Kirjoittaja Wolga » 06 Touko 2016, 09:48
”Mikä taivaan lahja maailman naisille”, Thea tuhahti kuuluvasti ja nakkasi niskojaan mielenosoitukselliseen tyyliin, kun kuuli Synthin kieltävän turhan kovakouraisuuden. Painiksihan se, ainakin neitosen osalta, meni. Toki kaksi raavasta miestä, toinen toisessa käsivarressa ja toinen toisessa, pysyivät melko hyvin jaloillaan horjumatta vaikka nainen tekikin parhaansa saadakseen itsensä irti. ”Ettekö te ymmärrä, että on mielenköyhyyttä mennä esittäytymään sille nyt? Sehän sitten viimeistään saa itsensä vapaaksi, kun näkee saaliinsa pitävän sitä pilkkanaan”, nainen huusi vihaisena ja polkaisi samalla varomattoman Kristianin varpaat kantapäänsä alle. Mies ulvahti ja kirosi, Thea puolestaan olisi voinut vaikka tuulettaa. Mitä ihmettä hän voisi vielä tehdä?
Pajalta palaava mies käski laskemaan irti hänestä ja nuorukaiset tottelivatkin, Thea repäisi kätensä noiden otteesta ja suoristi selkänsä, tunsi olonsa suorastaan hurjaksi. Kolmikon onni, että hän tosiaan oli vain tavallinen nuori nainen, ei mitään suuria maagisia voimia tai kykyjä. Harppoi Synthin eteen ja kohotti leukaansa, olisi halunnut huitaista miestä hangollaan, mutta jätti sen vielä toistaiseksi tekemättä. ”Tämä oli tarkoituksesi, mennä katsomaan sitä että saisit sen vielä enemmän raivon valtaan, vai mitä? Ei minuun uppoa tuo päälle liimattu minä-olen-hyvä –esitys, saatanan palkkamurhaaja”, nainen sylkäisi miehen jalkoihin, ”että kiitos sinun, minäkin joudun tahraamaan käteni nyt vereen”, ilmoitti ykskantaan ja vilkaisi olkansa ylitse, kun kuuli ketjujen kilahduksia. Nainen vilkaisi kolmea kuuliaista ratsua varusteineen, ehkä jos…
Nainen lähti harppomaan miesten ohi, kohti noita hieman taka-alalle jätettyjä ratsuja. Nuorukaiset eivät enää juuri kiinnittäneet häneen huomiotaan, vaan valmistautuivat ottamaan yhteen pian vapautuvan pedon kanssa. Synth ehkä ymmärtäisi seurata hänenkin toimiaan, mutta Thea luotti etumatkaansa. Vilkaisi vielä maassa lepäävää miekkaa aavistuksen kaihoisasti, se tosiaan voisi auttaa häntä. Hiilihanko oli kuitenkin muodostunut varsin rakkaaksi näiden muutaman yhdessä vietetyn tunnin aikana, joten päätti pitäytyä siinä ja jos suunnitelmansa onnistuisi,… Ratsuilla olisi vallan riittävästi asearsenaalia hänen henkensä pitimiksi. Nainen asettui silittämään hyvin koulutetun, Synthin ratsun kaulaa ja samalla mahdollisimman huomiota herättämättömästi ujutti ohjat sen pään yli, teki saman myös toiselle ratsulle. Tämän jälkeen vilkaisi olkansa ylitse ennen kuin teki liikkeensä ja tarttui ensin Synthin ratsun ohjiin ja sen jälkeen toisen ratsun, vetäisi nämä peräänsä ja kankeasta vartalosta huolimatta pääsi varsin ketterästi kolmannen selkään. Thea ei kuitenkaan karauttanut tiehensä, vaan ravautti ratsuja muutaman metrin päähän miehistä. ”Jos tulette lähemmäs, joudutte jatkamaan matkaanne jalan”, ilmoitti, kun tästä havahtuneet nuorukaiset lähtivät kiroten juoksemaan häntä kohden. Miehet seisahtuivatkin ja katsahtivat neuvottomina Synthiä. Toisesta suunnasta oli tulossa susi ja toiseen suuntaan oli lähdössä osa heidän aseistaan ja ratsunsa. ”Pitäisikö meidän ampua se?”, Merith kysyi ja nappasi nuoliviinistä nuolen, jota ryhtyi virittämään maahan jääneeseen jalkajouseen.
Thea puolestaan yritti kuumeisesti muistella reittejä kylään, ehkä saisi hevosineen houkuteltua Ferguksen tämän kolmikon ohi ja itsensä perään. Laskisi sopivassa vaiheessa kaksi muuta hevosta käsistään ja toivoisi, että peto hämääntyisi ja syöksyisi jommankumman ratsastamattoman hevosen perään. Niin hän tekisi, sillä tavoin saattaisi saada nuo kolme miestä pitämään henkensä ja hyvällä tuurilla jäisi näkemään huomisen päivän vielä itsekin. Nyt ei auttanut kuin odottaa, että pääseekö hukka lopullisesti irti ja yrittää pysytellä riittävän välimatkan päässä noista miehistä, jotta nuo eivät pääsisi hevosiin tai häneen käsiksi. Hiilihangon työnsi satulan ja polvensa väliin, jotta sai kunnolla pidettyä ratsunsa ohjia toisessa kädessään.