To Syys 02, 2010 11:09 Kirjoittaja Dark
Emerion huoahti mielessään helpotuksesta, kun tuo iso körmyniska ei päättänytkään tehdä hänestä lihamureketta. Joskus matelu ja liehittely auttoi, vaikkei haltiamies mielellään niin toiminutkaan, oli hänelläkin jonkin sortin kunnia. Haltiamies katseli olentoa, odottaen, mitä tuolla vielä oli sanottavana. Hän oli aina ollut sitä mieltä, että demonin ottaminen heidän riveihinsä ei alunperinkään ollut hyvä idea, sillä mikäli tilanne kehittyisi ikävään suuntaan, voisi olento varmasti pettää heidät. Ja vielä naurettavan helposti. Mutta minkäs hän sille mahtoi, siinä peto nyt tönötti ja oli vielä eliittikenraalikin. Sääli, ettei kaikilla ollut tervettä itsesuojeluvaistoa armeijassakaan.
Nuoren haltian ilme muuttui järkyttyneeksi.
"M-Mitä?!"
Hän älähti järkälettä tapittaen, uskomatta korviaan.
"Et voi olla tosissasi! Kiristätkö sinä minua?!"
Emerion älähti, räpäyttäen silmiään yllätyksen tyrmistämänä. Hän ei ollut tyhmä, vaikkakin ehkä aavistuksen naiivi, mutta siitäkin huolimatta ymmärsi ainakin hieman, mitä Authion ajoi takaa.
"Sitäpaitsi, etkö juuri sanonut, ettei sitä arvostettaisi, mikäli menisit vahingoittamaan omiasi, eli meitä?"
Hän kysyi, kurtistaen kulmiaan, yrittäen saada aiheen vaihdettua etsimällä heikkoja kohtia toisen sanoista, vaikkakaan niitä ei tuntunut paljoa olevan, eikä haltianuorukainen odottanutkaan mitään läpimurtoa. Emerion ei vain tahtonut vastata demonin kysymykseen, sillä tiesi siihen tasan tarkkaan vastauksen. Mikäli kyse vain oli hänen veljestään, hän tekisi tuon eteen mitä tahansa, liittyisi armeijaankin, vaikka se soti pahasti hänen periaatteitaan ja mielipiteitään vastaan. Haltianuorukainen ei voisi antaa ikinä itselleen anteeksi, jos tuo järkäle vahingoittaisi Elenthiliä. Isoveljenä hänellä oli vastuu toisesta, ainakin omasta mielestään.