Kirjoittaja Mori » 09 Helmi 2017, 13:22
No ei se varmaan näyttänyt toisten mielestä pahalta, että kerran kuukaudessa tai kahdesti menettettiin hallinta omaan kehoon, sekä lähdettiin sitten taapertamaan ympäri maita ja mantuja tappamassa ties mitä. Ei Edward sitä sanonut vastaan, että eikö ihmissuden kirous olisi melko hyvin hallittavassa, juurikin kaiken kahlimisen ja itsensä sitomisen kanssa. Asia oli kuitenkin niin, ettei kirous itsessään ollut paljoa haittaa, jos Edwardia ei laskettu. Hänellä muutenkin oli sairaus, joka vain pääsi kukkimaan ihmissuden pedon kustannuksella. Hänen mielestään kirouksessa oli vain ainoastaa se huono asia, että se pisti kirousta kantavan tappamaan vasten tahtoaan ja levittämään kirousta eteenpäin. Eihän sillä tavalla haluttu levittää kirousta kuin ruttoa, Edward ei ainakaan halunnut samanlaista kohtaloa kellekään, mutta hän oli jo onnistunut muuttamaan kaksi ihmissusiksi, ellei enemmänkin, jos henkiin jääneitä olisi. Hän ei edes muistanut tappoiko hän lopuksi oman äitinsä vai ei, kun tuo oli kirkunut häntä hirviöksi.
Nakami puolustautui hänen sanojaan vastaan ja totesi, että ei hän sitä ollut sanonut että ystävän olisi helppo saada apua, mutta noita olisi mahdollisesti kyvykäs antamaan apua. No sitä Edward ei kieltänyt. Shael varmastikin kykenisi minimoimaan ihmissuden kirouksesta tulevan negatiiviset puolet, mutta se ei poistanut kirousta. "Niin", hän totesi siihen ja hieraisi leukaansa. Oli varmasti muitakin, jotka kykenisivät auttamaan Kalmaa, mutta millä hinnalla? Tosin Kalma ja hän olivat nähneet Rafaelin, joka oli antanut Kalmalle kaikessa hyvyydessään tai pahuudessaan tuolle kultakolikoita auttamaan tuon tilannetta, mutta se mihin koira oli niitä käyttänyt ei kuulunut Edwardille. Toki hän voisi mennä kertomaan asiasta, mutta Kalma ei varmastikaan välittänyt nähdä häntä. Ainakin viime kerralla oli käynyt niin, ettei toinen enää hirveästi katsonut häntä kuin ystävää, vaan kuin hirviötä konsonaan. No sitä Edward ei enää ajatellut, hän vain ravisteli päätään. "Kumpa hän vain onnistuisi löytämän itsellen jotain maagista apua, jos tosiaan sanojesi mukaan, noidat tai velhot voisivat häntä auttaa", hän totesi lopulta.
Mitä tuli its sormuksiin, totesi Nakami toki sen, ettei niitä ollut pakko hankkia tai sellaista lumousta ollenkaan. Oli totta, ettei hän antanut kovinkaan paljoa vastauksellaan ja mitä miehen nyt olisi siihen pitänyt sanoa? Tosin Nakami sanoi, että lähellä olisi jokin kylä, jossa voisi käydä katsomassa ainakin lumouksia. Edward hieman kohautti olkiaan, sillä hänestä ei tuntunut oikein hyvältä juuri tällä hetkellä. Riita toki näytti jo laantuneen, mutta miehen sisällä myllersi. Sitä epämukavaa tunnetta voisi kuvata melkeinpä myrskyksi. Siitä Edward ei kuitenkaan sanonut yhtään mitään. TYttö päättikin helpotukseksi mennä yksin, jos hän sekoaisikin äkisti keskellä kaikkea, niin ei se kyllä heistä hyvää kuvaa antanut. "Minusta", Edward avasi suunsa. Hän laski jokseenkin surullisen katseen Nakamiin. "On parempi, ettet tiedä missä menen. Löydän itseni välillä tyrmistä kidutettavana ja joskus jostain muualta. En halua toteuttaa tätä, että tietäisit missä menen. Toki ymmärrän, että haluat tietää ja haluat löytää minut jostain, mutta", mies puhui hiljaisena. "En kestä ajatusta siitä, että joko löydät ruumiini tai sitten jonkun aivan toisen", hän huokaisi lopulta. Hän ei halunnut antaa Nakamille viimeisiä muistoja itsestään, jos tuo päättäisi etsiä hänet käsiinsä. Jos hän vaikka joutuisi taisteluun. Olihan se lumous ihan näppärä, mutta se, että hän itse tiedosti toisen näkevän missä hän meni, ei tuntunut kovin mukavalta.
Niin paljon kuin Edward pitikin Nakamista ja halusi olla tuon kanssa, vaikka se alkoi vain olla pelkkä haave, josta hänen pitäisi pikku hiljaa luopua. "En halua olla mitenkään töykeä tai sitä rataa, mutta minusta on parempi, että pidämme välimatkaa", hän sanoi ja katsoi sitten lapseen, joka edelleen istui paikoillan hievahtamatta. "Jos joskus tarvitsen Alicelle tosiaan jotain hoitoa siksi ajaksi kun olen poissa, tuon hänet itse paikalle joko rakentamaani taloon tai sitten sinun vanhaan kotiisi. Lähetän hänet myös luoksesi yksin, jos näyttää siltä etten itse selvi", kuulostipas mies nyt niin itse tuhoiselta, mutta sitä hän taisi olla syvimmillään. Hän ei fyysisesti itse lähtenyt satuttamaan itseään, mutta hän rankaisi itseään huonoilla valinnoilla ja henkeen satuttavilla sanoille, joilla hän ikään kuin piiskasi itseään ja syytti.
Hänen sisällään oleva myrsky yltyi, kunnes siitä tuli ylitsepääsemätön. Edward säpsähti hetkellisesti hieman nojautui eteen päin ja äkisti hän tunsi silmiensä vain värähtävän ja sitten kaikki oli mustaa. Hetkessä miehen keho iskeytyi maata kohden, mutta ei niin ikään paiskautunut velttona alas, vaan kädet näyttivät melkein räjähtävät ihmissuden suuriksi ja teräviksi käsiksi. Miehen keho kasvoi ja tuo nosti kasvonsa, jotka muuttuivat sekunneissa suden omiksi. "Miksi sinun piti palata ja pilata kaikki!?" Thanatos huusi ihmissuden muodossaan ja pyrki hyökkämään tyttöä kohden ja riistämään tuolta tuon pään tämän keholta. "Juuri kun olisin päässyt sinusta eroon, niin sitten sinun piti tulla lirkuttelemaan typeriä sanojasi toisen puoliskoni korvaan, tiedätkö kuinka kauan siihen on mennyt, että olen saanut hänet tähän tilaan ja kykenen olemaan kauemmin vallassa?" hän kysyi ja iski jotain. Oli se sitten kohti Nakamia itseään tai sitten tuon suojaa. Hän ei voimiaan säästellyt tässä tapauksessa, silkka raivo vain kohisi ihmissuden korvissa. "Sinun pienet valheesi eivät minua kiinnosta, tämä mies ei tule palaamaan rinnallesi, jos se on minusta kiinni!" Thanatos karjui ja ärähti sitten suojalle tai tytölle, kumpaa ikinä iskikään, ei hän siinä aggressiossaan enäää pitänyt lukua.
Ihmissusi kääntyi pois toisen luolta ja katsoi lasta, joka katsoi häntä takasin yhtä vihreillä silmillään. Thanatos syöksyi lasta kohden ja oli aukaisemassa kammottavan kitansa, jota koristeli ne terävät suden hampaat. Lapsen pää olisi helposti mahtunut suden kitaan, jos tuo olisi halunnut sellaisen syödä, mutta Alice vain kurotti käsiään häneen ja paijasi hänen kirsuan. Thanatos murisi ja katsoi Nakamia. Hän kaappasi lopulta lapsen syliinsä. "Uskallatkin koskea minuun tai tämä kaunis ja vaalimanne lapsenne menettää henkensä!" hän sanoi ja muuttui sitten ihmiseksi hymyillen kierolla tavallaan. Alice tosin ei ihan ollut tilanteen kartalla.