Vahvemman oikeudella

Ympäri metsää löytyy vanhoja, hylättyjä rakennuksia... Tai ainakin suurin osa niistä vaikuttaa hylätyiltä. Rakennuksien kunto ja koko vaihtelee, osan ollen jo raunioina siinä missä jotkut vaikuttavat täysin asuinkelpoisilta. Tietenkin niissä saattaa jo siinä tapauksessa asua joku. Jotkut raunioista ovat peräti ajalta ennen ihmisten saapumista Cryptiin, haltioiden hylkäämää asutusta. Jotkut näistä raunioista ovat selvästi kokeneet sodan ja taruolentovainojen suuren hinnan. Puhutaan myös, että joissakin rakennuksissa kummittelee ja tämän tähden niissä ei kannata edes yötään viettää, ellei halua kirousta niskaansa...
Jostain päin metsää löytyy myös kokonaisia hylättyjä kyliä.

Valvoja: Crimson

Vahvemman oikeudella

ViestiKirjoittaja Zaubares » 17 Syys 2008, 16:39

//Täällä ollaan Randoll!//

Vahvat leuat puristuivat hirven lonkan ympärille ja väänsivät sen irti. Verisuihku kasteli Fajren pään ja kaulan, mutta hän oli liian keskittynyt syömiseen huomatakseen sitä. Veri valui nopeasti pois sinisiltä suomuilta muodostaen verilammikon myllättyyn maahan. Fajre maiskutti äänekkäästi niellessään verisiä lihakimpaleita. Fajre söi lihan mieluiten raakan, hän ei ollut koskaan ymmärtänyt, miksi ihmiset ja haltiat halusivat polttaa tai keittää ruokansa ennen syömistä. Liha oli Fajresta parempaa verisen mehukkaana. Pian hän oli syönyt hirven takajalat, jättäen jäljelle vain terävien hampaiden uurtamia luita. Sitten Fajre muuttui haltiahahmoonsa.

Dante haki sauvansa puun vierestä, minne sen oli jättänyt lähtiessään etsimään syötävää. Hän oli lähtenyt haltioiden kylästä aamulla ja hän oli matkannut koko päivän. Oli taas se aika viikosta, että Fajre lähti verestämään lohikäärmeenvaistojaan, eli lentämään ja metsästämään. Hän ei voinut lennellä liian lähellä ihmisten tai haltioiden kylää, joten hän tuli aina keskelle metsää. Vähän matkan päässä olisi hylätty mökki, jonne pääsi viettämään yötä. Dante oli tarvinnut vain jotain syodäkseen seuraavana aamuna ja nyt sekin oli ratkaistu. Dante tarttui toisella kädellään hirveen ja toisella sauvaansa ja alkoi sitten raahata ruhoa kohti mökkiä.

Matkaa oli reilu kilometri ja hirven nahasta kului kaikki karvat pois matkan aikana. Se ei kuitenkaan haitannut Dantea, joka aikoi vain syödä sen. Pian Dante sai mökin näkyviin. Mökki ei ollut mikään ilo silmälle, mutta se voitti taivasalla nukkumisen, etenkin kun Dante oli näkevinään sadepilviä taivaanrannassa. Dante työnsi hirveruhon mökin tyhjään puuvarastoon. Kun hän tuli ulos varastosta, hän näki tehneensä pitkän verivanan puuvarastosta metsään. Dante arveli sateen pesevän se pois, joten hän ei vaivannut enää päätään asialla, vaan käveli mökin kuistille. Hän kurkisti sisälle varmistaakseen, että talo oli tyhjä ja meni sitten makoilemaan epämukavalle sängylle.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Randoll » 17 Syys 2008, 18:41

//Selvä homma.//

Tumma hahmo vasten vihertävää maisemaa hypähti ketterästi, nopeammin kuin muukaan eläin puun korkeahkolta oksalta toiselle, musta, samettinen kaapunsa vallattomasti heilahtaen päällään. Kookas huppu peitti alleen nuoren naisen kaikki mahdolliset kasvonpiirteet, jäänsiniset hiukset keltaisine viirusilmineen, kuten myös kaavun pitkät helmat alleen Githin asun ja muutenkin koko kehon. Mutta tietenkin vain silloin kun noita ei ollut liikkeessä, eihän nappeja tuossa sametissa ollutkaan ja tällöin joutui Igitha pitelemään kaapuaan kiinni toisella kädellään sisältä päin, kyseisen käden leveä hiha vain rettelöiden vapaana ilmavirran armoilla kaavun helmojen tahdissa. Tuo oli pysähtynyt hyppäämälleen oksalle seisomaan, varjoista silmänsä ympärilleen varuillaan, uhkaavina katsellen, tarkat aistinsa työskennellen huipullaan. Suorassa tuo seisoi oksalla, kädellään pidellen kaapuaan tiukasti kiinni oikean käden hiha velttona roikkuen kuin tyhjänpanttina.

Verta. Sen Gith haistoi, vaikka kaukana tuo vielä olikin, kaukana niin sanotusta syntipaikasta. Pitkähkö miekkansa lepäsi vasten Githin alaselkää kaavun ulkopuolella, sidottuna kahteen nahkaremmiin jotka kietoutuivat sittemmin Githin lanteille, pitäen kaapua ainakin siitä kohdin tiukemmin vasten tuon kehoa, vaikka liian iso se olikin. Noidan silmät tarkentuivat kauas, kauas puiden lomaan, havaiten jo päämääränsä. Kukapa noita ei verta pystyisi vastustamaan, vainaskaan sellainen jonka suonissa virtasi vähänkään Syöjättärien verta? Petollinen, vaarallisen tuntuinen virnistys nousi uhkaavana Igithan vaaleille kasvoille, paljastaen koiramaiset, terävät kulmahampaansa sekunniksi. Mutta vain sekunniksi, sillä oitis oli noita lähtenyt liikkeelle pitkä kaapunsa hulmuten, mukavalla vauhdilla kiitäen pitkiäkin matkoja ilmassa, aina laskeutuen tarkasti, täsmällisesti jonkun oksan päälle, ja heti ponnistaen uuteen, suureen hyppyyn kohti toista oksaa kauempana.

Pitkät jalkansa kiidättivät yllättävän nopeasti kaapuhahmon tuolle myllerrytylle alueelle, josta sittemmin lähti silmiensä iloksi verivana kauemmaksi, johtaen jonnekin sinne, minne Gith jo valmiiksi näkikin. Noita laskeutui hitaasti, harkitusti ja äänettä verilammikon juureen, kastoi hihallisen kätensä sormet vereen, hieraisten punaista nestettä niiden välissä, ennen kuin Gith maisteli tuota ruosteiselta maistuvaa ainetta, virne hiukan hyytyen kasvoiltaan. Hirven verta, eikä ihmisen tai haltian, ja se tietenkin oli pettymys Igithalle. Noita nousi, lähti maata pitkin askeltamaan verta täynnä olevalle tiemäiselle vanalle, välittämättä siitä että veri saattoi loiskua kaavun helmoihin taikka sandaaliensa kautta mustille, pitkille sukilleen. Keltaiset silmänsä olivat iskeytyneet kauempana olevaan mökkiin, veriseen vanaan joka tuntui olevan onnellisuuden tie tälle päivälle. Liian vähän oli tullut sopivia uhreja tielleen, ja siksipä uteliaisuus ottikin vallan ja johdatti pitkin askelin Igithaa kohti tuota mökkiä, varmasti lähestyen sitä ja lainkaan välittämättä siitä jos tuo astui oksan tai pari päälle.

Koska mökki näytti jo häämöttävän noidan silmien näkökentällä, pysähtyi huppupäinen hahmo arvelluttavana mökin läheisyyteen, varjoihin melkein kokonaan piiloutuen. Kuin peto vaanien saalistaan, tuntematonta sellaista. Jokseenkin Gith tunsi olonsa hillittömän uteliaaksi, mikä teki noidan kärsimättömän oloiseksi, mutta pahaa enteilevänä tuo jäi tyynenä, ilkeänä vain odottelemaan, ilmeettömät kasvot varjoista tarkastellen rakennusta mitäänsanovina.
Randoll
 

ViestiKirjoittaja Zaubares » 17 Syys 2008, 21:58

Sänky oli tosiaan epämukava. Dante nousi siltä ja otti lakanan pois. Lakana tosin muistutti enemmän risaista perunasäkkiä; likainen ja muhkurainen. Lakanan alta Dante löysi hiekkaa, havunneuloja, lehtiä ja kuivunutta ruohoa. Ilmeisesti joku oli yrittänyt tehdä sängystä pehmeämpää tunkemalla sen alle pehmikkeitä. Olipa typerä tyyppi. Ei tästä ruoholla saa pehmeämpää. Sammal olisi parempaa, Dante ajatteli ja muisti että mökin katolla oli paljon sammalta.

Dante astui ulos mökistä ja vilkaisi ympärilleen. Alkoi tulla pimeää ja sadepilviä kerääntyi enemmän taivaalle. Tuulikin tuntui olevan nousussa. Yöllä myrskyäisi. Dante kurotti kuistin katokseen ja saatuaan reunasta otteen, hän punnersi itsensä katolle.

Katto ei tuntunut erityisen vankalta, joten Dante yritti liikkua mahdollisimman vähän. Hän oli ottanut lakanan mukaansa ja tunki sen sisään sammaleen, jonka sai revittyä irti. Sammalta oli paksulti ja lakanasäkki oli pian täynnä multaista sammalta. Dante aikoi juuri hypätä katolta alas, kun yhtäkkiä taivaanrannassa välähti. Jyrähdys tuli pian perässä. Dante pudottautui katolta ja käveli sisään.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Randoll » 18 Syys 2008, 15:22

Kas vain, arvaukseni osui oikeaan. Haltia. Se oli ensimmäinen ajatus mikä juolahti noidan mieleen puiden varjoista, joita jo muutenkin alkoivat tummemmat pilvet peittää uhkaillen sateella. Täydellistä. Gith otti rasahtavan askeleen, mutta pysähtyi sen siliän tien tuntiessaan sandaalin alla olevan oksan katkenneen. Mikä typerä vahinko, muttei varmasti meneillään ollut mikään piiloleikki. Noita tuntui hymähtävän hiljaisesti, jäätävästi huppunsa suojista, seuraillen jokseenkin haukkamaisen tarkkana haltian liikkeitä ovelta katolle saakka. Sammalta? Gith kallisti päätään, kallistuen itsekin aavistuksen sivummalle, nojaamaan tuohon suureen puuhun välittämättä siitä jos vaikka jokin sojottava kaarnan palanen pistelisi sametin lävitse.

Igitha ei hätkähtänyt saati siirtänyt katsettaan pois Dantesta, vaikka silmäkulmastaan tuo erottikin välähdyksen jossain kaukaa ja vaikka huppu rajoittikin näkökenttäänsä jotenkuten. Noita oli hetkisen paikoillaan, nojaten puuhun, kunnes yksinkertaisesti katosi ja oitis ilmestyi hiukan lähempänä mökkiä olevalle, suojaisan puun oksalle seisomaan, kumartuen kyykkyyn samettisen kaapunsa lahkeet heilahtaen oksan päältä velttoina roikkumaan ilmaan, odotellen haltian menoa sisälle, kunnes itse hypälti liukuvasti alas oksalta kaapuineen. Nyt noita oli vain muutamien metrien päässä itse ovesta, melko kivasti puiden varjoissa ja juuri sopivasti suojassa sateeltakin, mikäli tuuli oli suotuisa hänelle.

Kenties hetken tai toisen, odotteli Gith puun juurella katse välillä harhaillen pilvisellä taivaalla ja mökin oven suunnassa, kuin odotellen jotain. Hiukan hölmöltä se tuntui Githistä näyttävän, mutta aikeitaan tuo ei aikonut aikaistaa. Ties mitä noidalla oli mielessä, mutta ainakin hän piti huolen siitä että se onnistuisi - riippuen kohteestaan. Tuntemattomien kimppuun hyökkäileminen oli noidan lempipuuhia, mutta saas nähdä mitä Gith aikoikaan.
Randoll
 

ViestiKirjoittaja Zaubares » 20 Syys 2008, 22:31

Dante

Dante katseli laiskasti ympärilleen pienessä huoneessa. Hän heitti sammalsäkkinsä sängyllä ja tasoitteli sen siihen. Nyt tämä tuntuu hyvältä, Dante ajatteli ja meni makuulle. Hän nappasi pari kourallista sammalta lakanastaan ja heitti ne tulisijaan. Sitten hän sylkäisi sinne tulen. Pian sammal paloi iloisesti takassa. Iloisesti, mutta silti jotenkin kituvasti. Dante huomasi kiikkerän pöydän vieressä olevan kolmijalkaisen jakkaran. Dante heitti sen sammaleen seuraksi takkaan. Dantesta oli helpompi rentoutua lämpimässä. Pian sade alkoi rummuttaa mökin seiniä. Katon sammalkerros vaimensi pisaroiden äänet. Dante kuitenkin kuuli niiden yksitoikkoisen ropinan seiniä vasten. Tuuli puhalsi sisään mökin seinissä olevista raoista, mutta tuli piti kylmän loitolla.

Sitten Dantea alkoikin ramaista ja hän haukotteli makeasti. Juuri ennen kuin hän nukahti, hän muisti unohtaneensa sauvansa johonkin. Dante oli kuitenkin liian laiska miettiäkseen asiaa enempää ja niinpä hän nukahti. Hän näki maukasta unta ja alkoi kuolata runsaasti lakanalleen. Samalla hän päästeli petomaisia murahduksia ja sätkytteli käsiään ja jalkojaan.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Randoll » 21 Syys 2008, 18:09

Kului hetki, toinenkin Githin odotellessa kauempana puun varjoissa. Odotellessa seuraavaa siirtoaan, niin sanotusti. Halkeamaisillaan uteliaisuudesta noita otti yhden askeleen kohti mökkiä, petollisen virnistyksen kavutessa kasvoilleen yhden, märän ja läpinäkyvän pisaran osuessa maahan, eteensä niin selkeänä kuin metsä edessään. Viirumaiset silmänsä keltaisine pupillineen kaventuivat sateen alkaessa laskeutua nyt useampina rykelminä maahan, osumatta koskaan itse noitaan, edes lähelle. Vaikka sade oli kevyttä, varmasti toisivat uudet tuulet lisää vettä, massavina kerroksina. Hetken seistyään täysin kuivana yltyvässä sateessa, alkoi noita pikkuhiljaa itsekin muuttua sinertäväksi, läpinäkyväksi sateen mukaan, kunnes Igitha olikin aineellistunut vaaleaksi, kirkkaaksi vedeksi.

Leijuva, kaapuhahmon muotoinen sademassa muutti muotoaan jokseenkin suden tapaiseksi, laihaksi piskiksi joka lähti liidellen, litsahdellen kulkemaan kohti ovea. Kerrankin Gith kiitti itseään siitä, että oli syntynyt vesielementin alle, ja jatkoi vesimassana kohti ovea, äkisti koirahahmo loiskahtaen lätäköksi litsahtavalla äänellä, maahan jääden eikä imeytynyt mullan ja sammalten sekaan. Koska mökistä kuuluikin hiukan epäilyttäviä ääniä, ei antanut noita epäluulonsa nousta korviin saakka vaan vesilätäkkö työntyi mahdollisista raoista, ovesta suoraan sisälle, höyrähtäen ja sihahtaen samalla, sillä osuvasti oli osa vesilätäköstä ajautunut lähelle tulta, takkaa. Pian vesinauhat kerääntyivät yhteen, muodostivat tuon kaapumaisen hahmon ja alkoi musta, sametin väri palautua ennalleen, kunnes vesimäinen läpinäkyvyys oli tiessään.

Tumma hahmo ovella senkun oudoksuen katseli haltiaa sängyssä, joka tuntui noidan mielestä olevan jäykkäkouristuksien alaisena, eikä ottanut askeltakaan miestä lähemmäs lähinnä sen pelossa, että kuola lakanoilla sattuisi osumaan häneenkin. Igitha piti huppuaan päänsä päällä, laskematta sitä, saati liikahtamatta ollenkaan. Noita senkun vain seisoskeli ovella. Lopulta Gith huokaisi syvään, silti äänettä ja sandaalit viiltäen puisella lattialla lähti noita ottamaan askelia Dantea kohden. Herrani minun, mitä tämä mies tekee? Gith joutui nyrpistämään nenäänsä lähestyessään kuolaista päätyä, varovasti kumartuen miehen puoleen ja seisahtuen noin metrin päähän koko sängystä, huppuaan laskematta. Jokseenkin houkuttelevin ajatus olisi pieni kepponen tuolle haltijalle, mutta näkemänsä verinäytös metsässä sai Githin pysymään vielä hiukan kauempana, varovaisen oloisena kurkistelemassa metrin päässä huppunsa suojissa.
Randoll
 

ViestiKirjoittaja Zaubares » 21 Syys 2008, 21:50

Dante

Unessaan Dante oli lohikäärmehahmossaan ja herkutteli erittäin epäonnisella hirvilaumalla. Hän oli syönyt jo muutaman isokokoisen hirven ja oli syömässä lisää. Aukealla niityllä, missä hän oli hirvien kimppuun hyökännyt, oli ympäriinsä verta ja hirvenruhoja. Osan Dante oli polttanut hiiltyneiksi möhkäleiksi tulihenkäyksellään. Oli aika, jolloin Dante oli päästänyt haltiahahmossaan tulihenkäyksen, aina kun oli uneksinut siitä. Niin ei kuitenkaan käynyt enää.

Dante heräsi. Joku tai jokin oli tullut hänen ja takan väliin heittäen varjon Danten kasvoille. Tulokas saattoi olla vihamielinen, eihan se ollut tehnyt minkäänlaista elettä herättääkseen Dantea, joka oli ollut paikalla ensimmäisenä. Aluksi Dante aikoi näytellä yhä nukkuvaa, mutta sitten hän tajusi, ettei voisi tehdä sitä. Olen taas kuolannut unissani, Dante ajatteli tuntiessaan poskensa olevan märkä. Jos hän aikoisi näytellä nukkuvaa, hänen pitäisi kuolata päälleen. Ja sitähän ei Dante tahallaan tekisi. Ei haltiahahmossaan. Dante siis avasi silmänsä ja heti kun hän paikansi uuden tulokkaan, hän koukisti jalkansa ja potkaisi tätä kohti saadakseen etäisyyttä heidän välilleen. Ei hän uskonut osuvansa, tulokas olisi varmasti huomannut muutoksen Dante hengitysrytmissä ja osaisi odottaa jotain. Tämän olisi kuitenkin väistettävä potku joko perääntymällä tai väistämällä jommallekummalle sivulle. Mitä ihm?!? Naaras?, Dante ajatteli tunnistaessaan kohteensa.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Randoll » 22 Syys 2008, 14:42

Gith oli vaiti, vain uteliaana kurkistellen huppunsa suojista nukkuvaa haltiahahmoa. Tai ei nukkuvaa, vaan näyttelevää. Jokin oli nyt pielessä, sen Igitha huomasi kuolaamisen lakattua, ja miehen avatessa silmänsä tiesi noita jo seuraavan siirtonsa ajankohdan. Jalan lähestyessä uhkaavasti, kuin hidastetussa filmissä Gith kaatui taaksepäin tehden liioitellun pienen ja taidokkaan takaperinvoltin, ensin kaatuen käsiensä varaan ja jalkansa ylitseen heilauttaen yläkautta, oven eteen sandaalinsa kopsahtaen ja itse Gith suoristautuen. Samalla, noidan harmiksi huppu kaikkosi alas päänsä päältä, ja pitkät, jäisen sinertävät hiuksensa heilahtivat kasvojen myötä pois hupun suojaisista varjoista.

Keltaiset viirusilmät, noidan silmät lähes ilmeettöminä, jopa turhautuneina tarkkailivat haltiaa kuin tuota ei olisi ollut olemassakaan. Gith siis lähinnä katseli vain miehen lävitse. Kas vain, noita naurahti ajatuksissaan, muttei näyttänyt sitä kasvoiltaan. Tuo hillitsi palavaa haluaan suoraan sanottuna käydä kimppuun, sillä piristävä Danten potkuyritys oli saanut mustan veren kierähtämään kierroksen nopeammin. Täytynee myöntää, ettei olisi pahitteeksi nähdä haltian veren väriä, Gith mietti hiljaisessa mielessään, ja tiesi että se oli hiukan ylimielinen ajattelutapa. Noita ei tiennyt mitään Dantesta, ei sitten mitään muuta kuin sen että mies kuolaa unissaan.

Keltaisten silmien katse häilähti äkisti takan suuntaan, palavan liekin ylle, mutta pian Gith käänsi katsettaan takaisin Danteen, pysyen vaiti, ilmeettä. Jo kauan aikaa oli Gith heikompien, viattomien kimppuun hyökkäillyt, mutta koska noita ei ollut tehnyt vielä mitään muuta kuin väistänyt potkun ja kytännyt miehen liikkeitä nukkuessaan, oli jo selvää ettei Gith suoraan sanottuna rohjennut hyökätä. Ei täällä, ei kylmiltä tuntemattoman haltian kimppuun, joka saattaisi olla haltioiden keskuudessa jollakin korkeammalla arvoasteikolla. Vaikka pakeneminen tuomioilta olikin kivaa, se alkoi jo kyllästyttämään. Gith lopulta kallisti päätään aavistuksen, pitäen kaapuaan päällään ilman huppua, selvästi varuillaan.
Randoll
 

ViestiKirjoittaja Zaubares » 22 Syys 2008, 18:35

Dante

Dante seurasi katseellaan naisen hiukan mahtailevaa väistöliikettä. Samalla hän nousi pystyyn. Kun naisen huppu valahti päästä, ihaili Dante hetken hänen hienonvärisiä hiuksiaan. Jäänsininen väri muistutti Danten lohikäärmehahmon vatsasuomujen väriä. Silmätkin olivat Dantesta kiinnostavat. Erityisesti pupillien muoto. Dante oli joskus harkinnut silmiensä muuttamista haltiahahmossaan ja silloin hän oli suunnitellut viirupupilleja. Se oli kuitenkin jäänyt vain suunnitelmaksi. Dante nuolaisi hiukan hermostuneesti huuliaan paljastaen samalla terävät hampaansa, jotka vastasivat täydellisesti hänen lohikäärmehahmonsa hampaita, paitsi tietenkin kokonsa puolesta. Dante oli hiukan hermostunut. Nainen oli selvästikin hyvin taitava ja ketterä taistelija. Mutta niin olen minäkin, Dante ajatteli. Jokin naisessa kuitenkin sai Danten hermostuneeksi. Dante otti valmiusasennon.

Kun nainen kuitenkin vain katseli Dantea jotenkin hassusti, alkoi Dante miettiä tilannetta tarkemmin. Jos tuo naaras suunnittelee jotakin, saisi tehdä sen pian. Tämä on tylsää, Dante ajatteli. Hän oli hiukan huonolla tuulella nyt. Eikä naisen välinpitämätön katse asiaa auttanut. "Mitäs naaras venttaat? Ei kai me tässä koko yötä seistä?" Dante lopulta ärähti. "Jos naaras meinasit päästä tähän sänkyyn nukkumaan, niin sitten saat tapella paikasta," Dante jatkoi ja lisäsi; "mutta tapellaan vasta ulkona. Eihän ole mukava nukkua mökissä joka on tuhrittu omalla verellä." Ulkona kyllä satoi, mutta täällä sisällä oli lämmittävä ja kuivattava takkatuli. Ei Dante yleensä näin riitaa haastanut, mutta hän oli käärmeissään herätyksestä ja utelias naisen suhteen.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Randoll » 22 Syys 2008, 20:31

Noidan silmäkulmat kohenivat otsahiusten taakse, ja lopulta seireenimäisen kauniilla äänellään tuo purskahti hiukan ivalliseen nauruun, jäistä nauruaan hetkisen vain nauraen. Gith oli yllättynyt, mutta samalla helpottunut. Ei sitä joka päivä eläimellisesti naaraaksi kutsuttu, ja muutenkin noita rauhoittui hiukan siitä, ettei Dante itse tehnyt aloitetta hyökätäkseen, vaikka siltä näyttikin, hetkisen. "Sänkypaikkaa en tullut hakemaan." Igitha sanoi virnistellen, koiramaisen terävät, valkeat kulmahampaansa vilkahtaen suupielien väleistä ja pupillinsa kaventuen aavistuksen ja pää painuen kumaraan, mutta silti noita piti katseensa tiukasti Dantessa. "Vaan verta." Noita jatkoi haltijakielellä olettaen toisen haltijan ymmärtävän, hetkisen oltuaan hiljaa, nyt matalammalla äänellä lähes kuiskaten. Gith piti haltijakielen puhumisesta, se jotenkin toi osaamisen tunnetta, vaikka nuo hampaat, mitkä välähtivät Githin näkökentällä, sai noidan tuntemaan itsensä pieneksi. Liian tutut olivat hampaiden muodot. Lohikäärme?

"Olet varsin puhelias." Gith jatkoi taas kerran, muttei läheskään niin matalalla äänellä enää. Noita ei tiennyt mistä aloittaa, käydäkö suoraan kimppuun vai suosiolla lähteä lätkimään? Gith valitsi niiden väliltä, ja tuo otti askeleen taakse päin, ja pian koko kaapuhahmo oli muodostunut, aineellistunut vedeksi, ja erilaisina vesinauhoina neste lähti lipumaan ovesta ulos kaikista mahdollisista raoista, mutta ulkona ei noita vielä koonnut vesinauhoja, jotka kiemurtelivat kuin käärmeet maata pitkin hiukan edemmäs, varjoihin piiloutuen ja siellä odotellen. Parempi yllättää kuin käydä suoraan toimintaan, Gith mietti. Suoraan sanottuna noitaa epäilytti, sillä pelkkä lohikäärmeen kuva ilmestyessä mieleensä Danten hampaiden myötä Gith toivoi koko mustasta, jäisestä sydämestään ettei mies edes harkitsisi lohikäärmeeksi muuttumista, vaikka Gith taitoikin saman kyvyn. Muttei tulisi koskaan hallitsemaan toista muotoaan yhtä hyvin kuin itse haltija.
Randoll
 

ViestiKirjoittaja Zaubares » 22 Syys 2008, 21:55

Dante

Dante ihmetteli, kun nainen kertoikin nauraen ettei tullut yösijaa hakemaan. Kun nainen ilmaisi hiljaa haltiakielellä verenhimonsa, meni Dante taas mietteliääksi. Hän oli pannut merkille naisen kulmahampaat. Tämä naaras ei taidakaan olla ihminen, Dante ajatteli, Vampyyri? Vaiko kenties toinen lohikäärme? Dante keskeytti ajattelunsa, kun nainen puhui uudestaan. Nyt äänessä oli eri sointi. Naaras epäilee jotakin, Dante tuumi. Ei. Ei tämä ole lohikäärme. Eikä varmaan vampyyrikään, Dante päätti, kun nainen yllättäen hajosi vedeksi. Seireeni? Nereidi? Liikaa vaihtoehtoja, Dante yritti päätellä naisen rotua saadakseen jonkinlaisen käsityksen hänen kyvyistään. Kun siitä ei tullut mitään, Dante tuhahti kuuluvasti ja nappasi sauvansa oven vierestä. Sitten hän kääntyi ja tökkäsi sauvansa takkaan. Kun sauvan pää alkoi palaa, hän kiskaisi sen pois takasta ja käveli ulos.

Mikä yllätys. Naarasta ei näy, Dante ajatteli. Oli liian pimeää, että Dante olisi voinut nähdä kunnolla metsään, mutta Dante katsoi silti ympärilleen. Sauva joka toimi soihtuna helpotti lähelle näkemistä, mutta se teki myös sokeaksi ympärillä olevalle pimeydelle. Naaras käyttää vettä aseenaan. Sade on vaaraksi, Dante ajatteli ja käveli yhden kuusen alle sateensuojaan. Siihen hän jäi sitten odottamaan naisen siirtoa, jos tämä ei olisi lähtenyt pakoon. Ei hän ole. Liian verenhimoinen moiseen, Dante ajatteli ja nojasi odottavasti puuhun.

Tai siltä ainakin näytti. Oikeasti Dante heilautti itsensä kuusen ylemmille oksille. Hän jätti sauvansa maahan pystyyn hämäykseksi. Naaras näkee pimeässä, mutta tuli sokaisee hänet. Hän kuitenkin odottaa että olen soihdun luona. Soihdun valo ja kuusen matalalla olevat oksat estävät häntä näkemästä minua kun kiipeän, Dante suunnitteli ja heilautti itsensä korkeammalle. Hänen olisi helppo yllättää nainen kun tämä iskisi soihdun kimppuun. Dante asettui oksalle väijymään.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Randoll » 22 Syys 2008, 22:19

Dante ennakoi liiankin hyvin noidan liikkeet. Sinertävät, vedestä tehdyt käärmemäiset vesinauhat luikertelivat Danten perään, kuin eksynyt virvatulien mukana. Koska Githin olomuoto oli tuolloin vedestä tehty, vaikeutti soihtu kummasti tuon lähestymistä, ja niinpä käärmeet jäivät hiukan kauemmaksi, odotellen että valopilkku seisahtuisi. Ja niin kävikin. Naurettavan helppoa, ajattelivat vesilangat, jotka hitaasti sateessa lähtivät ryömimään haltijatonta sauvaa kohti, aina lähestyessään mahdollisimman kaukaa kiertäen juuri tulen ja valon. Vesikäärmeet sihahtelivat kuumuuden tuntiessaan, mutta se ei tuntunut hiljaista, äärettömän nopeaa ja tasaisen kiemurtelevaa etenemistä.

Kaikki vesinauhat kerääntyivät yhdeksi lammikoksi, varjoihin, valosta pois mutta lähelle sauvaa, houkutinta. Kuin tilauksesta, kaapuhahmo ilmestyi kuin tyhjästä tulisijan eteen vedestä aineellistuen, ja noita paljasti miekkansa, pidellen sitä vain toisella kädellään ja vaakatasossa yrittäen sivaltaa letkeästi sauvan kahtia. "Are?" Gith päästi hämmästyneen ja ihmettelevän äänen keltaiset silmänsä nähden tarkemmin. Mitä ihmettä? Pelkkä sauva? Ja silloin Gith ymmärsi, miten typerä olikaan ollut. Langennut kuin raukka ansaan ja ihmissuden vaistot pettivät jälleen kerran. Mutta pimeys on ystäväni. Jossain miehen on oltava.. Igitha nytkäytti katseensa sivulleen jäänsinisen punertavat hiuksensa heilahdellen, ilman huppua päässään mutta musta kaapu peittäen vartaloaan.
Randoll
 

ViestiKirjoittaja Zaubares » 23 Syys 2008, 15:10

Dante

Dante hymyili omahyväisesti naisen loikatessa varjosta. Ja naaras astuu ansaan, kävi Danten mielessä naisen iskiessä sauvaa miekalla. Sauva kaatui ja tulipuolisko osui maahan sihahtaen sammuessaan. Nyt oli taas pimeää ja Dante valmistautui seuraavaan liikkeeseensä. Hän oli kuitenkin hiukan varuillaan, sillä hän ei ollut huomannut naisella miekkaa heidän ollessaan mökissä. Naaraalla voi olla muita piiloaseita, Dante ajatteli kyykistyessään oksalleen Heittoveitsiä tai vastaavia. Piiloaseiden mahdollisuus hermostutti Dantea, sillä hänellä ei haltiahahmossa ollut oikein minkäänlaista suojaa niiltä. Miekankäyttö on kuitenkin rajattua oksien takia, Dante ajatteli. Miekan teho oli suurimmillaan leveällä alueella, jossa miekkaa pystyi heiluttamaan missä tahansa suunnassa ja pitkälle. Kuusen oksat olivat tiheässä matalallakin, joten nainen ei pääsisi iskemään ylhäältä alas ja pistäminenkin olisi vaikeaa, koska käsi saattaisi osua oksiin, kun kättä veti taaksepäin voiman saamiseen. Lisäksi naaraan pitää varoa, ettei miekka jää jumiin puuhun, Dante ajatteli entistä omahyväisempänä. Nainen oli astunut Danten täydelliseen ansaan.

Pian naisen kummallisen älähdyksen jälkeen Dante pudottautui oksaltaan selkä edellä. Pudotessaan Dante pörähti ja kun hän oli suurinpiirtein naisen rinnan korkeudella hän tarttui oksaan ja muutti putoamisvauhtinsa kääntyväksi liikkeeksi. Dante irvisti kuusenneulasten pistellessä hänen käsiään kun hänen oma painonsa putoamisvauhtiin yhdistettynä muuttui pyörähdykseksi oksan ali. Hän mahtui juuri ja juuri kääntymään oksan ali kyykistyneenä. Alempi oksa kävi vaarallisen lähellä Danten jalkoja. "Oi", Dante huikkasi naiselle ja suoristautui ilmassa muuttaen liikkeen vielä potkuksi kantapäät edellä. Jos Dante oli arvannut oikein naisen reaktion ja tämän pituuden, potku osuisi tätä kurkkuun päättäen kahakan.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Randoll » 23 Syys 2008, 16:25

Taas pimeää, Gith ajatteli katsellessaan ympärilleen. Nyt noita oli saalis, puolustusasemassa ja kokeneena mustaverinen tiesi täsmälleen miten toimia. Pimeys helpotti iskujen paikantamista, mutta tiheä kasvusto rajoittaa liikkeitäni aivan liikaa. Gith ymmärsi, että tuon oli jossain vaihteessa turvauduttava magiaan, noitien peruselementtiin. Yhtäkkiä, jokin sihahdusmainen ääni käväisi Igithan korvissa Danten pudotessa, ja yllättyneisyys oli niin suuri että Gith joutui turvautumaan yksinkertaiseen kaatumiseen taaksepäin, jolloin täpärästi nainen väisti potkun samalla mulkaisten miehen suuntaan viirusilmillään.

Hemmetti. Gith laskeutui kaatumisessaan käsilleen seisomaan, ja siitä noita kärrynpyörällä laskeutui suorille jaloilleen alas maahan parin metrin päähän Dantesta, oitis ponnistaen korkeahkon hypyn ilmaan takaperinvoltin kera, ja jossakin muutaman metrin korkeudessa, sopivasti ja vetreästi hypättyään oksattomaan väliin taittoi Gith jalkojaan siten, että tuon jalkapohjat osuivat takanaan olevan puun runkoon voltin päätettyä kierroksensa, että noita tavallaan istui kyykyssä, vaakatasossa puun rungolla. Refleksimäisesti, Gith koukisti jalkojaan, hypähti irti puusta ja pudottautui hissin lailla alas maahan suoristautuen, mielestään reilun välimatkan päähän Dantesta.

Jos nyt käytän magiaa, joudun näemmä elollista kasvillisuuttakin uhraamaan.
Gith mietti hetkisen, katseensa pysyen Dantessa ilmeettömänä, ilottomana. Tämähän olikin vasta lämmittelyä. Mutta, koska haltijalla näemmä ei ollut enää sauvaansa, saati mitään muutakaan suojaa, äkisti Igitha vapaalla kädellään heilautti kaapunsa suojista esille kymmenen kunaita, ja oitis yksinkertaisella käden heilautuksella singahti kunait kohti Dantea kuin äkäinen mäkäräisparvi. Samalla itse noita katosi paikaltaan, mukavalla vauhdillaan liikkuen ja siirtyen täsmälleen miehen taakse ennen kunaiden olemista metrinkään päässä miehestä, ja oletettavasti noita oli aikeissa siirtää haltijan kaulalle miekkansa, kuin estääkseen Danten karkuun pääsemisen, sillä liikahtaessaan saattaisi miekan kiiltävä terä tahrita uhrinsa kaulaa.

Jos nyt pidän miestä paikoillaan miekkani hänen kaulallaan, kunait osuisivat ja en itse saisi osumaa, sillä mies olisi suojakilpenäni. En katkaisisi hänen kaulaansa, sillä kituminen oli kaunista nähtävää. Gith virnisti lyhyesti kohottaessaan miekkaansa kohti Danten kaulaa. Minkähän väristä hänen verensä on? Gith paloi halusta nähdä verta, verta. Syöjättären piinaamista taisteluissa oli juuri se, ettei uhri saisi yhtään osumaa. Mutta koska Gith ei ollut puhdas Syöjätär, ei halu ollut aivan niin poltteleva. Samalla naisen vapaa käsi kohosi miekan pistoterän päähän, ja tällöin sivusuunnasta käsi estäisi pakenemisen.
Randoll
 

ViestiKirjoittaja Zaubares » 23 Syys 2008, 19:09

Dante

Ketterä pirulainen, Dante ajatteli, kun nainen yllättäen väisti hänen potkunsa ja loikki pimeyteen. Mitä se suunnittelee? Dante mietti ja päästi irti oksasta, teki voltin ja laskeutui jaloilleen kohtaan, jossa nainen oli seissyt hetki sitten. Dante otti heti valmiusasennon, koska odotti naisen hyökkäävän heti. Mutta tämä ei hyökännyt. Ansa. Naaras yrittää saada minut ansaan, Dante ajatteli ja vilkaisi nopeasti ympärilleen. Naaras sulautuu varjoihin liian hyvin mustan kaapunsa kanssa, Dante ajatteli ja vilkuili varjoja. Nainen saattoi olla piilossa missä tahansa. Dante tajusi olevansa liian haavoittuvainen seistessään paikoillaan ja alkoi etsiä paikkaa johon liikkua. Epäillyttäviä varjoja oli kuitenkin kaikkialla.

Lopulta Dante päätti liikkua avoimeen maastoon, jossa hän voisi liikkua paremmin. Silloin oli kuitenkin liian myöhäistä, sillä silloin Dante tunsi toisen hengityksen niskassaan. Dante sulki silmänsä ja odotti jonkinlaista vihjettä siitä, mistä seuraava isku tulee. Ei hän sitä voisi täysin torjua, mutta hän voisi välttää tappavan vamman. Kun mitään muuta kuin sadetta ja naisen hengitystä kuulunut, avasi Dante silmänsä. Nainen oli siirtänyt miekkansa hänen kurkulleen ja piti häntä paikoillaan itsensä, miekkansa ja käsiensä välissä. Dante vilkaisi olkansa yli naista. Kokoeron vuoksi hän joutui katsomaan hiukan alaspäin nähdäkseen tämän silmät. Keltaiset viirupupilliset silmät viestivät verenhimosta. Nyt keksin! Tämä naaras on syöjätär, Dante keksi. Syöjättäret pitävät verestä. Naaras aikoo siis tehdä jotain veristä ja julmaa, Dante mietti ja kuuli silloin ilman läpi lentävät kunait. Käyttää minua kilpenä ja torjuu heittämänsä kunait. Aika taitavaa, Dante ajatteli ja teki ainoan väistöliikkeen jonka keksi.

Kirkas välähdys valaisi metsän Danten syöstessä suustaan kasan liekkejä, jotka sulattivat kunait möhkäleiksi metallia, jotka sitten kopsahtivat maahan. Naaras siirtyi loitsulla taakseni. Nyt olemme tasoissa, Dante puolusteli valintaansa käyttää lohikäärmetaitojaan. Hän oli aloittanut taistelun haltiahahmossaan ja hän olisi halunnut päättää sen siinä. Nyt hän oli kuitenkin käyttänyt kykyään ja hänen oli tultava toimeen sen kanssa. Dante rentoutti jalkansa niin, että putosi polvilleen. Samalla hän heilautti päätään taaksepäin. Kun naisen miekka ei ollut enää Danten kurkulla, Dante iski päällään eteenpäin ja yritti saada miekkaa suuhunsa. Jos hän saisi miekan suuhunsa, hän voisi käyttää hyödyksi vahvoja leukojaan ja teräviä hampaitaan lukitsemalla miekan suuhunsa. Tämä oli uhkarohkea temppu, mutta Dante luotti leukoihinsa ja hampaisiinsa, joiden avulla hän pystyi repimään ihmiseltä käden irti.
Zaubares
 

Seuraava

Paluu Hylätyt mökit, asunnot, tönöt ja rakennukset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron