Sivu 6/6

ViestiLähetetty: Ti Tammi 08, 2013 10:04
Kirjoittaja Forte
Roherdiron ei ollut yllättynyt ollessaan ensimmäinen, joka piti Mornaa siedettävänä, mutta kieltämättä hän oli siitä melkoisen ylpeä. Ei sitä joka päivä törmännyt kummalliseen mielipuoleen, jonka kanssa tuli toimeen. Mutta asiaa oli parempi olla sanomatta ääneen, Roherdiron ei halunnut vaikuttaa itserakkaalta henkilöltä.

Roherdiron naurahti pikkuisen, Varnefindonin tapellessa riimunnarun kanssa.
"Kyllä sen noinkin voi tehdä, mutta tämä on parempi, jos pitää lähteä nopeasti."
Roherdiron näytti varmuuden vuoksi yksinkertaisen tallisolmun, joka aukesi yhdellä nykäisyllä.
"No sitten sinulla näyttää olevankin kaikki tarpeellinen."
Haltia katsahti ystävänsä miekkaan ja nyökkäsi hieman. Se, että Varnefindonilla oli aseistus, ei ollut paha asia. Paha oli se, että saman aseen jakoi myös Morna.
"Näytän sinulle kerran, sitten sinun pitää muistaa itse. En voi olla aina paikalla suitsimassa hevosta."
Roherdiron otti suitset käteensä ja näytti hyvin yksityiskohtaisesti, miten ne pujotettiin hevosen päähän ja missä järjestyksessä remmit laitettiin kiinni ja kuinka tiukalle. Sen jälkeen Varnefindon taisikin olla valmis lähtemään, epäilemättä.
"Voit aina tulla takaisin, jos sinulla ei ole muuta paikkaa."
Roherdiron halusi vielä kerran muistuttaa ystäväänsä.

ViestiLähetetty: La Helmi 02, 2013 8:51
Kirjoittaja Lotdow
Varnefindon seurasi tarkasti kuinka suitset asetettiin Miriman päähän, ja yritti tallettaa jokaisen pienen liikkeenkin muistiinsa. Ei hän voisi rampata joka ikinen päivä täällä kyselemässä, miten varusteet laitettiin. Kaksinaama ponnisti hevosen selkään, ja vaikka joutui roikkumaan epämääräisessä asennossa hetken, suoristautui ja tarttui ohjista kiinni. Mirima hörähti hiljaa, vaihtaen painoaan toiselle jalalle. Varne nytkähti eteenpäin, keinui hetken aikaa selässä ja haki oikeaa paikkaa. Humman selkä oli korkeammalla kuin hän oli ajatellut, ja aavistuksen hädissään hän tarrasi satulan etukaaresta kiinni. Lopulta hän lopetti epämääräisen kiehnäämisensä ja katsoi Roherdironia. Toisinaan hänestä tuntui että haltia oli häntä kohtaan turhankin kiltti, vaan kaipa se kuului luonteeseen eikä sitä ollut estäminen.

"Jos voisin korvata tämän kaiken..." hän mutisi, tietäen että Roherdiron vastaisi ettei se ollut tarpeen. Kaksinaaman oli vain luotettava siihen ideaan, että vielä jonain päivänä hänelle koittaisi hyvä hetki maksaa kaikki tämä apu takaisin. Kuka tiesi kauanko siihen menisi, mutta se tulisi vielä. Huomenta, rakas naapuri. Lähtetään tästä koinsyömästä röttelöstä nopeasti. Se ei ollut ehdotus. Morna murisi omiaan aamuäreästi.

Varnefindon käänsi hellemmän puoleisesti Mirimaa kohti pois vievää polkua ja puristi ohjaksia rystyset valkoisina. Mirinan käynti oli kohtalaisen tasaista, mutta mistä sitä tiesi, vaikka jonkun kummun tullen hän kellahtaisi päistikkaa pollen pään yli. Varnefidon katsoi vielä Roherdironia hymyillen puolikkaasti.
"Aa' lasser en lle coia orn n' omenta gurtha", hän toivotti haltiakielellä, mikä tarkoitti "Älköön elämänpuusi lehdet koskaan muuttuko ruskeiksi." Varnefindon paransi otettaan suitsista ja kannusti Miriman käyntiin, edeten tietä pitkin kaukaisuuteen.

//Ja näin päättyi tämä peli. Aivan loistavaa menoa, kiitos paljon! 8D Ja otetaan pian uusia pelejä, jahka ideoita keksimme, eikö? :3