The time has come//Jatkoa kylästä Agna!


Ympäri metsää löytyy vanhoja, hylättyjä rakennuksia... Tai ainakin suurin osa niistä vaikuttaa hylätyiltä. Rakennuksien kunto ja koko vaihtelee, osan ollen jo raunioina siinä missä jotkut vaikuttavat täysin asuinkelpoisilta. Tietenkin niissä saattaa jo siinä tapauksessa asua joku. Jotkut raunioista ovat peräti ajalta ennen ihmisten saapumista Cryptiin, haltioiden hylkäämää asutusta. Jotkut näistä raunioista ovat selvästi kokeneet sodan ja taruolentovainojen suuren hinnan. Puhutaan myös, että joissakin rakennuksissa kummittelee ja tämän tähden niissä ei kannata edes yötään viettää, ellei halua kirousta niskaansa...
Jostain päin metsää löytyy myös kokonaisia hylättyjä kyliä.

Valvoja: Crimson

Viesti La Tammi 08, 2011 9:21

The time has come//Jatkoa kylästä Agna!

//tähän on nyt tultu!!

Raul Lucas

Siitä, kun 10 vuoden oppipoikajaksoni noidan kanssa loppui, on nyt melkein kaksi kuukautta. Sain ihanan pari viikkoisen ajan nauttia ihmisenä olosta, mutta se jäikin siihen kahteen viikkoon. Puolitoista kuuta sitten sain Loryen nimiseltä haltialta apua ja viime viikot olemme viettäneet keräten aineksia taikajuomaan, joka viimein palauttaisi minut ennalleni. Takaisin ihmiseksi. Juoma on viittä vaille valmis ja päätimme suorittaa kirouksen purun hylätyssä mökissä, kaukana kylistä, ihan turvallisyyssyistä.
"Loryen..." sanon haltialle ja pieni kiehuva pata saa oudon kutkuttavan tunteen nousemaan vatsanpohjasta. Ja minusta tuntuu, että se saattaisi olla oksennuskin.
"Enää puuttuu yksi ainesosa..." Minun turkiskarvojani tarvittiin muutama keitokseen ja sitten se oli enää juomista vailla. Nielaisin tyhjää. Ilmassa haisi keitoksen tympeä tuoksu ja minua puistatti ajatus, että joutuisin juomaan sen!
Avatar

Hovinarri

Viestit: 2516

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti La Tammi 08, 2011 9:30

Loryen

Haltia istahti tyytyväisenä mökin pölyiselle lattialle ja katsoi sakeana kuohuvaa ja kuplivaa pataa. Ei kyllä olisi tullut mieleenkään maistaa tuota keitosta, jos olisi nähnyt sen ohimennen pöydällä.
"Asia selvä", Loryen sanoi ja polvistui suden viereen.
"Anteeksi, tämä voi nipistää", hän sanoi ja nyppäsi muutaman karvan Lucasin vasemmasta kyljestä. Haltia silitti suden turkkia hymyillen tuon jälkeen, ja käveli sitten padan viereen nielaisten hieman. Hän tiputti karvat tarkkaavaisesti keitokseen yksi kerrallaan.
"Sinne ne menivät", Loryen puuskahti kääntyen samalla poispäin padasta. Hän halusi olla varma, ettei liemeen pääsisi yhtään ylimääräistä sylkipisaraa pilaamaan lopputulosta nyt, kun eineksiä oltiin keräilty niin pitkän aikaa. Jos tässä ei olisi niin totisesta hommasta kyse, niin haltia olisi voinut melkeinpä sanoa, että hänellä oli ollut hauskaa selvittää suden kirouksen purkukeinoa. Hän oli jopa ehtinyt kiintyä Lucasiin hieman. Tai siis... Kiintyä? Loryen muisti yhtäkkiä jälleen, että Lucas oli ihminen. Hän oli ehtinyt unohtaa sen päivien vieriessä, ja äkillinen muistutus sai hänen mahalaukkunsa heittämään volttia. Haltia ei yhtäkkiä enää ollutkaan ihan varma siitä, oliko siinä mökissä juuri nyt turvallista seistä. Luultavastihan Lucas ei olisi ihan alaston muuntautuessaan... ihmismuotoonsa... joten hänellähän saattoi hyvinkin olla ase? Loryen ei enää kantanut jousta mukanaan. Hän oli jättänyt sen kotiinsa siinä samalla, kun he olivat käyneet nyppäisemässä Eweliltä suomun.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 1/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?

Viesti La Tammi 08, 2011 9:39

//Jotenkin sain vastauksestas törkeet kiksit >//<

Raul Lucas

Olin näiden viikkojen aikana tottunut Loryeniin niin hyvin, etten enää laisinkaan pelästynyt tai säpsähtänyt, kun hän tuli lähelle tai silitti turkkiani. Päinvastoin oli jopa ehkä alkanut hieman nauttia niistä hetkistä, kun hän oli lähelläni. Ehkä se johtuu siitä, että joku on viimeinkin lempeä minua kohtaa. Noidan jälkeen en ole oikein tuntenut lämpöä ja hellyyttä...
Säpsähdin hieman, kun Loryen nappasi karvat turkistani. Ravistin itseni, jotta se inhottava tunne lähtisi nyppäyskohdasta pois, mutta se ei saanut pois kaikkia muita tunteita, jotka jylläsivät mielessäni. Odotin innoissani hetkeä, jolloin joisin tekemäämme juomaa ja näkisin toimiiko se. Samasta syystä olin myös kauhuissani. Jos se ei toimisikaan? Sitten en tietäisi mitä tehdä. Harmi, etteivät nuo olleet ainoat tunteet, jotka mielessäni pyörivät. Vilkaisin vasemmalla silmälläni Loryenia pikaisesti ja ihan kuin sisälläni olisi muljahtanut jotain.
"Kauan sen pitää hautua tuossa vielä?" kysyin saadakseni muuta ajateltavaa.
"Oliko se kymmenen minuuttia vai puoli tuntia?" Kirjassa oli jotain sen suuntaista mainittu...
Avatar

Hovinarri

Viestit: 2516

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti La Tammi 08, 2011 9:53

Loryen

Haltia päästi mietteliään hmm-ynähdyksen ja silmäili katseellaan kirjaa. Hänen mahalaukkunsa oli vielä valmiustilassa ja rinnan alla tuntui pistelevä tunne. Tämä oli jokseenkin jännittävää. Loryen ei nimittäin ollut ennen nähnyt ihmistä, ja nyt sellainen seisoisi aivan hänen edessään! Tilanne oli samaan aikaan karmiva ja samaan aikaan mielenkiintoinen.
"Vartti vielä", Loryen sanoi sudelle hymyillen sitten rohkaisevasti. Hänen katseensa osui padan vieressä olevaan tiimalasiin.
"Eli keitos on valmis sitten kun hiekka on... Tuossa", hän totesi ja painoi sormensa tiimalasiin merkityn viivan kohtaan.
"Pitääkö sinun juoda tuo kaikki? Kirjassa ei mainita siitä mitään", Loryen kysyi ja katsahti pataan. Vaikka litkua olikin vain pohjallinen, sen haju sai haltian yökkimään. Hän kävi mahalleen mökin lattialle ja piirteli sormellaan tomuun.
"Jännittääkö...?"
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 1/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?

Viesti La Tammi 08, 2011 10:05

Raul Lucas

"Varmuuden vuoksi juon sen kaiken..." sanoin kyseenalaista itsevarmuutta puhkuen. Ääneni nimittäin tärisi ja en edes pystynyt hengittämään ellen olisi pari kertaa muistanut Ai niin! Piti hengittääkin! Se tosin oli hieman tuskallisen tuntuista tympeän tuoksun takia. Kävin istumaan lattialle irrottamatta katsettani kiehuvasta keittopadasta. Maailmani pyöri nyt vain ja ainoastaan sen ympärillä tällä hetkellä. Loryenin kysymykseen oli todella helppo vastata.
"Mitäs luulet...?" sanoin ja yritin urheasti hymyillä. Minua pelotti aivan ruokottomasti. Tässä ei ollut enää kyse jännityksestä. En pelännyt lainkaan kaataa tuota karmeaa litkua suolistooni. Pelkäsin ainoastaan pettymystä, mikä on varsin mahdollinen. Nielaisin tuntuvasti. Vartti tuntui kuluvan ikuisuuden. Jännitys, joka oli muuttunut peloksi, alkoi pikku hiljaa muuttua kuvotukseksi. En uskaltanut avata suutani, koska epäilin kykyäni pitää sisuskaluni sisäisinä, jos avaisin.
Kun hiekka Loryenin tiimalasissa oli oikeassa kohdassa, sydämeni tahtoi kivuta suun kautta ulos. Se takoi hullun lailla, kun lähestyin, nyt jo täysin kummallisesti, jäähtynyttä pataa.
Avatar

Hovinarri

Viestit: 2516

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti La Tammi 08, 2011 10:19

Loryen

Nyökkäyksen saattelemana Loryen puhalteli tomua ja hiekkaa pois lattialta.
"Niin arvelinkin", nainen vastasi kevyesti mutta hermostuneesti naurahtaen Lucasin vastaukseen. Kyllä häntäkin jännitti. Tai pelotti. Hän oli toisaalta aivan varma siitä, että Lucas voisi hyökätä hänen kimppuunsa, ja toisaalta se taas tuntui täysin mahdottomalta ajatukselta. Kumma juttu, kuinka ajatukset saattoivatkin mennä niin sekaisin. Johtunee tuon ällöttävän mönjän lemusta. Loryen seurasi katseellaan kuinka hiekanjyvät viimeinkin tavoittivat vaaditun viivan. Haltian sydän hypähti kurkkuun.
"Se on valmis", hän sanoi tärähtelevällä äänellä, ja nousi seisomaan. Hän otti pari perääntyvää askelta padasta ja sudesta, kuin peläten että jokin menisi pieleen ja Lucas pamahtaisi taivaan tuuliin juoman vaikutuksesta. Juoma ei enää juurikaan savunnut, höyrysi vain lempeästi ja päästi pari poksahtelevaa kuplaa pohjastaan. Loryenin sydän hakkasi nopeammin kuin moniin vuosiin. Hän tärisi hieman ja puri tiukasti hampaitaan yhteen katsellessaan, kuinka susi lähestyi keittopataa ja ihmissusikirouksen purkavaa nestettä sen pohjukoilla.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 1/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar

Hovinarri

Viestit: 2516

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti La Tammi 08, 2011 10:23

Loryen

Nyökkäyksen saattelemana Loryen puhalteli tomua ja hiekkaa pois lattialta.
"Niin arvelinkin", nainen vastasi kevyesti mutta hermostuneesti naurahtaen Lucasin vastaukseen. Kyllä häntäkin jännitti. Tai pelotti. Hän oli toisaalta aivan varma siitä, että Lucas voisi hyökätä hänen kimppuunsa, ja toisaalta se taas tuntui täysin mahdottomalta ajatukselta. Kumma juttu, kuinka ajatukset saattoivatkin mennä niin sekaisin. Johtunee tuon ällöttävän mönjän lemusta. Loryen seurasi katseellaan kuinka hiekanjyvät viimeinkin tavoittivat vaaditun viivan. Haltian sydän hypähti kurkkuun.
"Se on valmis", hän sanoi tärähtelevällä äänellä, ja nousi seisomaan. Hän otti pari perääntyvää askelta padasta ja sudesta, kuin peläten että jokin menisi pieleen ja Lucas pamahtaisi taivaan tuuliin juoman vaikutuksesta. Juoma ei enää juurikaan savunnut, höyrysi vain lempeästi ja päästi pari poksahtelevaa kuplaa pohjastaan. Loryenin sydän hakkasi nopeammin kuin moniin vuosiin. Hän tärisi hieman ja puri tiukasti hampaitaan yhteen katsellessaan, kuinka susi lähestyi keittopataa ja ihmissusikirouksen purkavaa nestettä sen pohjukoilla.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 1/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?

Viesti La Tammi 08, 2011 11:52

//Jännittää.... O_O

Raul Lucas

Pata, jossa juoma oli, ei ollut onneksi kovin syvä ja pystyin juomaan siitä suoraan. Kumarruin padan yläpuolelle ja haju oli tyrmätä minut heti kättelyssä. Tällaisissa tilanteissa inhosin tarkkaa nenääni...
Litku näytti kuvottavasti jo kerran juodulta ja ulos tulleelta. Ja vielä kerran juodulta. Aloin hitaasti latkia sitä. Maku oli karmea ja se todellakin maistui juuri niiltä aineksilta, mistä se oli tehty. Vaikka juoma ei ollut edes kuumaa se poltti silti suuta. Vaikka oksennusrefleksi yritti käskeä lopettamaan juomisen ja hankkiutua eroon tästä nesteestä jatkoin juomista.
Hetken perästä pata oli tyhjä. Juoma oli ainoastaan maistunut hirveältä. Muuta vaikutusta ei tuntunut. Katsoin Loryenia kauhaussani. Olemmeko me epäonnistuneet. Yritin sanoa jotain, mutta ääntä ei tullut. Metsä oli hiljainen. En kuullut mitään, en haistanut mitään. Pian en edes nähnyt mitään. Se tuli aivan yllättäen. Hirveä kipu ja tuska iski kerralla jokaiseen soluuni. Jokainen soluni oli kuin liekeissä. Kipu oli kerralla vetänyt jalat alta ja en voinut tehdä muuta kuin karjua kivusta ja maata avuttomasti lattialla. Sitten pimeni. Kipu katosi, mutta en muutenkaan tuntenut mitään. Avasin silmäni hitaasti. Huomasin heti etten ollut mökissä. Näin kaksi outoa ovea. Toisessa oli lukko toisessa ei. Lukkoa oli yritetty rikkoa, mutta se ei ollut antanut periksi. Menin lukon luo ja kokeilin sitä sormellani. Se räjähti saman tien kappaleiksi. Samassa jokin ulkoinen voima alkoi kiskoa minua pois. En vastustellut jotenkin tiesin, että kaikki on hyvin. Maailmani pimeni taas.

Kipu. Se oli ensimmäinen asia, minkä muistin(ja tunsin), kun palasin tajuihini. Ruumiini painoi kuin tuhatkiloinen lohikäärme. Silmäluomet painoivat lähes saman verran enkä saanut niitä auki. Tuntoaistini alkoi palailla pikkuhiljaa ja tunsin makaavani yhä likaisella lattialla. Olin ilmeisesti taas mökissä(Henkisesti ja fyysisesti). Sain raotettuani silmiäni hivenen ja näin ensimmäisenä Loryenin.
"...Lo..Lory...en..." mumisen heikkona. Sanojen saaminen ulos tuntui äärettömän raskaalta.
"...Lory...en...Olen...ko...minä...jo täällä...?" En ymmärtänyt itsekään, mitä tuolla kysymyksellä yritin sanoa, mutta voimani palasivat nopeammin. Ihan kuin joku olisi herättänyt minut hyvästä(noh en nyt tiedä siitä hyvästä) unesta. Yhtä raskas tunne se oli. Nostin käteni kannatellakseni päätäni, joka oli kuin tuntikausia seinään hakattu.
................................................................Siiis, minkä nostin...? Katsoin tarkemmin sitä ruumiissani kiinni olevaa uloketta, jota olin juuri liikuttanut. Siinä oli viisi sormea, peukalo eikä ainuttakaan merkkiä turkista. Katsoin kättäni, kuin se olisi ollut maailman ihmeellisin asia. Löysin myös toisen käteni ja huomasin samalla että minulla oli ylläni ne samat vaatteet, mitä oli ollut kaksi kuukautta sitten. Olin muuttunut takaisin ihmiseksi.

//Jumalauta, mikä romaani!! O____o
Avatar

Hovinarri

Viestit: 2516

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti Su Tammi 09, 2011 12:09

Loryen

Haltia risti kätensä ja rukoili Äitimaata hiljaa mielessään. Hän toivoi, että kaikki menisi hyvin. Että Lucas saisi takaisin oikean olomuotonsa, ja että hän olisi siinäkin muodossaan edelleen sama Lucas - sama ketale, jonka silmät loistivat innosta aina kun hän sai selville jotain mukavaa. Suden ilme kertoi hyvin paljon juoman mausta, ja Loryeninkin kasvot vääntyivät irvistykseen. Hän meinasi kysyä jotain juoman mausta ja sen iljettävästä kokonaisuudesta, mutta hän päätti olla häiritsemättä. Loryenin teki mieli pidättää henkeä Lucasin juodessa muodonmuutosjuomaansa, mutta hänen sydämensä takoi niin lujaan tahtiin että hengittäminen oli jo valmiiksikin vaikeaa.
Tiimalasin viimeinenkin jyvä oli tipahtanut alas, ja juoma oli loppunut padasta. Tuli hiljainen hetki, ja Loryen katsoi tyrmistyneenä Lucasia. Ei vaikutusta! Miksei hän jo muuttunut? Juuri, kun haltia oli avaamassa suunsa, alkoi tapahtua. Pöly nousi mökin lattialta ja kieppui Lucasin ympärillä, kuin se olisi joutunut hurrikaanin imuun. Mökki täyttyi kitisevällä ja humisevalla äänellä, ja tuulenpuuska yltyi mökissä sekä sen ympärillä. Lopulta valtava paineaalto löi Loryenin maahan, ja tämä tömähti lattiaan ulvahduksen saattelemana.

Tujua tavaraa... Loryen mietti ja kääntyi kyljelleen, nousten sitten istumaan. Hän hieroi lattiaparruihin kolahtanutta päätään. Tilanne mökissä näytti rauhoittuneen, ja haltia pyyhkäisi sokeutuneita silmiään liinansa alta. Näky sai hänet jähmettymään paikoilleen välittömästi.
Lucas oli ihmismuodossaan kaikkea muuta, kuin Loryen olisi kuvitellut. Poika oli hoikka ja pitkä, pitempi kuin hän. Ihmisen korvat olivat pyöreäpäiset, toisinkuin haltioilla, ja hänen kasvonsa olivat varsin kaunispiirteiset. Hänhän oli... Komea. Loryenin suusta pääsi helpotuksen, pelon ja jännityksen sekainen huokaisu. Suu jäi puoliksi auki hänen tuijottaessaan edessään makaavaa ihmistä, ja hänen poskelleen valui estelemättömästi kyynel. Tilanne oli yhtäaikaa pelottava ja hyvin kiehtova. Loryen tärisi, eikä voinut sille mitään. Siinä se oli, oikea Lucas hänen edessään.
"M-minä... Sinä olet... Ihminen", Loryen sanoi ääni väristen, ja huokaisi taas helpotuksesta, tietämättä mitä hänen tulisi tehdä.

// ♥ Welcome back to humanity!
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 1/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?

Viesti Su Tammi 09, 2011 12:28

//Hiiiiiiiiiii<3<3<3<3<3 OwO

Raul Lucas

Olin niin onnellinen ja innoissani nähdessäni ihmiskehoni, etten edes kunnolla muistanut Loryenin olemassaoloa ennen kuin tämä avasi suunsa. Käännyin katsomaan häntä ja voin myöntää pelästyneeni suunnattomasti. En odottanu Loryenin itkevän, mutta siinä ne kyynelet valuivat hänen peitetyistä silmistään. Ja ihan kuin hänen itkunsa ei olisi ollut tarpeeksi. Hänen sanansa. Olin samaan aikaan suunnattoman iloinen, mutta myös tavattoman häpeissäni. Olin koko tämän ajan valehdellut Loryenille.
"...Loryen... minä..." aloitin, mutta en pystynyt jatkamaan, koska mitä olisin sanonut? Aukaisin suuni uuteen yritykseen, mutta mitään ei kuulunut. Olin huolestunut Loryenista. Oikeastaan huoleni hänestä oli suurempi, kuin iloni ihmishahmosta. Katsoin hänen kasvojaan ja huolestuin entistä enemmän. Mitä nyt tapahtuisi? En uskaltanut lähestyä häntä, koska en tiennyt miten suhtausi siihen. Hetki sitten olin susi. Nyt ihminen. Haltioiden vihollinen.

//Eeeei hitto MITÄ draamaa!!<3
Avatar

Hovinarri

Viestit: 2516

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti Su Tammi 09, 2011 12:36

Loryen

Lucas aloitti puheensa, mutta lopetti sitten. Loryen pudisteli päätään hitaasti, osoittaakseen ettei olisi edes tarpeen jatkaa. Ei hän ollut pettynyt. Hän oli suunnattoman onnellinen, ja jonkinlainen jännite hänen sisällään oli lauennut. Haltia niiskaisi mahdollisimman huomaamattomasti ja pyyhkäisi kyyneleen pois poskeltaan.
"Minä tiesin sen jo, Lucas. Tiesin sen jo", hän sanoi ja huokaisi hiljaa, nostaen sitten pienen, helpottuneen hymyn huulilleen.
"Ihminen", haltia toisti ääni värähtäen, ja hivuttautui lähemmäksi Lucasia, äärimmäisen varovasti ja sydän pamppaillen, mutta hivuttautui silti. Hän nosti kätensä hyvin hitaasti Lucasin kasvojen tasolle, ja sitten silitti varovaisesti tuon vasenta korvaa sormillaan. Se oli pehmeämpi kuin hänen. Oli kummallista, että se oli pyöreä. Se oli luonnottoman näköinen. Loryenin katse siirtyi korvasta Lucasin silmiin. Samanlaiset tuikkivat silmät tuijottivat häntä ihmiskehostakin, niinkuin olivat tuijottaneet sudenkin turkin seasta.
"Ethän sinä... Ethän sinä satuta minua?" haltia kysyi huultaan purren, sillä ei tiennyt miten olisi asian muotoillut mutta halusi olla varma siitä jo nyt. Hän värisi edelleen hieman.

//Ma rakasta draama :3 <3
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 1/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?

Viesti Su Tammi 09, 2011 12:54

//Mii tuu, mii tuu >//<

Raul Lucas

Hän tiesi... Hän tiesi! Olin kaiketi huojentunut, kun Loryen kertoi tietäneensä. Mutta huojennus antoi tilaa hämmennykselle. Jos hän kerran, miksi hän sitten auttoi? En pystynyt kysymään, koska katsoin vain, kun Loryen lähestyi minua. Kun hän nosti kätensä, hetken jo pelkäsin, että hän aikoo läimäyttää minua. Mutta kun tunsin hänen pehmeät kätensä lähellä kasvojani, en voinnut mitään sille, että hieman punastuin. Olisin mielelläni nähnyt hänen silmänsä. Olisin halunnut olla lähempänä häntä. Mutta...
"Satut...?" sanoin ääni täynnä epäuskoa.
"Loryen!" sanoin ja tartuin häntä mahdollisimman hellästi olkapäistä.
"En koskaan! En koskaan voisi kuvitellakaan satuttavani sinua!" Mitä hän oli oikein kuvitellut, pohdin kuumeisesti. Mitä hän oli oikein minulta ihmisenä odottanut?
"Minä..." änkytin. Halusin saada viimeinkin sanottua sen, mitä olin aikonut koko tämän ajan. Kaikkien päivien aikana.
"Minä olen sinulle liian paljon velkaa...! Ja kaiken lisäksi..." sanat katosivat jonnekin. Mutta kyllä minä tiesin. Olin ollut liian kauan Loryenin kanssa. En kutsuisi tätä vielä "rakkaudeksi", mutta hänestä oli tullut minulle todella tärkeä. Purin hammasta ja tein jotain mitä en todellakaan harkinnut.
Kiedoin käteni Loryenin ympärille ja syleilin häntä.
"...Olen pahoillani...!" kuiskasin ääni täristen. Jouduin melkein itsekin pidättelemään kyyneleitä.
"...Olen pahoillani...kun valehtelin sinulle..." halusin pyytää siitä anteeksi, vaikka se ei tosiasioita kumminkaan muuta. Tahdoin kumminkin Loryenin tietävän, että olen suuresti pahoillani.
Avatar

Hovinarri

Viestit: 2516

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti Su Tammi 09, 2011 1:07

Loryen

Lucasin käden tarttuessa haltian olkapäähän, tämä hätkähti aavistuksen verran, mutta rentoutui sitten ihmisen avatessa suunsa. Ei satuttaisi. Hän oli ihminen, joka ei halunnut satuttaa haltiaa. Loryenin täytyi nieleskellä ja purra hampaitaan tiukasti yhteen, jotta hän sai estettyä uusien kyyneleiden vierimistä poskille. Loryen ei osannut sanoa mitään. Hän vain nyökytti. Pojan puhe veloista sai taas tutun myötätunnon aallon pyyhkimään naisen yli.
"Sinä et jää minulle velkaa", Loryen voihkaisi ja kallisti päätään. Hänen kuvansa ihmisistä muuttui kahdessa minuutissa täysin. Kaikki lapsuuden sadut ja valistukset, kaikki huuhtoutuivat pois muutamassa hetkessä. Ihan kaikki. Loryen ei tiennyt mitä ajatella. Hänen olisi kuulunut juosta pois. Jos jouduit tekemisiin ihmisen kanssa, joko tapoit tämän tai pakenit - niin heille opetettiin. Tällä haltialla ei kuitenkaan ollut mitään aikomuksia juosta karkuun, tai varsinkaan tappaa edessään olevaa ihmistä!
"Minä..." Loryen aloitti, mutta siinä samassa Lucasin kädet olivat jo kietoutuneet hänen ympärilleen. Haltian sydän tuntui pamppailevan lähestulkoon ulos rinnasta, ja hän tunsi sen itse niin selkeästi, että pelkäsi Lucasinkin huomaavan.
"Saat anteeksi", Loryen kuiskasi hiljaa ja painoi varovaisesti päänsä Lucasin hartialle. Outo, lämmin tunne täytti hänet kokonaan, eikä hän tiennyt mitä ajatella. Hänen olisi tehnyt mieli hyppiä paikoillaan ja kiljua, itkeä tai nauraa, mutta siinä hän oli. Hän oli haltia, ihmisen syleilyssä, ja tiesi olevansa turvassa.

//Tuih *-* Mun pitäis sulkea kone, noooh... D:
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 1/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?

Viesti Su Tammi 09, 2011 1:23

//Mä alan melkee kohta ite itkee :''D

Raul Lucas

Vaikka Loryen sanoi antavansa minulle anteeksi, en varmaan itse anna sitä koskaan anteeksi. Silti sanoin vain "kiitos" ja tunsin kuinka yksi ainut kyynel vieri pitkin vasenta poskeani.
En halunnut päästään Loryenista irti. En ainakaan vähään aikaan. Halusin painaa mieleeni hänen tuoksunsa ja miltä hän tuntuu. Tahdoin säilyttää mahdollisimman hyvän muistikuvan hänestä. En nimittäon tiennyt mitä nyt tapahtuisi, kun olen taas ihminen. Lähtisimmekö taas omille teillemme? Menisinkö minä ihmisten luo ja osallistuisi sotaan ihmisenä haltioita vastaan? Ei... En minä pystyisi siihen. En enää.
"Mitäköhän minunlaiseni kummajainen voi tässä tilanteessa tehdä...?" kuiskasin huvittuneena. Ihminen, joka oli 10 vuotta sutena ja osaa taikoa, nyt hyvin lähellä rakastua haltiaan. Yritin olla ajattelematta liian pitkälle ja päätin keskittyä vain tähän hetkeen. Silitin Loryenin hiuksia. Ne tuntuivat pehmeille ja silkkisille. Toisin kuin oma karhea turkkini susiaikoina.
Voi kunpa vain olisin tällöin tiennyt, että kaikki ei voi mennä täydellisesti!

//Okei nyt pehkuihin =_=
Avatar

Hovinarri

Viestit: 2516

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti Su Tammi 09, 2011 1:35

Loryen

Haltia hymyili ihmisen kiitokselle ja sulki silmänsä. Hän olisi toivonut vain voivansa ottaa siteensä pois ja antaa Lucasin nähdä itsensä, mutta hän ei viitsinyt... Ei ainakaan vielä. Ei kukaan muukaan ollut nähnyt häntä ilman sitä, paitsi oma perhe. Haltia hengitteli raskaasti ja hänen sydämensä tuntui vieläkin pamppailevan normaalia nopeammin, vaikkakin hän oli pystynyt jo hieman rentoutumaan. Hän oli kietonut kätensä Lucasin ympärille ja silitteli niillä hiljaa miehen selkämystä.
"Minä en tiedä", Loryen vastasi suden-- tai siis entisen suden kysymykseen ja henkäisi syvään. Hän oli unohtaa jatkuvasti, että Lucas oli ihminen, ja siis historian mukaan hänen pahin vihollisensa.
"Me kai emme saisi... Tai siis... Tiedäthän..." nainen takelteli ja nielaisi sitten.
"...Olla näin", hän sai sanottua ja sai olonsa tuntumaan siltä, kuin hän olisi tehnyt suurenkin rikoksen annettuaan ihmisen syleillä itseään. Se vain ei tuntunut väärältä, se tuntui niin oikealta! Ajatus sai Loryenin pelkäämään hieman. Mitä silloin, jos joku saisi asian selville? Tehtäisiinkö hänestä petturi, ja teloitettaisiinko hänet heti seuraavan luopioerän saadessa hirttotuomionsa? Mielikuvat saivat nuoren naisen kauhistumaan. Hän painautui paremmin Lucasia vasten ja piteli hänestä kiinni tiukemmin. Hän olisi halunnut saada varman tiedon siitä että oli turvassa, ettei mikään veisi häntä siitä onnentunteesta pois. Loryen pelkäsi rakastuvansa, muttei voinut sille mitään. Ei se edes tuntunut virheeltä.

//Mäkin melkein itkin jo, ja tärisen jatkuvasti kun vastailen :D Ja munkin pitää mennä tutimaan tämän jälkeen.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 1/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Seuraava

Paluu Hylätyt mökit, asunnot, tönöt ja rakennukset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö