PIE!

Loryen

Varnefindon näytti löytäneen siivilän ja Loryen nosti peukun tyytyväisenä pystyyn. Hän otti miehen kädestä siivilän ja asetti sen kulhon ja pullon väliin alkaen sitten valuttaa varovasti mehua pulloihin siivilän läpi. Nainen koitti suoriutua valutuksesta niin, ettei mehua juuri läikkyisi pöydälle. Sellainen olisi vain tuhlaamista.
Varnefindon kertoi, että oli helppo keskittyä yksisilmäisenä yhteen asiaan kerrallaan. Loryen hymyili ja nyökkäsi.
"Uskon. Ja on helppo välillä käyttää paljon hyödyksi kuuloaistiaan kun on oikeasti sokea", Loryen totesi sidettään sormella tökkäisten ja huomasi sitten ensimmäisen pullon olevan täynnä. Hän vaihtoi mehun lirutuksen seuraavaan.
"Oletteko te koskaan samaan aikaan hereillä Mornan kanssa?"

//"Osa kattiloista " jäikö vähän kesken? :D

Varnefindon

Koko Varnen ruumis lakkasi hetkellisesti liikkumasta ja hänen katseensa koomasi tyhjyyteen. Ajatukset Mornan ja hänen yhteenotoista kylän kaduilla ja majatalossa olivat saaneet paljon negatiivista huomiota. Varnefindon palasi todellisuuteen ja nyökkäsi pienesti.
"Kyllä", hän vastasi suhteellisen hiljaa. Haltia siirtyi seuraamaan Loryenn käsiä ja mehun tekoa.
"Musitan ensimmäiset kerrat kun olin pieni ja sain lievän kohtauksen tajutessani etten ollut yksin", Varnefindon kertoi ja ojensi vasenta kättään eteenpäin. Pitkät viillot ja arvet näkyivät hyvin valaistussa atalossa selvästi.
"Luulin miedän olleen eri henkilö joten otin keittiöveitsen ja-", Varnefindon sanoi ja muisteli lapsuuttaan.
"Ja niin", hän mumisi ja laski kätensä takaisin sivulleen. Hän muistaisi ikuisesti kuinka oli hakenut ensimmäiset katastrofiöiden jälkeen keittiö veitsen ja viillellyt vasemman kätensä verille. Vasta sen kaiken kivun jälkeen hän oli järjennyt ettei ollut ketään muuta. Oli vain hän ja hänen toinen persoonansa.
"Se ei ollut niitä tähtihetkiäni", Varnefindon totesi ja katsoi Loryenia. Onneksi kellekkään muulle ei ilmeisesti ollut käynyt samoin Cryptillä, ainakaan toistaiseksi.

//Hupsista keikkaa :D

Loryen

Nainen vilkaisi paikalleen jähmettynyttä Varnefindonia, joka oli ilmeisesti saanut liikaa ajateltavaa Loryenin viimeisen lauseen myötä. Vastaus saapui kuitenkin hieman viiveellä. Toinenkin pullo täyttyi hiljakseen mehusta ja Loryen laittoi sen sivuun. Hän kääntyi katsomaan Varnen käsiä, joissa näkyi jos jonkunlaisia arpia. Ehkä oli parempi, ettei Varnefindon nähnyt hänen silmiään, jotka olivat laajentuneet hämmästyksestä ja puolittaisesta kauhistuksesta.
"Voi", Loryenin onnistui sanoa, eikä hän ollut varma miten jatkaa siitä.
"Uskon sinua", hän jatkoi ja nyökytti päätään. Oli varmasti rankkaa elää toisen puoliskon kanssa. Loryenilla ei onneksi sellaista ongelmaa ollut, mutta olihan hänelläkin hieman hankalaa. Hänen ongelmansa eivät vain olleet juuri mitään verrattuna Varnefindonin ongelmiin.
"Mehut ovat valmiit", haltia totesi sitten naama tyytyväiseen hymyyn vaihtuen ja kurkkasi, oliko piirakka valmiissa kunnossa. Se näytti aikalailla hyvältä. Hän otti käsiinsä paksut liinat ja nosti piirakan tulelta puiselle alustalle, joka oli asetettu pöytään.
"Voimme antaa sen jäähtyä vähän ja käydä sitten kiinni", Loryen sanoi ja nosti myös mehupullot ja hillon pöytään.

//AKSENTTI!

//Pahus....

Varnefindon

Haltia läimäytti kätensä yhteen ja hymyili leveästi.
"Loistawaa!" hän totesi ja katsoi Loryenin puuhasteluja. Varnefindon laski sekunteja siihen että saisi ahmia piirakan suihinsa. Siitä olikin jo aikaa kun hän oli viimeksi syönyt omenapiirakkaa. Siitä että hän olisi syänyt jonkun seurassa, oli jo liian kauan aikaa. Varnefindon seisoskeli hiljaa omissa ajatuksissaan paikallaan. oli outoa olla taas haltia kylässä ilman, että seuralainen katsoisi epäuskoisena, toruvasti tai jotenkin vastaavasti. Minä zyön tuon ja zinä et zaa palaakaan! Varnefindon ajatteli iloisesti ja osoitti ajatuksensa Mornalle. Tämä kostetaan. Mornan ääni sanoi Varnefindonin päässä. Varne ravisti päätään ja olisi näyttänyt kieltä jos Loryen ei olisi ollut samassa huoneessa.
"Aloittaisimmeko?" Varnefindon ehdotti, edelleen lällättäen Mornalle mielessään.

Loryen

Loryen hymyili leveästi kun Varnefindon läiskäisi kätensä yhteen. Nainen kumartui etsimään kakkulapiota - tai tässä tapauksessa piirakkalapiota muiden aterimien, puukkojen ja vispilöiden seasta, ja pianhan se löytyikin. Hän otti myös pienen lusikan ja haarukan heille molemmille, ja asetettuaan ne pöytään, hän riensi hakemaan juomalaseja.
"Istu toki alas", Loryen ehdotti hymyillen kurkotellessaan lasisia pikareita kaapista, ja nosti ne sitten pöydälle. Hän teki nopean kattauksen ja asetti vielä kolmannesta kaapista noukitut ruokaliinat lasien viereen. Pöytä näytti kaikinpuolin valmiilta ja kauniilta, ja Loryen oli erittäin tyytyväinen.
"Aloitetaan toki. Voin leikata sinulle siivun", nainen tokaisi kohteliaaseen sävyyn ja leikkasi mojovan palan Varnelle, jolla näytti olevan päällään melko velmu ilme.
"Voit laittaa päälle hilloa tai syödä sellaisenaan, kaivat siitä vain lusikalla", hän naurahti ja leikkasi itselleen hieman pienemmän palan. Hän kaatoi lasiinsa omenamehua ja ojensi pullon seuralaiselleen. Varsin omenainen kattaus. Varnefindon saattaisi haluta ehkä mukaankin hilloa, pitäisi varmaan huomauttaa siitä ennenkuin mies karkaisi takaisin kaupungin hälinään.

Varnefindon

Kaksinaama nyökkäsi kiitollisena ja istahti pöydän ääreen. Loryen näki paljon vaivaa tämän kattauksen aknssa. Varnefindon vastaanotti piirakan siivun ja nyökkäsi kiitokseksi. Haltia poimi pöydältä lusikan ja kaivoi vähän hilloa piirakkansa päälle. Jok'ikisen liikkeensä aikana hän hoki Mornalle: Et zaa, et zaa, et zaa.... Ennenkuin Varne sai hampaitaan piirakkaan kiinni hän kaatoi lasiinsa omenamehua. Haltia otti lusikallaan piirakasta palasen ja pisti sen suuhun. Maku oli kuin jumalten ruuasta ja se sai Varnefindonin suupielet vääntymään mielenkiintoisen näköiseen hymyyn. Hän joi päälle vähän omenamehua ja jatkoi sitten taas piirakan parissa.

Pala toisensa jälkeen katosi kunnes koko lautanen oli tyhjä. Patin uuden viipaleen jälkeen Varnefindon sanoi tyytyväisenä:
"Ze oli hyvää!" Loryen oli onnistunut työssään täydellisesti. Varnefindon kasasi likaiset astiat yhteen pinoon ja nosti ne tiskipöydälle samalla kun nousi pöydästä.
"Olen kiitollinen tästä ateriasta, Loryen", hän kiitti ja pyyhkäisi vähän suupieltään. Kohat hänen pitäisi kuitenkin lähteä kauemmas kylästä ettei aiheuttaisi yöllä mitään suuria tuhoja.
"Nämä taitavat olla zitten hyvästit toistaiseksi, minun pitää painua kohta takaisin jonnekkin metsikköön", Varne sanoi ja kallisti päätään hieman vasemmalle.

Loryen

Haltianeito vei höyryävän piirakanpalan suuhunsa ja ohhohhotteli hetken aikaa sen takia, että piirakka poltti suuta. Hän lepytteli hetken käsiään ilmassa kuin olisi unohtanut, mitä oli juuri äsken kertomassa ja kulautti sitten omenamehusta hörpyn lievittämään kuuman piirakan makua. Ja johan se helpottikin. Loryen päästi pienen pihahduksen. Seuraavan palan aikana hän osasikin jo puhaltaa piirakanpalaa hieman viileämmäksi.

Kun piirakkaa oli jäljellä enää puolikas ja ensimmäinen hillotölkki oli pohjiltaan koluttu, Loryen oletti että he olivat kummatkin täynnä - sekä Varnefindon että hän. Varne kiitteli, ja Loryen nosti kätensä ylös hetkellisesti ja puisteli päätään.
"Ei kestä kiittää, on mukava vaihteeksi kestitä jotakuta", hän sanoi hymyillen, nousi pöydästä ja suoristi mekkoaan. Likaiset astiat hän kokosi pöydälle odottamaan tiskausta, samoin kuin tyhjän hillopurkin ja puolikkaan piirakkavuoan.
"Aah, ymmärrän", haltia totesi hymähtäen kun Varne ilmoitti, että hänen pitäisi kadota metsään lähiaikoina. Oletettavasti kyseessä oli Morna.
"Odotahan silti hetkonen, saat mukaasi pienen purkillisen hilloa ja vähän piirakkaa. Ties vaikka sinun tulisi nälkä metsäreissullasi", Loryen sanoi ja leikkasi noin kolmasosan siitä vähän reilusta puolikkaasta piirakasta joka vuoassa vielä lepäsi. Pieneen hillopurkkiin hän taas lapoi omenahilloa ja sulki tiiviisti purkin suun. Hän asetteli piirakan ja hillon pieneen, vähän rikkinäiseen koriin.
"Saat pitää tuon korin sillä se on jo valmiiksi rikki. Ei siis tarvitse korjata tai palauttaa", nainen naurahti ja ojensi korin Varnefindonille.
"Oli mukava tavata sinut. Pidähän huolta itsestäsi", hän totesi vielä ja taputti pitkää miestä selkään.

Varnefindon

Harva tässä kylässä enää tuli tämän kaksinaaman läheisyyteen, mutta Loryen oli aivan toista maata. Varnefindon vastaanotti korin ja pieni puna nousi hänen poskilleen.
"Tämä on aiwan liikaa", tuo mumisi mutta nyökkäsi silti kiitollisena. Ei millään etteikö hän olisi vastaanottanut mielellään piirakkaa. Loryen oli kyllä haltia ystävällisimmästä päästä, siitä ei kiistelty. Tämän haltian kaksinaama tulisi muistamaan vielä pitkään. Taisi käydä zittenkin niin että zaat oman osasi piirakasta, Morna. Varnefindon sanoi mielessään. Se oli täysin minun ansiotani. Säikytin tuon haltian niin pahasti ettei hän uskalla jättää antamatta! Morna vastasi. Varnefindon naurahti vähän ja kääntyi katsomaan Loryenia. Tuo levitti naamalleen hymyn. 'Tuon haltian' nimi on Loryen ja zinun on parempi opetella ze, koska tämä ei ole wiimeinen kerta kun näemme hänet. haltia totesi mielessään.

Varnefindon katsoi koria ja kääntyi sitten kohti ovea. Hän avasi sen hitaasti ja astui ulkoilmaan. Haltiat ravasivat ympäriinsä edelleen. Varne kääntyi vielä Loryeniin päin ja heilautti kättään ilmassa. Sitten haltia lähti kävelemään kohti kylän reunoja. Kaksinaama tunsi pari tarkkailoevaa katsetta selässään ja nopeensi sitä mukaan tahtiaan. Viimekertaiset kujeet taidettiin vieläkin muistaa. Harmillista, sillä Varnefindon tulisi käymään tässä osoitteessa vielä uudemmankin kerran.

//Tähän se sitten loppui. Kiitos seurasta!