Ankoku
Iltapäivä ja auringonlaskuun olisi vielä monta tuntia, ilma ei kuitenkaan ollut mikään maailman lämmin kuten kesällä oli ollut. Nyt oli jo syksy ja ilmat olivat muuttuneet koleiksi ja viime yönä oli jopa ollut jonkin verran pakkasta jo ilmassa. Jopa niinkin paljon, että maa oli pinnalta jäätynyt hieman. Kannibaaleille pikku pakkaset eivät kuitenkaan olleet mitään ongelmia tuottavia, kuten olisi voinutkin luulla moni typerämpi. Heillä oli ollut oikein lämpimät olot sisällä piilo paikassa jossa oli vietetty viimeaikoina erikoisenkin hiljaista aikaa. Ankoku, klaanin johtaja kun ei ole antanut yhdellekkään elävälle sielulle minkään asteista lupaa tehdä minkäänlaista liikettä tai hyökkäystä haltioita tai ihmisiäkään vastaan, etenkään ihmisiä. Haltioita kohtaan oli tehty muutama ruuan toivossa, mutta muuten oli oli ollut turhankin hiljaista. Moni jengiläinen oli ihmetellyt Ankokun vaiti oloa, mutta syy oli selvä, hän oli jäänyt tuossa taannoin kiinni ihmisten kynsiin melkein kahdeksi viikoksi ja se oli ollut kova isku lohikäärmeelle. Eikä hän edelleenkään ollut täydellisen kunnossa.. vaikkei sitä ulospäin näyttänytkään pahemmin enää, muutama viikko takaperin hän oli klinkannut ja pahasti. Mutta nyt Yakuta kykeni jo kävelemään ja liikkumaan ihan kohtuu hyvin ilman suurempia ongelmia. Suurin kolauksen oli kuitenkin saanut varmaan lohikäärmeen ylpeys kuin keho..
Ankoku oli vain sen takia yli-varovainen, ettei heidän tukikohtaa löydettäisi.. sehän tästä puuttuisikin. Heitä oli vielä liian vähän puolustamaan itseään isolta hyökkäykseltä, vaikka heillä olisikin etulyönti asema maanalla. Heitä oli vain niin pirun vähän! Mikä tämän saaren pimeyden olentoja oikein vaivasi? Eivätkö nuo halunneetkaan eroon ihmisten ja haltoiden vallan alta? Olivatko nuo todellakin noin tyytväisiä vain lymyämään nurkassa kuin kapiset piskit? Jos noin oli, tästä tulisi erittäin vaikea tehtävä.. Pitäisi kysyä asiaa Adalta tai sitten Skeithiltä, jos tuo vaikka tietäisi jotakin kivaa. Toisinaan tuo oli kadonnut jonnekkin joksikin aikaa näyttämättä naamaansa. Vasten tapojaan Ankoku kuitenkin oli antanut demonin elää hiljalleen missä haluaa, eikä lähteä metsästämään tuota käsiinsä. Kyllä se vanha piru ilmestyisi kun aika tulisi, petturiksi tuosta ei ole. He kaksi, Skeith ja hän olivat liian samanlaisia ajatusmaailmastaan, joten Skeith tuskin pettämässä olisi.
Silti demonin hiljais elo häiritsi lohikäärmettä..
Ankoku istui nojatuolissaan tapittaen hiljaa takassa leimuavaa tulta ainaolla kultaisella silmällään, joka suorastaan näytti hohtavan pimeydessä..
//Että aloitus tapahtuu kannibaalien päämajassa Ankokun yksitys huoneessa//