Vahvemman oikeudella

Ympäri metsää löytyy vanhoja, hylättyjä rakennuksia... Tai ainakin suurin osa niistä vaikuttaa hylätyiltä. Rakennuksien kunto ja koko vaihtelee, osan ollen jo raunioina siinä missä jotkut vaikuttavat täysin asuinkelpoisilta. Tietenkin niissä saattaa jo siinä tapauksessa asua joku. Jotkut raunioista ovat peräti ajalta ennen ihmisten saapumista Cryptiin, haltioiden hylkäämää asutusta. Jotkut näistä raunioista ovat selvästi kokeneet sodan ja taruolentovainojen suuren hinnan. Puhutaan myös, että joissakin rakennuksissa kummittelee ja tämän tähden niissä ei kannata edes yötään viettää, ellei halua kirousta niskaansa...
Jostain päin metsää löytyy myös kokonaisia hylättyjä kyliä.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Randoll » 23 Syys 2008, 20:40

Gith odotti, odotti virne kasvoillaan ja katsahtaen itsekin miestä tuon kääntäessä päätään noitaan päin. Mutta, pimeään tottuneet, arat silmät yllättivät Igithan Danten syöstessä tulta suustaan, ja tällöin joutui Gith suorastaan heittäytymään taaksepäin miekka kädessään, mutta haltijan laskeuduttua polvilleen ja napatessa miekasta hampaillaan kiinni, joutui noita irroittamaan kätensä miekkansa kahvasta tuntiessaan painetta kädessään. Noita hyppeli volteilla hiukan kauemmaksi puun suojiin. Tätä juuri pelkäsinkin. Gith sihahti hiukan ilkeämmällä äänellä, jääden varjoihin ilman rakasta asettaan, miekkaansa. Vain tuppi roikkui tuon alaselkää vasten kaavun suojissa, mutta tällä kertaa kaapukin oli heilahtanut liekkeihin Githin hypättyä taaksepäin ja nyt maassa roihuikin nuotio, käristetty kaapu. Vaikka kaapuni menetin, aseeni onneksi kerkesin säilöä varmempaan piiloon. Gith pysyi hiljaa, varjoissa tyköistuva asu päällään nyt ilman samettista kaapuaan, pitkät sukkansa hiukan veressä ollen kuten myös itse asu Githin päällä. Kuivunutta verta vain.

Jos haltija aikoo käyttää lohikäärmemuotoaan, ei jäisi minulle paljoakaan vaihtoehtoja kuin oman vereni käyttäminen. Hetken tai kaksi pysyi Gith pimeyden ympäröimänä, selvästi nähden miehen edessään ja hiukan häikäisevän nuotion. "Purematta en niele." Noita sanoi haltijakielellä, koukisti vasenta, kielletyillä tatuoinneilla merkittyä kättään jonka kämmenelle roihahti jäänsininen, suurehko liekki, jonka palavat 'haarat, päät' korkeuksissa muodostivat mikä milloinkin ääriviivoiltaan hiukan suden tapaisia olentoja. Sininen valo oli kuin virvatuli, se ei antanut valoa lainkaan ympärilleen, vaikka selvästi tulen näkikin. "Herra, grillattuna, vaiko jäädytettynä?" Noita ei jäänyt kuuntelemaan vastausta, vaan tavallaan tyrkkäsi liekin miestä päin, joka kohosi valtavaksi, siniseksi tulimereksi.

Tämä 'jäätulimeri' laajeni muutamien kymmenien metrien levyiseksi, poltti puut tieltään kuin aura jyräten, kohosi korkeudeltaan tosin vain muutamaan metriin, mutta jo leveys riitti jylläämään maanjäristyksenomaisesti puut unohduksiin. Nimittäin umpijäähän, paksuun, erittäin paksuun sellaiseen. Githin kädestä, kämmenestä tuo tulisuihku lähti, ja se muodosti Dantea kohti vyöryvän, suden pään muotoisen, terävähampaisen 'puskurin', joka yksinkertaisesti syöksi hyvällä vauhdilla puut tieltään jäisiksi kummuiksi edeten Dantea kohti ja jättäen valtavan uran maahan, puskien valtavaa ilmavirtaakin mukanaan saaden Igithan hiukset rajusti selmuilemaan eri suuntiin. Onneksi en luonut tavallista tulta, vaan jäätulta. Jos mies jää valtavan suden hampaisiin, tuloksena on räjähdysmäinen jäätyminen. Gith mietiskeli hiukan arvuutellen. Tuli ei pystyisi tarpeeksi nopeasti sulattamaan jäätä, joten mitä haltija teet?
Randoll
 

ViestiKirjoittaja Zaubares » 23 Syys 2008, 21:46

Dante

Dante nappasi miekan suustaan. Hän oli pystynyt varastamaan miekan naiselta, mutta terä oli tehnyt pienet viiltohaavat poskiin. Mutta ne eivät Danten menoa haitanneet. Dante puuhkäisi vähät veret kasvoistaan hihaansa ja etsi katseellaan naista. Taas se piiloutui. Eikö se muuta osaa? Dante ajatteli ja etsi naista. Maassa paloi naisen musta kaapu ja Dante oli iloinen saatuaan tehtyä edes jonkinlaista vahinkoa. "Etkö sinä muuta osaa kuin piiloutua ja iskeä kierosti?" Dante huusi pimeyteen.

Hän sai vastauksensa, kun pimeässä syttyi sininen tuli. Dante katsoi tulta uteliaana. Se oli sininen eikä se valaissut. Lisää kieroja kikkoja, Dante ajatteli ja otti vaistomaisesti askeleen taaksepäin. Naaras on ahdistettu nurkkaan. Nyt tulee jotain isoa, Dante päätteli, kun valottomat liekit nousivat ilmaan. Dante tuskin kuuli naisen kysymystä, hän oli liian keskittynyt lausumaan kirjoutuskelvotonta kirouslitaniaa. Tuo narttuhan on hullu! Tuon tason loitsu kes kellä metsää. Nyt menee rumaksi, Dante ajatteli ja yritti hätäisesti keksiä jotain keinoa selvitä häntä lähestyvästä sudennäköisestä liekkimerestä. Liian leveä kierrettäväksi, liian nopea paettavaksi. Pitänee muuttua, Dante ajatteli vaikkei ajatuksesta pitänytkään. Selviytyminen oli periaate.

Sitten Dante muisti naiselta ottamansa miekan. Hän sai kokeilemisen arvoisen idean. Dante etsi katseellaan männyn. Sellaisen puuttuessa hän valitsi koivun. Dante nappasi äkkiä puunjuurelta sauvansa ja lähti juoksemaan kohti koivua. Jäävalli lähestyi huolettavasti, joten Dante kiristi vauhtiaan ja kun hän oli parin metrin päässä koivusta, hän sylkäisi sen juureen tulipallon. Tulipallo poltti nopeasti pätkän koivun tyveä ja Dante vielä löi sitä naiselta ottamallaan miekalla saadakseen sen kaatumaan kohti jäävallia. Kuului rusahdus puun kaatuessa. Dante juoksi vähän matkaa puun ohi ja kääntyi. Kun puun latva osui jäävalliin, se jäätyi osaksi sitä. Dante lähti pinkomaan runkoa ylös. Jäävalli tuli kuitenkin vastaan, mutta Dante sulatti koivun rungon kohdalta jään ja jatkoi juoksuaan koskematta jäähän. Kylmyys oli silti hyytävä ja Dante tunsi jalkojensa alkavan mennä tunnottomiksi, mutta silti hän jatkoi. Kun hän pääsi niin pitkälle, kuin koivua pitkin oli mahdollista, hän hyppäsi korkealle ilmaan ja muuttui osittain takaisin lohikäärmeeksi.

Kangas repesi äänekkäästi nahkasiipien pongahtaessa esiin lapaluiden kohdalta. Dante yritti muuttua lohikäärmeeksi vain osittain, joten siivet jäivät ihovärisiksi. Käsien ja jalkojen kynnet kasvoivat isommiksi ja vahvistuivat ihon muuttuessa sieltä täältä suomuiseksi. Kasvot venyivät hiukan eteenpäin ja selkään pulpahti pikkuisia luupiikkejä. Haltialohikäärmehahmo oli hätäisesti tehty, kasvoistakin vain vasen puoli oli sinertavien suomujen peitossa, mutta sillä oli siivet joilla liitää ylöspäin jäävallista nousevalla ilmavirralla.

Dante nousi kepästi lämpimällä ilmavirralla ylös ja kun hän oli noin kymmenen metriä korkealla hän alkoi etsiä naista katseellaan. Se olikin helppoa. Piti vain katsoa missä jään tekemä ura loppui. Ja siellähän se nainen olikin hiukset tuulessa levällään. Dante pisti toisessa kädessä pitämänsä sauvan suuhunsa ja puraisi sauvan kahtia kohdasta, johon naisen miekka oli aikaisemmin iskenyt. Hän heitti toisen puolikkaan sauvasta naisen vasemmalle puolelle ja toisen oikealle. "Miten olisi läpikypsssä ja reunoilta palanut?" Dante vastasi naisen kysymykseen. Omituisella suulla, joka oli sekoitus haltian ja lohikäärmeen suuta oli vaikea puhua. Dante heitti naisen miekan tämän taakse ja lähti syöksyyn tätä kohti. Kun hän oli yhtä korkealla kuin jäävällin yläreuna hän syöksi naista kohti tulta.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Randoll » 23 Syys 2008, 22:19

Liekkimuodostelma suorastaan räjähti tiensä päähän, jääpiikkejä singoten maasta korkeuksiin ja muodostaen piikkimäisen umpikujan, jonka toisessa päässä Gith seisoi ryhdikkäänä käsi ojossa, ehkä hiukan hengästyneen oloisena. Noita laski kättään, silmäili ympärilleen jään viileässä ilmapiirissä. Tai hyytävän kylmässä. Hengityksensä höyrysi ja jää hiukan valaisi ympäristöä kirkkaana, hehkuvan jäätävänä mikä tuntui Githille olevan juuri sopivan lämmin ilmapiiri. Pirun sitkeä mies. Epäonnistuin. Gith puri huultaan, katseli ympärilleen hiuksensa heilahdellen tuulessa. Pian keltaiset, viirumaiset silmät tavoittivat tuolla korkeuksissa lentelevän, puoliksi lohikäärmeen ja puoliksi haltijan tapaisen olennon. Tästä ei seuraa hyvää, usko tai älä. Gith ajatteli lähinnä itselleen, tietenkin ja kavahti puisten puolikkaiden osuessa molemmille puolilleen ja oma miekkansa mätkähtäen taakseen.

Nainen kurtisti äkisti kulmiaan, kohotti päätään yläviistoon katsoen nyt suoraan lohikäärmemäistä haltijaa, sihahtaen hiukan käärmemäisesti. Vaikka monta rotua noidassa olikin, se ei merkinnyt sitä että Gith olisi Jumala tai kaikkivoiva olento. Mutta kaiketi se sinne päin olikin. Väistelyä, hyökkäämistä, puolustamista. Mikä onkaan todellinen lajimme tässä taistelussa? Havaitessaan Danten syöksevän tulta yläpuoleltaan, ei noita tehnyt muuta kuin nosti kätensä eteensä suojaksi. Jonkinmoisen huudahduksen tai ärähdyksen tapaisen päästi Gith suustaan jäädessään tulivyörymän alle, langeten polvilleen. Mutta, tulen osuttua naiseen, jäi tilalle vain jäinen ja luminen, Githin muotoinen patsas polvillaan.

Tulen lakattua osumasta polvillaan olevaan jääveistokseen, hiljalleen alkoi musta veri sieltä sun täältä polvistuneesta patsaasta langeta alas lumeen ja jäähän, ja ympäristö muuttui hiljaiseksi tuulen puhaltaessa viileänä jäävallilla. Kuin Gith olisi patsaan sisällä, ulkokuorensa vain muuttunut jääksi. Ja niinhän se melkein olikin. Miekka oli Githin takaa kadonnut, kuten myös sauvan puolikkaat. Jos en saa häneen osumaa kaukaa, on se tehtävä läheltä. Jospa hän luulisi minun hävinneen tai jotain muuta ja tulisi lähelle? Silloin pystyisin iskemään häntä miekallani. Gith mietti, jään sisällä ollessaan. Musta veri oli vain illuusiota, harhakuvaa kuten myös jääpatsas.

Todellisuudessa Gith seisoi vain paikoillaan, tosin hiukan palovammoilla osuttuaan suoraan tuleen, ja siksi siellä täällä naisen kasvoilla ja käsissä oli mustia nokitahroja, kun taas lohikäärmeen suomuista valmistettu asu suojasi tulelta yllättävän hyvin, vaikkei kuumuudelta sitäkään paremmin. Käsissään tuo puristi sauvan puolikkaita ja miekkaansa, esillä myös muutama kunai sormissaan. Vain odotellen, keltaiset silmänsä keskittyneinä Dantea tiiraillen. Nyt vain suurempi häirintä keskeyttäisi illuusion luonnin, ja Gith uskoi jäävallin olevan täydellinen keskittymisareena. Siksipä niin suuren hyökkäyksen tuo tekikin, sillä se oli osa suunnitelmaa, jonka noita halusi onnistuvan.
Randoll
 

ViestiKirjoittaja Zaubares » 24 Syys 2008, 16:16

Dante

Dante nuolaisi tyytyväisenä huuliaan. Sitkeä naaras. Mikäköhän hänen nimensä mahtoi olla? No nyt hän on vain jääpatsas metsässä, Dante ajatteli voitonriemuisesti. Totta puhuakseen hän oli hieman ihmeissään, kun nainen oli muuttunut tulessa jääksi. Nainen oli kuitenkin iin kummallinen, että Dante oletti jääksimuuttumisen kuuluvan tämän rotuun. Dante katsoi kuinka musta veri virtasi patsaasta maahan. Dante lähti laskeutumaan maata kohti.

Kun hän oli metrin korkeudella maasta, hän muuttui takaisin haltiahahmoonsa ilman siipiä ja suomuja. Pitää pitää tämä kikka mielessä vastaisen varalla, Dante mietti muuttuessaan. Hän ei ollut ennen kokeillut muuttua osittain lohikäärmeeksi ja haltiaksi. Osittaisesta hahmonvaihdoksesta olisi paljon hyötyä taisteluissa. Kun Danten siivet alkoivat kadota, hän putosi maahan. Kirjaimellisesti, sillä hänen jalkansa eivät kestäneet hänen painoaan. "Mitä ihmettä?!" Dante kirosi kaatuessaan. Hänen jalkansa olivat aivan tunnottomat. Niinpä tietysti. Vaika en koskenut jäähän, ilma sen ympärillä oli kyllin kylmää jäädyttämään veden lahkeistani. Verikään ei kierrä nyt kunnolla, Dante ajatteli ja istahti märkään hankeen. Silloin hän näki tosiaan lahkeidensa olevan jäässä. "Pahuksen sade", Dante kirosi ja alkoi putsata lahkeitaan. Samalla hän vilkaisi jääpatsasta sivullaan. Patsas oli hienon näköinen. Silloin Dante huomasi tatuoinnit patsaan vasemmassa kädessä. "Jaa olit sinä noita? Pahuksenmoista tuhlausta. Soturi sinusta olisi voinut tulla. Hyväkin sellainen vielä. Sääli että kuolit täällä ei-missään", Dante sanoi patsaalle, vaikka tiesi ettei se voinut kuulla saati sitten vastata. Dante itse aikoi kuolla jossain taistelussa ihmisiä vastaan. Suuressa taistelussa, josta laulettaisiin lauluja vielä tuhansien vuosien päästä. Silloin voisi kuolla rauhassa, sillä silloin häntä ei unohdettaisi. Päinvastoin hänestä tulisi legenda vuosien saatossa.

Pian Dante sai kaiken jään pudisteltua irti lahkeistaan ja hän alkoi hieroa jalkojaan saadakseen veren taas kiertämään. Pikkuhiljaa Dante tunsi kihelmöintiä jaloissaan veren lähtiessä kiertämään.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Randoll » 24 Syys 2008, 16:42

Hiljaa Gith seisoi paikoillaan, keskittymisen vuoksi kulmat aavistuksen kurtussa. Pikkuhiljaa alkoi noita 'heltyä' haltijaa kohtaan, ja tunsi taistelutahtonsa hiipuvan vähäsen. Lähtisinkö, vaiko hyökkäisinkö? Igitha seurasi Danten vajoamista maahan ja kuunteli toisen puheita, toinen suupielensö nytkähtäen laimeaan virneeseen. Soturi? Gith ei varsinaisesti ollut valinnut puoltaan, mutta sodassa hän oli ollut mukana, kauan sitten. Myös oman rotunsa sodassa, kuten ihmisten ja haltijoiden välisessäkin. Ja noita toivoi edelleenkin, että saisi osallistua suureen taistoon, läpäistä elämän haasteet yksi kerrallaan. Varkaana ollessaan ja silmänkääntötemppuja tehdessään aika oli käynyt hiukan vetiseksi, laimeaksi elämäksi. Gith halusi olla tunnettu sukupuunsa viimeisenä jäsenenä, elää vielä pitkän pitkän aikaa sodan keskellä, haluamatta rauhaa elämälleen lainkaan. Hän halusi oppia lisää, tulla vahvemmaksi ja viisaammaksi.

Jääpatsas Danten silmissä pysyi hiljaa, liikkumatta polvillaan ja kädet ristissä kasvojensa edessä, kuin se suojaisi itseään joltain. Itse Gith nakkasi puupalat syrjään, lumi kietoen ruskean värin syvyyksiinsä jottei itse haltija huomaisi lenteleviä puupaloja, ja varsinkaan liikkuvaa lunta joka puupalat syvyyksiinsä kietoi. Gith oli hetkisen vaiti, kuin miettien. "Olen imarreltu, mutta kuolemisen ajankohdasta en ole aivan varma." Jäätävä ääni kuului patsaasta, ja Gith hypähti hurjaan vauhtiin, pitkäaskeliseen juoksuun miekka kädessään. Danten silmissä jääpatsas pysyi paikoillaan, mutta erittäin tarkat silmät olisivat voineet nähdä kevyesti lumen pöllähtävän noidan osuessa maahan sandaaleillaan.

Gith hyppäsi, hyppäsi suuren ja erittäin pistän loikan hiukan tiikerimäisesti, yritti survaista miekkansa miehen rintakehän tienoille pistoiskuna, ja samantien tuo veti kaksi kunaita toisella kädellään esille, hiuksen heilahtaen ja yrittäen nakata kunait vasten miehen jalkoja. Noita hypähti miehen pään ylitse, nopeasti kaksi muuta kunaita yrittäen survaista Danten lapojen tienoolle, ja tuon jälkeen nainen hypähti miekkoineen reippaasti kauemmas, Danten näkemän jääpatsaan tienoille, jolloin illuusio alkoi haihtua ja jääpatsaan tilalle ilmestyä hiukan nokinen Gith, ja musta veri maasta kaikota. Kaikki tämä tapahtui huimalla nopeudella, tällä kertaa ilman loitsua apunaan. Kerrankin lihasvoimista oli hyötyä, ja Gith oli siitä onnellinen. Kunait lapojen tienoolla hankaloittaisivat siipien kasvua, toiset hänen jaloissaan nousemista ja miekan isku olisi varsinainen iskuni rintakehänsä tienoolla. Gith mietti, muttei järin tyytyväisenä. taas fuskausta, mutta mitäpä muuta noita taitaisi, varsinkaan sellainen joka ei ollut täysin oppinut.
Randoll
 

ViestiKirjoittaja Zaubares » 24 Syys 2008, 19:51

Dante

Kihelmöinti voimistui kun Dante hieroi enemmällä voimalla. Dante aikoi heilutella varpaitaan tunnon palatessa. Kohta voin jo nousta, Dante ajatteli ja nojasi taaksepäin kädet takanaan maata vasten. Sitten hän kuuli jäätävän äänen patsaan suunnalta. Mitä vieläkö hän on elossa? Dante ajatteli hätääntyen. Hän oli täysin suojattomassa asennossa. Dante katsoi epäuskoisena jääpatsasta yrittäessään suojautua nopeasti. Silloin ensimmäinen isku tuli. Kipu poltti Danten rinnassa miekan lävistäessä sen. Veri loiskahti vammasta hangelle muuttaen sen tummanpunaiseksi. Pienet terät lävistivät Danten reidet ja selkäänkin iskeytyi kaksi terää. Danten kaapu tahriintui verestä tahmeaksi. Viidestä vammasta pulppuava veri muutti hangen niin tummanpunaiseksi, että se näytti enemmän mustalta kuin punaiselta. Dante katsoi epäuskoisena jääpatsasta, joka katosi. Dante katsoi noitaa silmiin. Noita näytti kärsineen aika lailla vahinkoa Danten tulihenkäyksestä, hän oli noen tahrima ja muutamissa paikoissa näkyi palovammoja. Dante katsoi naista uudelleen silmiin, suoraan viirupupilleihin. "Kun pitää jotain asiaa varmana, voi kokea yllätyksen", Dante sanoi heikolla äänellä, puhuen niin itselleen kuin naisellekin. Hymy kohosi Dante huulille, kun hänen kasvonsa muuttuivat sinisiksi ja niihin alkoi muodostua suomuja. Dante oli tiennyt, ettei voisi torjua iskuja, joten hän oli kasvattanut haltiahahmolleen lohikäärmehahmon suomut suojaksi. Dantella ei ollut kokemusta moisesta, joten hän ei ollut ehtunyt saamaan suomuja täysin valmiiksi ennen iskuja. Ne olivat kuitenkin sen verran valmiita, että Dante oli säästynyt heti tappavilta vammoilta. Rinnassa oleva haava oli kuitenkin sen verran syvä, että jos Dante pysyisi haltiahahmossaan, hän vuotaisi hengiltä. Jäljellä oli enää yksi vaihtoehto.

Taas haltiakasvot venyivät eteenpäin, muodostaen leveän suomupeitteisen kuonon. Lihakset kasvoivat räjähdysmäisesti kaikkialla haltiaruumiissa ja siivet alkoivat työntyä ulos lavoista. Ne puskivat kunait irti ja kasvoivat oikeaan pituuteensa. Luupiikit puskivat selästä koko pituuteensa ja häntä alkoi työntyä esiin. Luut paukahtelivat kasvaessaan ja vahvistuessaan kestämään valtavan lohikäärmeenruhon. Varpaat ja sormet muuttuivat kynsiksi ja kaula piteni. Koko ruumis kasvoi kunnes Fajre oli saavuttanut oikean kokonsa.

Fajre oli kymmenen metriä korkea seistessään kaikki neljä jalkaansa suorina. Suomut olivat nyt oikeansävyisiä. Tummat suomut selässä ja kyljillä, vaaleammat kirkkaansiniset suomut peittivät vatsaa ja kaulaa. Osa suomuista punersi nille vuotavasta verestä. Fajron haltiahahmossa saamat vammat olivat samankokoisia kuin ennenkin, mutta ne olivat mahtavalle lohikäärmeelle tuskin hidastetta kummempi. Tai siltä hän ainakin halusi näyttää. Hän oli menettänyt paljon verta haltiahahmossaan, eikä hahmonvaihto tuonut hanelle lisää verta. Fajro läähätti osittain hengittäessään. Nopella liikkeellä hän sivalsi hännällään kohti naista.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Randoll » 24 Syys 2008, 21:45

Igitha viskasi miekkansa lumeen pupillit aavistuksen kaveten veren roiskahtaessa noidan näkökentälle. Githin kasvoilla ei näkynyt ymmärrystä saati mitään muuta kuin synkkyyttä, totisena olevaa tunnetta. Nainen katseli vaiti ollen, lähes toimeettomana Danten muuttumista lohikäärmeeksi. Suureksi, siniseksi sellaiseksi. Gith kirosi mielessään käyttäen hyväkseen laajan sanavarastonsa haltijakielestä muihin kieliin. Nyt sinä sen teit. Gith puri huultaan, mutta rentoutui melko äkkiä, nosti kasvoilleen ovelan, huojentuneen virnistyksen. Nyt päästäisiin pelaamaan hieman korkeammilla panoksilla. Noidan pupillit kavenivat, silmien katse muuttui lähes mielipuoliseksi ja virnistys petollisen leveäksi Githin katsoessa lohikäärmettä. Naisen kiinni olevat hiukset äkisti lähtivät leijailemaan kukin hiussortuva eri suuntaan, hitaasti kuten vedessä uidessa. Maata hiukan halkeili ja lohkeili lumi pöllähtäen tuon alla, muttei se horjuttanut Githin tasapainoa lainkaan.

Nyt saisivat kepposet ja piiloleikit loppua. Toiminta ei olisi pahitteeksi. Gith suunnitteli uinuvien voimiensa herätystä, sillä ikinä ei ollut tuo taistellut lohikäärmettä vastaan. Jo pelkän kokoeron vuoksi, Gith päätyi Lumihengen niin sanottuun olomuotoonsa. Noidan iho vaaleni, kalpeni vitivalkeaksi, ja noita hiukan hohti hopeista väriä ääriviivoiltaan, muttei kovinkaan selkeästi. Silmien mielipuolinen katse ja leveä virne eivät vaihtuneet miksikään, mutta keltainen väri silmissä vaihtui jäänsinisen punertavaksi hiusten värin mukaan. Hiukan alkoi rätisevää ääntä kuulua, pienten sähköiskujen rätsähtäessä siellä sun täällä Githin ympärillä, erottuen valkeina, salaman tapaisina viivoina. Lohikäärmeen hännän sivaltaessa Githiä kohti, nosti noita vasemman, merkityn kätensä vaakasuoraksi vierelleen ja Fajren häntä pysähtyi kuin seinään rätisten, metrin päähän avoimesta kämmenestä, tuulen voimalla. Noidan hiukset edelleenkin lainehtivat ilmassa hajanaisina, kuin eksyneinä.

"Minä kun rakastan yllätyksiä." Gith sanoi hiukan voimakkaammalla, seireenimäisemmällä äänellä jään ja lumen päällä seisoessaan. sama käsi, mikä oli vaakasuorana vierellään, kohosi äkisti pystyssä ylös ja Fajren alla olevasta maasta tupsahti oitis kymmeniä, valtavia jääpuikkoja, aikeinaan seivästää yllä oleva lohikäärme lumi pölyten ja maa lohkeillen jään ja lumen alla. Hallitsen lunta ja jäätä, myös tuulta vasemmalla kädelläni. Voin yllättää lohikäärmeen mistä suunnasta tahansa, jos se ei ole tarpeeksi vikkelä. Gith suunnitteli katalassa mielessään, mielipuolisin katsein lohikäärmettä seuraten, hiuksensa leijaillen ja sähköiskut rätisten naisen kehon ympärillä hopeisen hohteen mukana. Nyt pystysuora käsi, jääpiikkien työnnyttyä ulos, laski vaakatasolle Githin eteen, ja lohikäärmeen yläpuolelta pamahti valtava tuulenpuuska, yrittäen kuin työntää Fajren jääpuikkoihin kiinni.

Gith nosti etusormeaan ylemmäs kuin muita sormiaan, ja lumesta hyökkäsi lohikäärmeen kokoinen, valkea lohikäärme joka äänettä sivalsi lumisia, silti aineellisen teräviä kynsiään toista lohikäärmettä kohti, samalla yrittäen tarrata Fajren kaulasta kiinni. Jokainen osuma lumilohikäärmeestä jäädyttäisi purema- tai raapaisukohdan umpijäähän. Monta hyökkäystä kerralla. Toivottavasti miehellä ei ole hyvä reagointikyky. Gith nosti keskisormeaan etusormen korkeudelle, osoittaen kahdella sormellaan lohikäärmettä heti lumilohikäärmeen iskettyä. Jääpuikot räjähtivät, ilmanpaine räjäytti myös lumilohikäärmeen. Jos lohikäärme jää räjähdykseen, jääpuikot survaisisivat joka suunnasta suomujenkin lävitse ja lumilohikäärme jäädyttäisi koko kehon umpijäähän räjähtäessään, ja ilmanpaine paiskaisi uhrini maahan todella suurella voimalla. Gith naurahti. Jäävalli oli täydellinen taisteluareena noidalle, jonka suonissa virtasi Lumihengen verta.
Randoll
 

ViestiKirjoittaja Zaubares » 25 Syys 2008, 22:13

Fajre

Fajre katsoi tarkasti kuinka nainen pikku hiljaa muuttui. Naaras on sekarotuinen. Useampaa kuin yhtä rotua ilmeisesti, Fajre ajatteli. Nainen oli pysäyttänyt Fajren iskun ilmeisen vähällä vaivalla, mutta eipä hännän heilautus kovin kummoinen isku ollut. Kun nainen nosti kätensä, tunsi Fajre jääpiikkien alkavan muodostua allaan. Fajren hyppäsi ilmaan puoli metriä ja heilautti häntänsä alitseen katkaisten jääpuikoista terät. Juuri silloin tuulenpuuska iski hänen yläpuoleltaan. Jos piikeissä olisi yhä ollut terät, olisi Fajre lävistänyt itsensä niihin. Nyt hän sai vain pienet tärähdykset vatsaansa rojahtaessaan niiden päälle. Tylpät jääpuikot eivät millään voineet lävistää lohikäärmeensuomuja. Naaraalla on liikaa etuja tällä hetkellä, Fajre tajusi, Lumelle on tehtävä jotain. Sitten lumilohikäärme hyökkäsi. Fajre näki sen hyökkäävän kynsillään ja vaikka Dante ei keksinyt, miten lumikynnet olisivat häntä voineet vahingoittaa, hän pysäytti iskun pyöräyttämällä häntänsä lumilohikäärmeen jalan ympärille, piikit lunta vasten. Sitten Fajre yksinkertaisesti kiskaisi hännällään lumilohikäärmeen tasapainosta. Kun lohikäärme vielä tavoitteli Fajren kaulaa leuoillaan, Fajre henkäisi tulipallon sen naamaan. Tuskin Fajre ehti henkeä vetää, kun hän tunsi jo naisen voimien kerääntyvä jääpuikkoihin. Vaistonvaraisesti Fajre loikkasi lumilohikäärmeen selkään ja siitä kauemmas jääpuikoista, jotka ilmeisesti räjähtäisivät.

Minun vuoroni, Fajre ajatteli. Nainen ei näkisi räjähdyksen heittämän lumivallin takia mitä Fajre puuhasi. Fajre veti syvään henkeä ja alkoi syöstä tulta ympärilleen tähtäämättä erityisesti mihinkään. Fajre sulatti lunta ympäriltään ja sytytti vielä puitakin tuleen. Kun Fajre syöksi tulta taivaalle, alkoi sataa pieniä tulipalloja. Useimmat eivät olleet hammastikkua suurempia, mutta ne sulattivat lunta ja sytyttivät ruohikkopaloja. Tällä hetkellä tulesta oli vain hyötyä Fajrelle. Tuli sulatti naisen aseena käyttämän lumen ja jään. Tuli nostatti kuumaa ilmaa ja vaikeutti naisen kontrollia tuuleen. Tuli myöskin vaikeutti toisen näköön. Harva pystyi näkemään eteensä tai hengittämään siinä savussa ja kuumuudessa. Fajre kurkotti kohti yhtä ilmiliekeissä olevaa puuta ja nappasi sen suuhunsa. Tuli ei vaikuttanut lohikäärmeeseen mitenkään. Fajre oli täysin tulenkestävä. Fajre kiskoi puun juurineen irti maasta ja heitti sen kohti noitaa. Perään hän vielä syöksi vasemmalta oikealla kulkevan tulisuihkun, joka kulki puoli metriä maanpinnasta ja sulatti loputkin lumet, mitä naisella mahdollisesti oli ympärillään.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Randoll » 26 Syys 2008, 15:04

Gith tuhahti, laskien kätensä kokonaan vierelleen havaittuaan lohikäärmeen livistäneen räjähdyksen tieltä. Tulta?! Noita joutui väkisinkin kurtistamaan kulmiaan silkasta ärsyyntymisestä lohikäärmeen syöstessä tulta ympärilleen. Gith joutui peruuttamaan muutamia askeleita, ettei itse olisi joutunut kuuman tulen syliin, ja samalla taivaalta alkoikin tupsahdella pieniä yllätyksiä. Gith puri huultaan, tuhahti ja hyppelehti kiireisenä pois tulisateen alta, mitä nyt milloinkin pientä, ikävä kyllä vaikean kuumaa tuulta puhalluttaen tuleen päin ettei itse joutuisi grillatuksi. Tuli on heikkouteni, mutta vesi vahvuuteni. Jos loihtisin suuren vesipylvään sammuttaisin tulen, eikä veden luominen veisi minulta turhaan energiaakaan. Mutta samassa noidan silmät laajenivat kesken suuren loikan kun keskittymisensä suunnitelmaan herpaantui. Palava puu? Muuta Gith ei kerinnytkään ajatella kun hän havaitsi äkisti lohikäärmeen syöksevän tulta vielä perään. Ainut vaihtoehto olisi väistää toinen osumalla toiseen. Ja niin Gith paiskoutui palaviin liekkeihin puun alle, ärähtäen silminnähden turhaumuksesta ja Fajren syöksemä tuli meni ohitse.

Juuri ennen maahan osumistaan puu jäätyi liekkeineen ja Gith säästyi näin varmalta kuolemalta, sillä puu jäätyneine liekkeineen muuttui silakankevyeksi naisen käsissä ja hajosi Githin paiskauduttua maahan selälleen. Jääpaloja lensi ympäriinsä ja samalla nekin sulivat tulessa, noidan noustessa istumaan hiukan nykien. Luita kenties murtunut.. Githin kasvoilla ei näkynyt tuska, sillä noitien oli vaikea tuntea mitään. Kuin keho olisi vain typerä kuori rajoituksineen. Tympeänä Gith nousi seisomaan, kehonsa tuntien painavalta, väsyneeltä. Mutta kaikki ei ollut mahdotonta. Tuli Githin ympärillä sammui sihahtaen noin metrin säteeltä, muttei viileän ilman pyörre naisen ympärillä kantanutkaan kauemmaksi. Tuon hiukset leijailivat kevyessä tuulessa, silmien väri vaihtui takaisin petollisen keltaiseen mutta ihon väri pysyi kalpeana, vitivalkeana.

"Taas kerran minut lyötiin maahan kuin hansikas." Gith naurahti, nauroi huvittuneena ja hiukan paholaismaisesti noustessaan seisomaan, paikat naksahdellen ja musta veri valahtaen haavoista, joita oli Githin käsissä ja pari kasvoissakin. Naurettuaan hetken lähes sydämensä pohjasta lähti Gith askeltamaan kuumassa höyryssä etiäpäin, kevyt tuuli puhaltaen sandaaliensa edestä kuumaa tulta, kunnes Gith pysähtyi liekkimeren keskelle, katseensa lohikäärmeessä virnuilevana, salaperäisen oloisena. "Varmaan huomasitkin. Olen puhdas lajiltani, mutten roduiltani." Githin terävät kulmahampaat paljastuivat leveämmän virneen myötä. Vaikka minussa onkin eri rotuja, se olen silti minä rajoja vailla. Oppineet noidat olivat vahvoja, voimallisia olentoja, vaikkei siltä ensiksi näyttäisikään. Sukupuolestaan huolimatta oppineet noidat pystyivät siihen mihin vahvimmat velhotkin, ja Kielletystä sukupuusta tulleet enempäänkin. Mutta Gith ei ollut täysin oppinut, vaikka vahva nainen hän silti olikin.

Gith painoi päätään kumaraan, tuhahti katsahti olkansa ylitse kärventynyttä miekkaansa, joka ei onneksi vielä sulamispisteessään ollut. Olisiko nyt taas kepposten aika? "Cobra, snake, tail, wind, ice, black, blood..." Gith lausui pirunmoisen ilkeilevällä äänensävyllä, toistaen hiukan käärmemäisellä kielellä sanoja samassa järjestyksessä kuin aloittikin. Hän nosti käsiään kuin mutkittelevia käärmeitä, hiukan jopa tanssikin paikoillaan hiuksensa heilahdellen. Tuskin siinä minuuttiakaan kului, kun noita vaikeni äkisti, jäi seisomaan paikoilleen kätensä valahtaen vierelleen rennoiksi ja maa hiukan järähti lähistössä. Gith nosti katseensa lohikäärmeeseen, kallisti päätään hiukan yliluonnolliseen asentoon ja sanoi; "Cobra." Satoja, ehkä jopa tuhansia mustia, jumalattoman suuria 'nuolia' ampuitui Githin mustasta vuotaneesta verestä kohti lohikäärmettä. Nuolet olivat noin metrin pituisia, 30cm paksuja mustia, erittäin teräviä nuolia, eikä Gith mitenkään reagoinut siihen vaikka iholtaan, kuivuneesta tai tuoreesta verestä sinkoutuikin moinen sade ilmoille.

Nuolien loputtua Githin haavat olivat parantuneet, eikä nainen ollut verinen lainkaan, vaikka nokea ja palovammoja tuolta löytyikin sieltä sun täältä. Noita nytkäytti päänsä oikeaan asentoon, hiukan hengästyneenä laskeutui polvilleen maahan siirtäen katsettaan mustien nuolien peittämälle taivaalle, eikä erottanut lohikäärmettä lainkaan suurien, erittäin pahasti vahingoittavien nuolien takaa. Niin paljon niitä oli, ja ne olivat Githin verestä tehtyjä nuolia. Jos mustaa verta joutuisi punaverisen kehoon, syntyisi hylkiminen ja musta veri pommittaisi ja tuhoaisi punaista, isäntänsä yrittäen tappaa viimeiseen punaiseen molekyyliin saakka. Gith kurtisti hiukan kulmiaan, piti katsettaan taivaalla odottaen hengityksensä tasaantumista.
Randoll
 

ViestiKirjoittaja Zaubares » 29 Syys 2008, 16:06

Fajre

Fajre katsoi tyytyväisenä kuinka nainen jäi liekehtivän puun alle ja tulisuihkun pyyhkäistessä yli. Fajre joutui kuitenkin vielä nielemään voitonhuumansa, kun liekehtivä puu jäätyi ja hajosi. Nainen taisi kuitenkin rikkoa muutaman luunsa, kun nousi niin kummallisesti nykien pystyyn. Fajre ei tuntenut niin hyvin ihmis- tai haltiakehoa, vaikka haltiakehossa viihtyikin. Vieläkö tuo naaras jaksaa? Fajre ihmetteli hiukan kunnioittavasti. Nainen oli jaksanut yllättävän kauan ja oli jo ollut vähällä tappaa Fajren tämän ollessa Danten hahmossa.

Naksahdellen nainen nousi pystyyn ja Fajre ihmetteli tämän naurua. Hän suunnittelee jotain, Fajre ajatteli ja valmistautui loikkaamaan joko naisen kimppuun tai sivuun pois mahdollisten iskujen tieltä. Kun nainen näytti hampaansa virnistellen, näytti Fajrekin omansa ja murisi päälle matalasti, löyhytellen siivillään kuumaa ilmaa naista kohti ja heilutellen odottavasti häntäänsä. Nainen oli kuitenkin vain aloittanut kummallisen tanssin. "Mitä meinaat, naaras?" Fajre kysyi naiselta voimakkaalla lohikäärmeäänellään. Tanssissa oli jotain kauneutta, Fajre oli nähnyt samanlaista kun taitavimmat soturit kävivät murskaavaa ylivoimaa vastaan ja tanssivat vihollisten aseiden tieltä ja iskien omansa näiden kurkkuihin. Kun nainen lopetti tanssinsa ja katsoi uhkaavasti Fajrea sanoen "Cobra", oletti Fajre jostain syystä naisen kertovan nimensä. "Fajre" sanoi Fajre naiselle juuri kun maasta nousi mustia nuolia. Tai ei maasta. Naaras ampuu minua omalla verellään, Fajre tajusi nuolten alkaessa lentää häntä kohti. Fajre syöksi tulipallon nuolia ja naista, josta ne lensivät kohti, mutta kun ensimmäinen nuoli tuli tulen läpi ilmeisen vahingoittumattomana, alkoi Fajre panikoida.

Äkkiä hän raapaisi maahan etujalallaan pitkän kuopan. Sitten hän muuntautui nurkkaan ajetun nopeudella haltiahahmoonsa ja sukelsi kuoppaan. Nuolet lensivät hänen ylitseen, mutta kuoppa alkoi täyttyä Danten verestä. Rinnan haava oli yhä paikallaan, samoin kunaiden tekemät vammat lavoissa ja reisissä. Vuodan pian kuiviin, Dante ajatteli ja yritty pidellä rintansa haavaa kiinni, verestä liukkaat kädet täristen. Kun siitä ei tullut mitään, kokeili Dante yhtä elämänsä typerintä tempausta. Hän sulki rintansa ja reisiensä haavat tulella. Hän puhalsi pienen liekin rintansa poikki polttaen haavan umpeen. Kipu oli sanoinkuvaamaton. Kun hän sai reisien vammat suljettua, häneltä meni taju kivusta. Lapojen vammat eivät olleet niin pahat kuin muut eikä Dante niitä olisikaan pystynyt sulkemaan, joten ne jäivät paikoilleen. Nuolet lensivät yhä kuopan yli.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Randoll » 29 Syys 2008, 20:31

Noita kirosi mielessään epäonnistuessaan taas. Niin lähellä, mutta silti kaukana. Danten hypätessä tuohon kuoppaan lyyhistyi noita lopullisesti maahan kyljelleen kierähtäen, nuolet jatkaen vielä muutamia satoja metrejä kunnes verinuolet pirstoutuivat kuin lasipötkylät seinään, olemattomiin hajoten. Githiltä ei ollut mennyt taju, mutta kehonsa oli niin paljon kärsinyt lohikäärmettä vastaan että jonkinmoista tulitaukoa joutui tuo pitämään vaikka henkisesti noita olisikin jatkanut sotimista kuolemaansa saakka, mutta fyysinen tilanne esti senkin. Hetken maattuaan maassa hengästyneenä kohotti Igitha päätään, siirtäen katsettaan maisemissa. Kuoliko hän? Gith ajatteli toiveikkaasti, mutta se toive hiipuikin olemattomiin noidan tuntiessa vielä miehen läsnäolon jossain. En kyllä enää ikinä tappele lohikäärmemiestä vastaan, jos lopputulos on seuraavallakin kerralla tällainen.. Olo on tunnoton ja turhankin painava.

Gith nousi vaivalloisesti, vapisten istumaan hiuksensa hiukan pölyisinä, ja maa jäätyi Githin alla peilikirkkaaksi jääksi, ja lumeksi, muttei levinnyt muualle maastoon vaan jää pysyi Githin koskemissa paikoissa. Hoitaisinko asian loppuun täältä päin? En näe liikettä siellä minne mies meni, mutta tunnen hänen olevan vielä siellä. Väijyykö hän, vai menikö mieheltä taju? Epävarmuus kalvoi lähes ensimmäistä kertaa noidan mieltä, ja hän päätti käyttää toista kehoa päästäkseen varmistamaan asian. Oma kehonsa oli liian väsynyt. Gith haki katseellaan jotain ympäristöstään, ja samassa havaitsi noita kauempana kuolleen, suurehkon kotkan, ja keskittyneesti Gith loitsi palan sielustaan kotkan elottomaan kehoon, jolloin itse naisen keho mätkähti velttona naamalleen jäätyneeseen maahan ja kotka avasi silmänsä, siipiään värisytellen. Näin on parempi. Gith totesi tyytyväisenä, tuntien itsensä kuin uudeksi, vaikka hiukan hankalaa oli totuttautua kotkan ruumiiseen.

Ruskeavalkea kotka pyrähti lentoon, liidellen hiukan huterasti kohti Danten kaivamaa kuoppaa, liidellen sen yllä kuin korppikotka väijyen. Gith katseli maahan, tarkentaen kotkansilmiään ja yrittäen nähdä punaisen värin sekaan, jonka hän totesi vihdoin harmaaksi. Kotka oli näköjään värisokea, ja Gith joutui liitelemään alemmas erottaakseen haltijan kuopasta. Oma kehonsa makasi vain hiukset levällään, naamallaan jäässä ja lumessa elottomana, koska sielunpalan mukana oli hallinto päätynyt kotkaan. Miksi hän sanoi 'Fajre' lausuttuani loitsun? Noidan päässä välähti hänen muistaessaan lohikäärmeen sanovan sanan kun Gith oli itse sanonut 'Cobra'. Oliko Fajre lohikäärmeen nimi? Keskittymisensä herpaantui hetkeksi ja kotka tippui suoraan veren sekaan mätkähtäen ikävästi, ja jääden pyristelemään irti tuosta punaisesta nesteestä. Kostea veri tahraa siipeni, ja lentäminen on melkein mahdotonta... Gith rauhoitteli itseään, rauhallisesti hivuttautui pitkän kuopan reunalle ja jääden sinne tölläämään miestä kuopassa, maa aavistuksen jäätyen kotkan koipien alla. Nyt helposti voisin hoitaa homman loppuun. Gith suunnitteli, mutta päätyi uteliaisuuttaan ja kunnioitustaan vain tuijottelemaan tajutonta miestä, joka oli noidan mielestä yksi vahvimmista taistelijoista mitä elämänsä aikana tuo koskaan oli kohdannut.
Randoll
 

ViestiKirjoittaja Zaubares » 30 Syys 2008, 18:18

Dante

Hitaasti Danten taju palasi ruhjoutuneeseen haltiaruumiiseen. Hengittäminen sattui rintaan, eikä Dante ollut varma, että voisi liikuttaa jalkojaan. Haltiaruumis ei ollut yhtään tulenkestävä, minkä ansiosta Dante pystyi sulkemaan haavansa. Dante ei tosin ollut koskaan ennen saanut palovammoja ja nyt Dantesta tuntui että olisi voinut jättää tämänkin kerran väliin. Palovammoja poltteli hyvin ikävästi. Dante yskäisi voimattomasti. Hän oli aivan veren peitossa, kaavun riekaleet olivat liimautuneet Danten ihoa vasten. Dante katseli ympärilleen kuopassa. Veri oli alkanut imeytyä maahan ja Danten hiiltyneeseen kaapuun. Sitten Dante huomasi kuoppansa reunalla suurehkon kotkan. Maa kotkan ympärillä oli hiukan jäässä. Hän on muuttunut kotkaksi. Aikooko hän paeta vai tuliko hän tarkistamaan väijynkö minä vai kuolinko? Dante ajatteli ja katsoi kotkaa suoraan silmiin. "Aika tappelu tuli neitiseni. Jatketaanko vielä?" Dante sanoi kotkalle. Hänestä ei ollut enää sopivaa kutsua naista pelkästään "Naaraaksi", sillä hän oli jo osoittanut arvonsa taistelijana, eikä ollut tappanut häntä hänen ollessaan tajuttomana. Dante naurahti hieman sanojensa päälle. Ei hän jaksaisi taistella enää, kun pelkkä nauraminenkin sattui. "Ei taida meistä kummastakaan kuitenkaan olla moiseen?" Dante sanoi, "Menes vähän kauemmas. Muutun omaan hahmooni." Tämän sanottuaan Dante muuttui takaisin lohikäärmeeksi.

Muututtuaan lohikäärmeeksi, huomasi Fajre olevansa aika epälohikäärmemäisessä asennossa, eli selällään. Siivet olivat litistyneet hän ruhonsa alle. Se oli kuitenkin pienin Fajren ongelmista tällä hetkellä. Fajre kääntyi kyljelleen, poispäin maassa makaavasta naisesta ja nousi hiukan horjuvasti jaloilleen. Toinen hänen etujaloistaan petti ja Fajre tuiskahti turvalleen tehden taas uuden kuopan maahan. "Huh, minun pitää kyllä levätä pitkään tämän jälkeen", Fajre sanoi ja sylkäisi multapaakun suustaan.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Randoll » 30 Syys 2008, 20:57

Kotka seurasi tarkkaavaisin silmin, hiukan alistuneen oloisena miehen heräämistä ja kohotti toista silmäkulmaansa Danten puhuessa hänelle. Kotka pudisti päätään kuin naurahtaen vastaukseksi miehen kysyessä jatkoa. Githin naisruumis oli hyödytön tällä hetkellä, eikä kotkan muodossa pärjääminen todellakaan ollut mahdollista moista suurta olentoa vastaan. Kunnioittavasti siirtyi elukka sivummalle haltijan muuttuessa takaisin lohikäärmeeksi, ja jäi Gith sittemmin jäätyneen maan tasalle tillottamaan edessään kohoavaa 'vuorta'. Neitoseksi puhutteleminen sai kotkan vaikenemaan tyystin eleettömäksi, sillä eipä joka päivä vihatusta sukupuusta tulleita noitia puhuteltu moisella kohteliaisuudessa. Riippuen tietysti miten asian otti, mutta Gith otti sen kohteliaisuutena. Kotkan oma ruumis senkun lojui hiuksen levällään, silmät auki elottomina katsellen maata koko keho liikkumatta lainkaan. Keho korjasi kyllä vammansa itse, mutta jos Gith palauttaisi sielunpalasensa takaisin ruumiiseensa oli mahdollisuus siihen ettei nainen nousisi enää koskaan maasta.

"Sinulla sentään on kehosi." Kotka sanoi hiljaisella, hiukan vaatimattoman raakkuvalla äänellään kohottaen vaativasti toista kulmaansa. "Mikäs ihme sinäkin olet niminesi?" Kotka kysyi, lähinnä tarkoittaen haltijan kykyä muuttua lohikäärmeeksi ja kysyen samalla olennon nimeä, vaikka aavistikin kuullun sanan 'Fajre' tarkoittavan jotain nimen kaltaista. Muuttuja? Ei kai, eivät ne ihan noin viisaita olleet. "Lajista riippumatta. Jos -kröhöm, olisit noussut tuosta kuopasta nuolien -kröhöm, jälkeen ja hyökännyt, -kröhöm, en olisi tässä päiviäni raakkumassa. -kröhöm, Ja tästä opittuna en -kröhöm, ikinä harkitse lohikäärmeitä -kröhöm, vastaan taistelemista." Loppua kohden kotkan ääni lähti hiukan enemmän raakkumiseksi ja joutui Gith rykimään sanojensa välillä. Nainen ei myöntänyt tappiotaan taikka tasapeliä, vaan aikomuksenaan tuolla oli painaa nimi mieleensä. Ei sitä koskaan tiedä josko joku kerta vastaan tulisi.

Kotka lennähti oman ruumiinsa vierelle, iskien pyrstönsä maahan ja istahtaen ruumiin vierelle, tiiraillen lohikäärmettä pienillä silmillään.
Randoll
 

ViestiKirjoittaja Zaubares » 01 Loka 2008, 18:11

Fajre

Fajre nousi pystyyn kaaduttuaan. Hän oli heikkona verenhukasta. Kun kotka yllättäen puhui, ei Fajrella ollut voimia kunnolla hätkähtää. Mitäs hän meinaa? Eikö hän voi palata kehoonsa vammojensa takia? Fajre ajatteli ja tuhahti. "Minä olen Fajre. Jos et vielä keksinyt, olen lohikäärme, täysverinen. Viihdyn kuitenkin haltiahahmossani, jonka nimi on muuten Dante", Fajre vastasi kotkan kysymykseen. Kun kotka puhui lisää puhe muuttuen enemmän raakkumiseksi, arveli Fajre naisen olevan aivan lopussa, kuolemanväsynyt. Aika lailla kuten Fajre itsekin. "Et taistele vai? Illallinen vetoa, että kun seuraavan kerran tavataan kahdestaan, niin tulee tappelu. Taistelu ei tunne tasapeliä. Et sinä vaikuta siltä tyypiltä joka kysyy toisen nimeä silkasta kohteliaisuudesta. Pistät nimeni muistiin, että tunnistat minut myöhemmin", Fajre sanoi. Hän suunnitteli itse samaa, "kun nyt kerroin nimeni, niin kerropa sinä omasi."

Kun kotka lennähti maassa makaavan ruumiin viereen ja katsoi Fajrea pienillä silmillään, Fajre tuhahti. Eipä häntä tuohonkaan voi jättää, Fajre ajatteli ja käveli naisen ruumiin viereen. "Voin pistää ruumiisi sinne mökkiin. Sanoinhan että saisit taistella yöpaikasta ja en minä siihen nyt mahtuisikaan nukkumaan", Fajre sanoi kotkalle ja kumartui ensin haistelemaan ruumista, ties vaikka nainen olisi muuttanut itsensä kotkaksi ja jonkun puunpalan ruumiikseen ja hyökkäisi hänen kimppuunsa takaapäin. Ruumis haisi kuitenkin palaneelle lihalle ja verelle, joten Fajre laski päänsä lähemmäs voidakseen poimia ruumiin suuhunsa. Hampaat saattoivat naarmuttaa naisen ihoa, mutta lohikäärmehahmossaan Fajrella ei ollut muuta vaihtoehtoa. Olisi hän voinut muuttua haltiaksikin, mutta silloin hän ei voisi puolustautua jos nainen hyökkäisi hänen kimppuunsa. Fajre kyllä luotti naiseen hiukan, eihän tämä ollut käynyt hänen kimppuunsa hänen ollessaan tajuttomana, mutta ei hän silti halunnut antaa naiselle niin hyvää iskupaikkaa. Jos nainen nyt palaisi omaan ruumiiseensa ja hyökkäisi, ehtisi Fajre purra hänet kahtia. Ei hän kuitenkaan pitänyt naista niin tyhmänä, että tämä yrittäisi jotain kun hänen ruumiinsa oli Fajren suussa.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Randoll » 01 Loka 2008, 19:39

Kotka tuhahti närkästyneesti kuullessaan Fajren vastauksen rodustaan. "Eipä minulla ole aihettakaan keksiä sinun lajiasi kun ensimmäinen kerta tämäkin on." Kotka meinasi sanoa vielä jotain loukkaavaakin lauseen perään, mutta päätti pitää nokkansa kiinni ja kuunteli se loputkin Fajren sanoista. "Gernidal. Igitha Gernidal. Täytynee myöntää etten aio jättää saaliitani eloon, joten varaudu uusintaan." Gith sanoi happamasti, mulkoillen lohikäärmettä joka tuntui uhkaavasti suurenevan ja suurenevan linnun silmissä tullessaan lähemmäs. Kuitenkin kotka onnistui virnistämään oudosti, ja hiljaisena tuo seurasi sivusta lohikäärmeen suun avaamista, kunnes lintu lehahti ruumiin päälle ja avasi siipensä kuin estääkseen toisen tarraamisen, olettaen tietenkin että tiellä ollessaan ei Fajre koskisi ruumiiseen. "Ja minä sanoin, etten tullut taistelemaan yöpaikasta. Pimeys on ystäväni, enkä minä ole turhilla lellitty jotten voisi nukkua taivasalla."

Naisen ruumis alkoi kotkan sanojenkin mukaan korjaantua. Palovammat alkoivat korjaantua uudella iholla, musta veri imeytyi takaisin haavoihin ja iho umpeutuikin eikä palaneen haju enää erottunutkaan ilmasta. Pian keho oli kuin uusi, ja kotka seisoi kehon päällä mulkoillen lohikäärmettä pahanpäiväisesti siipiään aukoen. Lähteekö Fajre, vai hyökkääkö hän uudelleen? Kotka näki lohikäärmeen kunnon, ja päätyi siihen tulokseen ettei suuresta olennosta olisi vaaraa, ainakaan hetkeen. Ja jos olisi, oli Githin oma keho taas käytettävissä - tosin siihen menisi hetki ennen kuin sielunpala irtoaisi kotkan ruumiista ja liittyisi varsinaiseen, pahaan sieluun. Hylkimisreaktio saattoi tapahtua vain silloin, jos omatoimisesti lähti noita yhdistämään sielunpalastaan omaa sieluunsa, ja silloin kävisi köpelösti. Gith pysyi vaiti, ruumiinsa päällä seisoskellen.
Randoll
 

EdellinenSeuraava

Paluu Hylätyt mökit, asunnot, tönöt ja rakennukset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron