Luottamus kortilla || varattu

Haltioiden kylä, kokonaisuudessaan. Kylä on monikerroksinen ja valoisa, ennen kaikkea luontoon sopiva. Talot ovat väriltään vaaleita, arkkitehtuuriltaan kauniita ja elegantteja. Joissakin taloissa on käytetty samaa, valkoista marmoria mitä itse aroilla sijaitsevassa linnassa. Kasvillisuutta kylässä on paljon, lähes joka nurkalta löytää seinäköynnöksiä, koristepuita ja pensaita. Kylä on täysin piilossa metsässä, sitä verhoaa lumous jonka läpi ei voi nähdä, ellei tiedä mitä pitäisi katsoa. Vain ne, jotka kylässä asuvat, löytävät sinne.
Kylä sisältää niin asunnot, kuin puodit ja torit. Toreja haltioilla ei ole niin paljoa, mitä ihmisillä, mutta kauppoja ja putiikkeja sitäkin enemmän. Majataloja on siellä täällä, osa tasokkaampia mitä toiset.

Öisin kylän kauniita katuja valaisee satunnaisesti ympäriinsä leijailevat maagiset valopallot. Päivisin auringonvaloa valoa tihkuu latvustojen lomasta. Kylää ei ympäröi muurit, eikä aidat. Haltiat luottavat täysin jo vuosisatoja toimineeseen maagiseen illuusioon, jonka ansiosta ihmiset eivät voi löytää tänne.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Lotdow » 08 Tammi 2012, 12:26

Kaksinaama seurasi vuoronperään jalkojaan, käsiään ja hevosta miten kaikki menivät. Hän tunsi itsensä epätoivoiseksi hevosen selässä. Olohan oli kuin kolmen täyttäneellä.
"Juu. Tapaamme aika harwoin, Critillä on welwollisuutensa ja minulla kansanturwallisuuzongelma", Varnefindon selitti. Tosin nyt Crit oli hänen käsityksellän täällä, jossainpäin tätä piilopaikkaa. Ei hän yleensä lähtenyt vuorille ilmoittamattalähdöstään. Haltia naurahti toisen hämmästyksellä, kun Rohendiron kuuli saavansa tavata lohikäärmeen jos haluaisi. Tuskinpa jättäisi tulematta.
"Olenpa hyvinkin ja saat varmaan Critiltä pienen lentokyydinkin jos haluat", Varnefindon selosti oikein korviin ylettyvä hymy kasvoillaan. Crit ei oikeastaan ollut koskaan kieltäytynyt mistään jos Varnefindon oli kysynyt. Mitäköhän kaikkea Morna oli Critin kanssa tehnyt, jos se pelkoaan hyväksyi kaikki pyynnöt. Mutta kuka ihme väittäisi sellaista hyväksi tyypiksi joka olisi aiheuttanut pelkoa. Varnefindonin ajatukset pyörivät hänen päässä ja haltia antoi asian olla. Crit varmaan vain oli taipuvaista sorttia.

Kaksinaama heräsi taas ratsastamaan kun Rohendiron ehdotti laukkaa ja ravia. Hän pysäytti hevosensa ja katsoi ylämäkeä edessäpäin. Molemmat sanat löivät aika lailla tyhjää, kun Varne mietti tapaamista Critin kanssa. Mutta jälkimmäinen kuulosti lupaavammalta ja sen lisäksi ainoalta jonka järkesi sanoa ääneen.
"Uhuhumm... Ravia?" Varnefindon ehdotti, puoliksi ymmärtämättä mitä oli tekemässä. Kaipa he nyt lisäisivät vauhtia, kunhan eivät kuuhun juoksisi. Olihan hän joskus hevosista lukenut lähinnä satukirjoissa jossa sankarit ratsastivat auringonlaskuun. Se oli täysin eri asia kuin kytännössä. Tämän kerran jälkeen kuitenkin hänen ei tarvitsisi mumista kaikille vastaantulijoille ettei ollut hevosta nähnytkään.
"Mutta edetään rauhallisesti", Varnefindon vaati ja puri alahuultaan jännityksessä.

//Uusi peli-idea on syntynyt, Crit, Varne ja Rohendiron :D
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Forte » 08 Tammi 2012, 15:53

// Vaikuttaa hyvältä peli-idealta : ) //

Ajatus lohikäärmeen tapaamisesta jäi pyörimään Rohendironin mieliin. Hän ei voinut uskoa asiaa todeksi. Vaikka osa lohikäärmeistä olikin haltioiden puolella, niistä harvoin puhuttiin tavallisen kansan keskuudessa. Moni ei edes nähnyt niitä, mutta Varnefindon ja Morna olivat kaksi onnekasta, jotka olivat kohdanneet yhden ilmojen herroista. Miltä mahtoi tuntua lentää sellaisen kanssa? Rohendiron ei kuvitellut asiaa niin pitkälle, hänelle riitti lohikäärmeen näkeminen, sen selässä ratsastaminen oli asia erikseen, eikä sellaisesta sopinut edes uneksia, vaikka Varnefindon olikin vihjannut, että Rohendiron pääsisi lentämään. Ajatella, jos niin kävisi. Lohikäärmeistä puhuttiin aina niin paljon, mutta harvoin kukaan oli kontaktissa sellaisen kanssa, joten niistä oli tullut tarunomaisia olentoja, huhupuheiden aihe ja tarinoiden sankareita.

Rohendiron katseli kahta polkua ja pohti, kumpi olisi järkevämpää. Tietty ravi oli hitaampaa, mutta laukka, jonka sai yhtä hitaaksi, oli paljon mukavampi istumisen kannalta. Olkoot, nyt he etenisivät askel kerrallaan, kirjaimellisesti.
"Jatkamme pian ravia. Kertoaksesi hevoselle, mitä haluat, näpäytä sitä hieman uudelleen pohkeilla. Jos se vain kävelee nopeammin, voit hieman maiskuttaa, tällä tavalla."
Esimerkkinä Rohendiron naksautti hieman kieltään, jolloin molemmat hevoset nostivat päitään ja lähtivät kävelemään reippaammin, kuten niitä oli opetettu, mutta Rohendiron hillitsi molempia hieman ohjilla ja vielä rauhallisella äänellä.
"Ravi on hieman pompottavaa, sille ei valitettavasti voi mitään, tahtiin pitää vain yrittää istua. Laukka on paljon miellyttävämpää. Mennään."
Rohendironin ei tarvinnut kuin hieman koskettaa pohkeilla Arthonin kylkiä, kun ori jo lähti tasaiseen raviin. Veryanilla oli todella pehmeä raviaskel, varsinkin, jos he menivät rauhassa. Se selässä olisi helppo istua, verrattuna moniin muihin hevosiin, joilla oli korkea ja tikittävä askel. Mäelle johtava polku jäi taakse, heidän jatkaessa suoraan. He voisivat tulla laukkaamaan mäen myöhemmin.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 09 Tammi 2012, 16:51

Varnefindon katsoi hevostaan ja mutisi että sen oli parempi mennä rauhallisesti. Ravin pompottavuuden kuullessaan haltia ajatteli että olisi kannattanut valita laukka. Toistaiseksi hän antoi kuitenkin vain mennä. Varne keräsi ohjat paremmin käteen ja puristi kantapäänsä hevosen kylkiin, jolloin se päätään nostaen lähti ravaamaan. Varnefindonpomppi epämääräisesti mukana ja joutui pysäyttämään lievästä yllätyksestä tuntiessaan uuden askellajin. Hän hengähti ja lähti uudelleen raviin, tällä kertaa yrittäen keventää mukana. Hän tuntui istuvan satulaan huonosti ja pongahti aina pystyyn joka toisella askeleella.
"H-hieman po-pomputtawaa", Varnefindon totesi lennellessä hevosen selässä. Veryan ei näyttänyt olevan toisen poikkoilusta moksiskaan. Kohta kuitenkin haltia tunsi löytäneensä edes jonkinmoisen rytmin hevosensa kanssa ja hän pystyi keskittymään muuhunkin kuin jalkoihinsa ja asentoonsa. Maisemat olivat upeat näin lumiseen aikaan, ja kaikki näyttikirkaalta. Syynä saattoi olla vähäpilvinen taivas, ja aurinko joka näkyi taivaalla. Haltia vilkaisi Rohendironin ammatilaismaista ravia ja tunsi kateutta. Olisipa hänkin oppinut pienenä ratsastamaan tuohon tyyliin.

Mahtaisivatkohan he kuitenkin laukata vielä tämän lenkin aikana, tai mitä reittiä he tulivat takaisin? Mitä hevosille tehtäisiin ratsastuksen jälkeen? Miljoonat kysymykset pyörivät Varnefindonin päässä, mutta haltia ei viitsinyt kysyä mitään. Kaikki selviäisi aikanaan, todennäköisesti. Kun Varnefindon unohti hetkeksi aikaa hevosen ja löysäsi ohjia, Veryan veti päänsä eteenpäin ja jatkoi käynissä. Äkillinen pysähtyminen sai Varnen heilahtamaan eteenpäin. Haltia ei kuitenkaan nostanut uutta ravia vaan kallisti itseään Rohendironin puoleen.
"Onko enää pitkä lenkki edessä, wai ehdimmekö laukata?" hän paloi innosta kokeilla kaikkea uutta.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Forte » 09 Tammi 2012, 20:39

Rohendiron tiesi, millaista ravi oli ensimmäistä kertaa. Aivan hirveä kokemus, siihen todella piti oppia, jotta pystyisi istumaan täysin paikallaan tai keventämään luontevasti. Rohendiron oli ollut aluksi aivan kuten Varnefindon, heilunut puolelta toiselle satulassa ja pidellyt kiinni harjasta kaikin voimin ja ollut todella hämillään. Toki Rohendiron oli silloin ollut kaksi kertaa Varnefindonia nuorempi, mutta ei iällä ollut väliä. Jokainen, joka aloitti, oli aina ensin aloittelija. Siksi Rohendiron ei nauranut kertaakaan Varnefindonille, tai moittinut väärästä istunnasta, sillä eihän kukaan ollut seppä syntyessään. Kaikkeen piti opetella, varsinkin ratsastukseen.
"Totut siihen kyllä, mutta lihaksesi saattavat huomenna olla vähän kipeät."
Rohendiron varoitti hyväntahtoisesti, istuessaan rauhassa ravin tahtia.

Rohendiron ei näyttänyt liikauttavan yhtäkään lihasta, mutta silti Arthon hiljensi käyntiin vain muutama askel Veryanin jälkeen.
"Jos haluat, voin joskus näyttää, miltä tyylikäs ravi näyttää."
Rohendiron hymähti ja taputti sitten orinsa kaulaa. Eläin pärskäheteli tyytyväisenä ja vähän ojensi kaulaansa, jolloin Rohendiron antoi pitkää ohjaa. Molemmat hevoset saivat nyt kävellä jonkin aikaa.
"Ehdimme kyllä. Ylämäki tosin meni jo, mutta lähellä on niitty. Voimme laukata siellä. Suosittelen, että pidät aluksi vain kiinni ja annat minun hoitaa laukannoston, sillä vauhti tulee olemaan nopeampi."
Tietenkin Rohendiron piti huolen, etteivät hevoset innostuneet liikaa. Arthon nyt saattaisikin vähän pukitella ja lähteä kiihdyttämään, muttei koskaan Veryan. Se tiesi, että ratsastajalle piti olla kiltti ja kantaa varoen, varsinkin aloittelijaa. Vaikka muut sen ympäriltä lähtisivätkin, Veryanin tahti pysyi juuri niin nopeana tai rauhallisena, mitä ratsastaja halusi. Metsäpolku haarautui pian uudelleen, se vei joko suoraan metsään toi poikkesi niitylle, joka näkyi puiden takana. Rohendiron ohjasi hevosensa niitylle ja pysäytti hetkeksi sen laitaan. Koskematonta lunta, täysin puuton alue, eikä ketään missään. Täydellinen hetki pienelle laukalle.
"Oletko valmis?"
Rohendiron vielä kysyi varmuuden vuoksi Varnefindonilta. Kun kaikki näytti olevan hyvin, Rohendiron kokosi ohjat taas käsiinsä ja patisti aluksi hevostaan raviin. Korkein askelin Arthon lähti ravaamaan pöllyävässä lumessa, kunnes Rohendiron näpäytti uudelleen kantapäillään hevosta, ja naksautteli kieltään merkkinä Veryanille, että senkin piti laukata. Arthon loikkasi eteenpäin ja lähti laukkaamaan tasaisesti, rauhallisesti, mutta innokkaasti.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 14 Tammi 2012, 14:11

Kaksinaama keinui epämääräisesti hevosen selässä ja valmistautui lähtemään sellaista vauhtia jolla kiertäisi koko Cryptin ympäri kolmessa tunnissa. Ei sitä voinut koskaan tietää millaista vauhtia näistä nelijalkaisista löytyi. Varnefindon kokosi ohjat samalla tavalla mitä Rohendiron ja nosti ravin. Hän pomppi hetken aikaa taas siinä ravissa kunnes vanhemman haltian kielen naksauttelu ilmoitti että oli aika laukata. Veryan otti yhden pitemmän askeleen ja nosti tasaisen ja pitkän laukan. Varnefindon yllättyi mukavasta askellajista, vaikkain hölkyi eteen ja taakse hevosen selässä. Huomaamattaan Varnefindonin kädet löysäsivät ohjia ja Veryan luuli että oli aika pysähtyä. Hevonen vaihtoi askellajinsa raviin niin äkkiä että Varne lennähti makaamaan etunojaukseen hevosen kaulalle. Kaksinaama tuijotteli hölmistyneenä ympärilleen ja yritti saada selville mitä oli tapahtunut. Veryan käänsi aavistuksen verran päätään sivulle ja katsoi Varnefindonia. Haltia nousi takaisin normaaliin asentoon, kokosi ohjat ja hetkessä Veryan lähti uuteen laukkaan, koska Arthon laukkasi myös kauempana.
"Tullaan", Varnefindon sanoi ja piti satulasta kiinni, jottei lentäisi selästä.

Oli upea tunne istua siinä hevosen selässä ja katsoa kuinka lumi pöllysi hevosten jalkojen alla. Kaksinaama olisi voinut kiljua ja hurrata, mutta se olisi varmaan säikkäyttänyt hevosen ja kohta hän löytäisi itsensä lumihangesta. Parempi siis vain hymyillä oikein leveästi. Rohendironin Arthon näytti ylväältä laukatessaan. Ylväältää ja yli-innokkaalta. Varnefindon melkein oletti sen pomppaavan jossain vaiheessa pystyyn tai lähtevän sille Cryptin ympärysmatkalle.
"Olipaz ze.... Uutta", Varnefindon mutisi kun hän laski askellajinsa takaisin käyntiin. Veryan hengitti tasaisesti ja liikutteli korviaan tyytyväisen oloisena.
"Enkä ole edez pudonnut kertaakaan!" Varne lisäsi vielä tyytyväisenä. Jos hän ei olisi koskaan istunut minkään otuksen selässä, hän olisi varmasti pudonnut ainakin kerran satulasta. Mutta olihan jo Critin kanssa sen verran kovaa lennetty että taito karttui, vaikkei se vastannut mitään tällaista. Hevosella laukkaaminen oli oma lajinsa. Mahtava lajinsa. Varnefindon siemaisi kirpeää ja raikasta talvi-ilmaa sieraimiinsa ja uskaltautui taas päästämään satulasta irti.
"Mitä kaikkea hewosten kanssa woi tehdä?" Varnefindon kysyi ja katsoi Rohendironia. Nämä elikot tuskin pelaisivat korttia kuten Crit.

//Tou, en huomannut että tänne oltiin vastattu O.o Anteeksi tämä kesto!
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Forte » 15 Tammi 2012, 00:34

Rohendiron nautti laukasta, Arthon nautti laukasta. Ja nähtävästi Varnefindonin oli ei myöskään ollut yhtään hassumpi. Saatuaan hevoset laukkaan, Rohendiron vain antoi niiden mennä. Hän piteli suht löysiä ohjia, istui rentona ja Arthon sai vain juosta. Rauhallisesti tosin. Talvinen ilma pisteli mukavasti kasvoja, lumihanki pöllysi kavioiden alla ja hevoset pärskähtelivät innokkaina. Niillä oli hauskaa selvästi, vaikka Veryan olikin hyvin ystävällinen ratsastajaansa kohtaan ja kuunteli jokaista ohjasotetta, myös silloin, kun Varnefindon vain päästi ohjat pitkäksi ja ori hidasti raviin. Rohendiron oli aluksi pysynyt ystävänsä vierellä, mutta vaikka hän meni kuinka rauhallisesti, Arthon oli Veryania nopeampi ja otti hieman etäisyyttä punarautiaaseen oriiseen. Rohendiron ei edes huomannut Veryanin hidastavan raviin, ennen kuin kuuli Varnefindonin sanat ja katsahti taakseen. Sieltä hän taas tuli ja pian molemmat jatkoivat matkaa rinta rinnan. Rohendiron olisi voinut laukata ties kuinka pitkään, mutta tämä oli vain pieni pätkä, lähinnä opetuksena ja kokemuksena Varnefindonille. Lopulta kuitenkin tahti hidastettiin raviin ja siitä käyntiin.

Arthon käveli kaula pitkänä ja pärski muutaman kerran, kunnes taas kohotti päätään, näyttääkseen olevansa elämänsä kunnossa.
"Sinulla vaikutti olevan hauskaa."
Rohendiron hymähti ja tarkkaili ystäväänsä ja tämän tunnetiloja. Hymy kertoi jo paljon.
"Pärjäsit hienosti, olet luonnonlahjakkuus hevosten kanssa."
Rohendiron kehui Varnefindonia ja keräsi vähän ohjia, jolloin Arthon pyrki heti ravaamaan.
"No, mitäs kaikkea..Niille voi opettaa erilaisia temppuja, ne voivat olla ratsuja, työhevosia tai kärryhevosia. Kyseessä on älykäs ja sosiaalinen olento, joka oppii helposti. Voin näyttää, jos haluat."
Forte
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 15 Tammi 2012, 00:58

Kaksinaama kuunteli kehuja ja pieni puna nousi oikealle poskelle. vai että luonnonlahjakkuus, selkä väkkyrässä ja kädet satulassa täällä mentiin kuin kylvystä tullut kääpiö joka oli lähtenyt rodeoon kylpyammeella. Haltia kuunteli tarkkaavaisesti hevosile tarkoitettuja asioita ja pohti millaista työhevosen kanssa oli. Annettiinko hevoselle siemenpussi käteen ja sanottiin että viljeleppäs nuo maissimaalle? Tuskin, se olisi täysin epäloogista. Kärryhevoset olivat sitten suurella todennäköisyydellä niitä joita saattoi nähdä kylässä vetämässä haltioita ympäriinsä, tai vetämässä kuormia torilla ja kaduilla. Ratsu taisikin olla se minkä päällä Varnefindon sillä hetkellä istui. Hän havahtui ajatuksistaan kun Rohendiron tarjosi jonkinmoista temppunäytöstä.
"Näytä! Hetikö, wai kun olemme takaisin talollasi?" Varnefindon puhui innokkaana, odottaen että Rohendiron tekisi Arthonin kanssa jonkin upean voltin tai kuperkeikan tai että toinen haltia rupeaisi laukkaamaan hevosen selässä seisten tai jotain vastaavaa. Varnefindon ei ollut varma mihin kaikkeen hevoset pystyivät mutta ilmeisesti ne olivat lohikäärmeiden kanssa hyvin samanlaisia. Sosiaalisia, nelijalkaisia ja omalla tavallaan ylväitä elikkoja.

Vranefindon siirsi katseensa taas kauemmas horisonttiin ja tutki talvista maisemaa. Tällaistako Rohendiron sai harrastaa joka päivä? Se sai Varnen lähelle kateellista kun hän ajatteli omia päivään sotkuja selvittämässä, pakoilemassa metsikössä tai pahimassa tapauksessa istumassa tyrmässä. Kaksinaaman ilme oli vääntynyt hetkessä hieman vihaisen oloiseksi kun haltia manasi kasvonaapuriaan mielessään ja melkein halusi kuulla toisen vastauksen. Vastauksen jota ei kuitenkaan tullut ollenkaan. Oliko Morna päättänyt ruveta vetämään oikein sikeitä unia vai härnäsikö mokoma Varnefindonia vain enemmän olemalla hiljaa. Taas kolmen sekunnin ajan kaksinaama olisi halunnut tarrata keittiöveitseensä ja survaista sen vasempaan kylkeensä, kuten oli tehnyt ensimmäistä kertaa 9 vuotiaana. Varnefindon upposi ajatuksiinsa ja huomaamattaan Veryan lopetti kävely ja rapsutti turpaansa toiseen etujalkaansa. Nytkähdys eteenpäin sai Varnen heräämään menneiden kertaamisesta ja jatkamaan matkaa. Kuinkakohan kauan kaksikko saisi vielä nauttia retkestä?
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Forte » 15 Tammi 2012, 11:57

Varnefindon halusi nähdä jotain, mistä nämä suuret eläimet osasivat tehdä. Rohendiron kohautti vähän harteitaan, kyllä se hänelle kävi, varsinkin, kun Varnefindon oli niin innokas.
"Sopii. Molemmat näistä oreista on koulutettu samalla tavalla, ne osaavat samat asiat. Ne on koulutettu armeijan käyttöön. Odota siinä vain Veryanin kanssa, se pysyy kyllä paikallaan."
Rohendiron kokosi ohjia ja antoi lopultakin Arthonin ravata kunnolla. Ori pärski innokkaana ja liikkui kaula kaarella, pitkin askelin. Rohendiron ei mennyt kauas, vain muutaman kymmenen metrin päähän ravaamaan ympyrää ja vähän verryttelemään Arthonia, ennen kuin lähtisi tekemään mitään sen isompaa.
"Sotahevosen tärkeimpiä ominaisuuksia on auttaa ratsastajaa tukalissa tilanteissa, joten ne opetetaan lähinnä potkimaan."
Rohendiron selitti, hiljennettyään askellajin takaisin käyntiin. Arthon tiesi hyvin, mitä siltä tultaisiin vaatimaan, joten eläimen askeleet olivat voimakkaat, korvat liikkuivat ja lihkaset liikahtelivat karvapeitteen alla.

Rohendiron teki hyvin pieniä liikkeitä, hänellä oli herkkiä ratsuja. Ainoastaan pieni äänen ja pohkeiden tietynlainen yhdistelmä sai Arthonin nousemaan takajaloilleen. Aluksi se nousi muutaman kerran, sitten alkoi huitoa etukavioillaan. Olisi kivuliasta, jos noin kova kavio osuisi päähän. Sitten toisenlainen äännähdys ja kosketus pohkeilla taaemmas sai aluksi Arthonin peruuttamaan ja sitten tekemään toivotun liikkeen. Ori potkaisi toisella jalalla taakse ja hyppäsi sitten suoraan tasajaloilta ilmaan, potkaisten molemmilla takajaloilla. Laskeuduttuaan takaisin neljälle raajalle, Arthon lähti laukkaamaan, kuten siltä odotettiin. Laukka oli reipasta ja Rohendiron nousi hieman jalustimille seisomaan, jotta orin oli helpompi laukata epätasaisessa maastossa. Mutta mikäli Rohendiron oli suunnitellut näyttävänsä vielä jotain, se ei ihan onnistunut. Nimittäin varmajalkaisuudestaan huolimatta, Arthon kompastui tai liukastui johonkin etujaloistaan. Tilanne kesti vain hetken, mutta varmaan oli aika hurjan näköistä, kun niin iso eläin kaatui suoraan turvalleen tömähdyksen saattamana, ja Rohendiron lennähti kaulan yli lumiseen maahan. Arthon nousi ylös melkein samantien ja vähän ravisteli päätään, kävellen takaisin Veryanin luokse, kuin hakemaan lohtua ystävältään. Rohendiron nousi myös pian seisomaan, pudistellen lunta vaatteistaan ja hiuksistaan.
"Näin voi myös käydä joskus."
Rohendiron hymähti ja lähti ottamaan hevostaan kiinni.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 15 Tammi 2012, 14:35

Varnefindon seurasi jännityksellä Veryanin pysäytettyään, kuinka Rohendiron valmistautui tekemään jotain hienoa. Temppua siinä näytöksessä riitti, kun Arthon alkoi käskystä tekemään jaloillaan iskuja ympäriinsä.
"Kätewää", Varnefindon totesi yllättyneenä siitä, miten viisas eläin musta hevonen oli. Samassa kaikki keskeytyi ja Arthon kompastui. Veryan nosti päätään säikähtäneen oloisesti ilmaan ja Varnefindon tuijotti tyrmistyneenä kuin Rohendiron lensi hevosensa kaulan yli. Haltia oli jo valmis loikkaamaan alas hevosen selästä ja menemään auttamaan, mutta vanhempi haltia näytti olevan tottunut tällaisiin tapauksiin. Varnelle kuitenkin kaikki se näkemä oli niin uuutta että hän melkein vapisi istuessaan hevosensa selässä. Peläten että lentäisi samalla tavalla hevosen selästä. Rohendiron vaikutti niin rennolta tapahtuneen suhteen, ei lainkaan tiuskinut tai mesonnut putoamisestaan. Varnefindon puristi ohjia käsissään ja pystyi vain tuijottamaan. Hah,hah! Siitäs sai.
"Turpa kiinni Morna! Oletko kunnossa Rohendiron?" Varnefindon tiuskaisi Mornalle, kääntyen heti sen jälkeen Rohendironia kohti. Ainakin haltia poistui samantien ottamaan Arthonia kiinni. Se ei ollut missään välissä auki Varne. Morna vastasi ja vaikeni taas.

Kaksinaama mietti kannattaisiko hänen edes yrittää auttaa ottamaan Arthonia kiinni. Sen jälkeen hän ei varmaan pääsisi enää hevosensa selkään kapuamatta sinne puun kautta. Ja sitäpaitsi hän vain säikäyttäisi Arthonin menemään. Parempi siis pysya Veryanin selässä. Sitäpaitsi Arthon näytti olevan sen verran koulutettu, että se ymmärtäisi milloin pitäisi pysähtyä ja antaa itsensä kiinni.

Kohtauksen jälkeen Varnen ratsastuksesta tuli asteta epävarmempaa. Ajatus putoamisesta jäi vainoamaan, eikä Varnefindon halunnut katkaista niskojaan. Ajatus laukasta kammotti. Rohendiron itse ei ollut näyttänyt olevan moksiskaan, mutta Varnefindon ei vain pystynyt ottamaan asiaa yhtä rennosti.
"Hurjaa", Varne totesi hiljaa ja mietti millaista olisi pudota Critin selästä jossain korkeuksissa. No Crit ottaisi kiinni ilmasta todennäköisesti, mutta siltikin.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Forte » 15 Tammi 2012, 14:50

Rohendiron oli tippunut alas hevosen selästä useammin, mitä edes muisti. Luultavasti yli satoja kertoja haltia oli tullut tavalla tai toisella, mutta juuri koskaan häntä ei ollut sattunut pahasti, vain kerran tai pari, ja vammat olivat parantuneet muutamassa viikossa. Hän ei yksinkertaisesti enää välittänyt, tuliko alas vai ei, tällaista vain sattui. Rohendiron kutsui Arthonia nimeltä, jolloin ori palasi hänen luokseen nolostuneen ja anteeksipyytävän oloisena. Mutta ei Rohendiron ollut vihainen, ei hän koskaan hevosille ollut. Harvemmin ne tahallaan halusivat ratsastajasta eroon, varsinkin näin hyväluonteinen tapaus.
"Olen, kiitos kysymästä. Harvemmin mitään vakavaa sattuu, mutta ratsastajan pitää varautua siihen, että joskus tulee alas tahtomattaan."
Kyseessä oli kuitenkin herkkä ja iso eläin, mitä tahansa saattoi tapahtua sen kanssa. Varmuuden vuoksi Rohendiron vielä tarkasti orinsa etujalat, venytteli niitä muutaman kerran ja katsoi, ettei muualle kehoon ollut tullut vaurioita. Arthon vaikutti olevan täysin kunnossa, joten Rohendiron heilautti itsensä takaisin satulaan ja oli valmis jatkamaan matkaansa.

"Meidän on paras palata takaisin. Jos haluat, voimme vielä ottaa matkalla laukkapätkän ylämäkeen, se on hyvää treeniä hevosille."
Rohendiron käänsi Arthonin takaisin tulosuuntaan ja tottelevaisesti ori lähti taas astelemaan lumihangessa pellolta polulle. Se oli selvästi unohtanut jo kaatumisen, samoin Rohendiron.
"Arthonilla oli hieman etujaloissa ongelmia pari kuukautta taaksepäin, joten se kompastelee edelleen paljon muita useammin. Veryan ei ole koskaan kaatunut, se on varmajalkainen ja vakaa."
Rohendiron hieman rohkaisi Varnefindonia varmuuden vuoksi. Kaatuminen oli ylipäätänsä erittäin harvinaista.
"Ravataanko hieman?"
Forte
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 15 Tammi 2012, 15:14

Kaksinaamainen haltia tiiraili Arthonin etujalkoja. Hänestä ne olivta normaalit hevosen jalat. Paksut ja karvaiset. Haltia kuunteli että kaatuminen oli hevosille harvinaista, onneksi. Varne pyrki taas keskittymän enemmän siihen mitä teki. Hän haki parempaa asentoa hevosen selästä ja yritti saada selkänsäkin suoraksi. Niska saattaisi olla huomenna kipeä ja kuten Rohendiron oli jo aikaisemmin maininnut, myös muut lihakset tulisivat olemaan kipeinä. No, ei se Varnen tylsistynyttä patikointia haittaisi pahemmin. Kaksinaama kiinnostui ravista alta aikayksikön ja keräsi ohajt nopeasti käteensä.
"Ravataan", hän myöntyi ja nosti ravin pyrkien pääsemään ennen Rohendironia vauhtiin. Ajatus laukkapätkästä vielä lopuksi oli yhtäaikaa hieman pelottava ja innostava. Tuskin Varnefindon selästä lentäisi, Veryan oli niin kiltti hepo. Ravi oli taas samanlaista. Varne pomppi ylös ja alas kuin olisi hyppinyt tasajalkaa. Hänen nsikansa nytkyi sivulta toiselle ja hän keinui ympäriinsä. Sivulta katsojan mielestä se olisi varmastikkin ollut erittäin koomista.

Varnefindon oli varma että hän tulisi vielä joku kerta takaisin, jotta he voisivat tehdä uuden reissun. Mutta todennäköisesti hän tulisi seuraavalla kerralla hakemaan Rohendironin Critiä tapaamaan. Olihan hän luvannut sen ja oli itsekkin innokas pääsemään esittelemään Rohendironia Critille. Hän näki silmissään koko pitkän keskustelun, jonka jälkeen heittäisi Dironin Critin selkään ja he kaikki paukuttelisivat sellaisen lentolenkin että Rohendiron muistaisi sen koko lopun ikänsä. Kyllä, sen Varne halusi kokea ja nähdä. Hiljalleen kaksikko palaili samaa reittiä mitä oli tullutkin.
"Laukataanko nyt?" Varne kysyi ja katsoi mukavan oloista suoraa edessäpäin.

//Huh, nyt tuli mieleen kun muutamia viikkoja sitten oma tuntihepo kaatui ja melkein lensin selästä :D
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Forte » 15 Tammi 2012, 15:55

// Onko näin? Aika kamalaa. Perjantaina olin ystäväni kanssa maneesissa ratsastamassa ja hänen hevosensa kaatui kesken laukan, ihan ilman mitään kompuroimista, tuiskahti suoraan turvalleen //

Molemmat hevoset ravasivat nätisti vierekkäin. Veryan näytti vähän haukottelevankin, se ei ollut tottunut näin rauhalliseen menoon, mutta tuntui kuitenkin nauttivan siitä. Veryan oli Rohendironin oma suosikki, se oli hyvin kiltti ja lempeä aloittelevalle ratsastajalle, mutta kokeneiden kanssa se oli voimakas, reipas ja täynnä energiaa. Se osasi lukea ratsastajaa paremmin, kuin ratsastaja sitä. Fiksu vanha herra. Arthon ravasi lennokkain askelin ja vähän luimi uhkaavasti Veryanille, osoittaakseen, ettei sen ohi menty. Rohendiron kuitenkin sai orin takaisin ruotuun nopeasti. Hän ei koskaan käyttänyt raippaa tai kannuksia hevosilleen, ei sillä, että niiden käyttö olisi väärin, mutta hän ei vain kokenut asiaa tarpeelliseksi. Hän halusi opettaa ratsunsa ilman ylimääräisiä välineitä lähinnä siksi, ettei niistä aina ollut käytettävissä. Pohkeet ja kädet kulkivat aina mukana, joten niistä oli paljon enemmän hyötyä.

He ravasivat hyvän aikaa, kunnes Varnefindon ehdotti laukkaa.
"No, olin ajatellut ylämäkeä, mutta kyllä tämäkin sopii. Seuraa vain minua, meidän pitää hidastaa reilusti ennen kotitilaa."
Rohendiron ei halunnut opettaa hevosille, että kotiin juostiin, koska silloin ne saattaisivat alkaa ryntäilemään innoissaan.
"Pidetään hieman välimatkaa, ihan varmuuden vuoksi."
Hevosenmitta oli tarpeeksi, mutta Veryanin kanssa voisi olla kauempanakin, se ei välittänyt siitä, oliko yksin vai ei. Tällä kertaa Rohendiron ei komentaisi Veryania laukkaamaan, mutta luultavasti se tulisi ihan itsekkin, kun näki Arthonin laukkaavan.
"Jos se vain ravaa, eikä lähde laukkaamaan, näpäytä hieman pohkeilla ja maiskuta."
Rohendiron naksautteli muutaman kerran kieltään, näyttääkseen, miltä äänen tuli kuulostaa. Arthon oli levoton, se halusi jo juosta, ja laukkasi hyvin lyhyttä laukkaa melkein sivuttain.
"Valmis? Sitten mennään."
Ohjeiden jälkeen Rohendiron antoi Arthonin lopulta juosta. Hevonen ponkaisi eteenpäin ja lähti aluksi turhankin reippaaseen laukkaan, mutta Rohendiron hillitsi sen tahdin nopeasti rauhallisemmaksi.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 18 Tammi 2012, 21:14

//Itteläni ei käynyt kuinkaan, vähän säikähdin. Sattuiko kaverillesi pahasti?

Ennen laukkaamista kaikki oli taas jännityksen huipulla. Mahtaisiko Varne tällä kertaa pystyä keskittymään enemmän asentoonsa kuin siihen että pysyisikö selässä. Veryan hörähti vähän ja nosti hetimmiten laukan kun näki Arthonin lähtevän matkaan. Päätään heilauttaen hevonen laukkasi eteenpäin, heti Arthonin takana. Varnefindon keikkui taas eteen ja taakse, suorassa pysymisyrityksistä huolimatta.
"Tunne itseni ritariksi!" Varnefindon totesi. Mutta jos hän olisi ritari, Rohendiron olisi kuningas. Armeijalla oli tosiaan kiittämistä kaikista niistä ratsuista jotka Rohendiron oli heille kouluttanut. Montakohan niitäkin oli ollut, sata vai tuhat? Kaksinaaman ei tarvinnut tehdä paljoa mitään hevosen vauhdissa pitämiseen, kun Veryan laukkasi innokkaan rauhallisesti pitkin tasaista tietä.

Kun laukkapätkä oli ohi ja hevoset jatkoivat rauhallista käyntiä, Varnefindon aloitti uuden keskustelun samoin tein.
"Onko sinulla jotain tiettyjä työpäiviä erikseen vai hoidatko tätä hommaa joka päivä? Ajattelin että kun löydän taas Critin, voisin tulla hakemaan sitten sinua, mutta olisi helpompaa jos tietäisin milloin olet yleensä varattu", haltia kertoi pyöritellen samalla sormeaan ilmassa kuin se olisi muka jotain auttanut. Tekemään hurrikaanin tai jotain. Edellyttäen tietty että Crit olisi maisemissa lähiaikoina. Siitä lohikäärmeestä kun ei koskaan teinnyt, mutta sanansa Varne aikoi pitää. Vastausta odotellen, haltia antoi hevosensa kaulalle taputuksen.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Forte » 18 Tammi 2012, 23:40

// Ei mitään, säikähti vain ja sai suuhunsa hiekkaa, muuten kaikki hyvin. Joutuu tosin leipomaan kakun putoamisen takia : D //

Rohendiron nautti laukkaamisesta. Hän toki olisi voinut mennä mielellään lujempaakin, mutta Varnefindonin takia tahti oli rauhallinen, ja jopa Arthon tuntui tietävän asian. Se laukkasi hyvin hillitysti, ilman mitään kiirettä.. Rohendiron piti ohjia toisessa kädessä ja istui rentona satulassa, myötäillen hevosen liikkeitä tottuneesti. Mikäs tässä istuessa. Ja Varnefindonilla näytti olevan hauskaa myös. Pöllyävän lumen seasta Rohendiron kuuli uuden ystävänsä sanat, ja katsahti hieman taakseen.
"Ehkä joskus vielä oletkin."
Rohendiron vastasi takaisin. Ajatus ei ollut yhtään mahdoton, jos Mornan saisi vain pidettyä kurissa todella hyvin. Mutta juuri nyt Rohendiron ei halunnut ajatella Mornaa, hän halusi vain nauttia kauniista talvipäivästä, ystävänsä seurasta ja hevosten laukka-askelista. Laukka tosin jäi suhteellisen lyhyeksi, sillä he alkoivat olla niin lähellä kotitilaa. Pieni pidäte ohjista sai Arthonin hidastamaan raviin ja siitä käyntiin. Ori pärski tyytyväisenä ja käveli kaula kaarella, työskennellen kuolaimella vaikkei sen olisikaan välttämättä tarvinnut.

Rohendiron odotti taas sen verran, että Varnefindon oli taas hänen vierellään. Ja matka jatkui. Uteliaana Rohendiron kuunteli ystävänsä sanoja, jotka liittyivät nähtävästi lohikäärmeen tapaamiseen. Sitä haltia ei kyllä jättäisi välistä, ei missään vaiheessa.
"Työskentelen kyllä joka päivä, mutta minulla on todella liikkuva aikataulu, voin hyvin viettää vapaapäivän koska vain. Pyrin siihen, että hevosia liikutetaan joka päivä, mutta niilläkin on vapaapäivänsä, joten joinakin päivinä ratsastan kaksi hevosta, toisina viisi. Mutta tule koska haluat, olen kyllä käytettävissä milloin vain."
Rohendiron kumartui puhuessaan hieman, jotta väistäisi lunta täynnä olevan oksan.
"Meidän on paras palata takaisin. Hevoset ovat saaneet tarpeeksi liikuntaa yhdelle retkelle."
He voisivat tämän jälkeen juoda kupin kuumaa vielä, mutta mitä sitten? Minne Varnefindon lähtisi?
Forte
 

ViestiKirjoittaja Lotdow » 19 Tammi 2012, 22:43

// :D Nyt tuli nälkä.

Varnefindon mietti parasta päivää lohikäärmeen tapaamiselle. Sellainen jolloin ei olisi kauhea lumimyräkkä vaan kirkas ja raikas sää. Tosin nuo asiat olivat vähän arvuuttelun varaisia, luonto siitä päätti. kaksikon oli aika palata tallille. Varnefindon mietti, miten hevoset hoidettaisiin sitten. Heittäisivätkö he vain varusteet sivuun ja toivottaisivat nelijalkaisille ystävilleen hyvää pivänjatkoa? Eiköhän Rohendiron asiaa selventäisi ajallaan. Tallit tulivat pian näkyviin ja Varne oli erottavinaan toisen talliapulaisista työskentelemässä.

Heti kun Varnefindon oli saanut taiteiltua itsensä epäammatimaisesti alas hevosen selästä ja kohdannut Veryanin hieman kyllästyneen oloisen katseen, haltia huokaisi helpotuksesta. Sepäs oli ollut hankalaa. Varne antoi hevoselleen taputuksen ja vilkaisi Rohendironia.
"Awaammeko zitten kaiken maailman zoljet ja wiemme warusteet takaisin zisälle?" kaksinaama kysyi, vaikka vastaus oli melkein selvä, tuskinpa he varusteita pihallekkaan jättäisivät.
Lotdow
 

EdellinenSeuraava

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron