Sivu 2/6

ViestiLähetetty: 06 Marras 2009, 14:23
Kirjoittaja Dogster
Splinter

Eh tiedän kyllä, mutta en ole varma, saanko viedä sinua sinne puolueettomille ei yleensä kylää näytetä., Splinter mutisi hieman nolostuneena. Tässä oli pojan henki kyseessä, mutta hän oli selvinnyt samanlaisista vammoista ihan itsekkin, ja vielä hän oli hengissä. Tosin, nyt taisi olla pahempi hätä.
Jos saisimme kiinni haltian, joka voisi hieman neuvoa, hän mutisi hieman unisena. Hän taisteli kaikin voimin väsymystä vastaan, jonka verenpuute ja äskeinen tuska olivat aiheuttaneet. Jos he törmäisivät nyt haltiaan, voisi Splinter selittää tilanteen ilman, että kummallekaan kävisi huonosti. Kannatti olla kaksi kielinen... Tai, no, oikeastaan kolmikielinen. Mutta tässäkin oli jippo: jos he tosiaan menisivät kylään, saisi Arathet tietää mitä Splinter oli puuhaillut. Ei siinä mitään, mutta loukaantuneena palaaminen ei oikein kiinnostanut.
"Arathet hirttää minut...", hän naurahti kuivasti. Hehheh, tuskin nyt sentään, mutta läksytykset tulisivat silti.

ViestiLähetetty: 06 Marras 2009, 23:41
Kirjoittaja Akselmo
Hun-Tra

"Voin minä ulkopuolellakin odottaa jos se siitä kiikastaa. Ja tässä on sitäpaitsi sinun elämäsi kyseessä." Hun-Tra sanoi ja istahti pojan viereen. "Ei, kyllä sinun on näytettävä tie sinne. Minä en halua että kuolet.." Hän sanoi hieman surullisena. "Kuka on muuten tämä Arathet..?" Hun-Tra kysyi kallistaen päätään.

ViestiLähetetty: 07 Marras 2009, 16:29
Kirjoittaja Dogster
Splinter

Splinter pysyi hiljaa, kun ei oikein osannut sanoa mitään. Ei nin että hän olisi uskonut Hun-Tran olevan petturi, hän luotti tuohon sen verran, mutta eräänlainen vara piti aina pitää. Aina. Splinter kurtisti kulmiaan, miettein mitä sanoisi, kun Hun-Tra sanoi että voisi odottaa ulkona. Kävisiköhän se? Ehkä liskomiehen kannattaisi odottaa paaaljon kauempana... Mutta sitten tuli kysymys, johon Splinter purskahti nauruun. Kevyeen ja väsyneeseen sellaiseen, mutta purskahti silti.
"Arathet on se haltia, joka otti minut luokseen asumaan... Tai sanoisiko, että hän tarjosi minulle kodin.", Splinter selitti asiaa niin hyvin kuin vain osasi. Tuo oli tarjonnut kodin... haltioiden linnasta.
"Hän pelasti henkeni, vaikka se oli vasta toinen kerta, kun tapasimme. Hän tosiaan on erillainen haltia... Uskalsi pistää henkensä likoon ihmispennun takia.", poika hiljeni, hymyillen hieman. Tosiaan, aika erikoista... Mutta mitäköhän Art sanoisi, jos kuulisi pojan kuolleen verenhukkaan keskellä metsää?
"Hyvä on, näytän tietä, mutta vain jonkin matkaa. Toivottavasti törmätään haltioihin, niin saan viedä sinut ehkä jopa kylälle asti.", Splinter totesi, nousten sitten haparoiden seisomaan. "Ugh..."

[[Kutsutaanko kolmas pelaaja, jolla ois haltia?]]

ViestiLähetetty: 07 Marras 2009, 23:49
Kirjoittaja Akselmo
Hun-Tra

Hun-Tra hymyili kun Splinter kertoi Arathetista. "Hyvä että hänenlaisiaan haltijoita on olemassa.." Hun-Tra sanoi. Hän tuki Splinteriä että tämä pääsisi ylös. Sitten kaksikko lähti matkaamaan.


//Otetaan vaan kolmas pelaaja, tulee paljon helpompaa. :D (lyhyt viesti :S)

ViestiLähetetty: 10 Marras 2009, 19:32
Kirjoittaja Dogster
Splinter

Splinterin jalat horjuivat pahan kerran, mutta eteenpäin oli mentävä. Hän meni eteenpäin melkein pelkästä sisusta, jota hän sai aina tälläisissä tilanteissa jostain tuntemattomasta lähteestä sisältää. Toorukin alkoi taas valittaa, mutta ponnettomasti... olikohan tuoltakin happi lopussa? Metsä alkoi muuttua vehreämmäksi, he olivat pääsemässä varsinaiseen metsään piakkoin. Vielä olisi kyllä matkaa... Poika horjahti taas, onneksi Hun-Tra oli siinä. Splinter antoi yhden väsyneen ja kiitollisen katseen liskomiehelle, ennenkuin katsoi taas eteensä.
"En muistanutkaan... Että sinne on näin pitkä matka jalkaisin...", hän mutisi samalla, kun otti taas askeleen.

[[Lyhyttä miultakin... Mutta Yan, ole hyvä ^^]]

ViestiLähetetty: 10 Marras 2009, 21:54
Kirjoittaja Yan
Ea

Ties montako päivää siitäkin oli, kun Ea oli viimeksi päässyt ammuskelemaan jousellaan metsään huvikseen. Nuori haltianeito oli onnesta tohkeissaan painellessaan kevyin loikin yhä syvemmälle metsään. Ehkäpä saisin jotain ruokaakin pyydystetyksi, Ea tuumi hiljaa mielessään ja mutristi suutaan vatsan taas huutaessa nälkäänsä. Hän ei ollut syönyt sitten toissapäivän, ja silloinkin ateria ei ollut ollut mitenkään ruhtinaallinen. Olihan Ea tottunut harvinaisen hyvin niukkaan elämäntapaansa, mutta joka kerta kun hän ajatteli kunnan ruokaa hänen vatsansa alkoi valittaa.

Haltia kiihdytti vauhtiaan ja kiipesi vikkelästi kuin orava erääseen puuhun, jatkaen matkaansa eteenpäin, heilauttaen itsensä reippaasti oksalta toiselle. Siinä meinasi nuoliviinistä nuolet pudota, ja Ea hillitsi vauhtiaan. Tyttö ei ollut voinut purkaa energiaansa parin päivän aikana mihinkään, joten pakostahankin sitä oli hieman ylienerginen. Eaa hymyilytti. Opettaja oli aina paheksunut vilkkautta. Kun Ea viimein näkisi taas häntä, tyttö oli varma että saisi opettajaltaan korville. "Liika energisyys on haitallista. Keskittyminen herpaantuu ja asiat lipuvat pois mielestä", opettaja oli sanonut. Tosiaankin, kaikki päässä liikkuneet asiat häilyivät samantien pois mielestä Ean haistaessa verta. Verta? Se ei ollut eläimen verta, ainakaan kokonaan. Haltia pysähtyi yhdelle oksalle hetkeksi nuuhkimaan ilmaa varuillaan. Oikea käsi siveli vaistomaisesti olalle kiinnitettyä hunnijousta. Oliko tiedossa vihollinen, vai haavoittunut ystävä?

Ääneti Ea siirtyi oksalta toiselle ja jäi hiljaa odottamaan. Hän oli jo niin syvällä metsässä että puut olivat kaikkialla tarpeeksi reheviä, jotta niiden oksien taakse oli lapsellisen helppo piiloutua. Hetken kuluttua veren haju voimistui ja näkyviin raahautui omituinen liskon näköinen olento, jonka perässä raahautui nuorehko mieshenkilö, joka oli selvästikkin haavoittunut - ja pahasti. Tässä vaiheessa Ea ei kuitenkaan vielä liikahtanutkaan vaan kuunteli noiden kahden keskustelua tarkkaavaisesti. Todettuaan puheiden perusteella kaksikon vaarattomaksi, haltiatyttö hyppäsi alas puusta, vain parin metrin päähän noista kahdesta. "Tuota... Näytätte lievästi sanottuna apua tarvitsevilta", Ea aloitti hieman tönkköisesti ja puhalsi osan mustista pitkistä hiuksistaan pois silmiltä. Normaalin näköisen miehen haava vaikutti Ean silmissä erittäin pahalta. Tyttö nosti katseensa kädestä kaksikon kasvoihin ja hymyili pienesti. Ainakin he olivat vaarattomia, siitä Ea meni takuuseen. Ja apua tarvitsevia Ea oli aina valmis auttamaan.

//Kiitos kiitos n_n Toivottavasti tämmöinen väliintulo kelpaa//

ViestiLähetetty: 11 Marras 2009, 14:06
Kirjoittaja Akselmo
Hun-Tra

Kuullessaan naisen äänen Hun-Tra pysähtyi ja katsahti taakseen. Sievä haltianeito oli heidän takanaan. "Apu kyllä kelpaisi." Hun-Tra sanoi ja yritti hymyillä. Sitten Hun-Tra kysyi Splinteriltä: "Jaksatko sinä kävellä koko matkaa? Voin myös kantaa sinut jos et.." Sitten hän käännähti kohti tätä haltiaa. "Voit auttaa meitä jos tiedät jonkun lääkärin, tai olet itse sellainen.. Splinterin käsi repeytyi kun susi raateli sen. Hän kuolee verenhukkaan jos emme saa ammattiapua.. Ja tosiaan, minun nimeni on Hun-Tra." Hän sanoi ja esitteli itsensä.

//Hieno väliintulo! :D Itselläni jäi taas viesti hieman lyhyeksi.. :/

ViestiLähetetty: 11 Marras 2009, 15:28
Kirjoittaja Dogster
Splinter

Jalat meinasivat pettää taas alta, kun Tooru rääkäisi, että Splinter oli typerä, laiska ja sisuton hölmö. Se sai Splinterin sisäisen voimavaraston avaamaan taas oviaan, ja poika jaksoi taas jonkun matkaa... Taisi Tooru tietää, miten Splinteriä käsitellä. Splinter keskittyi niin kovasti jalkojensa liikutteluun, ettei huomannut ollenkaan naista, ennenkuin tuo puhui. Velhonalku käänsi päätään äänen suuntaan, ja yritti hymyillä kiltisti. Tosin hymyyn sekoittui aimo annos kipua... Hun-Tra onneksi selitti tilanteen, ettei Splinterin tarvinnut käyttää väheneviä voimiaan.
"Tosiaan, minä olen Splinter, kuten Hun-Tra sanoi...", hän naurahti väsyneesti, katsoen tarkemmin eteen tullutta naista. Kai tuo oli haltioiden puolella? Ei olisi ensimmäinen kerta, kun haltia tai puolihaltia olisi toisella puolella... Sama koski myös ihmisiä, kuten oli saatu Splinteristä huomata.
"Kai olet haltioiden puolella?", hän kysyi varmistaakseen, vaikka päässä huippasi pahemman kerran... Näkökentän reunat olivat tummenemassa, vaikka poika kuinka yritti keskittyä. Haava käsivarressa tuntui turtuneelta, hän oli tottunut jo sen kipuun... Mutta ilman verta liikkuminen raastoi enempi.

[[Jep, miunkin puolest viel tervetuloa ^^]]

ViestiLähetetty: 12 Marras 2009, 21:24
Kirjoittaja Yan
Ea tuijotti kaksikkoa hieman oudoksuen. Toisen tilanne vaikutti vakavalta, mutta siltikin haltia ei osannut muuta kuin seistä hetken paikallaan ja tarkkailla noita kahta kysyvä ilme kasvoillaan. Hun-Tra'ksi itsensä esitelleen henkilön lyhyen selostuksen jälkeen Ea pääsi viimein kartalle tilanteesta. "En ole lääkäri, mutta arvelen vahvasti, että minusta voisi olla hyötyä", tyttö sanoi hymyillen hieman ja käänsi sitten katseensa haavoittuneeseen. Hänen nimensä oli siis Splinter. Hauska nimi, Ea ajatteli lievästi huvittuneena, mutta karisti ajatuksen samantien pois.

Ea siirtyi aivan noiden kahden eteen ja hipaisi sormenpäillään Splinterin haavoittunutta kättä. "Näyttää pahalta, ja ilmeestäsi päätellen siltä se myös tuntuu", haltia hymyili sievästi ja katsahti tuota silmiin. "Tämä voi tuntua sitten aika pahalta." Ea ei ollut ennen joutunut oikeastaan hoitamaan kenenkään muun haavoja, aina ne haavat oli löytyneet omasta eikä jonkun toisen kehosta. Nuori haltia irrotti ilmeisimmin nahasta tehdyn ruskean vyön ympäriltään ja poimi kaikki tavaransa siitä, ennen kuin kiristi sen Splinterin käden ympärille, havaan yläpuolelle, niin tiukalle, ettei veri päässyt enää kiertämään muualta ruumiista käteen. "Olisi helpompaa jos istuisit maahan hetkeksi", Ea tuijotti Splinteria suoraan silmiin omilla vihreillä silmillään, tokaistessaan lauseen.

