Kirjoittaja Agna » 09 Tammi 2011, 00:09
Loryen
Haltia risti kätensä ja rukoili Äitimaata hiljaa mielessään. Hän toivoi, että kaikki menisi hyvin. Että Lucas saisi takaisin oikean olomuotonsa, ja että hän olisi siinäkin muodossaan edelleen sama Lucas - sama ketale, jonka silmät loistivat innosta aina kun hän sai selville jotain mukavaa. Suden ilme kertoi hyvin paljon juoman mausta, ja Loryeninkin kasvot vääntyivät irvistykseen. Hän meinasi kysyä jotain juoman mausta ja sen iljettävästä kokonaisuudesta, mutta hän päätti olla häiritsemättä. Loryenin teki mieli pidättää henkeä Lucasin juodessa muodonmuutosjuomaansa, mutta hänen sydämensä takoi niin lujaan tahtiin että hengittäminen oli jo valmiiksikin vaikeaa.
Tiimalasin viimeinenkin jyvä oli tipahtanut alas, ja juoma oli loppunut padasta. Tuli hiljainen hetki, ja Loryen katsoi tyrmistyneenä Lucasia. Ei vaikutusta! Miksei hän jo muuttunut? Juuri, kun haltia oli avaamassa suunsa, alkoi tapahtua. Pöly nousi mökin lattialta ja kieppui Lucasin ympärillä, kuin se olisi joutunut hurrikaanin imuun. Mökki täyttyi kitisevällä ja humisevalla äänellä, ja tuulenpuuska yltyi mökissä sekä sen ympärillä. Lopulta valtava paineaalto löi Loryenin maahan, ja tämä tömähti lattiaan ulvahduksen saattelemana.
Tujua tavaraa... Loryen mietti ja kääntyi kyljelleen, nousten sitten istumaan. Hän hieroi lattiaparruihin kolahtanutta päätään. Tilanne mökissä näytti rauhoittuneen, ja haltia pyyhkäisi sokeutuneita silmiään liinansa alta. Näky sai hänet jähmettymään paikoilleen välittömästi.
Lucas oli ihmismuodossaan kaikkea muuta, kuin Loryen olisi kuvitellut. Poika oli hoikka ja pitkä, pitempi kuin hän. Ihmisen korvat olivat pyöreäpäiset, toisinkuin haltioilla, ja hänen kasvonsa olivat varsin kaunispiirteiset. Hänhän oli... Komea. Loryenin suusta pääsi helpotuksen, pelon ja jännityksen sekainen huokaisu. Suu jäi puoliksi auki hänen tuijottaessaan edessään makaavaa ihmistä, ja hänen poskelleen valui estelemättömästi kyynel. Tilanne oli yhtäaikaa pelottava ja hyvin kiehtova. Loryen tärisi, eikä voinut sille mitään. Siinä se oli, oikea Lucas hänen edessään.
"M-minä... Sinä olet... Ihminen", Loryen sanoi ääni väristen, ja huokaisi taas helpotuksesta, tietämättä mitä hänen tulisi tehdä.
// ♥ Welcome back to humanity!