Luottamus kortilla || varattu

Haltioiden kylä, kokonaisuudessaan. Kylä on monikerroksinen ja valoisa, ennen kaikkea luontoon sopiva. Talot ovat väriltään vaaleita, arkkitehtuuriltaan kauniita ja elegantteja. Joissakin taloissa on käytetty samaa, valkoista marmoria mitä itse aroilla sijaitsevassa linnassa. Kasvillisuutta kylässä on paljon, lähes joka nurkalta löytää seinäköynnöksiä, koristepuita ja pensaita. Kylä on täysin piilossa metsässä, sitä verhoaa lumous jonka läpi ei voi nähdä, ellei tiedä mitä pitäisi katsoa. Vain ne, jotka kylässä asuvat, löytävät sinne.
Kylä sisältää niin asunnot, kuin puodit ja torit. Toreja haltioilla ei ole niin paljoa, mitä ihmisillä, mutta kauppoja ja putiikkeja sitäkin enemmän. Majataloja on siellä täällä, osa tasokkaampia mitä toiset.

Öisin kylän kauniita katuja valaisee satunnaisesti ympäriinsä leijailevat maagiset valopallot. Päivisin auringonvaloa valoa tihkuu latvustojen lomasta. Kylää ei ympäröi muurit, eikä aidat. Haltiat luottavat täysin jo vuosisatoja toimineeseen maagiseen illuusioon, jonka ansiosta ihmiset eivät voi löytää tänne.

Valvoja: Crimson

Luottamus kortilla || varattu

ViestiKirjoittaja Lotdow » 03 Joulu 2011, 21:47

//Forte saisi tänne tulla ^^

Varnefindon


Lunta oli ehtinyt sataa jo pieni kerros maahan ja sekös vasta oli saanut useat haltia lapset pihalle leikkimään suojalumella. Pihoille oltiin väsätty jo monenmoisia lumikyhäelmiä. Useat äidit katsoivat onnellisina, kuinka heidän lapsensa leikkivät keskenään lumella. Nauru kaikui sillä kadulla, mutta kohta se hiljeni tyysti ja lasten katseet siirtyivät lumesta kadulla kävelevään hahmoon. Äitien hymyyn vääntyneet suut vaihtuivat jo toruvaan ja paheksuvaan, kun he huusivat lapsensa takaisin kotipihoihin. Nyt sivultakatsovien lasten silmissä näkyi pieni pelko ja nuorimmat menivät takaisin sisälle. Jotkut perheen miehistä olivat tulleet jopa ulos käskemään vaimonsa ja lapsensa sisälle, toiset olivat vain tuleet ovelle katsomaan ettei mitään epäilyttävää tapahtunut. Ne, joiden miehet olivat jossain muissa menoissa, pystyivät vain poistumaan sisätiloihin. Lyhyessä hetkessä koko katu oli hiljainen ja kaikki lapset kadonneet sisätiloihin, kuten naisetkin. Vain osa miehistä oli jäänyt pihalle seisomaan ja katsomaan varoittavasti ohikulkijaa. Tällä kadulla oltiin riehuttu useampaan kertaan. Verikin oli joskus lentänyt.

Varnefindon asteli korvat alhaalla pitkin katua. Mielummin hän olisi jättänyt kulkematta siitä, mutta se oli lyhyin reitti kohti keskustaa. Ihmehän se oli että kaksinaama oli sinne aikeissa mennä, mutta nyt oli pakko, kun hän oli sopinut näkevänsä ystävänsä siellä. Heti jos Varnefindon siirsi edes vähän katsettaan sivulle oli joku mulkkaamassa vihaisesti takaisin, joten tuo piti katseensa maassa ja käveli eteenpäin. Pari nuorempaa miestä oli kertynyt sivuille pieneksi porukaksi ja yksi huusi haltiakielellä:
"Hei, kaksiturpa!" Vaistomaisesti ja melkeinpä automaattisesti Varnefindon käänsi päätään kohti huutajaa. Hetkessä lumipallo läjähti tuon poskelle. Kaksinaama otti tukiaskeleen sivulle ja pyyhki lumet naamastaan.
"Lapsellista", tuo mumisi itsekseen ja oli jo aikeissa jatkaa matkaansa, kun kuului taas huuto:
"Jokos alat mennä?" Varnefindon kääntyi vastatakseen ja heti läjähti kaksi lumipalloa lisää päin pläsiä. Varne otti harha askeleen ja läjähti istumaan lumelle. Tuo puristi nyrkkiinsä lunta maasta ja nakkasi sitä sokkona eteenpäin. Kaksinaama nousi ylös maasta ja katsoi minne oli heittänyt. Pahaksi onnekseen lumipallo oli tainnut osua johonkuhun.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Forte » 10 Joulu 2011, 00:03

Rohendiron oli käynyt vanhempiensa luona muuten vain vierailulla ja oli palaamassa kotiin. Hän oli melkoisen varma, että hänen äitinsä oli raskaana, naisen vatsa oli tavallista pyöreämpi. Ajatus oli niin suloinen, ettei mikään tuntunut voivan pilata Rohendironin päivää sillä hetkellä. Mikäli hän olisi ollut yhtään vähemmän ylväs ja rauhallinen, hän olisi tanssahdellut tyytyväisyyttään ja luultavasti laulanut myös. Mutta haltia tyytyi vain hyräilemään ja kävelemään hyvin kepein askelin. Sillä hetkellä kaikki tuntui olevan todella hyvin, kylän asukkaat voivat hyvin, lapset leikkivät pihalla ja lumi oli vastasatanutta ja kaunista. Pieniä jääkiteitä kimalsi hennossa talviauringossa talojen katoilta ja Rohendironin hengitys purkautui ulos huuruna. Voisiko mikään pilata näin kaunista päivää? Yhdelläkin silmällä Rohendiron näki sillä hetkellä varmaan enemmän maailman harmoniaa ja upeutta, kuin moni muu kahdella.

