Kirjoittaja Zaubares » 14 Loka 2008, 19:28
Dante
"Totta kai pystyn. Mutta pidän tästä hahmosta ihan tälläisenään, joten pysyn tässä hahmossani, kun en ole lohikäärme", Dante vastasi Igithan kysyessä silmien muuttamisesta. Oikeastaan hän ei ollut varma koko jutusta. Hän ei ollut yrittänyt sörkkiä haltiahahmoaan kertaakaan, mutta olisi aika typerää, jos hän ei pystyisi. "Omat eväät vai?" Dante naurahti Igithan puhuessa kotkan syömisestä, "mulla on tuo hirvi tuossa", Dante osoitti nurkassa makaavaa ruhoa, "riittää koko yöksi, vaikka söis kökö ajan." Dante pani merkille Igithan liikkeet salaman iskiessä. Pelkääkö hän ukkosta? Dante ihmetteli. Hän uskoi, ettei noita pelännyt mitään. Ei se voi olla mahdollista. Ei noin kova tyyppi voi pelätä ukkosta, Dante ajatteli epäuskoisena, mutta kiinnitti sitten katseensa naisen ympärille kasautuvaan kuuraan. "Voihan tuo olla vähän ärsyttävää, etenkin jos yrittää peseytyä. Mutta mitäs harmia siitä on, etteivät muut suvussasi pystyneet tuohon? Olisit ylpeä siitä että olet parempi kuin muut", Dante vastasi Igithan kertoessa jäästä.
"Ja olisit iloinen, että edes tunnet sukuasi. Meikä ei ole koskaan tavannut toista lohikäärmettä. On pitänyt pärjätä haltioiden kanssa eikä heille joitain asioita voi kertoa", Dante sanoi Igithalle ja hätkähti niin, että pomppasi pari senttiä ilmaan, kun salama iski oikein lähelle. "Toi osui lähelle", Dante sanoi ja kurkkasi ikkunasta ulos. Mökin vieressä oleva puu oli haljennut ja liekeissä.