ViestiLähetetty: 13 Marras 2009, 23:03
Kirjoittaja Akselmo
Hun-Tra

Hun-Tra piti tästä haltiasta. Hän oli ystävällinen ja auttavainen. Toivottavasti hän osaa viedä Splinterin hoitoon.. hän ajatteli. Hun-Tra auttoi Splinteriä istumaan alas. "Voinko auttaa jollain tapaa?" Hun-Tra kysyi haltianeidolta ja Splinteriltä. Hän halusi olla hyödyksi eikä katsoa vain sivusta.

//Nyt on tosi paha inspiraatiovajaus menossa, en keksi paljoa mitään.

ViestiLähetetty: 14 Marras 2009, 12:22
Kirjoittaja Dogster
Splinter

Splinter päätti luottaa haltiantapaiseen, vaikka Tooru vielä vihjailikin vahvasti. ärsyttävää tuommoinen, vihdoin ja viimein joku haluaa auttaa, ja Toorun mielestä se oli paha merkki? Nainen sipaisi Splinterin haavaa, ja poika hymähti, vaikkakin se tekikin pahaa.
"Harvemmin miltein irtirevitty käsi tuntuu hyvältä...", hän mutisi toispuoleisen hymyn kanssa, ja istuutui alas Hun-Tran auttelemana. Splinter antoi kiitollisen hymyn toverilleen, tai pikemminkin kaverilleen tai ystävälleen. Miten sen otti, eivät he olleet tunteneet kauhean kauaa toisiaan, mutta hyvissä väleissä he olivat.
No, käsi sai aikamoisen kohtelun, mutta pakko myöntää, että se toimi. Tuo varmasti tiesi, mitä teki...
"Eh... En kyllä keksi mitään. Olen aika surkea näissä puuhissa...", Splinter naurahti surkeasti, kun Hun-Tra kyseli, voisiko mitenkään auttaa. Yleensä poitsu teki kaiken yksin, joten kaksi auttamassa... Se oli outoa. Varsinkin, kun toinen auttajista oli naispuolinen. Ei Splinter ollut ennen ollut naisen paikattavana. No, uusia kokemuksia joka päivä, neh?

ViestiLähetetty: 14 Marras 2009, 18:26
Kirjoittaja Yan
Splinterin päästyä maahan istumaan, Ea polvistui tämän viereen ja otti maasta vyöstä irrottamansa pussukan. Samalla kun haltia kaivoi pussiaan, joka vaikutti loputtoman tilavalta, hän aukaisi suunsa. "Olen muuten Eámanë", hän sanoi irrottamatta katsettaan pussin sisällöstä. "Mutta voitte kutsua nimellä Ea", tyttö jatkoi löydettyään pussista pienen purkin, joka tuskin oli paria tuumaa leveämpi.

Samalla kun Ea avasi purkin ja kaatoi sen sisällön kämmenelleen, hän vilkaisi Splinteriä. Tuo oli niin nuori vielä, alle 20 vuotta ihmisten vuosissa, haltia arveli. Suloinen kyllä, omalla tavallaan, Ea ajatteli ja tajutessaan viimein mitä oli ajatellut, laski äkkiä katseensa pois Splinteristä. Olet ollut liikaa ihmisten seurassa, muutut pian hulluksi! Haltia tarttui uudestaan Splinteriä kädestä ja levitti kämmenellään olevat pieneksi jauhetut siniset lehdenpalaset toisen haavaan. Ea tiesi, että kohta poika saattaisi huutaa, sillä yrtit joita hän oli juuri pistänyt tuon haavaan, kirvelivät niin äärettömän valtavasti, että kymmenen sekunnin tuska oli melkein silmitön. Vaikka poika olisi alkanut huutamaan kivusta, Ea ei olisi sitä kuullut, sillä hän tuijotteli vain maahan. Minkä takia hän oli alkanut kiintymään melkein jokaiseen ihmiseen jolle hän puhui? Täysin päätöntä. Ja typerää. Ehkä hän oli tosiaankin viettänyt liikaa aikaa ihmisten kanssa. Ja nyt hän paikkasi haavoittuneen ihmisnuorukaisen kättä, aivan kuin olisi hänen velvollisuutensa pysähtyä ja auttaa tuntematonta.Mutta sellainen hän oli. Hän ei voinut katsoa vierestä kun näki johonkin omaltatunnoltaan hyvään ihmiseen kohdistuvan jotakin ikävää, mihin hän itse saattoi vaikuttaa.

Ea palasi maan pinnalle varmaan minuutin mittaisen tauon jälkeen. Haltia hymyili jotenkin vienosti ja katsoi uudestaan Splinterin kättä. Verta ei enää vuotanut.

ViestiLähetetty: 17 Marras 2009, 17:35
Kirjoittaja Akselmo
Hun-Tra

Hun-Tra tunsi olonsa hyödyttömäksi. Hän ei tiennyt mitä tehdä joten katseli vaan vierestä kun Ea otti yrttejä purkisa. Hän pysyi hiljaa mutta mietti mitä yrttejä ne mahtoivat olla. Hän ei uskaltanut oikein puhua vaan istui hiljaa. Sitten hän tunsi väsymyksen. Se iski todella lujaa. Häntä väsytti koska oli ollut jalkeilla monta tuntia mutta hän piti itsensä ylhäällä ja virkeänä. Hun-Tran teki mieli lukea isänsä päiväkirjaa.
Kun Splinterin verenvuoto tyrehtyi, Hun-Tra tunsi itsensä erittäin iloiseksi ja antoi Ealle iloisen katseen. Hän halusi kiittää mutta se olisi tuntunut jotenkin oudolta kiittää toisen puolesta.

ViestiLähetetty: 17 Marras 2009, 18:05
Kirjoittaja Dogster
Splinter

Splinter jouti tosissaan puremaan hampaat yhteen, kun Ea pisti sitä sinistä jauheen tapaista suoraan haavaan. Tälläinen ei saisi huutamaan, ei varmana saisi! Poika käytti melkein kaiken tahdonvoimansa, ettei alkaisi ulista, mutta ilmeestä näki, että tiukkaa teki. Yksi syy, miksei Splinter huutanut, oli loistava siedätyshoito, kipu joka iski niin lujaa, ettei voinut edes huutaa. Se oli niin loistava siedätyshoito kipua vastaan, että ei ihme ettei hän nytkään huutanut.

Mutta yrtit toimi, Splinteriin ei enää sattunut paljoakaan sen jälkeen. Ja lisäksi verenvuoto lakkasi. Poika hieman puuskutti, hän oli joutunut pidättelemään henkeään kivun takia.
"Hei... sehän onnistui! Olet taitava!", hän iloitsi, kehuen Eaa niin hyvin kuin osasi. Häntäkin kyllä väsytti... Mutta varmaankin eri syystä.
"Hun-Tra, jäädäänkö tähän?", poika kysyi, kääntäen päätään että näkisi Hun-Tran. Hän ei jaksaisi tästä yhtään pidemmälle, eikä suostunut enää kannettavaksi. Tavallaan hän toivoi, että Eakin jäisi..

ViestiLähetetty: 17 Marras 2009, 19:13
Kirjoittaja Yan
Leveä hymy nousi haltian kasvoille,tuntiessaan sen onnistuneen tunteen, että sai auttaa jotakuta. Ea käänsi päätään ja katsahti Hun-Traa ja hymyili tällekin. Sitten hän katsoi taas Splinteriä ja hymy vain kirkastui tämän kasvoilla tuon kehuista. "Oli ilo olla hyödyksi", hän sanoi sädehtien ja venytteli hilpeänä käsiään. Venyteltyään tarpeeksi hän kaivoi taskustaan pitkän suikaleen ohutta ja pehmeää kangasta ja sitoi sen Splinterin hoidetun haavan ympärille hymyillen edelleen pirteää kestöhymyään. "Tämä on vain sen takia, jos haava aukeaa. Olisi hyvä, että ottaisit vähän aikaa ihan rauhassa, ettei haava aukea uudestaan", haltia neuvoi lyhyesti ja suoristautui. Hän oli miltei unohtanut mitä varten oli liikkunut täällä päin. Hänhän oli tullut metsästämään itselleen ruokaa. Ei taas!..., Ea voihkaisi mielessään kun vatsa rupesi taas huutamaan nälkäänsä. Eikä pelkästään haltian vatsa kertonut ravinnonpuutteesta, sillä vaikka Ea olikin edelleen hyvin sievä, hän oli kalpea ja laihtunutkin jonkin verran.

Kuultuaan Splinterin kysymyksen Hun-Tralle, Ea kääntyi kaksikon puoleen ja iloinen hymy levisi taas kasvoille. "Näytätte kumpikin aika väsyneiltä. Suosittelen ottamaan Splinterin neuvosta vaarin ja jäämään tähän ainakin vähäksi aikaa. Ja koska itse tulin hakemaan ruokaa, voin käydä pyydystämässä teillekin jos vain haluatte?", Ea kysyi sillä ei hänellä mitään suurempia suunitelmia ollut. Ainahan hän voisi auttaa kaksikkoa viimeiseen saakka. Sitäpaitsi, Hun-Tra ja Splinter vaikuttivat ihan mukavilta. Jospa hän saisi vaikka noista kahdesta uudet ystävät.