Sinetti sinetistä, sydän sydämestä [Aksu]


Haltioiden kylä, kokonaisuudessaan. Kylä on monikerroksinen ja valoisa, ennen kaikkea luontoon sopiva. Talot ovat väriltään vaaleita, arkkitehtuuriltaan kauniita ja elegantteja. Joissakin taloissa on käytetty samaa, valkoista marmoria mitä itse aroilla sijaitsevassa linnassa. Kasvillisuutta kylässä on paljon, lähes joka nurkalta löytää seinäköynnöksiä, koristepuita ja pensaita. Kylä on täysin piilossa metsässä, sitä verhoaa lumous jonka läpi ei voi nähdä, ellei tiedä mitä pitäisi katsoa. Vain ne, jotka kylässä asuvat, löytävät sinne.
Kylä sisältää niin asunnot, kuin puodit ja torit. Toreja haltioilla ei ole niin paljoa, mitä ihmisillä, mutta kauppoja ja putiikkeja sitäkin enemmän. Majataloja on siellä täällä, osa tasokkaampia mitä toiset.

Öisin kylän kauniita katuja valaisee satunnaisesti ympäriinsä leijailevat maagiset valopallot. Päivisin auringonvaloa valoa tihkuu latvustojen lomasta. Kylää ei ympäröi muurit, eikä aidat. Haltiat luottavat täysin jo vuosisatoja toimineeseen maagiseen illuusioon, jonka ansiosta ihmiset eivät voi löytää tänne.

Valvoja: Crimson

Avatar

Hovinarri

Viestit: 2502

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti Ke Heinä 01, 2020 10:49

Sinetti sinetistä, sydän sydämestä [Aksu]

Loryen

Kadut täyttyivät kastematojen ja märän mullan tuoksusta. Ropina oli kaikista vallalla olevista äänistä voimakkain, ja ajoittaiset jyrähdykset peittivät alleen kaiken muun hälinän haltioiden piilopaikassa. Tavallisesti kirkkaan vihreän värinen kaupunkimaisema oli nyt muuttunut harmaaksi, ruskean vellin väriseksi ja tummanvihreäksi. Viinihuoneen pitäjä heitti sadatellen vettä pois ämpärillä huoneensa oviaukosta - onneton piti kapakkaansa kellarikerroksessa, ja vedenpaljous alkoi tulvia hänen tiloihinsa. Vaaleahiuksinen haltianeito väisti ämpäristä lentävän veden täpärästi ottamalla muutaman ripeän askeleen, eikä jäänyt katsomaan, kun viinihuoneen pitäjä huusi vilpittömät pahoittelunsa hänen peräänsä. Kujan katoilta syöksyi vettä valtoimenaan alas kadulle, ja se sai talot näyttämään siltä, kuin niiden eteen olisi vedetty märät verhot. Luonto pitäisi tästä sateesta, joten heidän olisi kai pitänyt olla siitä kiitollisia. Epäkiitollisuutta herättävä tieto oli kuitenkin se, että sateet tulisivat jatkumaan vielä viikkoja. Niin ennustajat olivat sanoneet. Se kuitenkin sopi Loryenille. Vesi oli hänen elementtinsä ja sen läsnäolo sai hänet tuntemaan olonsa vähemmän avuttomaksi ja heikoksi. Hänet oli kiedottu tukevaan, tummanharmaaseen kangasviittaan, jossa oli tilava huppu ja löysät hihat. Viitan alla hänellä oli päällään valkea silkkipaita, jossa oli kyynärvarren puoleen väliin löysät hihat ja siitä eteenpäin pitkät, tiukat resorit. Paidan päällä oli tukeva, vaaleanvihreä korsetti, ja mekontapainen vaatekappale, joka jätti hänen jalkansa vapaiksi kyljissä olevien halkioiden ansiosta. Vaatteiden reunoissa oli hopeaiset ompeleet ja hihoissa kiiltäviä nappeja. Jalassaan Loryenilla oli tukevat, nahasta tehdyt harmaat saappaat, joissa oli maltillinen korko. Se ei juuri tehnyt hänestä pidempää, mutta sai hänet tuntemaan olonsa hieman elegantimmaksi muuten kovin käytännöllisessä asussa. Vaatetuksesta jäi toki hyvin vähän ihailtavaa silmälle suuren sadeviitan alta, mutta mikäli sade lakkaisi, olisi sopimatonta ja epäilyttävää kääriytyä suureen viittaan, ja siksikin oli hyvä pukeutua viitan alla siististi.

Nuori nainen vetäytyi syvemmälle huppunsa sisään ja puristi kallisarvoista ostostaan rintaansa vasten. Esineen lämmin hehku tuntui hänen kämmenissään. Sitä ei saa kääriä paperiin, myyjä oli painottanut, sillä sinetin oli oltava kosketuksissa ilman kanssa. Toivottavasti tämä sade ei heikentäisi esineen tehoa. Sata hopearahaa. Sata hopearahaa. Loryen ei ollut koskaan käyttänyt niin paljon rahaa itseensä. Ja tämä esine todella tulisi olemaan hänelle itselleen eduksi - se auttaisi häntä saavuttamaan toivotun tason magian harjoittamisessa. Hänen tavoitteensa oli rakentaa voimakas talismaani, ja tämä sinetti tarvittiin komponenttien yhdistämiseen. Se oli äärimmäisen arvokas, eikä putiikissa ollut tarjolla kuin yksi sellainen. Sinetti oli tuotu kaukaa Basosta, joka oli Loryenin kuuleman mukaan melko alkeellinen, puolueeton kylä, joka oli vaikea löytää kalliorakenteensa vuoksi. Kylä oli naiselle tuntematon. Hän oli kyllä lukenut siitä kartoista, mutta ei ollut koskaan ajatellut sieltä saapuvan tällaisia käsitöitä. Kylässä täytyi asua joku voimakas seppä, jolla oli taipumuksia taikuuteen. Loryen vilkaisi nopeasti sinettiä käsissään. Sinetissä oli veden alkeeminen merkki: kolmio, jonka kärki osoitti alas. Sen keskellä oli kasvava kuu ja upotettuja riimuja, jotka muodostivat sanan "Nénar", vesi. Nainen painoi sinetin takaisin rintaansa vasten.

Putiikki, jossa Loryen oli vieraillut, sijaitsi syrjäisemmillä kaduilla. Väenpaljous ei ylettynyt näille kujille, ja mukulakivet olivat jo hieman rapistuneet. Nyt niitä peitti lisäksi muta. Ja vesi. Tip, tip, tip, vesi norui pieninä jatkuvina puroina jokaisen rakennuksen jokaisesta ulokkeesta, rakennusten välissä kasvavista puista ja haltioiden vaatteiden päältä. Loryen päätti poiketa vielä pienemmälle kujalle päästäkseen nopeammin kotiin. Kujat olivat mutkikkaita ja ahtaita, eikä näkyvyys ollut sateen aikaan hyvä. Senkin takia hänen tulisi kiirehtiä. Vesi alkoi kastella hänen kätensä ja tehdä kaikesta liukasta. Hän puristaisi kallisarvoista omaisuuttaan käsissään niin, ettei sille voisi--

Muukalainen ilmestyi kulman takaa naisen eteen siinä samassa, kun tämä otti seuraavan askeleen eteenpäin. Loryen iskeytyi koko vartalollaan häntä vasten voimakkaasti huojahtaen, liukastui märistä mukulakivistä ja kaatui huudahtaen kyljelleen mutaiseen maahan. Hänen ei tarvinnut kuulla särkyvän lasin sirpaleista ääntä ymmärtääkseen, mitä juuri oli tapahtunut - hän tiesi sen jo sydämenlyönnin verran ennen kuin se tapahtui, tuntiessaan kuinka sinetti lipesi hänen otteestaan. Silti hän kompuroi kohti sirpaleita polvillaan kuin olisi ehtinyt vielä pysäyttää esineen putoamisen, joskin se makasi jo maassa pieninä osina ja äkäisesti sihisten. Kelmeä savu nousi sirpaleista ja sammui sitten sateeseen yhtä nopeasti kuin puhallettu kynttilä. Sihinän jälkeen jäljelle jäi vain sateen voimakas ropina, ukkosen etäinen jyrinä ja sanat, jotka jäivät tukahtuneiksi yrityksiksi naisen kurkkuun.
"Ei, ei, ei..." hän haukkoi henkeään ja tarttui muukalaista jostain vaatteen reunasta, johon matalalta sattui ylettymään.
"Mitä te olette tehneet! Sata hopearahaa! Ettekö yhtään katso eteenne? Tämä ei voi olla totta! Te, te... Olen tehnyt töitä niin pitkään, Äiti paratkoon, te olette minulle velkaa!" hän tivasi sadatellen, malttinsa menettäneenä, ja nosti katseensa kohti muukalaista, säikähtäen sitten näkemäänsä ja irrottaen nopeasti otteensa.

//NYOOM. Ensin ne rypyt ja sitten se romanssi. Kaikki killingit meni saatana.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 1/2
Levo 1/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar

Monarkki

Viestit: 14552

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Heinä 10, 2020 8:27

Re: Sinetti sinetistä, sydän sydämestä [Aksu]

Sethos


Luontoäiti oli siunannut valtakunnan päiviä jatkuvilla rankkasateilla. Vettä tuli maahan asti solkenaan ja jo pikkuhiljaa se veden paljous alkoi olla toisille liikaa. Sethos ei välittänyt, painajaispaimenelle oli se ja sama, joskin aurinkoherkkänä elämänmuotona sade ja pilvinen sää oli tietenkin mieluisampi, kuin jatkuvasti porottava aurinko. Ainoa haitta tässä oli, ettei mistään tuntunut löytyvän enää kuivaa kadunkulmaa, missä istuskella ja katsella kylän menoa. Väenpaljous kylällä oli muutenkin vähentynyt, haltioiden ja taruolentojen pysytellen mielellään sisätiloissa näillä keleillä. Sehän toki sopi demonille, joka nautti omista oloistaan.
Jo muutaman päivän ajan demoni oli viettänyt märissä, vähintään kosteissa vaatteissa. Missään välissä ei ollut tullut sopivaa hetkeä, jonka aikana synkänoloinen, kokolailla harmaa asukokonaisuus miehen yllä olisi saanut tilaisuuden kuivua kunnolla. Silloin tällöin painajaispaimen oli toki sisätiloihin löytänyt tiensä, mutta eipä häntä kapakoissa tai majataloissa kauaa katseltu, kun mokoma ei edes mitään tilannut. Heidän tilansa olivat maksaville asiakkaille, ei sadetta pakoileville, rahattomille pummeille. Mutta eipä sekään demonia haitannut, onnekseen hän ei kyennyt vilustumaan tällaisesta.

Tämä sateinen päivä oli yhtälailla ollut edestakaisin vaeltelua, painajaispaimenen lähinnä odottaen, että tulisi yö, jotta hän pääsisi ruokailemaan. Katot olivat entistä liukkaampia näin sateella, joten valtavana demonihirviönä tasapainottelu katonharjalla olisi entistä vaativampaa, mutta pakko se oli yrittää, ellei halunnut nääntyä nälkään. Joskin, toisinaan sekin kuulosti mieluisalta vaihtoehdolta tämän turhan olemassaolon sijaan.
Demoni oli eksynyt syrjäisemmille kujille, lähinnä aikaansa kuluttaessa, kulkien tasaisen rauhalliseen tahtiin sateessa. Sieltä täältä paikkailtu, repaleinen viitta painoi harteilla, sen huppu suosiolla jätetty alas — mitäpä se tällaisessa sateessa auttaisi? Painaisi vain turhaan päälaella. Pitkät, sekaiset hiukset olivat latistuneet sateessa, jouhien liimaantuen kasvoihin ja harteille. Painajaispaimenta harvoin haittasi omat hiuksensa, mutta näin märkänä ne tuntuivat epämukavilta ja häiritseviltä kasvoilla. Ei hän kuitenkaan tehnyt asian eteen mitään, antaen läpimärkien hiusten vain roikkua siinä. Ne eivät koskaan olleet häirinneet hänen näkökykyään, eivätkä häirinneet nytkään — mutta siltikään demoni ei olisi voinut nähdä ajoissa, kuka nurkan takaa häntä päin tömähti. Toki, hän aisti elävän olennon läsnäolon tuon sykkeen vuoksi, mutta kun sitä oli omissa ajatuksissaan ja oletti, ettei kukaan tähän aikaan, tässä sateessa, täälläpäin liikkuisi, ei sitä myöskään ollut varautunut tekemään mahdollisia väistöliikkeitä. Ei sillä, että demonia olisi edes huvittanut väistää…

Yhteentörmäyksen myötä Sethos pysähtyi sijoilleen, horjahtaen vain puolittaisen askeleen taemmas, siinä missä hento ja pienempi osapuoli törmäyksessä päätti ihan maahan asti kaatua. Painajaispaimenen palavanoranssi katse laskeutui hitaasti naispuolisen — haltian? Kyllä tuo haltia taisi olla — puoleen, Sethosin vain kallistaen päätään pienesti, kun neito alkoi maassa vaikeroimaan, pian jopa tarraten hänen märistä vaatteistaan, syystä tai toisesta. Apuako etsiäkseen? Vai kenties yrittäen estää häntä lähtemästä paikanpäältä livohkaan? Sitä Sethos ei tiennyt, mutta ei tehnyt elettäkään irrottaakseen naisen otetta vaatteistaan. Roikkukoot siinä nyt, jos halusi.
Jotain oli mennyt rikki. Jotain, mistä tämä neitokainen alkoi nyt häntä syyttämään? Jotain, mikä oli ilmeisesti maksanut peräti sata hopearahaa.
”Kaikella kunnioituksella, neiti, te tässä kuljette side silmillänne hämärillä kujilla…”, Sethos huomautti, naisen kysellessä eikö HÄN katsonut yhtään eteensä.
”Olisitte varovaisempi, voitte syyttää tästä vain itseänne. Ehkä ensi kerralla kuljette varovaisemmin kadun kulmilla”, demoni jatkoi, ”Minä en ole sinulle velkaa mitään”, teitittelykin jäi jo sikseen, demonin ottaessa puolittaisen askeleen sivulle, reagoimatta lähes mitenkään haltianeidon näkyvään säikähdykseen. Eipä se ensimmäinen kerta ollut, kun joku hänen olemustaan tai auraansa kavahti.


// Rypyt ja ryypyt ensin, katsotaan sitten. Voi Loryen, kehen menitkään törmäämään. Sethosilta et voi periä takaisin mitään, sillä on vaan reikä taskunpohjalla //
Avatar

Hovinarri

Viestit: 2502

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti Ke Heinä 29, 2020 5:37

Re: Sinetti sinetistä, sydän sydämestä [Aksu]

Loryen

Haltianeito pyyhki käsiään yhteen ja nousi hätääntyneenä seisomaan, häpeissään siitä, että oli hetkeksi menettänyt malttinsa ja näyttänyt näin alhaiselta vieraan edessä. Puhumattakaan siitä, että hän oli tarttunut tähän... mieheen, epäilemättä mieheen, joka kuitenkin muistutti enemmän paholaista kuin haltiaa. Mies oli katsahtanut hänen päälleen ylenpalttisen välinpitämättömyyden siivittämänä luonnottoman näköisillä silmillään ja hänen kasvoillaan oli litimärkiä, mustia hiuksia. Loryen ei ehtinyt arvioida, oliko mies kerjäläinen vai jotain pahempaa, palkkamiekka, varas, murhaaja kenties, kunnes hän oli jo jaloillaan, kädet visusti nyrkkiin painettuna rintaansa vasten.
"Olen pahoillani, en olisi saanut tarttua teihin", nainen sanoi hiljaa, mutta tuntemattoman kalmon seuraavat sanat saivat hänet pahastumaan uudelleen. Mies mainitsi hänen siteensä ja sai hänet vaistomaisesti kohentamaan huppua päässään syvemmälle kasvojensa peitteeksi sekä koskettamaan kyseistä kangasta silmillään. Samaan hengenvetoon sateenpiiskaama totesi vielä, ettei ollut Loryenille mitään velkaa. Nainen tuijotti miestä suu raollaan - mikäli tämä olisi nähnyt naisen silmät, olisi hän nähnyt, kuinka typertyneen epäuskon vallassa hän nyt räpytteli niitä.
Tovin Loryen mietti, ettei hänen olisi pitänyt sanoa tälle ryysyläiselle mitään. Hänhän saattoi olla vaarallinenkin. Toisaalta pitkä, luiseva mies ei herättänyt hänessä fyysisen uhan pelkoa, mutta hänen lähellään oli silti epämiellyttävää ja koleaa. Se saattoi toki johtua sateestakin. Nainen päätti astua kauemmaksi, siinä missä synkeä mies oli jo ottanut tovi sitten häneen etäisyyttä, joskin melko mitättömästi. Mies oli myös röyhkeästi sinutellut häntä, eikä se ollut Loryenille mieleen. He eivät tunteneet toisiaan, eivätkä totisesti olleet niin ystävällisissä väleissä, että sinuttelu olisi sopivaa. Nainen pyyhkäisi eleettömästi kuraa viittansa vyötäisiltä ja nipisti huulensa yhteen kapeaksi viiruksi.

"Kaikella kunnioituksella, herra, te astuitte eteeni kävelytielle. Tämä sinetti oli alani kannalta äärimmäisen tärkeä, ja syy siihen, miksi se on säpäleinä, olette te. Sinettiä ei saanut kuljettaa suljettuna... hm, samantekevää. Ette näytä henkilölle, joka on kiinnostunut magiasta", saati sitten kuljetukseen liittyvistä yksityiskohdista, haltianainen mietti itsekseen ja seisoi miehen edessä vailla aikomustakaan poistua, ennen kuin saisi kompensaatiota onnettomuudestaan. Kapeat kulmakarvat ja painuneet silmäluomet miehen kasvoilla saivat naisen epävarmaksi aikeistaan - ilme miehen kasvoilla oli niin kertakaikkisen tyytymätön, mutta Loryen ei voisi perääntyä. Mitä ihmettä hän tekisi heitettyään sata hopearahaa taivaan tuuliin? Tämä ei mitenkään voinut päättyä tähän. Ei kertakaikkisesti mitenkään. Vesipisarat ropisivat naisen huppuun ja olivat jo kastelleet hänen etuhiuksensa, jotka olivat liimaantuneet viitan kankaaseen yhtä surkean näköiseksi kuin tuntemattoman miehen koko hiuskuontalo.
"Emme poistu ennen kuin olemme päässeet molempia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun. Minua ei tyydytä "en ole sinulle velkaa mitään". Älkääkä erehtykö sinuttelemaan minua, sillä emme ole tehneet sinunkauppoja. Toisenlaisista kaupoista voimme neuvotella. Mikäli teillä ei ole rahaa, voitte varmaankin allekirjoittaa sopimuksen tai tehdä minulle töitä", Loryen lausui hillitysti ja soi arvostelevan katsauksen mieheen piilossa häneltä. Nainen yritti kuitenkin kuulostaa kohteliaalta ja arvokkaalta, ettei loukkaisi tätä varsin moukkamaista varjoa. Mies oli epäilemättä rahaton. Se ei kuitenkaan tarkoittaisi, etteikö hän jäisi velkaan. Kenties kunnon työt tekisivät hänelle hyvää. Kuka tietää, jos hän oli kamala salamurhaaja, hän vain pukeutui rujosti ollakseen herättämättä huomiota. Onnekseen Loryen kuuli heidän ympärillään jonkin verran seuraavilta kujilta kantautuvaa puheensorinaa. Jos mies yrittäisi tappaa hänet, hän ehtisi ehkä huutaa. Riski oli sadan hopearahan arvoinen.

//Ryyppy kaikille veikkosille! Loryen on raivona Sethosiin än yy tee nyt. Mutta raivoaminen on etiketin vastaista. Ja Sethos varmaan mielellään tulee tekemään tiskejä sadan hopearahan edestä, vaikuttaa sellaiselta palvelualttiilta nuorukaiselta.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 1/2
Levo 1/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar

Monarkki

Viestit: 14552

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Heinä 30, 2020 9:19

Re: Sinetti sinetistä, sydän sydämestä [Aksu]

Nainen pahoitteli kosketustaan, joka ei varsinaisesti demonia haitannut. Painajaispaimen ei reagoinut siihen pahoitteluun mitenkään, seuraillen vain katseellaan kuinka nainen itsensä maasta könysi ylös. Olisiko ehkä pitänyt auttaa? Tarjota kättä? Kenties, mutta se nyt ei tullut demonille ensimmäisenä mieleen. Sethos oli jo aikeissa jatkaa matkaansa, kun haltianeitokainen päättikin, ettei tämä ollut tässä. Tummanpuhuva mies veti syvään, kuuluvasti henkeä, kääntäen huomionsa takaisin side silmillä kulkevan puoleen. Sethos ei oikeastaan kunnolla edes kuunnellut, mitä nainen höpötti, ollen liian keskittynyt tuijottamaan sitä kangaspalaa naisen kasvoilla. Kaiken logiikan mukaan haltian ei pitäisi nähdä mitään, mutta nainen käyttäytyi aivan kuin näki ihan hyvin. Oliko harso kasvoilla sitten lumottu? Täytyi olla, ei tuo mokoma muuten niin varmanoloinen ympäristöstään olisi…

”Siinä olet oikeassa”, Sethos huomautti väliin, kuullessaan, kuinka nainen kuvaili häntä henkilönä, joka ei näyttänyt olevan kiinnostunut magiasta. Hän vähät välitti magiantaitajista ja noiden loitsuista, toki ollen kiitollinen kenttäparantajille, jotka haavoja tantereella parsivat, mutta muuten magia oli hänelle yhdentekevää – ainakin niin kauan, kun ei tarvinnut taistella itse magiantaitajia vastaan.
Mutta tietenkin nainen halusi yhä syyttää häntä tästä kaikesta, nyt jopa vaatien, etteivät he poistuisi ennen kuin jonkinlaiseen ratkaisuun olisi päästy. Sethos jatkoi haltianeidon tuijottamista kovinkin tympääntyneenä. Oli suorastaan tuskallisen selvää, mitä mies ajatteli tästä koko tilanteesta ja haltian räksytyksestä. Sentään mokoma ei kovin päällekäyvä ollut, ennemminkin sovittelevaa sorttia.
”Näytänkö siltä, että minulla olisi minkään kansan valuuttaa taskuissani?”, Sethos kysyi lopulta, lähinnä retorisesti, kun haltia suunsa viimein sulki, ”Olet itse vastuussa kömpelyydestäsi. Kenties sinun olisi jopa hyvä kiittää onneasi, ettet törmännyt kehenkään tärkeään, joka voisi vaatia sinua silkasta vahingosta vangittavaksi”.

”Minulla ei ole mitään, mitä sinulle voisin tarjota. Enkä liioin ala sinulle töitä tekemään, sillä en ole hyvä missään – enkä katso olevani sinulle velkaa vieläkään. Sopimuksia et halua minun kanssani tehdä. Eikö teitä suippokorvaisia opeteta varomaan tekemästä sopimuksia demonien kanssa?”, Sethos jatkoi, yhä sinutellen. Toki, eihän hän ollut demoni jonka kanssa sopimukset olivat vaarallisia, kuten toisten, mutta olihan se hyvä tuoda esille tälle neidolle, ettei ehkä kannattaisi heti sopimuksista puhua tuntemattomassa seurassa. Joku hieman ovelampi ja jotain tavoitteleva demoni olisi kenties voinut jo tarttua syöttiin ja vääntää ehdot itselleen mieluisaksi. ”Sokean” onneksi Sethos oli liian laiska, eikä liioin välittänyt toisenlaisten demonien tavoin sopimuksista. Mutta ehkä se demonisen rodun esilletuominen tässä yhteydessä riitti hätyyttelemään naisen pois kintereiltä.

”En tunne sinua, olemme syrjäisillä kujilla ja seisomme sateessa. Katson teitittelyn olevan täysin turhaa tässä tilanteessa”, Painajaispaimen tuhahti lopuksi, samalla kun lähti hitaasti askeltamaan eteenpäin. Mikäli nainen seisoi edessä, kiersi hän tuon ohitse — ellei mokoma nyt aikonut kunnolla häntä estellä. Sethosista ei ollut käymään käsiksi naiseen, jotta mokoman olisi saanut pois tieltään. Mutta ei hän liioin aikonut estääkään, jos haltia aikoi lähteä seuraamaan häntä. Se oli kuitenkin varmaa, ettei demoni halunnut enää tässä seisoskella.


// Loryen varo ettei päästä puhkee verisuoni kun raivoas pidättelet. Ja kyllä, Sethos mielellään tiskaisi. Jos osaisi. Ei se ole eläessään tiskannut. Jos sen pistää tiskaan, se tekee kaiken puolhuolimattomasti ja tiskit on viel likaset sen jälkeen kun se on "valmis" //
Avatar

Hovinarri

Viestit: 2502

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti Pe Heinä 31, 2020 12:23

Re: Sinetti sinetistä, sydän sydämestä [Aksu]

Loryen

Loryen kohotti kulmiaan ennestään, kun mies vastasi hänelle pöyristyttävällä röyhkeydellä ja jatkoi edelleen sinutteluaan. Mikä moukka! Nainen oli avaamaisillaan suunsa, mutta häkellys sai hänen aivonsa takkuamaan. Hän ei keksinyt mitään nasevaa sanottavaa tämän karkean ja epäkohteliaan vieraan sanojen vastapainoksi. Kenties niin oli paras, sillä olento paljasti pian, mikä oli. Demoni. Tietenkin, Loryen ajatteli kulmiaan kurtistaen ja astahti halveksuvasti taaksepäin. Hän ei ollut täysin vihreä demoneiden suhteen - magian kanssa työskennelleet olivat vähintäänkin lukeneet heidän kaltaisistaan, ja tiesivät heidän kirjonsa olevan loputtoman laaja. Nainen ei osannut arvioida päällepäin, mikä tämän demonin tarkoitusperä tai motiivi oli. Hän tuskin edes näytti tältä oikeassa muodossaan, ellei ollut jonkinlainen riivaaja tai räyhähenki. Sellaiseen hän vaikutti tosin turhankin passiiviselta.
"Kuinka julkeatte", nainen sähähti niin vaimeasti sateenpieksemän mantran perään, että veden ropina ja kohina todennäköisesti peitti sanat alleen. Sitten mies osoittikin yllättäen lähdön merkkejä. Loryen astahti vaistomaisesti pois hänen tieltään, mutta otti sitten askeleen miehen perään, sillä eihän hän voisi päästää tätä karkuun.
"Älkää lähtekö!" hän huudahti miehen perään ja otti ensin pari varmaa askelta hänen peräänsä, mutta mies oli totisesti päättänyt jättää hänet puremaan pölyä, sillä tämä vain raahusti menemään. Loryen olisi halunnut huutaa muutakin, mutta sanat kuihtuivat matkalle ja muuttuivat karvaan tappion kirvellykseksi. Ei hän saisi tätä miestä maksamaan. Asia oli, miten oli. Kaikista maailman henkilöistä tällaiseen moraalittomaan paholaiseen törmääminen oli kaikkein surkein sattuma, joka hänelle saattoi tapahtua. Kenties jonkun hyväkäytöksisen haltian kohdalla tilanne olisi ollut toinen ja he olisivat molemmat todenneet tapahtuman ikäväksi onnettomuudeksi, jota molemmat olisivat sitoutuneet selvittämään. Mutta ei tämän nilkin kohdalla. Loryen katsoi miehen katoamista kujien väliin ja sähisi sitten itsekseen kiukusta, polkaisipa jopa maatakin vihaisena ja sai veden roiskumaan katukivetysten väliin muodostuneesta lätäköstä. Sen aggressiivisempaan purkaukseen hänellä ei ollut häpyä, sillä joku olisi saattanut nähdä.

Kukaan ei ohittanut tätä kohtaa kadusta, mutta viereisiltä kujilta vilahti välillä jokunen sateessamatkaaja ohi, kunnes katosi taas rakennusten taakse. Loryen kyyristyi maahan kerätäkseen sinetin palasia. Ehkä hän voisi vielä korjata ne, vaikka sirpaleet olivatkin tavattoman pieniä. Hänen vointinsa oli outo, vasen käsi tuntui aralta, aivan kuin siihen olisi tullut kipeää törmäyksen johdosta. Loryen tarkasteli kämmentään lasinsirpaleiden varalta, mutta kämmen oli puhdas. Ehkä hän oli epähuomiossa lyönyt sen johonkin. Nainen jatkoi lasinsirpaleiden keräämistä syliinsä hupun päälle. Hän voisi kantaa ne hupun avulla kotiin, ettei saisi siruista haavoja. Sata hopearahaa oli liikaa. Hän joutuisi tekemään töitä yötä päivää. Yhtäkkiä hänen kättään vihlaisi niin, että hän oli kaatua polvilleen kuran sekaan uudelleen. Haltia otti toisella kädellään vastaan maasta ja säilytti tasapainonsa, ja katsoi sitten uudelleen vasenta kättään. Sirpale aivan varmasti... mutta ei se ollut sirpale. Jälleen vihlaisu, ja nyt hänen kämmentään poltti niinkuin tulikuuma polttorauta olisi painettu sitä vasten. Totisesti, hehkuva kuva muodostui hänen kämmeneensä, eikä naisen tarvinnut miettiä kahta hetkeä, ennen kuin hän tunnisti kuvan juuri hetki sitten särkyneestä sinetistä. Kuva ja teksti kärventyivät hitaasti hänen kämmeneensä kolmioksi, jonka kärki osoitti hänen käsivarttaan. Hätääntyneenä Loryen hautasi vasemman kämmenensä kivien väliin märkään vesi- ja mutavelliin, mutta kipu tuntui silti. Se sai naisen haukkomaan henkeään. Hän kompuroi jaloilleen demonin lähtösuuntaan kuin paetakseen paikkaa, johon sinetti oli särkynyt, ja kipu lieventyi hieman. Hikikarpalot koristivat naisen otsaa, ja hän repäisi hupun päästään. Demonin suuntaan. Seitsemän helvettiä, sinetti oli saattanut sitoa heidät, ja nyt se esti heitä lähtemästä.
"DEMONI!" Loryen huusi sateeseen, harmaille kujille, joissa ei enää näkynyt liikettä. Hän kompuroi poispäin sirpaleista ja demonin lähtösuuntaan.
"Sateenpieksemä!" hän huusi uudelleen ja tunsi veden kastelevan hiuksensa, muttei välittänyt.

//Kaikkiin mun hahmoihin liittyy ajan myötä jokin poksahdus niin Loryenilla se on selvästi otsasuoni. Sethos jättää painajaispaimenen hommat ja alkaa tiskipojaksi! Ja saa potkut ekan viikon jälkeen.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 1/2
Levo 1/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar

Monarkki

Viestit: 14552

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Elo 07, 2020 12:44

Re: Sinetti sinetistä, sydän sydämestä [Aksu]

Yllätys yllätys, nainen tuntui vain tulistuvan demonin välinpitämättömästä asenteesta, eikä sinällään ihme. Olihan kallis taikahely mennyt juuri rikki. Mutta silti, ei se demonin syy ollut. Mikäli haltia olisi ollut varovaisempi ja katsonut eteensä paremmin, ei näin olisi käynyt. Ties vaikka joku oikeasti sokea olisi vahingossa eteen kävellyt, naisen syy se silloin olisi myös ollut, kun ei älynnyt pitää vauhtiaan sellaisena, että ehtisi väistää yllättäviä esteitä.
Ehkä hän saisi vielä jälkikäteen kuulla tästä, jos haltianeito nyt omasikin suhteita ylempiin tahoihin. Nainen itse tuskin oli ylempää luokkaa, sillä sata hopearahaa ei ollut heille hinta eikä mikään. Tämä nainen taas tuntui reagoivan siihen summaan, kuin olisi säästänyt vuosia. Ehkä olikin ja ehkä joku, jolla vielä empatia, sympatia ja moraalinen kompassi oli kunnossa, saattoi tuntea sääliä naista kohtaan ja ottaa vastuuta vahingosta, mutta se joku ei ollut Sethos. Niinpä, vaikka haltianeito kovasti käski häntä jäämään sijoilleen, ei Sethos reagoinut niihin käskyihin vaan jatkoi matkaansa eteenpäin kaikessa rauhassa.

Aluksi kuulosti siltä, ettei nainen lähtenyt häntä hännystelemään. Hyvä, pääsisipähän omaan rauhaan. Mutta mitä kauemmas Sethos ehti vaeltaa, sitä oudommalta alkoi tuntua. Oliko haltia heittänyt hänen niskaansa jonkun kirouksen? Ei, se oli mahdotonta, kyllä hän olisi huomannut magian käytön… niinhän? Korkean kipukynnyksen omaava demoni koitti kuitenkin vain sivuuttaa oudot tuntemukset kehossaan, sillä loppupeleissä jos jotain olikin todella vialla, ei hän välittänyt. Jos tämä olikin se tapa, jolla hän kuolisi, niin olkoot — pääsisipähän helposti kellistymään katuojaan, jonne hänet monet kerrat oli käsketty kuolemaan muutenkin.
Sitten kuului huuto sateen kohinan lomasta. Se samainen nainen huusi demonia. Mutta kutsuiko nainen häntä takaisin, vai huusiko hälyttääkseen lähiseudun vartijoita avukseen? Viimeisin vaihtoehto kuulosti demonin korvaan mahdollisemmalta, mikä saikin painajaispaimenen tuhahtamaan itsekseen. Eipä se olisi ensimmäinen kerta, kun vartijat hänen perässä olisivat. Sethos taisi olla turhankin tuttu kasvo kylää usein partioiville vartijoille, tosin kertaakaan häntä ei oltu rikoksista syytetty. Mutta mitä hänen sitten pitäisi tehdä? Pakoon juokseminen ei ollut hänen tyyliään, mutta ei hän liioin halunnut jäädä paikanpäällekään selvittämään, mitä tästä seuraisi. Joten hetken aprikoinnin jälkeen, painajaispaimen päätti jatkaa matkaansa, verkkaisin askelin. Ei varsinaisesti pyrkien pakoon, mutta ei hän halunnut sateeseenkaan jäädä seisomaan. Tulkoot perään jos halusivat, loppupeleissä Sethosilla ei ollut hätää. Kuuluihan hän kuninkaan armeijaan, vaikkei sotilasarvoa omannut. Hän oli selvinnyt tannersodasta, kai siellä haltioiden puolesta taisteleminen laskettiin jonkinlaiseksi sankariteoksi…


// NYT LOPPU :D poksahdukset pois. Ja kyllä, oikee syy miksei Sethosilla oo työtä on se, et se just tarkotuksel tekee aina paskaa duunia jotta sais potkut. Koska kadunkulmalla on mukavampi istua kuin ansaita rahaa helpolla työllä sen verran, että pääsis majataloon nukkumaan //
Avatar

Hovinarri

Viestit: 2502

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti Pe Elo 28, 2020 4:07

Re: Sinetti sinetistä, sydän sydämestä [Aksu]

Loryen

Ei aikaakaan, kun vesipisarat olivat kastelleet naisen vaaleat hiukset niin kauttaaltaan, että niiden latvoista norui vettä mutaiseen maahan. Hänen poskensa ja kaulansa tuntuivat inhottavan märiltä ja sadevesi muodosti kylmiä noroja hänen huppunsa sisäpuolelle. Hammasta purren haltianeito juoksenteli kadunkulmalta toiselle mahdollisimman hillitysti, ettei vaikuttaisi neuroottiselta. Täällä oli vain vähän väkeä, mutta silmiä silti. Jotkut ihmiset tuijottivat häntä taatusti ikkunaverhojensa lomasta. Kuka tuo parka on, he ajattelivat varmasti. Miksi hän ei ole peittänyt kasvojaan ja hiuksiaan? Hän on uitetun koiran näköinen. Miksi hän säntäilee paikasta toiseen noin levottomasti? Onko hän varas? Kenties meidän tulisi kutsua vartijat. Tällaisia kuviteltuja keskusteluita Loryen mietti päässään puristaessaan vasenta kämmentään rintaansa vasten oikean nyrkkinsä sisällä. Ehkä hän näytti siltä, että piti jotain käsissään, mutta todellisuudessa hän yritti rauhoittaa sykkivän kivun, jonka sinetin kovertama kuva aiheutti. Aika-ajoin hän vilkaisi sitä. Kuvio oli ruma, kuin vasta asettunut haava: punertava ja turpea. Hehkuminen oli lakannut, mutta joka kerta kun Loryen kääntyi väärään, se tuntui palaavan, ja kipu lamautti hänet paikalleen kun hän yritti määritellä, mikä suunta olisi lähempänä demonia. Minä kuristan sen pahuksen korpin, Loryen ajatteli tuohtuneena, melkein yllättyneenä tunteenpurkauksestaan - mutta toisaalta hänen kätensä näytti siltä kuin se olisi isketty sepän tuliseen ahjoon, ja se hyvitti kaikki tunteelliset ylilyönnit.

Kiukusta ja hädästä kihisten ja läpimärkänä nainen saavutti viimein pidemmän kadun, jonka päähän mies oli jo ehtinyt.
"Pysähdy, ole kiltti! En tiedä nimeäsi, mutta tiedät, että puhun sinulle!" hän huusi sateen yli ja keräsi pitkän viittansa liepeet päästäkseen etenemään nopeammin. Aluksi hän tarttui viittaan vaistomaisesti molemmilla käsillään, mutta sähähti sitten kun kipeä kämmen osui karheaan kankaaseen. Hän nielaisi kirosanan kuin leidi konsanaan, ja tarpoi sitten kivetyksen läpi passiivista karkuria kohti. Demonin vauhti ei vaikuttanut niin kovalta kuin Loryen oli aiemmin epäillyt, mutta ehkä hän oli vasta hidastanut. Kipu hänen kämmenessään helpottui huomattavasti sitä mukaa, mitä lähemmäksi hän pääsi tätä mustanpuhuvaa miestä. Se sai hänet puuskahtamaan helpotuksesta ja kuumottava hiki tuntui laskevan hänen otsaltaan. Jäljelle jäivät vain kylmät sadepisarat ja helpotus, kuten aina, kun jokin kova kipu väistyi.
"Odota, odota hetki", nainen sanoi saavutettuaan miehen ja tasasi hetken pulssiaan uskaltamatta aivan pysähtyä, siltä varalta että mies nostaisi vauhtiaan ja heidän etäisyytensä kasvaisi, samoin kuin kipu. Loryen ei tiennyt, miten olisi aloittanut asiansa. Tämä oli jotenkin tavattoman noloa, sillä hän oli osittain tasa-arvoisesti syypää tähän sotkuun, joskaan ei halunnut myöntää sitä. Hän myös tiesi, että miehen syyttäminen ei ollut johtanut viimeksi toivottuun lopputulokseen, ja mikäli nainen jatkaisi sillä linjalla, demoni todennäköisesti karkaisi välittämättä koko loitsusta. Ehkä demoni olisi tälle taialle immuuni, ja Loryen joutuisi joko juosta hänen perässään loppuelämänsä tai irrottaa kätensä. Tai jotain pahempaa. Nainen ryhdistäytyi ja risti kätensä kohteliaasti vyötärönsä korkeudelle, varoen kuitenkin koskemasta kipeään kämmeneensä.
"Olen pahoillani, että säntäsin perääsi näin, mutten voinut antaa sinun karata. Sillä... Jotain tapahtui. Tuolla kujalla. Äsken. Kyllä, rikoit-- sinettini rikkoutui onnettomuuden seurauksena ja olin tuohtunut - pahoittelen myös sitä - mutta tapahtui jonkinlainen malfunktio. Sinetin oli tarkoitus sitoa yhteen komponentit, joista halusin koota talismaanin. Kun sinetti rikkoutui, se sitoi komponenttien sijaan lähimmät auralliset olemukset jotka löysi. Eli siis... meidät", Loryen selitti mahdollisimman rauhallisesti, mutta tunsi pulssinsa nousevan silmäillessään tarinansa lomassa tätä hyvin pitkää, synkkää hahmoa. Ehkä demoni aistisi pelon ja tuhoaisi hänet jonkinlaisessa mustassa tulessa nyt tältä seisomalta kuullessaan, että joutui tällaisen riesan keskelle. Tai vain vanhanaikaisesti viiltäisi hänen kurkkunsa auki.
"Olen pahoillani", Loryen toisti ja tunsi äänensä hiipuvan pienemmäksi avatessaan sadeveden kasteleman kämmenensä miehen nähtäväksi - todennäköisesti miehessä olisi jossain kohtaa kehoa tämä sama symboli. Symboli oli nyt vähemmän rujo: se ei hohtanut, mutta haava oli tuore ja poltetun näköinen.
"Tämä symboli oli sinetissä. Siksi tiesin lähteä perääsi, koska kipu voimistui, mitä kauemmaksi loittonit. Ja ehkä... ehkä sinäkin huomasit sen?" nainen kysyi varovaisesti ja vilkaisi demonia siteensä suojista.

//HUH huh koulu alkoi ja niin alkoi myös the mylly joten suo anteeksi kestoni. Kaikki poksahtavat! Poksuja ei voi estää! Sethos, your logic is broken.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 1/2
Levo 1/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar

Monarkki

Viestit: 14552

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Syys 03, 2020 3:03

Re: Sinetti sinetistä, sydän sydämestä [Aksu]

Eipä siinä kauaa mennyt, kun haltia neito oli jälleen hänen kintereillään. Kuullessaan naisen äänen kadun päästä, päätti Sethos hiljentää vauhtiaan entisestään, kunnes lopulta pysähtyi sijoilleen ja kääntyi puolittain naisen puoleen, joka nyt jokseenkin hätäisen näköisenä oli hänen peräänsä kiiruhtanut. Miksi? Vieläkö tuo halusi asiasta vääntää? Ei suippokorvainen siltä kyllä vaikuttanut, naisen nyt pyytäen häntä odottamaan hetken, sen sijaan että olisi syyttävällä sormella ja kiukkuisella asenteella lähtenyt häntä herjaamaan heti. Sethos kohotti vain kulmiaan pienesti, jääden kuitenkin siihen sijoilleen ja antaen naiselle hetken rauhan kasailla itsensä, ennen kuin tuo asiaan kävi. Nyt oli täysin toinen ääni kellossa, haltian pahoitellen perään säntäämistä ensitöikseen ja kävi sitten asiaan. Jotain tapahtui, No se kertoi paljon, haltian kuitenkin jatkaen, kertoen nyt kuinka se sinetin rikkoutuessa oli tapahtunut jotain odottamatonta, mokoman kapistuksen toimittaen tarkoituksensa sitoa komponentit yhteen, joskin tässä tapauksessa komponentit olivat vaihtuneet henkilöihin, sinetti tehnyt tehtävänsä kysymättä ja sitonut nyt heidät toisiinsa?

Sethos ei ollut kovinkaan oppinut magian saralla. Joten naisen selityksien sisäistämiseen meni hetki, demonin kyllä vilkaisten sitä poltetunnäköistä haavaa haltian kädessä. Se näytti niin tuoreelta, että ei hän kai voinut kuin uskoa naista? Tuskin tuo huvikseen olisi käteensä mitään poltellut. Tämä myös selittäisi sen oudon kivun demonin käsivarressa, minkä hän oli päättänyt sivuuttaa täysin – tosin nyt tuntui siltä, että kipu oli täysin tiessään. Ehkä jotain jälkipolttelua iholla… Olikohan hänelläkin sitten tuollainen merkki ihollaan? Ehkä olisi kannattanut tarkistaa, mutta Sethos oli liian laiska nostaakseen hihaansa edes sen vertaa.
”Mitä ajattelit asialle tehdä?”, Demoni lopulta avasi suunsa, kuulostaen jälleen kylmän flegmaattiselta, ehkä jopa syyttävältä, ”En usko että haluat loppuelämääsi juosta perässäni vain, jottei kätesi polttelisi”.
”Sinä ja sinettisi saitte tämän sotkun aikaan. Parempi alkaa miettimään ratkaisua ongelmaasi”
, Sethos lisäsi, lähtien jälleen kävelemään eteenpäin. Mutta tällä kertaa, mikäli nainen häntä lähti seuraamaan, suuntasi Sethos tietoisesti parin kulman takana olevalle avovarastolle, jonka katokseen he pääsisivät sateensuojaan ilman, että kukaan tulisi heitä siitä häätämään pois. Painajaispaimen kun uskoi, ettei nainen halunnut kaatosateessa seistä ja jutella – ja tämän parempaa sateensuojaa Demonilla ei ollut ehdottaa saatikka tarjota.


// KOULUUN TSEMPPIÄ, älä polta ittees loppuun! Vastailet kun kerkiät – mä koitan sillä välin saada aikaseks vastata tonne toiseen peliin kans. Mutta kun tökstöks. POKSAHDUKSIA EI VOI ESTÄÄ. Ja et dissaa Sethosin logiikkaa, et vaan ymmärrä nihlismin päälle //
Avatar

Hovinarri

Viestit: 2502

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti Ti Syys 22, 2020 10:07

Re: Sinetti sinetistä, sydän sydämestä [Aksu]

Loryen

Nainen seisoi vaitonaisena miehen vierellä. Hänen kätensä sykki edelleen kivusta, ja kipu oli tuntui nyt lamauttavan koko kättä. Onneksi mies pysähtyi kuuntelemaan häntä eikä pyrkinyt pakoon, joten hänen sisällään oli saattanut herätä mielenkiinnon rippunen, kenties jopa huoli. Mitään sellaista demonin kasvoilla ei kuitenkaan näkynyt, vaan hänen synkeä ilmeensä oli yhä tasaisen synkeä, ja hänen olemuksensa pelotti Loryenia nyt hieman enemmän, kun hän oli vähemmän tuohtunut ja enemmän huolissaan. Demonin vieno kulmien kohotus oli jopa hämmästyttävä muutos muutoin passiiviseen ilmeeseen - Loryen oli jo tovin epäillyt, että hänen kasvojaan vaivasi jonkinlainen halvaus.

Mies ei vastannut Loryenin tarinaan heti. Kenties hän ei ymmärtänyt, mitä nainen oli tarkoittanut, vaikkakin hän näytti silmäilevän naisen esittelemää polttomerkkiä. Loryenin yllätykseksi demoni ei tarjoutunut näyttämään, oliko hänellä ruumiissaan tällaista kyseistä merkkiä, eikä myöskään maininnut mitään kivusta tai polttelusta. Ei vähimmissäkään määrin. Voisiko olla niin, että demoni todella olisi immuuni tälle kivulle? Haltia tunsi kouraisun mahassaan, sillä se olisi todella huono merkki. Se vaikeuttaisi hänen pääsyään ulos tästä tilanteesta. Loryen oli jo avaamaisillaan suunsa, kun korppihius avasikin viimein omansa. Sanat, jotka mies päästi ilmoille, olivat ynseitä, ynseällä äänenpainolla lausuttuja, ja jopa hieman syyttäviä. Loryen sulki kämmenensä ja painoi kätensä itseään vasten kuin puolustaakseen omia tuntemuksiaan, sillä tunsi nyt olonsa loukatuksi. Hänen hätänsä oli todellinen, mutta demoni vähät välitti siitä. Mies alkoi jatkaa kävelyään, ja Loryen lähti hetken häkellyksen jälkeen hänen peräänsä aukoen suutaan kuin kala kuivalla maalla, sillä ei saanut sanaakaan suustaan.

Kenties niin oli parempi, sillä mies ohjasikin heidät vain katokseen. Onneksi haltianeito oli pitänyt malttinsa eikä puhunut ohi suunsa, sillä hän oli luullut miehen pyrkivän karkuun. Tosiasiassahan mies oli saattanutkin haluta hänestä eroon, aikeenaan mennä yksin sadetta pitelemään varastokatokseen, mutta nainen oli seurannut häntä siitä huolimatta. Loryen yritti ryhdistäytyä uudelleen ja kerätä kaikki tyyneytensä rippeet. Hän yritti olla ajattelematta sitä aukkoa, jonka sinetti oli jättänyt hänen kukkaroonsa. Samoin hän yritti olla ajattelematta sitä reaktiota, jonka hänen tarjoamansa "ratkaisu" herättäisi demonissa.
"Minulla on ehdotus ratkaisuksi", Loryen aloitti ja katsoi sinnikkäästi demonia silmiin, mutta ne tuntuivat niin epämiellyttävän intensiiviseltä kaikessa hehkussaan, ettei Loryen voinut kuin kääntää katseensa pois - huolimatta siitä, ettei heidän katseensa joka tapauksessa olisi täydellisesti kohdannut hänen siteensä ansiosta.
"Mutta et tule pitämään siitä. Sinetti oli peräisin Basosta. Se on kylä kaukana Quinnin läntisissä osissa - piilotettu matkaajien silmiltä jyrkänteen seinämiin. He eivät mielellään vastaanota puhdasverisiä haltioita, ihmisistä puhumattakaan, mutta se voi olla ainoa keinomme. Sinetin rakentanut maagi osaa purkaa lumouksen, siitä ei ole epäilystäkään. En kuitenkaan voi matkata Basoon yksin, sillä sinetti tuhoaisi minut ennen kuin pääsisin piilopaikan muurien ulkopuolelle. Joudut tulemaan mukaani", hän lopetti ja yritti pitää äänensä vakaana koko ehdotuksen ajan. Ei tunteilua. Vain tosiasioita. Tosiasia oli myös se, että Loryen suorastaan aisti tyytymättömyyden, joka demonista huokui. Mies ei lähtisi hänen mukaansa, ellei hyötyisi jotain. Hänhän saattoi loppujenlopuksi olla immuuni taialle tai ylipäätään fyysiselle kivulle. Tämä olisi siis se kuuluisa hetki, jona demoni päättäisi hänen päivänsä tai muutoin turvautuisi väkivaltaan. Ja totta puhuen tällä hetkellä Loryen piti henkeään arvokkaampana kuin niitä kolikkoja, jotka oli jättänyt magiapuodin tiskille tovi sitten.
"Ja jotta matka olisi vaivasi arvoinen, voin maksaa sinulle. Jos haluat rahaa, saat rahaa. Jos haluat... palveluksia, saat niitä", Loryen pakotti itsensä nielaisemaan ylpeytensä ja tunsi häpeän möykkynä kurkussaan. Siitä huolimatta hän seisoi suorana ja ilmeettömänä ja ajatteli, että tämä olisi vain kaupantekoa. Se olisi vähäinen hinta siitä, että hän voisi jatkaa elämäänsä normaalisti.

//THÄNKS MÄN! En minä, ei hätiä! Häviän aina taka-alalle välillä kun tulee kiireinen vaihe ja sitten taas ilmestyn usvasta :D Välillä asiat tökkii joten älä sinäkään siellä huoli kestosta! Sethos ei ole nihilisti vaan tomppeli
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 1/2
Levo 1/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar

Monarkki

Viestit: 14552

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Syys 24, 2020 11:44

Re: Sinetti sinetistä, sydän sydämestä [Aksu]

Haltia ymmärsi sentään seurata häntä katokseen ilman mukinoita, hyvä. Sethos ei niinkään sateesta välittänyt, mutta uskoi että heidän keskustelustaan tulisi edes jotenkuten mieluisampi, kun sade ei hakannut vasten huppuja. Katokseen päästyään demoni kääntyi paremmin jälleen haltian puoleen, naisen nyt tuoden esille ratkaisun tähän dilemmaan. Sinällään ihailtavaa, että suippokorva tiesi heti ehdottaa jotain ratkaisua, mutta olisiko se ratkaisu sitten toimiva?
Sethos kuitenkin kuunteli, naisen kertoessa Sinetin olleen alun perin Baso nimisestä kylästä, joka sijaitsi jossain päin läntistä Quinnia. Demoni oli tainnut käydäkin siellä joskus vuosisatoja sitten, ellei hän väärin muistanut… Tai sitten se oli joku toinen kylä. Joka tapauksessa, kuulemma sinetin luonut maagi osaisi purkaa tämänkaltaisen lumouksen varmasti. Mutta se tarkoitti sitä, että oli matkattava Basoon. Heidän oli matkattava Basoon. Moinen ajatus sai Sethosin huokaisemaan syvään ja hartaasti. Toki hän matkusteli toisinaan ympäri Cryptiä aikansa kuluksi, mutta matkaaminen jonnekin tuntemattomaan, jonkun tuntemattoman kanssa… ei kuulostanut mukavalta. Hän ei muutenkaan pitänyt matkaseurasta… tai seurasta ylipäätään.

Haltian vielä puhuessa Sethos nosti toisen käsivartensa paremmin esille, käyden käärimään lähes läpimärkää ja nihkeää hihaansa ylemmäs, kunnes sen alta paljastui samankaltainen palojälki, mitä naisen käteen oli jäänyt sinetistä. Painajaispaimenella se jälki sijaitsi käsivarren edessä, hieman kyynärtaipeen yläpuolella. Ja nyt kun hän tiedosti sen olemassaolon, huomasi hän myös sen poltteen paremmin. Mutta ei hän voinut sanoa olevansa tuskissaan, toisin kuin ehkä haltianeito oli.
Demoni tutki merkkiä kädessään hetken, ennen kuin vilkaisi haltian puoleen, joka nyt tarjoutui maksamaan hänelle siitä, että painajaispaimen lähtisi matkaan.
”… Sinulla ei ole tarjota minulle mitään, mistä olisin kiinnostunut”, Sethos lopulta totesi tosiasian. Vaikka raha nyt aina oli tarpeen, ei demoni sitä kuitenkaan itselleen havitellut. Hän pärjäsi ilmankin.
”Voitko edes varmaksi sanoa, että sinetin tekijä osaisi myös purkaa lumouksen”, Demoni jatkoi, samalla kun hihansa kääri takaisin alas.

”… Matka Basoon jalan kestää useamman päivän… Luuletko muka kestäväsi seuraani niinkin pitkään?”, Painajaispaimen kysyi, omalla tavallaan kai näiden sanojen myötä lupaillen lähteä matkaan… kai, ”Ei ole kulunut edes tuntia ja olet jo nyt sietokykysi rajoilla kanssani”.


// ILMESTYT SIELTÄ USVASTA kuin suohirviö konsanaan. Mää jään tänne sit kyttään sitä usvaa, koska sieltä joku Agnamonsteri ilmestyisi. Ja tottahan tuo, mutta eihän Sethos sitä myönnä. Sethos on liian edgy myöntääkseen olevansa kahden aivosolun tapaus //
Avatar

Hovinarri

Viestit: 2502

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti Pe Syys 25, 2020 5:10

Re: Sinetti sinetistä, sydän sydämestä [Aksu]

Loryen

Möykky naisen kurkussa hellitti, kun demoni vastasi, ettei Loryenilla ollut sellaista omaisuutta, jota olento olisi havitellut omakseen. Hyvä. Vaiko huono? Ainakaan Loryenin isän ei tarvitsisi kääntyä haudassaan toimitellessaan tyttärensä huonoja päätöksiä. Toisaalta hänellä ei olisi nyt mitään houkutinta tai vaivanpalkkaa tarjota demonille. Haltianeito alkoi kuumeisesti miettiä, millä muilla keinoilla hän voisi maanitella passiivisen kammotuksen mukaansa, mutta huomasi sitten silmäkulmastaan, että mies oli käärinyt hihansa. Hän kääntyi vaivihkaa katsomaan miehen kättä, ja totta tosiaan - myös demoniin oli palanut jälki. Kenties sinetti oli törmännyt tähän kohtaan ja päättänyt palaa kiinni siihen, toisin kuin Loryenilla, joka oli pitänyt sinettiä kädessään. Samantekevää. Tämä tarkoittaisi joka tapauksessa sitä, että demoni ei ollut taikuudelle immuuni, mutta se ei poissulkenut sitä vaihtoehtoa, että hän ei välttämättä tuntenut fyysistä kipua. Loryen yritti lukea miehen kasvoilta, oliko hänen käsivartensa kipeä, muttei erityisesti löytänyt merkkejä minkäänlaisista tunteista turhautuneisuuden lisäksi. Toistaiseksi mies ei ollut kommentoinut mitään Loryenin suunnitelmaan, eikä Loryen viitsinyt ehdottaa mitään, sillä hänellä ei ollut muita vedenpitäviä suunnitelmia. Ehkä hän oli ajatellut, että kaikki muuta kuin haltiarotua edustavat miespuoliset humanoidit olivat yhtä barbaarisia, ja tavoittelivat itselleen joko naisia tai rahaa. Kenties tämä demoni oli eunukki.

Samassa mies jatkoikin puhumistaan, ja sanavalinnat, joita hän käytti, olivat jopa yllättävän myötämielisiä. "Luuletko muka kestäväsi seuraani niinkin pitkään", hän sanoi, mikä kuulosti haltian korvaan puolikkaalta myöntymykseltä. Puolikaskin riitti, siitä huolimatta että miehen sanoissa oli edelleen ivaa. Hän ei kuitenkaan suonut demonille kiitollista hymyä saati edes kohteliasta niiausta, vaan tuijotti häntä kämmenet syliinsä puristettuna, hyytävän vakavana. Se, että hän oli litimärkä, kenties söi hieman hänen vakavaa olemustaan.
"Minulla ei ole vaihtoehtoja. Älä huoli sietokyvystäni", hän aloitti pistävällä äänenpainolla, koska minulla oli viisi veljeä, mutta sitä hän ei sanonut ääneen. Se ei kuulunut demonille. "Ja kyllä. Olen varma, että hän voi purkaa lumouksen." Se oli valhe, mutta saisi demonin liikkeelle. Ja toisaalta Loryen toivoi asian laidan niin kovasti olevan tämä, ettei hän antanut sijaa epäilykselle.
Sitten Loryen seisoi tovin paikallaan, hervottoman avuttomuuden tunteen vallatessa hänet, sillä hän ei oikeastaan halunnut matkustaa tämän olennon kanssa. Hän ei halunnut, että demoni seuraisi häntä hänen kotiinsa, mutta heillä ei ollut vaihtoehtoja, sillä Loryen tarvitsisi kuivat vaatteet ja muita tarpeita matkan ajaksi. Tästä tulisi toivottoman kiusallista. Mutta siitä olisi selvittävä, jotta hän pääsisi miehestä eroon iäksi. Hän ei kuitenkaan tohtinut olla liian epäkohtelias demonille siltä varalta, että tämä tosiaan päättäisi jättää hänet oman onnensa nojaan ja leikata siinä samassa oman kätensä irti päästäkseen sinetistä eroon. Toisaalta mikäli tämä rankkasade jatkuisi vielä pitkään, hän voisi tarpeen tullen taistella demonia vastaan tällä vesimäärällä, joka heitä ympäröi, ellei demoni olisi järin vahva.

"Meidän on valitettavasti aloitettava kotoani. En voi matkustaa näin, ja tarvitsemme rahaa. Ole hyvä ja pysy kannoillani", hän aloitti ja oli jo lähtenyt määrätietoisesti kävelemään kohti kotiaan kunnes tunsi kämmenensä kasvavan kihelmöinnin, sillä demoni oli jokseenkin flegmaattinen liikkuja.
"Määränpäässä voit pysytellä ulkona. Kipu on sietämätöntä vasta, kun olemme korttelien päässä toisistamme, ja varustaudun mielelläni ilman läsnäoloasi. Sen jälkeen voimme hakea... mitä ikinä tarvitsetkin, mikäli koet sen tarpeelliseksi", hän jatkoi ja katsahti arvostelevasti miehen vaateparteen, joka vihjasi, ettei demonilla ollut parempaakaan päälle laitettavaa - tai muuten hän olisi toivon mukaan vaihtanut vaatteensa tällaisella säällä kankaisiin, joissa ei ollut reikiä.
"Ja sitten me lähdemme. Välittömästi."

//Agnamonsteri on se peto jonka piirsin kyläkarttaan mereen. Saapuu usvan turvin. Liikkuu myös maalla. Sethos edgelord, hän on ihana kaksine aivosoluineen <3 Ja niin alkoi Loryenin matka epätoivoisesta itkijästä arvostelevaksi tuittupääksi
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 1/2
Levo 1/2

Miten olisi kuutamokävely?

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö