Kirjoittaja Forte » 21 Helmi 2012, 23:38
Roherdiron katseli maailmaa ylhäältä käsin. Tältä siis tuntui nähdä maailma linnun näkäkulmasta, kaikki oli niin pientä ja kaunista, aivan kuin jokin maalaus tai pienoismalli maailmasta. Kesällä varmasti maailma oli täynnä värejä, joita ei huomannut eläessään niiden keskellä. Niiden olemassa olemisen tajusi vasta, kun katseli jostain toisesta näkökulmasta. Tämä vain oli harvinainen näkökulma, eikä tulisi toistumaan. Ilmasta käsin pääsisi katsomaan maailmaa vain kerran elämässään, ainakin Roherdiron. Näin korkealta oli helppo erottaa eri paikat, missä oli mitäkin. Joet, järvet, arot, metsät ja pellot olivat suoraan kartan pinnasta, saattoi vain osoittaa paikkoja ja tökätä nuppineulan siihen. Roherdiron katsahti hieman taakseen Varnefindonia ja hymyili aidosti iloisena, Roherdironin hymy oli harvinainen asia.
"Voisin olla kateellinen melkein sinulle, ystäväiseni. Sinulla on maailman mahtavimman olennon ystävyys."
Roherdiron naurahti. Ei hän tosissaan ollut kateellinen, ei ainakaan ystävyydestä. Ei sellaisesta voinut olla kateellinen, jotkut vain olivat ystäviä, jotkut eivät. Ei siihen voinut vaikuttaa. Varnefindon oli tavannut Critin kauan ennen Roherdironia, joten se oli vain normaalia.
Roherdiron takertui uudelleen Critin kaulaan, ilmanvastuksen käydessä turhan voimakkaaksi. Arot olivat aina hienoja, niillä oli mukava käydä ratsuttamassa hevosia ja antaa niiden juosta kunnolla. Mutta siellä tosiaan oli myös muita lohikäärmeitä, Roherdiron ei vain ollut vielä tavannut niitä.
"Mitä jos törmäämme toisiin lohikäärmeisiin?"
Roherdiron oli kuullut, että mahtavat pedot olivat yleensä melko säyseitä ja puolueettomia, eivät välittäneet suuremmin, kuka aroilla liikkui, mutta niilläkin oli omat sääntönsä ja reviirinsä. Ehkä Crit koettiin uhkana ja joku aikoisi sen kimppuun. Toivottavasti ei. Roherdiron silitti jälleen hieman Critin kaulaa, hän todella haluaisi korvata tapahtuman jotenkin ystävilleen, kunhan keksisi miten.