Tämä ei ollut tarkoitukseni. // Janni

[Wolga]

Ah, olihan se tarinan loppukin kiirinyt näiden korviin, kuinka lohdullista. Oli silti sääli, että naisen puheet tasa-arvosta oli painettu unholaan, ainakin näin virallisessa ilmoituksessa. No, mitäpä muuta oli voinutkaan odottaa ja olisipahan hänellä ainakin myötämielinen vastaanotto kotona, kun koettiin hänen joutuneen kieron hukan manipuloinnin kohteeksi. Kai osaksi olikin, mutta kyllä hänen täytyi jo antaa Fergukselle jo jonkinlaista luottamuksen osoitusta, kun oli omasta ehdotuksestaan halunnut vangittavaksi tänä yönä. Kun tuo mustan puhuva mies pahoitteli tilannetta, Thea oli jo huokaista helpotuksesta, ehkä hän tosiaan oli onnistunut vakuuttamaan kolmikon siitä että täällä ei ollut mitään nähtävää – saati harmaita, silmälappu hukkia. Kuitenkin Synth kääntyi nuorukaisten puoleen, vaatien toisen miekkaa itselleen. Naisen silmät laajenivat järkytyksestä ja kohottikin hiilihankoaan, valmiina iskemään sen miekan lapaa vasten. Tai vaikka suoraan tuon mustahiuksisen kalloon, jos mies oikeasti kävisi hyökkäykseen.

Miekkaa ei kuitenkaan aiottu tahria vereen, vaan sitä ojennettiin häntä kohden saatesanojen kera. Jotenkin naisen oli hankala uskoa, että tämä näennäisen kohtelias mies ei halunnut vahingoittaa vangittuna olevaa hukkaa mutta saattoi uskoa tämän hyväntahtoiseen haluun suojella neidon terveyttä. ”Minulla on keinoni, en tarvitse tuota”, kieltäytyi ottamasta asetta vastaan, vaikka varmasti hopeoitu miekka olisi ollut oikein pätevä turva. Hän ei kuitenkaan halunnut tuollaista asetta, jolla oli jo valmiiksi pistetty hengiltä epäilemättä lukemattomia hukkia – ei sillä, että muiden kohtalo häntä niin huolettaisi, mutta jotenkin tuon hopeinen terä vaikutti lähes myrkylliseltä Synthin käsissä. Petolliselta. Ehkä, jos tarttuisi tarjottuun aseeseen, hän menettäisi sielunsa tuolle kolmikolle, kuka tietää.

”Valitettavasti en voi sallia sitä, en halua jakaa tätä tietoa kenenkään muun kanssa”, ilmoitti vakaalla äänellä ja vilkaisi nuorukaisia mustahiuksisen selän takana, noiden supinat olivat lakanneet. Melkein näki miesten vartaloiden tärisevän odotuksesta. ”Ymmärrättehän, että minulla ei ole varaa luottaa palkkamurhaajiin, kaiketi jokaisen hukan päänahasta saa jonkinlaisen tapporahan. Eikö niin?”, perusteli kieltäytymisensä ja Synthin päättäväisen ilmeen vuoksi nainen vaihtoi asentoaan aavistuksen tukevampaan ja hiilihangon käsiosaa pitelevä käsivarsi näytti jännittyvän, oli valmiina tekemään kaikkensa estääkseen miesten pääsyn Ferguksen luo. Sanomattakin oli selvää, että jos miehet näkisivät tuon hulluna riehuvan hukan, nuo kyllä arvaisivat keitä he olivatkaan. Siinä ei enää Rouva Thornet auttaisi.

[Janni]

Nainen kieltäytyi miekasta, tuolla oli kuulemma omat keinonsa. Sitä Synth hieman epäili. "Ymmärrätte varmasti, ettei ihmissusi kykene tajuamaan kukaolette. Se tappaa kaiken tieltään." Mies selitti nyt hyvin vakavana. "Tätä asetta parempaa ei ole, pieninkin naarmu terästä saa ihmissuden vikisemään kivusta." Vaikka mies niin ikäviä puhui, oli tämän äänensävy rauhallinen. Lopulta Synth sysäsi miekan Thean käsiin väkisin. "Ottakaa se, päättäkää itse käytättekö sitä."
Lupaa ei suotu myöskään hukan näkemiseen, joka pisti nuorukaiset malttamattomiksi. "Ymmärrän luottamuksenne puutteen, mutta minun on pakko käydä pyyntöänne vastaan." Mies ilmoitti, joka saattoi tuntua tässä vaiheessa tyhmältä, mieshän oli sysännyt naiselle kunnollisen aseen ja jos huonosti kävisi yrittäisi Thea sitä käyttää heitä vastaan. Tosin Synthin koko olemus huokui luottamusta siihen, ettei naisen selättäminen olisi vaikeaa.

"Lupaan Rouva Thorne, minä vain vilkaisen, en vahingoita miestänne oli hän sitten etsintäkuulutettu ihmissusi tai ei." Mies ilmoitti, suoden varman katseen naiseen, ennen kuin otti askeleen sivulle ohittaakseen Thean. Tosin käsi oli viitan alla asetettu miekan kahvalle, jos nainen todella yrittäisi häntä estää.

[Wolga]

Leukaperät tiukkenivat, kun mies lykkäsi asetta häntä kohti. Synthin työntäessä aseen hänen käsiinsä väkisin, antoi nainen miekan tippua maahan edes katsomatta sitä. Toisen hurja halu luovuttaa ase hänelle sai Thean epäluuloiseksi, siinä täytyi olla jotain muutakin. Vilkaisi hopeateräistä asetta ja huomasi pohtivansa, että tätä tulisi kaiketi katumaan. Jotain tällaista hän oli odottanutkin, että tuo ärsyttävän rauhallinen ja asiallinen mies ohittaisi hänen arvovaltansa ja astuisi naisen kieltoa vastaan. ”Teillä ei ole mitään oikeutta”, nainen tunsi malttinsa rakoilevan, kun älähti häntä ohittavalle miehelle. Tuo ei kuitenkaan tuntunut kuuntelevan, vaan piilotti kätensä viitan alle – ei naisen ollut hankala arvata, että minkä päällä se lepäsi. Nopein askelin nainen oli kääntymässä Synthin perään, aikomuksenaan tarttua miestä jostain mistä nyt sattuisi kiinni saamaan, mutta kaksi nuorukaista ehti ensin. Nuorten miesten kourat nykäisivät naista, ehkä aavistuksen turhan kovakouraisesti taaksepäin ja he joutuivatkin hetken tukemaan, ettei tämä kaatuisi. ”Irti”, Thea sähisi ja aikoi jo heilauttaa hiilihankoaan sen verran, että aiheuttaisi kipeän mustelman jommallekummalle, mutta nuorukaiset olivat tilanteen tasalla ja tarttuivat kumpikin omalla puolellaan vielä neidon käsivarsiin. ”Tulet katumaan tätä”, nainen huusi Synthin selälle, riuhtaisi itseään nuorukaisten otteessa. ”Päästäkää nyt helvetti irti”, nainen kiljahti raivokkaana, mutta nuorten miesten ote piti.

”Älä huoli Synth, katso vain se susi niin me pitelemme Rouvaa aisoissa sillä välin”, Kristian huusi ryhmän johtajan perään ja vilkaisi virnistäen kaveriaan, joka irvisti. Nuorukaiset eivät olleet tottuneet pitelemään hukkaa suojelevaa naista, mutta jäisipähän tämäkin yö mieleen. ”Melko kipakka, eikö?”, Merith tuumasi naurahtaen, ei mikään ihme että tämä käkkärätukkainen nainen oli selvinnyt ihmissuden vaimona.

[Janni]

Ase ei todentotta kelvanut naiselle, sen annettiin vain tippua maahan ja siihen se jätettiinkin. Ei Synthkään vaivautunut sitä nostamaan, hän oli sen rouvalle antanut, oli se tuossa maassa kädenulottuvilla jos se siltä tuntui. Mies oli luottanut myös tovereihinsa ohittaessaan Thean ja nuo tekivät tehtävänsä, estämällä naista rynnimästä perään.
"Älkää olko kovakouraisia." Mies vastasi Kristianille takaisin. "Emme ole vahingoittamassa täällä viattomia naisia." Tämä lisäsi, kääntyen jatkamaan matkaansa äänien suuntaan, jättäen kolmikon painimaan keskenään. Käsi tosin jäi lepäämään miekankahvalle valmiina.

Metsäsätäjä pysähtyi erään rakennuksen nurkalle ja kurkisti varoen asepajansuuntaan, jonka luota tuo metakka lähti. Kuten arvata saattoi harmaa turkkinen ihmissusi oli sidottu köysin ja kettingein kivirakenteeseen ja yritti epätoivoisesti päästä vapaaksi. Mies ei tosin kyennyt näkemään otuksen naamaa, niin tiiviisti tuo oli kylkensä ympärillä olevien köysien kimpussa.
Synth astui nurkan takaa esiin, ottaen tarkoituksella turhankin äänekkään askeleen. Se sai Ferguksen äkäisesti kääntämään katseensa mieheen ja tuijottamaan ainokaisella punaisella silmällään, murinan yltyessä. "Vai että silmälappu." Synth totesi itsekseen huokaisten. Harmaaniska puolestaan lähti äkäisesti haukahtelemaan ja nykimään kahleitaan vastaan miehen suutaan.
Joko naisen sepittelyt Herra Thornesta olivat valetta, taikka tuo oli todella naimisissa hyvin kieron ja ovelan miehen kanssa, joko tietämättään, taikka tietoisesti. Susi oli kuin hopealautesella tarjoiltu, sidottu paikoilleen, ei olisi vaikeaa vetää miekka esiin ja lopettaa mokoman elämä. Hän oli kuitenkin sanojensa mittainen mies, ei hän toisen rakasta miestä satuttaisi, ellei tietenkin olisi pakko. Synth jäikin seisomaan aloilleen ja odotti, katseli kuinka peto yritti kaikkensa päästäkseen mieheen käsiksi.

Synthin katse lähti seuraamaan ismissuden kahleita, tutkien kuinka ne oli sidottu. "Yritä nyt edes." Mies tuhahti, mutta huomasi sitten kivirakenteen ympärillä olevan kettingit ja rautanaulat, jotka pidättelivät tätä voimakasta olentoa aisoissa. Yksi lauloista oli alkanut vääntymään auki otuksen voiman alla ja pian yksi kettingeistä riuhtaistiin irti naulan pettäessä. Susi tätä ei vielä tajunnut, mutta jatkoi vetämistään.
Jokseenkin tyytyväinen hymähdys karkasi Synthin suusta ja tämä kääntyi lähtiäkseen, Ferguksen ulvoessa raovosta tuon perään.
Mies asteli rauhallisesti takaisin kolmikkoa kohti. "Voitte päästää Rouva Thornesta irti. Sekä aseet esille hyvät herrat." Synth ilmoitti, vetäen jo omansa esille. "Kristian, se on rouvan miekka." Synth huomautti nuorukaisen lähdettyä kumartumaan maassa lepäävän aseen suuntaan. Kristian näytti nyrpeltä, mutta kiiruhti nyt oman ratsunsa luokse, ottaakseen käsiinsä varamiekan.
"Suosittelen teitä vaihtamaan hiilihankonne myös ja palatkaa takaisin piilloonne." Mies ilmoitti kulkiessaan Thean ohi. Kauempaa saattoi kuulla kettinkien kilinää, yksi taisi olla enää jäljellä pidättelemässä ihmissutta.

[Wolga]

”Mikä taivaan lahja maailman naisille”, Thea tuhahti kuuluvasti ja nakkasi niskojaan mielenosoitukselliseen tyyliin, kun kuuli Synthin kieltävän turhan kovakouraisuuden. Painiksihan se, ainakin neitosen osalta, meni. Toki kaksi raavasta miestä, toinen toisessa käsivarressa ja toinen toisessa, pysyivät melko hyvin jaloillaan horjumatta vaikka nainen tekikin parhaansa saadakseen itsensä irti. ”Ettekö te ymmärrä, että on mielenköyhyyttä mennä esittäytymään sille nyt? Sehän sitten viimeistään saa itsensä vapaaksi, kun näkee saaliinsa pitävän sitä pilkkanaan”, nainen huusi vihaisena ja polkaisi samalla varomattoman Kristianin varpaat kantapäänsä alle. Mies ulvahti ja kirosi, Thea puolestaan olisi voinut vaikka tuulettaa. Mitä ihmettä hän voisi vielä tehdä?

Pajalta palaava mies käski laskemaan irti hänestä ja nuorukaiset tottelivatkin, Thea repäisi kätensä noiden otteesta ja suoristi selkänsä, tunsi olonsa suorastaan hurjaksi. Kolmikon onni, että hän tosiaan oli vain tavallinen nuori nainen, ei mitään suuria maagisia voimia tai kykyjä. Harppoi Synthin eteen ja kohotti leukaansa, olisi halunnut huitaista miestä hangollaan, mutta jätti sen vielä toistaiseksi tekemättä. ”Tämä oli tarkoituksesi, mennä katsomaan sitä että saisit sen vielä enemmän raivon valtaan, vai mitä? Ei minuun uppoa tuo päälle liimattu minä-olen-hyvä –esitys, saatanan palkkamurhaaja”, nainen sylkäisi miehen jalkoihin, ”että kiitos sinun, minäkin joudun tahraamaan käteni nyt vereen”, ilmoitti ykskantaan ja vilkaisi olkansa ylitse, kun kuuli ketjujen kilahduksia. Nainen vilkaisi kolmea kuuliaista ratsua varusteineen, ehkä jos…

Nainen lähti harppomaan miesten ohi, kohti noita hieman taka-alalle jätettyjä ratsuja. Nuorukaiset eivät enää juuri kiinnittäneet häneen huomiotaan, vaan valmistautuivat ottamaan yhteen pian vapautuvan pedon kanssa. Synth ehkä ymmärtäisi seurata hänenkin toimiaan, mutta Thea luotti etumatkaansa. Vilkaisi vielä maassa lepäävää miekkaa aavistuksen kaihoisasti, se tosiaan voisi auttaa häntä. Hiilihanko oli kuitenkin muodostunut varsin rakkaaksi näiden muutaman yhdessä vietetyn tunnin aikana, joten päätti pitäytyä siinä ja jos suunnitelmansa onnistuisi,… Ratsuilla olisi vallan riittävästi asearsenaalia hänen henkensä pitimiksi. Nainen asettui silittämään hyvin koulutetun, Synthin ratsun kaulaa ja samalla mahdollisimman huomiota herättämättömästi ujutti ohjat sen pään yli, teki saman myös toiselle ratsulle. Tämän jälkeen vilkaisi olkansa ylitse ennen kuin teki liikkeensä ja tarttui ensin Synthin ratsun ohjiin ja sen jälkeen toisen ratsun, vetäisi nämä peräänsä ja kankeasta vartalosta huolimatta pääsi varsin ketterästi kolmannen selkään. Thea ei kuitenkaan karauttanut tiehensä, vaan ravautti ratsuja muutaman metrin päähän miehistä. ”Jos tulette lähemmäs, joudutte jatkamaan matkaanne jalan”, ilmoitti, kun tästä havahtuneet nuorukaiset lähtivät kiroten juoksemaan häntä kohden. Miehet seisahtuivatkin ja katsahtivat neuvottomina Synthiä. Toisesta suunnasta oli tulossa susi ja toiseen suuntaan oli lähdössä osa heidän aseistaan ja ratsunsa. ”Pitäisikö meidän ampua se?”, Merith kysyi ja nappasi nuoliviinistä nuolen, jota ryhtyi virittämään maahan jääneeseen jalkajouseen.

Thea puolestaan yritti kuumeisesti muistella reittejä kylään, ehkä saisi hevosineen houkuteltua Ferguksen tämän kolmikon ohi ja itsensä perään. Laskisi sopivassa vaiheessa kaksi muuta hevosta käsistään ja toivoisi, että peto hämääntyisi ja syöksyisi jommankumman ratsastamattoman hevosen perään. Niin hän tekisi, sillä tavoin saattaisi saada nuo kolme miestä pitämään henkensä ja hyvällä tuurilla jäisi näkemään huomisen päivän vielä itsekin. Nyt ei auttanut kuin odottaa, että pääseekö hukka lopullisesti irti ja yrittää pysytellä riittävän välimatkan päässä noista miehistä, jotta nuo eivät pääsisi hevosiin tai häneen käsiksi. Hiilihangon työnsi satulan ja polvensa väliin, jotta sai kunnolla pidettyä ratsunsa ohjia toisessa kädessään.

[Janni]

Synthin ilme kävi asteen kireämpänä, kun Thea ryhtyi huutamaan hänelle. Se naisen kuvailema minä-olen-hyvä esitys kuitenkin piti. Mies huokaisi ja päätti olla puutumasta toisen raivoon, sivuuttaen rouvan kokonaan. Mies käänsi huomionsa takaisin äänien suuntaan odottavasti. Nuorukaisetkin valmistautuivat, Kristian oli saanut aseensa käteensä ja Merith silmäili tienpäähän varsijousensa tähtäimen läpi. Joten kolmikolta jäi huomaamatta Thean aikeet, ennen kuin oli liian myöhäistä.
Synth pyörähti ympäri, nähden naisen kolmen ratsun kanssa kauempana. Kaksikko yritti tuon perään, mutta uhkaus pisti nuo pysähtymään. "Muista mitä sanoin Merith." Mies muistutti nuorempaa, tuon viritellessä varsijoustaan naisen varalta.
"Rouva Thorne, meillä ei ole aikaa tälläiseen!" Vaikka Synth korotti ääntään, oli se rauhallinen. "Jos haluatte paeta, ottaakaa ratsuni toki, mutta jättäkää nuo kaksi!" Tämä pyysi, mutta ei ennättänyt näkemään mitä Thea päätti, kuullessaan kuinka viimeinen kettinki rasahti ja jykevät askeleet kantoivat pedon kulman takaa näkyviin. Välittämättä köysistä ja kilisevistä kettingeistä mitä kehosta vielä roikkui, Fergus juoksi joukkiota kohti ja ensimmäisenä vastaan näytti tulevan tuo mustapukeinen mies, joka häntä oli härnännyt.

Synth kohotti miekkansa eteensä, kuullen samalla kuinka varsijousi laukesi selän takana. Vasama suhahti ilman halki miehen ohi kohti ihmissutta, joka otti askeleen sivulle väistääkseen. Hopea leikkasi pari karvaa suden turkista. "Tämä yksilö on fiksu!" Synth ilmoitti muille, samalla kun otti varmoja askelia taakseen, huitaisten miekallaan sutta kauemmaksi, tuon yrittäessä päälle. Fergus todella osasi varoa, hopea kiilsi kuun valossa eritavalla kuin metalli. Se ei kuitenkaan estänyt pedon halua tappaa, hänen täytyi vain olla varovaisempi.
"Vai olet sinä tyytyväinen hukkana." Synth tuhahti pedolle. Kyllä mies tiesi kuinka ihmissuden mieli toimi. Yleensä itsensä hyväksyvät yksilöt pitivät jonkinlaisen järjen tallessa, kun taas ne jotka eivät tätä halunneet menivät itsensä pidättelemisestä hulluiksi. Ne yksilöt oli helpoin tappaa, nämä tyytyväiset kuunpalvojat olivat vaikeampia.

[Wolga]

Toki Thean ei ollut tarkoitus jättää noita hevosettomiksi, jos Fergus ei lähtisi hänen peräänsä. Jos toinen ei lähtisi,… Ei nainen oikeastaan tiennyt, että mitä hänen sitten pitäisi tehdä. Ei kai jäisi muuta vaihtoehtoa kuin antaa noiden kolmen miehen yrittää hukan hengiltä ottamista ja sen jälkeen, no, ehkä hän lähtisi takaisin Manasses Saarille. Sen enempää hän ei ehtinyt miettiä, kun pajalta rynnisti hurjistuneen näköinen eläin kettinkeineen päivineen. ”Voi helvetti”, sihahti katsoessaan kuinka tuo hyökkäsi Synthiä kohden. Katseli sen sadasosasekunnin kuinka vasama lensi ilman halki, kuinka susi väisti ja miekka heilahti. Hetken epäröi suunnitelmansa toteuttamista, ehkä olisikin parempi syöttää nuo miehet Fergukselle ja lähteä yksinään karkuun. Toisaalta,… Olisi myös mahdollista, että tuon Alfan matka päättyisi yhden typerän täysikuun vuoksi. Thea oli kahden vaiheilla siinä hieman hermostuneena käyskentelevien ratsujen keskellä.

Nainen nousi seisomaan jalustimille tanssahtelevan hevosen päällä, painoi hiilihankoa tiukemmin jalkansa ja satulan väliin jotta se ei tipahtaisi. Hopeista miekkaa todella tuli ikävä nyt, kun näki kuinka susi tuntui sitä kunnioittavan. Ei auta. Nainen vislasi kimakasti. ”Minut sinä haluat typerä Rakki, tule, mennään leikkimään”, nainen karjahti niin kuuluvalla äänellä, että se varmasti tavoittaisi kaikkien korvat. Istuutui satulaan ja kannusti ratsua, veti samalla kaksi muuta mukaansa, lyhyeen pyrähdykseen jotta saisi pedon saalisvietin heräämään. Kyllähän hän tiesi, että saalistajat innostuisivat pakenevista. Toki, tällä pedolla oli harvinaisen älykkäät aivot, joten voisihan tämä jäädä pelkäksi yritykseksi. Pyrähdyksen päätteeksi nousi jälleen jalustimille ja kääntyi katomaan sutta, tavoitteli sen punaisena hehkuvan silmän katsetta saadakseen tuon pedon kiinnostumaan helpoimmasta saaliista. Sitä nainen varmasti toiselle edusti, sillä noilla kolmella muulla oli hopeansa. Hänellä vain nopea hevonen. Tai eihän neito edes tiennyt oliko tuo kohtalaisen raskasrakenteinen ratsu edes nopea, ei auttanut kuin toivoa että se olisi riittävän nopea. ”Tuletule poika, tänne vain”, huusi vielä uudemman kerran ja tunsi sydämensä hulluna hakkaavan sykkeen, veri kohisi korvissa ja adrenaliini sai maailman näyttämään terävämmältä. ”Typerä, typerä tyttö”, mutisi itselleen odotellessaan mitä tuleman oli. Sadasosasekunnit tuntuivat minuuteilta, aivan kuin aika olisi pysähtynyt.

[Janni]

Thean karjaisu kaikui hylätyssä kylässä, kääntäen kaikkien neljän huomion naiseen, ainakin hetkellisesti, kun Synth käänsi katseensa valpaana takaisin suteen, joka tuijotti naisen perään. "Älkää olko typerä!" Mies huusi Thealle, vaikka se taisi olla turhaa. Mies kokeili iskeä Fergusta kylkeen, muta tämä oli valpas ja väisti uudemman kerran, lähtien rynnimään metsästäjien ohi. Hän ei ollut nähnyt hopean kiiltoa, ihmisnainen oli helpoin saalis, hän saisi hevosenkin siinä samalla.
Ilkeästi karjaisten Fergus sivuutti nuorukaiset, mutta harmikseen joutui kääntämään selkänsä noille. "Merith!" Kullui Synthin käskevä ääni ja nuormpi olikin jo tähtäämässä varsijousellaan ja laukaisi.
Kipeä uikahdus kävi, kun vasama upposi takareiteen, saaden pedon nilkuttamaan, mutta ei pysähtymään. "Mitä tähtäystä tuo nyt oli?!" Kristian huusi toverilleen. "Luuletko että pystyn tähtäämään sydämmeen tai päähän takaapäin!" Merith karjui takaisin, samalla kun lähti juoksemaan Synthin perään, joka oli jo tuulispäänä juoksemassa naisen vapauttamien hevosten perään, jotka pillastuneina kiiruhtivat kauemmas ohi juoksevan suden tieltä.

Kipu oli suunaton ja sai Ferguksen vikisemään murinansa seasta, mutta tappamisen halu pakotti häntä eteenpäin Thean ja hevosen perään. Olihan hän nyt asteen hitaampi, mutta päättäväisyys sen suurempi.

[Wolga]

Ihan suunnitelmien mukaan ei tämä harhautus tietenkään mennyt, mitenpä muutenkaan. Hukka kyllä otti hänet kohteekseen ja suunnitelma lähti rullaamaan kuten kuuluikin. Thea kannusti ratsunsa laukalle ja veti nuo kaksi muuta mukaansa, eläimet viskoivat päitään ja pakotettuna nelistämään rinta-rinnan niiden kyljet satulaukkuineen tönivät toisiaan. Ilmeisesti se, sekä takana ulvahtava eläin katkaisi noiden urheiden hevosten hermot ja ne panikoituivat. Thealle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin laskea ne menemään jo ennen kuin he olivat edes päässeet kylän ulkopuolelle, Thea kirosi ja tarttui molemmin käsin nelistävän ratsun ohjiin. Sen voimakas vartalo työskenteli jokaisella lihaksellaan, kun se nelisti karkuun jättimäistä sutta. Thea painoi jalkaansa hiilihankoa vasten tiukemmin, sitä ei olisi varaa menettää. "Mene mene", kuiski taaksepäin kääntyneisiin korviin, kun ratsu venytti kaulaansa päästäkseen mahdollisimman virtaviivaiseen neliin. Nainen sen selässä kohottautui aavistuksen satulasta ja kumartui lähemmäs hevosen kaulaa, ojensi käsiään eteenpäin jotta ratsu saisi kaiken mahdollisen tilan.

Harja piiskasi kasvoja melkein kipeästi, mutta siitä ei kerennyt välittää. Tässä oli tosiaankin kyse elämästä ja kuolemasta. Thea vilkaisi olkansa yli ja näki heidän perässään ontuen laukkaavan harmaaturkin, tällä kertaa naista ei kuitenkaan säälittänyt. Oli vain hyvä, että edes joku hidastaisi petoa. Pian kylä oli kadonnut heidän taakseen ja nyt joutui painumaan lähemmäs ratsun kaulaa, jotta oksat eivät iskisi kovin väkivaltaisesti kasvoihin. Thea huomasi vaahdon nousevan ratsun kaulalle, merkiksi siitä että tämä totisesti ponnisteli selvitäkseen hengissä. Neidon onni, että se ei keksinyt heittää häntä selästään liikapainon hylkäämiseksi.

Viimein edessä siinsi kuin ihmeen kaupalla se pieni keto, jonka oli aikaisemmin löytänyt. Onneaan rukoillen nainen nykäisi ohjaa ja painoi toisen kantapäänsä eläimen kylkeen. Ratsu kääntyi korskuen ja jyrkästi, sen silmät pyörähtivät vauhkoina ja jalat haparoivat tiukassa käännöksessä. Thea luuli heidän kaatuvan, niin ei kuitenkaan käynyt ja nainen kannustikin ratsuaan lisäämään vauhtiaan. Tällä kertaa suuntasi viistosti hukan ohi, aikomuksenaan juoksuttaa sitä syvemmälle metsään - ei suinkaan lähemmäs ihmisiä. Tai ainakin nainen epäili, että tämä suunta veisi syvemmälle.

[Janni]

Pakoon juokseva saalis yllytti petoa juoksemaan ripeämmin, vasten kipua ja mahdollisesti aihauttaen lihakseen enemmän tuhoa, mutta se ei ollut tämän huoli nyt. Tasainen ärinä askelten mukana seurasi naista ratsuineen tiiviisti. Kieli roikkui pitkällä suupielestä, korvat virtaviivaisesti takana ja keho lähellä maata, pitkien raajojen vetäessä isoa ruhoa eteenpäin. Haavoitunut takajalta hyppi askelia välistä ja pyrki pysymään ylhäällä. Hopeinen vasaman pää jatkoi polttamista jalan sisällä ja alkoi hiljakseen tehdä Ferguksen olosta tuskaista. Se tosin toi lisää agresiivisuutta mukanaan.

Etäämpänä saalis teki yllättävän käännöksen ja hetken peto haukahti onnekkaasti, luulessaan kaviojalan kompuroivan käännöksessään kumoon. Harmillisesti niin ei käynyt. Ferguskin joutui tekemään tuon jyrkän käännöksen, mutta se jäi lyhyeen. Takajalka ei kannatellut ja peto suistui raiteiltaan, iskeytyen puunrunkoa vasten. Äkäisenä susi ärähti ja käänsi päänsä tarttumaan reidestä sojottavaan vasamaan repien sen irti viimein. Se ei paljoa helpottanut, mutta matkaa peto lähti jatkamaan, ulvoen juostessaan, kertoen saaliilleen että oli tulossa tappamaan.

[Wolga]

Nyt hän ei enää tiennyt mitä pitäisi tehdä, ratsu laukkasi vielä hyvää kyytiä ja tuloksekkaasti väisteli runkoja. Susi kuului hetkeksi jäävän ja Thea vilkaisi taakseen toiveikkaana, mutta harmikseen totesi että kiilusilmäinen peto oli yhä hänen perässään. Eikö tämä pirun yö voisi jo pian päättyä? Ratsu puuskutti sieraimet levällään, sen kaula ja kyljet vaahtosivat ja välillä sekosi askeleissaan. Ei se kuitenkaan luovuttaa aikonut, vaan jokaisen kompastumisen jälkeen saavutti rytmin uudestaan ja kiristi vauhtiaan. Thean jalkoja särki jalustimilla seisomisesta ja hiilihanko painoi kipeästi polvea vasten, ihme että se oli edes pysynyt matkassa tässä hurjassa kyydissä.

Ratsukko saavutti hylätyn kylän sen sivusta, ohitti laitimmaiset talot niiden takaseinän puolelta. Thea ehti vilkaista ympärilleen, mutta vain todetakseen ettei nähnyt ketään muuta. Hevosen askellus tuntui muuttuvan hetki hetkeltä raskaammaksi, mikä sai neidon hieman hätääntymään. Mitä hän enää voisi tehdä? Miksi yleensäkään ryhtyi leikkimään sankaria? Typeräähän se oli ja täysin ajattelematonta, ja mikä oli hänen motivaattorinsa? Pelastaa kaikki? Ei sellaista tapahtunut kuin kirjallisuudessa ja harmikseen oli joutunut oppimaan, että elämä ei tosiaan ollut kuin satukirjoissa. Jos tuulen kohina ja hevosen rytmikäs askellus ei olisi sulkenut muita ääniä alleen, olisi Thea voinut kuulla aamun varhaisimpien lintujen viserryksen.

[Janni]

Isot tassut veivät vain eteenpäin, muuta suuntaa ei olisi kuin saaliin perään. Fergus saattoi nähdä, kuinka hevonen aika ajoin kompuroi, se alkoi väsyä. Nyt tämä oli tasito siitä kumpi väsyisi ensin. Kaviojallalla oli Thean lisäksi varustussa selässään, joten väsymyksen mahdollisuus oli enemmän hevosen puolella.
Tosin oli sudellakin ongelmassa. Köydet ja kettingin, jotka perässä roikkuivat, tuntuivat välillä jäävän kiinni metsän tiheikköön ja repivät ihmissutta, mutta voimakas vauhti repi ne irti, ennen kuin mikään ennätti jäämään jumiin pysyvästi.

Fergus oli lakannut ärisemästä, tämä keskittyi kiivaaseen hengitykseen, väsymyksen alkaessa pistämään henkeä. Mikään ei kuitenkaan häntä pysäyttäisi, ei mikään. Kuuhullu osasi sitten olla päättäväinen, mutta ei se kuitenkaan kyennyt ennustamaan tulevaa. Nopea väistö puun ohi pisti köydet ja kettingit piistkaamaan puunrunkoa vasten ja pyörähtämään sen ympärille tiukasti, pysähttäen suden menon kuin seinään. Ulvahdus vain kävi, kun Fergus tunsi puristuksen tiukentuvan rintakehällään, samalla kun lensi taaksepäin rytinällä. He olivat juuri ohittaneet kylän.
Läähättäen ja hetken vikisten peto nousi haparasti jaloilleen, mutta ei kauaa kun tämä lähti repimään itseään irti, tai ainakin yritti. Taas hän oli kahleissa! Vihainen karjunta kaikuin tiheän metsikön halki, kohti taivaanrantaa, joka alkoi punertamaan auringon ensisäteistä.

[Wolga]

Takaa kuuluva ulvahdus sai Thean sulkemaan silmänsä ja painautumaan turtana nelistävän ratsun kaulaa vasten. Kyllä hän uskoi tunnistavansa kivusta kertovan ääntelyn ja tuo ulahdus oli kuulostanut erehdyttävästi sellaiselta. Tuntui pahalta olla helpottunut siitä, että pedolle oli käynyt kipeästi, mutta toisaalta, naisen ratsu alkoi olla jo niin poikki että he olisivat hyvin pian suden ruokaa jos mikään ei tuota hidastaisi. Katse vietiin olan yli, ei nähnyt vilaustakaan punaisesta silmästä tai harmaasta turkista, ei kuitenkaan uskaltanut kehottaa ratsua seisahtumaan. Kenties peto olikin älykäs ja kiersi heidät jostain kauempaa ja jos nyt pysähtyisi, olisi yhtä kuin kuollut. Tai ihmissusi. Kumpi sitten olisi parempi vaihtoehto? Thean mielestä kumpikaan ei tainnut olla toistaan parempi. Katse kuitenkin uskallettiin laskea ihmettelemään vilisevää maisemaa, puunrunkoja toistensa perään – metsä näytti vanhalta ja nousevan aamun punaamalta. Ehkä tästä vielä selvittäisiin hengissä? Thea antoi vartalonsa hieman rentoutua ja löysäsi ohjaa kädessään, veti vapisten henkeä ja tunsi kuinka ratsukin hidasti neliään – vaikka ei se vielä askellajia suostunut vaihtamaan.

Ohjien löysääminen oli kuitenkin virhe, sillä tiukempi ohjasote oli mahdollistanut hevosen päälle tuen jota se tarvitsi jaksaakseen jatkaa neliään kaatumatta. Kun se vietiin pois, tuo lopen uupunut eläin kompastui jalkoihinsa ja rymähti etupolvilleen metsäiseen maahan. Löyhästi käsissä pidetyt ohjat repäisivät ratsastajan kohti hevosen päätä ja kaulaa ennen kuin irtosivat sormista. Äkillinen nykäisy ja ratsun vajoaminen polvilleen sai jalustimet irtomaan ja naisen melkein valumaan kaulan kautta maahan. Samalla, kun Thea taisteli tippumista vastaan maatessaan melkein eläimen kaulalla, nousi ratsu järkyttyneenä ja valtavalla vauhdilla vapiseville jaloilleen, heilautti noustessa päätään jota ratsastaja ei ehtinyt väistää. Neito tunsi kuinka nenänvartensa otti vastaan hevosen kovan kallon iskun ja antoi rusahtaen myötä. Verenmaku tulvahti naisen suuhun ja maailma tuntui kovin utuiselta. Eikä Thea enää ehtinyt kerätä itseään ja tasapainonsa rippeitä, kun ratsu ponnisti takajaloillaan uupuneen vartensa uuteen neliin. Kai hän menetti hetkeksi tajuntansa, mutta kun havahtui, löysi hän itsensä pehmeältä metsämättäältä selin makuulta. Taivas näytti pilvettömältä ja aamu kauniilta. Vai oliko nyt aamu? Ainakin taivas oli kovin kirkas eikä tähtiä enää näkynyt. Kuinka kauan kuuhulluus kesti?

Pakotti kivistävän vartalonsa liikkumaan, jotta ei tukehtuisi nenästä vuotavaan vereen. Pitäisiköhän hänen vielä pyrkiä pakoon? Hiilihankokin oli tipahtanut muutaman metrin päähän naisesta. Ähkäisten pääsi kontilleen mättäälle, sylki verta nielustaan ja pyyhkäisi kämmenselällään pahimmat veret ylähuuleltaan. Pää tuntui kumisevan tyhjyyttä ja jokaista paikkaa kehossa tuntui kivistävän, onneksi sentään kaikki raajat vielä liikkuivat. Thea ei osannut päättää, että pitäisikö hänen vielä jatkaa pakoaan joten puuskuttaen konttasi pienen pusikon suojiin ja asettui puoli-istuvaan asentoon. Puristi peukalolla ja etusormella nenänvarttaan varovasti, se tuntui oudolta sormiin. Ajatus sai naisen yökkäämään, mutta ei oksentamaan. Sylkäisi uuden verisen klimpin suustaan. Mahtavaa.

[Janni]

Repiminen ja nykiminen jatkui läpi nousevan aamun. Fergus oli uupunut, ehkä hän olisi saanut itsensä vapaaksi, jos energiaa olisi vielä tallella, mutta yö oli ollut pitkä. Kaikkoneva täysikuukin vei ihmissudelta voimia, rauhoittaen verenhimoisen mielen hiljakseen tavallisen järjen tasolle. Tosin kaikki se raivo oli pitänyt suden tolpillaan ja sen hiipuessa, hiipui susi itsekin fyysisesti. Raskas läähätys ja hiljainen vikinä vain kävi, kun Fergus huojui paikallaan, köydet ja kettingis pingotettuina, vielä yrittäen vetää itseään irti. Lopulta iso ruho romahti maahan aamuauringon viimein rauhoittaessa pedon.

Tajuttomuuden syli antoi Ferguksen levätä raskaan yön jälkeen ehkä tunnin hieman yli, kuitenkin sen verran että aamuaurinko oli karkottanut viimeisetkin tähdet taivaalta ja oli ryhtynyt värittämään taivasta siniseksi. Ihmissuden tilalla makasi vatsallaan tiheikön seassa ja köysiin sekä kettinkeihin kietoutunut mies. Oli Ferguksen onni, että Synth miehineen olivat erehtyneet hänen ja hevosen jättämistä jäljistä, kenties sen tiukan käännöksen kohdalla. Missä lie nyt yrittivät etsiä yöllistä saalistaan.
Tajunta alkoi virtaamaan hiljakseen ja herätteli Ferguksen takaisin todellisuuteen. Mies raotti silmäänsä, nähden vain metsän aamuakasteesta kostean maan ja haistaen sen multaisen tuoksun. Eikä kauaakaan kun kipu ja hervoton jäykkyys ja tärinä iski. Fergus ei voinut muuta kuin irvistää ja ynähtää. Vasen reisi oli kuin tulessa, joku oli siihen yönaikana osunut ja kivusta päätellen, se oli ollut hopeaa. Vaivalloisesti mies veti kämmenensä maata vasten, yrittäen työntää itseään ylös, mutta yritykseksi jäi. Ei hän kyennyt liikkumaan, hän tarvitsi sätkän, mutta se tuntui tällä hetkellä mahdottomalta. "Helv..etin... perse..." Fergus kirosi itsekseen. Missä Theakin oli?

Hän ei paljoa yöstä muistanut, mutta veri ei maistunut suussa, eikä sitä näyttänyt olevan kämmenissäkään, nyt kun niitä vilkaisi. Nainen oli kenties selvinnyt, mutta kyllä hänen täytyisi se nähdä omin silmin, sekä hän halusi tietää kuka hänen jalkaansa oli haavoittanut. Tuskin Thea, ellei tuo ollut löytänyt hopeaa mistään niistä hökkeleistä.
Kuitenkin siihen menisi hetki ennen kuin hän jaksaisi liikkua.

[Wolga]

Melko pian verenvuoto tuntui hieman tyrehtyvän, vaikka kaiketi nenänvarsi pitäisi vielä rusauttaa paikalleen – sitä Thea ei kyllä itse pystynyt tekemään, pelkkä ajatus sai vatsan sisällön pyörähtämään ympäri. Nainen asettui hieman makaavampaan asentoon ja vilkaisi veren tahrimaa paidan rintamusta ennen kuin nosti katseensa taivaaseen. Hiljalleen joku pieni pilven hattara siellä lipui, jos olisi ollut paremmissa voimissa, olisi hän kaiketi keskittynyt pilviin paremmin ja keksinyt niille erilaisia muotoja ja hahmoja. Nyt väsymys, pelko, voimattomuus ja kipu sai neidon pääkopan tyhjäksi ajatuksista – tunsi olonsa lähes irtautuneeksi kaikesta olevaisesta. Olisi voinut jäädä vain siihen paikoilleen vaikka ikuisiksi ajoiksi katselemaan lohdullisen sinistä taivasta, vaikka, ei hän osannut iloita hengissä pysymisestään. Se tuntui jotenkin käsittämättömältä nyt, että oli juuri puolet yöstä taistellut pitääkseen elämänsä langan käsissään. Minnehän se kopukka oli juossut? Ei Thea oikeastaan välittänyt, eihän hän toisen ihmisen hevosta voisi pitää. Niin, tosiaan. Minnehän se lahtausporukka oli lähtenyt? Luomet sulkeutuivat pieneksi hetkeksi, tai vain hetki sen oli tarkoitus olla.

Kun silmät avautuivat, ei naisen olo ollut ollenkaan levänneempi tai voimallisempi. Se sama turtumus ja yököttävä väsymys jäykensivät vartaloa edelleen, nenänvarressa tykyttävä kipu oli ärsyttävää, muttei ihan sietämätöntä. Nivelet melkein narisivat, kun nainen kömpi ensin polvilleen ja siitä hitaasti huojuville jaloille – kuin vastasyntynyt varsa ikään. Pyyhkäisi normaaliakin takkuisempia hiuksiaan ja sen jälkeen hihansuulla ylähuulelleen kuivunutta verta. Hiuksissa nainen kantoi puolta metsää mukanaan, siellä oli havuja, lehtiä, oksia ja mitä vielä. Totisesti hänen täytyisi olla näky, jos joku nyt eksyisi hänen luokseen. Thea ei kuitenkaan kai itse edes tiedostanut olemustaan, ja jos olisikin tiedostanut, ei kaiketi olisi välittänyt sillä pääasia tällä hetkellä oli se, että sai jatkaa elämäänsä ihmisenä. Hiilihankoon ei suotu katsettakaan, kun nainen lähti hitain, aavistuksen ontuvin askelein kulkemaan suuntaan josta hevosen kavionjäljet tulivat. Muisti kyllä kuinka oli kuullut kipeän ulahduksen, tietysti hän halusi tietää mitä Fergukselle oli käynyt.

Matka ei kuitenkaan edennyt erityisen nopeasti sillä päässä kumisi ja huimasi, välillä joutui pysähtymään sylkeäkseen verisiä klimppejä jotta saisi hengitettyä kunnolla. Nenä tuntui aavistuksen turvonneen, joten sen kautta oli hankalampi hengittää. Kuinkahan ruma hänestä vielä tulisi? Thea puraisi alahuultaan, olisi sääli jos joutuisi jatkossa katselemaan itseään kyömynenäisenä vain koska oli halunnut auttaa ihmissutta.


//Toiset raukat siellä. Aika rankka yö :D //