Sivu 1/2

Kyynel metsän hengelle

ViestiLähetetty: 16 Syys 2008, 22:24
Kirjoittaja Ay
Sää oli todella loistava. Ei ollut mitään valittamista laisinkaan. Varovaisesti nainen asteli tuoreesta metsästä vanhempaa metsään. Tuntuisi siltä, että hän oli astunut erilaiseen ulottuvuuteen. Se oli niin ihanan tuntuinen, vaikka oli aika harmaata ulkoisesti. Sen sijaan hän katseli ympärilleen ja hymyili. Hymy aina tuli jostakin naisen huuliin. Mistä hän oli astellut oli alkanut kasvamaan tuoretta ruohoa maan pinnalle. Itse nainen ei oikein huomannut, että missä hän oli astellut alkoi kasvaa tuoretta ruohoa, joka toi eloisuuttaa vanhaan metsään.

Vaikka lintujen ääntä ei oikein kuullut ihan vanhaa metsään niin itse nyt kuunella omaa hyräilyäänsään. Se oli todella rauhaisaa naisen mieli allelle, joka ei oikein jaksannut juuri nyt ajatella nyt haltioiden ja ihmisten riitelystä. Hän ei voinnut ajatella muuta kuin rauhaa heidän välille. Miksi kukaan ei voisi elää sielä kuin täälä. Silloin kenellekään ei ole valtaa. Hyräilessään pari lintua tuli laulamaan hänen viereensä. Se oli kaunista kuunneltavaa. Vaalea hiuksinen nainen seisoi paikoillaan ja katseli lintuja hymyillen. Hän lauloi heidän kanssaan.

//Kuka vain mukaan//

ViestiLähetetty: 23 Syys 2008, 13:30
Kirjoittaja Aksutar
Tomoderuwix

Jälleen yksi ihana - tai vähemmän ihana - päivä Cryptissä. Sää oli loistava ja täydellinen ulkoiluun, mikä sopikin Tomtomin mieleen. Velho vanhus ei jälleenkään ollut tekemässä mitään elämää tärkeämpää, muuta kuin keräämässä yrttejään. Tällä kertaa häneltä puuttui punaheinää.. sitä saisi helpommin aroilta, mutta Tomtom halusi tehdä kaiken vaikeamman kautta. Sitäpaitsi, aroilta otettu punaheinä ei ollut niin voimakasta, mitä metsästä.
Punaheinää ei tietenkään kasvanut metsän vehreimmillä alueilla, joten täytyi mennä vanhaan metsään. Siellä oli kuivempaa ja muutenkin karumpaa.
Tomtomilla oli mukanaan vanha tuttu laukku, jonka sisällä hän kantoi ties mitä roinaa ja rompetta. Laukussa asui myös hänen pieni lemmikki lohikäärmeensä, Tari. Tällä kertaa Tari ei ollut laukussa, vaan lennähteli ympäriinsä Tomtomin lähettyvillä, tutkien joka paikan tarkkaan ja nappaillen silloin tällöin ötököitä suupalaksi.

Pian he saapuivatkin sopivaan paikkaan, missä kasvoi vähän punaheinää. Heinät olivat melko kuolleen oloisia ja kitukasvuisia, mutta ne kelpasivat Tomtomille. Velho kyykistyi maahan ja alkoi nyppimään heiniä irti maasta, pistäen ne nättiin nippuun ja sitoen nipun kiinni pienellä langalla, jonka jälkeen hän tiputti heinänipun syvälle laukkunsa uumeniin.
Tari pörräsi ympäriinsä ja kuunteli tarkkaan ympäristön ääniä, kunnes se kuuli hiljaista hyräilyä.
"Tari kuulee, hyräily!" Pieni lohikäärme sanoi innoissaan laskeutuessaan kivelle ja alkoi innoissaan pomppia paikoillaan.
"no sitten joku hyräilee, anna hyräillä jos kerran tykkää" Tomtom sanoi ja pysähtyi itsekkin kuuntelemaan hyräilyä hetkeksi, kunnes jatkoi taas touhujaan.
Tuskin kukaan viha mielinen nyt keskellä metsää hyräilisi, joten heidän ei varmaankaan pitänyt olla varuillaan.. näin tomtom ainakin oletti. Tari taas oli innoissaan että saisi nähdä muitankin eläviä olentoja, kuin velhon käppänän, mutta sillä ei ollut hajuakaan mistä päin äänet tulivat..