Mikään kuitenkaan ei ollut ikuista, ei edes hyvä tuuli. Jossain vaiheessa Rohendiron alkoi huomaamaan jotain omituista. Hiljaisuuden. Vielä äsken haltialapset olivat leikkineet ulkona lumisotaa ja tehneet lumiveistoksia, mutta sitten tapahtui jotain, mikä sai kaikki kylässä varpailleen. Painostava, ukkosmainen mielentila pyyhkäisi yli leveän kadun. Rohendiron pysähtyi hetkeksi ja katsoi ympärilleen, etsien syytä moiselle, muttei havainnut mitään erikoista. Jos kylässä olisi ihminen, mikä oli mahdotonta, asiasta olisi tehty jo hälytys. Mutta tässä ei ollut kyse mistään vaarallisesta, vaan jostain..inhottavasta, epämiellyttävästä. Jostain, mistä ei ollut todellista vaaraa, mutta jonka lähettyvillä ei haluttu olla. Vähän kuin ukkosen jyrinä. Rohendiron kosketti ympärillään olevaa, leveää hihnaa, joka kiinnitti pienehkön, mutta terävän ja tarkan haltiamiekan hänen selkäänsä. Uskollinen ystävä oli edelleen mukana. Rohendiron käänsi hieman päätään, kuullessaan äänen, mutta se olikin vain joku oven sulkeva haltianainen. Pään kääntäminen ei ollut kuitenkaan hyvä idea, nimittäin haltia ei voinut millään aistia lumipalloa, joka joka lensi halki ilman ja iskeytyi äkisti vasten Rohendironin olkapäätä. Se ei sattunut, mutta oli niin yllättävä, että haltia horjahti pikkuisen eteenpäin. Nopeasti Rohendiron kääntyi ympäri, nähdäkseen nuorten, virnuilevien haltiapoikien juoksevan pakoon, mutta ei. Tämä pallo ei ollut lapsien heittämä. Rohendiron huomasi tuijottavansa toista, aikuista haltiaa. Samantien loputkin hyvästä tuulesta olivat poissa ja Rohendironin suu kaventui tiukaksi viivaksi.
"Etkö ole vähän liian vanha tällaiseen?"
Rohendiron tunnisti toisen, ainakin jotenkuten, ja puistatus kävi läpi hänen kehonsa.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 10 Joulu 2011, 11:58

Varnefindon

Pallo, tai epämuodostunut läjä lunta, oli kuin olikin osunut johonkuhun. Varnefindonin korva laski aavistuksen verran alemmas ja tuo katsoi ketä oli heittänyt. Ei kukaan kenet hän tuntisi, ja oliko se sitten hyvä vai huono asia - siitä ei Varne tiennyt. Pahus. tuo ajatteli ja puri huultaan hetkellisesti. Nyt olisi pitänyt vain keksiä jotain järkevää sanottavaa, mutta pää pyöri tyhjää.
"Minä, äh, en aikonut osua kehenkään", kaksinaama vastasi ja pyyhki pois loputkin lumet itsestään. Olihan hän liian vanha lumella leikkimiseen, mutta minkäs teet kun toiset tulittavat lumella. Varnefindon kallisti itseään vähän sivulle nähdäkseen olivatko ne nuoremman säädyn edustajat edelleen ulkona. Ketään ei kuitenkaan näkynyt. Haltia tutki toista haltiaa hetken aikaa ja kysyi:
"Tunnenko zinut?" Tuskin, jos tuo tuntisi sinut hän olisi juossut jo kirkuen karkuun tai vetänyt miekkansa esille. Morna tuhahti toisen päässä. Varnefindon ei uskonut. Suurin osa joka näillä kujilla ja kaduilla kuljeskeli tiesi ketä karttaa.

Varnefindon harkitsi jo jonkinsortin pahoittelua, muttei uskonut siitä olevan pahemmin mitään iloa tai haittaa. Ylimääräistä selitystä se olisi vain ollut. Kaksinaama näki parhaakseen vain pitää suunsa toistaiseksi kiinni ja odottaa josko toisella olisi jokin kommentti tähän väliin. Varnelta sellaista ei löytynyt, ei ainakaan mikä olisi ajanut hänen omaa etua päästä pois tästä omallatavallaan nolosta tilanteesta.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Forte » 10 Joulu 2011, 12:39

Rohendiron ei ollut tyhmä. Hän kyllä tunnisti, ainakin osittain, edessään seisovan miehen. Nimeä haltia ei tosin muistanut, mutta oli kuullut sen lausumisen aiheuttavan pahaa onnea. Äsken niin eloisa katu oli hiljentynyt heidän ympäriltään täysin. Mutta Rohendironille ongelma oli, ettei hän tosiaan tiennyt, miksi oikeasta muut haltiat vieroksuivat häntä niin paljon. Mitä pahanilmanlintu oli tehnyt? Rohendiron oli varmaan liian nuori ymmärtääkseen tätä asiaa. Rohendiron ei juurikaan uskonut huhupuheita, hänen piti itse kokea jonkun olevan kiltti tai ilkeä, jotta voisi suhtautua millään tavalla kyseiseen henkilöön. No, alku ei ainakaan ollut mitenkään paras mahdollinen, lumipallo harvemmin koettiin hyväksi asiaksi. Rohendiron putsasi lunta vaatteiltaan, hieman ylättyneenä siitä, että toinen pahoitteli, jollain tavalla ainakin.
"No, osuit kuitenkin. Tietysti oli onni, että kyseessä oli vain minunlaiseni, vähäpätöinen haltia, eikä kukaan sotilas tai aatelinen."
Pikkuhiljaa Rohendironin hyvä tuuli alkoi tulla takaisin, miksi tässä turhaan pitäisi alkaa nostamaan kissaa pöydälle, kun mitään vakavaa ei ollut sattunut? Se, miksi mies oli heittänyt pallon alunperinkään jäi tosin arvoitukseksi.
"Saat tunteakkin, mikäli liikut armeijan piireissä. Olen Rohendiron, kasvatan hevoset sotilaille."
Hänen nimensä ei ollut täysin tuntematon, muttei myöskään kovin kuuluisa. Sen tunsivat lähinnä alan haltiat.

Rohendiron pysyi kohteliaan välimatkan päässä toisesta, muttei näyttänyt lainkaan olevan lähtemässä paikalta.
"Minun täytyy tunnustaa, että ulkonäkösi on jokseenkin tuttu. Kuka olet, jos saan kysyä?"
Forte
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 10 Joulu 2011, 20:45

Varnefindon

Rohendiron? Nimi kuulosti osapuolin tutulta, ja kun puhe hevosten kasvattajasta tuli esille, Varnen idealamppu syttyi.
"Ah, olenkin kuullut zinusta kerran tai kaksi. Ystäwäni on armeijassa, minä en", Varnefindon kertoi ja napsautti sormiaan. Olisit sinäkin jos olisit antanut minun mennä. Morna totesi hänen päässään. Mitäköhän ziitäkin olisi tullut? Olisit warmaan jo johtanut ihmiset woittoon! Varne ärähti mielessään vihaisesti takaisin. Harmillista kun ajatukset ja tapahtumat eivät pysyneet koskaan hänen ominaan. Olihan tuo nyt aika lähellä sotilasta tai aatelista, muttei täysin. Varnen onneksi tuo ei ilmeisesti ollut isompaa juttua lumipallosta nostamassa. Luojan kiitos siitä. Rohendironin mainitessa Varnen tutun ulkonäön tuo käänsi kasvojensa vasemmanpuolen poispäin toisesta.
"Olen Varnefindon", kaksinaama esittäytyi kääntämättä päätään piiruakaan suoraan. Noloa myöntää oma nimi, jos Mornan tuoma paskainen maine oli kirinyt jo kauas, mutta noloa olisi olla myös kertomatta.

//Piskuisen pätkä
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Forte » 10 Joulu 2011, 21:11

Rohendiron hymyili, ei siksi, että oli ylpeä, vaan siksi, että hänestä oli rehellisesti miellyttävää kuulla nimensä ja hevosiensa levinneen haltiayhteisössä myös tavallisen kansan keskuuteen. Ehkäpä hänen kasvattinsa saivat arvostusta myös aivan tavallisina työhevosina, moni sopi siihen paremmin, kuin sotatantereelle. Ja, aina oli positiivinen asia kuulla, että jollakulla oli ystäviä. Täysin eristetty, yksinäinen henkilö tuskin oli hylkiö vapaasta tahdostaan, jotain hän oli aina tehnyt ansaitakseen täydellisen sulkemisen yhteisöstä. Mutta tällä erikoisella haltialla oli ainakin yksi ystävä, se oli aina positiivinen merkki. Tosin, se ei poistanut kaikkia epäilyjä. Rohendiron katseli vähän hämmästyneenä lumipallon heittänyttä miestä, sillä tämä näytti..melkein keskustelevan itsensä kanssa. Ilmeet muuttuivat, vaikka Rohendiron ei ollut sanonut mitään. Saadakseen kuitenkin keskustelun taas rullaamaan, Rohendiron jatkoi.
"Ystävä armeijassa? Vie hänelle toki lämpimät terveiset, kun näette."
Rohendiron asteli vähän lähemmäs toista haltiaa, lähinnä tarkastellakseen hieman paremmin miestä ja yrittäen muistaa, miksi hän oli niin tutun oloinen. Jokin syy siihen oli, mutta mikä.

Lopultakin Rohendironilla välähti, hänen kuullessa miehen nimen. Varnefindon. Olisihan Rohendironin heti pitänyt ymmärtää, kun katu äkkiä oli hiljennyt miehen ympäriltä. Tosin, nyt kun he näkivät toisen haltian juttelevan tuolle, kaksinaamaksi kutsutulle miehelle, osa uskaltautui uteliaana takaisin pihalle, mutta vain lähelle ovea. Rohendironin piti tunnustaa, ettei hän ollut koskaan itse asiassa tavannut ennen tätä surullisen kuuluisaa henkilöä, ainoastaan kuullut nimeltä ja joitain juttuja siitä, miksi hän oli erakko. Mutta Rohendiron ei luopuisi periaatteistaan. Hän ei tehnyt päätöksiä juorujen mukaan.
"Minäkin olen tainnut kuulla sinusta kerran tai kaksi. Valitettavasti kuulemani ei ole aina ollut positiivista."
Rohendiron tarkkaili edelleen Varnefindonia. Mies näytti jotenkin..häpeilevältä. Pienen hetken nuori hevoskouluttaja oli hiljaa, kunnes jatkoi puhettaan.
"Mutta en ole ennen tavannut sinua, joten en aijo kantaa minkäänlaisia ennakkokäsityksiä."
Rohendiron ei ollut täysin vakuuttunut itsekkään sanoistaan, mutta antoi pienellä varauksella toiselle haltialle mahdollisuuden. Heidän keskustelupaikkansa ei vain ollut ihan mukavin, talvinen katu alkoi olla aika kylmä.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 10 Joulu 2011, 21:30

Varnefindon

Haltia nyökkäsi toiselle. "Vien toki." Varnefindonin olo tuli jo positiiviseksi muutamaksi sekunniksi, kunnes toinen muisti hänen nimensä ja koko rosoisen taustan. Kaksinaama. Varne tuhahti pienesti ja piti päänsä samassa asennossa. Tuttua juttua, mitäpä muutakaan.
"En odottanutkaan mitään positiiwista", haltia totesi toisen sanoille. "Pidä huoli omasta maineestasi, omallani ei nimittäin pitkälle täälläpäin pötki", tuo sanoi vielä vihjaavasti perään. Kukapa hänen maineensa, naamasta puhumattakaan olisi halunnut. Ei tämäkään mies vaihtokauppaa varmaan halunnut joten ei kaksinaamalla ollut muuta kommentuia kuin:
"Jos zinulla on jotain zolwattawaa, niin kuuntelen zen mielel-", tuon lause jäi kesken kun Rohendiron kertoi ettei aikonut tehdä mitään johtopäätöksiä ennen kunnollista tutustumista. Se sai Varnefindonin menemään hämilleen ja tuo käänsi päänsä kohti toista nyt takaisin suoraksi.
"Olet aika erilainen kun nuo", kaksinaama totesi ja heilautti päätään talojen suuntaan, saaden lapset taas pakenemaan pois ovilta.

"No, ei ole minun zyyni, kun tällaisen naaman zain. Harmikseni muut eiwät näytä zitä ymmärtäwän", Varnefindon huokaisi ja kääntyi katsomaan talojen suuntaan. Ei syyttävästi, olihan se ymmärrettävää että häntä pelättiin. Morna ei ollut mikään rauhanturvaaja. Varnen katse oli lähinnä surullinen ja hieman itseensä pettynyt, kun tuo ei ollut onnistunut pitämään Mornan tuhoja poissa kylästä. Varnefindon käänsi päänsä takaisin kohti Rohendironia.
"Tämä on huono paikka puhua, tiez koska nuo yhdet hyökkääwät tuolta kimppuuni jolloin zaattaisin tehdä jotain arwaamatonta", Varnefindon totesi ja oli valmis seuraamaan Rohendironia. Olisi liian epäilyttävää jos hän johtaisi porukkaa, se voisi saatta Rohendironille ongelmia ja Varne toivoi että tuo ymmärsi sen myös.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Forte » 10 Joulu 2011, 22:34

Rohendiron oli tavannut lähinnä kahdenlaista suhtautumista negatiivisiin kommentteihin. Viha tai suru, sekä kieltäminen molemmissa tapauksissa. Joten jos Rohendiron olisi kertonut jollekkulle toiselle, ettei kyseinen henkilö saanut osakseen positiivista huomiota, hän olisi kai reagoinut toisella noista tavoista. Samaa Rohendiron odotti myös Varnefindonilta ja oli lievästi sanottuna yllättynyt, haltian vain antaessa solvata ja morkata itseään aivan rauhassa. Se oli yllättävän surullinen tapa ottaa vastaan negatiiviset huomautukset. Eikä kyseessä ollut itsesääliä, sen Rohendiron olisi tunnistanut, vaan ihan puhdasta välinpitämättömyyttä. Kun jotain asiaa kuuli tarpeeksi, siihen vain turtui ja oppi ottamaan kaiken vastaan. Tämä oli sellainen tilanne. Toivottavasti Varnefindon kuuli edes positiivisia kommentteja ystävältään, jos ei vierailta. Tosin, haltian ilme ei tukenut Rohendironin toivetta. Varnefindon näytti olevan aidosti hämillään siitä, että joku ei tosiaan aikonut pilkata häntä.
"No..Kiitos, luulisin."
Erilaisuus oli tietty hyvä asia, mutta se, että oli kokonaan erilainen, oli aina vähän riskialtis kehu. Luultavasti tämä oli tarkoitettu hyväksi ominaisuudeksi Rohendironissa.

Rohendiron kallisti päätään kummastuneena ja näytti siltä, että olisi kuullut väärin. Kasvoistako koko vihasta oli kyse? Sehän oli lähinna naurettavaa. Rohendironille itselleen ulkonäkö oli sivuseikka olennon sielun ja sydämen rinnalla. Ja näin sodan alla, oli typerää etsiä vihollisia omasta leiristään jonkin niin mitättömän suhteen.
"Mielestäni on väärin tuomita ketään ulkonäön perusteella. Kaikki hyvyys ja pahuus on kiinni sisimmästä. Saatan olla puolisokea, silti näen enemmän, kuin pelkästään silmilläni."
Rohendiron vastasi rauhallisella, ymmärtäväisellä äänellä. Mutta niin ymmärtäväinen Rohendiron ei ollut, että olisi kutsunut Varnefindonin kotiinsa, kuten jonkun muun haltian. Ainakaan ihan heti.
"Olen menossa hakemaan erästä nuorta hevosta asiakkaaltani, mikäli haluat liittyä seuraan?"
Halusi Varnefindon sitten liittyä tai ei, Rohendiron lähti jatkamaan matkaansa kadulla.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 10 Joulu 2011, 23:32

Varnefindon

Kaksinaama päästi pienen naurahduksen. Se oli omalla tavallaan huvittunut, mutta samalla hieman surun sävyttämä. Vasta nyt Varnefindon huomasi toisen silmän. Puolisokeita siis molemmat, omalla tavallaan.
"Wiisaita zanoja, mutta kyllä me haltiat jo zen werran kehittyneitä olemme, etemme toisiamme tuomitse ulkonäön perusteella", Varnefindon totesi tyynesti. Rohendiron oli sellainen henkilö jota Varnefindon oli jo kauan kaivannut. Tuolla miehellä oli sydän paikallaan, ja koko ajatusmaailmakin. Varnefindon ei kuitenkaan halunnut puhua kaksipersoonaisuudestaan heti, vaan jätti asian sikseen. Ehkä hänen olisi pakko palata asiaan myöhemmin, ehkä hän pystyisi sivuuttamaan sen.
"Joz minut mukaasi huolit, niin mikäz ziinä", Varnefindon vastasi tyytyväisenä. Harvemmin hän kenenkään mukaan pääsi samaa matkaa, paitsi joidenkin liian harvojen ystävien mukana. Tavallaan oli hienoa päästä jonkun uuden kanssa matkaan, varsinkin kun mitään suuria epäilyksiä ei ainakaan päällepäin näyttänyt olevan. Välillä oli jopa vaikea sisäistää sitä kuinka mukava Rohendiron oli, vaikka he olivat vasta tutustuneet. Jotkut haltiat seurasivat hämmästyneinä kuinka Rohendiron ja Varnefindon lähtivät yhtämatkaa katua pitkin.

Mitä edemmäs käveltiin, sitä enemmän tutkivia katseita Varnefindon tunsi selässään. Kylmyys lisääntyi kun ilta eteni pitemmälle. Pimeääkin olisi ollut, mutta valoja riitti täälläpäin. Lumi oli tallottua ja siitä erotti paitsi haltioiden, myös eri eläinten ja taruolentojen jälkiä. Lasten joitain kyhäelmiä näki pihoilla, tai olisi näkynyt jos Varnefindon olisi edes vilkaissut piirun verran sivulle. Josko siellä olisi jokunen sotilas tai jotain. Huonoja suhteita kyllä riitti täälläpäin, sentään aukiolle ei oltu eksymässä. Siellähän oli kauppiaita purkamassa kojujaan tähän aikaan ja ties minkä paniikki-ilmiön Varne olisi saanut pelkällä olemisellaan aikaan.
"Tuota... Eikai asiakkaasi ole hirweän pitkän matkan päässä?" Varnefindon kysyi katsellen taivaalle. Ilta alkoi hiljalleen laskeutua ja hänellä pitäisi olla ikaa juosta niin kauas kylästä kuin vain suinkin, ellei hän haluaisi tehdä oikeaa joukkotuhoa.

//Nyt... Nyt kyllä lähti inspis käyntiin! Tästä pelistä piirrän kyllä kuvan heti kun aika sallii!
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Forte » 11 Joulu 2011, 00:27

Rohendiron hymyili itsekseen tyytyväisenä, Varnefindonin lähtiessä seuraamaan hänen kintereillään. Oli mukavaa saada seuraa, eikä sen tarvinnut olla juttelevaista, pelkästään toisen hiljainen, rauhallinen läsnäolo riitti välillä. Uusi tuttavuus vaikutti olevan muutenkin niin henkisesti piesty, ettei Rohendiron aloittanutkaan mitään keskustelua. Ensin Varnefindon saisi totutella, että joku ylipäätänsä oli hänen seurassaan. Rohendiron itse asiassa käytti samaa tekniikkaa kaltoin kohdeltuihin hevosiin. Ne saivat juosta pyöreässä aitauksessa ihan rauhassa, ja lähestyivät haltiaa, kun itse kokivat sen turvalliseksi. Eipä olennoissa, rodusta riippumatta, ollut niin paljon eroja. Rohendironin ei tarvinnut edes katsoa, hän kuuli uuden tuttavuuden seuraavan häntä. Lumi narahteli heidän molempien askelten alla, tasaisin, tahdikkain äännähdyksin. Vaikka alkoi tulla hämärää, haltioita liikkui edelleen kaupungin kaduilla. Rohendiron tervehti ystävällisesti ohi kulkevia, mutta sai lähinnä kummastuneita katseita, haltioiden tunnistaessan Varnefindonin. Hän todellakin taisi olla hyvin hyljeksitty. Mutta miksi ihmeessä? Rohendiron ei ollut huomioinut vielä mitään epämiellyttävää. Itse asiassa, Varnefindon oli ollut sangen mukava ja ystävällinen seuralainen. Ehkäpä kukaan ei ollut viettänyt tarpeeksi aikaa haltiamiehen kanssa, jotta olisi huomannut tämän mukavan luonteen.

Rohendiron kiersi hieman paremmin turkisviittaansa ylleen, hämärtyvän illan alkaessa muuttua astetta kylmemmäksi. Mahtoikohan Varnefindonilla olla paikkaa yöksi?
"Hm? Voi, ei, ei hän ole. Muutama kortteli enää."
Rohendiron osoitti suunnan. Alue alkoi muuttua väljemmäksi ja talot isommiksi, selvästi aatelisten asuinseutua. Rohendiron käveli erään kaksikerroksisen, hienon talon luokse, muttei ovelle, vaan kiersi sivukautta taakse, jossa oli muutama, yksityinen talli. Selvästi talon omistaja tiesi Rohendironin tulevan, sillä talon takapihalla, tallien edustalla seisoi harmaanvalkea, tupsujalkainen orihevonen, jota piteli suitsista kiinni tallipoika. Tosin ori oli selvästi villi, se heitteli päätään ja yritti juosta eteenpäin, ja pikkuinen haltia roikkui ohjissa, kuin räsynukke.
"Minä jatkan tästä."
Rohendiron heilautti kättään, jolloin tallipoika päästi irti. Siinä he olivat. Ori ja haltia. Molemmat tuijottivat toisiaan, ori kaula kaarella, sieraimet suurina. Se kuopi jalkaansa ja luimi, se kyllä potkaisisi Rohendironia, jos tämä tulisi lähemmäs. Mutta Rohendiron ei ollut moksiskaan, hän katseli eläintä ja kutsui sitä hiljaa, rauhallisilla, lempeillä äänillä, kuin olisi puhunut rakkaalleen.
"Tule, Varnefindon. Äläkä katso taaksesi."
Rohendiron kääntyi ympäri ja lähti kävelemään, hieman pyytäen käden liikkeellä ystäväänsä seuraamaan. Hetken kuluttua alkoi kuulua myös vahvat kavioiden äänet, hevosen lähtiessä seuraamaan kaksikkoa.

//Oi, upeaa! Minusta on ihanaa tuottaa inspistä muille ^^//
Forte
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 11 Joulu 2011, 11:15

Varnefindon

Aatelisien alueita, tämä päivä ei muutakuin parantunut paranemistaan. Varnefindonin oikeanpuoleinen korva laski hieman alemmas ja tuo vilkuili sivuille. Onneksi näiden kanssa hän ei ollut ollut pahemmin tekemisissä. Enenmmän noiden talonpoikien ja muiden kanssa oli tullut riehuttua. Varnefindon jäi kadulle seuraamaan kuinka Rohendiron otti hevoseen kontaktin. Kaksinaama katsoi päätään kallistaen tuon touhuja isomman eläimen kanssa, että joku osasikin olla taitava. Varne ajatteli tuon ottavan hevosen kiinni, mutta sensijaan noiden piti lähteä katua kävvelemään katsomatta taakse. Varnefindon lähti Rohendironin vierellä ja kysyi:
"Miksemme zaa katsoa taaksepäin?" Vastaus tuli kuitenkin automaattisest kun kavioiden kolina kuului takaapäin.
"Fiksu weto", haltia totesi. Liekö se hevosen mielenkiinto, vai mikä kun se lähti seuraamaan. Ei se ainakaan kovin seuralliselta vaikuttanut. Kaksikko käveli tiellä ja hevonen seurasi perässä.
"Minne me tuon wiemme?" Varnefindon kysyi ja heilautti päätään hieman taakse, jotta Rohendiron ymmärtäisi mistä puhuttiin.

Aika tuntui kuluvan nopeasti, vähän liiankin ja Varnea alkoi väsyttää. Tuo kuitenkin ravisteli päätään pysyäkseen pystyssä. Mutta eihän sillä ollut mitään väliä, jos tuo nukahtaisi. Hänhän pysyisi kuitenkin pystyssä. Sitöpaitsi tänään oli ollut aikainen herätys, joka merkitsi myös aikaista nukkumaanmenoa.
"Rohendiron... Luotatko minuun?" Varne kysyi aika arasti. Hänen oli pakko keksiä jokin puuhenaihe nyt.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Forte » 11 Joulu 2011, 20:35

"Se ei seuraa meitä, jos katsomme sitä uudelleen. Hevosen pitää antaa lähestyä omaa tahtiaan, rauhassa, jotta se tuntee olonsa hyväksi."
Rohendiron selitti, Varnefindonin ihmetellessä miehen käytöstä hevosen seurassa. Mutta ori tuntui kuitenkin seuraavan heitä moitteettomasti, välillä se laski turpaansa lumeen, mutta jatkoi taas pian kaksikon kintereillä. Vastan eläimen tullessa itse ja vapaaehtoisesti Rohendironin vierelle, haltia otti sitä kevyesti ohjaksista kiinni, taluttaen oria vierellään.
"Viemme sen kotiini koulutettavaksi. Siitä pitäisi tulla sotaratsu."
Rohendiron hymähti pikkuisen ja siirsi vähän katsettaan hevosesta Varnefindoniin. Miten mukavaa, että Varnefindon oli tähän asti kuunnellut häntä hyvin, saattoi olla niin pienestä kiinni, luottiko toiseen henkilöön vai ei, ja Rohendiron alkoi tuntea olonsa yhä mukavammaksi ja rauhallisemmaksi toisen haltian seurassa. Ei Varnefindonin seura ollut yhtään hullumpaa, eikä Rohedironilla ollut pienintäkään aihetta epäillä toisen luotettavuutta ja moraalia.

Kadut alkoivat muuttua hämäristä illan mustaksi, ulkona ei ollut enää juurikaan nuoria haltioita, korkeintaan aikuisia. Varnefindonin kasvoja ei näkynyt enää niin hyvin, joten haltiat eivät reagoineet mieheen yhtä voimakkaasti, kuin aikaisemmin. Rohendiron oli hiljaa kävelymatkan, välillä ori pärskähti heidän vierellään, mutta muuten ääniä ei juuri kuulunut. Katulyhtyjen lisäksi pimeyttä täplittivät talojen ikkunoissa näkyvät valot. Ne hehkuivat kauniina ja kutsuvina, eikä Rohendiron voinut olla pohtimatta, millaisia elämiä niissä taloissa elettiin. Hiljaisuuden rikkoi kuitenkin lopulta Varnefindonin arka ääni. Kysymys sai Rohendironin vakavoitumaan, hän halusi miettiä vastaustaan tarkasti, ettei päästäisi suustaan valheita.
"Luotan tällä hetkellä. Mutta joudun tunnustamaan, etten usko hyljeksimisen syyn olevan pelkissä kasvoissasi, joten en voi olla täysin luottavainen suhteesi. Älä kuitenkaan ota sanoja raskaasti, olet tähän asti osoittanut olevasi hyvä mies."
Rohendiron laski toisen kätensä Varnefindonin olkapäälle ja hymyili hillitysti. Rohendiron lähti yleensä siitä lähtökohdasta, että kaikki olivat hyviä, mutta luottamus saattoi mennä nopeasti jonkin väärän teon takia. Rohendiron toivoi enimmäistä kertaa elämässään olevansa väärässä, ja että Varnefindon ei ollut tehnyt mitään, ansaitakseen pahan maineensa. Hän piti tuon erikoislaatuisen haltian seurasta.
"Onko sinulla jokin nukkumapaikka yöksi?"
Forte
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 11 Joulu 2011, 21:57

Varnefindon & Morna

Haltia kuunteli silkalla mielenkiinnolla toisen selitystä hevosista. Näitä neuvoja voisi kenties tulla käytetyksi tulevaisuudessa, ei sitä koskaan tiennyt. Pimeys valtasi kadut silmänräpäyksessä ja Varnefindonille alkoi tulla se pelko ettei hän ehtisi kylästä pois ennen yön alkua tai pystyyn nukahtamista. Varnefindon käänsi päänsä ja katseensa pois Rohendironista ja tutki vain vähäisesti näkyviä taloja. Osa valoista oli poissa, joka saattoi merkitä asukkaiden muualla oloa, tai nukkumista. Idea sai kuitenkin Varnenkin väsyneeksi, mutta tuo ei antanut itsensä nukahtaa. Toinen ei uskonut epäilysten olevan pelkässä naamassa. Osapuolin totta, mutta kyllä se naamakin aika paljon merkkasi. Varnefindon ei kuitenkaan ollut kellekkään vihainen kun häntä hyljeksittiin. Kaikki halusivat turvata itsensä ja jos Varne olisi joku toinen, karttaisi hänkin tällaista kaksinaamaa - kaksipersoonaa. Varnefindon sulki silmänsä ja hengitti syvään. Maailma oli julma, eikä sitä ollut syyttäminen. Äkkiä Varnen ajatukset keskeytyivät kun hänen niskansa nytkähti rajusti vasemmalle. Ensin kerran, sitten toisen ja kolmannen.
"Rohendiron, minä-", Varnefindonin äänestä paistoi oikea pelko ja paniikki joka oli huomattavissa. Enempää ei Varnefindon kuitenkaan ehtinyt sanoa kun tuon pään jäi veltosti kaulan varaan roikkumaan ja kävely keskeytyi. Kohta askeleet kuitenkin jatkuivat, mutta nyt varmoina ja uhmakkaina.

Vasemmanpuoleinen silmä aukeni ja oranssi valo tuli esille. Morna irvisti pirullisesti ja käveli Rohendironin vieressä naama edelleen muualle.
"unohdin varmaan kertoa jotain", Morna jatkoi Varnefindonin lauseen loppuun ja hamuili miekkansa kahvaa. Ääni oli muuten samanlainen, mutta ehkä varmempi ja ilkeämpi. Pahaan viittava.
"Se että minua sanotaan kaksinaamaksi, saattaa olla vähän laimea vertauskuva-", Morna sanoi ja siinä samassa tuo veti miekan esille ja viilsi sillä Rohendironin suuntaan.
"Sillä totuudessa taidampa olla Varnefindonin kanssa kaksipersoona", tuo sanoi korostaen persoona-sanaa ja antaen naamansa vasemman puolen näkyä kunnolla katuvalossa.
"Ups, nyt taisi Varnefindonilta jäädä pienet varoitukset kertomatta." Morna sanoi oikein voivottelevaan ääneen ja silitti miekkansa terää. Sitten tuo osoitti miekallaan taloja ja totesi:
"Noilla on syynsä karttaa minua, mutta sinäpä oletkin näemmä vähän tietämätön", Morna sanoi laskien miekkansa terän taas alemmas. Tuo nosti miekkansa valmiiksi hyökkäykseen ja kysyi haastavasti:
"Mitäs sanot Rohendiron, leikitäänkö?"

//Action! >:D
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Forte » 11 Joulu 2011, 22:26

Ilta oli ollut niin kaunis ja rauhallinen, että oli vaikea uskoa sen voivan käätnyä huonompaan suuntaan. Ainakaan, kun Rohendiron oli sanonut luottavansa Varnefindoniin. Mutta mikään ei voinut valmistella haltiaa hänen seuraavaan, todella yllättävään tapahtumaan. Hän ei olisi uskonut sellaisen olevan mahdollista, näin kamalat asiat tapahtuivat aina jollekkin toiselle. Mutta nyt oli Rohendironin vuoro. Koko kamala tragedia sai alkunsa Varnefindonin sanoista. Hän oli aloittamassa lauseen ja tietysti haltia käänsi huomionsa toisen miehen puoleen. Mutta Rohendironin ainoa silmä laajeni järkytyksestä, ja haltia peruutti taaemmas. Koko hänen kehoaan kylmäsi, Varnefindonista lähtevän rusahduksen myötä. Se oli kuin luun katkaiseminen kivellä. Rohendiron ei osannut kuin vähän huudahtaa, ja se säikäytti myös nuoren hevosen kauemmas molemmista.
"V-Varnefindon..!"
Rohendiron huudahti pelästyneenä toisen nimeä ja oli aikeissa astua vähän lähemmäs auttamaan toista tämän kummallisen kohtauksen takia. Varnefindonin pää retkotti, kuin poikki menneenä, kuin kuolleella riistalla. Kuitenkin, mies lähti pian uudelleen liikkeelle. Rohendiron oli erittäin valpas ja pysytteli vähän kauempana toisesta, ja ihan hyvästä syystä, kuten hän sai pian tietää.

Rohendiron ei ollut ehtinyt kauan tuntea ja huomioida Varnefindonia, mutta katse, joka osui Rohendironiin ei ollut samanlainen, ei saman olennon. Rohendiron oli niin järkyttynyt todistamastaan kohtauksesta, ettei osannut vastata mitään kuulemaansa ääneen. Se oli jotain niin..pahaenteistä, tuo ääni ja olemus tihkui myrkkyä ja pahuutta. Rohendiron havahtui siinä vaiheessa, kun miekan terävä, petollinen kärki viuhahti ilman läpi häntä kohti. Haltia ehti juuri ja juuri hypätä askeleen taaksepäin ja välttää osuman.
"Joten..Se ei ollut pelkästään kasvosi, jossa on kaksi puolta."
Rohendiron sanoi lopulta, yllättävän rauhallisella ja varmalla äänellä, saatuaan totuteltua tilanteeseen. Rohendironin ilme synkkeni. Hän oli kuullut kaksoispersoonista, muttei ollut tavannut sellaisia ennen. Rohendiron tunsi itsensä petetyksi.
"Kuka sinä oikein olet? Et ainakaan Varnefindon.."
Rohendiron kysyi haastavasti, muttei vieläkään vetänyt miekkaansa esille.
"Miksi haluat taistella minua vastaan? Maailma kylän ulkopuolella on täynnä voimakkaita, vaarallisia vihollisia, eikä meidän pitäisi tehdä sellaisia näiden muurien sisäpuolella."
Kuten yleensäkkin, Rohendiron koetti puhumalla selvittää asiat, ennen kuin alkoi tappelemaan. Tosin, jos joku ulkopuolinen haltia huomaisi taistelun ja tunnistaisi Varnefindonin, tämä taltutettaisiin varmaan aika äkkiä.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 11 Joulu 2011, 23:10

Morna

Kaksinaama ei pystynyt kuin nauramaan toisen hämmästykselle. Eihän tuo mikään uusi näky ollut, mutta jokakerralla yhtä huvittava.
"Etkai sinä nyt niin sokea ole, ettet tunnista minua. Vaikka puoliksi kyllä olet", Morna naurahti pilkallissesti. "Olen minä Varnefindon." Haltia lähti astahtelemaan kadulla pyöritellen miekkaa kädessään.
"Olen Varnefindon, sellaisena jona hän olisi voinut syntyä, muttei syntynyt." Morna selitteli ja katseli horisonttiin. "Muttei kuitenkaan voinut jättää syntymättä." Haltia pysähtyi hetkeksi ja kääntiy takaisin Rohendironiin päin.
"Joten kävi niin ettei kumpikaan osapuoli voinut jättää olematta. Olen Morna", Morna päätti lyhyen tareinansa esittäytymiseensä. Sitten tuo osoitti taas yhtä taloa ja totesi:
"Ja teen selväksi ettei minulle tee mitään tuikata tuota taloa liekkeihin." Morna oli kyllä sillä fiiliksellä että olisi voinutkin toteuttaa sen idean samantien. Haltia katsoi taloja jotka oltiin rakennettu melkein toisiinsa kiinni.
"Tuosta saisi hauskan joukkopalon. Liitytkö seuraan?" Morna kysyi ja käveli lintujen ruokintatelineen luokse ja nappasi viljanvarret käteensä. "Ei vaatisi mitään", kaksinaama sanoi hiljaa ja pisti miekan pois. Tuo alkoi nyhtämään nippua kädessään ja katsoi Rohendironia.
"Talon polttaminen on aika pientä sen rinnalla, mitä tein yhdelle lapselle", Morna muisteli ja nojasi lyhtypylvääseen. Tuo ojentui toista halitaa kohti ja kuiskasi: "Poltin sen poroksi." Haltia nojautui takaisin taaksepäin ja rentoutui.

Haltian nyhdettyä loputkin viljat piniksi mursiksi tuo lähti taas kävelemään kehää.
"Varnefindon parka, kaikki syyttävät häntä näistä tuhoista", Morna huokaisi, mutta ajatus lähinnä lämmitti mieltä. Kohta tuon pirullinen irvitys kuitenkin vaihtui vihaiseen mulkkaukseen ja tuo veti miekkansa taas esille.
"Mutta se puheista. En anna tämän kadun pysyä tahrattomana enää", Morna totesi ja osoitti miekallaan Rohendironia.
"Taistele tai älä, olet kuitenkin kuollut." Kaksinaama syöksyi miekka ojossa toista päin ja teki monta viiltoa ilmaan. Haltia peruutti iskujensa jälkeen puoluustaakseen omaa nahkaansa. Tuo vilkaisi takanaan kohoavia taloja ja peruutti seinien luokse.
"Pistetäänkö pienet muistot näihin taloihin?" Morna huikkasi pirullisesti ja veteli miekallaan puiseen seinään viiltoja. Maalipinta kärsi iskusta ja puusyta soijotti ohuita tikkuja. Sitten tuo kääntyi taas Rohendironiin päin ja lähti uuteen hyökkäykseen.

//Nyt saa ruveta mun puolesta pieniä autohittauksia tekemään. Morna on muutenkin niin rei'itetty että uudet arvet hukkuu sekaan ^^
Lotdow
 

Seuraava

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron