Turvallisuudesta ei ole takuuta.

//suskari tänne siis seuraksi :D//

Sarrow

Sarrow pysähtyi jo viime aikoina liiankin tutuksi tulleen mökin eteen ja hypähti alas ratsailta. Zatan, hänen tumma berberihevosensa ei tuntunut paikasta olevan moksiskaan, mutta Sarrowlle tämä paikka oli vain pakollinen lepopaikka.
Tähän seutuun ei ollut luottaminen, vaikkei hän uskonutkaan taruolentoihin täällä törmäävänsä. Silti jo ajatuskin levosta sai hänet epäröimään tänne jäämistä. Kuten hänellekin tämä saattoi olla kenelle tahansa muullekin selkeä pysähtymispaikka ja voisi olla, ettei hän saisi olla rauhassa kuten oli toivonut voivansa olla...

Tämä reissu oli osoittautunut vesiperäksi, sillä hän ei ollut nähnyt kuin muutaman vilauksen taruolennoista, eikä hän niiden vilausten perusteella osannut sanoa edes sitä, minkä taruolennon oli sattunut näkemään!
Mikseivät taruolennot vain voineet kadota kokonaan! Se tosin olisi ollut jopa harmillisen yksinkertaista taisteluita janoavalle Sarrowlle, mutta kieltämättä sitä itse kukin toivoi välillä vain pääsevänsä helpommalla!

Sarrow jätti orinsa ulkopuolelle, sidottuaan sen ohjat mökin eteen pystytettyyn kaiteeseen, lähtien itse mökkiin. Levähdyspaikasta tämä kyllä kävi, mutta hänen pitäisi pysytellä ainakin puolittain hereillä, jotta hän tilanteen sitä vaatiessa voisi hyökätä mahdollista vihollista vastaan...

Sarrow asettui kylmälle pedille istumaan ja nojasi selkänsä seinää vasten, sulkien huokaisten silmänsä. Kädellään hän hapuili otteen vyöllään roikkuvasta miekasta ennen kuin vaipui kevyeen uneen...

//Anteeksi tuhottomasti kesto Vv`//

Ivor

Toisella metsästäjällä oli käynnyt kumppaniaan parempi onni, kolme ihmistä, sotilasta, oli kaatunut kolme metrisen koira demonin edessä kuin pienet itikat. Tosin saattoi johtua siitä, että niistäkin kaksi oli ollut sotilasta ja se kolmas taas oli ollut jonkin sortin veistinviejä tai vastaava, jolta Ivor oli napannut mukaansa kirjekuoressa olevan viestin. Ei demoni ollut kirjettä avannut saati edes ajatellut moista, sujauttanut vain haarniskansa alle talteen, josta sen saisi vain erittäin taitava taskuvaras.. ja kyseisellä taskuvarkaalla pitäisi olla aikamoiset voimat jos tiikeri raitaisen demonin aikoisi kellistää raa`alla voimalla yksin. Ivor ei ollut heikko, pieni ihminen rusentui kuin kärpänen demonin iskusta.
No se veri teko oli jo takana päin ja vaikkei Ivor sitä näyttänytkään, ei demoni ollut pitänyt koko tempusta ollenkaan. Syvällä sisällään demoni vihasi tappamista, mutta työhän sekin oli, tavallaan.

Demoni riisui harniskaansa kuuluvat suojahanskat ja sitten kypäränsä, joista kumpikin oli tahriintunut vereen, kuten koko demoni itsekkin. Ehkä ensin kerralla pitäisi hoitaa koko homma siistimmin? Säästyisi suuresti haarniskan ja itsensä putsaamiselta verestä, vaikkei punainen veri hyvin punertavaa turkkia vasten näkynytkään. Demoni katseli hetken veren tahrimaa kypäräänsä pyyhkäisten hieman käteensä hieman isompaa veri tahraa jatkaen sitten matkaansa siirtäen kypäränsä kainaloonsa matkustamaan.

Pian demoni saapuikin metsän reunalle olevalle vanhalle mökille, johon oli ajatellut hetkeksi pysähtyä ennen kuin jatkaisi suoraan haltia kylään. Yllätys kuitenkin oli astetta suurempi kuin mökin edessä seisoi yksinäinen hevonen ja ilmeisesti omistaja sisällä. Mökin ympärillä leujuvasta hajusta päätellen konin omistaja oli ihminen. Siihen jäi sekin lepopaikan toivo, Ivor ei tunkisi nenäänsä ihmisten lähelle kovinkaan mielellään ellei ollut varma aikeista. Demoni luimisti korviaan mumisten jotakin omaansa ja lähti tallustelemaan pois päin, jolloin myös ihmisen koni kuuli tai vaistosi demonin alkaen riehumaan ja hirnumaan. Sekin vielä..

//Eipä tuo mitää ku mullaki kesti D: //

Sarrow

Sarrow hätkähti oitis puoliunestaan valveille Zatanin hirnunnan kuullessaan. Eläin vaikutti hätääntyneeltä ja se sai miehenkin kummeksumaan. Harvemmin hänen taisteluita nähnyt hevosensa tuollaisen pakokauhun vallassa riehui ja nopeasti Sarrow kompuroi ylös ja veti miekkansa huotrasta.
Hän vilkaisi ikkunasta, saattaen nähdä kauempana vain olennon tumman hahmon ja vedettyään syvään henkeään Sarrow avasi mökin narisevan oven. Oli tuo olento millainen taruolento tahansa, ihminen se ei ollut, eikä omannut ihmisen typeryyttä tai ihmisen surkeita aisteja. Tämä olento kuulisi hänen tulonsa taatusti muutenkin, narisi ovi sitten tai ei...

"Hei, sinä, olento!" Sarrow karjahti tietämättä mitä tuon olennon päässä edes liikkui. Taruolennot harvemmin sattuivat hänen kohdalleen, eikä hän niiden ajatusmaailmasta mitään tiennyt, mutta toisaalta, tunteet olivat jotain, mitä hän ei koskaan ollut ymmärtänyt eikä todennäköisesti koskaan tulisi ymmärtämäänkään...
Taruolennot tarkoittivat hänelle yksinkertaisesti vihollisia.

Ivor

Demonin korvat taipuivat taakse päin kun ne paikansivat epäilyttäviä ääniä mökin suunnalta. Ilmeisesti konin omistaja oli havahtunut hevosena hätään ja rynnännyt pää kolmantena jalkana katsomaan tilannetta. Ivor oli jo lisäämässä vauhtiaan juoksuun kun tuo mies huusikin hänen peräänsä, jolloin demoni pysähtyi ja käänsi päänsä katsomaan tuota rappusilla seisovaa miestä, jolla oli miekka kädessä. Ivorin kullan väriset silmät liukuivat pitkin miehen ruumista ja päätyi takaisin miekkaan jota tutkiskeli arvioivasti. Tästä kohtaamisesta tuskin tulisi kovinkaan ystävällistä tuon miekasta päätellen. Demoni laittoi kypäränsä takaisin päähän ja hanskat käsiinsä. Nyt Ivor saattoi enää vain toivoa, ettei tuo mies olisi kamalan vihamielinen.

Demoni kääntyi ympäri ja lähti kävelemään kohden miestä, astuen esiin auringon paisteeseen puiden puskien seasta. Ivor kävi katseellaan miestä vielä läpi pysäyttäen katseensa tuon kasvoihin.
"Niin mitä herra halusi? .....enkä ollut vahingoittamassa hevostasi, siitä on turha sanoa teidän yhtään mitään." Ivor kertoi miehelle heti aluksi, ettei mitään väärin käsityksiä heti ensinmäisenä tule.
"Joten voitte rauhassa laskea aseenne." Ivor lisäsi.

Sarrow

Sarrow ei voinut kieltää sitä, etteikö olisi hämmentynyt olennon kutsuessa häntä herraksi, mutta hän oli kyllä nähnyt kaikenlaisia, niin ihmisiä kuin olentojakin, elämänsä aikana ja hän tiesi kyllä sen, että taruolennotkin kykenivät valehtelemaan omantunnon tuskista kärsimättä, joten mikä estäisi tätä olentoa noin vain valehtelemasta hänelle!?

"Kaltaisesi seurassa ennemmin pidän aseen kädessäni", Sarrow vastasi lyhyesti ja tiukensi otettaan miekkansa kahvalla, pitäen ilmeensä kireänä, hellittämättä lainkaan, vaikkei olento niin pahalta vaikuttanutkaan, muttei tämä onnistunut siltikään häntä täysin vakuuttamaan!
Hän oli saanut osakseen useita erilaisia valheita eikä hän aikonut tällä kertaa tarttua noin helposti syöttiin!
"Joten toivon, että sinulla on hyvä selitys sille, miksi säikäytit ratsuni", Sarrow jatkoi yhä miekka kädessään eikä kyennyt uskomaan toisen puheita...

//Anteeksi kesto, en ole huomannut vastaustasi ollenkaan Q_Q//

Ivor

Sääli sinänsä mutta demonilla oli harvoin tapana valehdella, etenkään tälläisessä tilanteessa jossa siitä ei ollut mitään hyötyä tai edes mitään tarvetta. Tosin tämä mies ei vaikuttanut sitten uskovan demonia yhtään kunhan vain kiristi tilannetta asenteellaan. Ivor hymähti itsekseen ja riisui kypäränsä pois päästään jälleen kerran. Ehkä olisi syytä todistaa tuolle idiootille ettei demonilla ollut pahat aikeet mielessään enään: tehtävä on tehty ja se siitä, ei ollut syytä tappaa ketään turhaan.
"Kiitos paljon vain kohteliaisuudesta herra, mutta kuten sanoin: en vahingoita sinua niin kauaa kun annat olla minun rauhassa." Ivor tuumasi miehen sanoihin rauhallisesti.
"Joten olisi oikein mukavaa jos laskisit miekkasi." Ivor lisäsi varsin merkittävällä äänensävyllä, mutta ystävällisellä.

Ivor katsoi miestä hetken toinen "kulma" koholla ja vilkasi sitten hevosen päälle joka vaikutti olevan varautunut karvaisen tunkeilijan varalle. Noh, Ivor pystyisi tappamaan tuon kaakin yhdellä puraisulla, joten mikään ihme. Katse siirtyi takaisin mieheen.
"En säikyttänyt hevostaisi.. se säikähti minua kun olin menossa ohi, tai alunperin olin tulossa itsekkin lepäämään, mutta päätin sitten kääntyä kannoilleni kun täällä oli joku muukin." Ivor selitti eliitti kenraalille miten asia todellakin oli, jos tuo nyt oli edes uskokaseen. Jääräpäisen oloinen ihminen.

Sarrow

Oli tällä sitten tapana valehdella tai ei, ei Sarrow kyennyt uskomaan, ettei toinen olisi pahaa tahtonut. Hänellä oli oma käsityksensä niin demoneista kuin muistakin taruolennoista - tai itseasissa ei niinkään demoneista, koska hän ei ollut uskonut sellaista koskaan kohtaavansa. Hän ei kuitenkaan kyennyt näkemään taruolentoja ihmisten kaltaisina edes ajatusmaailmaltaan eikä hän osannut ymmärtää sitä, että taruolennoillakin oli tunteita ja kenties myös perhe.
Eikä tuon kaltainen demoni yksinkertaisesti saattanut vain viattomasti kävellä ohi! Tuolla oli takuulla metkut mielessään ja mikäli hän ei pitäisi varaansa, saattaisi tämä kohdistaa temppunsa häneen! Niin Sarrow ei antaisi käydä!

Sarrow ei kyennyt kuin kurtistamaan kulmaansa ja kuuntelemaan demonin sanoja epäilevänä. Hän laskeutui mökin edustan muutamat portaat alas eikä hivuttanut miekkaansa vähääkään alaspäin. Hän ei saisi laskea suojaustaan tämän olennon läsnäollessa!
"Ja tarkalleen ottaen miksi minun pitäisi uskoa sinun sanojasi?" Sarrow tiedusteli jääden suosiolla muutaman metrin päähän demonista. Hän kohotti kysyvästi toista kulmaansa demonin jatkaessa selityksiään, joita hän ei kyennyt ottamaan todesta.
Olisi aivan liian surkeaa sattumaa, että demoni sattuisi noin vain tänne yhtä aikaa hänen kanssaan!
Ei hän sentään mikään typerys ollut!

Ivor

Mies laskeutui alas mökin rappusia miekka edelleenkin ojossa valmiina iskemään, Ivor ei enää suostunut laskemaan tuosta hetkeksikään katsettaan sillä tuo vaikutti olevan niinkin tyhmä että aikoisi käydä päälle pienenkin väärän liikkeen jälkeen. Miten ihmiset saattoivat ollakkin näin typeriä ja ennen kaikkea jääräpäisiä? Tosin haltoista sen paremmin voisi sanoa.. mutta sitä demoni ei ääneen ollut koskaan sanonut.
"Koska en ainakaan omasta mielestäni vaikuta kovinkaan agresiiviselta... verrattuna vaikka teihin." Ivor tuumasi pienesti huvittuneesti hymähtäen ja otti miekat huotaroistaan iskien ne maahan pystyy sivuillensa, astuen sitten askeleen taaemmas.

"Usko jo etten halua vahingoittaa sinua millään tavalla.. toisin kuin te näköjään minua." Demoni sanoi nyökäten miehen miekkaa kohden jota tuo piti uhkaavasti kädessään. Jos tuo ei nyt ottaisi uskoakseen hän ottaisi varmaan jalat allensa. Turha tätä oli pitkittää ja tapella siitä puhuiko kumpikaan totta kun ei ollut mitään sanoja suurempia todisteita.

Sarrow

Sarrow siristi silmiään olennon sanat kuullessaan. Ei vaikuttanut kovinkaan aggressiiviselta!? Jo tuo ulkonäkö riitti tekemään tästä olennosta aggressiivisen näköisen, joten miten tuo saattaisi luonteeltaankaan olla mitään muuta?
Olento olisi Sarrown mielestä ansainnut miekan rintaansa jo pelkästään aseiden kantamisesta, kun oletti että tämä käytti niitä ihmisiin, joista osa oli huomattavasti tuollaista olentoa heikompia!
"Ja tuonko pitäisi vakuuttaa minut?" Sarrow kysy naurahtaen epäuskoisena. Jos hän laskisi puolustuksensa ja menettäisi keskittymisensä, olento saattaisi hyvin voittaa hänet jo paljain käsinkin!

"Jaa, ja sinäki vakuutat olevasi viaton?" Sarrow kysyi yhä hieman huvittuneena. Ihmisten käsitysten mukaan tuon näköiset olennot eivät saattaneet olla hyviksiä ja olivathan nuo todennäköisesti myös haltioiden puolella!
Toisaalta hän ei kyennyt hyökkäämään olennon kimppuun, kun tämä vaikutti siltä kuin ennemminkin olisi juossut pakoon kuin käynyt taisteluun häntä vastaan.
Mikä näihinkin olentoihin oikein oli tullut!? Saattoiko niistäkin muka löytyä niitä kiltimpiä yksilöitä!?

Ivor

Olisikohan tässä jossakin lähellä ollut seinä johon päätä olisi voinnut hakata? Demonilla oli juuri tällä hetkellä sellainen tunne, että sellaista tarvittiin ja kipeästi tässä ja nyt. Millaisia tomppeleita tässä maailmassa olikaan. Ruosteturkkinen tiikeri raita huokasi.
"Se oli tarkoitus, mutta et sinä näköjään näytä uskovan minua kuin vasta kuolleena etten tee pahaa." Ivor tuumasi miehen sanoihin joksikseen pieni ärtymys äänessään.
"Olenko väärässä?" Ivor vielä varmisti tältä jääräpäältä.

Seuraaviin sanoihin Ivor ei jaksanut edes noteerata mietenkään tai edes millään tavalla letkauttaa sillä itseään. Tuo mies oli idiootti ja erittäin rasisitinen, tuolle mikään järki puhe auta.
"En jaksa riidellä kanssasi enään... et kuitenkaan usko yhtään mitään sanon tai teen mitä tahansa." Ivor sanoi rasittuneella äänensävyllä ja vetäsi miekkansa irti maasta asettaen nuo takaisin selkäänsä.
"Joten ehkä parasta että lähden.." Ivor tuhahti ja käänsi tuolle selkänsä lähteäkseen jatkamaan matkaansa takaisin haltia kylään minne oli alunperin matkallakin.

Sarrow

Sarrow tuijotti olentoa uskomatta vieläkään kuulemaansa. Tämä olentoko vakuutti hänelle, ihmiselle, olevansa viaton? Taruolennot kävivät sotaa heitä vastaan ja tämä yksilö väitti kiven kovaa, ettei tahtonut iskeä miekkaansa hänen rintaansa ja kääntää sitä uomassaan, jotta saisi hänet tuntemaan säälimätöntä kipua!?
Ja sitten tuo kertoi olevansa lähdössä!? Tähän täytyi liittyä jokin typerä juoni! Tämä taatusti hyökkäisi hänen kimppuunsa ensi yönä tai vähintäänkin seuraisi häntä metsistä! Ehkä hänen pitäisi yksinkertaisesti suunnata oitis takaisin kylään. Tuo olento pystyisi hulluihinkin tekoihin niin tahtoessaan, vaikka ah-niin-hyväntahtoista esittikin! Nuo olennot eivät olleet heidän kaltaisiaan! Ne olivat ilkeitä ja tahtoivat päästä eroon ihmisrodusta voidakseen vallata maailman ja tehdä henkiinjääneistä ihmisistä orjiaan!

Sarrow tuhahti ja katseli olennon poistumista uskaltamatta rentoutua. Hän kyllä muistaisi tämän ja mikäli tuo olento sattuisi hänen tielleen vielä toisenkin kerran, hän tietäisi tämän todennäköisesti valehdelleen ja voisi sen suuremmin syyllisyyttä tuntematta ja omantunnon kolkutuksitta tappaa tämän!
"Pidäkin mielessäsi etten tahdo enää koskaan nähdä sinua tai silvon sinut kappaleiksi!" Sarrow ärähti ennen kuin otti muutaman askeleen taakseen, kohti hevostaan, mutta hän ei siltikään irrottanut katsettaan tuon olennon selästä.

Ivor

Demoni tosiaan oli palaamassa takaisin haltia kylään ja jättämässä tuon miehen jälkeensä uhkauksineen, kun tuo sanoi jotakin astetta pysäyttävämpää hänen peräänsä. Demoni seisahtui aloillensa ja käänsi hitaasti katseensa ihmiseen, joka oli perääntynyt lähemmäs ratsuaan.
"Mikä sinua muka sitten estää niin tekemästä tässä ja nyt?" Ivor kysyi tuolta mieheltä pienesti naurahtaen. Suuta tuo mies oli soittanut tämän koko ajan, muttei saannut mitään aikaiseksi. Säälittävää suorastaan.
"Suutasi olet soittanut minulle jo vaikka kuinka kauan ja ladellut uhkauksiasi... mutta mitään ei ole tapahtunut, olet vain pysynyt kolossasi kuin hiiri." Mistäs moinen käänne yht`äkkiä tuli? Yksi tosi asia: tuo mies voisi hyvinkin jahdata hänet kiinni hevosellaan ja tappaa yhdellä sopivalla miekan iskulla. Vaikka Ivor ei toivonutkaan tästä tappelua, oli tämä mies liian äkkipikaisen olonen jätettäväksi vain selän taakse kuin roska.

"Seuraavalla kerralla sinulla sitten varmaankin on tukenasi muutama kymmentä miestä hakkaamassa yhtä friikkiä... ompas sankarillista." Ivor hymähti jääden tuijottamaan tuota miestä olkansa yli hieman sivuttain seisten.

//Tämä peli vaikuttaa kuolleen, joten vedän Ivorin pois pelistä. Kiitos kuitenkin seurasta ^^//