Home
Siitä oli kauan, hyvin kauan kun Edward oli viimeksi Nakamin nähnyt. Hänestä tuntui kuin hän ei olisi tavnnut tyttöä pitkiin aikoihin ja hänkin oli saanut enemmän karvoitusta sitten viime näkemän. Edward oli kuitenkin päättänyt pitkästä aikaa ottaa asiat käsittelyyn ja etsiä vihdoin oma toimisesti tutön käsiinsä. Ensin hänellä ei ollut minkäänlaisia vihjeitä Nakamin olin paikasta. Ensinnäkin hän oli aivan hukassa, hän ei tiennyt mistä etsiä, mutta etsi kuitenkin. Hän oli etsinyt naista metsästä, haltioiden lähettyviltä, mytta hyvin huonoilla tuloksilla, hän oli etsinyt hieman ihmisten puolelta ja sekin oli no, melko turhaa. Hän oli etsinyt tyttöä myös puolueettomien puolelta ja poikkuillut sinne tänne.
Häntä oli kuitenkin onnistanut. Eräs Nakamin tuttavaksi esittänyt nainen oli auttanut häntä vihjeellä, että tyttö mahdollisesti olisi vanhan kylänsä sopukoissa. Sonne Edward oli saanut reitti neuvot ja lähtenyt matkaamaan.
Etsintä matkansa aikana Edward ei ollut levännyt kamalasti, sillä hänellä oli niin paljon kerrottavaa, että hänen teki mieli kertoa kaikkea tytölle. Ystävistä, kirouksesta, miekasta ihan kaikesta. Lisäksi susimuodossa oli helpompaa kulkea ja sutjakkaampaa löytää tyttö. Toisaalta häntä pelotti, että hän olsii jo ehtinyt unohtaa tytön hajun. Olihan siitä niin pitkä aika, eikä hänellä ollut mitään, mistä pitää kiinni.
Edward astui alueelle, jossa tuntui olevan hiljaista. Hän odotti hetken ja muuttui ihmiseksi. Hän katseli paikkoja ja veti väsyneesti paitaansa tiukemmin ympärilleen. Hänen hengityksensä höyrysi ilmassa kosteana ja tiuhana. Mies nielaisi, kun hän näki äkisti ihmisen. Hän alkoi hahmottaa ympäristöään. Hän oli astunut jonkilaiseen tuhottuun kylään, jossa ihmisiä asui. Kylä oli puoliksi pystyssä, mutta siellä oli kovin hiljaista. Osa ihmisistä näytti hieman pelokkaalta, kun mies oli astunut jalallaan kylään. Edward katseli ympärilleen ja haisteli ilma salaa toisten katseilta.
Hänen teki mieli kysyä tuntiko kukaan Nakamia tai oliko joku nähnyt jotakin epänormaalia. Tuttu haju kuitenkin tarttui hänen nenäänsä, jonka sai hänet kääntämään päätään hyvinkin nopeasti. Se oli kuin välähdys ja houkustus, kun mies lähti kävelemään. Nopeammin, kiirehtien ja silmät välkkyen. Hän ei välittänyt ihmisten pelokkaista katseista ja ihmettelevistä. Eikä Edward edes huomioinut sitä, että pieni kylä omisti vain lapsia ja vanhuksia enimmäkseen. Monet ottivat lapsia syliinsä ja lähtivät kauemmaksi, sillä kun hän läheni sitä tuttua hajua. Ihmiset kaikkosivat.
"Nakami!" Edward huusi ja vilkuili ympörilleen. Hän ei enää tiennyt mihin suuntaan mennä ja mihin suuntaan astua. Nakamin haju tuntui olevan erityisen voimakas, vähän niin kuin kaikkialla tai sitten se johtui matkaamisesta tulleesta uupumuksesta. Hän käveli nyt rauhallisemmin, keskittyneemmin. Haisteli ja löysi oikean narun, mistä vetää. Hän tiesi jo mitä odottaa tai ehkei, mutta hänen kasvoilleen levisi helpottunut hymy.
//Michyy ja Nakami! Ohoi