Stone the witch || Nipustin
Lähetetty: 17 Tammi 2012, 19:57
Hecate
Päivä oli alkanut kirpakan pakkasen saattelemana ja nyt iltapäivällä itse aurinko paistoi kauniin kirkkaalta taivaalta haltiakylään. Pikkupakkanen ei kuitenkaan estänyt kylää toimittamasta arkiaskareitaan. Aukiolla oli jälleen markkinat, jotka houkuttelivat paikalle väkeä myös kylän ulkopuoleltakin. Markkinat tosin olivat harvinaista hupia, näin sodan aikana. Kuitenkin, kauppias jos toinenkin oli päässyt paikalle kera uusien tuotteiden. Hinnat tosin olivat vaivannäön painoisia.
Onneksi Hecate ei ollut niitä, jotka olivat paikalle tulleet ostamaan tavaraa. Eipä tuolla otuksella edes maallista omaisuutta ollut, muuta kuin räsyiset vaatteensa. Harvinaisen vähäpukeinen hengetär istuskelikin torin laidalla tynnyrin päällä, katsellen torin menoa. Otus ei kuitenkaan näyttänyt kylmää tuntevan, vaan istuskeli lannevaatteessaan harvinaisen tyytyväisenä. Siellä täällä kehossa näkyi hieman päälle puskevaa, punertavaa talviturkkia, joka pyrki lähinnä ulos lantion, kyynärpäiden ja olkapäiden alueelta.
Otus ei sinänsä ollut mikään ihmeellinen näky tämän rotukirjavan massan joukossa. Eipä tuo itseensä minkäänlaista huomiota kerännytkään, lukuun ottamatta pientä, viiden hengen porukkaa, joka sattui seisoskelemaan torin samalla reunalla. Viisi, noin teini-ikäistä haltianuorukaista katseli hengetärtä nenänvarttansa pitkin, kunnes yksi noista päätti lähestyä itsevarmana olentoa.
Kävi ilmi, etteivät nuo pitäneet hengettären läsnäolosta HEIDÄN kylässään. Hecate nosti kysyvän sokean katseensa nuorukaiseen, joka tuli käskemään noitaa painumaan takaisin maan alle. Ontuvasti kommunikoiva hengetär oli avaamassa suunsa esittääkseen vastalauseen, mutta ennen kuin tuo ehti mitään narisevalla äänellään sanoakaan, lennähti ensimmäinen kivi kohden Hecatea. Olennon suusta pääsi korvia riipivä kiljahduksen ja huudahduksen välimuoto, samalla kun yksi taaempana seisovista haltianuorukaisista intoutui ystävänsä tekosesta.
KIVITETÄÄN SE! AJETAAN SE POIS! AJETAAN NOITA POIS! Haltia huusi niin, että lähistöllä olevat sivustakatsojat kääntyivät katsomaan nuorten leikkiä.. Kukaan ei tietenkään ottanut tosissaan tuota, kaikki jotka eivät tilannetta kauemmin olleet seuranneet, uskoivat tämän olevan vain leikkiä. Joten miksi sekaantua.
Tajutessaan tilanteen, Hecate ponnahti alas ämpäriltä ja lähti juoksemaan karkuun, minkä lyhyillä jaloillaan nyt kykeni. Nuoret totta kai lähtivät perään, jahka olivat haalineet ensin käsiinsä ja taskuihinsa muutaman kiven, peräti lumipallonkin.
Takaa-ajo kävi läpi haltiakylän. Hengetär juoksi minkä kintuistaan pääsi, haltioiden saavuttaessa tuota aina joka mutkan jälkeen. Kiviä lenteli, suurin osa ohi, mutta yksi jos toinenkin osui pieneen kohteeseensa. Joidenkin kivien osumaa kuitenkin pehmensi Hecaten valtava hiuspehko.
Juoksemalla ei olento tulisi pakoon pääsemään. Niinpä Hecate hidasti hieman vauhtiaan, hyppäsi pari kertaa ilmaan juostessaan, muuttaen lopulta muotonsa korpiksi. Korppi lehahti ilmaan ja hetken jo näytti siltä, että tuo pääsisi lentämään pakoon. Yksi nuorista haltioista kuitenkin otti paremman otteen kivenmurikasta, jota kätösessään kantoi ja viskasi sen kohden korppia. Kivi osui napakymppiin, jonka seurauksena heiveröinen korppi rääkäisi ja tipahti maahan, suoraan kylmään hankeen..
// NIPUSTIN! SAVE HER! //
Päivä oli alkanut kirpakan pakkasen saattelemana ja nyt iltapäivällä itse aurinko paistoi kauniin kirkkaalta taivaalta haltiakylään. Pikkupakkanen ei kuitenkaan estänyt kylää toimittamasta arkiaskareitaan. Aukiolla oli jälleen markkinat, jotka houkuttelivat paikalle väkeä myös kylän ulkopuoleltakin. Markkinat tosin olivat harvinaista hupia, näin sodan aikana. Kuitenkin, kauppias jos toinenkin oli päässyt paikalle kera uusien tuotteiden. Hinnat tosin olivat vaivannäön painoisia.
Onneksi Hecate ei ollut niitä, jotka olivat paikalle tulleet ostamaan tavaraa. Eipä tuolla otuksella edes maallista omaisuutta ollut, muuta kuin räsyiset vaatteensa. Harvinaisen vähäpukeinen hengetär istuskelikin torin laidalla tynnyrin päällä, katsellen torin menoa. Otus ei kuitenkaan näyttänyt kylmää tuntevan, vaan istuskeli lannevaatteessaan harvinaisen tyytyväisenä. Siellä täällä kehossa näkyi hieman päälle puskevaa, punertavaa talviturkkia, joka pyrki lähinnä ulos lantion, kyynärpäiden ja olkapäiden alueelta.
Otus ei sinänsä ollut mikään ihmeellinen näky tämän rotukirjavan massan joukossa. Eipä tuo itseensä minkäänlaista huomiota kerännytkään, lukuun ottamatta pientä, viiden hengen porukkaa, joka sattui seisoskelemaan torin samalla reunalla. Viisi, noin teini-ikäistä haltianuorukaista katseli hengetärtä nenänvarttansa pitkin, kunnes yksi noista päätti lähestyä itsevarmana olentoa.
Kävi ilmi, etteivät nuo pitäneet hengettären läsnäolosta HEIDÄN kylässään. Hecate nosti kysyvän sokean katseensa nuorukaiseen, joka tuli käskemään noitaa painumaan takaisin maan alle. Ontuvasti kommunikoiva hengetär oli avaamassa suunsa esittääkseen vastalauseen, mutta ennen kuin tuo ehti mitään narisevalla äänellään sanoakaan, lennähti ensimmäinen kivi kohden Hecatea. Olennon suusta pääsi korvia riipivä kiljahduksen ja huudahduksen välimuoto, samalla kun yksi taaempana seisovista haltianuorukaisista intoutui ystävänsä tekosesta.
KIVITETÄÄN SE! AJETAAN SE POIS! AJETAAN NOITA POIS! Haltia huusi niin, että lähistöllä olevat sivustakatsojat kääntyivät katsomaan nuorten leikkiä.. Kukaan ei tietenkään ottanut tosissaan tuota, kaikki jotka eivät tilannetta kauemmin olleet seuranneet, uskoivat tämän olevan vain leikkiä. Joten miksi sekaantua.
Tajutessaan tilanteen, Hecate ponnahti alas ämpäriltä ja lähti juoksemaan karkuun, minkä lyhyillä jaloillaan nyt kykeni. Nuoret totta kai lähtivät perään, jahka olivat haalineet ensin käsiinsä ja taskuihinsa muutaman kiven, peräti lumipallonkin.
Takaa-ajo kävi läpi haltiakylän. Hengetär juoksi minkä kintuistaan pääsi, haltioiden saavuttaessa tuota aina joka mutkan jälkeen. Kiviä lenteli, suurin osa ohi, mutta yksi jos toinenkin osui pieneen kohteeseensa. Joidenkin kivien osumaa kuitenkin pehmensi Hecaten valtava hiuspehko.
Juoksemalla ei olento tulisi pakoon pääsemään. Niinpä Hecate hidasti hieman vauhtiaan, hyppäsi pari kertaa ilmaan juostessaan, muuttaen lopulta muotonsa korpiksi. Korppi lehahti ilmaan ja hetken jo näytti siltä, että tuo pääsisi lentämään pakoon. Yksi nuorista haltioista kuitenkin otti paremman otteen kivenmurikasta, jota kätösessään kantoi ja viskasi sen kohden korppia. Kivi osui napakymppiin, jonka seurauksena heiveröinen korppi rääkäisi ja tipahti maahan, suoraan kylmään hankeen..
// NIPUSTIN! SAVE HER! //