Kirjoittaja Randoll » 17 Syys 2008, 18:41
//Selvä homma.//
Tumma hahmo vasten vihertävää maisemaa hypähti ketterästi, nopeammin kuin muukaan eläin puun korkeahkolta oksalta toiselle, musta, samettinen kaapunsa vallattomasti heilahtaen päällään. Kookas huppu peitti alleen nuoren naisen kaikki mahdolliset kasvonpiirteet, jäänsiniset hiukset keltaisine viirusilmineen, kuten myös kaavun pitkät helmat alleen Githin asun ja muutenkin koko kehon. Mutta tietenkin vain silloin kun noita ei ollut liikkeessä, eihän nappeja tuossa sametissa ollutkaan ja tällöin joutui Igitha pitelemään kaapuaan kiinni toisella kädellään sisältä päin, kyseisen käden leveä hiha vain rettelöiden vapaana ilmavirran armoilla kaavun helmojen tahdissa. Tuo oli pysähtynyt hyppäämälleen oksalle seisomaan, varjoista silmänsä ympärilleen varuillaan, uhkaavina katsellen, tarkat aistinsa työskennellen huipullaan. Suorassa tuo seisoi oksalla, kädellään pidellen kaapuaan tiukasti kiinni oikean käden hiha velttona roikkuen kuin tyhjänpanttina.
Verta. Sen Gith haistoi, vaikka kaukana tuo vielä olikin, kaukana niin sanotusta syntipaikasta. Pitkähkö miekkansa lepäsi vasten Githin alaselkää kaavun ulkopuolella, sidottuna kahteen nahkaremmiin jotka kietoutuivat sittemmin Githin lanteille, pitäen kaapua ainakin siitä kohdin tiukemmin vasten tuon kehoa, vaikka liian iso se olikin. Noidan silmät tarkentuivat kauas, kauas puiden lomaan, havaiten jo päämääränsä. Kukapa noita ei verta pystyisi vastustamaan, vainaskaan sellainen jonka suonissa virtasi vähänkään Syöjättärien verta? Petollinen, vaarallisen tuntuinen virnistys nousi uhkaavana Igithan vaaleille kasvoille, paljastaen koiramaiset, terävät kulmahampaansa sekunniksi. Mutta vain sekunniksi, sillä oitis oli noita lähtenyt liikkeelle pitkä kaapunsa hulmuten, mukavalla vauhdilla kiitäen pitkiäkin matkoja ilmassa, aina laskeutuen tarkasti, täsmällisesti jonkun oksan päälle, ja heti ponnistaen uuteen, suureen hyppyyn kohti toista oksaa kauempana.
Pitkät jalkansa kiidättivät yllättävän nopeasti kaapuhahmon tuolle myllerrytylle alueelle, josta sittemmin lähti silmiensä iloksi verivana kauemmaksi, johtaen jonnekin sinne, minne Gith jo valmiiksi näkikin. Noita laskeutui hitaasti, harkitusti ja äänettä verilammikon juureen, kastoi hihallisen kätensä sormet vereen, hieraisten punaista nestettä niiden välissä, ennen kuin Gith maisteli tuota ruosteiselta maistuvaa ainetta, virne hiukan hyytyen kasvoiltaan. Hirven verta, eikä ihmisen tai haltian, ja se tietenkin oli pettymys Igithalle. Noita nousi, lähti maata pitkin askeltamaan verta täynnä olevalle tiemäiselle vanalle, välittämättä siitä että veri saattoi loiskua kaavun helmoihin taikka sandaaliensa kautta mustille, pitkille sukilleen. Keltaiset silmänsä olivat iskeytyneet kauempana olevaan mökkiin, veriseen vanaan joka tuntui olevan onnellisuuden tie tälle päivälle. Liian vähän oli tullut sopivia uhreja tielleen, ja siksipä uteliaisuus ottikin vallan ja johdatti pitkin askelin Igithaa kohti tuota mökkiä, varmasti lähestyen sitä ja lainkaan välittämättä siitä jos tuo astui oksan tai pari päälle.
Koska mökki näytti jo häämöttävän noidan silmien näkökentällä, pysähtyi huppupäinen hahmo arvelluttavana mökin läheisyyteen, varjoihin melkein kokonaan piiloutuen. Kuin peto vaanien saalistaan, tuntematonta sellaista. Jokseenkin Gith tunsi olonsa hillittömän uteliaaksi, mikä teki noidan kärsimättömän oloiseksi, mutta pahaa enteilevänä tuo jäi tyynenä, ilkeänä vain odottelemaan, ilmeettömät kasvot varjoista tarkastellen rakennusta mitäänsanovina.