ViestiLähetetty: 23 Syys 2008, 16:51
Kirjoittaja Ay
Hyräily välillä vaihtoi äänen tasoa. Hyräilyn sävel oli aikas voimakas tunteinen ja rauhallinen. Osittain myös hieman surullinen. Linnuille ainakin se maittui todelta ihanalta. Sen sijaan hän, joka lauloi oli alkanut itkemään. Askeleet olivat myös hieman hyräilyn mukaisesti. Voimakas askeleet tulivat silloin, kun sävel oli voimakas tunteinen. Hiljalleen sävel vaihtui iloisemmaksi, kun oli enemmän lintuja, jotka lauloivat iloisena mukana. Askeleet olivat kevyt ja hyräilyn aikana nuori nainen tassi lintujen kanssa. Tassin aikana missä nainen oli kävellyt ruoho kasvoi kaniin ja samoin kukat kauniisti puhkesivat kukkaan. Suan ei huomannut laisinkaan ruoho kasvoi missä hän oli kuljennut. Askeleet veivät kauemmaksi uudemmasta metsästä.

Astellessaan uusille paikoille niin eloisuus kasvoi myös. Vanhat kannot muuttuivat kauniimmiksi missä oli koristeena sammalta. Kasvoillaan oli hymy, joka antoi iloisuutta leikkimään lintujen kanssa ja olemaan oma itsensä kanssa. Hän hyväksyi itsensä kuka oli, vaikka perhe ei oikein hyväksynyt asiaa. Se toisaalta harmmitti todella paljon Suania. Hyräily hiljalleen sammui vanhan metsän taustasta. Punarintainen lintu lenteili pienen lohikäärmeen ylle. Ja alkoi laulamaan omilla puheella mitä osasi sanoa. Hetkeä myöhemmin punarintainen lintu lensi suoraan Suanin rormeen ja kumartui naiselle enennen kuin lensi pois. Pieni kyynel vierehti naisen posken kautta maahan, jonne kasvoi pieni punainen ruusu.

ViestiLähetetty: 04 Loka 2008, 12:17
Kirjoittaja Aksutar
Tomtom

Tomtom kuunteli hiljaa itsekseen jostain läheltä tulevaa hyräilyä, samalla kun sitoi viimeistä heinä nippua kasaan. Hyräily kuulosti rauhalliselta, joskin hieman surulliselta. Se vaihtoi äänen tasoa aina välillä. Tari puolestaan halusi nähdä äänen aiheuttajan. Se oli nyt liian ylivilkas nauttiakseen äänestä, vaikka se pitikin musiikista. Sillä oli tapana hyräillä itsekseen sillointällöin, matkalaukussa kun ei ollut muuta tekemistä.
Pian hänen ympärilleen tuli pörräämään punarintainen lintu. Tari seurasi sitä katseellaan erittäin tiiviisti ja oli lähellä lennähtää sen kimppuun, kunnes lintu lennähtikin jo pois. Tari tuijotti linnun perään, kunnes vilkaisi nopeasti Tomtomiin tämän napsauttaessa laukkunsa kiinni ja nousten ylös.
"noin, asiamme täällä on hoidett.. mihin sinä nyt?" Tomtom aloitti mutta keskeytti lauseensa uuteen kysymykseen, Tarin lähtiessä lentämään linnun perään.
Tari lenteli oksien lomitse ja laskeutuikin pian yhdelle oksalle, tuijottamaan naista, joka ilmeisimmin oli hyräillyt äsken. Lintu oli lentänyt naisen sormelle ja kumarsi nyt pienesti hänelle, ennen kuin lensi pois. Tari jäi nyt tuijottamaan naista ja katsoi kuinka tämän poskelta tipahtaneesta kyyneleestä kasvoi pieni punainen ruusu maahan. Salamana Tari syöksähti Ruusun kimppuun ja oli repiä tämän maasta, mutta Tomtomin ääni pysäytti hänet.
"Annahan olla Tariseni, ei revitä kukkia turhaan maasta. Anteeksi, pikku lemmikkini on hieman energinen aina kun pääsee pois laukusta" Tomtom sanoi, pahoitellen pienesti Tarin käytöstä.

ViestiLähetetty: 05 Loka 2008, 17:38
Kirjoittaja Ay
Hellästi hän antoi linnun lentää sormesta pois. Hänen vihertely loppui, kun naista alkoi ihmetyttää miksi linnut kaukoontuivat hänestä. Hän pelkäsi, että hänessä olisi jotakin pelottavaa. Se oli alkoi häiritseä, jonkun verran naista.
Hän muutenkin tunsi, että jotain oli tekeläistä lähistöllä, josta hän ei osannut sanoa. Suan säikähti kunnolla, kun hänen eteensä tuli outolainen otus. Jota hän katsoi säikkyneenä ja pienesti pelokkaana. Hän ei ole ennen joutunut kohtamaan sellaista otusta mitä oli hänen edessäänsä. Toisaalta Suan oli surillinen, koska äsken syntyi hieno kasvi minkä toinen oli tuhonnut. Uusista kyynelistä syntyi pari muuta uutta ruusua minkä se uudemman kerran tuhoaa. Pienesti hän hätkähti, kun kuului ääntä. Puheen äänen nainen kääntyi. Naisen katseessa oli pelkoa. Kuitenkaan omasta suusta ei tullut yhtään mitään, kun kauhu oli kangistanut hänet.

//Tönköinen ja lyhyt//

ViestiLähetetty: 16 Loka 2008, 13:23
Kirjoittaja Aksutar
Tomtom

Tomtomin nähdessä tytön kasvot hän hymyili lempeästi ja kopautti kepillään maahan. Kepistä lähti pieni värähtelevä liike maahan, joka kasvatti heidän ympärilleen kymmeniä, jopa satoja pieniä kukkasia jotka toivat vanhaan metsään pienen väri läikän. Se oli kuin keidas aavikolla. Tari oli laskeutunut kiltisti Tomtomin laukun päälle ja katseli pää kallellaan, erittäin söpösti ympärilleen. Se tosin ei mitenkään hätkähtänyt Tomtomin tempusta, kyllä hän tiesi että hänen omistajansa pää elementti oli Maa.. ja siihen totta kai kuului kaiken maailman kasvit ja puut, oli Tari nähnyt paljon suurempiakin taikoja mitä tämä.
"älä suotta pelkää tyttöseni, mitä vanhus nyt voisi tehdä?" Tomtom aloitti hymyillen "Minun nimeni on Tomoderuwix, tulen kaukaa vuorien takaa. Tämä tässä on lemmikkini ja pikku apurini, Tari. Ei meillä ollut tarkoitus sinua pelästyttää saatika häiritä" Tomtom kertoi ja Tari nyökytteli päätään isäntänsä puheiden mukaan.
"mikäs neidon tänne kuolleeseen metsään tuo?" Tomtom kysyi ystävällisesti, vilkaisten samalla ympärilleen, tarkistaen että tyttö varmasti oli yksin... ties vaikka tällä olisi ollut vihainen seuralainen jossain lähellä.

ViestiLähetetty: 16 Loka 2008, 16:54
Kirjoittaja Ay
Nainen valpastui kokonaan, kun mies taikio maahan kukkia ja ruohoja silmien kannattomaan. Hän ei voinnut mitenkään uskoa miten kauniisti mies oli taikonut. Katseet katsoivat koko eri suuntiin. Hämmästynyt ilme, mutta rauhallinen ja iloinen saattoi nähdä naisen kasvoista. Miehen sanat sen sijaan meni hiukan ohi korvien tästä kauniistä asiasta. Paikalla seisominen naiselle vaan täytyi astella jonkun verran. Illusioon hän ei uskonut olevan. Kuitenkaan Suan ei hieraissu silmiäänsä.
" Vau! Todella loistavaa. Olet hieno velho. " Suan sanoi.
Katsoessaan vinhaa vauhtia oli ihme, että hiuksissa olevat lehdet pysyivät paikoillaan, eikä tippunut maahan. Käännelessään päätänsä saattoi hänestä huomata halitia maiset korvansa, mutta muuten korvat pysyivät hiuksien alla piilossa. Lopulta hän jäi paikolteen ja katsoi miestä.
" Ei se sitä katso, että vanhus ei voisi tehdä pahaa. " Suan puhesi.
Lopulta hän kääntyi kokonaan mieheä vasten ja niijasi syvään esitelessään itsensä samalla:
" Suan hiljaisista metseistä. " Hän esitteli nimensä.
Esiteltyään hän nousi niijauksesta. Lempeästi hän hymyili miehelle. Hymy ei loppunut mitenkään naisen ilmeestään, jos ei pahasti satuta.

ViestiLähetetty: 19 Loka 2008, 17:08
Kirjoittaja Aksutar
Tomtom

Tomtom kyllä huomasi että nainen oli haltia, vaikka ei tämä korvia nähnyt kuin vilaukselta. Kyllähän sen jo huomasi tytön olemuksesta ja ulkonäöstä.. ja oli todenmukaisempaa että metsässä liikkui haltianainen kuin ihmisnainen. Siinä samalla kun nainen oli ihmetellyt kukkia, Tari oli sukeltanut takaisin laukkuun ja näin ollen oli poissa pelistä, kunnes taas päättäisi tulla haukkaamaan raitista ilmaa.
Nainen esitteli itsensä Susaniksi. Tomtom nyökkäsi pienesti Susanin niiaukseen, mutta ei itse voinut kumartaa.. selkähän siinä menisi, ainakin vanhukselta.
"jaa jaa.. no, hauska tavata. Minnekkäs päin olet menossa tyttöseni? Mikäli haltijakylä on suuntanasi, voit liittyä minun seuraan. Matkaseurasta ei koskaan ole haittaa, ainakaan näin vanhalle ihmiselle" Tomtom selitti hymyillen ja välillä naureskellen, samalla kun nosti laukkunsa ja lähti hitain, mutta varmoin askelin kävelemään eteenpäin, vilkaisten Susania, mikäli tämä tulisi hänen mukaansa.

// anteeksi, nyt tulee lyhttä tekstiä T_T //

ViestiLähetetty: 19 Loka 2008, 22:06
Kirjoittaja Ay
Suan oli aivan varma, että hän ei ole ikinä nähnyt noin hauskan tyyppistä vanhusta, joka saa mielessäänsä nauruksi. Todella mukavaa oli miehen seurassa, vaikka oli jonkun verran pellokkaita ajatuksia. Kuitenkaan hän ei oikein osannut verrata niitä ulkoiselle kuorelle tai puhumalla toiselle. Sen sijaan hän oli hyvin hiljaisen näköinen. Miehen kysyessään minne hän olisi matkalla. Oikeastaan hänellä ei ollut hajuakaan minne hän oli menossa. Hänellä ei ollut minkäälaista päänmäärää. Hetken hän mietti voisiko hän piipahtaa haltia kylässä. Viime vierailusta oli todella paljon aikaa mennyt. Mikä estäisi häntä menemästä mukaan.
" Ei minulla ole ollut minkaalaista päämään ja mielellään liityn teidän seuraan haltiakyläänsäti siitää pidemmäksi aikaakin, jos suotte. " Suan sanoi.
Lempeästi hän hymyili vanhukselle. Edelleen hän oli hämmästynyt miehen taikuudesta niin kauniiksi mies oli taijonnut tämän paikan.

ViestiLähetetty: 26 Loka 2008, 12:59
Kirjoittaja Aksutar
Tomtom

"sepä mukavaa" Tomtom sanoi Susanin tullessa mukaan.
Tomtom oli aina ollut melko sosiaalinen persoona, mutta sitli hän ei viihtynyt itseään vanhempien tai samanikäsiten kanssa.. nuoret henkilöt olivat paljon eläväisempää ja mukavampaa seuraa! Ja yleensä nuorilta sai enemmän kunnioitusta mitä vanhemmilta.. tosin olihan niitä poikkeuksiakin muiden joukossa, mutta niistä nyt ei sen enempää.
Vanha metsä alkoi pikku hiljaa jäädä taaksepäin ja metsä vaihtui tuoreempaan ja elävämpään sorttiin. Täällä oli paljon enemmän elämääkin, pikku lintuja lenteli siellä täällä ja niiden laulu täytti koko metsän aina iltaan asti. Myös pieniä eläimiä saattoi nähdä vilistämässä siellä täällä, kuten oravia ja hiiriä.
Tomtom käveli melko reippaasti, vaikka olikin jo vanha, mutta silti se kävely sujui. Tosin hän joutui käyttämään kävelykeppiä apunaan ja silloin tällöin pysähtelemään.
"noo, kerroppa, mitäs sinä vanhassa metässäs teit? Siellä ei pahemmin liiku ketään, ainakaan minun tietääkseni. Itse olin hakemassa yrttejä, mutta sinä tuskin yrttien perässä siellä juoksit?" Tomtom aloitti heidän kävellessään.

ViestiLähetetty: 26 Loka 2008, 22:43
Kirjoittaja Ay
Mies oli aika rauhallinen ja hiljainen kaveri naisen mielestä. Ihan kuin hän ei olisi ottanut naisen sanomisen tossissaansa. Naisen mielessä kävi myö se, että mies olisi varmaakin halunnut mennä yksin ja kohteliaasti oli kysynnyt matka kumpania. Ajatuksensa muuttu nopeasti, kun Tomtom kysyi miksi hän ollut täälä kuoleessa metsässä. Hänen täytyi mietti miten hän voisi oikein vasta ja ennen sitä miksi oli tullut tänne. Kertoisiko totuuden tai pieneen valkovalheen. Hetken aikaa hän puhui hänelle vastauksen.
" Oikeastaan jalat toivat tänne, kun tulin tänne muistin, että voisin hakea yhtä rohdon ainetta. " Suan sanoi.
Sanottuaan hän kääntyi katsomaan vanhempaa miestä.

ViestiLähetetty: 28 Loka 2008, 16:41
Kirjoittaja kuutamo
// tungen vähitellen mukaan :) //

Aaron.

Nuori niittykansalainen makasi huomaamattomasti yhdellä tammen oksalla. Tämä oli alkanut vahtia tuota pariskuntaa heti kun Aaronin silmät olivat iskeytyneet liikkuviin hahmoihin. Hän alkoi pyöritellä erikoista keihästään hiljaisuudessa kun tuuli hyväili hänen poskeaan. Hän tietenkin mietti keskeisiä kysymyksiä noista kahdesta muukalaisesta.'Mitäköhän he ovat tekevät esi-isien kuolleessa metsässä..'' Johtopäätöksien jälkeen hän päätti heidän olevan harmittomia matkaajia.Nuorukaisen keihäs pysähtyy liikkeessä, ja Aaronin katse kiinnittyy vierelleen pomppineeseen kauriiseen. Hetken pääteltyään tämän kelpo saaliiksi, hän heittää puukkonsa kauriin kaulahermostoon, tappaen tämän vähillä kivuilla.'Ada voisi kyllä kaivata noita kahtakin... mutta olisikohan tarpeen tappaa kaksi viatonta. olentoa?' Aaron miettii katselleessaan parin liikettä.Vasta hetkien päästä hän huomaa, että keskityksen herpaantuessa hljaisuudesta hän alkoi puhua ääneen ajatuksensa,joka on salamurhaajan kaikista pahin virhe.

ViestiLähetetty: 02 Marras 2008, 14:02
Kirjoittaja Aksutar
Tomtom

"vai että jalat toivat.." Tomtom totesi Susanin perässä ja kuunteli kun tämä alkoi puhumaan rohdoista.
Tomtom vilkaisi ylös Susaniin kun tämä vilakisi häneen, naurahtaen sitten pienesti.
"mitäs rohtoa sinä sitten olet hakemassa? Ties vaikka minulla olisi sitä ainetta jo." Tomtom sanoi jatkaen matkaansa yhä.
Hän oli nyt päättänyt mennä haltijoiden kylään, hitaasti mutta varmasti. Voisihan hän aina tehdä katoamistemppunsa ja ilmestyä haltijoiden kylään ykskaks, mutta aina ei pitänyt käyttää helpointa tietä. Sen Tomtom oli oppinut jo ajat sitten ja opettanut sen oppipojalensakkin. Helpointa tietä käyttäen ihminen tulisi vain heikommaksi ja heikommaksi, ei välttämättä fyysisesti mutta henkisesti.
Tomtom saattoi olla vanha ja hupsu, mutta tyhmä hän ei ollut. Hän aisti että lähettyvillä oli ylimääräinen henkilö. Missä ja miksi, sitä Tomtom ei osannut sanoa, eikä häntä oikeastaan kiinnostanutkaan. Joten matka jatkui yhä vain kauemmaksi vanhasta metsästä.

ViestiLähetetty: 03 Marras 2008, 12:53
Kirjoittaja Ay
Suan viihtyi todella hyvin iäkkäämän miehen seurassa. Yleisetsi hän tuli paremmin toimeen, jotka olivat huomattamasti häntä vanhempi henkilö. Sen sijaan sille hän ei voinnut mitään, että hän tuli toimeen vanhempien ikäsiten kanssa. Hän naurahti pienesti miehen jatko sanoille.
" En sille voi, että kalat toivat minut tänne. " Suan sanoi.
Kasviksen minkä hän oli siinä määrin tullut toisena osapuolina. Raskaati hän huokaisi, kun tiesi, että mitä etsi ei löytyisi helposti.
" Se sellainen, kuin Húél-S´réus. Uskoisin, että et ole kuullut sellaista kasvia, mitä ei voi kesyttää. " Suan sanoi katsoen pienesti Tomtommia.
Astelessaan haltia kylään päin hän vaistosi, jokun muunkin olevan paikalla. Nopeasti hän käänsi katseensa sinne suuntaa mistä he olivat lähteneet.
" Minusta tuntuu, ettemme ole ainoita, otka liikkuvat täälä. " Suan sanoi hiljaa Tomtommille.
Jonkinlaisen kylmän vireen hän tunsi luissaan, kun oli katsonnut taakse.

ViestiLähetetty: 22 Marras 2008, 12:48
Kirjoittaja kuutamo
Aaron

Aaronin virhe oli saanut noiden kahden henkilön vaistot valloilleen. Yllätykseen oli siis vain pieni mahdollisuus.Peura liikautti vielä takajalkaansa vaivalloisesti kuin potkuna Aaronin jalkaa kohti. Mutta eläimen jalka jäi turvallisen matkan päähän. Mies hyppii vaivattoman näköisesti puusta puuhun kohti kaksikkoa. Hänen keihäänsä väistelee väistää oksia ja risuja, jotka pitäisivät meteliä...

Aaronin vihdoinkin päästyä varjoisen puun luo tämä laskeutuu kyyryasentoon valmiina loikkaamaan noiden kahden kimppuun. Hiljaa tämä sivelee myrkkyä puukkoonsa ja kiinnittää sen ranteeseensa.Vähän ajan päästä nuoren niittykansalaisen mieli syytää ajatuksia tämän päähän..

'Mutta... miksi..?'

Taas, tuo ajatusten tulva herpaannuttaa keskittymisen muuhun, ja Aaronin keihäs tippuu muutaman sentin päähän iäkkään miehen nenästä.

// en oo vastaillu kun kone oli huollos :(