Tämä ei ollut tarkoitukseni. // Janni


Ympäri metsää löytyy vanhoja, hylättyjä rakennuksia... Tai ainakin suurin osa niistä vaikuttaa hylätyiltä. Rakennuksien kunto ja koko vaihtelee, osan ollen jo raunioina siinä missä jotkut vaikuttavat täysin asuinkelpoisilta. Tietenkin niissä saattaa jo siinä tapauksessa asua joku. Jotkut raunioista ovat peräti ajalta ennen ihmisten saapumista Cryptiin, haltioiden hylkäämää asutusta. Jotkut näistä raunioista ovat selvästi kokeneet sodan ja taruolentovainojen suuren hinnan. Puhutaan myös, että joissakin rakennuksissa kummittelee ja tämän tähden niissä ei kannata edes yötään viettää, ellei halua kirousta niskaansa...
Jostain päin metsää löytyy myös kokonaisia hylättyjä kyliä.

Valvoja: Crimson

Viesti Ti Touko 03, 2016 7:44

Tämä ei ollut tarkoitukseni. // Janni

Thea Auvray

Kesä tuntui tulleen kohisten metsäänkin sillä välin, kun hän oli viettänyt aikaansa Manasses Saarilla. Joka paikassa näkyi jo merkkejä kesän saapumisesta, lintujen laulu oli ihan eritavalla äänekästä ja sieltä saattoi erottaa erikoisempiakin sävyjä joita muuttolinnut toivat mukanaan. Ilmakin tuntui lämpimämmältä, edes satamassa ei ollut tuntunut erityisen kylmältä vaikka tuuli oli tuivertanut avonaisia hiuksia armotta. Oli ihana vetää keuhkot täyteen metsän tuoksuja, olo tuntui kotoisammalta kuin pitkään aikaan. Kaikki näytti niin tutulta, vaikka nyt lähestyikin ihmisten kaupunkia ja kotikyläänsä hieman erisuunnasta kuin koskaan aiemmin. Ajankulua ei edes huomannut, kun menninkäisen lailla aatelisneito keskittyi ympäröivään maailmaan. Ihasteli maasta puskevia, vihertäviä kasveja ja kellertäviä ensikukkia. Välillä sinisenä hehkunut taivas veti hänen huomionsa ja sai askeleet pysähtymään, jotta saattoi rauhassa katsella hiljalleen sinessä lipuvia erimuotoisia pilviä. Eikä nainen tiennyt mikä päivä oli, saati mikä aika kuukaudesta. Eikä häntä oikeastaan kiinnostanut. Isänsä pyyntö kotiutua ennen täyttäkuuta oli unohtunut jo viikkojen saatossa pelkäksi harmaaksi usvaksi neidon mielessä. Siellä oli nyt niin paljon kaikkea muutakin ajateltavaa, asioita kuluneilta viikoilta. Kyllä koti häntä odottaisi.

Thea tosiaan kulki jalan, oli päättänyt että ei tarvitsisi vankkurikyytiä tai ratsua. Satamasta nyt ei ollut loppujen lopuksi erityisen pitkä matka kävellä ihmisten kaupunkiin ja sieltä menisi vain hetki hänen kotiinsa. Sieltä saisi myös helposti kyydityksen loppumatkalle. Toki ei ollut ottanut huomioon sitä, että metsän kautta ’oikaiseminen’ voisi aiheuttaa hienoista reitiltä poikkeamista ja ajattelematonta ajankäyttöä. Kai tällaiset ajankäytön heikko hallitseminen oli näitä aatelisten ongelmia, kun harvoin oli oikeasti kiire mihinkään iltajuhlia suurempaan. Tai sitten se oli vain Thean ongelma, joka oli tottunut kulkemaan vailla huolta ja murhetta. Ei häntä vielä siinäkään vaiheessa huolestuttanut, kun löysi itsensä hieman tiheämmästä osasta metsää, tai olisi kai huolestuttanut jos katseensa ei olisi tarttunut hieman sivummalla näkyvään puuttomaan länttiin, jonka keskellä näytti kasvavan noita tutun näköisiä, hurmaavia kukkia. Keto-orvokkeja, neito hymähti muistoille joita tuo kyseinen kellertävä kukka toi mieleensä. Nainen poimi muutaman ja työnsi ne hiuksiinsa, saaden jo valmiiksi menninkäismäiseen olemukseensa lisäripauksen. Ei näin pieneen metsään voinut eksyä, ihmisten kaupungin pitäisi olla ihan näillä nurkilla. Hetken seisoi keskellä tuota pientä metsäketoa ennen kuin valitsi mielestään oikean suunnan ja lähti astelemaan huolettomasti vaistojensa johdattamana. Ihmisen ei pitäisi liikaa luottaa suuntavaistoonsa.

Illan jo hiljalleen hämärtyessä, nousi kevyt epäilys naisen mieleen kun tuttuja valoja ja teitä ei tullutkaan vastaan. Metsän kutsuva maailma alkoi tuntua hieman uhkaavammalta, kun tiheäoksaiset puut tuntuivat paikoin peittävän taivaankin, ikään kuin nuo oksat olisivat roikkuneet uhkaavina kohti kulkijaa. Valmistautuneet hautaamaan hänet tietämättömiin. Thea nielaisi ja kurtisti kulmiaan, naurahti hetken ympärille katseltuaan – hölmöä, hänhän nautti jännityksestä ja kummitusten ja minkä kaiken kuvittelemisesta. Askellus muuttui kuitenkin rivakammaksi, olisihan se mukavaa pian päästä ihmisten pariin. Öinen metsä ei välttämättä ollut turvallisin vaihtoehto yksin liikkuvalle, lähes aseettomalle naiselle. Huojentunut henkäys purkautui raskaana keuhkoista, kun näki puiden välistä talon harmaantuneen seinän. ”Mmm… taisin tulla köyhien osan kautta”, mutisi itsekseen astellessaan kohti taloa. Thea ei pelännyt köyhiä, ihmisiähän nuokin olivat vaikka eivät yhtä yltäkylläistä elämää pystyneetkään elämään.

Thea seisahtui seuraavan näyn edessä, eikä voinut estää hienoista järkytystä hiipimästä ihonsa alle. Kylän hän tosiaan oli löytänyt, mutta minkä? Ei Thea tiennyt. Katseli tyhjiä, osittain luonnon valtaamaa katua ja ränsistyneitä taloja sen laidoilla huolestuneena. Lähti astelemaan tuota epätasaista, entistä katua pitkin ja katseli hiljalleen alaa valtaavan kauhun ja ikiaikaisen uteliaisuuden vallassa ympärilleen. Jos kerran tämmöiseen paikkaan oli eksynyt, niin totta kai hänen pitäisi katsoa ympärilleen. Ehkä joutuisi jopa yöpymään täällä. Ajatus oli yhtä aikaa kiinnostava, että kammottava. Yksin mitä ilmeisemmin hylätyssä kylässä. Sormet upposivat haromaan avonaista tukkaa, jonka jälkeen kukat aseteltiin takaisin paikoilleen.

//Janni ja hukka tervetuloa, se on tuo eukko taas saattamassa itseään pulaan :'D//

Viesti Ti Touko 03, 2016 9:50

Re: Tämä ei ollut tarkoitukseni. // Janni

Fergus Verikuu

Rahapussi tuntui aivan liian kevyeltä, oliko hän innostunut liikaa? Hänellä kyllä oli hyvä syy santsata savukkeidensa kanssa, mutta rahaa oli säästettävä muuhunkin. Rahapussiaan punniten karskinnäköinen mies asteli tietä pitkin pois päin satamasta, missä oli ollut ostoksilla. Merten yli kun tuotiin mitä erikoisempia ja laadukkaimpia yrttejä ties mihin vaivaan, mutta Ferguksen harmiksi hinta oli tietenkin korkeinta luokkaa. Ehkä hänen olisi pitänyt pyytää enemmän siitä suklaisesta aatelisneidosta. Siitä tosin oli jo aikaa, joten tämä oikeastaan oli saavutus, että rahat olivat säästyneet näin pitkälle. Ehkä hän voisi hyökätä jonkun pahaa aavistamattoman ohikulkijan niskaan ja täyttää varojaan?
Susimiehen harmiksi hän ei matkansa varrella kohdannut ketään ja pian olikin aika poiketa tieltä metsään. Se tuntui järin oudolta, ylleensä vielä tähänkin aikaa kulkijoita satamaan päin oli runsaasti. Ajatus saikin miehen pysähtymään, hän oli aivan unohtanut, tänään oli täysikuu! Siksi tiet olivat näin illan hiljakseen saapuessa tyhjillään. Hän kyllä oli muistanut sen vielä vuorilta lähtiessään ja oli kyllä varautunut viettämään täydenkuun yksistään, mutta jostain syystä ajatus oli karannut tämän päivän aikana tyystin. Ehkä hänen ostamissa savukkeissaan oli jotain uutta laatua, se kyllä oli pistänyt olon todella rennoksi ja noh olihan hänen täytynyt kauppatavaraa testata.

Fergus murahti, hän ei halunnut viettää tulevaa yötä lähellä asutuksia. Ei hän ollut muiden turvallisuudesta huolissaan, enenmmänkin omastaan. Oli siis aika ottaa tassua toisen eteen. Poiketen tieltä metsän puolelle mies muutti muotonsa harmaa turkkiseksi sudeksi ja lähti tuulispäänä juoksemaan metsänsiimekseen. Hän tiesi hyvän päikan muutaman kilometrin päässä. Se oli hylätty kylä, keskelllä ei mitään. Ränsistyneet rakennukset ja hökkelit varmasti pitäisivät hänen eläimellisen mielen kiireellisenä, tutkien jos jostain kolosta löytyisi yöllinen ateria tai jotain vastaavaa.
Nopeasti susi saavutti määränpäänsä. Ilta aurinko värjäsi taivaan rantaa purpuraksi, kun taas vastaranta sai ensimmäiset pienet tähtensä. Harmaaniska pysähtyi kylän laitamalle. Kuonoon oli iskeytynyt haju, joka ei kuulunut tänne ja mitä enemmän mies nuuhki kävi haju tutuksi. Epämukava tunne tuntui tippuvan vatsanpohjaan ja hän toivoi että haistoi väärin. Miksi juuri tänään, kaikista päivistä ja miksi juuri täällä?!

Murahtaen Fergus lähti astelemaan peremmälle kylään, puikkelehtien tönöjen välistä aina mukulakivisille kadulle tai mitä siitä oli jäljellä. Metsä oli vallannut joka välikön ja nurkan minne oli juurineen yltänyt. Seuraten tuulen tuomaa hajua vasten pian susi saattoi nähdä kadun päässä hahmon. Fergus luimisti korviaan tunnistaessaan naisen. Mitä hittoa Thea täällä teki! Oli hän jokseenkin ilahtunut toisen näkemisestä, mutta enimmäkseen Ferguksen mielen täytti huoli ja se pisti ärsyttämään.

//Se voi olla et hukka on se itse pula :'D //

Viesti Ti Touko 03, 2016 10:23

Re: Tämä ei ollut tarkoitukseni. // Janni

Kylä oli tosiaan pieni. Ja hurjan hiljainen, oudon hiljainen suorastaan. Aivan kuin se olisi nukkunut ikiunta ja odottanut asujiaan takaisin, jotta voisi herätä uuteen loistoon. Pieni, ränsistynyt kylänpahainen oli oikeastaan melko sympaattinen, jos ei välittänyt valottomista ikkunoista jotka tarjosivat vilkaisuja hylättyihin koteihin. Thealla ei oikeastaan enää ollut kiire, voisihan hän täällä yöpyä oikein hyvin kun yötkin alkoivat jo lämmetä. Hän ei tosin ottanut huomioon sitä, että joku muukin voisi eksyä kylään. Puhumattakaan siitä, että se joku muu voisi olla hyvinkin vaarallinen.

Thea kurotteli kaulaansa pienen hökkelin pihassa, varvisteli jotta näkisi kunnolla hämärään taloon pölyisen ikkunan läpi. Samalla, kun näki kehdon siitä roikkuvine viltteineen ja takan, jossa viimeiset tulet oli poltettu vuosia sitten, saattoi kuvitella näkevänsä siellä perheen ja valoja, värejä ja tuoksuja. Kuvitelma oli huumaava, kuin olisi päässyt oikeasti kurkistamaan jonkun vuosia sitten tässä eläneen perheen elämään. Thean nenänpää osui kylmään lasiin, mikä sai naisen hätkähtämään. Kosketus rikkoi lumouksen ja nainen suoristikin selkänsä, loi vielä haikean katseen ikkunasta avautuvaan huoneeseen, mutta ei voinut nähdä siellä enää mitään.

Miksi linnut ei laulaneet? Huomio sai naisen kurtistamaan kulmiaan ja laskemaan katseensa tutkimaan ympäristöä. Pian lintujen hiljentymiseen löytyi syy. Se seisoi neljällä jalalla matkan päässä hänestä, tuijotti korviaan luimistellen. Thea olisi kai muuten pelästynyt, mutta nopeasti tunnisti suuren suden jo ennestään tutuksi - silmälappuisia, harmaita hukkia tuskin oli montaa. Nainen ei vieläkään huomannut ajatella, että päivä oli kääntynyt illaksi ja ilta pian hämärtyisi yöksi, ja yö... Mikä yö tänään olisikaan. Ei Thea tiennyt, tai ollut edes kiinnostunut. "Seuraatko sinä minua?", nainen huusi ja painoi kämmenet vyötärölleen, etsi kasvoilleen tuiman ilmeen. Eipä olisi arvannut kohtaavansa miestä näin pian, mutta ei aatelisneito pistänyt ollenkaan pahakseen.

//Sen siitä saa, kun ei pysy kartalla :O
Mua niin naurattaa, kun kuvittelen Thean tuonne huutelemaan ja Ferguksen kiroamaan. //

Viesti Ke Touko 04, 2016 8:20

Re: Tämä ei ollut tarkoitukseni. // Janni

Thea näytti huomaavan Ferguksen. Neito ei pelästynyt, silmälappu taisi paljastaa liikaa, mutta hän oli toivonut että toinen olisi lähtenyt kirkuen juoksemaan pakoon. Tosin se taisi olla tässä vaiheesaa myöhäistä.
Susi päästi tuhahduksen naisen käydessä veikeäksi kysymyksellään, eikö tuo todella pitänyt kartalla kuun kiertoja, kun kerran kulki metsässä tähän aikaan? Fergus lähti kiirein askelin naista kohti ja lähti muuttamaan muotoaan siinä samalla. Toivottavasti vasta ostetut savukkeet pitäisivät hänet kurissa, ettei rähähtäisi huutamaan Thealle kurkku suorana.

Suden turkin vedettyään niskastaan, mies joutui pysähtymään ja hoitamaan tämän pirjn tärinän pois päiväjärjestyksestä. "Se... oli minun kysymykseni. Mitä luulet tekeväsi täällä tähän aikaan?!" Mies kysyi kiihtyneen oloisena imiessään savua sätkästään minkä kerkesi.
"Sano että sinulla on ratsu." Mies pyysi, astellen nyt Thean eteen. "Ja miksi olet täällä kaikista maailman paikoista?" Fergus vaikutti ärtyneeltä, haroen hiuksiaan, pähkäilevän päänsä puhki kuinka hoitaa tilanteen. Tässä ei ollut aikaa!

//Jep hyvin koominen tilanne kyllä :'DD //

Viesti Ke Touko 04, 2016 9:50

Re: Tämä ei ollut tarkoitukseni. // Janni

Kallisti päätään katsellessaan lähestymään lähtevää harmaanuttua, sitä tutuksi käynyttä näkyä kun turkki lähti vetäytymään ja vartalo muotoutumaan uuteen uskoon. Aina yhtä irvokasta, mutta silti kovin kiehtovaa. Pian Fergus pääsi puhe-etäisyydelle sätkäänsä imien, eikä neidon yllätykseksi kuulostanut olevansa ollenkaan hyvillään. Kulmat rypistyivät kurttuun ja selkä suoristui samalla, kun hartiat jäykistyivät ja nainen otti askeleen taaksepäin, hän ei todellakaan olisi jaksanut toista samanlaista huutokonserttia kuin silloin kylässä. Susimies lasketteli ilmoille ärtyneitä kysymyksiä, joiden tarkoitus oli ilmeisesti kartoittaa hänen syitä olla täällä ja kysyipä hevosestakin. Mitä ihmettä oli tapahtunut? Oliko toinen ajatellut tuoda tänne laumallisen uusia leikkikavereita joiden ei sopisi nähdä häntä, ehkä olivat susinaisia ja nauraisivat Ferguksen ihmishairahdukselle? Ajatus oli hauska, nähdä joukko karskeja susinaisia osoittelemassa ja nauramassa Alfa-paralle, eikä se ainakaan saanut Theaa ajattelemaan että olisi paras jatkaa matkaa.

”Kiva nähdä sinuakin”, kohautti olkiaan ja antoi haastavan katseensa seisahtua punaiseen katseeseen. Hetki sitten oli ajatellut, että voisipa vaikka hypätä toisen syliin ja leikkiä kaivanneensa miehen seuraa, mutta moisen äkäpussin kanssa hän ei kyllä ryhtyisi millekään. ”Käveleminen on terveellistä”, kommentoi hetken tuijotuskilpailun jälkeen aiemmin lausuttuun kysymykseen hevosesta, eihän hänellä ollut. Ja ehkä osaksi sen vuoksi olikin eksynyt omalta reitiltään – ratsun kanssa kun piti seurailla hyviä polkuja, että ei turhaa asettaisi eläintä vaaraan. Miksi hän oli täällä? Eihän hän tätä ollut suunnitellut, mutta tänne oli tiensä löytänyt kohtalon johdatuksesta kai. ”Kohtalo”, kohautti olkiaan ja virnisti, yritti eleillään hakea hieman kevyempää tunnelmaa. Oli kurjaa kuinka raskaasti torahammas otti heidän törmäämisen, eiväthän he olleet edes eronneet erityisen surkeissa tunnelmissa ja toinen oli kuitenkin jäänyt ihan hyväntuulisen oloisena parantelemaan oloaan siihen huoneeseen. Thea pudisti päätään huokaisten. Ihan käsittämättömän outo tapaus tämä susimies.

”Mikäs se on Herrasta noin pahantuulisen tehnyt? Kieltäytyikö joku naispolo seurastasi vai?”, kiusoitteli ja tökkäsi sormenpäällään miestä olkaan. Hän ei todellakaan muistanut, että mikä yö tänään olisi. Ei ollut pitänyt kirjaa moisista asioista matkansa aikana. Ja kun päivät menivät niin nopeastikin, ei voinut muistaa kuinka kauan tarkalleen oli ollut matkallaan. Kaikki oli kuin yhtä, pitkää päivää.

Viesti Ke Touko 04, 2016 10:17

Re: Tämä ei ollut tarkoitukseni. // Janni

Sätkä pureutui hamapiden väliin, kun Thea meni nenäkkäästi häntä tervehtimään. Hevostakaan naisella ei ollut matkasta, joka taas tarkoitti sitä, ettei Thea pääsisi tarpeeksi nopeasti tarpeeksi kauas Ferguksen läheltä. Jotain oli keksittävä. Mies ryhtyi silmäilemään ympärillä olevia rakennuksia. Jokainen tönö tuntui olevan murenemis pisteessä, ne eivät pystyisi estämään täysikasvuista ihmissutta kuun vallassa. Nainen ei voisi lukittautua turvaan, taikka hän ei voisi lukittautua vankilaan.
Huomio kääntyi takaisin neitoon, tuon syyttäen kohtaloa siitä että oli täällä. "Siinä tapauksessa kohtalo haluaa sinut hengiltä." Fergus tuhahti.

Thean kiusoittelu sai Ferguksen viimein tarttumaan naista harteilta. "Täysikuu! Tänäyönä on täysikuu!" Mies ravisteli toista kuin saisi niin tuohon järkeä. "Siksi tässä ei ole aikaa lämpimiin tervehdyksiin." Fergus lisäsi, päästäen Theasta irti haroen hiuksiaan kynsillään. "Sinä et ehdi paeta kauas, vaikka lähtisit juoksemaan heti." Mies selitti, ryhtyen pohtiesaaan talsimaan edestakaisin neidon edessä. Miehen totisilta kasvoilta saattoi myös nähdä huolen. Ei hän halunnut satuttaa Theaa, olihan tässä syntynyt jonkinlainen ystävyyssuhde heidän välilleen.

"Meidän täytyy sitoa minut aloilleni." Mies pohdiskeli, poltellen sätkäänsä kiivaammin. "Kettinkiä, köyttä ehkä..."

Viesti Ke Touko 04, 2016 10:30

Re: Tämä ei ollut tarkoitukseni. // Janni

Kulmien ryppy syveni, kun hukka ilmoitti kohtalon haluavan hänet hengiltä. Ilmiselvin ei käynyt mielessäänkään, mutta pohti kuitenkin muita vaihtoehtoja kuumeisesti. Oliko tämä sittenkään hylätty kylä? Ehkä täällä pidettiin ihmissusien verenvuodatus juhlia, tai jotain yhtä kammottavaa? Jotain täällä tapahtuisi, sillä Fergus vaikutti niin kovin ärtyneeltä ja huolestuneeltakin jollain oudolla tavalla. Ehkä mies oli jonkinlainen pahojen henkien kätyri ja pian paikka täyttyisi menneiden hengistä, jotka lakaisevat alleen kaiken elollisen – paitsi portinvartija hukan,... Thea hymähti laukkaavalle mielikuvitukselleen, ei osannut edelleenkään olla kovin huolissaan. Hänellä oli nopeat jalat ja äkkiäkös täältä piiloutui metsän suojiin. Luja ote harteilla sai ajatukset katkeamaan ja kasvot vakavoitumaan, tai ehkä vakavaksi enemmänkin veti nuo seuraavat sanat ja selvästi luettavissa oleva huoli. Neito sihahti kirouksia itselleen, miten oli voinut olla näin piittaamaton? Hän kaikista, hän joka tiesi miltä ihmissusi näytti ja oli nähnyt tuon valtaisan voiman jolla oli kaadettu suuri hirvaspeura. ”No voi helvetti”, kirosi vielä, kun ei muutakaan sanaa saanut suustaan. Tämä tuttavuus todella veisi häneltä vielä hengen.

”Anteeksi”, lausui hitaasti sanan, jota naisen suusta hyvin harvoin näin vilpittömästi lausuttiin. Todella hän oli pahoillaan siitä, että oli jälleen kerran saattanut heidät tällaiseen tilanteeseen. Tällä kertaa tosin itsensä suurempaan vaaraan, mutta oli harmillista nähdä kuinka hänen tilanteensa huolestutti myös hukkaa. Tai no, tietenkin oli mieltäylentävää nähdä että mies oli huolissaan ja halusi toimia niin, että hän selviäisi vammoitta tästä yöstä, mutta silti oli pahoillaan. ”Etsimmekö jonkun vankimman kellarin minkä löydämme? Voin lähteä etsimään sitomistarpeita”, puhui ja laski katseensa maahan, tuntui ikävältä joutua sitomaan mies sen vuoksi, että hän itse oli ollut ajattelematon. Toisaalta oli myös ärsyttävää huomata, että tällaiset asiat vaikuttivat häneen jotenkin – naiseen, jonka suurin elämän tarkoitus oli elää itseään varten, eikä huolehtia muista.

Viesti Ke Touko 04, 2016 10:51

Re: Tämä ei ollut tarkoitukseni. // Janni

Ferguksen talsiminen pysähtyi kun Thea meni pyytämään anteeksi. Sitä hän ei ollut odottanut ja mies näyttikin yllättyneeltä. "Äh... ei anteeksi pyytelyt nyt auta. Keskity olennaiseen." Mies totesi, samalla tumpaten nopeasti palaneen savukkeensa maahan saappaansa alle.
"En usko, että täällä löytyy tarepeeksi vankaa kellarin luukkua minua pidättelemään. Paikka on laho." Mies totesi pohtien. "Eikä meillä ole aikaa tarkistaa jokaista rakennusta, kunhan löydämme vain jotain jolla sitoa minut. Miellelään kettinkiä." Mies selitti, silmäillen ympärilleen mistä aloittaisi.

Punainen katse kuitenkin palasi Theaan. Hän oli muutamaan otteeseen haikaillut naisen perään, mutta ei hän ollut ajatellut kohtaavansa tuota näissä merkeissä. Tästä tulisi kurjin täydenkuun yö ikinä. Katse kävi myös ylhäällä taivaassa. Synkkyys oli alkanut valtaamaan sitä, pakottaen viimeiset valon lähteet pois tieltään. "Kymmenen minuuttia, tule sitten takaisin tähän kaiken kanssa mitä löydät." Fergus lateli ohjeita, kääntyen lähtiäkseen etsimään tarpeita itsekin, mutta pysähtyi muistaessaan jotain. "Ja jos löydät jotain vankaa, kivipilari tai jotain sellaista, johon minut voi sitoa, pistä muitiin." Oli jotenkin outoa puhua itsensä sitomisesta, mutta se nyt oli ainoa vaihtoehto tähän tilanteeseen.

Viesti Ke Touko 04, 2016 2:36

Re: Tämä ei ollut tarkoitukseni. // Janni

Toisen sanat saivat naisen värähtämään, niin, eipä tässä tosiaan anteeksipyytelyt enää auttaisi. Ja miksi ihmeessä hän edes oli vaivautunut moiseen? Eihän hän voinut tietää, että Fergus oli aikeissa tulla juuri tänne ja jos ei olisi tiennyt koko täydestä kuusta niin… No, eihän se olisi olemassa olevaa vaaraa jonkun muun kuuhullun kohtaamisesta poistanut, mutta eipähän olisi ainakaan huomannut pelätä. Kaiketi olisi vääntynyt johonkin asuntoon nukkumaan, tuskin tänne nyt olisi kukaan eksynyt. Nyökkäsi toisen ohjeistuksen päätteeksi ja kertasi mielessään luettelon, kettinki kuulosti tosin melko hurjalta. Hopeinen kaulakoru roikkui edelleen kaulassa, mutta se tuskin auttaisi häntä selviämään ihmissuden hyökkäyksestä jos niikseen tuli. Eikä hän edes halunnut kysyä, että voisiko sille olla käyttöä tässä sitomisoperaatiossa – olihan hän nähnyt mitä hopea hukalle teki. ”Kymmenen minuuttia”, mutisi ja puri huultaan mietteliäänä, katse karkasi miehestä ympäristöön. No, saipahan hyvän syyn käydä tutkimassa näitä hylättyjä koteja.

Thea lähti reippain askelin erisuuntaan kuin hukka. Mielessä kävi ajatus paikalta poistumisesta, mutta tottahan oli että hukka kyllä jäljestäisi hänen tuoksunsa nopeasti. Eikä hän voisi pärjätä kilpajuoksussa mitenkään. Epämiellyttävä tunne puristi sydänalaa, hemmetin susi, miksi ihmeessä hän edes koskaan oli moisen otuksen mukaan suostunut lähtemään. Nyt voisi olla kotonaan, lämpimässä kylvyssä ja notkuvan pöydän ääressä. Ensimmäisen talon ovi avautui naristen ja se tuntui heiluvan saranoissaan epävarmasti, ei se varmasti ihmissutta kauaa pitelisi. Ilta tummeni kiireellä, eikä pölyisistä, hämäristä asunnoista tuntunut löytyvän kerrassaan mitään tarpeellista. Nainen kuitenkin teki parhaansa, liikkui kiireesti ja silmäili ympärilleen, painoi mieleensä hyvältä näyttäviä piilopaikkoja ja takaovia, joista voisi pyrkiä karkuun tarvittaessa. Muutamissa taloissa oli hiilihanko takkaa vasten nojailemassa, jotenkin tuntui kuitenkin väärältä ottaa moista asetta matkaan kun tarkoitushan oli sitoa mies johonkin. Viimein päätyi rakennukseen, joka kenties oli joskus toimittanut asepajan virkaa. Tai ehkä jonkinlaisen metallipajan, ainakin suuresta uunista ja tulisijasta päätellen, se oli täynnä erilaisia työkaluja ja ihmeenkin raskaan näköisiä kivisiä rakenteita. Tämä voisi olla hyvä? Moisesta löysi myös lyhyehkön pätkän ketjua ja muutaman nivaskan köyttä, se oli kyllä hapristunut jo ajansaatossa mutta ehkä sille voisi keksiä jotain käyttöä.

Lopulta harppoi paikalle, jossa he olivat sopineet kohtaavansa. Sirot hartiat painuivat lysyyn tykötarpeiden painosta, oli jos jonkinlaista narunpätkää ja riekaletta, niskaan oli nostanut roikkumaan tuon metalliketjun ja sen kylmä pinta tuntui pureutuvan epämiellyttävästi lämpimään ihoon. Thea tiputti köydet käsistään, jätti metalliketjun niskaansa, ja pyyhkäisi pölyistä poskeaan. Jostain oli eksynyt nokea otsalle ja kai vähän poskellekin. Hän tosissaan oli nuuskinut paikkoja antaumuksella ja kiireellä.

Viesti Ke Touko 04, 2016 3:01

Re: Tämä ei ollut tarkoitukseni. // Janni

Juosten Fergus astui ensimmäisen toiveikkaan rakennuksen sisälle. Pöly pölisi oven lennähtäessä auki. Huone johon hän oli astunut vaikutti varsin tyhjältä, mutta kurkatessa lahoavan tiskin taakse, löysi mies tyhjiä pölyisiä pulloja. Niistä ei paljoa hyötyä olsisi. Fergus kävi rakennuksen muut huoneet läpi, löytämättä mitään. Oli seuraavan rakennuksen vuoro. Se onnisti hieman enemmän, köysi nippu löytyi varastorakennuksen puuromun alta.
Puolet ajasta juostuaan paikasta toiseen, oli susimies kerännyt köyden lisäksi isoja ruosteisia nauloja vasran kera, kuin myös ruosteisen pätkän jämerää kettinkiä, joka nyt kilisi hänen harteillaan. Vielä yhden talon Fergus ennättäisi tutkia ja se osoittautui aarrekätköksi tässä tilanteessa. Rakennus näytti työkalujen perusteella olleen metsästäjän tai nylkijän asumus. Mies löysi lisää kettinkiä ja ansoihin tarkoitettua köyttä. Paras löytö oli kuitenkin ruosteinen karhunrauta, jota Fergus roikotti edessään kettingistä silmäillesään sitä. Ajatus siihen astumiseen oli kivulias, mutta se saattaisi säästää Thean hengen.

Fergus kiirehti löytöineen takaisin kohtaamispaikalle, mistä oli lähtenytkin. Nainen näytti saapuneen ennen häntä. "Löysitkö mitään ihmissutta kestävää koirantolppaa?" Mies kysyi, pyyhkäisten vapaalla kädellään otsaansa. Ferguskin oli pölyn peitossa.
"Katso mitä löysin." Fergus esitteli löytämäänsä karhunrautaa. "Tämän luulisi hidstavan minua." Mies totesi virnistäen, kuin homma olisi pikku juttu. Se ei ollut hopeaa, joten ei hän mokomaan rautaan kuolisi, se vain sattuisi ja ehkä murtaisi pari luuta.

Viesti Ke Touko 04, 2016 3:18

Re: Tämä ei ollut tarkoitukseni. // Janni

Thea vaihtoi levottomana painoa jalalta toiselle odotellessaan, että Fergus palaisi. Välillä katse käväisi pimentyvässä taivaassa, ja mikäli hän yhtään osasi merkkejä lukea, ei menisi enää kauaa kun täysikuu möllöttäisi suurena ja pelottavana taivaalla. Normaalisti hän kai ihailisi sitä ja päästäisi mielikuvituksensa laukkaamaan taivaan tuolle puolen, mutta nyt sellaiseen haaveiluun ei ollut sijaa. Tuo pian möllöttävä kuu olisi ihan yhtä hyvin voinut olla vaikka verenpunainen, niin kammottavalta se tuntui. Etäämpää kuuluva kilahdus sai naisen niskavillat pystyyn, entä jos hukka myöhästyisi? Ehkä hänen olisi pitänytkin ottaa se hiilihanko mukaan, siihenhän voisi köyttää vaikka kaulaketjunsa antamaan lisäpontta. Ajatuskin kylmäsi. Tuntui väärältä suunnitella Ferguksen lyömistä hiilihangolla, vaikka ehkä se olento joka pian pyrkisi miehestä ulos, ei olisikaan tuo itse. Ajatus tuntui silti väärältä.

Kilahdus osoittautui kuitenkin pian tutuksi mieshahmoksi, eikä tuon punaisessa katseessa näkynyt vielä merkkejä normaalia poikkeavasta hulluudesta. Mitä nyt voitonriemuisena karhunraudan esitteleminen sai naisen epäilemään toisen mielenterveyttä, pudisti päätään kulmat mietteliäässä rypyssä. ”Jospa me emme tarvitsisi tuota”, totesi haluttomana jatkamaan keskustelua Ferguksen pysäyttämisestä. Eihän hän ollut koskaan, luojan kiitos, kohdannut hukkaa täydenkuun aikaan joten ei osannut aavistakaan millainen peto sieltä löytyisi. ”Tuolla oli jonkinlainen asepaja, tai joku muu. Siellä oli ihan vahvan näköisiä lohkareita”, selvitti ja viittasi selkänsä taakse, suuntaan josta moisen pajan oli löytänyt. ”Jos pääset irti, mitä minulle tapahtuu?”, nainen kysyi hetken mietteliään hiljaisuuden jälkeen päätään askarruttaneen kysymyksen. Olisikohan se vain kerrasta poikki tuo heiveröinen elämänlanka, vai olisiko hänellä vielä jotain mahdollisuuksia selvitä ihmissuden kohtaamisesta? Olisiko noissa mitään järkeä sisällä ennen seuraavaa aamunkoittoa? Thea vaihtoi painoa jälleen toiselta jalalta toiselle, vilkaisi taivasta. Hän vihasi tätä avuttomuuden tunnetta, vihasi olla jonkun toisen huolenpidon alaisena. Erityisesti, kun tämä toinen huolehti hänestä oman hyvinvointinsa kustannuksella.

Mikäli mies pyytäisi häntä johdattamaan tuon mainitsemalleen pajalle, lähtisi nainen hiljaisuudessa harppomaan sitä kohden, muuten odottaisi vain lisäohjeistusta.

Viesti Ke Touko 04, 2016 3:48

Re: Tämä ei ollut tarkoitukseni. // Janni

"En eläisi siinä toivossa." Fergus totesi Thean ollessa toiveikas ettei karhunrautaa tarvittaisi. Neito oli kuulemma löytänyt myös hyvän paikan miehen sitomiselle. "Mennään." Susimies totesi, antaen toisen johdattaa hänet mainitsemaansa entistä asepajaa kohti.
Jatkuva vilkuilu taivaalle kertoi Ferguksen laskevan kuinka kauan heillä oli aikaa, askeleetkin muuttuivat ripeämmiksi. Thean kysymys sai Ferguksen kuitenkin vilkaisemaan tuota ilmeellä, joka kertoi ettei neito tahtoisi tietää. "Noh... jos tarkoitat millä tavalla kuolisit, ehkä... nopeasti." Mies vastasi, mutta kuulosti hieman epävarmalta. Hän ei kyllä ollut syönyt viimeksi kuin päivällä, joten hän saattaisi olla varsin nälkäinen ja malttamaton. Söisi varmaan naisen elävältä. Sitä ei kuitenkaan menty sanomaan ääneen. "Mutta jos jollain ihmeellä selviät hengissäja satun näykkäisemään, tiedät kai että muutut myös ihmissudeksi?" Fergus lisäsi.

Pajalle päästyään Fergus laski kantamansa tarpeet maahan ja ryhtyi silmäilemään pajan kivisiä rakenteita. Ne tuskin murenivat noin vain. Ensimmäisenä mies otti käteensä karhunraudan ja muutaman askeleen mallaten mihin ansan asettaa. Ei aivan pajan edustalle, mutta hieman sivummalle varjoihin, josta sitä ei ihan heti huomaisi. Ruoste tuntui pistävän hantiin, kun Fergus väänsi raudan leuat auki. Harmillisesti kettinki joka raudassa oli kiinni, oli liian lyhyt, eikä sitä voinut sitoa mihinkään. "Ehkä minun pitäisi astua tähän etukäteen." Fergus pohti ääneen, mutta sitä ennen kyllä oli sidottavaa tehtävänä.
Susimies otti käteensä yhden kettingeistä, vertaillen sen pituutta toisen ehdokkaan kanssa. Tehtyään valintansa mies nappasi yhden naulan ja vasaran matkaansa, ryhtyen kiertämään kettinkiä lähimmän kivirakenteen ympärille. Naulaa mies ryhtyi vääntämään vasaran avulla, pyrkien tekemään siitä silmukkaa, joka lukitsisi kettngin kiven ympärille. "Avaa tuo köysinippu." Fergus samalla ohjeisti. "Muutan muotoani etukäteen, joten saat sitoa minut yksin." Mies selitti. "Ja tuota... jätä hieman varaa, koska saan lisäkokoa kun kuuhulluus iskee."

Viesti Ke Touko 04, 2016 9:11

Re: Tämä ei ollut tarkoitukseni. // Janni

Kuolema. Se tuntui pelottavalta ajatukselta, eikä nainen ollut sitä oikeastaan koskaan vaivautunut erityisen tarkasti pohtimaan. Kaiketi se olisi jossain vaiheessa edessä, mutta toivon mukaan vasta vanhana mummona, tyytyväisenä elettyyn elämään. Tai sitten marttyyrina, oman aatteen rohkeana kannattajana. Mutta ei missään nimessä autiossa kylässä ihmissuden kynsiin, ei koskaan. Myöskään toinen vaihtoehto, jota mies tarjosi, ei ollut Thean mieleen. Hänen elämäntehtävänsä vaati ihmisyyttä, sillä tämä maailma ei halunnut päästää edes ihmisnaista kertomaan ajatuksiaan, silloin voisi nousta jo seinä pystyyn jos olisi vielä ihmissusikin. Eikä häntä oikeastaan kiinnostanut opetella aterioimaan raakaa lihaa, saati tappamaan toisia ihmisiä. ”Hmm… Ennemmin kuolisin”, ilmoitti miehen ilmoitukseen siitä, että pelkkä näykkäys riittäisi täydenkuun aikaan. Ja se oli totta. Hän oli suunnitellut elämänsä ihmisenä, ei sutena.

Pajalla laski kantamukset käsistään, oli muistanut nostaa ne ylös maasta ennen kuin olivat lähteneet kohti pajaa. Katseli kuinka Fergus ryhtyi toimimaan tehokkaasti ja selvästi tietäen suunnitelman, millä hän voisi välttyä varmalta kuolemalta. Karhunrauta näytti vieläkin julmemmalta auki väännettynä ja miehen ajatus astua valmiiksi siihen, sai Thean tuhahtamaan. Ferguksen ohjeet saivat naisen viimein toimimaan ja ryhtyikin availemaan köysinippua, yleensä hän osasi toimia tiukoissakin tilanteissa mutta tämä kaikki tuntui nyt niin kovin absurdilta. Ihan unelta. Hän kyllä harvoin näki painajaisia, mutta ehkä tämä olikin yksi niistä harvoista? Valitettavasti Thea tiesi, että ei tämä unta ollut vaan totisinta totta. ”Osaankohan enää tehdä kunnon solmuja”, mutisi enemmän itsekseen kuin hukalle, ryhtyi harjoittelemaan jonkinlaista tukevaa solmua avaamaansa köysivyyhtiin. Katse kohotettiin arpinaamaan viimeisimpien sanojen myötä. ”Kasvat?”, toinen kulma kohosi ja korosti kasvojen aavistuksen järkyttynyttä ilmettä. Ja hän oli ajatellut, että toinen oli jo valmiiksi ihan riittävän iso. ”Voi helvetti”, mutisi päätään pudistellen ja jatkoi solmujen harjoittelua vielä muutaman kerran, ollen lopulta tyytyväinen lopputulokseen. Kyllä sen pitäisi pitää.

”Olenkin aina halunnut sitoa miehen”, naurahti kuivasti ja heilautti köyden päätä, odottaen lisäohjeistusta tai mahdollisuutta aloittaa sitominen. Oikeastaan oli aika jännittävää, että toinen luotti häneen niin paljon että uskalsi antaa itsensä sidottavan. Hänhän voisi aivan hyvin jättää miehen virumaan ansaansa, tai juosta lähimpään ihmisasutukseen vaikka seuraavana aamuna ja hakea lahtiporukan. Ei nainen toki aikonut niin tehdä, mutta mahdollisuushan sekin oli.

Viesti Ke Touko 04, 2016 9:28

Re: Tämä ei ollut tarkoitukseni. // Janni

"Niin, lisää lihaksia ja sen sellaista." Fergus totesi Thean kauhistellessa kuulemaansa. No ainakaan hän ei niin helposti mahtuisi oviaukoista kulkemaan, mutta eivät ne esteenä kuitenkaan olisi, jos siis hän jotenkin pääsisi irralleen. Suurin huoli oli köydet, hän varmasti yrittäisi järsiä ne poikki. "Sido kuononikin myös." Mies huomautti pohtiesaan mitä kaikkea täytyi ottaa huomioon. Susimieheltä pääsi samantapainen kuiva naurahdus neidon vitsiin. Olisi se varmaan ollut hauskempi, jos hengenvaarasta ei olisi tällä hetkellä kyse.
Luottamisen epäilylle ei ollut paljoa varaa tässä tilanteessa. Tämä oli ainoa vaihtoehto, jos nainen tahtoi selvitä hengissä ja jos Fergus aamuun asti pysyisi sidottuna ja muuttuisi takaisin ihmiseksi, löystyisivät kahleet ja köydet varmasti hänen ympäriltään.

Saatuaan parikin kettinkiä kivirakenteen ympärille, mies nyki ketjujen päitä tunnustellen kuinka ne kestäisivät. Eihän hänen voimansa tällä hetkellä olleet lähelläkään sitä todellista mahtia, mutta tämä sai nyt kelvata.
"Käytä kaikki köysi ja kettinki mitä voit. Sido minut kaulasta, jaloista, rinnanympäriltä. Kaikkialta mistä pystyt." Fergus neuvoi, kääntyessään Thean puoleen. Hetken tämä vielä silmäili, jos voisi itse vielä hoitaa jotain, mutta jäljellä näytti olevan sitominen. "Tilanne ei ole ehkä tällä hetkellä paras, mutta... hyvän onnen suukko?" Fergus ehdotti käsiään kysyvästi levitellen, katsellen neitoa toiveikkaana.

Viesti Ke Touko 04, 2016 9:54

Re: Tämä ei ollut tarkoitukseni. // Janni

Nyökkäsi vastaukseksi kuonon sitomiselle. Jotenkin… Kurjaa. Ei Thean käynyt kieltäminen, että tässä tilanteessa tuo sitominen ei tuntunut ollenkaan miellyttävälle ajatukselle, vaikka hänen henkensä vuoksi se tarpeellista onkin. Kyykistyi aukomaan tekemänsä solmut ja sen jälkeen pari muuta, lyhyempää ja hieman heikompaa naruvyyhtiä. Kaiketi nekin voisi auttaa johonkin, tai ainakin hetken hidastaa. Kuunteli miehen ohjeistusta tarkkaan, vaikka ei halunnutkaan kohottaa katsettaan toiseen. Oli jotenkin hankala ajatella, että tuo mies jota hän ei enää osannut pelätä, olisi kohta ihan oikeasti hengenvaarallinen hänelle ja muillekin, jotka sattuisivat tulemaan vastaan. No, täällä tuskin muita uhreja olisi kuin hän.

Kaino pyyntö sai naisen kohottamaan katseensa mieheen. Tai ehkä se ei ihan niin kaino ollut, toiveikkaasta ilmeestä ja käsienlevittelystä päätellen, eikä hän voinut olla hymyilemättä vastaukseksi. ”Ääliö”, tuhahti pientä leikillisyyttä äänessään ja suoristautui hitaasti jaloilleen. Vilkaisi pölyistä ikkunaa, maisema näytti vielä pimeämmältä kuin hetki sitten. Tai ehkä se vain tuntui siltä, sillä mitä lähemmäs yö tuli, sitä painostavammaksi naisen olo kävi. Ehkä pieni suudelma tekisi terää heille molemmille. ”Minä kai se tässä enemmän onnea tarvitsen”, virnisti kävellessään miehen luokse, silmissä ei kuitenkaan pilkahdellut se alituiseen katseessa näkyvä veikeä ilo, tilalle oli pinttynyt vakavuus. Thea ei ollut aikoihin tuntenut oloaan yhtä synkäksi, jotenkin tunnottomasti. Painautui miehen rintakehää vasten ja kiersi kätensä toisen niskan taakse, kohotti katseensa tutuiksi käyneisiin kasvoihin. ”Minähän sanoin, että tämä homma tappaa minut. Ja varmaan vielä sinutkin”, tuhahti ja tökkäsi nenällään miestä leukaan. Tuntui hyvältä tuntea toisen lämpö, rintakehän kohoilu ja läsnäolo, etenkin nyt kun olo oli kaikin puolin kurja. Tulisi pitkä ja uneton yö. Mikähän siinä oli, että heidän kaikki yönsä olivat epäonnistuneet tavalla tai toisella? Ensimmäisenä hukka oli jättänyt hänet yksin toteuttaakseen kiristystoimenpiteitä, toisena yönä hän joutui lähtemään livohkaan päästettyään miehen vankilastaan vain kantaakseen miehen lopulta tuntemattomaan kylään ja tunteakseen riistävää huolta ja nyt, nyt hän joutuisi sitomaan toisen pysyäkseen itse hengissä. Tämä, jos mikä, oli kohtalon ivaa.
Seuraava

Paluu Hylätyt mökit, asunnot, tönöt ja rakennukset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö