Kirjoittaja Agna » 31 Joulu 2016, 13:47
Jerrell
Hieman kömpelön, mutta tosissaan yrittävän naisen jonglöörausta oli lähestulkoon riemastuttavaa seurata. Ei tietenkään siksi, että Jerrell olisi halunnut nauraa hänen huonoudelleen, vaan päin vastoin; oli ilahduttavaa, että Nora keskittyi tekemiseensä niin tunnollisesti, vaikka kuuro oli ottanut opetuskehotuksen enemmänkin huumorilla. Keskittynyt ryppy muodostui välillä pisamaiseen otsaan ja hävisi sitten. Aina, kun Noran katse sattui eksymään Jerrellin omaan, mies nyökkäsi hymyillen ja rohkaisi tätä kokeilemaan. Tällainen opetustilanne, niin pienimuotoinen ja mitätön kuin se olikin, sai miehen tuntemaan jonkinlaista ylemmyyden tunnetta. Ehkä siksi, että hän tiesi nyt paremmin, mitä tehdä. Aiemmin Nora oli opastanut häntä synnytyksessä ja hän oli ollut kuin kala kuivalla maalla pidellessään käsiään vieraan naisen haarovälissä ja tukiessaan limaisen ja töhnäisen vauvan päätä. Ajatus sai hänen virnistämään itsekseen. Ajatusten välissä suotiin taas kannustava nyökkäys naiselle, joka oli vahingossa tiputtanut omenan maahan. Ei se mitään. Synnytysopetuksen jälkeen Jerrell oli taas saanut asettaa sormen suuhunsa yrittäessään estää hourivan tyttörukan potentiaalista itsemurhayritystä, vaikka näyttikin onnistuneen siinä. Ainakin viimeisen parin tunnin ajan Nora oli vaikuttanut ilahduttavan rauhalliselta. Jerrellille ei tosin vieläkään ollut aivan selvää, mitä mökissä oli ennen hänen saapumistaan tapahtunut. Eikä ollut sanoja tai eleitä, joilla sellaista olisi saattanut kysyä.
Jerrell naurahti hyväksyvästi ja nosti kätensä sovinnollisesti pystyyn, kun Nora ilmoitti, ettei ollut vielä valmis enempään kuin yhteen omenaan. Mitä enemmän hän heitti, sen useammin omena laskeutui kämmenelle. Yksi koppi oli niin varman näköinen, että Jerrell antoi sille lyhyet aplodit ryhtiään röyhistellen. Nora olisi voinut tykätä hovinarrin pestistä. Tai vaikka sitten vain harrastuksena. Ei hän varmasti olisi kenellekään halunnut esiintyä, mutta kokovartalosukkaan ja helisevään hattuun pukeutuminen ja tanssahtelu oli yllättävän vapauttavaa. Se olisi saattanut tehdä jännittyneelle kätilölle hyvää, vaikka he sitten olisivat vain pyörähdelleet kahdestaan Noran tomuisessa mökissä. Jos Jerrellillä vain olisi vielä ollut toimiva kuulo. Kun kätilö päätti esityksensä haukkaamalla omenaa, Jerrell taputti käsiään yhteen uudelleen - kevyesti ja aristokraattisesti kuin olisi ollut hoviyleisöä. Naisen kiittäessä mies nyökkäsi hymyillen päätään, olehan hyvä.
Mies nousi kohteliaisuuttaan ylös heti kun Norakin, ja nainen oli onneksi jo häneen selin hänen tehdessään niin, sillä mahan vastaommeltu haava nyppäisi niin kipeästi nopean suoristautumisen myötä, että Jerrellin oli pakko ottaa pari irvistelevää harha-askelta. Hän yritti normalisoida asentonsa nopeasti, kun Nora pyöri ympäriinsä keräilemässä syötäviä ja juotavia koriin. Jerrell auttoi keräämään ruuat jokseenkin järjestelmällisesti korin pohjalle ja oli jo tarjoutumassa kantaamaan sen sisälle, mutta kuten arvattavaa, tomera kätilö oli jo koukannut sen kyynärvarteensa eikä varmasti antaisi hänen kantaa sitä. Jerrell hymähti itsekseen ja keräsi vaatekappaleensa nurmelta mukaansa kävelläkseen Noran perään kohti mökkiä.
Pitkänhuiskea mies kumarsi vastaukseksi naisen niiaukseen ja katseli hetken mietteliäänä ympärilleen. Missä hän nukkuisi? Kätilön synnytyshuoneessa oli ollut jonkinlainen, ilmeisesti ponnistukseen tarkoitettu penkintapainen, joten Jerrell voisi yhtä hyvin nukkua sen päällä. Tai sitten lattialla, jos Nora haluaisi pitää ammattivälineensä puhtaina. Jerrell viisasi kohti huonetta, jossa häntä oli kursittu kokoon, ja ilmoitti hyväksynnän saatuaan vievänsä tavaransa sinne.
Ilta kului hiljaisissa merkeissä. Heh. Uudet ystävykset kirjoittelivat jonkin verran nyt kun paperia oli käsien ulottuvilla, ja Jerrell muun muassa kehui Noran jonglöörausyritystä nyt kun siihen oli parempi mahdollisuus. Illan hämärryttyä heidän oli kuitenkin aika painua yöpuulle, ja Jerrell arveli että Nora tunsi olonsa yhtä väsyneeksi, ellei väsyneemmäksi kuin hän itse. Olihan tämä päivä ollut tosiaan melko uuvuttava. Mies toivotti viittomalla hyvää yötä, ja vaikkei Nora varmasti osannut elettäkään viittomaa, saattoi hän arvata mitä se tarkoitti. Sen jälkeen kuuro sulkeutui omaan rauhaansa tähän pieneen keittiöntapaiseen vastaanottohuoneeseen ja riisui päällyvaatteensa pois. Hän päätti loppujenlopuksi nukkua lattialla unohdettuaan kysyä lupaa penkillä nukkumiseen - tosin ihan kuin Nora olisi kehdannut evätä häneltä siihen lupaa kuitenkaan - joten liivistä ja pellavapaidasta pyöriteltiin tyynyntapainen, takki sai toimia lakanana ja peittonaan miehellä oli Noran ystävällisesti lainaama, hieman vanha ja virttynyt tekstiili. Se kelpasi Jerrellille oikein hyvin. Jerrell painoi hatun silmilleen varjostamaan ikkunasta tulvivaa tähtien ja kuun valoa, ja ennen kuin hän huomasikaan, oli uni jo tullut.
Aamulla Jerrell ei muistanut, minne oli mennyt nukkumaan, ja nousi hämmentyneenä ja hieman lihassärkyisenä istumaan. Aivan. Mies hieraisi unihiekat silmiltään ja katseli ympärilleen kulmiaan kurtistellen. Hänen pitäisi pukeutua. Jokohan Nora olisi herännyt? Ja jos oli, kuinkahan kauan hän oli jo valvonut. Jerrellillä ei ollut hajuakaan siitä, kuinka pitkällä aamu jo oli, sillä aurinko oli noussut jonnekin toiselle puolelle mökkiä. Vaivalloisesti mies kiskoi paidan ylleen ja saappaat jalkaansa. Punaiseen liiviin tullut tahra erottui nyt paremmin, kun veri oli kuivunut ruskeaksi ja koppuraiseksi, ja reikä sen ympärillä näytti näkyvämmältä. Liivi täytyisi viedä räätälin korjattavaksi, ei kai siinä muu auttanut. Nyt hän ei kuitenkaan jaksanut vetää sitä päälleen vaan vaappui ulos makuuhuoneestaan seiniä pitkin koputellen, siltä varalta että Nora sattuisi olla vähissä pukeissa. Jerrell kuitenkin huomasi hänen makuuhuoneensa oven olevan jo auki, ja käveli sitten kohti keittiötä. Hän hieroi pöllämystynyttä hiuspehkoaan ja kurkisti keittiön seinän taakse olettaen löytävänsä Noran sieltä. Nainen ei ollut siellä. Jerrell arveli, että hän oli ehkä kylpemässä tai heittämässä vettä, sillä makuuhuonekin näytti olevan tyhjillään. Siispä hän istahti pöytään, johon oli jätetty eilisistä eväistä koottu aamupalan näköinen. Mies ei viittinyt aluksi aloittaa yksin, mutta kun tovi oli vierähtänyt ja hänen vatsansa ilmoitti olemassaolostaan, oli hänen pakko haukata leipää ja syödä yksi omena. Pöydällä oli pullossa vettä, joten mies kulautti siitä varovasti haistettuaan ensin ettei se sisältänyt mitään ihmeellisiä puudutusaineita.
Hiljaisuutta jatkui. Nainen ei ollut kotona, Jerrell ymmärsi hetken kuluttua hieman pettyneenä. Oliko hän ehkä tullut katumapäälle? Tai oliko hän nukkunut tässä mökissä alkuunsakaan? Jerrell kävi pihalla ja raikas tuuli sai hänet heräämään jokseenkin lopullisesti. Eleonora ei ollut täällä, ei takapihalla, ei sisällä eikä lähiympäristössä. Pää painuksissa mies palasi sisälle ja koitti pohtia, mihin nainen oli mennyt. Ehkei se ollut hänen asiansa. Ehkä tämä ei ollutkaan ollut niin hyvä idea. Jerrell söi aamupalansa kuitenkin loppuun, sillä ruuat oli selvästi jätetty pöydälle syötäviksi. Sitten hän kokosi ne takaisin koriin ja peitteli piirakanlopun liinalla, joka piirakan päällä oli ilmeisesti ollut yönkin yli. Leivonnainen oli pysynyt ilahduttavan hyvänä aamuun asti, joten toivottavasti mies osasi peitellä sen yhtä hyvin, jotta se säilyisi myöhempää varten. Pöydällä oli yhä eilisen kirjoittelun jäljiltä paperia ja kynä, joten Jerrell käänsi uuden lehtisen ja kirjoitti siihen "Kiitos Nora", piirtäen tekstin alle sievän pienen neilikan, nyt kun hänellä ei ollut oikeita kukkia tarjottavana kiitokseksi vieraanvaraisuudesta. Ehkä hän voisi tuoda naiselle oikeita neilikoita joskus myöhemmin.
Mies kävi keräämässä loput tavaransa: torvensa, hattunsa, takkinsa ja liivinsä, ja varmisti sitten ettei mitään tärkeää jäänyt lojumaan ympäriinsä. Jatkuvasti hänen mielessään kyti pieni toivo siitä, että Nora olisi vain hakemassa vettä tai muuta vastaavaa, ja ilmestyisi ovesta, mutta niin ei käynyt. Hän oli tosiaan mennyt menojaan, ja niin kuuronkin olisi tehtävä. Kun vaatteet oli puettu päälle ja jäljet siivottu, mies varmisti vielä että ulko-ovi oli kunnolla kiinni hänen lähtiessään. Sitten hän jätti mökin taakseen, hieman ymmällään tästä aamusta, mutta toisaalta onnellisena siitä, että pääsisi ensi yöksi omaan sänkyynsä nukkumaan. Kaikenlaisiin seikkailuihin sitä itsensä välillä järjestikin.
//HUHHH sain kuin sainkin ennen ensi vuotta näpyteltyä :'D Mikä nolostuttava kesto. Suorastaan hävettävä. Mutta tämä on purkissa! Poikki! That's a wrap! Kohti seuraavaa tunteiden riepotusta. (;