[[Sovittu med Suskari ja häen hahmonsa Zaran kanssa. Ja otsikointi hallussa taas paremman kerran xD]]
Kija
Pikkuotus tepsutteli pitkin metsiä, välillä pysähtyen nytkähtäen ja katsoen ylös taivaille. Sieltä kuului ääniä välistä, muttei varmaan mitään tuulta pahempaa. Yksi nyyhkäisy pääsi pienen pieneltä Kijalta, joka kyyristeli välillä, ja pinkaisi juoksuun ettei mikään vain söisi häntä. Pimeää, ja yksinäistä. Lopulta pikkuinen juoski niin lujaa eteenpäin silmät kiinni, että meni tyhmänä törmäämään puuhun. Se pyllähti maahan, ja alkoi heti niiskuttaa, vieden tassunsa kuonon päälle. Missä kaikki oli? Silmäluomien alle pyrki kosteaa, eikä Kija tehnyt paljoakaan sen estämiseksi. Pikkuinen veti vielä pitkään henkeä, ennenkuin alkoi itkemään niin että kuului Hän ei voinut sille mitään, häntä itketti, ja silloin kaikki pitäisi se ilmoittaa kaikkien kuultavaksi. Ja varmasti kuuli, muttei tullut häntä lohduttamaan.
"Äitiii...", tuo ulisi hiljaa, ja toivoi jonkun tulevan, nuolaisevan hellästi kuonosta, ottavan syliinsä ja heijaavan uneen. Ja kaikki olisi täydellistä, enää hän ei törmäilisi, ja olisi niin kiltti pikkulapsi, auttaisi kaikessa, kunhan joku tulisi. Kuka vain... Lopulta hillitön itkuparku loppui, ja hiljeni nyyhkytykseksi. Miksei... Miksei täällä ollut ketään Kijan seuraksi?