Ajan tappoa


Vanhametsä on alue Quinn metsässä, joka on täysin kuollutta. Tällä alueella ei kasva mitään. Maa on pelkkää tomuista, tamppautunutta multaa. Suuri, karu alue on täynnä pystyyn kuolleita, kivanlahoavia puita. Vain harva olento viihtyy tällä alueella. Väitetään, että metsä on kuollut magian vaikutuksesta. Musta magia olisi kuihduttanut tämän osan metsää, johtuen velhojen salaseurojen tapaamisista aikanaan.

Valvoja: Crimson

Viesti Su Kesä 01, 2008 9:55

Ajan tappoa

Fugu, Khiar

Oijoi, tämä metsä ei kyllä ollut laisinkaan mukava paikka, ei, ei. Kuolleiden puiden keskellä vaelteli sirorakenteinen mies, jolla oli haaleankeltaiset hiukset, jotka tosin peittyivät kätevästi lierihatun alle. Sama ruskea, kulahtanut hattu peitti kätevästi hieman suipot korvat. Muuten asustus oli yllättävän siisti, vaan silti rento: musta, napiton takki, valkoinen t-paita sekä mustat, löysähköt ja lahkeita kohti levenevät housut. Miekkonen olisi vaikuttanut oikein rauhanomaiselta, ellei hänen selässään olisi roikkunut suurensuuri viikate.
Ja voi, ainoastaan metsä ei ollut kuollut, vaan myös kaikki eläimet. Tai no, ei nyt ihan kaikki. Puiden oksilla istui synkkiä korppeja raakkumassa. Menkää pois, menkää pois! Ne raakkuivat. Fugu ei kuitenkaan välittänyt niistä, ei laisinkaan, hän ainoastaan nosti kirjavan kissansa syliin ja rapsutti sitä. Coco, naaraskissa, kehräsi tyytyväisen. Se viestitti, että sillä oli kaikki hyvin, ettei ollut mitään hätää.
Khaa, khaa, lisää puoli-ihmisiä! Pakoon! Lintujen raakkuminen sai Fugun hätkähtämään. Mies istuskeli pienellä kivellä ja katseli ympärilleen. Pian hän näkikin naisen tulevan häntä kohti. Naisella oli kummalliset, vihertävät hiukset, joiden seasta pilkistivät sarvet (semmoiset löytyivät myös huivin yläpuolelta), ja silmiä peitti huivi. Asunaan tuolla naisella oli ruskea kaapu.
Päiviä
Khiar aloitti epävarmalla äänellä. Kyllä tuo elävä oli, hän kuuli kissan kehräävän, mutta oliko sillä rauhanomaiset aikeet? Nainen oli kieltämättä hieman hermostunut, niin kuin aina tavatessaan uusia ihmisiä, mutta hymyili silti ystävällisesti.
Uh, joo, päivää vaan..
Mutta metsässä oli muitakin. Siis heidän kahden ja vähäisten eläinten lisäksi. Fugu tiesi sen, sillä linnut raakkuivat sitä kovaan ääneen.

// Hee, Darayka tänne :D //

Viesti Su Kesä 01, 2008 10:16

Réhn

Tämä metsä oli tosiaan mielenkiintoinen. Jokapuolella pelkkää kuolemaa, mustaa ja synkkää. Pelkkä ajatuskin sen siimeksissä tapahtuneista kauhuista sai sairaan hymyn kohoamaan nuoren puolivampyyrin huulille.

Réhnin yllä oli tavanomaisesti musta paita ja tummat, liian suuret housut. Erikoisen muotoinen miekka heilui huotrassa hänen selässään, ja puukko sekä kunai-pussi oli kiinnitetty tiukasti käyttövalmiiksi vyölle. Pojan kuluneet kengät kahisivat metsän harmaata maata vasten. Hän oli tyytyväinen, ettei metsään paistanut aurinko, sillä vaikka hänen ihonsa ei sen poltteessa palanutkaan rullalle, hän ei silti pitänyt siitä. Se sai hänen kalpean ihonsa pistelemään ja kuivumaan, ja välillä tuntui kuin iho olisi oikein kutistunut auringon vaikutuksesta.
Hämärä metsä oli siis parempi kuin hyvä.

Linnut raakkuivat Réhnille, käskien häntä lähtemään. Réhn vain hymyili, vilkaisten välillä arvioiden puita kohden.
'Ehtisiköhän se pois heittoveitsen alta?'

Réhn huomasi liikettä kuolleiden puiden lomassa, ja suuntasi askeleensa siellä näkyviä hahmoja kohden. Kaksi... ihmistä? Haltijaa? Réhn ei osannut oikein sanoa. Hänen kätensä käväisi automaattisesti puukon kahvalla. Paikalla oli myös kissa, joka näytti viihtyvän yllättävän hyvin, ottaen huomioon ympäristön.
Outoa törmätä porukkaan tälläisessä paikassa, Réhn tuumi, ja virnisti sitten.
"Erittäin hyvää päivää", hän tervehti, kuten oli muidenkin kuullut tekevän, ja jäi nojailemaan yhteen harmaista puista, vieno hymy huulillaan.

//Yay, pelaamaan : D ja kuten sanottu, eka pelini Réhnillä, katotaan mitä tulee ^^//

Viesti Su Kesä 01, 2008 10:29

Fugu, Khiar

Nainen hätkähti kuullessaan uuden äänen. Hän ei ollut kuullut tuon tuloa! Kuitenkin se tervehti kohteliaasti
Jaahas, no päiviä vaan sullekin.
Fugu venytteli ja nojasi takanaan olevaan puuhun. Coco oli hypännyt pois miehen sylistä, käynyt nopeasti haistelemassa Khiaria ja asteli nyt lähemmäs vierasta miestä. Kissa pysähtyi, haisteli, kävi istumaan ja maukui surkeasti. Fugu nosti hattua hieman silmiltään ja vilkaisi kissaansa ja sitten vierasta miestä. Cocon mielestä tuossa miehessä oli jotain outoa.
Oi Kuulkaas, Cocon mielestä kumpikaan teist ei oo ihminen. Tai no, Coco sano et te ootte outoo väkee, muh mun mielest se o vähä loukkaavasti sanottu
Miekkonen painotti viimeisiä sanojaan ja mulkaisi kissaa. Eläin ymmärsi äänenpainon, hiljeni ja asteli kuuliaisesti takaisin Fugun vierelle.

Khiar naurahti hieman.
Jaa, kenties kissasi on oikeassa..
Hmm, ymmärsikö tämä mies kissansa puhetta? Pelottavaa. Ja entäs tämä toinen vieras? Vielä pelottavampaa. Äitijumala ei tosiaan ollut tänään suosiollinen. Papitar pohti, mitä oli tehnyt väärin, mutta tuli lopulta siihen tulokseen, että Äitijumalalla oli vain oikein hyvä syy johdattaa hänet näiden kahden luo.
Haluaisikohan kumpikaan teistä esittäytyä? Itse olen Khiar.
Nainen kysäisi ystävällisesti ja kumarsi pienesti. Äitijumalan oppeihin kuului ystävällisyys ja tietynlainen kunnioitus muita kohtaan.

Viesti Ma Kesä 02, 2008 11:41

Réhn

Puolivampyyri katseli huvittuneena miten paikalla ollut kissa käveli häntä kohden. Vielä enemmän häntä huvitti kissan tapa pysähtyä hänen eteensä surkean näköisenä, kuin peläten... tai no, ehkä se tosiaan pelkäsi häntä. Eipä tuo ehkä olisi mikään ihme. Eläimet kai haistoivat veren helpommin kuin muut olennot.
"Kiva katti sinulla", Réhn sanoi virnistäen, ja pitäen katseensa koko ajan kiinnitettynä surkean näköiseen kissaan. Hattupäinen ukkeli oli nostanut katsettaan kissaansa, ja hetken ajan Réhn tunsi tämän silmät myös itsessään.
"Vai en ole ihminen?" Réhn naurahti, ja katsoi sitten hattupäistä miestä kohti. "En todellakaan. Ja että vielä ihan outoa väkeä..."
Kylmä hymy kuulsi pojan sanojen läpi. Terävä elukka.
Nainen pyysi heitä esittäytymään. Ja oikein kumarsi kerrottuaan oman nimensä. Outo heppu. Mutta ei kai se nimen kertominen pahaakaan voisi tehdä, tuntematonhan hän tällä saarella oli.
"Réhn", hän esittäytyi yksinkertaisesti, ja jäi odottamaan hattupäisen miehen esittäytymistä.

Viesti Ma Kesä 02, 2008 12:35

Fugu, Khiar

Oi, ja meikä on Fugu. Ja hän on Coco.
Fugu osoitti kissaa, joka oli käynyt miehen vierelle makoilemaan. Fugu hymähti pienesti, sillä kissa piti vierasta miestä pelottava, vaarallisena, kun taas naisessa se ei nähnyt mitään uhkaa, vaikkei se naisesta erityisemmin pitänytkään.
Joten, mitäs porukka täällä ravaa? O meinaa synkkä mettä, ei tänne oikei huviretkelle tulis. Meikä ite sattu vähäse eksymää ja sillee. Eläimil muka pettämätö suuntavaisto.
Viimeisen lauseensa aikana Fugu vilkaisi taas kissaa. Khiar käänsi päätään hieman Fugun suuntaan. Ei kait tuo mies nyt kaikessa kissaansa luottanut? No, täytyisi yrittää ymmärtää, ehkä mies ei ollut aivan terve.
Kunhan tutustuin alueeseen.
Khiar hymyili yhä, vaikka astuikin askeleen verran taemmas. Fugu kohottautui vielä paremmin istumaan ja nosti hatun kokonaan silmiensä edestä pois. Mies katseli naista tarkkaan ja sitten tutkaili katseellaan Réhniä. Hetken ajan näytti siltä, että mies olisi jopa tajunnut jotain merkittävää, mutta sitten hän laski hatun takaisin silmilleen ja tuhahti.

Hei, tyypit. Oks kummalkaa enemmä kavereit messis? Meinaa, tääl metäs kuulemma vaeltaa viel jotai väkee. Mä vähä toivosin et ne ois teikäläiste kamui ni ei tarttis tapella
Fugu vilkaisi sivusilmällä Khiaria ja Réhniä. Naista hämmästytti se, että tuo mies tuntui jo luottavan heihin täysin. Miten sinisilmäistä.
Ei ainakaan minun tuttujani.
Voi, kunpa eivät tänne tulisi. Khiar kun ei välittänyt tapella. Sokean kun nyt oli ehkä hieman vaikea tapella. Äitijumala ei tosiaan ollut tänään suosiollinen.

Viesti Ma Kesä 02, 2008 1:24

"Taisin minäkin hieman eksyä, mutta eipä tämä synkkyys juuri minua haittaa", Réhn sanoi hymyillen. Niin, eksynyt, ihmisiin hänen oli ollut tarkoitus törmätä, sillä eihän sitä omalla puolella sotivia sopinut syödä...ainakaan kovin paljon.
Tämä Fugu näytti luottavan kissaansa aika paljon. Eipä tuo mitään, fiksu eläinhän se Coco näytti olevan. Ehkä miehen olisi kannattanut uskoa sen arvioon Réhnistäkin enemmän.
Tutustui alueeseen, oli Khiariksi esittäytynyt nainen sanonut. Miten sitä tutustuu yhtään mihinkään, jos tuollainen huivi keikkuu naamalla? Réhn tuhahti, muttei sanonut mitään. Nainen oli selvästi jonkinlainen taikaolento, ja oletettavasti siis haltioiden puolella. Miehestä ei oikein ottanut selvää. Réhn huomasi tämän tuijottavan häntä hetken ajan, aivan kuin ymmärtäen jotain. Puolivampyyri kohotti kulmiaan haastavasti, muttei siltikään antanut kestohymynsä hyytyä huuliltaan. Mies kuitenkin laski oudon hattunsa takaisin silmilleen, ja Réhn rentoutui aavistuksen verran.

"En usko, että ovat minunkaan tovereitani", Réhn sanoi. Johtui ehkä siitä, ettei hänellä liiemmin ollut tovereita. Fugulla oli hänen mielestään aavistuksen verran outo logiikka. Tämä kai kuvitteli hänen ja sarvipäisen naisen olevan jo hänen tovereitaan. Entäs jos metsässä liikkujat olisivatkin olleet heidän tuttujaan? Miten se olisi estänyt sen, etteivät he olisi vielä ruvenneet tappelemaan miestä vastaan, mutta vain isommalla joukolla? No, eipähän ollut hänen ongelmansa. Tässä tilanteessa se kannatti ehkä jättää sanomatta, sillä Fugu ja Khiar saattaisivat olla isokin apu, jos metsässä tosiaan liikkui jotain.
Réhn huomasi olevansa tyytyväinen, että saattaisi päästä tappelemaan. Jos joukossa olisi vielä jokunen hyväverinen ihminen...

Viesti Ma Kesä 02, 2008 9:23

Fugu & Khiar

Oivoi, niinkö on? Jaa-a, Coco, jospas sä sitte menisit turvaa, jookos?
Fugu nousi laiskasti seisomaan ja töni kissaa hellästi jalallaan liikkeelle. Coco naukaisi äänekkäästi, mutta oli jo tottunut tämän kaltaisiin tilanteisiin ja lähti närkästyneenä hipsimään pois.
Khiar oli epävarma. Hyvin epävarma. Entäpä jos sieltä olikin tulossa jotain vaarallista? Hän ei halunnut lähteä Orogin, itse Kuolonjumalan mukaan vielä.
Oijoi. Eipä lupaa hyvää.
Khiar kuuli Fugun mutisevan itsekseen. Mies oli, hmm, omalaatuinen, siinä missä toinen mies oli pelottava. Mutta Fugu oli puhunut totta sanoessaan jonkun muunkin olevan metsässä, sillä nyt Khiarkin kykeni kuulemaan lähestyvät äänet, tosin vielä heikosti. Heitä kohti oli tulossa enemmänkin kuin vain yksi olento.

Tjaa, eipä kyllä huvittais noita vastaan tapella
Fugu mutisi nähdessään, mitä metsästä oli oikein tullut. Heidän edessään seisoi nyt ehkä kahdenkymmenen ihmisen joukkio. Fugusta näky oli tosin myös hieman huvittava. Eivätkö ihmiset enää uskaltaneet edes yksin liikkua, pitikö aina lähteä liikkeelle pienen armeijan kanssa? Khiarista tilanne ei ollut laisinkaan huvittava. Oikeastaan tämä oli epämieluisimpia tilanteita hänen elämässään. Sokeana hänestä kun ei olisi kuin haittaa, ellei vihollinen sitten eksyisi hirvittävän lähelle.
Fugu veti viikatteen selästään. Metallinen varsi ja yli metrin mittainen terä. Ase oli joko loistava, tai silkka katastrofi. Fugu vilkaisi nopeasti Réhnä, eikä hetkeäkään epäillyt miehen luotettavuutta. Fugu vilkaisi myös naista ja, hämmästyttävää kyllä, ymmärsi ettei sokeasta paljoa apua tässä olisi.

Viesti Ma Kesä 02, 2008 9:45

Réhn

Réhn kuunteli lähestyviä askelia. Niitä - mitä lie olivatkaan- oli tulossa paljon. Aina vain parempi! Kumpikaan hänen kanssaan olevista ei vaikuttanut järin innostuneelta tappeluun, ja Réhn tajusi tyytväisenä, että pääsisi ehkä taas kunnolla tappelemaan. Pojan suonissa kiehui, ja verenhimo nosti rumaa päätään. Kuinka kauan hän olikaan jo ollut ilman? Viikon? Ehkä jo vähän yli.
Vihdoin ihmisjoukko ilmestyi heidän eteensä. Niitä oli varmasti yli kaksikymmentä, seisoivat siinä miekkoineen ja keihäineen, huudellen heille alentavaan sävyyn. Kuvittelivat kai pärjäävänsä.
No, myönnettäköön, ehkä heillä tosiaan oli lievä ylivoima. Réhn oli yhä tyytyväisempi siitä, että oli törmännyt taisteluapuun näinkin epätodennäköisessä paikassa.
Fugu oli vetänyt aseensa esiin, ja Réhn vilkaisi sitä ihaillen. Viikate. Sellainen kelpaisi hänellekin. Khiar ei vaikuttani järin innostuneelta, mutta tämä olikin koko ajan ollut jotenkin rauhallisemman ja tasapainoisemman oloinen. Ja ei kai sitä sokeana kovin mukavaa ollut taistella.

Réhn nosti laiskasti kätensä miekkansa kahvalle, ja veti sen esiin. Hänen siniset silmänsä kiisivät uhrista toiseen, ja sairas hymy nousi hänen huulilleen, paljastaen vihdoin pitkät, terävät etuhampaat.
Syöminen kannattaa jättää viimeiseksi, hän tuumi, ja tarkasteli vielä nopeasti ihmisjoukkoa. Suurin osa heistä vaikutti melko vanhalta, mutta takana seisoi vähän nuoremman oloinen poika. Nuori veri maistui aina puhtaammalle, Réhn mietti, ja hänen hymynsä vain leveni.

Salamannopeasti Réhn nappasi vyöllään riippuvasta pussista kaksi heittotähteä, ja heitti ne kohti kahta sotilasta.
"Nyt mennään!" hän huusi nauraen, ja syöksyi sitten ihmisjoukkoa päin, miekka tiukasti käsissään.

//Niin Réhn, mitä sitä suunnitelmista, suoraan päin vaan...xDD//

Viesti Ma Kesä 02, 2008 10:01

Fugu, Khiar

Hetken Fugun katse kiersi ihmisjoukossa. Sitten kuului Réhnin iloinen huudahdus.
Oi! Ei ehkä kande syöksyy suoraan
Fugu mutisi itsekseen. No jaa, kai sitten oli järkevämpää rynnätä suoraan vaaraan. Miekkonen otti viikatteesta kaksi käsin kiinni ja syöksyi ihmisjoukkoon. Viikatteen käsittely oli sulavaa, kevyttä, ei laisinkaan hankalaa. Nopea isku ja yhdeltä ihmiseltä irtosi käsi, toinen isku ja yksi niistä oli ilman päätä. Metallisella varrella oli hyvä torjua muutamia iskuja, joita ihmisten seasta sateli.
Ehkä hieman kuin tanssia. Nopeaa, tappavaa, vaarallista tanssia. Pyörähdyksiä, verta, väistöjä, torjumisia. Täysin tunteeton ilme kasvoillaan Fugu survaisi viikatteen terän yhden miehen selästä läpi. Hän ei pitänyt taisteluista, turhaa veren vuodattamista, turhia kuolemia, turhaa surua. Nytkin hänen syntilistansa vain piteni, tapettujen lista vain kasvoi, eikä hän millään voisi hyvittää näitä kaikkia kuolema. Ei Fugu tosin puoliakaan niistä kuolemista olisi halunnut hyvittää, mutta silti.
Khiar kuuli taistelun äänet. Ja se oli kamalaa. Hän ei olisi halunnut kuvitella, miltä taistelukenttä näytti, mutta inhottavat kuvat kohosivat pakostakin hänen mieleensä. Nainen oli tosin helpotuksekseen huomannut, että se kissa, Coco, oli tullut istumaan hänen vierelleen. Voi, miksi Äitijumala antoikaan lastensa tappaa toisiaan? Varmasti Hänellä oli jokin hyvä syy luoda sota, mutta Khiar ei vain millään kyennyt ymmärtämään sitä. Mikä voisi olla tarpeeksi hyvä syy antaa kahden hienon lajin niin julmasti tappaa toisiaan?

Viesti Ma Kesä 02, 2008 10:13

Réhn kuuli etäisesti Fugun varoittavan huudon, mutta eipä sillä enää ollut väliä. Hän juoksi kohti ensimmäistä ihmistä, ja sivalsi miekallaan tämän kaulaan. Seuraava uhri oli juossut hänen taakseen, ja yhdellä sulavalla liikkeellä hän heilautti miekkansa tämän vatsaan. Hullun hymy huulillaan, hän siirtyi ihmisestä seuraavaan, nauttien tappamisen tuomasta adrenaliinista ja tuoreen veren tuoksusta sieramissaan. Hänen nälkänsä kasvoi koko ajan, ja hetken ajan hän ehti olla hieman huolissaan siitä, hyökkäisikö Fugu hänen selkäänsä kiinni sillä sekunnilla, kun hän iskisi hampaansa yhden ihmisen kaulaan. Se huoli kuitenkin katosi yhtä nopeasti kuin oli ilmaantunutkin, ja Réhn keskittyi vain ihmisjoukon tuhoamiseen.
Viimein vain muutama sotilas oli jäljellä, ja ilokseen Réhn huomasi sen nuoren pojan olevan näiden eloonjääneiden joukossa. Hän vilkaisi vielä kerran viikatteensa kanssa heiluvaa Fugua ja kauempana odottavaa kaksikkoa, ja lähti sitten poikaa päin. Hän antoi pojan lyödä miekallaan, mutta torjui iskun, työntäen poikaa kauemmas muista. Päästyään muutamien metrien päähän turvaan jäljellä olevista parista sotilaasta ja Fugusta, hän iski miekkansa pojan rintaan. Tämän paita tahriutui tummanpunaiseen vereen. Hymyillen Réhn tarttui poikaa hartioista, painoi tämän yhtä puuta vasten, ja upotti sitten nauttien hampaansa tämän kaulaan, juoden ahnaasti tätä tyhjiin.

Viesti Ti Kesä 03, 2008 9:19

Fugu, Khiar

Haa, enää muutama ihminen jäljellä! Ja nekin tuli nopeasti hoidettua, ei tarvittu kuin muutama viikatteen sivallus ja ne olivat maassa. Voi raukkoja, niiden aurat hiipuivat hetken sykkien elossa ja sammuivat sitten.
Jaa, mutta minnes se kalpea kaveri oli kadonnut? Fugu antoi katseensa kiertää ympäristössä ja lopulta oli erottavinaan Réhnin kauempana jonkun pojan kanssa. Fugu asteli hieman lähemmäksi ja tarkkaili tilannetta kiinnostuneena. Lopulta, hieman jälkijunassa, mies tajusi mistä oli kyse.
Jätkähä o vampyyri!
Huvittuneisuutta? Kyllä, Fugu oli huvittunut. Miten hän nyt ei ollut sitä aikaisemmin huomannut. Coco oli ollut ihan oikeassa. Siinä vasta viisas, ja kerta kaikkiaan suloinen, kissa.
Jänskää. Mul o seuran sokee ja vampyyri.
Miekkonen rupatteli nyt huvittuneeseen sävyynsä enemmänkin itselleen ja nauroi huvittuneena. Khiar oli lähtenyt yllättävän varmoin askelin miehiä kohden.
Miksi ihmeessä se sinua noin huvittaa..?
Nainen kysäisi hymyillen Fugulta. Miekkonen yritti parhaillaan putsata viikatteestaan verta maasta poimimaansa lehteen.
Oo, iha vaa ku ei sitä joka päivä tuu sokeesee tai vampyyrii törmättyy.
Miekkonen luopui viikatteen puhdistamisesta, ei siitä parin lehden avulla mitään tulisi, ja laittoi aseen takaisin selkään roikkumaan.
Mut mitäs vampyyriäijä?
Vampyyrien kanssa Fugu oli kyllä enneminkin ollut tekemisissä, toisin kuin Khiar. Yksi Fugun veljistä kun oli ollut vampyyri.

Viesti Ti Kesä 03, 2008 10:31

Réhn

Réhn tunsi kaiken elämän valuvan ulos edessään olevasta nuorukaisesta. Hän ei juonut poikaa aivan tyhjiin, ja lopetettuaan hän vetäisi miekkansa takaisin, ja antoi ruumiin valahtaa elottomana maahan. Se jäi siihen makaamaan, toinen jalka epämukavaan kulmaan vääntyneenä ja niska verisenä. Réhn nuoli miekkansa verestä, ja asetti sen sitten tottuneesti takaisin huotraan.
Puolivampyyri älysi vasta nyt, että ne kaksi olivat kävelleet hänen taakseen. Hän kääntyi nopeasti ympäri, mutta kumpikaan hänen seuralaisistaan ei vaikuttanut enää innokkaalta tappelemaan.
Itseasiassa se hattupäinen, Fugu, näytti lähinnä huvittuneelta. Réhn kurtisti pienesti kulmiaan. Mikä hänessä oli niin huvittavaa?
Fugu vastasi hänen sanomattomaan kysymykseensä heti:
Oo, iha vaa ku ei sitä joka päivä tuu sokeesee tai vampyyrii törmättyy.
Oli se tosiaan aika outo yhteensattuma. Sokea sarvipää, vampyyri ja...
Jaa? Mikäköhän tämä Fugu oikein oli miehiään? Ei luultavasti ainakaan ihminen, koska oli juuri auttanut häntä teurastamaan liudan sellaisia. Ehkäpä haltia.
"Jaa-a. Kunhan vaeltelen ympäriinsä."
'Ei niin, että se sinulle kuuluisi.' Eikä hän periaatteessa ollut 'vampyyriäijä', niin kuin hattumies oli häntä kuvannut. Puolet hänestä oli haltiaa, mutta se nyt ei ollut millään tapaa tärkeä tieto.
"Moni kavahtaa vampyyreita, mutta teitä ei vaikuta lainkaan häritsevän se, että törmäätte täysin tuntemattomaan vampyyriin keskellä hämärää metsää. Melko luottavaista", hän sanoi vinosti hymyillen, ja antoi toisen kätensä levätä rennosti puukkonsa kahvan päällä.
"Minähän olisin voinut vaikka yrittää tappaa teidät."
Se hänellä ei tosin ollut aikeena, ei ainakaan nyt. Fugu vaikutti taitavalta taistelijalta, eikä hän halunnut riskeerata turhaan. Ainakaan näin heti edellisen taistelun jälkeen.

Viesti Ti Kesä 03, 2008 2:55

Fugu, Khiar

Fugu näytti hieman hämmentyneeltä. Ettäkö tuo ei sitten välttämättä olisikaan kaveri? Ettäkö tuo olisi voinut vaikka tappaa hänet? Naurettavaa, ei Réhn sellaista tekisi. Fugun naiivi mieli ei edes laskenut mukaan sitä mahdollisuutta, että jompikumpi hänen uusista ystävistään voisikin olla vaikka vihollinen.
En usko, että Äitijumala on tarkoittanut kohtalokseni kuolla tänne.
Khiar vastasi Réhnille varman kuuloisena. Nainen oli täysin varma, hän luotti Äitijumalaan. Viisaudessaan Hän kyllä ohjastaisi lapsensa oikeaan suuntaan, siitä Khiar oli varma. Nainen ei sitä ehkä suoraan sanonut, mutta Réhniin, taikka Fuguun, hän ei luottanut. Fugu katsoi naista pölmistyneenä, mutta käänsi sitten katseensa takaisin Réhniin.
Joo ja mä e vaa usko et sä meit tappasit. Et vaikuta silt.
Coco naukaisi protestoivaan sävyyn. Fugu nosti kissansa syliin ja eläin naulitsi vihreiden silmiensä katseen välittömästi Réhniin.
Coco, o rumaa tuijottaa.
Vaan kun ei eläin sanoja ymmärtänyt. Se vain vilkaisi Fugua ja jatkoi sitten toisen miehen tuijottamista.

Viesti Ti Kesä 03, 2008 3:41

Että oikein äitijumala. Khiar oli kai sitten jonkinlainen uskovainen. Tämä vaikutti kuitenkin hieman etäiseltä ja pidättyväiseltä, kun Fugu taas näytti pitävän koko ajatusta hänen epäluotettavuudestaan naurettavana.
Joka taas ei ehkä ollut kovin viisasta. Se haltiatyttökin - Réhn oli unohtanut nimenkin jo aikoja sitten- oli joutunut kärsimään liiasta luottamuksestaan. Sellaisia ne ihmiset ja haltijat olivat. Luottivat liikaa tunteisiin, ja asioihin kuten ystävyyteen ja uskollisuuteen. Kumpikaan näistä asioista ei ollut koskaan merkinnyt Réhnille mitään.
"Vai en vaikuta... No, onhan se hyvä, että uskomuksesi osui oikeaan."
Kissa ei edelleenkään vaikuttanut luottavaiselta. Réhnin olisi tehnyt mieli nauraa sen tumitsevalle tuijotukselle. Sen sijaan hän lukitsi kylmien sinisten silmiensä katseen kissan silmiin, ja jäi tuijottamaan takaisin, kuin haastaen. Lapsellista, kyllä. Oliko sillä väliä?
Kyllästyttyään tuijotuskisaan Réhn nosti päätään, ja katsoi sitten ensin Khiaria ja sen jälkeen Fugua.
"No, kerran minun henkilöllisyyteni on nyt hyvinkin pitkälti käynyt selväksi, niin saanko kysyä, mikä te olette miehiään? En usko että olette itsekään ihminen." Hän kohdisti tämän kysymyksen lähinnä Fugulle.
"Arvelisin, että olette molemmat haltioiden puolella, mutta saatanhan tietty olla väärässäkin."
Khiarin ulkomuoto oli kiehtova, mutta Réhniä ei erityisemmin kiinnostanut, mihin lajiin tämä tarkalleen kuului. Tieto siitä, että tämä oli jonkinlainen taruolento riitti hänelle. Tai siis, selvästikään hän ei ollut ihminen eikä haltija - ei ainakaan täysin.
Réhn vilkaisi heidän ympärillään makaavia ihmisruumiita. Paikalle saattaisi pian tulla lisää sotilaita, ja vaikka heillä olikin kaksi taitavaa aseen käyttäjää, niin suurta ylivoimaa vastaan hekin varmasti häviäisivät. Pian kannattaisi ehkä livetä paikalta.

Viesti Ke Kesä 04, 2008 9:42

Fugu, Khiar

Fugu seurasi mielenkiinnolla Cocon ja Réhnin tuijotuskilpaa. Voittaja nyt jäi vähän epäselväksi, mutta kissa painautui Fugua vasten ja tärisi hieman. Jostain syystä eläin ei pitänyt tästä vampyyristä. Fugu ei tosin kamalasti ihmetellyt, sillä Coco oli kuitenkin eläin ja se oli epäluuloinen lähes kaikkia kohtaan.
Oh, kyllä, olen haltijoiden puolella. Ja lajiltani olen muodonmuuttaja
Pienoinen epävarmuus kuulsi Khiarin äänestä. Muodonmuuttaja, joka ei osannut muuttaa muotoaan. Vaan sitähän ei tarvinnut mainita. Se oli vain mitätön pikkuseikka.
Fugu katsoi Réhniä kummastuneena. Miekkonen vilkaisi myös Khiaria ja huokaisi sitten. Olivatko nämä kummatkin sodan kannattajia?
Hmh, mä en oo puoltani valinnu, sori vaan, mut sota ei oo mun juttu. Ja lajiltani, jos ny nii voi sanoo, mä oon puolihaltija. Joo, ja velho.
Fugu katseli nyt puissa istuvia lintuja. Miekkonen vaikutti yhtä poissaolevalta, uneliaalta, kuin aina. Kasvoilla oleskeli pieni hymyntapainen ja hetken mies näytti olevan jossain aivan muualla.
Oivoi, pitäisköhä kuulkaa tyypit jatkaa matkaa? Meinaa, me ollaa täs ny just murhattu parikytä tyyppii, eikä se näytä järi kivalt jos jotai vahvistusjoukkoi o tulos
Seuraava

Paluu Vanhametsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö