Heidän saapuessa takaisin tallipihalle, molemmat Rohendironin apulaisista olivat paikalla ja töissä. He heilauttivat tervehdykseksi kättään ja jatkoivat molemmat omia askareitaan. Rohendironin ei tarvinnut edes ohjata hevosia, ne tiesivät, että matka päättyi sinne, mistä se alkoikin, nimittäin puomille. Molemmat asettuivat nätisti puomin luokse, jolloin ratsastajat saattoivat tulla alas. Rohendiron liukui alas selästä ja peittei hieman nauruaan, Varnefindonin keplotellessa itseään satulasta. Huvittava ja soma näky yhtä aikaa.
"Tulit hyvin toimeen Veryanin kanssa, se selvästi piti sinusta. Voit toistekki tulla liikuttamaan sitä."
Rohendiron hymähti pikkuisen. Riimut roikkuivat edelleen puomissa kiinni, ja toisen niistä haltia otti käsiinsä.
"Ensin sidomme hevoset kiinni. Riimun laitetaan vain kaulan ympärille, näin."
Rohendiron laittoi tottuneesti hevosen niskan ympärille riimun, muttei turvan ympärille lainkaan.
"Sitten varusteet, avaamme samat soljet, jotka laitoimme kiinni, suitsista nämä."
Rohendiron osoitti puhuessaan, mitkä soljet Veryanilta avattiin, ja näytti, kuinka suitset vain vedettiin päästä. Arthon hankasi päätään samantien puomiin, kun suitset katosivat. Suitset jäivät puomille lepäämään. Sitten oli vuorossa satula. Rohendiron näytti, miten jalustimet nostettiin ja vyö avattiin, riisuen Arthonin satulan ja jättäen sen puomille.
"Sitten riimu päähän ja viedään hevoset laitumelle takaisin. Ne alkavat varmasti heti ensimmäisenä piehtaroida."
Rohendiron laittoi riimun kunnolla, avasi narun ja lähti viemään Arthonia takaisin orilaitumelle.
Laitumella olevat orit katsoivat uteliaina tulokkaita ja hirnuivat tervehdykseksi. Osa lähti pukkilaukkaa kohti porttia ja Arthon höristeli korviaan, hirnuen kovaan ääneen vastaukseksi. Kuningas oli selvästi palannut. Tai, ainakin se luuli olevansa kuningas. Kuten Rohendiron oli epäillyt, päästyään laitumelle, Arthon heittäytyi samantien hankeen piehtaroimaan sydämensä kyllyydestä.