Home

Edward

Siitä oli kauan, hyvin kauan kun Edward oli viimeksi Nakamin nähnyt. Hänestä tuntui kuin hän ei olisi tavnnut tyttöä pitkiin aikoihin ja hänkin oli saanut enemmän karvoitusta sitten viime näkemän. Edward oli kuitenkin päättänyt pitkästä aikaa ottaa asiat käsittelyyn ja etsiä vihdoin oma toimisesti tutön käsiinsä. Ensin hänellä ei ollut minkäänlaisia vihjeitä Nakamin olin paikasta. Ensinnäkin hän oli aivan hukassa, hän ei tiennyt mistä etsiä, mutta etsi kuitenkin. Hän oli etsinyt naista metsästä, haltioiden lähettyviltä, mytta hyvin huonoilla tuloksilla, hän oli etsinyt hieman ihmisten puolelta ja sekin oli no, melko turhaa. Hän oli etsinyt tyttöä myös puolueettomien puolelta ja poikkuillut sinne tänne.
Häntä oli kuitenkin onnistanut. Eräs Nakamin tuttavaksi esittänyt nainen oli auttanut häntä vihjeellä, että tyttö mahdollisesti olisi vanhan kylänsä sopukoissa. Sonne Edward oli saanut reitti neuvot ja lähtenyt matkaamaan.

Etsintä matkansa aikana Edward ei ollut levännyt kamalasti, sillä hänellä oli niin paljon kerrottavaa, että hänen teki mieli kertoa kaikkea tytölle. Ystävistä, kirouksesta, miekasta ihan kaikesta. Lisäksi susimuodossa oli helpompaa kulkea ja sutjakkaampaa löytää tyttö. Toisaalta häntä pelotti, että hän olsii jo ehtinyt unohtaa tytön hajun. Olihan siitä niin pitkä aika, eikä hänellä ollut mitään, mistä pitää kiinni.
Edward astui alueelle, jossa tuntui olevan hiljaista. Hän odotti hetken ja muuttui ihmiseksi. Hän katseli paikkoja ja veti väsyneesti paitaansa tiukemmin ympärilleen. Hänen hengityksensä höyrysi ilmassa kosteana ja tiuhana. Mies nielaisi, kun hän näki äkisti ihmisen. Hän alkoi hahmottaa ympäristöään. Hän oli astunut jonkilaiseen tuhottuun kylään, jossa ihmisiä asui. Kylä oli puoliksi pystyssä, mutta siellä oli kovin hiljaista. Osa ihmisistä näytti hieman pelokkaalta, kun mies oli astunut jalallaan kylään. Edward katseli ympärilleen ja haisteli ilma salaa toisten katseilta.

Hänen teki mieli kysyä tuntiko kukaan Nakamia tai oliko joku nähnyt jotakin epänormaalia. Tuttu haju kuitenkin tarttui hänen nenäänsä, jonka sai hänet kääntämään päätään hyvinkin nopeasti. Se oli kuin välähdys ja houkustus, kun mies lähti kävelemään. Nopeammin, kiirehtien ja silmät välkkyen. Hän ei välittänyt ihmisten pelokkaista katseista ja ihmettelevistä. Eikä Edward edes huomioinut sitä, että pieni kylä omisti vain lapsia ja vanhuksia enimmäkseen. Monet ottivat lapsia syliinsä ja lähtivät kauemmaksi, sillä kun hän läheni sitä tuttua hajua. Ihmiset kaikkosivat.
"Nakami!" Edward huusi ja vilkuili ympörilleen. Hän ei enää tiennyt mihin suuntaan mennä ja mihin suuntaan astua. Nakamin haju tuntui olevan erityisen voimakas, vähän niin kuin kaikkialla tai sitten se johtui matkaamisesta tulleesta uupumuksesta. Hän käveli nyt rauhallisemmin, keskittyneemmin. Haisteli ja löysi oikean narun, mistä vetää. Hän tiesi jo mitä odottaa tai ehkei, mutta hänen kasvoilleen levisi helpottunut hymy.

//Michyy ja Nakami! Ohoi

Nakami

Talvi oli tekemässä tuloaan, ainakin jossain määrin. Kadut olivat loskasta märkiä, jossain saattoi näkyä luminokare ja toisaalla jopa paljas märkä maanpinta. Viimepäivinä se tippuiko taivaalta jotain lunta muistuttavaa vai kylmänkoleaa vettä oli kuin nopalla olisi heittänyt. Näin oli kaikkialla tähän aikaan eikä pieni hyvää vauhtia autioituva kylä metsän keskellä ollut poikkeus. Sodan jäljet näkyivät suurimmassa osassa rakennuksia, kaikki eivät olleet pystyssä eikä suurta osaa korjattu. Eikä kyse ollut ajan puutteesta, jäljet eivät olleet tuoreimmasta päästä. Tuhosta oli vierähtänyt reilusti yli viisi vuotta, ehkä vähitellen lähempänä kymmentä. Kyse oli enemmänkin siitä että asukkailla ei ollut enää mitään jäljellä mikä olisi saanut nuo jäämään ja näinollen olivat lähteneet paremmille seuduille kukin millä toiveilla. Kaikki eivät tietenkään olleet aikoinaan olleet niinkään onnekkaita. Kuitenkin eräs matkalainen arvosti enemmän edes jonkinlaista kattoa päänpäällä ja sen tulisijan kanssa tuomaa lämpöä kuin ulkona odottavaa loskassa rämpimistä. Nakami oli löytänyt tiensä taas vaihteeksi lapsuutensa kotikylään, tai siis mitä siitä nyt jäljellä oli. Hän teki niin lähinnä talven lähestyessä kerta ilmainen majapaikka oli aina ilmainen, muutamasta synkästä muistosta ja pitkistä katseista huolimatta. Neito istui lihakeittoa rauhassa hämmennellen tulen äärellä pienehkössä sivurakennuksessa joka oli nopeasti kunnostettu asumiskelpoiseksi. Sisustus oli vaatimattoman oloinen ja eri eläinten turkkeja lojui siellä täällä huoellisesti putsattuna. Pari tuolia pöydän luona vaikkei vieraita lähes koskaan käynnyt ja tulisija ruuanlaittoa sekä lämmitystä varten. Tytön tavanomainen asu oli ripustettuna kuivumaan sivummalle. Kaikki merkit muutenkin viittasivat siihen ettei susityttö odottanut vieraita. Nakamin lapsuusaikoina rakennus oli ollut enemmänkin varastokäytössä mutta nyt kun itämaisesta rakennustavasta omaava päärakennus oli pahoin palanut ja puoliksi romahtanut olivat osat vaihtuneet. Keittoon oli lentänyt kuivatun lihan lisäksi lähinnä pari perunaa ja porkkanaa, erittäin todennäköisesti kasvimaan tapaisesta joka sijaitsi rakennusten välissä.

Pian sudenkorvat hieman värähtivät kun niihin kantautui etäinen mutta tutunpuoleinen ääni. Hän ei ollut kuullut tuota ääntä vuosiin, mutta silti se sai pienen hymyn nousemaan tytön huulille aivan yhtä paljon kuin joko säälivät tai nyrpeät katseet nousisivat äänen tuottajaan. Ehkä, jos tyttö ei pahemman kerran erehtynyt ehkä tässä myöhäis syksyn tai alku talven päivässä olisi jotain hyvääkin, lämpimän ruuan lisäksi siis. Ikkuna paukahti auki ja nopeasti nuorehkon punapään naama pilkisti ulos katseen käyden lähistöä läpi tutun naaman toivossa. Ja siinä parin metrin päässä Edward olikin. Mies oli muuttunut sitten viimenäkemän, näemmä alkanut kantaa miekkaa ja näytti vanhemmalta. Parta sen kai teki. Noh Ed oli kaksikosta se kumpi aika ylipäätään pystyi juurikaan vaikuttamaan, Nakamin kohdalla suurin muutos oli se että hänellä oli hieman käytännöllisempi vaatekerta päällä jokseenkin tyyliltään ja pitkälti myös värimailmaltaan tuo muistutti tytön punaista kimonoa. Suurin ero asuissa oli se että tytöllä oli housut ja hihat eivät roikkuneet samalla tavalla, molemmat asioita jotka tekisivät metsästyksellä elävien matkalaisten elämästä helpompia. "Heeeii Ed!" Kuului tytön iloinen toivotus pitkin kylän katuja ja hieman hillitympi kutsu käydä sisään sisäpihan kautta nopeasti perään.

//Täällä ollaan^^

Edward sai pian vasta kaikua huutoonsa. Hän lähes säpsähti, kun äkisti suoraan hänen edessä olevasta talosta avautui ikkuna ja tuttu punertava tukka pilkisti ulos. Miehen hymy leveni nähdessän sen mitä oli tullut hakemaankin. "Nakami." Hän huokaisi helpotus äänessään. Hän lähti kävelemään ja sai kutsun naisen hiljaiseen taloon. Mies nyökkäsi toiselle, avasi oven ja astui sisään. Talo tuoksui ruualle ja Nakamille. Se myös tuoksui vanhuudelle ja polton hajulle.
Lämpöä talossa oli, mikä auttoi ihmissuden asiaan, jonka hartiat rentoutuivat hitusen sisälle päästyään. Hän kopsautti kenkiään lattiaan, ettei kastelisi kaikkea, kun loskan ja lumen seasta tuli. "Hei Nakami." Edward sanoi j kääntyi tyttöön, joka ei ollut muuttunut sitten viime kerran, paitsi ehkä vaatetukseltaan. "Olet yhtä kaunis aina, kun näen sinut." Edward totesi ja käveli sitten tytön luokse halaamaan tuota lempeästi ja imppaamaan toisen hajua.

Oli niin paljon sanottavaa, kerrottavaa ja jaettavaa, ettei Edward oikein osannut aloittaa. "En ole nähnyt sinua pitkiin aikoihin. Missä oikein olet liikkunut?" Hän ihmetteli ensimmäisenä. Ensin naiset sitten hän. Edward päästi irti toisesta ja hymyili väsyneesti toiselle. Matka oli ollut pitkä, mutta sen arvoonen. Hän oli löytänyt sen mitä oli halunnut löytää ja tunteet tuntuivat valtaavan hänen sisimpänsä. Helpotus, ilo ja onnelisuus.
Olihan siinä ehtinyt ajatella vaikka mitä päänsä menoksi, kuten sitä, että oliko tyttö elossa. Nakami oli kuitenkin ayakashi, joten ei kai kuoleminen niin helppoa olisi, toisin kuon hänellä. Hän oli ihmissuden rodultaan sellainen, että vanhentui ja kuoli pois. Toisaalta hän kyllä eli pidemmän elämän kuin muut ihmiset.

Ilmoille pääsi kurnivan vatsan murina ja ääntely, joka oli iso ja kova. Edward säpsähti omaa vatsaansa. Hän oli unohtanut syödä aamulla ja katsoi nyt hieman kiusaantuneena maahn, kuin olisi tehnt jotain paahkin. "Ah, en... ole syönyt aamulla." Hän naurahti kuivasti. Katse kohotettiin takaisin toisen kasvoihin, jotka olivat edelleen ne kauniit ja somat.
Voi kuinka Edward oli ikävöunyt ja ajatellut toista. Nakami oli yleensä hänen iltasatujensa ajatus, haave. Pitkän matkan rakkaus, jonka kanssa hän nyt oli kasvotusten pitkästä aikaa. Kuinka ihanaa.

Ihmissusi löysi ovelle, asteli sisälle jo kopisteli kenkänsä lattialle ettei kastelisi koko huonetta, tai oikeastaan taloa kerta edellisestä käyttötarkoituksesta johtuen tilaa ei ollut juurikaan jaettu osiin. Nakami puolestaan oli sukkasillaan hänen jalkineet olivat siististi oven lähellä. Pieni vilkaisu kävi Edin jalkoihin, tokihan tuo tietäisi kenkänsä riisua kun sisälle tuli ja puulattia löytyi. Nakami vastasi miehen tervehdykseen hyvin pitkälti samalla tavalla häntä heiluen. Olihan hänellä ollut Ediä ikävä, hän ei vain tiennyt yhtään missä mies oli kulkenut viimeaikoina joten vaivasi hän asialla päätään tai ei kyse olisi sattumasta jos he olisivat törmänneet metsissä. Toisaalta hänhän teki hyvin usein retkillään avotulen kun kerran mielummin valmisti ruokansa kuin söi raakana mikä oletettavasti teki hänet hieman helpommin löydettäväksi. Edin kehut saivat vienon kiitoksen vastaukseksi ja mies tuli halaamaan tyttöään johon tuo kyllä vastasi rutistamalla tuota koko sen pitkän ajan edestä, silti tietyllä hellyydellä mutta pitihän sitä nyt vähän kun ikävä ja sitärataa.

"Sitä minäkin olisin halunnut kysyä sinulta. Jokatapauksessa olen ollut siellä missä yleensäkkin, kesät metsästämässä, talvisin täällä tai jossain muualla lämpimässä. Yrittänyt pysyä poissa vaikeuksista. Niin ja Ed, olen yrittänyt opetella kaikkea kätevää, puhumaan eläimille, muuttamaan paremmin muotoani ja sen semmoista erään lapsuudenystäväni avustuksella. Ei sinunkaan tarvitsisi vanheta yksin." Nakami kertoi innoistusta äänessään sitten hieman rauhoittuen lisäten sen viimeisen totuuden siihen perään "Siinä on toisaalta vielä pitkä matka edessä..." Se asia oli pienoinen pettymys tytölle itselleen. Hän oli harjoitellut toista vuotta ja oppinut juuri ja juuri alkeet tavalla joilla niitä ei oikeastaan käytännössä hyötyä ollut sillä ero häviävän pieni ja vaati täydellistä keskittymistä. Toinen asia oli se että eihän hän oikeasti vanhentuisi, se olisi vain pieni särö siitä legendaarisesta kyvystä manipuloida ulkomuotoaan siihen pisteeseen asti jossa pystyisi kopioimaan kenen tahansa tai minkä tahansa ulkonäön, kyky joka hänen ystävällään oli mutta johon hänellä itsellään menisi vielä varmaan sata vuotta jos ei toisetkin. Nakamihan oli loppujen lopuksi vielä nuori, niin ihmisten kuin ennen kaikkea ayakashien mittapuulla.

Siinä selittäesä Nakami nosti pienen soppapadan pöytään ja kävi hakemassa niin lusikat kuin lautasetkin. Muutenkin kuullosti siltä että Edillä ei ollut varaa opetella käyttämään syömäpuikkoja tähän hätään. "Rehelliseti en odottanut saavani vieraita. Olen kyllä iloinen että tulit mutta jos olisin tiennyt, olisin tehnyt enemmän." Neito totesi. Oli onni onnettomuudessa että hän oli tehnyt sen verran että voisi santsata tai jättää osan myöhemmälle. Ja olihan tämä tosiaan ollut positiivinen yllätys ylitse muiden. Tähän asti vierailu oli vielä mennyt melko normaaleissa merkeissä, pitkälti pitkän ajan takia. Se ei tuntunut jotenkin luontevalta painaa suudelmaa miehen huulille heti kun he olivat nähneet pitkän tauon jälkeen. Myöhemmin sitten, nyt Edward saisi kertoa kaiken omista seikkailuistaan ruuan seuraksi. Ainakin Nakamilla oli sellainen tunne että ihmissusi vaelteli heistä enemmän ja että tuon elämään olisi ehkä sattunut enemmänkin kommelluksia viimeaikoina kuin hänen omaansa.

Kengät oli jätetty kyllä siihen eteiseen, ennen kuin mies oli astunut toista halaamana, joka halasikin melko tiukasti. Nakami halusi myös kysyä samaa, missä hän oli luurannut. "Heh, vähän siellä ja täällä." Edward totesi kohottaen olkiaan pienesti. Nakami kertoi opettelevansa puhumaan eläimille ja muuttamaan muotoaan paremmin sekä tuo oli lapsuudenystävän opetuksessa. Siihen mies nyökkäsi hymyillen. "Se on hienoa kuultavaa." Hän totesi siihen. Tosin aihe kääntyi siihen, että Nakami oli hakennut mahdollisella muodon muutoksellaan vanhenemista tai siihen liittyvää taitoa. Oli outoa, kuinka toisen piti yrittää vanheta, vaikka moni niin janoi sitä ikuista nuoruutta ja kauneutta, mutta ei sitä välttämättä osannut arvostaa jos ikuisen nuoruuden jo omasi.
Tyttö sanoi siihen olevan vielä pitkä matka, ennen kuin hän vanhentua osaisi. "Noh, ei sillä ole oikeastaan niin väliä, eikä sinun tarvitse minun takiani alkaa vanheta..." Edward totesi ja hellästi silitti toisen poskea. "Ei minua haittaa, jos näen sinut vielä näinkin kauniina monen vuoden jälkeen." Hän soi hellät sanansa toiselle hymyillen, ehkä hieman haaveillen.

Nakami kertoi, ettei ollut odottanut vieraita. "En minä sinua syytä, tulin muutenkin ihan pusikosta. Haisen varmasti aivan kauhealle." Edward totesi ja nuuski itseään hetkellisesti. Hän luopui aikeistaan nopeasti ja sipaisi hiuksiaan. Edward odotti hetken ja katsoi tyttöä jonkin aikaa. Hän etsi jotain, jossa olisi voinut auttaa, mutta hän ei tiennyt missää, niin kai hänen piti vain tyytyä istumaan paikoilleen. Hän odotti hetken, kunnes Nakamikin olisi istunut ja avasi sitten suunsa. "Minulle on tapahtunut vaikka mitä." Edward totesi ja katsoi toiseen silmissään paloa ja iloa. Silti niissä näkyi edelleen pientä synkkyyttä, kuten aina. Ihmissuden varjo ei koskaan pyyhkiytynyt hänen oliltaan.
"Ensiksi haluan kertoa sinulle, että olen saanut hyvän ystävän. Hänkin on hyvin iäkäs, mutta noh, omaa sen ikuisen nuoruuden." Edward aloitti ja kiitti ruuasta, ennen kuin alkoi sitä sörkkimään. "Hän opetti minua hallitsemaan itseäni ja hänen kanssaan jouduimme monesti jos jonkinlaisiin touhuihin. Kerran olimme molemmat melkein kuolla..." Edward sanoi, eikä hän maininnut enempää. Hänen huulillaan kuitenkin paistoi pieni hymy, joka kertoi, että kaikki oli hyvin. "Lisäksi, sain sen ylimääräisen kirouksen niskastani. Olen kiitollinen, että se on vieritetty pois niskastani." Edward totesi ja nosti lusikan huulilleen syöden ruokaansa hetken ahnaasti, ennen kuin pysähtyi ja virnisti Nakamille.

"Olen kierrellyt paljon ja tavannut paljon erilaisia henkilöitä. Hyviä ja huonoja... Pelokkaita ja ystävällisiä. Mutta en koskaan unohtanut sinua." Ed totesi ja nosti katseensa keittolautasestaan Nakamiin. "Siksi kysynkin sinulta. En tiedä onko se turvallista, mutta haluan yrittää. Yrittää elää kanssasi saman katon alla. Olen ehtinyt jo vaeltaa jonkin aikaa ja katsoin, että olisi aikani ehkä asettua aloilleni. Rakentaa talo ja asua sinun kanssasi siellä." Ed sanoi haaveleivaan sävyyn ja katsoi silmät säikyen tyttöön. "Tiedän, että tämä tulee aika nopeasti, mutta olen miettinyt. Pohtinut tätä asiaa kauan ja haluaisin tietää sinun mielipiteesi siitä." Ihmissusi totesi ja odotti tyttöä. Hän odotti vastausta ajatuksilleen.

Edwardia ei tuntunut haittaavan vaikkei Nakami ihan heti muodonmuutoksiaan oppisi, totesi ettei pistäisi vastaan vaikka tulisi aina näkemään naisensa yhtä nuorena ja kauniina silitellen tätä. Tietenkin toisen sanat ja ele saivat susitytön onnelliseksi, hän oli ajatellut että olisi hieman noloa jos mies olisi jo saanut ryppyjä naamaansa ja hän edelleen näyttäisi suunnilleen 17 vuotiaalta mutta se ei ollut koko totuus. Tämän hetkisen ulkonäön pieni muokkaaminen oli vain helpoin paikka aloittaa harjoittelu ja olisihan siitä hyötyä jos joskus joutuisi ongelmiin. Harva vanhenisi saati sitten nuorenisi kymmenellä vuodella muutamassa lyhyessä hetkessä joten se saattaisi ehkä mahdollisesti auttaa livahtamaan turvaan ongelmista. "Älä hätäile vaikka oppisinkin olisin silti aina minä, en minä oikeasti vanhenisi yhtään mihinkään." Tyttö naurahti pikkuisen Edin kommentteihin. Mitä miehen hajuun tuli niin ehkä toisella tosiaan oli tullut taukoa viimepesusta, asia kuitenkin ohitettiin pienellä olankohotuksella ja ystävällisellä virneellä. Sitä se elämä oli kun kulki paljon ja luonnossa eli, ei siitä kannattaisi liian suurta numeroa tehdä.

Oliko Ed jotenkin piristynyt vuosien saatossa vai kuvitteliko Nakami vain, siitä hän ei ollut aivan varma. Mutta pirteältä tuo näytti, siitä ei ollut epäilystäkään ettei ihmissudesta olisi näkynyt elämänilo ja toivo tulevasta. Miehen kertoessa seikkailuistaan ensimmäinen asia joka särähti korvaan oli kun mies ilmoitti ystävästään että hänkin oli hyvin vanha. Ihan niinkuin miehellä olisi hieman väärä kuva tulihännän iästä, tyttö ei ollut vielä lähellä kolmeakymmentäkään. Olihan hän kertonut ettei tosiaankaan tulisi vanhenemaan ja eläisi ties kuinka pitkään mutta ei se hänestä muinaisjäännettä tekisi. Tyttö kuitenkin vain nyökkäsi miehelle kuuntelun merkiki, tietenkin hän oli iloinen toisen puolesta, ainahan ystävät olivat hyvä asia. Sittemmin mies kertoi kuinka oli vähitellen oppinut hallitsemaan ihmissuden puoltaan ja päässyt eroon kirouksestaan, kuten myös käynyt lähellä kuolemaa ystävänsä kanssa seikkaillessaan. Tokihan sen näki että tuo oli kunnossa mutta silti pieni huokaus pääsi neidon hymyn välistä. Mitä muihin asioihin tuli olisi Nakami voinut hypätä ilosta halaamaan miestään noiden uutisten jälkeen mutta kerta toisella oli soppaa suussa ei viitsinyt tuolle antaa yhtä uutta kokemusta kokemusta kuoleman rajamailta keittoon tukehtumisen johdosta. Kyllä sen ilon toisen puolesta muutenkin huomaisi.

Pian Ed käänsi katseensa tyttöönsä ja aloitti julistuksensa. Nakami oli melko täpinöissään tuon ajan miehen puhuessa, hymy oli todella leveä ja katse odotti selvästi mitä mies sanoisi pikkuisen vienosti. Päässä saattoi käväistä ajatus siitä että oliko Ed etsinyt hänet kenties kosiakseen ja että eikö toisaalta ollut vielä hieman aikaista kerta he olivat nähneet vain pari kertaa molempien elämäntavasta johtuen. Olihan Ed ihana ja ja kaikkea mutta silti tytöstä tuntui että olisi ehkä hyvä viettää ensin hieman enemmän aikaa yhdessä. Noh kosintaa ei tullut mutta ehdotus että he muuttaisivat yhteen ei niin kaukana lopulta ollut. Joten suunnilleen sama pohdinta sopi tähän, se tosiaankin tuli melko äkkiä. Kieltämättä kyseessä oli kuitenkin asia joka oli haave molemmille, itsestään Nakami oli tiennyt jo ajat sitten ja nyt Ed julisti jakavansa tuon unelman. "Hieman nopeasti tosiaan... Jaan kyllä unelmasi mutta olin ajatellut että olisimme viettäneet muuten enemmän aikaa yhdessä ennen sitä mutta..." Tyttö pohti vastaustaan siirtyen lähemmäs toista nojautuen tuohon katsoen hieman yläviistoon, parikymmentä senttiä lyhyempi kerta oli lopulta yhtäkkiä painaen pienen suudelman miehensä huulille. Ihan tavallisen vain mutta nautti sen tuomasta tunteesta kyllä koko sydämmestään. Kun parin huulet viimein irtosivat toisistaan kuiskasi Nakami hiljaa "Ed. Tehdään se, haluan olla kanssasi niin paljon kuin voin ja tämä lienee paras tapa tehdä se vaikka onkin hieman aikainen. Joten mielelläni tulen asumaan rinnallesi." Neito jäi vielä halaamaan toista vaikka omalla lautasellaan oli vielä keittoa jäljellä. "Olet kyllä tervettullut viettämään aikaa täälläkin niin paljon kuin haluat rakennustöiden aikana. Ei olisi niin luotaan työntävä paikka jos sinä olisit täällä rinnalla." Tuo lisäsi tarjouksensa kysäisten viellä perään: "Kuinka pitkällä tuo taloprojektisi muuten on jo?" Eikai sillä väliä lopulta ollut kerta kyse ei ollut hetken mielijohteesta kuinka paljon mies oli asiaa suunnitellut. Olisihan siinä teoreettinen riski jos Nakami päätyisi rahoittamaan miehen talon omista säästöistään mutta nimenomaan teoreettinen eikä mitään muuta. Hänellä ei nimittäin ollut mitään suunnitelmia päästää Edistään ihan heti irti, ei suhteen kuin halauksensakkaan kohdalla. Oikeastaan suudelma Edin kanssa oli maistunut paremmalta kuin keitto joten mitäpä jos vaikka toiset ennen ruokailun jatkamista. Vaikka jälkiruoka pitäisi jättää vasta ruuan jälkeen. Jep, toiset!

//että semmosta. Ehkä tuo nyt käy vastauksesta Edille vaikka olikin taas vähän sellasta ajatusten karkailu sekamelskaa^^

Ed oli odottanut jotain kieltövää vastausta ja jos totta puhuttiin, eivät he toisistaan vielö niin paljoa tienneet. Kyllä menneisyyttä oli jaettu kahden kesken, mutta tapaamiset vain olivat ehtineet supistua niin mahdottoman pieniksi, että tuntui melkein siltä, kuin kaksikko olisi juuri tavannut.
Nakami sanoikin, että asia oli tullut melko nopeasti, johon mies reagoi vain nyökkäämällä. Toinen perusteli muutamalla lausella ajatuksiaan ja mies kuunteli niitä rauhassa. Äkisti toinen kuitenkin painautui häntä lähemmäksi ja suuteli häntä. Yllättyneenä Edward ei ehtinyt vastata kunnolla suudelmaan, mutta suuteli tuota nyt kuitenkin. Nauttien pienesti toisen hellyyden osoituksesta he erkanivat toisistaan.

Nakami antoi loputlta vastauksenaa, sanoi että halusi asettua hänen kanssaan asumaan. Mies tunsi pienesti silmä kulmissaan ilon kyyneleet, mutta niitä hän ei laskenut poskilleen. Hän vain jäi katselemaan toista kovin onnellisen näköisenä. Tyttö vielä selitti, että hän oli tervetullut viettämään aikaansa toisen luona täällä, jos tarvetta olisi. Edward nyökkäsi pienesti hymyillen. Katto pään päällä metsän sijaan oli ihan okei, mutta hän ei välttämättä koskaan tottuisi ajatukseen nukkua pedissä. Kuinkakohan pitkä aika siitä edes oli, kun hän viimeksi oli selkänsä asettanut vasten pehmeää patjaa.
Seuraava kysymys sai Edwardin vain naurahtamaan pienesti. "Ajattelin, että alkaisin rakentamaan taloa kevään tullessa vastaan. Routaiseen maahan on turha yrittää rakentaa mitään... Vaikka olisikin tällainen." Edward totesi rauhassa ja asetti otsansa toisen otsaa vasten. "Olin ajatelkut, että kaataisin itse talvella ne puut, joita tarvitsen talon rakentamiseen. Työkalut minun on helppo tehdä, mutta nauloja minun täytyy ostaa..." Edward pohti rauhassa, kun Nakami ojentui uudestaan suutelemaan häntä.

Tällä kertaa Edward ehti suudelmaan mukaan ja vastasi siihen. Hellästi hän asetti kätensä toisen poskelle ja silitti sitä peukullaan. Suudelmasta erottiin kovin hitaasti, mutta tällä kertaa Edwad teki aloitteen ja palasi vielä hetkeksi suudelmaan. Hän nautti jokaisesta sekunnista ja avasi hieman silmiään katsoakseen toisen kasvoja. Nyt hän hieman suoristautui ja erkani toisesta, mutta jätti kätensä silittämään tuon poskea.
Hän nosti kuitenkin katseensa hiljaisena ikkunaan ja sitten laski katseensa takaisin Nakamiin. "Kiitos." Hän sanoi ja soi toiselle vielä suudelman otsalle. Mies kääntyi syömään ruokaansa loppuun ja kiitti ruuasta, veiden astiat pesuun. Hän voisi tiskata, kerta oli tullut syömään Nakamin ruokaa.

Tyttö oli tainnut yllättää Edin teollaan ja ilmeisesti mies ei ollut täysin uskaltanut olettaa myönteistä vastausta ehdotukseensa kerta itki ilosta vastauksen saatuaan. Mitä talosuunnitelmaan tuli oli Nakamin pää täynnä ajatuksia jotka juoksivat hirvittävää kyytiä sinne tänne. Kuika iso talo, minne, tulisiko heillä joku päivä olemaan lapsia, muuten muita asukkaita vain vai he kaksi. Jos heillä tulisi joskus olemaan isompikin perhe kuin toisensa olisi varmaan helpointa tehdä kerralla tarpeaksi tilava talo. Entä jonkinlainen eläinsuoja, Nakamillahan oli teoriassa hevonenkin vaikkakin tuo oli Lapiksen hoidossa. Tytöllä kun ei toistaiseksi ollut tarjota kunnollista suojaa eläimelle eikä tiennyt miten olisi saanut sen pysymään ruuissaan talvien yli. Sekin oli kyllä ollut yksi seikkailu, joutua kärhämään haltiapartion kanssa ja viedä noilta hevonen kerta haavoittunut jalka ei kunnolla silloin kantanut. Toki saisi Lapis tuon pitää jos lopulta haluaisi kerta oli kaiken tämän ajan huolehtinut.

Kuulemma talo alkaisi kevään tullen nousta kerta talvella routa esti rakennustoimet, Nakami ei mikään puuseppä ollut mutta pystyi ehkä jonkin verran olettamaan asian liittyvän perustuksiin. Mies julisti myös tekevänsä talonsa ja työkalunsakkin itse ja kaatavansa puut talven aikana valmiiksi painaen samalla otsansa neidon omaa vasten mikä sa tytön pikkuisen naurahtamaan. Toisella kerralla Ed oli suudelmassa jo mukana paremmin ja antoi tytölle vielä kolmannen perään. Susitytön sydän hakkasi kovempaa kuin lähes mitä yleensä ja jokainen hetki oli nautintoa täynnä. Hän oli tainnut tosiaankin tehdä oikean päätöksen vastatessaan myöntävästi, hän oli nimittäin juuri nyt melkovarmana että olisi katunut paljonkin tulevaisuudessa jos olisi kieltäytynyt tarjouksesta. Silmänsä Nakami oli painanut kiinni keskityen vain hetkeen ja tunteeseen. "Tuo tuntui ihanalta" Tyttö naurahti hieman kääntäen katseensa Edin vihreisiin silmiin kun he vihdoin erkanivat suudelmastaan. Vielä sai tyttö suudelman otsalleenkin ennen kuin mies lopulta päätti että olisi aika syödä loppuun ennen kuin ruoka jäähtyisi yhtään enempää. Nakamikin päätyi vetämään keittokulhonsa takaisin eteensä, sitä ei nimittäin tapahtuisi että tuo olisi siirtynyt takaisin kulhonsa luokse. "En halua epäillä sinua mutta eikö työkalujen tekemiseen yleensä tarvitse seppää? Kun kerta metalliosat?" tulihäntä kysäisi. Mistäs tietäisi vaikka Ed olisi ollut sepän opissa ennen kuin oli muuttunut tai ehkä jopa sen jälkeen. Tuskin kuitenkaan jos tuon naulat piti ostaa. Sitten itse talon rakentaminen, Nakamilla ei ollut ainakaan kokemusta moisesta, se ei ollut jotain mitä ihan jokainen olisi suuremmissa määrin päässyt harjoittelemaan. Hän oli melko varma että jonkinlaisia tekstejä aiheeseen liittyen olisi tullut isovanhempiensa mukana aikoinaan kun nuo idästä olivat Cryptiin tulleet. "Minulla pitäisi olla ainakin kirves valmiiksi, mahdollisesti muitakin työkaluja" Neito totesi perään. Ei miehen kaikkia tarvinnut itse hankkia tai tehdä. Kirves oli helpoiten löydettävissä kerta sitä tuli käytettyä isoimpien puiden pienimiseen. Kyllähän hän sai puut kokonaisinakin palamaan mutta isoimpien kohdalla oli pienimisen jälkeen saada ne paremmin paikoilleen ja padat mahtumaan tulen ylle.

Molempien syötyä Edward meni osoittamaan huomaavaisuuttaan keräämällä astiat pesemistä varten, takassa paloi edelleen tuli jota voisi käyttää veden lämmittämiseen, kyllä mies varmasti osaisi vaikka metsässä olikin elellyt. Toki Nakami toisen avusta kiitti seuraillen tuon touhuja. Ei hänellä tosiaankaan mitään päiväsuunnitelmaa ollut. Tytön oli täyttänyt lämmin pehmoinen olo, hän ei osannut sanoa oliko se rentouttava vai aiheuttiko järkyvää hypetystä, todennäköisesti molempia. Hyvältä tuo tunne tuntui, siitä ei ollut erehdystäkään. Se myös sai tytön ehkä hieman ujostumaan juuri sillä hetkellä, niin paljon kuin sille olikin tarvetta. Hetki sitten oli tullut selväksi ihan hyvin että kaksikko oli yhteisymmärryksessä siinä missä mentiin ja osoitti läheisyyttään ja hellyyttään toisille, ei hänen tarvitsisi ujostella. Ed tiesi mitä hän tunsi ja oli vastannut. Lopulta Nakami päätyi vilkaisemaan hieman hajamielisesti ulos ihmissuden vielä vähäisten astioiden pesua lopetellessa. "Mennäänkö katsomaan mitä päärakennuksesta löytyisi. Jos ainakin se kirves ja sinulle peti... Sinähän siis olit jäämässä etkö vain? Tiedettäisiin sitten mitä meidän tarvitsee hankkia tulevaa varten." Jos vastaus olisi myöntävä johdattaisi neitokainen kaksikon sisäpihan läpi entiseen päärakkennukseen jossa oli edelleen merkkejä edellisestä yleellisyydestä. Oleskeluun ja yöpymiseen tarkoitetut huoneet oli päällystetty oljista tehdyillä pikkuisen pehmoisilla koko lattian peittävillä matoilla. Oikeastaan keittiö ja käytävät olivat poikkeus paljaan puulattiansa kanssa. Nykyään tietenkin osa tiloista oli jäänyt romahtaneiden seinien ja katon alle ja alas tulleiden rakenteiden välistä kylmä ilma pääsi sisälle tehden tilasta kaikkea muuta kuin optimaalisen asumiskäyttöön. Kesäisin ehkä mutta talvella ei tila pysyisi lämpimänä. Joten sinne tosiaan oli siirretty kaikki mikä ennen oli ollut varastorakkennuksessa, työkaluja, tyynyjä istumista varten sun muuta roinaa sekä ensimmäiseen käytävään oven takana seinäävasten iso läjä polttopuita. "Isovanhempani rakensivat paikan aikoinaan kun tulivat Cryptiin. Ilmeisesti olivat olleet melko rikkaita ennen lähtöä." Tyttö kertoi miehelleen. Hänen vanha kotinsa kun sisälsi kaikkea mitä harvemmin Cryptissä näkisi.

Edward viimeisteli tiskit ja kuivasi käsiään hieman housihinsa, jotka noh, olivat melko nuhjuiset, jos verrattiin tytön puhtaisiin vaatteisiin. Toinen oli löytänyt itselleen paremman asun, jossa liikkua. Edward piti tytön asusta, mutta kyllä kimonokin oli edelleen upea tuon päällä. Nakamin kulttuuri vain poikkesi hieman enemmän hänen kulttuuristaan, jossa hän oli kasvanut.
Nakami kysyi häneltä pian, että menisivätkö he etsimään päärakennuksesta jotakin, jota voisi käyttää talon rankentamispuuhiin sekä hänen yöpymiseensa. Tyttö vielä kysyi oliko hän jäämässä. Edward nyökkäsi hitaasti. "Jos vain saan." Hän sanoi hymyillen. "Mutta kyllä minä miekallakin pystyn puita kaatamaan." Edward totesi ja koski miekkansa kahvan päätä. Miekka ei katkeaisi hänen käsissään ja se oli muutenkin tehty hänen voimilleen, joten se oli vahva ja painava sitä myöden. "Voin toki nukkua ihan ilman petiäkin... Jos emme löydä sellaisia varusteita." Edward totesi, kun he kulkivat kohti päärakennuksen tuhottua jäämää.

Edward katseli paikkoja hieman, hänen väsynyt katseensa vaelsi ympäristöä läpi. Hän saattoi kuvitella tulen paikoissa, jossa oli tuhkaa ja pinttynyttä mustaa hiiltä. Hän saattoi haistaa sen ilmassa kylmyydestä ja pienestä tuulen vireestä huolimatta. Nakami kertoi hänen isovanhempien pystyttäneen sen, kun olivar Cryptiin saapuneet. Sanoi vieläpä, että olivat olleet melko rikkaita siihen aikaan. Mies nyökkäsi pienesti.
Edward käänsi lopulta kokonaan valetavan huomionsa Nakamiin. "Mitä työ kaluihin tulee, löydän varmasti siihen soveltuvan henkilön. Olenhan sitä paitsi ihmissusi, joten ei työkalujen terien kanssa ole hätää. Voin aina käyttää raakaa voimaa." Edward totesi rauhassa. Hänen mielensä täytti kuitenkin pian ajatus isovanhemmista ja sitten vanhemista ja lopulta lapsista. Hän mietti, toivoiko tyttö hänen edessään perhettä hänen kanssaan. "Kuinka ison talon haluat? Entä minne haluaisit sen sijoittaa?" Edward kysyi. Hän halusi kuulla itse Nakamin suusta ja aloittaa sitten keskustelun siitä.

Hän itse, ei ole ajatellut perustaa perhettä tai siis onhan se ollut haave, mutta vielä mies ei ollut valmis siihen. Hän sitä paitsi ei tiennyt periytyikö hänen kirouksensa lapsille ja olisiko hänestä isäksi. Entä jos hän satuttaisi lapsia, kun hän menettäisi itsensä. Edward pelkäsi elämää, mutta oli luvannut Nakamille elää. Elää elämäänsä, vaikka sitten hampain ja kynsin. Hän eläisi sitten omien kyläläistensä edestä. Toki hän veisi tapponsa hautaansa, mutta hän eläisi näiden edestä silti. Niiden lasten, vanhempien, nuorten rakastavaisten, vanhusten jne. puolesta.
Edward raotti hiukan suutaan ja katsoi tyttöä. Hän laski kätensä niskansa päälle hieman rapsuttaen itseään sieltä. Hän meni sitten katsoen ympäristöään hakemaan tyynyä, jonka oli huomannut. Sitä hän pöllytti hieman ja vilkaisi Nakamiin. "Jos patjaa ei löydy, voin nukkua hyvin tyynynkin aknssa." Mies totesi ja asetti tyynyn vasten naamaansa testaten sen pehmeyttä.

Nakamin katse kääntyi mieheen ja pysyi tuossa melko pitkään miehen sanoessa että saisi kaadettua puut miekalla. Varmaan saisikin, ihmissutena kun tuolla oli voimaa vaikka muille jakaa. Mutta tuskin se silti olisi optimaalisin tapa hoitaa asiaa. Toinen asia oli se että Nakami ei puita kaataisi miekallaan, se oli kyllä erittäin terävä mutta enemmänkin kevyt ja ketterä mutta vaikka kyseessä oli enemmänkin viiltoihin ja leikkaamiseen kuin pistoihin suunnattu ase oli se silti kevyt, liian kevyt metsätöihin. Sitten oli myös kunnioituskysymykset mutta ehkä Ed ei siitä niin perustanut. Tuo yhdessä miehen kommentin kanssa siitä kuinka voisi nuttua lattialla saivat Nakamin huulten välistä karkaamaan pitkän huokaisun. Sanoipa ihmissusi vielä sisälle päästyäänkin että ei työkalujen teräviä tarvitsisi olla, hän voisi vain käyttää senkin edestä voimaa. "Sinä voit mutta minä en. Se tulee olemaan myös minun kotini joten älä ole niin kovapäinen kun yritän parhaani mukaan olla avuksi siinä missä pystyn." Nakami totesi pikkuisen tuiman näköisesti pyörähtäen ympäri kohti Ediä nojautuen hieman eteenpäin. "Luuletko että olen elänyt yksin aikojen alusta asi? Täällä asui aikoinaan minun lisäksi muitakin joten sinulle löytyy kyllä kunnollinen peti. Sitäpaitsi ellen erehtynyt olet kumppanini etkä mikään nurkissa pyörivä koira, jos minun oma olisi ainut jakaisimme sen. Ellei sitten lattia tosiaankin houkuttele sinua enemmän" Tyttö tokaisi hieman murjottaen kääntäen päänsä ja katseen sivuun Edistä yrittäen edes näyttää hieman vihaiselta. Fakta kuitenkin oli että hänen sisällään edelleen oli lämmin paikka miehelle eikä edes tuon kovapäisyys saisi sitä asiaa muuttumaan. Pian tuon katse vaelsikin takaisin Ediin vaikka niin yritti näyttää suuttuneelta. Tietenkin tyttö käänsi katseensa pois uudestaan melkein heti mutta pieni puna tuon poskilla ei auttanut tuota suuttuneen murjottavaa vaikutelmaa joten ei aikaakaan kun se murtui pieneen naurahdukseen. "Ei sinulle nähtävästi vaan voi olla vihainen vaikka kuinka yrittäisin." Tuo hihitti hiljalleen.

"Ja mitä taloon tulee niin luulen että se olisi helpompi tehdä kerralla tarpeaksi iso kuin laajentaa myöhemmin. Tiedäthän..." Nakami totesi hieman punastuen, nyt kun kerta asia meni hieman siihen jos heillä tulisi olemaan joku päivä perhettä. "Joka tapauksessa yksi mahdollisuus olisi kunnostaa tämä, naapurit olisivat mitä olisivat mutta olisi ainakin jotain mistä aloittaa eikä tässä kylässä mitään voi rahaksikaan muuttaa. Muussa tapauksessa varmaan jonnekkin päin metsää tai metsän rajalle. Materiaalit olisivat lähempänä." Neito jatkoi yrittäen hieman vakavoitua punastumisestaan. Metsään rakentamisessa oli tietenkin muitakin hyötyjä, ihmissuden ei tarvitsisi huolehtia ihan niin paljoa hallintansa menettämisestä tai noitarovioista, niin järkevää kun se olisikin yrittää polttaa tulimaagi roviolla. Ja olihan idea metsään piillotetusta kodista Edin kanssa oli vähintäänkin melko romanttinen.

Menipä Edward poimimaan yhden tyynyn lattialta ja painamaan naamansa siihen testaten ilemisesti pehmeyttä. Ja olihan se pehmeä, pehmeät tuntuivat mukavilta. Nakami joka oli nyt talsinut erään isomman kaapin eteen katsoen sitä tuumivasti käänsi nyt hieman huvittuneen katseensa takaisin mieheensä. "Öm Ed, tiedän että tämä kaikki on sinulle pieni kulttuurishokki mutta se on tarkoitettu alunperin takapuolelle." Kyllä mies varmaan ymmärtäisi. Oli siinä naurussa vähän peittelemistä taas välistä. "Sitäpaitsi minähän sanoin että sinulle olisi peti, jokseenkin ei välttämättä uusinta uutta. Mikäli muistan oikein ne ovat tuolla..." Tyttö jatkoi pohdintaansa kääntyen takaisin kaappia päin vetäisten oven auki. Ja kuinka ollakkaan kaappihan oli täynnä tyynyjä, peittoja ja patioita, paino sanalla oli koska tuo pehmoinen vyöry oli paraikaa lentämässä suoraan päin pikkuisen tapauksesta säikähtäneen susitytön naamaa. Kyllähän tuosta pehmoisesta petivyörystä selviäisi, joko Edin avustuksella tai ilman. "Tuo ei voinut oikeasti olla kestävä jokapäiväinen ratkaisu..." Nakami huokaisi tapauksesta toivuttuaan hieman epäilystä äänessään. Niinhän se tapa oli säilöä nuo kaappiin päivien ajaksi, senhän hän edelleen teki mutta yksi oli silti ihan eri asia kuin äsköinen vyöry...

"Niin ja siitä mahdollisesta lisätilan tarpeesta... Minulla ei ole mikään kiire asian kanssa, ajattelin vain että sinä saattaisit olla hyvä isä. En ainakaan voi ajatella ketään parempaa. Sitäpaitsi pystytkö tai haluatko aina pysyä erossa minusta? Kun on sen aika minä tuskin haluan sinun pysyvän erossa itsestäni..." Siinä tuli sitten Nakaminkin mielipide jälkikasvun suhteen kirkkaan punan kera, kyllähän hän halusi, Edin kanssa, mielellään silloin kun tuo voisi vielä pysyä hänen rinnallaan isänä pienokaisilleen. Mutta vasta sitten kun sen aika tulisi, eikä se aika ollut vielä.

Tietenkin se tyyny piti juuri olla joku, jota ei käytettykään pään alusena vaan takamuksen alla. Mies nosti kasvonsa rauhassa ylös, kuin ei olisikaan kuullut Nakamin sanoja ja heitti tyynyn jonnekin päärakennuksen tummaan pimeyteen. Hän ei sanonut mitään, kuin koko tilannetta ei olisi ollutkaan. Kulttuurit tosiaan. Hän ei tiennyt mitään Nakamin kulttuurista ja hänen kulttuurinsa oli aivan erilainen. Edward ei voinut lakata ihmettelemästä naisen erikoisia piirteitä, tuon kasvoista aina tämän synnyin seuduille asti.
Nakami oli ensin vastannut lisäksi hänelle, että hän oli joskus liian kovapäinen. Edward ei kokenut sitä kovapäisyydeksi. Hän vain ei kokenut enää olevansa se ihminen, joa joskus oli. Hän ei kokenut olevansa ihminen millään tasolla enää. Olihan hän edelleen itsensä, mutta jos jaksoi tarpeeksi syvälle kaivaa tiesi hyvin, ettei mies enää ihminen ollut. Eikä mies nyt ajatellut itseään fyysisesti. Hän tiesi jo valmiiksi, mutta oli alkanut hyväksyä pikku hiljaa petonsa ja sen luokse tulevat oikut, joiden takia ei enää ollut ihminen. Ainoastaan hänellä saattoi vielä olla jollain lailla ihmisen sydän. "Olen pahoillani jos tunnun kovapäiseltä... Kai se metsässä elo vain muuttaa..." Edward totesi kohauttaen hieman olkiaan hymyn kera.

"En minä kaipaa uusinta uutta. Kunhan on alusta jonka päällä nukkua." Edward totesi ja käveli Nakamin luokse, laskien varovasti kätensä tuon olkapäille. Nakami suuntasi kaapin luokse ja repäisi kaapin auki. Edward oli itse tullut perässä katsomaan, kun koko pehmoinen komeus oli alkanut kallistua uhkaavasti ja lopulta kaatuikin alas. Edward astui tytön eteen ja otti pehmoisen vyöryn kiinni ja työnsi sen takaisin kaappiin asetellen asioita hieman paremmin, jotta ne eivät tippuisi tytön päälle uudestaan. Nakami kommentoikin siihen jotain, joka sai hymyn miehen väsyneille kasvoille.
Kun pehmoisten asioiden seasta petiehdokasta etsittiin, otti Nakami taas lisätilan puheeksi. Talosta pitäisi tehdä hieman suurempi, mahdollisuuksia varten. Asia kyllä ilahdutti ja pelotti samaan aikaan. Mies kykeni vain nyökkäämään toisen sanoille. Tytön kertoessa, että halusi kuitenkin koskettaa tuota eikä olla erossa hänestä. Edward tunsi pienen punan nousevan kasvoilleen. Tietysti. Moni mies olisi ajatellut naisia ja haaveillut näiden kanssa nukkumisesta, mutta Edwardilla oli ongelmansa, jonka takia ei ole ehtinyt oikein tytöistä haaveilemaan. Olihan Nakami se iltasadun tapainen haave, mutta ei sillä tavalla. Edward ei oikeastaan ole koskaan koskenut ketään sellaisella tavalla, kuin hellillä suudelmilla ja halauksilla. Nakami oli myös tuonut oman mielipiteensä siitä, että hän saattaisi olla hyvä isä. Edwardin ilme tuntui menevän asteen synkemmäksi, mutta se oli vain väli aikaista. Hän ei aikoisi nyt puhua mistään niin masentavasta, kuin hänen peloistaan. Hän halusi säilyttää hyvän tunnelman.

"Minä en ole totta puhuakseni koskenut ketään naista sillä tavalla... Kuten tiedät, en edes entistä rakastajaani." Edward totesi rauhallisesti ja tuli tytön luokse halaten tuota takaa päin. Kasvot haudattiin toisen pitkiin hiuksiin ja haisteltiin toisen hyvää hajua. "Enkä edes tiedä olenko hyvä pedissä." Ed naurahti nolostuneena. "Mutta... En kai tosiaan voi pitää käsiäni irti sinusta...." Ed totesi, mutta silloin miehen ote höltyi ja tuo vain nojasi toiseen kiirehtimättä. Hän ajatteli ja mietti. Jos hän satuttaisi Nakamia jollain tavalla, tai sitten heidän rakkautensa ei kestäisi. Voisiko sitä kutsua rakkaudeksi? Olivatko he edes tunnustaneet rakkauttaan toisilleen sanoilla? Ei Ed muistanut, olihan siitä aika pitkä aika.
Mies huokaisi ja pyöräytti toisen ympäri. Hän katsoi tuota suoraan tämän punaisiin silmiin. "Sinustakin tulisi varmasti erinomainen äiti! Ainakin minun mielestäni ja..." Edward lausahti, mutta pudisti päätään ja silitti toisen päätä hellästi. "Ei mitään. Valitaan sen peti." Hän totesi ja suuteli toista nopeasti.

Nuorukaisen pää kääntyi Ediin antaen pienen hymyn odottaen miten toinen vastaisi. Ihmissuden reaktio asiaan oli muuten hyvin samansuuntainen kuin Nakamin itsensä mutta tuon nopeasti kätketty hetkellinen synkkyys jäi hieman vaivaamaan. Muutenkin tuo oli näyttänyt hieman väsyneeltä aikaisemmin. Nakami vähän toivoi että mies olisi sanonut asian suoraan jos jokin vaivasi häntä, asiat olisivat niin paljon helpompia jos he voisivat puhua toisilleen rehellisesti ja peittelemättä. Edwardin sanat saivat pienen nyökkäyksen vastaukseksi. "Tiedän" tyttö kuiskasi perään asettaen kätensä miehen käsien päälle jotka toinen oli kiertänyt haliin takaapäin. Hän olisi Edin ensimmäinen aivan niinkuin mies olisi tytön itsensäkkin. Se olisiko mies hyvä petipuuhissa vai ei ei ollut Nakamille mikään murhe tai huoli. Niinkuin ei sekään oliko joku hyvä vai huono suutelija. Niiden asioiden merkitys oli ainut asia jolla oli väliä, ne eivät olleet mitään urheilusuorituksia joista pitäisi ottaa paineita. Sitäpaitsi jos Ed rakastaisi häntä tuo ottaisi myös tyttönsä huomioon, punapään mielestä asia oli suunnilleen niinkin yksinkertainen.

Nakami käännähti ympäri Edwardin niin johdattaessa katsahtaen vastaten tuon katseeseen. Miehen lause jäi kuitenkin kesken ja tuo painoi lyhyen suudelman tytön huulille kuin päättääksen asian ennen kuin susityttö kysyisi. Vastaus miehen suudelmaan oli vaisuhko, ei sen takia ettei Nakami niistä olisi edelleen pitänyt vaan koska hänestä nyt tosiaan tuntui siltä että mies oli yrittänyt tuolla vain paeta keskustelua. Tyttö huokaisi syvään pudistaen hieman päätään. "Ed... Ensinnäkin olen iloinen siitä että se tulee olemaan ensimmäinen kerta meille molemmille. Tiedäthän, minusta se vain on tapa osoittaa että merkitsemme toisillemme jotain niin suurta mitä kukaan muu ei voi olla. Äläkä huolehdi kokemuksen määrästä, tuo on ainut asia millä on siinä mitään väliä." Tyttö tokaisi tökäten miestä sormillaan rintaan nostaen pian sanojensa jälkeen miehen syliin pedin jota tuo voisi käyttää. Ei tosiaan uusinta uutta mutta ehjä, pesty ja puhdas.

Tyttö kävi vielä nopeasti kaivamassa kirveen ja muut työkalut mitä nyt nopeasti löysi ja asetti ne jonnekkin mistä ne löytyisivät jatkossa helposti, ei sillä että tälläkään kertaa asiaan olisi useampaa minuuttia mennyt. Eikä niitä sentään tarvitsisi samaan rakennukseen ottaa missä Nakami eleli. "Mennäänkö?" Tuo kysäisi Ediltä. Ellei toinen halunnut vielä jotakin katsoa he varmaan alkaisivat siirtymään takaisin lämpöisempiin tiloihin. Pienen tauon jälkeen avasi susityttö jälleen suunsa. "Haluaisin että pystyisit kertomaan minulle ihan mitä vain ihan milloin vain. Koska mitä enemmän pystymme puhumaan toisillemme sitä parempi, varsinkin nyt kun aiomme muuttaa saman katon alle. Ajattelin vain kun näytit hieman väsyneeltä ja, noh, synkältäkin aiemmin. Joten jos haluat kertoa jotain niin kerro vain." Pieni hengähdystauko pääsi väliin. "Ei sinun tietenkään ole pakko. Ymmärrän kyllä jos olet vain väsynyt ja voit kyllä levätä jos se sitä on." Ed saisi tähän väliin suunvuoronsa. Vaikka Nakami koki että tämä olisi yksi niistä keskusteluista jotka olisivat hyväksi käydä juuri nyt ei se olisi keskustelu ellei toinen saisi ollenkaan puheenvuoroa. "Ennen sitä pientä suudelmaa... Olit sanomassa jotain... Haluaisin tietää mitä se oli. Saat paremman sitten kun suudelmalla ei enää tarvitse peittää keskenjääneitä sanoja." Tyttö totesi nojautuen hieman Ediin.

Nakami tuntui enemmänkin siltä, kuin tietäisi enemmän. No siis olihan tyttö häntä iäkkäämpi, Ed ei vain tiennyt kuinka iäkäs tai sitten tiesi, muttei muistanut. Nakami vaikutti niin vakavalta asian suhteen, että miehen teki mieli vain kadota omine sanoineen ja asioineen. Hän tunsi, ettei hän vielä ollut saanut kunnollista otetta elämästä ja siitä ilosta. Hän oli vasta puolivälissä. Nappaamassa kiinni, vielä hän ei roikkunut, eikä pyristellyt. Hän vain yritti loikata siihen, mikä tuntui mahdottomalta napata käsiinsä. Edward pudisti hieman päätään ajatuksilleen katsoessaan samalla Nakamia.
"Mennään vain." Ed vastasi toisen kysymykseen tarjoten kuitenkin käsiään naiselle. "Voin kyllä kantaa noista puolet." Edward sanoi hieman naurahtaen, koska tunsi, ettei ollut tehnyt mitään muuta kuin tuijottanut tyttöä. Hänestä tuntui, ettei hän ollut kovin hyödyllinen juuri sillä hetkellä. Sitten, Nakami otti puheeksi sen kesken jääneen lausahduksen. Tämä totesi, että halusi heidän kykenevän keskustelemaan, puhumaan toisilleen avoimesti suruista ja iloista. Ihmissusi ymmärsi varsin hyvin ja oletettavasti, hän oli saanut aikaan tytössä jonkinlaisen epäilyksen tai huolen. Ei hän tiennyt, mutta jotain sinne päin. Nakami myös huomioi hänen väsyneisyytensä ja ilmaisi selkeästi omat johtopäätöksensä. Tietenkin tyttö puolsi omia sanojaan, ettei hänen ollut pakko vastata, jos ei halunnut.

"Niin... Olen väsynyt sen takia, että etsin sinua kaikkialta. Päässäni on pyörinyt niin paljon asioita, joita minun piti kertoa sinulle ja joita en nyt tältä seisomalta muista, mutta sen tiedän... Että minua pelottaa. Valtavasti, ellei aivan kauheasti. Tiedän sisimmässäni haluavani perustaa perheen ja tiedän, että meillä olisi hyvä tulevaisuus.. Mutta huoli painaa aina. Jos ihmissusikiroukseni ulottuu myös jälkikasvuun, entä jos satutankin lapsia, menettäessäni itseni." Edward huokaisi raskaasti ja kuunteli Nakamia, joka toi taas sen kesken jääneen lauseen ilmoille. "Haluaisit tietää mitä se oli?" Edward kysyi ja levitti kasvoilleen raukean hymyn. Toinen totesi, ettei suudelma ollut hyvä tapa peittää sanoja. "Se oli ikään kuin sama asia, mitä olin sanomassa..." Edward totesi hieman lehahtaen punaiseksi ja raapi sänkeään.
"Mutta jos kerran vaadit." Hän sanoi muka niin dramaattisesti ja laski otsansa toisen otsaa vasten uudestaan. "Minä rakastan sinua Nakami... Olen onnellinen ja epävarma ihmissusi. Pelkään paljon asioita, mutta myös pelkään sitä kuinka saat minut tuntemaan itseni olevan taas... Niin elävä." Hän henkäisi ja sulki silmänsä hetkeksi, kun puhui. "Ja sitä paitsi. Sinun kanssasi pelkään eniten, että unohdan kuka olen ja mikä olen... Saat minut toivomaan..." Hän totesi ja vetäytyi tytöstä.

"Toivomaan normaalia elämää..." Edward lopetti ja kääntyi sitten selätysten tyttöön. Hän oli siinä samalla ottanut työkaluja Nakamilta. Hän käveli edellä nyt vähän mietteissään. Todellakin, Nakami sai hänet toivomaa asioita. Normaalia elämää, ilman taisteluja ja ilman vaaroja, mutta ei niitä koskaan voinut välttää. Sellaista oli elää tässä kirotussa kehossa ja sen toisessa mielessä. Onneksi, hän tunsi, että oli tarpeeksi vahva pitämään pitkään toistapuoltaan poissa näkyviltä. Toisaalta hän tunsi, että tytön kanssa hänen tekemänsä muurit sortuivat ja toinen toi valoa ja lämpöä hänen elämäänsä.

Ed julisti väsyneensä etsiessään tyttöään jatkuvasti ympäriinsä. Kertoihan se sen että tuo otti asian tosissaan ja oli halunnut tämän löytää mutta olisi sitä voinut nyt edes omasta jaksamisestaan huolehtia samalla. Sitäpaitsi, oliko Nakami nyt niin vaikea löydettävä? Eiväthän he olleet mitään tapaamispaikkaa sovipineet vaikka näin jälkiviisaasti ajateltuna se olisi ollut järkevää mutta silti. No mutta ihmissusi kertoi huolistaan, siitä että kirous ylettyisi mahdollisille lapsille ja että hän satuttaisi pienokaisia. Pikkuisen punapää miehelle päätä pudisti vastaukseskis tuon huoliin kuiskaten "Ed, et sinä ole niin heikko, ethän sinä minuakaan satuttanut. Mitä kirouksesi perinnöllisyyteen tulee heidän kohdalla kaikki olisi mahdollista joten turha sitä on murehtia niin paljoa. Sitäpaitsi olisiko se edes niin paha asia, ainakin sinä ja Azure annatte kuvan siitä kuinka ihana henkilö voi kantaa ihmissuden verta." Lopultahan verilinjat vain antoivat kykyjä joita pystyi käyttämää niin hyvään kuin pahaankin, niin paljon kuin ne riippuivatkin siitä keneltä kysyttiin, osa verilinjoista ja niiden kyvyistä olivat vain helpompia hallita kuin toiset.

Lopulta Ed meni kertomaan myös mitä oli suudelmallaan peittänyt, Miehen sanat saivat Nakamin vaipumaan syvään onnellisuuden tunteeseen vaikka noin suora rakkauden tunnustaminen olisikin tuntunut syystä tai toisesta sellaiselta asialta jonka tekisi esimerkiksi viimeisellä hengenvedoillaan. Ehkä juuri siitä syystä Nakami ei itse ollut sitä liiemmalti noin suoraan sanonut mutta tokihan hän vastasi rakkaalleen samoin, rauhallisen onnellisen hymynsä kera. "Elä Ed, älä luovuta ihmispuolesi suhteen. Onnellinen rauhallinen tulevaisuus ei ole kummaltakaan meistä suljettu pois." Neito totesi mietteissään kävelevälle Edwardille painautuen tuon selkää vasten kevyesti halaten hellästi takaapäin. Hänen mielestään miehessä oli aina pieni ripaus ihmistä, ihmisenä he molemmat olivat kasvaneet ja sitä he olisivat edes jossain määrin ulkomuodoistaan tai kyvyistään ja niiden sivuvaikutuksista riippumatta.

Päästettyään halauksestaan irti pyörähti Nakami muutamalla nopealla askeleella miehen eteen kääntyen tuota kohti astellen pari askelta samalla taakseppäin antaen tuolle onnellisimman hymynsä painaen silmänsä hetkeksi kevyesti kiinni pyörähtäen nopeasti uudestaan ympäri kohti ulko-ovea "Tule" hän kehotti toiselle astellen sisäänpäästyään hieman sivummalle missä hänen oma petinsä oli. "Voit kertoa kaiken sitten ajallaan mutta pieni lepo saattaisi tehdä sinulle hyvää, älä hätäile täällä ei tapahdu kuitenkaan koskaan mitään." Punapää ehdotti auttaen ihmissutta asettelemaan pedin omansa viereen painaen sen aikaisemmin lupaaman suudelman toisen huulille. "Lepää hyvin rakkaani" kuului vielä lempeä kehoitus pienen vilkutuksen kera ennen kuin Nakami poistui tilasta takaisin vanhan päärakennuksen puolelle. Hän voisi ottaa kunnon kylvyn ja pestä itsensä lisäksi vaatteensa ennen kuin kaivaisi päällensä jotain reilusti kevyempää, enemmänkin yöpuvun virkaa toimittavaa vaaleaa samaa itämaista tyyliä olevaa asua ja kaivautuisi Edinsä viereen saman peiton alle lepäämään ellei toinen olisi ylhäällä hänen palatessa.

Nakami vastasi hänelle kertoen, ettei hän pelännyt ja lapset olivat lapsi, miksi ikinä syntyivätkään. Asian tuominen ilmi si Edwardin ajattelemaan, että hänestä ulisimjoku paivä ylisuojeleva isä ja se ajatus sai hänet hieman kuuntelemaan tytön puheita sillä näkökulmalla. Silti hän jaksoi hymyillä ja olla onnellinen iitä, ettei Nakami katsonut pahalla, vaan osasi arvostaa ja hväksyä hänen pahat sekä hyvät puolensa. Tyttö myös kehotti, ettei hänen tulisi luovuttaa ihmisyytensä suhteen ja vetosi tulevaisuuteen.
Vielä hetki sitten, miehen elämässä ei tuntunut olevan tulevaisuutta. Tulevaisuudenmoli oikeastaan anatnut moni, johon hän oli törmännyt ja tulevaisuus tuntui olevan Nakamissa. Hänen tulevaisuutensa. Lämmin halaus sai miehen väsyneesti hymyilemään ja kulkeman toisen perässä kehotuksesta. Voi kuinka hän pitikään tytön hiuksista ja noista kauniista kasvoista sekä niistä hellistä huulista. Edward laski katseensa alas, käteensä, joka heilui hänen sivullaan. Hän vilkaisi toisen käyeen ja nosti sitten silmämsä ylös puristaen omansanyrkkiin.

Nakami totesi ja kehotti, että pieni lepo olisi paikallaan. Oikeastaan uni olisi kohdillaan juuri nyt. Edward auttoi kaikessa missä pysyyi, hän oppi samalla Nakamin kulttuurista, kuinka tämän tapainen peti levitetiin ja jonka jälkeen tuo antoi suudelman toivottaen hyvät unet. Edward tuntui punastuvan, kun Nakami sanoi häntä rakkaaksi. Hellyyttely nimet olivat niin uutta, että se sai vain miehen nyökkäämään ujosti.
Hän hitaasti sujautti itsensä peiton alle, riisuttuan paitansa ja kaksi vyötään. Hän asettui mukavaan kylki asentoon ja sulki silmänsä. Hän kuuntli, kuinka talon pienet ja äänettömät äänet kuuluivat. Hän kuunteli kuinka Nakamin liikkeet vaihtelivat ja kangas vaihtui tuon iholla. Ajatus sai miehen åienesti hieraisemaan silmiään. Edward rentoutui ja nukahti pian syvään ja sikeään uneen. Oikeastaan pitkästä aikaa sellaiseen hyvään uneen, jolloin hän ei nukkunut koiran unta vaan ihmisen.