Kirjoittaja harlekiini » 20 Helmi 2012, 00:05
Fareos seurasi kaatuvan naisen liikettä asettuen tuon yläpuolelle. Oikeassa taistelussa hän olisi syössyt miekkansa naisen rintakehään ja sammuttanut nuo ylimieliset silmät (jollaiset hänen omansa eivät luonnollisesti milloinkaan olleet, ainakaan tavalla joka ärsyttäisi häntä itseään), mutta nyt se ei käynyt päinsä. Tuittupään surmaaminen ei olisi aiheuttanut hänelle suuria tunnontuskia, mutta yleisö olisi saattanut pahastua, ja sen seurauksena Fareos olisi löytänyt itsensä tyrmästä odottamassa tuomiotaan. Joko teloittamista tai orjaksi päätymistä. Niinpä hän hillitsi itsensä ja kumartui asettaakseen terän voittonsa merkiksi naisen kaulalle, kun kohti heilahtava käsi sai hänet ponnistamaan taaksepäin ja siirtämään tulilinjalla olevaa jalkaansa. Mies oli kuitenkin liian lähellä väistääkseen riittävästi, ja ranteesta esiin napsahtava piiloterä upposi reiden lihakseen saaden haltian parahtamaan.
Hän nykäisi jalkansa irti terästä ja putosi polvilleen, laskien miekkansa vaakasuoraan naisen kaulalle molemmin käsin, tuijottaen nuorempaa palavin silmin. Hän ei pelännyt uutta iskua. Sääntöjen mukaan nainen katsottiin kuolleeksi, eivätkä kuolleet hyökänneet voittajiaan vastaan. Jokainen yritys katsottaisiin rikkomukseksi.
Veri värjäsi toiseen punttiin kasvavan tumman, tahmean läiskän, joka liimasi kankaan epämiellyttävästi ihoon. Kipu säteili haavasta, mutta haltian suonissa virtaava adrenaliini sumensi sen vaikutuksen toistaiseksi. Fareos kumartui lähemmäs.
Et arvaakaan kuinka mieleni tekisi vain tappaa sinut, hän murisi niin hiljaa ettei kukaan muu kuin Mimi kuullut, mutta se ei olisi sopivaa. Sinä olet hävinnyt. Nyt me molemmat nousemme tästä kuin kaverukset ikään ja lähdemme eri teille, ja yleisö naureskelee olipas hieno tappelu, tulinen tapaus tuo nuorempi, lupaavakin totta kai, mutta kokemus ei intoa voita ja, hahaa, veikkoseni olet minulle hopeisen velkaa. Ja minä vannon vähentäväni kehosi painoa vapaavalintaisen jäsenen verran jos enää tulet tielleni, pentu. Mene kotiin kasvamaan. Ja käy näyttämässä tuota silmääsi. Henkien kautta, minua ei kiinnosta hevonpierun vertaa mitä sinulle käy, mutta maineeni kärsisi entisestään jos aiheuttaisin lapsen sokeutumisen.
Niine sanoineen hän nosti Casúrin naisen kaulalta ja nousi varovasti seisomaan, kasvojensa jännittyneisyys kielien kätketystä kivusta. Hän heilautti miekkaansa tervehdyksentapaiseen ja pyyhki veripisarat terästä naisen housunpunttiin ennen kuin työnsi miekan huotraansa ja kääntyi lähteäkseen.
Vaikka hän onnistuikin piilottamaan tuskansa ilmeettömyyden naamion taakse, ontumista hän ei kyennyt peittelemään. Reiden haava ei ollut suuri eikä suuria suonia ollut katkennut, mutta piiloterä oli puraissut riittävän syvään hankaloittaakseen hänen liikkumistaan seuraavan puolentoista viikon verran. Hän nouti viinensä ja jousensa, kiinnitti ne selkäänsä vilkaisemattakaan enää Mimiin päin ja nyökkäsi happamesti yhdelle kannustajista työntyessään väkijoukon läpi. Lieni parasta etsiä jostain parantajantapainen, muutoin metsästämisestä tulisi yhtä tuskaa, eikä vain kuvainnollisessa mielessä. Ansojen laatiminen vaati kyykistymistä, eikä jousen jännittäminen onnistuisi riittävän hyvin haavoittuneella hauiksella.
Kirottu nainen.
Mutta, Fareos ei yrityksistään huolimatta voinut sitä kieltää, lupaava. Joiltain osin.
¤¤ Näin päättelen omasta puolestani. Kiitoksia pelistä! ¤¤