Sivu 6/6

ViestiLähetetty: 20 Tammi 2012, 01:34
Kirjoittaja Forte
Heidän saapuessa takaisin tallipihalle, molemmat Rohendironin apulaisista olivat paikalla ja töissä. He heilauttivat tervehdykseksi kättään ja jatkoivat molemmat omia askareitaan. Rohendironin ei tarvinnut edes ohjata hevosia, ne tiesivät, että matka päättyi sinne, mistä se alkoikin, nimittäin puomille. Molemmat asettuivat nätisti puomin luokse, jolloin ratsastajat saattoivat tulla alas. Rohendiron liukui alas selästä ja peittei hieman nauruaan, Varnefindonin keplotellessa itseään satulasta. Huvittava ja soma näky yhtä aikaa.
"Tulit hyvin toimeen Veryanin kanssa, se selvästi piti sinusta. Voit toistekki tulla liikuttamaan sitä."
Rohendiron hymähti pikkuisen. Riimut roikkuivat edelleen puomissa kiinni, ja toisen niistä haltia otti käsiinsä.
"Ensin sidomme hevoset kiinni. Riimun laitetaan vain kaulan ympärille, näin."
Rohendiron laittoi tottuneesti hevosen niskan ympärille riimun, muttei turvan ympärille lainkaan.
"Sitten varusteet, avaamme samat soljet, jotka laitoimme kiinni, suitsista nämä."
Rohendiron osoitti puhuessaan, mitkä soljet Veryanilta avattiin, ja näytti, kuinka suitset vain vedettiin päästä. Arthon hankasi päätään samantien puomiin, kun suitset katosivat. Suitset jäivät puomille lepäämään. Sitten oli vuorossa satula. Rohendiron näytti, miten jalustimet nostettiin ja vyö avattiin, riisuen Arthonin satulan ja jättäen sen puomille.
"Sitten riimu päähän ja viedään hevoset laitumelle takaisin. Ne alkavat varmasti heti ensimmäisenä piehtaroida."
Rohendiron laittoi riimun kunnolla, avasi narun ja lähti viemään Arthonia takaisin orilaitumelle.

Laitumella olevat orit katsoivat uteliaina tulokkaita ja hirnuivat tervehdykseksi. Osa lähti pukkilaukkaa kohti porttia ja Arthon höristeli korviaan, hirnuen kovaan ääneen vastaukseksi. Kuningas oli selvästi palannut. Tai, ainakin se luuli olevansa kuningas. Kuten Rohendiron oli epäillyt, päästyään laitumelle, Arthon heittäytyi samantien hankeen piehtaroimaan sydämensä kyllyydestä.

ViestiLähetetty: 20 Tammi 2012, 10:37
Kirjoittaja Lotdow
Kaksinaama seurasi esimerkkiä ja asetti riimun Veryanin niskanpäälle. Noin juuri noviisi. se tuntui sanovan.
"Ze on hieno hewonen. Tulisin waikka joka päiwä takaisin, mutta tiedäthän zinä nuo kyläläiset. Kaikki tarwitsewat taukoa", Varne availi solkia ja veti suitset pois hevosen päästä. Veryan ravisti vähän harjaansa kun sai suitset pois päältään. Varnefindon taputti hevosta uudestaan kaulalle ja laski suitset hetkeksi aikaa puomille, jotta voisi ottaa satulan pois. Se oli yhtä painava kuin mitä lähtiessäkin ja Varne nytkähti raajusti eteenpäin saadessaan satulan käsiinsä.
"Mikseivät he tekisi satuloita vaikka paperista?" haltia mumisi ja laski satulan suitsien ja Arthonin satulan viereen puomeille. Varne väsäsi hetken aikaa riimun kanssa, saaden sen vihdoin oikein päin. Veryania ei tarvinnut edes paljoa taluttaa, kun se kulki tottuneesti Arthonin perässä kohti orilaidunta. Varnelle tuli hyvä tunne kun hevoset krimasivat muiden luokse, Arthon ylväästi hirnuen. Kaksikko katseli vielä hetken aikaa miten Arthon piehtaroi ystäviensä keskellä, Varyan esimerkkiä seuraten.

Varnefindon pyörähti kannoillaan ja vilkaisi tallille tulevaa tietä. Huokaisun myötä hän vilkaisi Rohendironia ja sanoi:
"Jos zatun näkemään Critiä lähiaikoina, minkä pitäisi olla todennäköistä. Ole walmiz ziihen että krimaan pihaan hakemaan zinut." He näkisivät todennäköisesti uudestaan vasta silloin. Silloin kun Rohendiron näkisi Critin, sitä hetkeä Varnefindon odotti jo innolla.
"No, minä kai zitten tästä lähden", kaksinaama totesi hiljaa silmäillen välillä kauempana näykviä taloja ja puita.

ViestiLähetetty: 20 Tammi 2012, 11:29
Kirjoittaja Forte
Rohendiron nojasi aitaan ja katseli hevosia jonkin aikaa, kunnes huomio myös vierellään olevan Varnefindonin. Tämä oli todellakin ollut hyvin erikoinen kohtaaminen, alusta asti. Sekä Varnefindoniin että Mornaan tutustuminen oli ollut jotain tavallisuudesta poikkeavaa, eikä Rohendiron katunut hetkeäkään ystävyyden luomista ainakin toiseen heitä. Mutta kuten aina, moni hyvä, tosin niin myös huononkin, loppui aikanaan. Hyvät asiat vain tuntuivat loppuvan nopeammin.
"Odotan sitä suurella mielenkiinnolla."
Rohendiron nyökkäsi ystävällisesti, hän tapaisi lohikäärmeen enemmän kuin mielellään, ei ollut mitään väliä, milloin hän tapaisi lohikäärmeen, kunhan tapaisi joskus. Ajatus oli niin jännittävä ja innostava, oikean lohikäärmeen kohtaaminen. Toivottavasti Rohendiron osasi käyttäytyä niin mahtavan olennon edessä.

Rohendiron silitti hieman yhden aivan vierelle tulleen orin turpaa ja katsahti samalla Varnefindoniin. Tämä oli siis lähdössä. Miten sääli. Varsinkin, kun Varnefindon ei tuntunut olevan suosituin haltia kylässä.
"Onko sinulla paikkaa mihin mennä? Voit kyllä olla täällä pidemmäksikin aikaa, tule vaikka ottamaan teetä."

ViestiLähetetty: 20 Tammi 2012, 17:46
Kirjoittaja Lotdow
Varne vilkaisi Rohendironia kun hän kysyi paikkaa minne mennä. Haltia kohautti olkapäitään ja hymyili.
"Kiitoz tarjouksestasi, mutta minulla on wielä tehtäwää. En zalli Mornan elää toista yötä haltiakylän lähellä, joten pyrin pääsemään niin kauaz kuin zuinkin tästä paikasta. Kaiken lisäksi hän tietää missä asut", Varnefindon selitti miettien sanomaansa. Sen hän oli kokonaan unohtanut. Nythän Morna tietäisi minne tulla riehumaan huonona yönä, ja vaarassa ei ollut vain Rohendiron vaan myös Rincavornon, sekä kaikki muut elävät olennot jotka tällä tallilla asuivat. Kaksinaama puri huultaan hetken aikaa. Tai sitten Morna unohtaisi. Ei, Morna ei koskaan unohtaisi, mutta niin kauan kun Iriador olisi elävien kirjoissa, ei Rohendironilla olisi liikaa murehdittavaa. Miksi Varnefindon vaaransi kaikki joihin tutustui? Haltia murahti itselleen ja kirosi Mornan mielessään.
"Jatkan varmaan Mor vuorille", Varnefindon puhui taas. "Hyvällä tuurilla löydän Critin ja sovin hänen kanssaan koska voit tavata hänet." Kaksinaama venytteli vähän paikallaan.
"Tulen aikaisemmin takaisin kuin uskotkaan. Luota minuun Rohendiron", Varnefindon sanoi, tehden samalla selväksi että se olisi viimeinen asia minkä hän sanoisi nyt, ennenkuin lähtisi pois. Edellyttäen että sinussa on pientäkään osaa johon luottaa. Morna totesi. Tarpeeksi. Varne vastasi, vaivautumatta kuuntelemaan jatkoa.

Kaksinaamainen haltia lähti kävelemään eteenpäin, kohti tietä joka johti takaisin kohti kylän keskustaa. Hän teki vielä viimeisen vilkaisun ja vilkutuksen Rohendironia kohti. Jo tien keskivaiheilla hän vaihtoi kurssinsa kaikkien talojen pihojen läpi kohti metsikköä. Sieltä hän jatkaisi niin korkealle Mor vuorille kuin suinkin. Hän oli täynnä intoa. Sitä harvinaista intoa että hänellä oli paljon tehtävää. Varnefindon laski jo minuutteja siihen päivään, kun saisi hakea Rohendironin Critin luokse. Aikaa oli mennyt vasta kaksi minuuttia, mutta Varnefindonista tuntui että siihen olisi hyvin lyhyt aika.

//Näin se sitten loppui. Seuraavaa vaan tulemaan :D Mutta tämä oli yksi näistä parhaimmista peleistä mitä minulla on ollut. Kiitos seurasta!