Stone the witch || Nipustin


Haltioiden kylä, kokonaisuudessaan. Kylä on monikerroksinen ja valoisa, ennen kaikkea luontoon sopiva. Talot ovat väriltään vaaleita, arkkitehtuuriltaan kauniita ja elegantteja. Joissakin taloissa on käytetty samaa, valkoista marmoria mitä itse aroilla sijaitsevassa linnassa. Kasvillisuutta kylässä on paljon, lähes joka nurkalta löytää seinäköynnöksiä, koristepuita ja pensaita. Kylä on täysin piilossa metsässä, sitä verhoaa lumous jonka läpi ei voi nähdä, ellei tiedä mitä pitäisi katsoa. Vain ne, jotka kylässä asuvat, löytävät sinne.
Kylä sisältää niin asunnot, kuin puodit ja torit. Toreja haltioilla ei ole niin paljoa, mitä ihmisillä, mutta kauppoja ja putiikkeja sitäkin enemmän. Majataloja on siellä täällä, osa tasokkaampia mitä toiset.

Öisin kylän kauniita katuja valaisee satunnaisesti ympäriinsä leijailevat maagiset valopallot. Päivisin auringonvaloa valoa tihkuu latvustojen lomasta. Kylää ei ympäröi muurit, eikä aidat. Haltiat luottavat täysin jo vuosisatoja toimineeseen maagiseen illuusioon, jonka ansiosta ihmiset eivät voi löytää tänne.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 13624

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Tammi 17, 2012 7:57

Stone the witch || Nipustin

Hecate

Päivä oli alkanut kirpakan pakkasen saattelemana ja nyt iltapäivällä itse aurinko paistoi kauniin kirkkaalta taivaalta haltiakylään. Pikkupakkanen ei kuitenkaan estänyt kylää toimittamasta arkiaskareitaan. Aukiolla oli jälleen markkinat, jotka houkuttelivat paikalle väkeä myös kylän ulkopuoleltakin. Markkinat tosin olivat harvinaista hupia, näin sodan aikana. Kuitenkin, kauppias jos toinenkin oli päässyt paikalle kera uusien tuotteiden. Hinnat tosin olivat vaivannäön painoisia.
Onneksi Hecate ei ollut niitä, jotka olivat paikalle tulleet ostamaan tavaraa. Eipä tuolla otuksella edes maallista omaisuutta ollut, muuta kuin räsyiset vaatteensa. Harvinaisen vähäpukeinen hengetär istuskelikin torin laidalla tynnyrin päällä, katsellen torin menoa. Otus ei kuitenkaan näyttänyt kylmää tuntevan, vaan istuskeli lannevaatteessaan harvinaisen tyytyväisenä. Siellä täällä kehossa näkyi hieman päälle puskevaa, punertavaa talviturkkia, joka pyrki lähinnä ulos lantion, kyynärpäiden ja olkapäiden alueelta.

Otus ei sinänsä ollut mikään ihmeellinen näky tämän rotukirjavan massan joukossa. Eipä tuo itseensä minkäänlaista huomiota kerännytkään, lukuun ottamatta pientä, viiden hengen porukkaa, joka sattui seisoskelemaan torin samalla reunalla. Viisi, noin teini-ikäistä haltianuorukaista katseli hengetärtä nenänvarttansa pitkin, kunnes yksi noista päätti lähestyä itsevarmana olentoa.
Kävi ilmi, etteivät nuo pitäneet hengettären läsnäolosta HEIDÄN kylässään. Hecate nosti kysyvän sokean katseensa nuorukaiseen, joka tuli käskemään noitaa painumaan takaisin maan alle. Ontuvasti kommunikoiva hengetär oli avaamassa suunsa esittääkseen vastalauseen, mutta ennen kuin tuo ehti mitään narisevalla äänellään sanoakaan, lennähti ensimmäinen kivi kohden Hecatea. Olennon suusta pääsi korvia riipivä kiljahduksen ja huudahduksen välimuoto, samalla kun yksi taaempana seisovista haltianuorukaisista intoutui ystävänsä tekosesta.
KIVITETÄÄN SE! AJETAAN SE POIS! AJETAAN NOITA POIS! Haltia huusi niin, että lähistöllä olevat sivustakatsojat kääntyivät katsomaan nuorten leikkiä.. Kukaan ei tietenkään ottanut tosissaan tuota, kaikki jotka eivät tilannetta kauemmin olleet seuranneet, uskoivat tämän olevan vain leikkiä. Joten miksi sekaantua.

Tajutessaan tilanteen, Hecate ponnahti alas ämpäriltä ja lähti juoksemaan karkuun, minkä lyhyillä jaloillaan nyt kykeni. Nuoret totta kai lähtivät perään, jahka olivat haalineet ensin käsiinsä ja taskuihinsa muutaman kiven, peräti lumipallonkin.
Takaa-ajo kävi läpi haltiakylän. Hengetär juoksi minkä kintuistaan pääsi, haltioiden saavuttaessa tuota aina joka mutkan jälkeen. Kiviä lenteli, suurin osa ohi, mutta yksi jos toinenkin osui pieneen kohteeseensa. Joidenkin kivien osumaa kuitenkin pehmensi Hecaten valtava hiuspehko.
Juoksemalla ei olento tulisi pakoon pääsemään. Niinpä Hecate hidasti hieman vauhtiaan, hyppäsi pari kertaa ilmaan juostessaan, muuttaen lopulta muotonsa korpiksi. Korppi lehahti ilmaan ja hetken jo näytti siltä, että tuo pääsisi lentämään pakoon. Yksi nuorista haltioista kuitenkin otti paremman otteen kivenmurikasta, jota kätösessään kantoi ja viskasi sen kohden korppia. Kivi osui napakymppiin, jonka seurauksena heiveröinen korppi rääkäisi ja tipahti maahan, suoraan kylmään hankeen..


// NIPUSTIN! SAVE HER! //

Ritari
Ritari

Viestit: 1217

Liittynyt: Su Huhti 10, 2011 1:35

Paikkakunta: The Land

Viesti Ke Tammi 18, 2012 2:22

To the rescue!!!

//I'M ON IT! HANG IN THERE LITTLE LADY, YOUR KNIGHT IN SHINY FUR IS COMIIING! TO THE RESCUE!//

Lyron Brell

Typerät mahtailevat pitkäkorvat!
Vaikka päivä oli mukavasti pakkasen raikas ja aurinkokin jaksoi paistaa lohduttavasti, ei Lyron huomannut päivän kauneutta oman mustan mielensä suojista. Tämä oli taas niitä harvoja päiviä kun hänen oli täytynyt vetää yllensä haltia miehen asu, ja lampsia kylään. Huhut hänen menneisyydestään eivät olleet vieläkään juoruttu puhki, ja aivan päin vastoin, niitä oli tullut lisää. Niin tulevaisuudesta, nykyisyydestä, kuin sieltä menneestäkin. Haltiat, ainakin suurin osa heistä, pitivät itseään Lyronia parempana, unohtaen että mies oli alunperin itsekkin tuota ylpeää lajia. Tosin enää ei Lyron nähnyt haltioissa mitään ihailtavaa.

Lyron kulki mieli mustana kohti metsää, jonne pääsisi omaan rauhaansa, oman laumansa luokse. Mies vältteli kovin suuria katuja varsinkin kun nyt kadut olivat täynnä markkinakojuja, sekä myyjiä. Mutta tänään moni muukin oli huomannut Lyronin pikku kikan, ja ahtaat välikadut olivat täynnä haltioita jotka koittivat oikaista nopeampaa reittiä kotiinsa ahtaiden markkinakatujen sijaan. Miehelle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kun suunnata kohti aukiota, jonka halki hän pystyisi oikaisemaan alta aika yksikön. Ehkä liian tuttavalliset myyjätkin huomaisivat hänen pahan tuulisuuteensa ja älyäisivät olla tungettelematta.

Juuri kun Lyron oli selvinnyt aukion lävitse ilman myyjien hyökkäyksiä, huomasi hän ihmisjoukon katselevan jonnekkin ja mielenkiinnosta vilkaisi itsekkin. Jokin kuriton nulikkalauma tuntui ahdistelevan pienikokoista punahiuksista tyttöä! Eikä kukaan tehnyt mitään! Lyronia alkoi kiukuttaa entisestään, eikä mies muutenkaan ollut hyvällä tuulella. Pikku tyttö oli yrittänyt lähteä juoksemaan pakoon, mutta pitkä sääriset haltia pojat saavuttivat tätä helposti. Lyron otti myös hölkkääviä askelia lähemmäs tapahtumia, kun huomasi tytön hypähtäneen muutaman kerran kuin lentoon lähdössä. Yllätävää kyllä, mutta niin tyttö olikin ollut lentoon lähdossä, sillä hänestä muuttui musta korppi ja lentokyvyn turvin tyttö selvästi uskoi onnistuvansa pakenemaan. Lyronkin uskoi siihen hetken, kunnes eräs kivi tuurilla osui suoraa pikkuiseen lintuun ja se tipahti lumihankeen.
Pojat astelivat pikku lintua kohden, eivätkö nuo nulikat olleet saaneet jo tarpeekseen! Lyronille asiasta tuli henkilökohtaista koska kiusattuna oli joku tai jokin hänen kaltaisensa.
Kuului vain ratkeilun ääniä kun sekunteissa mies oli muuttunut keskellä kylää suureksi mustaksi sudeksi ja vaatteet lojuivat repeytyneinä lumessa. Moni katsoi parhaaksi lähteä muualle, mutta uteliaimmat jäivät seuraamaan. Lyron, muutamalla suurella loikalla, tömähti teini-ikäisten haltiapoikien ja muuntautuja tytön väliin, kasvot poikiinpäin. Tietysti pojat säikähtivät, mutta yksi näistä oli vieläkin tyhmän rohkeuksissaan varma ettei heille mitään kävisi ja nakkasi yhdellä isoimmista kivistä Lyronia, ja niin läheltä ei tuokaan pentu heittänyt ohi.
Pakokauhu valtasi pojan kasvot kun Lyronin ilme ei värähtänytkään kiven osuessa tätä rintakehään ja jostain syvältä suden sisältä alkoi kuulua äänekästä murinaa. Neljä muuta nuorukaista olivat jo juoksemassa kaukana kun viides ymmärsi jääneensä ilman taustajoukkoja. Lyron tuhahti ja samassa viideskin poika oli kompuroiden sännännyt kauas pois.

Musta susi ei enää kehdannut ottaa ihmismuotoaan, sillä alastomuutta ei katsottu kylässä hyvällä, joten suden suuri pää kääntyi uteliaana katsomaan maahan pudonnutta lintuista. Olikohan tälle käynyt pahasti?
Only after losing everything, you are free to do anything
---
Once upon a time,
Young lad, who believed in the unbelievable.
Foxy elven blooded, who was bound to a cursed sword.
Charming nobleman, who knew his way with the ladies.
Betrayed sorcerer, who found his place among not his kind.
Beastmaster, who speaks to the beasts as one of them.
Dwarven abigail, who fought the illness.
Master of the flames, who called itself immortal.
Human loathing avenger, who seeked to corret injustice.

---
Peliseuraa multa saa kysellä kans yksärillä:3
Avatar

Monarkki

Viestit: 13624

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Tammi 25, 2012 9:56

// THE HEROOOO! //

Seuraavat tapahtumat menivät hengettäreltä täysin ohi. Korppi tyssähti lumihankeen. Päässä humisi ja silmissä pyöri. Seuraavaa iskua, jota korppi oli jäänyt odottamaan, ei kuitenkaan tullut koskaan. Hangen läpi kuului ääniä. Murinaa, kauhun sävyttämiä äännähdyksiä. Mitä tapahtui? Hecatella ei ollut mitään hajua siitä. Kun pää alkoi selvitä, lähti lintu kömpimään erittäin huterasti pois hangesta, hypähtäen lopulta alas lumikasasta, tuuskahtaen turvalleen maahan. Hetken korppi pyristeli päästäkseen koivillensa, kunnes otti muutaman, hataran askeleen eteenpäin ja vilkaisi ympärilleen.
Nuoret olivat poissa. Lähteneet vauhdilla. Viimeisimmän pakoon pötkijän saattoi vielä nähdä, ennen kuin tuo kääntyi parin kulman jälkeen pois näkyvistä. Pian korpin sokea katse nousi tihrustamaan ylös. Edessä seisoi valtava, musta susi. Hetken tilanne oli täysin outo korpille, kunnes tuo tajusi mitä oli tapahtunut.

Susi oli pelastanut hänet. Kuin Prinssit pelastivat tarinoissa prinsessoja. Miksi? Hecatella ei ollut hajuakaan, miksi tuo susi olisi häntä auttanut. Ehkä tuo oli jonkinlainen suojelusenkeli? Sen pahemmin mitään miettimättä tai sanomatta korppi otti muutaman huteran askeleen ja iskeytyi vasten suden toista takajalkaa, pörhistäen sulkansa ja käyden istumaan siihen, kihnuttaen tuon koipea kuin huomiota hakeva pentu.

Ritari
Ritari

Viestit: 1217

Liittynyt: Su Huhti 10, 2011 1:35

Paikkakunta: The Land

Viesti Ti Tammi 31, 2012 3:50

Lyron Brell

No ainakaan pikku muodonmuuttajalle ei ollu käynyt mitään. Mustan suden kasvoille nousi jokin vähän hymyä muistuttava kun tämä katseli toisen kiehnäämistään miehen takakoipeavasten. Lyronille tämä oli kieltämättä vähän kiusallisen uutta, mutta helpotukseksi ainakin suurin osa "yleisöstä" oli jo lähteny paikalta, mitään nähtävää ei enää ollut. Jokunen tarkkailija jäi vielä seuraamaan söisikö jättiläis peto pienen linnun.
Lyron pohti jalkansa pois vetämistä toisen halistelusta sekä takajalan ravistelua jolloin lintu pyllähtäisi muualle, mutta mikään ratkaisu ei tuntunut oikealta, sillä Lyron ei kuitenkaan halunnut satuttaa pientä mustaa lintua. Lyron uskoi sen olevan korppi, muttei hän ollut kovin kiinnostunut linnuista joten ei voinut mennä sanomaan.
"Tuota..." alfa susi aloittaa varovaisesti yhä taakse katsoen, "Taidat olla ihan kunnossa." Puhuessaan Lyron nostaa tassua jossa lintu oli kiinni, seisten nyt kolmella jalalla. Lyron ei suoranaisesti käskenyt toista irti, eikä ravistellut tätä irti, saati nostanut jalkaa riuhtaisten jolloin toisen ote olisi saattanut livetä, joten takertuja nousi maasta jalan mukana. "Olisit varovaisempi. Kaltaisiamme ei katsota kylässä hyvällä. Kerrohan, tuota, pikkuinen, mistä sinä tulet."
Only after losing everything, you are free to do anything
---
Once upon a time,
Young lad, who believed in the unbelievable.
Foxy elven blooded, who was bound to a cursed sword.
Charming nobleman, who knew his way with the ladies.
Betrayed sorcerer, who found his place among not his kind.
Beastmaster, who speaks to the beasts as one of them.
Dwarven abigail, who fought the illness.
Master of the flames, who called itself immortal.
Human loathing avenger, who seeked to corret injustice.

---
Peliseuraa multa saa kysellä kans yksärillä:3
Avatar

Monarkki

Viestit: 13624

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Helmi 07, 2012 2:11

Hetken Hecate sai kihnuttaa toisen koipea, kunnes Susi avasi suunsa, todeten korpin olevan mitä suurimmalla todennäköisyydellä kunnossa. Koiraeläimen jalan noustessa ylös lehautti Hecate siipiään pienesti, mutta ei todellakaan lähtenyt minnekään suden luota. Korpin katse kävi suuntaamaan kohti suden kasvoja, tuon huomautellessa kylän vaaroista heidän kaltaisilleen. Korppi päästi rääkäisin samalla kun hypähti lentoon, melko huteraan sellaiseen, ja lennähti suden eteen muuttaen muotonsa jälleen humanoidiksi.

Hecate ei kuin muut! Hecate eril..llainen Hengetär alkoi sopertamaan takkuavalla äänellä. Tuttuun tapaansa ei Hecate ymmärtänyt tajusiko toinen hänen puheistaan mitään vai ei. Suurella todennäköisyydellä hukkanen ei tajunnut sanaakaan hengettären soperruksesta, toivottaisi hyvät päivänjatkot ja poistuisi, ennen kuin epämukava sosiaalinen tilanne kävisi liian noloksi tai hankalaksi.
Hecate tulee metsästä Olento vastasi sitten suden kysymykseen, mistä tuo oikein tuli. Metsästäpä hyvinkin. Tai sieltä hän muisti tulleensa. Sitä ennen hänellä ei ole muistikuvaa menoistaan, saatikka olemassaolostaan.
Susiautt-oi. Heca---te kiitol-linen

// Nyt tulee kyllä niin kakkasta tekstiä että oksat pois >: //

Ritari
Ritari

Viestit: 1217

Liittynyt: Su Huhti 10, 2011 1:35

Paikkakunta: The Land

Viesti Su Helmi 12, 2012 9:55

Lyron Brell

Kovin lempeästi Lyron katsoi kun pikkuinen korppi muutti muutoaan, takaisin punahiuksiseksi, kovasti pikku tytöltä näyttäväksi olennoksi.
Hecateksi itsensä esitellyt tyttö puhui kovin epätasaisesti, eikä kovin hyvin, mutta Lyron kuitenkin ymmärsi kaiken mitä toinen yritti hänelle sanoa. Ehkä se johtui siitä että johtaja oli tottunut tulkitsemaan ilmavirtaan hukkuneita lauseita juostessa, tai murinan sekaista mörinää kun joku oli turhan kiihtynyt.
Lyronista tämä pikku olento oli kerrassaan herttainen ja uros hymyili hengettärellä tämän sanoessa tulevansa metsästä. Senhän olisi kyllä voinut varmaan myös päätellä vähän sopimattomasta pukeutumisesta haltiakylässä. Susimaisesti virnuillen Lyron nyökkäili. Jep, tämä tyttö oli erityinen ja hyvinkin ei tavallinen.
Kun pikkuinen punapää sopersi tälle Sudelle, joka hänet oli pelastanut kiitoksensa Lyron nyökkäsi hyväksyen kiitoksen. "Tule. Vien sinut metsään sitten." Lyron sanoi ja meni makuulleen jotta toinen pääsisi hänen selkäänsä. "Voit sanoa minua muuten sudeksi jos haluat, mutta jos mieluummin käytät minusta nimeä, olen Lyron." Alfa esittäytyi pienelle ystävälleen. Kun oli puolueeton, eli vähän kuin kaikkien vihollinen, ei voinut koskaan olla tarpeeksi ystäviä.
Only after losing everything, you are free to do anything
---
Once upon a time,
Young lad, who believed in the unbelievable.
Foxy elven blooded, who was bound to a cursed sword.
Charming nobleman, who knew his way with the ladies.
Betrayed sorcerer, who found his place among not his kind.
Beastmaster, who speaks to the beasts as one of them.
Dwarven abigail, who fought the illness.
Master of the flames, who called itself immortal.
Human loathing avenger, who seeked to corret injustice.

---
Peliseuraa multa saa kysellä kans yksärillä:3
Avatar

Monarkki

Viestit: 13624

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Maalis 14, 2012 12:24

// Peli keskeytetty pelaajien yhteisestä päätöksestä //

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö