Kalma vastutsi nukkumaan menoa vielä. Hän päätti tehdä Silille aakkoset loppuun ja sitten painua maate. Koiraksi mies muuttuikin hänen vierelleen tuhisemaan. Sil hymyili pienesti, kunnes jatkoi aakkosesten piirustelua. Hän oli niin keskittynyt tylsien aakkosten kirjoittamiseen ja jäljentämiseen, ettei huomannut äidin työntävän Luvonia oleskeluhuoneeseen. Vasta miehen puhuessa koirasta sai Sil itsensä irti aakkosten tylsästä maailmasta. Hän säpsähti. "Luvon...! Säikytit minut!" hän huokaisi aurinkoisesti ja katsoi sitten miestä hieman tarkemmin. "Huomenta. Ei, en ottanut häntä itselleni. Ei hän sillä lailla ole koira..." Sil sanoi ja paijasi Kalma hellästi päästä. Pehmeä karva tuntui ihanalta käden alla. "Miten voit?" hän kysyi ja laski sitten silittävän kätensä syliinsä.
Hän nosti hiilen uudelleen ja alkoi sitten viimeistelemään viimeisiä aakkosiaan aina kuunnellen Luvonia. "Toivottavasti sait nukuttua." hän totesi kun viimeisteli viimeisen kirjaimen ja laski kirjan sylistään vierelleen. "Oletko jo ehtinyt syödä?" Sil kysyi. Hänen äitinsä vastasi siihen myöntävästä ja sanoi menevänsä takaisin keittiöön. Ilmoittaen kuitenkin Silin veljien saapunen takaisin paikalle ja hoitivat paraa aikaa metsästettyjen saaliiden puhdistamista. Tänään siis nautittaisiin riista painotteista ruokaa. Sil nyökkäsi äidilleen laskien kätensä varovasti Kalmanpään päälle ja silitteli koiraa. Jotenkin nukkuva koira oli vain vastustamaton olento, jota piti aina vähän silitellä. Toisaalta Sil veti kätensä pian pois tajuten, ettei liika silittäminenkään ollut aina hyväksi. "Haluatko ulos? Siellä paistaa aurinko." Sil kysyi ja osoitti ystävällisesti ulos, jossa aurinko paistoi kirkkaalta syystaivaalta.
Päivä kului hiljalleen ja levollisesti. Illan saapuessa olivat perheen jäsenet kukin omissa toimissaan. Sil istui taas oleskelu huoneessa Kalman vieressä. Tällä kertaa hänellä oli sukkapuikot kädessä ja hän neuloi siinä kaikessa rauhassa villaisialapasia. Niitä tultaisiin tarvitsemaan talvella. Silin äiti tuli tyttärensä viereen tarkastamaan tuon jalat ja hieroi niitä hieman. "Hirtävätkö nämä? Paljonko tunnet kipua?" äiti kyseli reidestä. "Ei satu enää enää niin paljon, parantumaan päin se on." hän sanoi lämpimästi. "Sinun pitää katsoa Kalman käsi, kun hän herää." hän muisti sanoa, johon äiti nyökkäsi. "Tietenkin." nainen sanoi hymyillen ja nousi sitten ylös.