta vaikka kovin pitkälle eteensä ei nähnytkään, piti Kuiskaus silti suhteellisen nopeaa vauhtia. Ratsut pysyivät ravissa tai kevyessä laukassa, jokaisen kuitenkin pysytellen mahdollisimman lähellä toisia. Vain Darius ja Delathos ratsastivat hieman kauempana muista, sillä kaksikolla oli allaan petoeläimet, jotka toisinaan pelottivat muita ratsuja turhankin paljon. Nytkin muutamalla sotilaalla oli allaan nuoria, juuri koulutettuja yksisarvisratsuja, jotka toden totta eivät halunneet olla suuren kissapedon tai Syndraen lähettyvillä. Náro tosin otti kaiken ilon irti aiheuttamastaan pelosta, syndraen vähän väliä kujertaen aavemaisen tuudittavasti, jonka johdosta Darius sai silloin tällöin napauttaa ratsuaan. Näin karussa metsässä syndraen laulu kaikui turhankin aavemaisesti kaiken hiljaisuuden keskellä.

Metsässä tuli vähän väliä vastaan myös soihtuja. Todennäköisesti polkujen varrelta löytyvät soihdut olivat Elwood kylän asukkaiden sytyttämiä ja ylläpitämiä, mutta kukaan ei pahemmin niitä käynyt kyseenalaistamaan. Olihan se kiva nähdä hämärässä, sumuisessa metsässä vähän väliä hieman valoa, joskin soihdut jokainen kiersi kaukaa. Ties vaikka olisivat ansoja olleet, maagikylän asukkaista kun ei tiennyt....




Samaan aikaan vanhassa, karussa metsässä liikkui myös toinen eliittiryhmä. Kenraali Fritz oli lähtenyt muutama päivä sitten oman joukkonsa kanssa, joskin tällä kertaa heillä oli mukana myös ulkopuolisia. Uusin eliittikenraali, Artania, oli lähtenyt muutaman oman alaisensa kanssa mukaan. Syytä moiselle mukaantulolle Constantine ei loppujen lopuksi tiennyt, mutta kerta Artania oli nätisti pyytänyt, ei Fritz ollut nähnyt syytä, miksei noita mukaan olisi ottanut. Kyllä mokomat pärjäisivät jos mukaan lähtisivät, tosin Fritz oli jo heti ensikättelyssä sanonut, että miehet tulevat omalla vastuulla mukaan. Tietenkään he eivät aikoneet jättää Artaniaa tai tuon alaisia pulaan, mutta mikäli itse tulivat heidän tehtävänsä tielle ja ottivat siinä osumaa, saisivat he syyttää vain itseään. Fritz ja hänen joukkonsa kun olivat kovin raskasrakenteista ja raskaasti panssaroituja "tankkeja", kun he aloittivat tehtävänsä eivät he ehättäneet nopeasti apuun, jos joku liian lähelle riehuvaa liskoa tulisi heidän mukanaan.

Ja liskoahan he olivat metsästäneet. Traffordin kylä oli pyytänyt kuninkaalta apua jokilohikäärmeen suhteen, joka heidän kalasaaliita ja kylää oli jo pidempään riivannut. Kylä oli nipin napin pärjännyt tähän asti liskoa vastaan, mutta tarvitsivat jotain hieman järeämpää päästäkseen tästä riesasta eroon. Joten, Fritz joukkoineen oli saanut lähteä liikkeelle. Kaikki oli mennyt suunnitelmien mukaan, kunnes mokoma jokilohikäärme olikin karannut itse elementistään ja syöksynyt metsään pakoon, tajutessaan ihmisten ajaneen itsensä ahtaalle. No, ajojahti jatkui ratsain syvemmälle metsään, kunnes lisko saatiin uuvutettua. Se ei ollut kovin iso lohikäärme, mutta silti tarjosi tavalliselle ihmiselle kovinkin vaarallisen ja kovan vastuksen. Fritzin joukoille moisen kaataminen näytti kuitenkin olevan lastenleikkiä, jokaisen tietäessä roolinsa ja tehtävänsä.
Jahka lohikäärme oli kaadettu, jokainen joka halusi kävi nyhtämään liskosta irti mitä halusi. Tuon sarvet katkaistiin ja otettiin talteen, niistä saisi itse kukin hyvät rahat kun tiesi kenelle myydä.. Myös lohikäärmeen suomuja raavittiin talteen, kuten myös hampaita ja silmät korjattiin talteen. Olihan se kovin raadollista toimintaa sotilailta, mutta kerta peto oli kaadettu, saattoivat he hyvinkin ottaa hyödyn irti tästä saaliista. Tällä tavalla peto ei sentään ihan turhaan kuollut, jos niin halusi ajatella.

Jahka voimia oli keräilty kaadon jälkeen, jättivät he raadon taakseen ja suunta kävi kulkemaan kohden Traffordia. Kaupunkiin heidän oli tänä yönä enää turha pyrkiä, kaiken lisäksi kylälle piti ilmoittaa lohikäärmeen kuolemasta, joten kolmikymmenpäinen sotilasjoukko lähti matkaan. Tietenkin nuorimmat mukana olleet kävivät innolla kertaamaan äskeistä kaatoa ja vertailemaan omia saavutuksiaan taiston aikana, vanhempien yltyen lähinnä vain vertailemaan suurempia kaatoja, joita aikanaan oli tehty.
Constantine oli tosin kovin hiljainen. Kenraali ei yhtään pitänyt siitä, että he tulisivat oikaisemaan vanhanmetsän läpi. Fritz vihasi magiaa ja tuo osa metsästä suoraan löyhkäsi magialle. Eikä vanhametsä ollut kyllä kovinkaan kaunis paikka, yleisesti ottaen, saatikka sitten tällä hetkellä. Ei ollut kovin yllättävää, että joukko kävi hiljenemään kun he saapuivat kuolleen metsän reunalle. Ratsut alkoivat heti käyttäytymään omituisesti, vain vanhimpien ja rauhallisimpien sotaratsujen kyetessä pitämään hermonsa kurissa. Silti, Constantinenkin vanha tamma kulki koko ajan korvat luimussa, Hildekään ei pitänyt isäntänsä tavoin tästä paikasta.

Sumu oli suorastaan karmiva, puhumattakaan siitä karuntyynestä hiljaisuudesta. Jokainen pienikin äännähdys sai miehet kääntelemään päitään, hiljaisen pelontunteen selvästi levitessä itse kunkin alitajuntaan.
"Noooh..." Constantine kävi yllättäen avaamaan suunsa kovinkin tyynen rauhallisena, ehkä jopa turhankin huvittuneena "Pelkääkö pojat pientä sumua?".
Heti alkoi kuulua vastaväitteitä eliitin kysymykseen, Constantinen vain virnuillen sotilailleen. Kyllähän hänkin tätä paikkaa vältteli, eikä voinut kieltää etteikö jonkinlainen karu, selkäkarvoja nostattava tunnelma täällä olisi ollut... Mutta ei hän eliittinä voinut moista pelkoa näyttää sotilaille, hänen piti olla se rauhallinen osapuoli.
"Juurihan me käärmeen kaadoimme. Täällä ei todellakaan voi tulla mitään sen pahempaa vastaan" Jostain kaukaisuudesta kuului silloin tällöin vaimeaa, hyvin hiljaista viheltävää sointua. Kuin valaan laulua, jota tuskin erotti kunnolla vaikka hiljaisuus vallitsi. Hevosten askeleet ja muut haarniskojen aiheuttamat pienet metelit peittivät tuon viheltävän soinnun alleen kovinkin helposti, mutta Constantine kävi kuitenkin kuulemaan sen... Ja se vaikutti pelottavan tutulta eliitin korvaan. Vaikka koitti peitellä sitä tarkkaavaista, selvästi johonkin varautuvaa, sekä kuuntelevaa olotilaansa, huomasi vanhasta kenraalista kuitenkin selvästi tuon havainneen jotain, mitä kannatti tarkkailla. Vaikka mitään ei tässä sumussa kyllä lähimaillakaan näkynyt.



// I'M THE JUGGERNAUT, BITCH! Tämä taustalle ja Crimiä odottelemaan kiitos <: "COME WITH US THEY SAID, IT WILL BE FUN THEY SAID. NOTHING BAD CAN HAPPEN THEY SAID" //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Crimson » 18 Marras 2014, 03:12

Delathos, Noel

Sumuinen metsä kääri sisälleen joukon haltioita, jotka Quinnin aavemaisen, kuolleen metsän kautta olivat piilopaikkaan matkalla tehtävältään. Sininen kuiskaus oli taas kotimatkalla onnistuneelta tehtävältään kenraalinsa ja sen vanhimman kapteenin ryhmän kera, taittaen matkaansa karua maastoa pitkin hiljalleen hämärtyvässä illassa. Kukin pitkälle iskulle osallistunut sotilas oli uupunut jo pelkästään matkasta, ja vaikkei sitä ääneen käyty mainitsemaan, saattoi sen silti silminnähden joukosta huomata. Koko joukkio piti lähinnä suunsa kiinni, matkaa säestäen vain ratsukkojen kavioiden kopse ja ylempänä, aukealle vapaasti puhaltava tuuli, joka sumua myös liikutteli aavemaisesti sinne tänne.
Myös Delathos oli päässyt käsipuolena todistamaan taitojansa, ollen osa matkalle käsketyn kapteenin ryhmää. Eipä käsipuoli ollut tehnyt läsnäolostaan turhaa, vaan oli pyrkinyt taas työskentelemään niin ryhmässä kuin suinkin saattoi sen sijaan, että olisi varta vasten soolonnut menemään yksin. Pieni harjoittelu ei muuten niin kokenutta miestä harmittanut tai haitannut, vaikka välillä pakkasherrasta tuntuikin, että muut olivat nimenomaisesti hänen tiellään kaikessa.

Valtava kissapeto ja kenraali Winderin Syndrae oltiin tietoisesti jätetty hieman kauemmas muusta joukosta, petoeläimien käydessä pelottamaan kokemattomampia ratsuja jos liian lähelle tulivat. Del ei ollut tästä moksiskaan, lässyttäen silloin tällöin itsekseen kehräävälle kissapedolle minkä kerkesi. Dariukseen valkohapsinen ei kuitenkaan ollut ihmetyksekseen ottanut minkäänlaista kontaktia lukuun ottamatta tietenkään aikaisemman iskun aikana vaihdettuja huomautuksia, joita yhteistyöhön pyrkivällä joukolla oli tapana jakaa keskittymisen ohessa. Winder oli saanut olla omissa oloissaan, ja vaikka miten Delathos olisi nytkin halunnut tuolle jotain typerää käydä napauttamaan, keskittyi kuuraparta sen sijaan vain ratsastamaan eteenpäin. Siinä missä muutkin, halusi Del vanhametsän aukean jo loppuvan. Nyt kuitenkin Kadzait näytti yrittävän härnätä Syndraeta, kissapedon selvästi vilkuillen välistä isompaa nelijalkaista, kissamaiseen tapaan muristen pitkään ja matalalta toiselle naaraalle.


Toisaalla toinen seurue suoritti kulkuaan mustanmagian tuhoamaa metsäaukeaa pitkin. Raskasrakenteisia suurinosa, mutta myös muutama valkeaan kaapuun ja hopeanharmaisiin haarniskoihin sonnustautunut. Noel oli saanut nuoremmilta oppilailtaan kuulla jo riittävän monta kertaa mielenosoitusta siitä, kuinka nuo halusivat näkemään Fritzin joukkojen mukaan lohikäärmeen kaatoa. Olihan ajatus sinällään mielenkiintoinen, tuskin tuorein eliittikenraali oli itsekään lohikäärmettä nähnyt – paitsi muutamia silloin joskus vielä kun nuori oli, mutta niistä ei nuoremmille tarvinnut ääneen mainita.
Näin ollen Artania oltiin passitettu Constantinen puheille, joka oli luvannut toisen eliitin ja muutaman tuon turhan innokkaista alaisista ottaa mukaansa. Vaikka itse temppeliritarit tuskin mihinkään pääsivät osallistumaan, olisivat nuo kuitenkin pieni lisä muuten niin raskasrakenteiseen saattueeseen, jos jotain yllättävää pääsisikin käymään. Toivottavasti ei, arojen tapahtumista oli vielä niin vähän aikaa, eikä Noel ollut valmis uhraamaan enää ainoatakaan oppilaistaan turhanpäivään taisteluissa. Sinällään lohdullista oli, etteivät hänen kouluttamansa paladiinit mitään keltanokkia olleet, mutta siltikään kukaan heistä ei tiennyt etukäteen, kuinka mahdollisen lohikäärmeen kanssa yhteenotolla olisi mahdollisuus temppeliritarien rivejä harventaa. Noel kuitenkin luotti Constantinen hoitavan tehtävänsä, siinä missä Artania itse käski vielä erikseen miehiään pysymään lohikäärmeenkaatajista kaukana sitten, kun nuo tehtäviinsä ryhtyisivät.

Niin vain käärme jota metsästämään oli lähdetty, olikin lopulta karannut menemään sijoiltansa karkuun, mutta Fritzin joukot saivat kylää häirinneen liskon kuitenkin kiinni. Sillä välin kun kaatajat keräilivät talteen lohikäärmeen ruhosta irti saamiaan hyödykkeitä, pitivät temppeliritarit vahtia ja mukaan lähteneet oppilaat kertasivat kenraalinsa kiusaksi tapahtumia ääneen. Ei ollut epäilystäkään siitä, mistä nuo moukat seuraavana yönä unta näkivät kuin pikkupojat konsanaan – siinä missä Noel tulisi taas ryyppäämään itsensä siihen tilaan että saattaisi vain sammua sängyn pohjalle seuraavaan aamuun asti.
Viimein kuitenkin lähdön aika koitti, joukkion lähtiessä suunnistamaan jälleen kohti kylää, jolle suomunahkaisen kaadosta tuli vielä ilmoittaa. Laskeutuva hämärä myös ilmoitti, että kaupunkiin oli turha lähteä matkaa taittamaan, ellei suuri saattue halunnut välttämättä pimeässä matkata. Siinä missä kenraali Fritzin joukot lähtivät vanhametsää kohden suunnistamaan, oli tummaan haarniskaansa sonnustautunut kenraali Artania komentanut paladiinejaan seuraamaan lohikäärmekaatajien joukkoa sen sijaan, että temppeliherrat olisivat lähteneet poikkeamaan toisaalle.

Matka jatkui kaikessa hiljaisuudessa kuitenkin eteenpäin, kunnes viimein joukon kookkain päätti suunsa avata hieman herjaten joukkoja sumun vyöryessä päälle. Noel kohotti pienesti kulmiaan, vinosti virnuillen itsekseen tuohon huomautukseen, huomaten omienkin oppilaittensa väittävän Fritzille vastaan. Temppeliherra itse oli nähnyt paljon karumpaakin, omista salatuista taidoistaan puhumattakaan, ettei edes vanhametsä osannut pelottaa kenraalia varsinaisesti. Casimir oli tilanteesta tosin omaa mieltänsä, välillä hörähdellen hermostuneesti isäntänsä niin tyynessä ohjastuksessa. Siinä missä useimmat olivat keskittyneet todistamaan rohkeuttaan Constantinelle, oli Noel lumoutunut omiin ajatuksiinsa, kuuntelemaan jostain kaukaa kuuluvaa vihellystä. Kuin laulua, joka enteili jotain – mutta mitä?
”Ehkä on parempi olla varautunut vielä kaikkeen – hämärässä myös pedot lähtevät liikkeelle saalistamaan, joskin epäilen vahvasti että joukkosi pitävät kaiken loitolla, kenraali Fritz”, Noel kommentoi kookkaammalle eliitille vierestä, lyhyesti vilkaisten Constantinen puoleen.


//UHHUH! IT’S REAL NAOW! Täältä me tullaan taas <://
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Marras 2014, 04:08

Náro kyllä huomasi tuon toisen pedon härnäilyt, joskaan syndrae ei kiusallaankaan osoittanut minkäänlaista huomiota pedolle. Se piti itseään paljon tärkeämpänä olentona, mitä tuo kunnioitettavan kokoinen kissapeto, joten jokseenkin snobimaisesti Náro kävi vain välistä kohottamaan päätään pystyyn ja kujertamaan, osoitellen näin kissalle omaa arvoaan, ehkä samalla myös vähän varoittaen tuota haastamasta itseään yhtään tuon enempää.
Darius kyllä huomasi kahden pedon välisen kommunikoinnin, käyden vilkaisemaan Delathoksen puoleen nopeasti.
"Käske sen lopettaa, ennen kuin Náro provosoituu päälle käymään..." Telepaattinen viesti kävi yllättäen kaikumaan valkohapsen päähän, Dariuksen ensimmäistä kertaa ottaen vapaaehtoisesti yhteyttä Delathokseen. Sen enempää kenraali ei kuitenkaan sanonut, saatikka vastannut mitään jos tummahipiä jotain takaisin napautti. Sen sijaan Dariuksen huomio keskittyi ympäristöön. Aivan kuin jostain olisi kuulunut jotain. Etäämmältä. Normaalisti moinen lähes huomaamaton ääni ei olisi herättänyt minkäänlaista huomiota, mutta nyt kun oltiin tässä osassa metsää, se sai itse kunkin miettimään, mikä mahdollisesti tuon äänen oli aiheuttanut.

Reipasta ravia vetävä Kuiskaus kuitenkin peitti nätisti alleen kaikki pienet äänet, mitä kauempaa saattoi kuulua. Ehkä oli parasta vain keskittyä etenemiseen, mikäli lähistöllä ei uhkatekijöitä näkynyt saatikka kuulunut. Kaikki halusivat täältä vain äkkiä pois.
Yllättäen Náro kävi kuitenkin poukkoilemaan turhankin innostuneena, aivan kuin olisi saaliin havainnut. Darius ei saanut ratsuaan hallittua pahemmin, syndraen käyden yllättäen laulamaan niin lujaa, mitä keuhkoista lähti. Tuo valaanlaulua muistuttava, pelottavan tuudittava melodia kaikui pitkälle, Kuiskauksen sotilaiden kysellessä jopa ääneen mikä kenraalin ratsulle tuli. Darius ei osannut sanoa, ihmetellen itsekin syndraen poukkoilua.
Sen pienen hetken kun kuiskauksen huomio oli kiinnittynyt syndraeen, ei kukaan katsonut pahemmin eteen. Vasta sitten, kun yllättäen sumun takaa, kivenheiton päästä alkoi näkyä ja kuulua ratsukoita, havahtui itse kukin tilanteeseen...



Constantine keskittyi yhä kovinkin tiiviisti kuuntelemaan ympäristöä, havahtuen kuitenkin takaisin rauhallisenhiljaiseen keskusteluun kuullessaan Noelin äänen. Suurempi miehistä vilkaisi toiseen eliittiin pienesti hymähtäen, nostaen samalla kovinkin haastavan virneen kasvoilleen.
"Eivät ne pedot meitä pelota, antaa tulla vaikka kolme vanhinta, niitä me osaamme käsitellä..." Constantine aloitti puhuen nyt lähinnä vain Noelille, vaikkakin muut lähellä olleet varmasti kuulivat vanhemman eliitin sanat.
"Mutta tiettyihin asioihin sitä ei toivoisi törmäävänsä täll----"
Pidemmälle vanha eliitti ei ehättänyt, kun ilmaan kajahti hyytävän kaunis, melodinen sointu. Se tuntui hirveältä, aavemaiselta tässä ympäristössä, mutta vielä enemmän Constantinea alkoi pelottamaan se, kuinka tuttu tuo ääni olikaan. Fritz oli kuullut tuon laulun monta kertaa ja tiesi tasan tarkkaan, mitä siitä yleensä seurasi.
"Pysähtykää" Constantine antoi käskyn ratsukkojen pysähtyen niille sijoilleen, tai ainakin ne pysähtyivät, jotka kykenivät ratsujaan hallitsemaan. Tuo sulosointuinen valaanlaulu oli saanut ratsut hätkyilemään, osan jopa laukaten muutaman askeleen kauemmas koko joukkueesta. Ei sillä, olivat sotilaatkin menneet haudanhiljaisiksi. Ihan kuin tämä paikka ei olisi ollut tarpeeksi pelottava.

"Se on Kuiskaus" Fritz kävi kirjaimellisesti kuiskaamaan, samalla kun sumun seasta alkoi erottumaan lähestyviä hahmoja, jotka tulivat lähemmäksi turhankin nopeasti laukaten. Oliko kuiskaus käsketty heidän kimppuun?!



Sillä samalla sekunnilla kun Kuiskaus oli huomannut edessä seisovat ratsukot, kävi käsky kiertää mokomat kauempaa itse Dariukselta.
Syndrae kiri kärkeen Dariuksen saadessa sen verran ratsuaan hallintaan, Náro selvästi halusi päästä lähemmäksi noita sumun keskeltä erottuvia hahmoja. Olettaa siis saattoi, että kyseessä oli ihmisiä. Vain ihmisiin ja noiden ratsuihin Náro reagoi näin petomaisesti, joskin moinen kova laulanta oli tuttua vain silloin, kun Náro tuttuja näki.... ellei sitten...

Lopulta Joukkueet törmäsivät toisiinsa. Tai no, eivät törmänneet, eivät olleet lähelläkään törmäystä kuiskauksen kärjen käyden kaartamaan kauemmas raskasrakenteisista ihmisistä, noin viiden metrin päästää.
Jälleen kävi telepaattinen käsky kenraalilta lähteä kiertämään tätä ihmisjoukkoa, jonka Haukansilmäkin kävi nyt tunnistamaan, huomatessaan tuon massiivisen ihmisen yhden ratsun selässä. Pitikin sattua.

"WINDER!" Constantine kävi huudahtamaan Sinisen Kuiskauksen ilmestyessä usvan keskeltä, kyllä Fritz jo tunnisti tuon silmäpuolen ja tuon typerän ratsun.
"Pysykää yhdessä, älkää päästäkö niitä lähelle" Constantine kävi nopeasti antamaan käskyn sotilaille, samalla kun kuiskauksen sotilaat lähtivät ravaamaan omilla ratsuillaan ympyrää heidän ympärillä, pitäen välimatkan yhä kovin kunnioittavana.
"Luulin jo tappaneeni sinut!" Fritz jatkoi usvan seassa ravaavalle Haukansilmälle, joka kävi yllättäen naurahtamaan kuivahkosti. Eipä Fritz ja Winder koskaan olleet varsinaisesti keskustelleet suoraa toistensa kanssa, moiselle ei ollut koskaan aikaa... Mutta nyt selvästi molemmat kenraalit sekä molempien sotilaat harkitsivat, tulisiko tämä yhteenotto kannattamaan. Päätellen Kuiskauksen kaartelusta, Fritz arveli, että he olivat vain puhtaan sattuman kautta törmänneet. Hän tiesi Kuiskauksen olevan iskuryhmä, joka ei näin näyttävästi saatikka pitkäkaavaisesti hyökkäisi. Jos nuo olisivat olleet käskystä heidän perässään, olisi Kuiskaus jo iskenyt kaikessa hiljaisuudessa, yllättäen.

"Kyllä sinä kuolet vanhuuteen ennemmin kuin saat minut kaatumaan, Kenraali Fritz!" Darius kävi viimein huudahtamaan takaisin kolossille, joka hörähti turhankin huvittuneena.
Samaan aikaan Darius kävi telepaattista keskustelua Kapteeninsa kanssa, pohtien kannattaisiko heidän hyökätä vai ei. Tieto tästä harkinnasta kerrottiin telepaattisesti myös sotilaille, joita käskettiin kuitenkin pysymään sopivan välimatkan päässä ihmisistä, sekä pitämään ratsunsa liikkeellä noiden ympärillä. Kenellekään ei annettu lupaa hyökätä.
Heitä oli selvästi vähemmän, mutta eipä Kuiskauksen voima perustunutkaan päälukuun. Kuitenkin, nyt oli kyseessä vihollisen eliittiryhmä, jotka olivat tiedetysti kovinkin raskaasti varustautuneet. Joten, yhteenotosta tulisi kovin mielenkiintoinen, jos siihen päädyttäisiin...

"Taasko arvohenkilöitä olet saattamassa?!" Darius jatkoi. Kyllä Haukansilmä oli huomannut nuo muutamat selvästi Fritzin joukoista erottuvat miehet, joista yhtäkään Darius ei käynyt kuitenkaan tunnistamaan.
"Onko sinut alennettu sittenkin saattopojaksi, Fritz?!"
Jos totta puhuttiin, olisi Constantine mielellään ollut keskustelematta Haukansilmän kanssa. Tuon ivallinen äänensävy ja typerät kommentit kävivät vain ärsyttämään kolossia, sen saattoi huomata päällekin päin.
"Sinut on ilmeisesti alennettu viestinviejäksi, herjojako tulit vain heittelemään?!" Constantine kävi vastaamaan Winderille.

"Jos ne hyökkäävät..." Constantine aloitti matalammalla äänellä, jonka saattoi kuulla vain lähettyvillä olevat - Johtuen kuiskauksen ratsujen ravailun nostattamasta äänestä-, Fritzin puhuessa lähinnä nyt Noelille "Winder on minun. Mutta sinä tulet kanssani. Se perkele on liian nopealiikkeinen... Ja sen ratsu on vaarallinen".
"Mutta annamme niiden tehdä ensimmäisen siirron" Constantine lisäsi. Heidän oli turha hyökätä, Kuiskauksen ratsut olivat jo liikkeessä ja heillä oli täten etulyönti asema. Lisäksi tuo suuri kissapeto ja syndrae huolestuttivat Fritziä, tavalliset hevoset tuskin mokomien päälle suostuivat rynnimään...
Varmaa kuitenkin oli, etteivät he voineet paeta, kerta olivat saarrettuja. Heitä oli toki enemmän, mutta Constantine oli kyllä nähnyt mihin kuiskaus pystyy.

Sillä välin kun Fritz oli Artanian kanssa sanoja vaihtanut, oli Darius kapteeninsa kanssa tullut päätökseen tilanteen suhteen. He jäisivät taistelemaan, kyllä he uskoivat pärjäävänsä. Kerta tarjolla oli vihollisen vanha eliitti ja nuo Fritzin sotilaista erottuvat henkilöt. Ties kuinka tärkeitä mokomat olivat, kenties heidät kannatti kuitenkin napata elävänä. Ehkä. sitä perääntyminen nyt olisi raukkamaista ja he saisivat varmasti kuulla siitä itse kuninkaalta, jos siihen päätökseen olisi tultu.
"Kun annan käskyn" Dariuksen ääni kävi jälleen telepaattisesti tunkeutumaan Delathoksen päähän "Syöksy toiselta puolelta keskelle heidän rivejään, anna Kadzaitin pelotella heidän ratsunsa. Aiheutamme sekasorron, sitten iskemme. Koita saada mahdollisimman monta ratsua panikoimaan, kenties jopa kaatumaan... Tulen Nárolla toisesta suunnasta, muut seuraavat perästä. Onko selvä?".

Jahka myöntävä vastaus oli Delathokselta kuultu, kävi Darius ratsastamaan ringissä vastapuolelle Delathosta, odotellen sitten sopivaa hetkeä.
Constantine huomasi tuon siirron Haukansilmältä, alkaen kuitenkin pikkuhiljaa närkästyä todenteolla tähän odotteluun. Fritzin sotilaat olivat samalla kannalla, kovin närkästyneitä ja osa nuoremmista jopa hieman peloissaan. Ei sitä joka päivä tullut törmättyä pahamaineiseen Kuiskaukseen.
"Vieläkö pitkään meinaatte siinä pyör---"
"Nyt" Käsky kävi Delathokselle Dariukselta telepaattisesti, kenraalin itsensä kääntäessä Náron hyökkäämään suuna päänä kohden vihollisen rivejä, Syndraen päästäen ilmoille vertahyytävän, korkean kiljahdusmaisensähinän....




// IT'S REAL YES AW YEAH. Unirytmi kiittää. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Crimson » 18 Marras 2014, 05:18

Del ei voinut olla virnistämättä Winderin telepaattiseen kommentin myötä, antaen kuitenkin kissansa alati murista kookkaammalle Syndraelle. Kuuraparta ei kuitenkaan käynyt kommentoimaan silmäpuolelle mitään takaisin, vaan ohjasi kissaa kauemmas toisesta nelijalkaisesta, joka niin ylpeänä siinä lähellä otti astellakseen. Kissapeto vain heilautti päätänsä, jatkaen alati sitä vilkuiluaan kohti Nároa – mutta jokin sai myös naarastiikerin korvat luimistumaan alemmas, kissan lähtiessä kuin varomaan askeliaan ja hiipimään sijoillaan hieman kyyryssä. Samalla hetkellä myös kenraalin ratsu otti seotakseen, lähtien ulisemaan niin lujaa kuin kurkusta lähti. Sekös säikäytti Kadzaitin, joka päästi närkästyneen murahduksen kidastaan Syndraeta mulkaisten, ennen kuin se jatkoi omaa etenemistään. Kissapeto laski päätänsä sitä mukaan kun eteenpäin mentiin, pysytellen kohtuullisen tiiviisti muiden perässä, kun sumun takaa alkoi yllättäen kuulua ja erottua muita hahmoja. Ja niitä oli paljon.


Temppeliherran olisi tehnyt mieli huomauttaa Constantinelle, ettei vanhimpien kustannuksella sopinut pilailla. Hän oli itse todistanut aikaisemmin Shyvanan taitoja. Mitä sen kauniin naishahmon alle sitten käykeytyikään, sitä Noel ei välttämättä haluaisi ikinä tietää. Hän pitäisi mieluummin mielessään kuvankauniin naisen, kuin suomunahkaista lohikäärmettä, joka legendojen mukaan oli muiden vanhimpien tapaan varsin kolossaalinen ilmestys.
Kenraali Artania ehti kiinnittää huomionsa Constantinen puoleen, ollen juuri avaamassa suutansa vastatakseen vanhemmalle jotain, kun yllättäen hämärän ja sumun keskeltä kajahti varsin aavemainen sointuminen ilmaan. Kukaan ei varsinaisesti tuntunut tietävän mistä oli kyse, mikä näkyikin sillä kun itse kukin otti säikähtääkseen tuota yllättävää ääntä. Lohikäärmeenkaataja käski kuitenkin joukkojen pysähtyä, Noelin nostaessa kätensä merkiksi myös omilleen pysäyttää ratsunsa. Yksikään temppeliritarien ratsuista ei ottanut hätkyilläkseen, ratsujen ollen kirjaimellisesti koulutettuja siihen, että ne uskalsivat suinpäin syöksyä päälle suurempiakin petoja kohti, isäntiensä taistellessa selistään käsin. Paladiinit taistelivat rintarinnan, ja tässä tapauksessa kenraali Fritzin mukaan tulleet temppeliherrat olisivat omillansa, oman kenraalinsa ja opettajansa komennuksessa.

Fritz ilmoitti pian kyseessä olevan Kuiskauksen. Sen haltioiden eliittiryhmänkö? Noel huokaisi huomaamattaan syvään, katseen kiriessä tavoittamaan tuon tuntemattoman joukon kärjessä olevaa miestä kookkaan ratsunsa selässä. Epäilemättä joukon johtaja, jonka myös Constantine näytti tunnistavan. Liekö ottanut aikaisemminkin yhteen kyseisen kenraalin kanssa – sen arvailuun partakasvoinen paladiini ei kuitenkaan aikonut nyt käyttää ajatuspotentiaaliaan edes hitusen vertaa.
Sinisen kuiskauksen joukot lähtivät kirimään kuitenkin ympyrää tiiviiksi kasaksi keskelle jäävien joukkojen ympärillä. Delathos jättäytyi hieman etäämmälle tavallisemmista ratsuista, pitäen kuitenkin naarastiikerin liikkeellä alati samaa tahtia mitä muut. Pedon oli parempi pysyä vielä kaukana, hieman muiden takana piilossa – vaikka eihän valtavan kokoinen harmaatiikeri voinutkaan jäädä ihmistenjoukoilta huomaamatta sitten millään…

Siinä missä Constantine ja Darius lähtivät käymään keskenään sanaharkkaa keskenään, keskittyi Noel selittämään nopeasti tilannetta oppilailleen. Kyseessä oli silkka sattuma vihollisen joukkojen kanssa, jotka hyvin todennäköisesti päättäisivät käydä alivoimallakin heidän päällensä. Tavalla tai toisella. Noiden tuli pitää yhtä nyt, kun kyseessä oli tositilanne, ja hyödyntää kaikki se oppi mitä vanhin temppeliherroista oli noiden kaaliin koittanut tunkea, ja ennen kaikkea seurata kenraalinsa käskyjä.
Fritzin ääni havahdutti kuitenkin arpinaaman huomion isomman puoleen. Missään välissä Noel ei katsonut kenraalin puoleen, mutta kuunteli kuitenkin varsin tarkasti sivukorvalla miestä. Constantine oli jo valinnut vastustajakseen Winderin – oletetusti – mutta samalla tuo myös pyysi haltioiden kenraalin vikkelyyden takia Artaniasta itselleen apua.
”Olen hetken omieni tukena, tulen sitten auttamaan kun muut pääsevät vauhtiin”, paladiini selitti Constantinelle pienesti nyökäten myös myönnytyksenä kolossille. Myös oppilaansa näyttivät tämän ymmärtävän, vierestä kun kenraalien puheen kuulivat, päättäen jo nyt joukostaan sen yhden joka tulisi kolmihenkisen paladinjoukon kärjessä toimimaan Noelin lähdettyä kenraali Fritzin avuksi.

Samalla hetkellä myös Delathos otti vastaan käskyä Winderiltä, joka halusi petomaisten ratsujen kirivän vihollisen joukon sekasortoon rynnimällä ensimmäisinä päälle. Käsipuoli piti tästä suunnitelmasta, maagisen aseensa vetäen jo käteensä ja järjestäen itsensä Kadzaitin selkään niin, että saattaisi tasapainonsa pitää mikäli ohjista joutui päästämään irti missään vaiheessa. Tiikeri ei jäänyt koossa kamalasti hevosille toiseksi, jonka takia moni tulisi ennemmin naarastiikerin edestä väistymään kuin varsinaisesti käymään päälle.
Odotan merkkiäsi”, Del ilmoitti telepaattisesti Winderin päähän, antaen ymmärtää olevansa valmis tulevaan koitokseen. Kissan vauhtia käytiin hidastamaan sen verran, että silmäpuoli ehätti ratsuineen vastakkaiselle puolelle, kunnes Kadzait kiri taas vauhtinsa tasaiseksi parinsa mukaan.
Kun Darius lausui merkin telepaattisesti käsipuolelle, käänsi Del pohjoisentiikerin rynnimään kahden muun kuiskauksen miehen ratsun välistä vihollista kohti. Kissapeto päästi häijyn mylväisyn kääntyessään, ja loikki kirjaimellisesti Dariuksen ratsua vastaan joka vastakkaiselta puolelta lähestyi. Kynnet ojossa tiikeri kävi repimään liian lähelle jääviä, hyppien jopa noita vasten, alati mylvien ja muristen hyökkäyksiensä lomassa.

"Nyt!", sillä samalla hetkellä kun Noel pisti merkille alkavan saksihyökkäyksen, komensi arpinaamainen omansa liikkeelle, välittämättä siitä mitä mieltä kenraali Fritz mahtoi olla siitä että toinen eliiteistä komensi omansa pois saarrosta. Temppeliherra tiesi täsmälleen mitä teki, pyhää valoa hehkumaan alkavan nelikon kiriessä kenraalinsa perään, kirjaimellisesti kuiskauksen miehiä päin jotka suosiolla neljän ratsun joukkoa kävivät väistämään korjaamalla reittiänsä hieman. Artania antoi ratsukkojen etääntyä muista hieman, hohtavan joukon kadotessa hetkeksi sumun sekaan, kunnes muodostelmassa nelipäinen joukko lähti lähestymään varsin näyttävää tahtia uudelleen muuta hälinää kohti aseensa vihollista päin suunnattuna. Noel kantoi joukon keulassa Scarligtonin suvun viirillä varustettua keihästään, valmiina kuitenkin tarttumaan myös miekkaansa jos joku liian lähelle pääsisi.
Käsky oli hajottaa vihollisen asetelma ja pilata noiden liikkeellä olon etulyöntiasema saattamalla Kuiskauksen joukot hajalleen, tai tiputtamaan nuo alas ratsailta. Näin Constantinen raskaammin varustetuilla miehillä oli parempi kenttäetu käydä haltioita vastaan. Vihollisia oli paljon vähemmän. Mikäli kenraali Fritzin joukkoja nopeampi nelikko ylsi hajottamaan haltioiden ryhmää nyt edes hitusen, ja harhauttamaan empimättömiän, haarniskoitujen ratsujensa selästä käsin heikkohermoisempia kauemmas, olisivat heidän voittomahdollisuutensa heti suuremmat nopeampaa vihollista vastaan.


//Unirytmi on kakoille <: HEI KELAA TÄMÄ NÄIN SOIMAAN TOHON TAUSTALLE KO NOI PIEKSEE TOISIAAN//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Marras 2014, 10:31

Constantine ymmärsi täysin Noelin halun olla omiensa tukena aluksi, sen pahemmin sanomatta vastaan toiselle eliitille. Mikäli Noel olisi ollut alemmassa asemassa, olisi Fritz saattanut jotain murahtaa, mutta toisaalta näin oli parempi. Jokainen pääsisi vauhtiin ja tuskin Fritzkään heti ensimmäisenä oli pääsemässä Dariuksen kimppuun, kyllä tuo suippokorva osasi vältellä ja härnätä vanhaa miestä tarpeeksi.
Eipä siinä pahemmin ehtinyt enää taktiikoita miettiä, kun Kuiskaus kävi tekemään oman siirtonsa. Petojen hyökkäys toden totta sai hevosen jos toisenkin hypähtämään pelosta tai silkasta yllätyksestä sivummalle, hajottaen Fritzin joukkoja. Artania lähti omien joukkojensa kanssa toimimaan, Constantinen antaen käskyn omilleen pysyä yhdessä ja pyrkiä saamaan Kuiskaus pysymään ratsailla; Haltiat olivat huomattavasti helpompi kohde isojen ratsujen selässä, kuin ilman tässä sankassa sumussa ja hämärässä.

Yksi jos toinenkin Fritzin joukkojen ratsukoista oli kuitenkin Delathoksen ja Dariuksen hyökkäyksessä pillastunut ja juossut pois paikalta, ratsastajan tippuessa tai hypätessä pois selästä jossain välissä. Náro oli ohimennen purrut ja potkinut yhtä jos toistakin ratsukkoa, päästen näin itse verenmakuun ja valmiina syömään.
Darius huomasi tuon joukosta erottuvan viisikon lähteneen liikkeelle täysin eri tavalla, mitä Fritzin joukkojen. Heti kävi käsky käydä noiden perään, mutta tajutessaan kyseessä olevan taisteluun kykeneviä sotilaita otti Haukansilmä telepaattisen komentonsa takaisin. Ei hän tyhmä ollut, nuo selvästi yrittivät hajottaa heitä. Nyt oli pysyttävä yhdessä, todella tiiviisti, mutta Darius käski muutaman sotilaan katsoa noiden erikoisempien sotilaiden - taisivat olla temppeliherroja? - perään. Scarlingtonin suvun viirikään ei jäänyt huomaamatta tarkkasilmäiseltä eliitiltä tässä tilanteessa, joskin moinen oli sivuseikka nyt. Darius halusi kuitenkin tuon kärjessä ratsastavan miehen elävänä kiinni, jotta he voisivat puristaa mokomasta irti vastauksen jos toisenkin. Muut saisi tappaa. Tämän kaiken Haukansilmä kertoi jokaiselle Kuiskauksen jäsenelle nopeasti, hyökätessään Syndraen selästä vihollisten kimppuun. Haukansilmä kävi kirjaimellisesti nousemaan ratsailla seisomaan ja hyppäsi ensimmäisen, hieman vakaammin ratsastavan vihollisen hevosen päälle, iskien nopeasti keihäänsä tämän sotilaan kaulaan haarniskan heikosta kohdasta. Nopea, siisti tappo, jonka jälkeen Haukansilmä lähti jatkamaan tätä ratsukoiden ylle hyppimistä, niin kauan kuin nyt ehätti sekasorron keskellä.

Fritz kävi vetämään esiin tapparansa ja veti kypärän päähänsä, samalla kun hypähti alas ratsailta. Vanha kolossi ei näyttänyt pitävän mitään kiirettä haltioiden lähestyessä, käyden vielä ennen aloittamista läimäisemään omaa ratsuaan takalistolle, näin hätyytellen Hilden pois jaloista. Ratsuaan hän ei koskaan tarvinnut taistellessa, maasta käsin oli hyvä. Ja sen kävi myös vihollinen huomaamaan yllättävän nopeasti.
Yksi nuoremmista kuiskauksen sotilaista kävi ratsullaan lähestymään Fritziä, tajuten vasta liian myöhään sen olleen virheen. Kaksin käsin Fritz kävi heilauttamaan valtavaa tapparaansa kohden ratsukkoa, katkoen kirjaimellisesti hyökkäävän yksisarvisen etujalat terävällä, voimakkaalla iskulla. Tietenkin ratsu huusi tuskasta ja sen ratsastaja yllätyksestä kun maahan tipahti, mutta ei kuiskauksen sotilas siihen jäänyt kauaa ihmettelemään.
"Älkää menkö Fritzin lähelle ratsain!" Darius kävi yllättävän äkäisestikin sähähtämään telepaattisesti kaikille alaisilleen. Fritzin joukot olivat tottuneet kaatamaan isoa riistaa, kyllä noilla riitti voimaa ratsujen kaatamiseen. Voimaa näillä rotevilla miehillä olikin, mutta ei vauhtia, josta kuiskaus taas oli tunnettu.
"Sitä paitsi Fritz on minun" Kuului telepaattinen lisäys, joka sai muutaman kuiskauksen sotilaan naureskelemaan itsekseen yhteenoton käynnistyessä kunnolla...

Nopeasti Fritz katsahti missä ja miten Noel joukkoineen toimi - eihän hän varsinaisesti ollut nähnyt saatikka tiennyt noiden toiminta tapoja - ennen kuin turhankin vakaasti lähti lähestymään Haukansilmää, jonka löysi pomppimasta ratsukoiden selästä. Tuon toimensa Darius joutui kuitenkin lopettamaan kovin nopeasti, Fritzin joukkojen laskeutuessa ratsailta kenraalinsa tavoin. Haukansilmä kävikin valmistautumaan jälleen yhteenottoon Fritzin kanssa, maahan hypähdettyään käyden välttelemään muita ihmisten sotilaita, katseen ollessa naulittuna tuohon lähestyvään kolossiin. Náro puolestaan jatkoi ympyrän juoksemista, Syndraen kuitenkin kiinnostuen tuosta erottuvasta porukasta, joka ratsain toimi. Náro oli lähtenyt Artanian ja tuon joukkojen perään, kirien välimatkaa kiinni kovinkin tiuhaan. Se luritteli laukatessaan sitä pelottavanmiellyttävää melodiaa, täten ilmoittaen valinneensa nuo mokomat saaliikseen. Pitkä kieli kävikin sammakkomaisesti vähän väliä singahtamaan kohti ratsukkoja, Syndraen yrittäessä napata edes yhden ratsastajista alas haarniskoidun ratsun selästä, jotta olisi voinut pistellä mokoman poskeensa.

Siinä missä Constantine kirjaimellisesti raivasi kaikki eteensä eksyvät viholliset tieltään valtavalla tapparalla, kävivät myös Fritzin omat joukot antamaan tietä kenraalilleen, joka pitkin tätä yhteenottoa oli lähtenyt Haukansilmää tavoittelemaan. Darius puolestaan pujotteli turhankin notkean nopeasti isojen sotilaiden välistä Fritziä pakoon, koittaen ohjata vanhaa vihollista kauemmas omista joukoistaan. Ehkä se oli virhe hankkiutua Fritzin kanssa syrjemmälle kaksintaisteluun, mutta heillä oli kirjaimellisesti kalavelkoja toisilleen. Tosin, oli se jo todistettu monta kertaa, etteivät he oikeastaan kovin hyvin toisilleen pärjänneet; Winder oli liian nopea Fritzille ja Fritzin haarniska liian tiivis ja vahva Winderin hyökkäyksille.
Kuiskauksen kapteenilta kävi käsky sotilaille katsoa, ettei Winder liian kauas ajautuisi Fritzin kanssa yksin. Kyllä Tanithil tiesi kenraalinsa halun ottaa yhteen yksinään toisen eliitin kanssa, mutta kapteeni ei voinut sallia nuoremman kenraalin toimivan tyhmästi ja hajaantuvan muusta kuiskauksesta liian kauas. He olivat iskuryhmä, joka toimi parhaiten yhdessä, ei erikseen.

Yhteenotto oli käynnistynyt nyt kunnolla. Fritzin joukot olivat kaikki maassa, koittaen saada mahdollisimman nopeasti myös Kuiskauksen ratsukot alas. Näki kyllä, etteivät lohikäärmeenkaatajat olleet omassa elementissään tällaisissa taisteluissa, mutta eivät nuo nyt sentään täysin toistaitoisia olleet. Jokainen sotilas oli jykevä ja voimakas, kuten kenraalinsakin, joten noiden kanssa kannatti ottaa varovaisemmin. Vaikka eivät tosiaan nopeita olleet, saattoivat nuo miehet isoine aseineen helpostikin murskata kevytrakenteisemmat haltiat yhdellä tarkalla iskulla...
Tietenkin Kuiskauksen miehet olisivat mielellään aloittaneet etäaseilla taistelemisen näitä kolosseja vastaan, mutta sumu esti kovinkin tehokkaasti kaukaa ampumisen jousella. Liian lähellekään ei kannattanut ampuma-aseiden kanssa eksyä. Kaiken lisäksi taisi olla täysin turhaa yrittää lävistää näiden sotilaiden haarniskoja nuolin. Ehkä tarkasti tähdätty nuoli olisikin voinut lävistää haarniskan heikoista kohdista, mutta kuten mainittu, tässä sumussa edes Haukansilmä ei nähnyt tähdätä kunnolla.

Viimein Darius oli kuitenkin saavuttanut yhteenoton reunan, jolloin Fritz kävi nostamaan vakaan kävelynsä nopeammaksi, lopulta lähtien juoksemaan kohden Haukansilmää, kolossin ollessa kyllä kunnioitettavan pelottava näky tuossa vauhdissa. Yhä Haukansilmä ihmetteli, miten Fritz edes oli noin hyvässä kunnossa ikäisekseen...
Moinen ihmettely sai kuitenkin jäädä myöhemmälle, Eliittien käydessä nyt ottamaan yhteen sillä samalla, kovinkin tutulla tavalla: Fritz koitti osua Winderiin, joka hyppi, loikki ja väisteli uskomattoman nopeasti kolossin suhteellisen hitaita, joskin pelottavan voimakkaita iskuja, koittaen samalla päästä keihäällään läpi Fritzin haarniskan heikommista kohdista...




// Unirytmi on heikoille. Tosin rytmi se on tämäkin. Rytmi on veressä. OMG EBIN MUSAA. Arvaa mikä hype heti aamulla oli, pyörin sängys ja kännykäl tulin kattoon onko täällä jotain kivaa <: Nousin kyl aika äkkiä sängystä kun näin jotain kivaa 8>>>>>>> Darius vs Consta totally //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Crimson » 18 Marras 2014, 17:29

Siinä missä Kuiskaus kävi repimään Constantinen joukkoja hajalleen, onnistui muutamien metrien välin toisiinsa ottanut paladiinijoukko hajottamaan Kuiskauksen asetelmaa sen verran, että vielä ratsujensa selässä olevat haltiat joutuivat kulkureittiään muuttamaan kauemmas omistaan, tai nuo lyötiin ratsujensa selästä kylmästi alas. Tarkka muodostelma ratsasti koko häslingin lävitse kerran, hevosten kääntyessä kuin seinän kohdanneina uudestaan taistelua kohti. Tällä kertaa joukkion taisteli tiiviisti toistensa vierellä muutamaan tiettyyn kohteeseen keskittyen – sellaisiin jotka Noel katsoi olevan tärkeitä saada mahdollisimman nopeasti pois asemistaan.
Delathos pysyi mahdollisimman kaukana tuosta valkeisiin sonnustautuneesta joukosta, keskittyen lähinnä isompiin vastustajiin, jotka tässä tapauksessa vaikuttivat olevan niitä vaikeampia, kuin tiiviissä muodostelmassa ja strategisesti ympäriinsä menevä joukko. Myöskään noista hohkaava vaalea valo ei houkutellut luokseen, pikemmin käski vain pysyä kaukana – mitä lie pyhiä miehiä sitten olivatkaan, ehkä temppeliritareita.

Kadzaitin käsipuoli oli komentanut jo kauemmas muusta tilanteesta, tietäen naarastiikerin käyvän turhankin kiivaasti päälle jos sille syytä annettiin. Raskaasti varustettuja miehiä vastaan se ei kauaa pärjäisi, jos joku keksisi käydä kirveen lyömään kissapedon niskaan.. eikä Del ollut valmis menettämään naaraskissaa vielä turhan takia. Näin ollen tummahipiä keskittyi harventamaan hieman provosoiden päälle käyden vihollisen rivejä syrjemmästä, valmiina kuitenkin auttamaan muitakin, jos käsky sellaiseen kävi. Ohessa Del piti kuitenkin myös silmällä kenraali Winderiä, joka lähti aikaisemman jätin kanssa siirtymään kauemmas muista. Ihmisten kenraali oli kutakuinkin kunnioittava näky haarniskassaan ja koossaan, mutta tuskinpa tuo Haukansilmän nopeudelle oli minkäänlainen vastus. Vai oliko?

Arpinaamainen kenraali vuorostaan oli pistänyt merkille hopeisen, laulujaan lurittelevan ratsun kiinnostuneen hänen oppilaistaan, jonka myötä komento kiriä pedosta kauemmas kävi. Nelikko jätti hetkeksi muun taistelun, suunnaten kenraalinsa perään, vaikka ratsun alkoivat jo osoittaa merkkejä siitä, etteivät täysin mukana olleet isäntiensä komennossa. Johtuiko se sitten tuosta melodiaansa lurittelevasta pedosta, vai jostain muusta, sitä Noel ei osannut sanoa.
Yllättäen yksi miehistä kuitenkin huusi, valtavan kielen kiertyen tuon ympärille. Tuon nuoremman oppilaan ratsu karautti menojaan eteenpäin, miehen samalla tipahtaessa maahan haarniska kolisten. Kaksi muuta jatkoivat eteenpäin, kuitenkin taaksensa vilkuillen kun kenraali Artania itse pyöräytti Casimirin ympäri samalla sekunnilla kun oppilaansa oli alas tipahtanut. Hallitusti ori rynni kirjaimellisesti tuota hopeista petoa kohti, osoittamalla että oli valmis juoksemaan pahkikin tarvittaessa, jos Noel niin komensi. Teräväkylkinen keihään kärki kuitenkin iskettiin hieman kiertäen päin tuota pitkää kieltä, kenraalin leikaten sen yhdellä siistillä viillolla poikki tyystin. Vastapuolen kenraalin ratsu otti siitä tietenkin itseensä, mutta se riitti Noelille saamaan omansa takaisin jaloilleen siksi hetkeksi, että mies sai sijan siirtyä taistelemaan jalan Constantinen miesten rinnalle. Kaksi yhä ratsaille jäänyttä oppilasta kiersivät ratsujensa selästä käsin härnäämään vihollista jos toistakin, lopulta käyden käsipuolisen haltian kanssa ottamaan matsia keskenään ja ajamaan tuota kauemmas muista. Del oli yllättävästä vihollisen vaihdosta hieman näreissään, mutta otti silti uuden haasteen varsin tervetulleena vastaan. Valmiina tiputtamaan nuo toistaitoiset idiootit alas poniensa selästä…

Kun temppeliherra puolestaan oli varmistanut oppilaansa pärjäävän Fritzin joukkojen kyljessä, etsi kenraali Constantinen näköpiiriinsä. Fritz otti yhteen vihollisen kenraalin kanssa, joka näin kaukaa katsottuna todellakin vaikutti nopealta tapaukselta, mitä nyt tuosta ympäriinsä hyppelystä ja väistelystä saattoi päätellä. Tapojensa vastaisesti, Noel hyppäsi ratsunsa selästä alas, työntäen Casimirin askeltamaan syrjemmälle. Ilman ratsuaankin arpinaama oli pelottavan tyyni vastus, sekä saattoi tämän lisäksi paljon huomaamattomin lähestyä Constantinen avuksi, kuten mies oli toivonut aikaisemmin.
Paladiini otti jalan lähestyäkseen kenraali Fritziä, yllättävän vastustajan kuitenkin keskeyttäessä tuon etenemisen tyystin. Kuiskauksen yhä elossa oleva kapteeni ratsasti kirjaimellisesti tummahaarniskaista temppeliherraa päin, sulkien Noelilta sen mahdollisuuden päästä suoriltaan toisen kenraalin avuksi. Haltia loikkasi ratsunsa selästä alas, hyökäten sitten nopeasti tummatukkaisen paladiinin kimppuun, estääkseen tuota ylimääräistä pääsemästä Winderin luo joka jo Fritzin kanssa riehui.


//Nukutaan päivät ja valvotaan yöt. Vai miten se meni (D Senkin hypettelijä. Tähän pitäis nyt linkkaa se Dogin piirtämä hype kuva, se niin täsmentäis kaiken.//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Marras 2014, 18:24

Náro oli turhankin iloisen näköinen saadessaan yhden kohteistaan kiinni. Uhkaavasti tuo peto lähestyikin ratsailta tipahtanutta välipalaansa, kuitenkaan koskaan pääsemättä perille. Sen sijaan yksi noista ratsukoista kävi käymään väliin, kirjaimellisesti katkaisten Syndraen kielen. Jälleen se korvia raapiva kiljahdus karkasi ilmoille, snydraen hyppien heti kauemmaksi haavojensa kanssa, jättäen saaliskohteensa rauhaan... Toistaiseksi.
Darius kyllä kuuli ratsunsa kiljunnan, mutta ei nyt voinut keskittyä mokomaan yhtään. Fritz kun pääsi vauhtiin niin tuo lihaskimppu ei pysähtynyt. Vaikka liikkeissään olikin huomattavasti hitaampi mitä Haukansilmä, ei Darius voinut suoda viholliselle yhtäkään hetkeä iskeä. Jos Fritz osuisi Winderiin, saattaisi taistelu olla kerrasta poikki. Vaikeinta tässä olikin se osuminen, Winderin liikkuessa turhankin nopeasti verrattuna Fritziin. Constantine kun oli tottunut osumaan isoihin kohteisiin, tuollainen pikku sintti oli niin kovin hankala kohde isoja ja hitaita liikeratoja vetävälle kolossille. Juuri tämän tähden Fritz oli kehottanut Noelia avuksi. Omien alaistensa kanssa Constantine ei saanut Winderiä alas, ellei tuota saatu ahdistettua nurkkaan. Tässä avarassa, suhteellisen tasaisessa maastossa moinen oli kuitenkin mahdottomuus. Kaiken lisäksi Fritz ja tuon miehet vain huitoisivat toisiaan aseillaan, Noel puolestaan ei tiettävästi niin paljon tilaa tarvinnut liikeradoilleen, mitä Fritzin joukko.

Constantine kyllä huomasi, kuinka Artania oli jo tulossa eliittikaksikon luokse, kun tuon kulku paikanpäälle estettiin. Fritzistä ei ollut auttamaan Artaniaa nyt tuon vastuksen kanssa, tuskin mokoma edes tarvitsi apua jos totta puhuttiin. Ei temppeliherra toistaitoinen ollut. Fritz oli nyt liian kiireinen Haukansilmän kanssa.
Darius tietenkin näki, kuinka kapteeninsa kävi tuota tuntematonta, Fritzin joukoista erottuvaa miestä haastamaan. Tuo temppeliherra kyllä tavallaan kiehtoi silmäpuolta, mutta nyt ei ollut oikea aika pohtia mokomaa. Telepaattinen viesti kävi kuitenkin lipumaan vanhan kapteenin päähän, Dariuksen pyytäessä kapteeniaan olemaan varovainen tuntemattoman vastustajan kanssa... Ja mielellään pitämään tuon hengissä, Haukansilmä yhä halusi tuon selvästi jonkinlaisessa määräysvallassa olevan miehen elossa. Jos Fritzinkin saisi taltutettua ja napattua elävänä, olisi se vielä parempi... mutta moinen kolossi tuskin pysähtyisi, ennen kuin kaatuisi kuolleena maahan.

Taistelu muuten oli kovin tasaväkistä, ainakin vielä. Oli vain ajan kysymys kunnes toinen eliittiryhmistä pääsisi niskanpäälle, mikä sinällään oli vielä arvoitus kaikille. Molemmat olivat tänään jo riehuneet ja matkanneet tarpeeksi, oli siis vaikea sanoa kuka ensimmäisenä kävisi uupumaan. Kuiskauksella tosiaan oli vähemmän miehiä, joten heillä ei periaatteessa ollut varaa menettää nyt yhtäkään, tai jäisivät entistä pahemmin alakynteen....



// NIII! Emmä voi olla hypettämättä koska ngh. NNNNGH. Kyllä, se Dogin hypetys kuva oli aika ebin //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Crimson » 18 Marras 2014, 19:55

Noel vetäisi lyhyemmän miekan toiseen käteensä, katsoen hetken turhankin läheltä vastustajaansa silmästä silmään. Arpikasvoinen oli tuota haltiaa pidempi, joka asetti hänet tietenkin kokonsa perusteella etulyönti asemaan, mutta samalla Noel todennäköisesti jäi Kuiskauksen sotilaasta ketteryydessä toiseksi, vaikka kovin notkea vastus taistelussa olikin.
Paladiini kävikin puskemaan Kuiskauksen kapteenin itsestään kauemmas, jota seurasi armoton sarja keihään iskuja kohti vastustajaa. Terä pisti suoraa edestä, sivalsi sitten toiselta sivulta ja lopuksi tähdättiin osumaan haltiaa jalkoihin muutamalla pistävällä liikkeellä, pakottaen lähinnä turhan lähelle tullutta vastustajaa perääntymään taemmas. Mutta vaikka kapteeni väistikin näppärästi loikkien nuo iskut, ei suippokorva näyttänyt ottavan perääntyäkseen täysin, vaan heti sopivan sauman löytäessään hyökkäsi miekkoineen paladiinia vastaan.

Delathosta puolestaan pitivät kiireisenä Noelin kaksi oppilasta, joista toisen käsipuoli oli ehtinyt saada tippumaan ratsailta. Raskaasti panssaroitu hevonen ei ollut painolastin vähenemisestä moksiskaan, saati sitten vahinkoa ottanut, mutta raskas tamma otti hyppiäkseen kuitenkin kauemmas tilanteesta, sillä ei tahtonut harkitakaan maalitauluna olemista jos isäntänsä ja vihollisen väliin jäi. Temppeliherrat soivat Delille yllättävänkin lujan vastuksen, antamatta pakkasherralla juuri edes sijaa hyökätä vastaan. Tietenkin käsipuoli jäi nopeasti alakynteen tässä tapauksessa, eihän kuuraparta kyennyt kantamaan kuin yhtä asetta kädessään, siinä missä toisella paladiinilla oli keihäs ja miekka, sekä toisella keihään tilalla valtava kilpi suojaamassa itseä ja toveria tarvittaessa.
Kutakuinkin väkisin, Del kävi lopulta viheltämään Kadzaitin hätiin. Valtava naarastiikeri loikki etäämmältä huutaen kokoisensa pedon lailla, hypäten kilvellä itseään suojaavan miehen päälle. Miekka oppilaan kädestä lensi kauemmas, tuon keskittyessä nyt lähinnä kaksin käsin pitämään kilvellään itsensä erossa tiikerin kynsistä ja hampaista, lyöden jopa panssaroidulla kädellä välillä petoa kirjaimellisesti turpaan.

Nyt käsipuolella oli tilaisuus keskittyä vain toiseen vastustajistaan, tummahipiän käyttäen tilaisuuden todellakin hyväkseen ja käyden ehkä hyvin harkitsemattoman näköisesti temppeliritaria päin. Väkivahva Delathos repäisi keihään oppilaan kädestä, heittäen sen jonnekin taakseen ja hyökkäävälle kannalle siirtynyt käsipuoli sai itseään lyhyemmän kavahtamaan haltiaa kauemmas. Tuloksetta, sillä pakkasherra ei selvästikään aikonut pysähtyä, kamppailun jääden varsin lyhyeksi kun miekanterä kävi iskeytymään haarniskan saumoista temppeliritarin lihaan, ja syvälle, tuon tippuen oitis polvilleen maahan.
Naarastiikeri käskettiin taas kauemmas. Kookas ei juuri mitään ollut saanut aikaiseksi, korkeintaan naarmuttanut hieman tuota peltipurkkia allaan ja painanut painonsa alla kasaan, valtavan kilven estäessä kissaa pääsemään kynsillään tai hampaillaan juuri mitenkään maata vasten painetun sotilaan kimppuun. Lisäksi raskaammin varustetut sotilaat olivat ottaneet lähestyäkseen tilannetta kauempaa, joka sai Delathosin hätyyttelemään entistä enemmän kookasta petoa kauemmas tästä tilanteesta.

Sillä aikaa kenraali Artania ja Kuiskauksen kapteeni ottivat yhteen varsin rajusti taistelukentän toisella laidalla, Tanithilin ollessa saattanut paladiinia kauemmas muista. Noel oli kuitenkin osoittanut olevansa varsin tilanteen tasalla tämän ottelun suhteen, ja vaikka muista olikin hieman etääntynyt, ei se näyttänyt temppeliherraa haittaavan.
Molemmat olivat ehtineet ottaa osumaa toisiltaan, haltian miekan ollessa repinyt kankaisia osia vanhan arpinaaman yltä palasiksi sekä lävistänyt haarniskan heikkoja osia, siinä missä Noel oli lähinnä tökkinyt siromman osapuolen panssaria sieltä täältä täyteen jos jonkinlaisia reikiä keihäällään. Se ei kuitenkaan kapteenia tuntunut pysäyttävän, vaikka Noel kyllä oli huomannut tuon vauhdin hieman tyyntyneen siitä alkuperäisestä, joka taas soi temppeliherralle oman etunsa, kun aseet eivät enää lyöneetkään toisesta ohi. Tanithil oli kutakuinkin pelkkä hakattava maalitaulu, ja vaikka sinnikkäästi yrittikin iskuja väistää tai torjua, kompuroi mies lopulta itsensä polvilleen pitkän ja puuduttavan kamppailun päätteeksi. Noel oli osannut odottaa vastustajan olevan nopea, ja pelannut sen takia aikaa jotta vastustaja olisi väsynyt kamppailunsa seurauksena ja tässä nähtiin lopputulos. Gladiuksen terä upposi haltian haarniskan saumasta sisään, painuen koko mitallaan tuon hartiasta hieman viistosti alas, temppeliherran suoden mahdollisimman lyhyt loppu viholliselleen, joka huusi viimeisen kärsivän huutonsa ilmaan…


//JUST NIIIII! Ei sulle enää kahvia. Muuten se pärinä alkaa taas. Ai mitenniin mulla on kolmas kuppi menossa ja vois jotain muutakin tehdä kun jumittaa foorumilla 8) Hypetyskuva oli parhain!//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Marras 2014, 20:39

Constantinelta alkoi pikkuhiljaa loppua hermo jälleen haltian kanssa, suuremman kenraalin käydessä nyt selvästi heittelemään iskujaan hitaammin, harkitsevammin. Kyllä hän tiesi että Winder yritti uuvuttaa hänet, joten Fritz oli vaihtanut taktiikkansa torjuvampaan hyökkäävän sijaan. Ei vanha eliitti enää niin pitkään jaksanut riehua, joten hän saattoi hyvinkin ottaa vähän rauhallisemmin välistä ja pitää Winderin silti kiireisenä. Eipä tuo ainakaan omiensa avuksi pääsisi ihan siltä seisomalta, kaksikon ollessa erillään muista.
Fritzin taktikointi puolestaan kävi kismittämään Dariusta. Ei hän voinut mennä turhan lähelle jos Fritz vain seisoi, jos mokoma saisi hänestä otteen se olisi menoa. Keihäällä toisen tökkiminenkin alkoi olla jo kovin turhauttavaa, ei Winder päässyt nopeatempoisella, sivaltavalla tyylillään noista panssareista läpi. Keihäällä hyökkäämisen lisäksi Winder oli vähän väliä yrittänyt saada suurempaa kompuroimaan tai horjahtelemaan, kirjaimellisesti hypellen päin Fritziä ja ponnistaen suuremmastaan kauemmas jalkavoimin. Ei Fritz silti kovasti horjunut, vaikka muutaman kerran oli kaatunut toisen polvensa varaan. Äkkiä kolossi silti ylhäällä oli ollut. Nyt tuo taktiikka tosin jäi pois, Fritzin torjuvan tyylin takia...

Tosin, Darius pysähtyi kuin seinään hyökkäyksissään, kuullessaan tutun äänen huutavan karun kärsivästi. Heti oli yksisilmäisen katse kääntynyt kohden kapteeniaan, joka oli ottanut fataalin osuman vastustajaltaan. Darius meni lukkoon, hetkellisesti, silkan raivon käydessä täyttämään Haukansilmän. Ei hän voinut menettää kapteeniaan nyt!
Constantine huomasi tämän tilaisuuden ja kävi nopeasti heilauttamaan raskasta kirvestä kohden Winderiä yläkautta, kun yllättäen haltia ampaisikin pois alta ja lähti juoksemaan kauemmas Fritzistä... kohti Artaniaa.
"VARO!--" Fritz ehti huudahtaa Noelin puoleen, kun Winder oli jo yliluonnollisen nopeutensa ansiosta kirinyt välimatkan temppeliherran kanssa umpeen.

Darius kävi kirjaimellisesti paiskautumaan vasten tätä ihmistä, silkan vauhdin ja oman painonsa avulla kaataen miehen maahan. Lensihän Winder itsekin siinä alas, mutta alta aikayksikön, nopeammin mitä vastustaja, oli Darius noussut ylös. Haukansilmä koitti iskeä keihäänsä kaatamaansa ihmiseen, kun Fritz oli ehättänyt paikalle ja kävi huitaisemaan alaviistosta kohden haltiaa - toivoen itse samalla että Noel ymmärsi pysyä maassa kun kirves muutamien kymmenien senttien päästä miehen yltä heilahti. Dariuksen hyökkäys jäi kesken, haltian hypellen puolivolteilla takaperin kauemmaksi kaksikosta.
Nopeasti Constantine kävi tarjoamaan kätensä Noelille, auttaen miehen ylös vielä kun Darius akrobaattisesti heistä etäisyyttä oli ottanut. Harkitsemattomuuttaan Darius oli peruuttanut nyt kauemmaksi omista joukoistaan, Fritzin ja tuon temppeliherran seisten nyt ainakin kuiskauksen ja kenraalin välillä. Eipä Haukansilmä moisesta juuri nyt välittänyt, hän oli raivosta sokeana ja halusi kostonsa.

"Taisi kaatua kapteeni? Komentaja? Rakastaja?" Constantine kävi huutelemaan Dariukselle, samalla kun kovin epäkunnioittavasti kävi potkaisemaan tuota Noelin kaataman haltian ruumista. Darius lopetti perääntymisensä, käyden saman tien tapojensa vastaisesti syöksymään kohden kaksikkoa suoraa edestä päin. Constantine ehätti napata kaksin käsin kirveestään ja heilauttamaan vaakasuorassa aseensa kohden edestä syöksyvää haltiaa, kun Darius näppärästi ja notkeasti väisti tapparan iskun luikahtamalla sen alta.
Alakautta Haukansilmä ponnistikin nyt kohden temppeliherraa, koittaen tähdätä keihäällään tuon kaulaan. Osui sitten lihaan tai haarniskaan, jatkoi Winder sokeana hyökkäämistään kohden temppeliherraa, välittämättä nyt ollenkaan Fritzistä, joka oli harvinaisen yllättynyt haltiaeliitin siirrosta. Taisi tosiaan olla joku läheisempi, joka juuri oli kaatunut... ei Winder muuten noin kärkkäästi koittaisi haltian kaataneen miehen kimppuun, eihän?
Fritz kuitenkin päätti seurata taistelua, odottaen sopivaa hetkeä iskeä. Ei hän voinut tapparaansa vain heilauttaa kohden haltiaa, joka turhankin lähellä Artaniaa pyöri, Fritz saattaisi vahingossa osua virkaveljeensä. Sen sijaan kolossi pyrki estämään Haukansilmän mahdollisuuden perääntyä. Dariuksen hyökätessä kohden temppeliherraa, oli haltia kirjaimellisesti asettanut itsensä kahden eliitin väliin, mikä oli varmasti suurin virhe mitä näissä tilanteissa saattoi tehdä. Vihollinen oli sekä edessä, että takana....

Kapteenin kaatuminen oli saanut muunkin kuiskauksen huomion herpaantumaan, osan jopa pelästyessä kunnolla. Mitä he nyt tekisivät? Ne, jotka liikaa tilanteesta järkyttyivät, kävivät lähes saman tien kaatumaan itse, ei Fritzin joukot aikoneet säästellä haltioita joiden huomio oli selvästi muualla! Yksi, kaksi, jopa kolme Kuiskauksen sotilasta kävi kaatumaan melkein heti Kapteenin jälkeen, mikä taas kävi lisäämään sitä paniikintunnetta pystyssä pysyvissä. Ei sillä, oli Fritzin joukoistakin jo muutama kaatunut tai haavoittunut niin pahasti, että heidät laskettiin pois taistelusta automaattisesti, mutta juuri nyt tilanne ei näyttänyt turhan hyvältä Kuiskauksen osalta...



// Voi kuule ne pärinät alko jo eilen yöllä. Ei mitään muuta voi tehdä kuin jumittaa täällä mun kanssa, paitsi pelata WoWia mun kanssa. Minun kanssa. Kaikessa minä. MINÄ. eikun. HYPEKUVAT ON. Piirränkö lisää tilannekuvia tästä pelistä niin voit kattella niitäkin sitten >8) //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Crimson » 18 Marras 2014, 21:26

Arpinaama ehti tarttua paremmin miekkansa kahvaan vetääkseen sen vihollisesta irti. Samalla Noel kuitenkin myös kuuli Constantinen huudon, kiinnittäen katseensa kohti juoksevaan Winderiin, joka suinpäin juoksi temppeliherraa päin. Ote tiukkeni miekasta entisestään, terän kirjaimellisesti repiessä haltiaa vielä lisää siinä samalla irrotessaan haltian lihasta nyt kokonaan kun Darius kaatoi paladiinin maahan.
Noel älähti pienesti yllättävästä kaatumisesta, ottaen itseään kuitenkin osittain vastaan toisella käsivarrella, valmiina heti ponkaisemaan ylös kun haltiaeliitti itse hänestä aluksi etääntyisi. Alta aikayksikön vihollisen keihäs myös otti lähestyäkseen maassa yhä olevaa Noelia, temppeliherran kuitenkin pistäen merkille myös Fritzin astuvan tilanteeseen mukaan. Valtavan tapparan lähtiessä heilahtamaan paladiinin yltä tuntui Noelista siltä, että hän olisi halunnut painua maan alle karkuun tuota valtavaa kirvestä, joka niin läheltä viuhahti. Constantine todennäköisesti kyllä osasi varoa virkaveljeään tässä tilanteessa, Noelin tyytyessä jättämään vain muutaman sydämenlyönnin välistä ja kapuamaan sitten kenraali Fritzin avustuksella ylös maasta, kun Winder oli saatu perääntymään.

Otetta omista aseista korjattiin, Noelin seistessä Constantinen vierellä, esteenä Dariuksen ja tuon joukkojen välissä. Fritzin herjojen myötä haltia kuitenkin syöksyi uudelleen päälle, väistäen isomman tapparan jälleen ja käyden tällä kertaa temppeliherran kimppuun. Kaulaan tähdätty pisto kolahti vasten kestävää panssaria, Artanian lyöden eliitin keihästä miekallaan syrjään minkä jaksoi. Muutama ketterä askel otettiin taaksepäin, jonka myötä Noel saattoi koko keihäänsä mitalla ryhtyä suorittamaan nopeita iskusarjoja ja lyöntejä Winderiä kohti. Haltiakenraali ei suinkaan ollut helppo vastus, tuo oli nopea, mutta ilmeisesti tärkeän menetyksen myötä myös kovin harkitsematon…
Arpikasvoinen eliitti kuitenkin pyrki pitämään silmäpuolisen vastustajansa kiireisenä, pysähtymättä varsinaisesti missään välissä suomaan suippokorvalle tilaisuutta käydä tämän pahemmin päälle, tai herpaannuttaa huomiotansa muualle.

Muun näytöksen ohessa kuiskaus oli alkanut ottaa tappioita niskanpäälle. Kapteenin kaatumisen myötä myös tilannetta liikaa vatvomaan jääneet karsiutuivat laskuista pois, kaatuen toveriensa viereltä jo valmiin ylivoiman edessä. Del kuitenkin sinnitteli yhä pystyssä, käyden toteuttamaan itseään juuri niin kuin parhaiten osasi. Käsipuoli loikki varsin vapaasti vihollista kohti, pyrkien kaatamaan tielleen asettuvat mahdollisimman nopeasti, tai vähintään vahingoittamaan näitä fataalisti, omalla tavallaan hakien sijaa lähestyä muiden tueksi syrjemmästä. Vaikka se vaikuttikin hyvin turhalta.
Älkää antako niiden pelotella ylivoimalla!”, pakkasherra karjaisi telepaattisesti koko ryhmälle, joka yhä kapteeninsa menetyksestä tuntui jäykistelevän paikallaan ja ottavan lisää osumaa, mutta yhden rohkaisevan huudon myötä otti itseään niskasta kiinni. Del oli kyllästynyt vastustajien lujuuteen, jonka näki käsipuolen aggressiivisesta tavasta takertua suoraa vastustajaan ja väen väkisin polkea noita alas. Samalla kuuraparta tuli myös ottaneeksi tavallista enemmän vahinkoa, lopulta lennähtäen muista kauemmas yhden Constantinen miehistä käydessä kirjaimellisesti vetämään Delathosta turpaan ja heittämään silmät punertavina kiiluvan käsipuolta kauemmas omansa kimpusta.

Jo valmiiksi hengästynyt pakkasherra kaatui hetkeksi maahan, mutta nousi siitä nopeasti polvensa varaan, lopulta kokonaan ylös. Del ei ollut valmis luovuttamaan, mutta tilanne näytti eittämättä varsin turhauttavalta - ja pahalta. Haukansilmä otteli yksin etäämmällä muista kahta selvästi korkeampiarvoista miestä vastaan, ihmisten joukkojen ollessa ajanut lähestulkoon kaikki muut Kuiskauksen sotilaat taistelemaan omillaan, omistaan erotettuina, estäen haltioita pääsemästä toistensa luo turhan helposti. Jos täältä haluttaisiin päästä elävänä pois, olisi Kuiskauksen viisainta nyt perääntyä, mutta ilman yhteistyötä sekään ei onnistuisi. Kenraaliaan myöten koko suippokorvien joukko oli kutakuinkin uppoamassa suohon…


//Yö on parasta aikaa päristä. Hillitse nyt kuitenkin itsesi nainen (D AKSUN KANSSA JUMITAN MIELELLÄNI KAIKKIALLA! JOKO MENNÄÄN VAI JOKO MENNÄÄN?! Ja piirrä jooooo, mä voin kuolata niitäkin. Kohta mulla on tossa toisessa näytössä sit jumalaton kollaasi sun kuvia auki//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Marras 2014, 22:02

Constantinea alkoi huvittamaan Kuiskauksen tila. Hehän olivat niskan päällä, kerrankin! Haukansilmä oli silkan raivon sokaisema, haltioita kaatui muutama putkeen ja muutenkin nuo näyttivät uupuneen enemmän, mitä ihmiset. Tämähän meni hyvin. Nyt jos vielä Haukansilmä saisi elävänä kiinni, olisi kaikki täydellistä. Millainen saavutus siitä Artaniallekin tulisi, tuoda nyt ensimmäisten eliittiviikkojensa aikana itse Sinisen Kuiskauksen kenraali vankina ihmisten linnalle? Tämähän meni oikeastaan paremmin kuin hyvin, paremmin kuin olisi voinut koskaan toivoa! Olihan se harmillista menettää omia miehiä samalla, mutta jos he voittaisivat tämän yhteenoton, yksikään noista miehistä ei olisi kuollut turhaan.

Delathoksen telepaattinen karjahdus meni Dariuksen osalta täysin kuuroille korville, kenraalin kykenemättä nyt keskittymään mihinkään muuhun, kuin hyökkäämiseen. Uusi vastustaja oli kuitenkin nopeampi ja käytti kevyempää asetta kuin Fritz, joten Dariuksen piti olla varovainen. Tai olisi pitänyt. Haukansilmä kävi ottamaan osumaa tämän temppeliherran toimesta kerran jos toisenkin, haarniskan kuitenkaan antamatta periksi, ainakaan vielä. Joka kerta kun pistävää hyökkäystä koitettiin survaista turhan voimakkaasti haltiaan, kävi Darius perääntymään. Tosin se perääntyminen loppui heti, kuin Haukansilmä tunsi Fritzin kirveen varren tai terän vasten selkäänsä. Välistä Haukansilmä joutuikin huitaisemaan aseellaan kolossin puoleen, nopeasti pyörähtäen ympäri, joutuen hetkellisesti kääntämään selkänsä toiselle vastustajalle. Pikkuhiljaa raivon sokaisema haltia alkoi tajuta, kuinka paskamaiseen asetelmaan oli saattanut itsensä tyhmyyttään. Vaikeasta asetelmasta huolimatta oli Darius silti nopea ja notkea, väistellen yllättävinkin liikkein kummankin ihmisen hyökkäyksiä. Välistä Darius jopa ehätti jälleen ponnistelemaan vasten Fritziä, käyttäen miestä kuin seinänä josta ponnahti taas temppeliherran kimppuun, koittaen näin ponnistamallaan vauhdilla saada mieheen suurempaa vahinkoa, varoen kuitenkin samalla itse hyppäämästä suoraa tuon aseisiin.

"Napataan se elävänä!" Constantine kävi huudahtamaan Noelille turhankin iloisesti naureskellen samalla, ähkäisten kuitenkin perään närkästyneesti Winderin ponkaistessa taas uudemman kerran vasten kolossia.
Jahka Winder oli selkänsä taas Constantinelle kääntänyt, kävi kenraali yllättäen käsimerkein viittoen kehottamaan Noelia perääntymään hieman. Samalla harvinaisen selvä elkeisesti että aikoi kirveellään pyyhkäistä Haukansilmän jalat alta. Noelin piti vain pitää Winder sen verran kiireisenä, ettei haltia ehättäisi hypätä kirveen varren tieltä. Parasta olisi, jos tuo ei edes huomaisi lähestyvää kirvestä... tästä johtuen Constantine heilauttikin aseensa vasemmalta, Haukansilmän sokealta puolelta.
Jahka sopiva väli tuli - juuri kun Haukansilmä oli laskeutunut yhdestä nopeasta hypystään, jonka joutui tekemään väistäessään temppeliherran hyökkäyksen - kävi Fritz yllättävänkin nopeasti heilauttamaan tapparansa liikkeelle, osuen kohteeseensa.

Dariuksen kasvoilla kävi yllättyneentuskainen ilme, kun jalat lähtivät alta. Jostain kumman syystä Fritz ei ollut iskenyt täydellä voimalla saatikka terällä suoraan, vaan toisen jalan kävi pyyhkäisemään alta tapparan varsi, kun terä osui vinottain, ei kovinkaan viiltävästi Haukansilmän toiseen pohkeeseen. Se terä kuitenkin riitti rikkomaan jalan panssarin, aiheuttaen samalla pintahaavan Haukansilmän jalkaan.
Haltia kävi kuitenkin parahtamaan paiskautuessaan maahan. Kauaa ei silmäpuoli siellä kuitenkaan viihtynyt, kun nopeasti pyörähti pois alta, Fritzin yrittäessä kantapäällään polkaista haltiaa rintakehään. Darius ehätti juuri ja juuri pois alta, nousten samalla ylös. Vaikka Fritz tuntui suuremmalta ärsykkeeltä juuri nyt, jatkoi haltia silti hyökkäämistä temppeliherran puoleen, nyt turhankin rohkeasti koittaen etuvasemmalta iskeä keihäällään suoraan miehen olkapanssarien alle...


// Yöpärinät. EN KOSKAAN HILLITSE ITSEÄNI KUN ON DELI JA NOEL JA JA JA JAJAJAJAJAJA JUGGERNAUTTTTT!! Ja sit joku pylly Dari. Pyllynalle. Mä piirtäisin jos jaksaisin ottaa piirtopöytäni laukusta (----DD Ehkä kohta //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Crimson » 18 Marras 2014, 22:49

Haukansilmä sinnitteli varsin näppärästi ylhäällä, vaikka Noel saikin keihäänsä välillä kolahtamaan vasten Winderin panssareita. Ne pitivät, mutta olikin vain ajankysymys, milloin metalli kävi puhkeamaan iskujen tieltä, kun oikeaan kohtaan vain osuisi. Haltiaeliitti sitä tuskin oli odottamassa suosiolla, hyökäten yhä uudelleen paladiinia päin, välistä huitoen Constantinen puoleen kun liian lähelle tuota tuli. Aina kun kenraali selkänsä arpinaamaiselle käänsi, pyrki partakasvoinen lyömään keihäänterää lujemmin suippokorvaa vasten, lähinnä härnäten ja vastustajansa haarniskaa testaillen.
Turhan usein Noel ei myöskään tuntunut jäävän Winderin enemmän ja vähemmän harkittuihin iskuihin, väistäen joko notkeasti iskujen tieltä tai lyöden aseet pois läheltään. Välillä eliitin ase kävi kuitenkin pamahtamaan tummia metallikappaleita vasten, tekemättä kuitenkaan juuri varsinaista vahinkoa temppeliritarin nahkaan.

Arpinaamaisen katse ei liikahtanut senttiäkään vihollisen kenraalista Constantinen huudon myötä.
”Sopii… minulle”, Artania totesi puolustuksensa lomasta, kun silmäpuoli taas uudemman kerran hyppäsi kohti Fritziä ponnahduslautanaan käyttäen. Lohikäärmeenkaatajan käsimerkit huomattiin sivusilmällä, Noelin antamatta kuitenkaan vastustajalleen merkkiäkään siitä, että olisi tuosta muualle katsonut. Muutama nopea askel taakse, ja viirillä varustettu keihäs iski viiltävä terä kohti Winderin jalkoja, josta haltia otti jälleen väistääkseen loikkaamalla. Isku oli kuitenkin pelkkä hämäys, eikä sen ollut varsinaisesti edes tarkoitus osua minnekään, Constantinen viimeistellessä hypystään laskeutuvan silmäpuolen vetäisemällä tuolta viimein jalat alta.
Haltiakenraali mätkähti alas, pysymättä kuitenkaan paikoillaan turhan kauaa. Haukansilmän hankalan tilanteen pistivät merkille taas muutamat Kuiskauksesta, eliittijoukon alkaessa hiljalleen ilmentää tilanteen ahdistavuutta myös kasvoiltaan. Menettäisivätkö he kenraalinsakin täällä? Ja omat henkensä? Siltä tämä alkoi hiljalleen näyttää, ja mitä pitempään taistelu vielä jatkuisi, sitä enemmän Kuiskauksen heikko tilanne vielä runsasta vihollista vastaan alkaisi näkyä.

Del oli pyrkinyt ohjaamaan mielensä mukaan muita Kuiskauksen sotilaita, käyden välillä ääneen huutamaan noita hakeutumaan hiljalleen toisiensa luo tai vaihtoehtoisesti pyrkimään lähemmäs Haukansilmää. Delathos teki yhteistyötä yhden vanhemman Kuiskauksen jäsenen kanssa, hyökkäysten ollessa saumattomia niin kauan kuin pari kykeni keskittymään yhteistyöhönsä. Kaatuihan siihen vihollinen jos toinenkin, mutta se ei kuitenkaan pysäyttänyt jokseenkin loputtomalta tuntuvaa rintamaa edessä. Fritzillä riitti miehiä, eivätkä nuo olleet lainkaan helppoja vastassa, vaan vaativat todellakin aikansa kaatuakseen. Lisäksi kukaan ei halunnut jäädä suurempien aseiden alle, tietäen että yksikin voimakkaampi isku saattaisi olla se viimeinen joka kohti lyötiin.
Vaikka kuinka saumattomasti Delathos toisen sotilaan kanssa toimi, jäi vanhempi lopulta pakkasherrasta jälkeen sen verran, että jäi kolossimaisen tankin miekaniskujen armoille. Kuuraparta yritti tietenkin vielä auttaa tuota pakenemaan suuremman otteesta, mutta taas häntä käytiin lyömään ja hätyyttelemään kauemmas, vihollisen jättämättä Delille tilaa tulla askeltakaan lähemmäs toveriaan. Samalla myös viimeinen temppeliherra Winderin kimpussa olevan lisäksi haastoi tummahipiän, pakottaen kuuraparran yhä jatkamaan tätä loputtomalta tuntuvaa ottelua.

Haltiakenraali puolestaan ei suostunut luovuttamaan, iskien maastansa nousun myötä kentän toisella puolella keihäällään vinosti kenraali Artaniaa vasten. Gladius painettiin nopeasti takaisin tuppeensa, ja ennen kuin suippokorvaisen eliitin isku ennätti pidemmälle, tarttui Noel kaksin käsin keihäästään kiinni ja kimmotti metallisella keihäänvarrella silmäpuolen iskun poispäin itsestään. Samalla vapaaksi jäävä käsi tarrasi haltian keihään terän alta kiinni, temppeliherran tiukentaen otteensa aseesta niin ettei Winder sitä saattanut repiä yks kaks vaan takaisin itselleen. Ohessa Noel myös kiskaisi silmäpuolta lähemmäs itseään – olettaen että tuo aseessaan vielä roikkui kiinni - ja ojensi keihäänsä kärkeä silmäpuolta kohti.


//Päripäri matafaka. NIIIIIIII, JUGGERNAUTTTTTTIIIIIIIIIIIIII. JOKO SAA PÄRISTÄ JA MENNÄ HYPEN VIETÄVÄKSI JOKOJOKOJOKO?! Pyllynallen nyt pois täältä. Freddy sinua ei ole kutsuttu meidän bileisiin, mene laulamaan What does the fox sayta foxin kanssa keittiöön. Tää tarkottaa ihan selvästi sitä et mun pitää alkaa suttaan meille jotain arttia sen sijaan, että pyörin nagrandilla ympyrää wowissa (D//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Marras 2014, 23:33

Dariuksen olisi niin tehnyt mieli kommentoida eliittikaksikon pohdintoihin hänen elävänä nappaamisesta, mutta eipä Haukansilmällä ollut aikaa suutaan avata. Loppupeleissä hänen kommentilla tuskin oli mitään arvoa, eikä häntä varsinaisesti kiinnostanut keskustella tämän kaksikon kanssa...
Isku kohden temppeliherraa ei osunut kohteeseensa, mutta ennen kuin Darius ehätti asettaan takaisin kiskaista, oli mies käynyt tarraamaan kiinni pitkän keihään toisesta päästä. Haukansilmä sähähti, tämä asetelma ei ollut ollenkaan mukava, eikä haltia todellakaan halunnut omasta aseestaan irti päästää! Tyhmäähän sitä tässä välissä olisi aseesta luopua, ei hän voinut alkaa paljain käsin kummankaan näiden ihmisen kanssa ottelemaan! Temppeliherra ei kuitenkaan otettaan hellittänyt, eikä aikansa riehuneella Haukansilmällä ollut voimia käydä lihaksikkaampaansa haastamaan. Darius ehätti nojautua vain hieman kauemmaksi temppeliherran keihään kärjestä, kun yllättäen jokin pamahti vasten haltian selkää, voimalla, saaden Dariuksen irrottamaan otteensa omasta aseestaan silkasta säikähdyksestä.

Fritz oli huomannut tilaisuuden tulleen ja heti kun Winder pysyi paikoillaan pidempään kuin kaksi sekuntia, oli kolossi kohottanut kirveensä jälleen. Nopealla, suurella ja voimakkaalla heilautuksella Constantine kävi pamauttamaan kirveensä jälleen Winderin selkään. Näin oli käynyt aikaisemminkin. Viime kerrasta Haukansilmä selvästi oli selvinnyt elossa, joten eiköhän ollut turvallista tämä tempaus uudemmankin kerran tehdä. Ainakin saisi kunnon osuman mokomaan.
Iskusta Darius huudahti, kirveen terän käydessä pirstomaan osan haarniskasta rikki, osan taas lommoille. Siinä samalla Darius myös lensi kauniissa kaaressa metrin jos toisenkin kauemmaksi ihmiskaksikosta, mätkähtäen maahan turvalleen. Maahan iskeytyessään kävi Winder myös lyömään päänsä pienehköön kiveen, silmälapun tippuessa täysin pois puuttuvan silmän tieltä. Pää alkoi vuotaa verta jostain hiusten seasta, Kenraalin irvistellessä selkäänsä sekunnin murto-osan. Tapparan terä oli viiltänyt hieman syvemmän haavan osittain selkään, kuitenkaan pahemmin rikkomatta lihaksia. Hyvä, selkälihasten hajoaminen tästä nyt vielä puuttuisi, selkärangasta puhumattakaan. Typerä mies, tuo olisi voinut tappaa Winderin jos vielä kovempaa olisi lyönyt! Mitä tapahtui sille "otetaan se kiinni elävänä" - suunnitelmalle?!

Samalla kun Winder lensi kauniissa kaaressa niin kuin velho konsanaan kenraalin iskusta, kävi Constantine naurahtamaan harvinaisen vahingoniloisenhilpeästi. Saman tien kävi kolossin ripeä askel viemään Haukansilmän perään, pysähtyen tuon vierelle.
Darius ehätti vain käännähtää selälleen - mikä oli kyllä tyhmin idea ikinä äskeisen jälkeen... - kun Constantine kävi iskemään valtavan kenkänsä vasten Haukansilmän rintakehää, kengänkärjen käydessä painamaan raskaasti, epämukavasti vasten haltian kaulaa, pakottaen Dariuksen kohottamaan leukaansa.
"Siinä olet ja pysyt" Fritz naureskeli huvittuneena, laskiessaan samalla painoaan enemmän kenraalin päällä lepäävälle jalalle.
Nopeasti Fritz vilkaisi taistelevia alaisia, jotka olivat mukavasti niskan päällä yhä. Kerta Haukansilmä oli nyt nätisti avuttomana hänen jalkansa alla, ketään muuta ei tarvinnut säästää. Eliitti oli ainoa, jonka he tarvitsivat elossa. Kate kävi kuitenkin käännähtämään Noelin puoleen, Fritzin hymisten tyytyväisenä kypäränsä suojissa.
"Ehkä meidän pitäisi alkaa tekemään enemmän yhteistyötä, kerta se näin kauniisti sujuu. Kuningaskin varmasti tykkäisi, jos kaksi eliittiään enemmän yhteistyötä tekisi" oli kolossin huomautus uudelle eliitille, Constantinen selvästi tasaillen raskaaksi käynyttä hengitystään. Johan moisessa riehumisessa hengästyi nuorempikin.

Darius ärähti Fritzille tuon käydessä jalkansa hänen päälleen iskemään. Mitään kolossin kommenttiin ei vastattu, Haukansilmän käydessä heti rimpuilemaan toisen kengän alla. Haltia potki, koitti vääntelehtiä minkä kykeni ja yritti täysin turhaan nostaa Fritzin jalkaa yltään pois. Siinä hän tosiaan oli ja pysyi. Se rimpuilu kuitenkin hiljentyi hetkeksi kolossin käydessä painamaan kengänkärjellään niin epämukavasti kaulaa, ettei Darius saanut henkeä. Pieni paniikki kävi nyt viimein nousemaan raivoisan eliitin tietoisuuteen, haltian koittaessa haukkoa henkeä kuin kala kuivalla maalla.
Constantine kyllä tiedosti tukkineensa haltian hengitystiet, mutta ei siitä nyt kovin paljoa haittaa olisi, jos tuo hapenpuutteessa tajuntansa menettäisi. Ei Constantine toista tappaa aikonut, vaikka mieli kyllä teki. Ja suuresti. Tappara käytiin kuitenkin iskemään maahan, aivan Haukansilmän pään vieren, suuren terän kätkien näin haltian päänupin alaisilta.

Kuiskaus kyllä huomasi heti, kun kenraalinsa oli maahan lentänyt. Se samankaltainen harkitsematon raivo alkoi kyteä nyt kaikissa, jokaisen pyrkien enemmän tai vähemmän taktikoiden kohden Haukansilmää, joka oli nyt maahan alistettuna.
"Delathos---" Yllättäen Darius kävi kaikessa paniikissaan ottamaan telepaattisesti yhteyttä siihen haltiaan, johon uskoi viimeisenä turvautuvansa ikinä "--auta".



// MATAFAKA. SAA PÄRISTÄ NYT PITÄÄ PÄRISTÄ PÄRINÄT KÄYNTIIN. Freddy ei mene minnekään vaan tulee tänne, tuo kaikki kaverit mukanaan <: (----DDD Joo piirrä sä meille jotain ebiniä, mä voisin sinne wowiin koittaa mennä. Kohta. Jos jaksan. Mutkun yyyhhhhhh //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Crimson » 19 Marras 2014, 01:59

Niin kuin Noel oli epäillytkin, ei silmäpuolinen kenraali niin vain aseestaan päästänytkään irti. Hyvä, sillä epähuomiossaan Winder antoi nyt Constantinelle tilaisuuden mätkäistä itseään kun siinä paikallaan Artanian kanssa nahisteli, lopulta lennähtäen kauemmas koko tilannetta päänsä lyöden. Temppeliherra saattoi viimein henkäistä välistä, Fritzin astellessa polkemaan haltiakenraali maata vasten äskeisen iskunsa jäljiltä. Siitäpä kolossin kengän alta tuo tuskin enää nousisi kuin vasta sitten, kun silmäpuoli käytäisiin erikseen nostamaan. Varsin voitokkaana, Noel virnisti itsekseen ovelasti ennen kuin asteli Fritzin vierelle, repaleiset kankaat yllään heiluen askelten tahtiin, pysähtyen sitten katsomaan maahan painetun eliitin riehumista ohimennen.
Paladiini nojasi pienesti viirillä varustettuun keihääseensä, naurahtaen kevyesti Constantinen sanoihin yhteistyöstä myös tulevaisuudessa.
”Totta turiset, Fritz”, arpikasvoinen hymähti, ”Näemmä nopeus yhdistettynä voimaan toimikin paremmin kuin aluksi edes kuvittelin”, Noel vielä lisäsi virnistäen. Tuskin yksikään Fritzin joukoista päihitti temppeliritarien kaartia nopeudessa, mutta niin ollen yksikään paladiineista tuskin yhtä mittavaan kaavaan voimakkuudessa pääsi kuin Constantinen kaartilaiset. Kukin heistä oli hyvä jossain, ja tällä kertaa lohikäärmeenkaatajan ja temppeliherran yhteistyö oli tuottanut varsin mallikasta tulosta.

Kun Haukansilmä oli alistettu maahan, alkoivat vielä jäljellä olevat yhtä harkitsemattomasti käydä vihollisen päälle mitä kenraalinsa aikaisemmin. Ainoa joka ei moiseen menoon enää yltänyt, oli Delathos. Kuuraparta kyllä kuuli Winderin sanat päässään, mutta käsipuoli alkoi myös – harvinaista mutta totta – vedellä viimeisiään kauempana haavoineen. Hän olisi halunnut auttaa Winderiä, mutta tummahipiää oli hakattu siihen mallin jo, että Del sai kirjaimellisesti pidellä itseään väkisin pystyssä. Metallinpalaset yllä olivat sieltä täältä lommoilla, valkeat hiukset ja kasvot osin punaiset oman ja vihollisen verestä ja mistä aseiden terät olivat viiltäneet enemmän ja vähemmän syvempiä haavoja tummahipiän lihaan.
Kuuraparta sai kampattua juuri alas sen hetkisen uhrinsa ja valmis viimeistelemään tuon idiootin niille sijoilleen maahan – kun pitempi keihään terä lävisti viistosti Delathosin puolesta selästä ylöspäin aina rintaa kohden, saaden pakkasherran ärähtämään. Aikaisemmin syrjään vetäytynyt kilpensä kera tiikerin kanssa paininut paladiini sai täydellisen hetken kostaa toverinsa kuolema, iskemällä nyt selästä käsin tummahipiäisen haltian kädettömälle puolelle, keihään varrella pakottaen kuitenkin tummahipiän pysymään siinä sijoillaan pystyssä.

Del sähisi, yrittäen yhä väkisin seistä pystyssä vaikeana, hieman kumarassa kasvot valkeiden hiusten peitossa, odottaen jo saavansa sen armoniskun joka päästi tummahipiän kivuistaan. Eipä pakkasherralla liiemmin ollut syytä iloita elämästä, häneltä kun tuppasi puuttumaan siitä tappamisen ja itsensä toteuttamisen lisäksi kaikki muu. Eikä Delillä myöskään ollut tapana kuolemaa pelätä tai käydä valittamaan tällaisissa tilanteissa. Sitä vain odotti että toinen hoiti työnsä loppuun…
Jokseenkin kiduttavan hitaasti ja epäröiden temppeliritari lähestyi käsipuolta, valmiina suomaan johonkin tärkeään kohtaan lopettava iskunsa, mutta kun tuo toi toisessa kädessään miekkansa terää tummahipiää lähemmäs, muuttui jokin Delathoksessa. Kuuraparta itse ei kyennyt siinä lävistettynä juuri liikkumaan, saati sitten hyökkäämään yhä selkäpuolella olevaan mieheen järkevästi, jättäen haltian itsensä lähinnä valmistautumaan vain kuolemaansa siihen – mutta se magia kuuraparran sisällä oli asiasta toista mieltä.

Voima jolla oli tapana jatkaa siitä mihin Del oli jäänyt, alkoi värjätä pohjoisenhaltian oranssina hohtavia silmiä tummemmiksi, aina verenpunaisiksi. Valtava hohde kävi kuin sytyttämään pakkasherran silmät tuleen, samalla kun ainoan käden panssarien alta alkoi kajastaa kirkas valo. Iho tummahipiän kasvoilla kirjaimellisesti repeili, repeämistä alkaen myös hohtaa sitä samaa valoa mitä kädestä, näyn saadessa samalla liian lähellä olevat astumaan kauemmas tai jähmettymään paikoilleen katsomaan tuota kummaa muodonmuutosta.
Magian valtaansa ottama keho kääntyi nopeasti ympäri mistään välittämättä, iskien sillä ainoalla kädellä vasten paladiinioppilaan kasvoja, jotka kirjaimellisesti jäätyivät kämmenellä lyödystä iskusta ja hajosivat sitten palasiksi uudesta. Temppeliritari kaatui velttona suorilta jaloilta alas, Delin käydessä repimään kaksiäänisesti huutaen itsensä lävistäneen keihään itsestään irti. Samalla sekunnilla kun keihäs omassa kädessä oli, iskeytyi se ensimmäisen ulottuvissa olevan haarniskan kaulasaumasta lävitse, kaataen taas seuraavan maahan kuuraparran tieltä. Viimeistään Caradhrasin terän ympärillä kiertämään alkavat hileet ja lieskat käskivät lähellä olevia tarttumaan aseisiinsa uudemman kerran, harvinaisen vihaisen vastustajan tuijottaessa koko Fritzin kaartia varsin murhanhimoisesti silmästä silmään.

Siinä missä maa Delathosin jalkojen ympärillä alkoi kirjaimellisesti paikoitellen palaa ja muuttua osin jäiseksi, alkoi sumu myös haihtua ilmasta. Ensin vain Delathosin ympäriltä, valkean aineen lopulta kuin imeytyen tummahipiäiseen, tuoden koko taistelutantereen paremmin kaikkien näkyville. Usva tuntui imeytyvän käsipuolen kädettömään olkaan, alkaen sillä energialla muodostaa tyhjälle paikalla kirkkaita kipinöitä lyövän raajan. Epäinhimillisen näköisen käden, joka kuitenkin totteli ja toimi kuten tavallinenkin käsi.
Magia kävi viimein iskemään hetken odottelun jälkeen valtavan tulimeren jokaiseen mahdolliseen ilmansuuntaan Delin ympärille, kiinnittäen myös Constantinen seurassa olevan kenraali Artanian huomion Winderistä viimein toisaalle – näky sai kokeneimmankin selkäpiitä hyppimään kylmät väreet.

Jos kyseessä olisi ollut varomaton joukko, olisivat nuo todennäköisesti palaneet siltä erää poroksi, mutta koska kyseessä oli läjä lohikäärmeiden kanssa painivia miehiä oikeanlaisissa haarniskoissa, osasivat nuo suojautua kohti lyötyjä lieskoja. Yhteinen käsky kävi tietenkin kaataa magiaa hallitseva vihollinen mahdollisimman nopeasti alas, nopeimpien ehtiessä jo juoksemaan tummaa haltiaa kohti. Mutta rajansa kaikella, kun kohti askeltavan hullun jokaisella askeleella maata raiskasivat vuoroin polttavat, vuoroin jäädyttävän siniset lieskat, tai tomua ja roskaa ympäriinsä heittävät paineaallot, jotka vihollista löivät terävästi taemmas. Liian lähelle ennättäneet ronskimmatkin miehet kävivät tuota näkyä perääntymään tai vaihtoehtoisesti jäämään tulen ja jään tuhoamiksi, huutamaan minkä viimeisiltä henkäyksiltään kerkesivät, magian korventaessa noita sisältäpäin Delathosin tullessa lähemmäs, ilkeän naurun kaikuessa moniäänisesti ilmassa sitä mukaan kun muut ottivat kuollakseen. Tämä oli se Delathosin ikävä puoli, joka harvoin jätti ketään kylmäksi ja mistä Delillä itselläänkin oli tapana pitää tavallisesti turpansa tukossa…
Koko taistelua alkoi hallita itse kaaos, punasilmäisen haltian aloittaessa verilöylynsä ensimmäisistä jotka lähelle uskalsivat. Caradhrasin lumottu terä lävisti paksuimmankin haarniskan, jäädyttäen jokaisella osumalla kohteitaan minkä kerkesi. Miekkansa Del oli siirtänyt nyt oikeaan käteensä, vasemmasta kädestä magian pursuillen ulos, mutta hallitusti haltian sisäisen voiman ohjaamana kaikki räiskyntä kohdistettiin nyt vain ja ainoastaan lohikäärmeekaatajiin, jotka mielipuoli oli ottanut kohteekseen.


//PÄRINÄ ON IKUINEN. OTETAAN VÄHÄN ES JA PÄRISEE VIELÄ ENEMMÄN! Freddyn bileet. Minä haluan sitten Bonnien <: Mä piirrän ebiniä heti kun viitsin taas piirtopöydän ottaa käteen ja piirtää jotain muuta kuin Doraa (D MUTKU YYHYHY, MEIDÄN PITÄÄ BOOSTAA SUT TASOLLE 100//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Marras 2014, 02:32

Tilanne näytti turhankin epätoivoiselta haltioille. Darius kävi mielessään, jopa ääneen haltiakielellä kiroamaan tilannetta, koittaen yhä parhaansa mukaan päästä pois Fritzin jalan alta. Kyllä hän oli kuullut kolossin ja tuon... toisen eliitin? puheet... Oliko tämä sitten toinen uuden kuninkaan nimittämistä eliiteistä? Kaksi vanhalta oli jäänyt ihmisille, sen haltiat tiesivät, mutta uusista ei ollut kovinkaan paljon tietoa heidän puolellaan.
Constantine myhäili tyytyväisenä katsellessaan miehiensä menoa, kunnes yllättäen tilanne kävi muuttumaan täysin. Se yksikätinen suippokorva kävi osoittamaan maagisia kykyjään, jotka toden totta jättivät itse kunkin hetkeksi hämmästelemään kunnioituksen ja jonkinlaisen pelon myötä. Moista magiaa ei ihan joka päivä nähnyt, joskin Constantinelle se oli se ja sama. Magiaa mitä magiaa, kaikki moinen oli pahaksi. Fritzin myhäily oli loppunut kuin seinään vanhan eliitin tuijottaessa tuota uutta uhkaa... Joka kovin helpon oloisesti näytti niittävän sotilaita, samalla kun asteen tai toisen suurempi kaaos alkoi levitä itse tilanteeseen. Sumukin paikalta alkoi hälvetä, mikä todellakin kieli siitä, ettei kyseessä tainnut olla ihan amatööri maagi...

Darius oli pysähtynyt rimpuilunsa kanssa kuuntelemaan, mitä tapahtui. Hän näki kyllä että sumu ympäriltä hälveni, mutta Fritzin tappara, joka maassa yhä oli iskettynä, esti Haukansilmää näkemästä itse taistelua alaisten välillä. Se ilkeä, moniääninen nauru kuulosti kuitenkin pelottavan tutulta. Telepaattisilla viesteillä pystyssä olevilta sotilailta kyseltiin, mitä hittoa tapahtui, kenenkään kykenemättä vastaamaan mitään järkevää. Kuulemma N'drayer oli... "räjähtänyt". Kuiskauksen miehet pyrkivät nyt kuitenkin kenraaliaan kohden, jahka olivat Delathosin tempauksen aiheuttamasta hämmennyksestä hieman paremmin ajan tasalle päässeet. Fritzin joukot kun näyttivät nyt kovastikin kiinnittävän ennemmin huomiota tuohon uuteen vaaratekijään.
Yllättäen Fritzin jalka nousi Haukansilmän päästä, haltian kyeten nyt vetämään henkeä, mutta ennen kuin muuta ehättikään oli Fritz käynyt täysin voimin potkaisemaan haltiaa päähän. Dariuksen päässä alkoi pyöriä heti, kenraalin näön pimentyessä, hyvä ettei taju lähtenyt saman tien. Se taisi olla Fritzin tavoite tosin, kolossin näin varmistaen ettei haltia heti ollut ylös hyppäämässä.
"Vahdi tuota" Constantine kävi töksäyttämään Noelille kenraalin kiskaistessa tapparansa ylös maasta. Darius jäi suhteellisen nätisti makaamaan maahan, kyeten vain kääntymään kyljelleen, koittaen keräillä itseään äskeisestä iskusta.

Sen pahemmin mitään sanomatta tai ketään kuuntelematta, Constantine kävi ottamaan alati nopeutuvia askeleita kohti tätä uutta haastajaa. Fritz kiihtyi kuin juna, hitaasti mutta varmasti ja jahka vauhtiin oli päässyt, ei tuo ihan hevillä pysähtynyt. Eikä kolossi nyt aikonutkaan hidastaa, juoksuaskelein käydessä hyökkäämään kohden maagia. Kirves kävi heilahtamaan heti ensimmäisenä sivusuunnassa kohden tummahipiää, kun tarpeeksi lähelle oltiin päästy, Kenraalin jatkaessa näitä silkkaa vauhtia hyväksi käyttäviä voimakkaita heilautuksia, pyrkien koko ajan kirjaimellisesti rynnimään haltian päälle.
Siinähän sai koittaa lävistää hänen haarniskansa mokomalla miekallaan! Eihän tuollainen ase siihen pystyisi!... Eihän?


// JUO ES PELAA CS eikun mitä. WOW. Ota sä Bonnie mä otan Foxyn. And I will f*ck the fox--eikunmitä. MUTTA KUN DORA ON EBIN PIIRRÄ LISÄÄ DORAA (DD Mutkun yhyy questaaminen yhyyy. Mietin et oon tänään rohkee ja kokeilen random dunua yksin mut siin oli jonotus aika 10 min joten kyllästyin heti (D //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Seuraava

Paluu Vanhametsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron