Kirjoittaja Ylva » 15 Marras 2011, 18:58
Druaiglin
"Hmm...? Niin, täällä on hieman viileää", haltia sanoi heräten omista ajatuksistaan ja hymyili hieman pahoittelevasti neitokaiselle. "Anteeksi, unohduin ajatuksiini. Ei kai sinulla kovin kylmä ole?" pahoitteli ja lisäsi sitten huolestuneena kysymyksen neidon olotilasta. Ainakin Druaiglin tuntui olevan varsin huolehtivainen tapaus, vaikka sitä ei pärstäkertoimella varmaankaan uskoisi. Haltia suuntasi askeleensa lyhimpään reittiin kohti lampea, ei silti pitänyt erityistä kiirettä olihan näillä vielä aikaa, ennen kuin neitoa alettiin kaipaamaan. Tämän ajatuksen tultua miehen päähän ei voinut olla kysymättä tytöltä asiasta ääneen. "Milloin sinun on oltava takaisin?" kysyi kohottaen hieman kulmiaan oikeastaan sitä itse huomaamatta. Se nyt vain oli sellainen tapa johon oli tottunut niin hyvin ettei kiinnittänyt siihen juurikaan huomiota ellei sitten tehnyt sitä tahallaan painottaakseen sanojaan. Jotenkin aika tuntui ottaneen hirveän kirin aikaisempaan matelevaan olemukseensa ja nyt haltiaa vaivasi se, että aika tuntuisi taas loppuvan kesken, vaikka oli hädin tuskin päässyt vasta alkuun tässä uudelleentapaamisessa.
"Tämä olisi kieltämättä mukavampaa jos olisi kesä. Tuota, onko täällä sinusta pimeää?" kysyi koska ei yksinkertaisesti tiennyt. Haltialle harvoin oli turhan pimeää tai oikeastaan ei koskaan lämpönäkönsä takia. Näki tietysti maailman erilaisena pimeällä, mutta näki yhtä lailla oli sitten sysipimeää tai ei. Sitäpaitsi ei oikein ollut perillä ihmisten näkökyvystä, tiesi vain sen verran, että se oli huonompi kuin haltioilla. Tunsi itsensä hieman noloksi joutuessaan kyselemään tälläisiä, mikä tuntui siltä, että sen pitäisi olla itsestään selvyys. "Toivottavasti silmäni eivät muuten haittaa sinua. Punaisuus johtuu lämpönäöstä." haltia selitti ja kuulosti siltä, että olisi lukenut lauseensa jostain paperista. Oli tainnut selittää asiaa moneen kertaan elämänsä aikana. No hyvä onni siinä, että haltialla oli äärimmäisen pitkä pinna, joten toistaminen ei tuota yleensä haitannut pätkän vertaa.
Tytön rentoutuneempi olemus miellytti miestä. Oli tietyllä tapaa vaivaannuttavaa keskustella sellaisen kanssa, joka tuntui pyytävän anteeksi omaa olemassaoloaan. Varsinkin kun siihen ei ollut mitään tarvetta. Tietysti se oli ominainen piirre orjille ja jonkinlainen edellytyskin jos tarkkoja oltiin. Druaiglin ei kuitenkaan pitänyt siitä missään muotoa. Kyllähän hän ymmärsi asian, mutta se nyt taas oli eri asia kuin asiasta pitäminen. Hitto vieköön, haltia ajatteli, hänestä tuntui että aivot kävivät ylikierroksilla jostain syystä ja mietti kaikenlaisia asioita, vaikka tuon pitäisi keskittyä neitokaiseen. Tavallaanhan hän kyllä keskittyikin ajatellessaan, eikä se tylsistymisestä johtunut, ehkä enemmänkin päinvastoin. Tunne pojankloppimaisuudesta hiipi taas miehen tietoisuuteen ja sai tuon huvittumaan sisäisesti.
//jatkoin nyt vielä tähän kun et näköjään ollut enää onlinessa, mutta siirry lammelle jos tahdot tai jatketaan tässä miten vain.