Juostaan karkuun! || Lotdow


Haltioiden kylä, kokonaisuudessaan. Kylä on monikerroksinen ja valoisa, ennen kaikkea luontoon sopiva. Talot ovat väriltään vaaleita, arkkitehtuuriltaan kauniita ja elegantteja. Joissakin taloissa on käytetty samaa, valkoista marmoria mitä itse aroilla sijaitsevassa linnassa. Kasvillisuutta kylässä on paljon, lähes joka nurkalta löytää seinäköynnöksiä, koristepuita ja pensaita. Kylä on täysin piilossa metsässä, sitä verhoaa lumous jonka läpi ei voi nähdä, ellei tiedä mitä pitäisi katsoa. Vain ne, jotka kylässä asuvat, löytävät sinne.
Kylä sisältää niin asunnot, kuin puodit ja torit. Toreja haltioilla ei ole niin paljoa, mitä ihmisillä, mutta kauppoja ja putiikkeja sitäkin enemmän. Majataloja on siellä täällä, osa tasokkaampia mitä toiset.

Öisin kylän kauniita katuja valaisee satunnaisesti ympäriinsä leijailevat maagiset valopallot. Päivisin auringonvaloa valoa tihkuu latvustojen lomasta. Kylää ei ympäröi muurit, eikä aidat. Haltiat luottavat täysin jo vuosisatoja toimineeseen maagiseen illuusioon, jonka ansiosta ihmiset eivät voi löytää tänne.

Valvoja: Crimson

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3984

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Ti Helmi 28, 2012 11:26

Juostaan karkuun! || Lotdow

Raban

Haltia kylä oli täyttynyt lumesta kuluneen talven aikana ja pikku hiljaa talvi oli kääntymässä kevääseen, mutta ei vielä moneen kuukauteen. Kevään lämpimät tuulahdukset olivat kuitenkin vielä kaukana kun kylmät ja jäiset tuulet puhalsivat kaupungin yli ajaen lähes jokaisen elävän sielun kotiinsa takkatulen ääreen lämmittelemään ja juomaan jotakin lämmintä. Valitettavasti kaikilla ei sitä mahdollisuutta ollut. Raban käveli paljas jaloin kylmässä lumessa rikkinäiseen kaapuun käärittynä, joka päästi kaiken kylmän lävitsensä heti kun jäinen tuuli päätti puhaltaa kaupungin yli. Ketun poika tärisi kylmästä kuin haavan lehti konsanaan hamaat yhteen kalisten kävellessään hyisessä kylmyydessä ettei vain vahingossakaan nukahtaisi ja kohtaisi noutajaansa paleltuessaan kuoliaaksi. Se oli koitunut monen kadulla eläjän kohtaloksi tänä talvena ja monina muinakin talvina. Raban tosin pelkäsi paleltuvansa pian pystyyn jos pakkas lukemat yhtään nousisivat, vaikka turkki suojasikin niin kettu oli laiha ja alipainoinen eikä tuolla ollut yhtään rasvaa ihonsa alla, puhumattakaan lihaksista jotka olisivat edes hieman luonnollista suojaa antaneet poika paralle. Ei, jokainen lihas tuntui jo olevan kohmeessa ja kävely tuntui joka sekunnilta aina vain vaikeammalta, sekä vatsakin valitti hiljaa nälkäänsä jolle ei kuitenkaan mitään olisi tarjolla.. kaikki olivat sisällä, eikä keltään voinnut pihistää tai edes kerjätä mitään syötävää. Ja parhaat suojatkin oli jo varattu.. eikä Raban ujona nuorukaisena uskaltanut isomiltaan mennä kysymään saisiko seuraan liittyä, löisivät vielä.
Kettu pojan ajatukset katkesivat yht`äkkiä kun tuo vahingossa kompuroikin omiin jalkoihinsa ja putosi polviensa varaan kylmään lumeen. Meni hetki ennen kuin Raban älysi nousta ylös ja jatkaa kadulla yksinäisenä kävelyä.

//Tulipas kökkö alotus, mutta siinä//
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1876

Liittynyt: Ma Kesä 27, 2011 12:17

Viesti Ma Maalis 05, 2012 4:34

Varnefindon

Lumi oikein lennähti sivuille kun haltiat rynnivät pitkin syrjäisimpiäkin kujia. Sen lisäksi piti tottakai tuulla ja tuiskuttaa, niin että eteneminen oli melkein mahdotonta. Vain melkein. Kaikki tielet osuvat haltiat jyrättiin sivuun, kuin tulivuoren purkausta oltaisiin paettu. Se aiheutti aikamoista sekasortoa keskustasta, jonka läpi takaa-ajajat ja uhri olivat kirmanneet jo kerran. Nyt he kuitenkin puikkelehtivat kapeilla kujilla köyhien olosuhteiden läpi, kaiken maailman roskatynnyreitä ja rikki menneiden puurakennelmien jämiä väistellen. Takaa-ajajiin lukeutui yksi ronskiksi itsensä podannut haltia, ja hänen seurassaan oli kolme muuta haltiaa, jotka seurasivat koirien tapaan johtajaansa uskollisena. Etunenässä pakoon pinkoi kaksinaamainen haltia, Varnefindon.

Haltia kompasteli vähän siihen ja tähän tavaraan. Mitään aikomusta pysähtyä ei ollut, kunhan vain pakoon pääsisi.
"Ihan oikeasti! Mistä minä olsin woinut tietää mitä Morna on tehnyt?!" hän huusi, vaikka huuto hukkuikin tuulen pauhuun. Jotain vihaisia karjahduksia seurasi aivan kannoilta, vaikka takaa-ajajia ei näyknytkään lumipyryn seasta. Varnefindon oli liukastua jäähän, joka oli muodostunut kaatuneen vesitynnyrin myötä. Kaksinaama teki jyrkän käännöksen toisensa perään, mutta muut kapakassa olleet haltiat seurasivat sinnikkäästi perässä. Haltia teki nopean vilkaisun taakseen, ja törmäsi johonkin. Alkuun hän olisi veikannut että tynnryi tai jokin muu lautapino, mutta kyseessä olikin täysin elollinen olento.

//Anteeksi kamalasti tämä kesto, ensimmäinen vastaus katosi mystisesti o.O tätä on kyllä sattunut ennenkin.
"Some people just need a high-five...
Into the face...
With a chair..."


Seuraa:
toukansyöjälle
kaksinaamalle
maan matoselle
viulun vinguttajalle
keppikeisarille
mehumestarille
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3984

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Ma Maalis 05, 2012 8:42

Raban ei saannut kauaa nauttia jylhästä yksinäisyydestään kylmyydessä kun ketun korvat kääntyivät taakse päin kuullessaan ääntä takaa, ja samalla ketun pää kääntyi äänen suuntaan havainnoiltaakseen kuka tai mikä äänen aiheutti. Silmät laajenivat ja Raban ei kyllä ikinä ehtinyt tajuta kuka tai mikä äänen aiheuttaja oli- paitsi että joku sielullinen- kun pienen säikähtäneen parahduksen kera kettu poika kaatui lumiselle ja jäiselle tielle huomattavasti itseään isompi kokoinen haltia mies päällään. Raban ei asioita tai pieniä ruhjeitaan jäännyt kauemmaksi aikaa miettimään kun mönki nopeasti pois haltian alta, joka häneen oli törmännyt, ja kävi tuo nopeasti katseellaan läpi ja sitten nosti katseensa kolmeen muuhun elävään jotka eivät todellakaan näyttäneet miltään ystävällisiltä. Sen kettu poikakin tajusi.. ilmeisesti olivat tuolle haltia miehelle jostakin hurjistuneet, joten ehkä olisi parasta vain liueta paikalta vähin äänin...
"Hei rääpäle!" Kuului yhden jahtaajan suusta ja sai Rabanin värähtämään pienesti ja astumaan pienen ontuvan askeleen taaemmas häntä pelokkaasti koipien välissä.
"M-minäkö?" Raban kysyi varoen ja toivoi mielessään pystyvänsä katoamaan tällä sekunnilla jonnekkin piiloon ja turvaan. Kysyjä pyöräytti silmiään päässään ja vaikutti entistäkin hermostuneemmalta.
"No sinä katu rotta! Oletko tuon kaveri!?" Isoin kavereista lopulta ärähti ennen kuin kumpikaan haltia tovereista ehti suutaan avata ja käveli lähemmäs kettua ja näytti siltä että kohta nousisi nyrkki. Raban itse oli lamaantunut pelosta tuijottaessaan kuinka suurempi, häntä monta kertaa suurempi aikuinen mies lähestyi häntä ja lopulta Raban syöksähti yhden sun toisen yllätykseksi karkuun juoksevan selän taakse turvaan toivoen että tuo nyt koittaisi jotakin tehdä..

//Ei mitään kun olin asiasta tietoinen ^^ Mitenkäs muuten Merari kuva etenee?//
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1876

Liittynyt: Ma Kesä 27, 2011 12:17

Viesti Ma Maalis 05, 2012 9:28

Kaksinaama huomasi olevansa noin puoliksi jonkinmoisen ketun päällä. Hän nousi nopeasti liukastellen puoliseisomaan ja kellahti siitä istualteen lumeen.
"Pahoitteluni", hän mumisi, ja puhe taisikin hukkua vihaisten haltioiden mylvintään, joka oli varmasti herättänyt jo puolet koko kylästä. Varnefindon vilkaisi taakseen ja katsoi kuinka haltiat suorastaan jyräsivät tiensä heidän luokse.
"Kuka, minäkö, hänkö?" Kaksinaaman pää oli sekaisin törmäyksen jälkeen. Hän osoitti vuoron perään itseään ja kettua. Varne oli jo sanomassa kaveruutta vastaan ja vilkaisi kettua. Tuskin hän oli koskaan edes nähnyt tuota, ennenkuin nyt. Vastaus osoittautui täysin turhaksi päästää, isomman kokoinen haltiamies kun oli jo matkalla vääntämään ketulta niskat nurin siinä uskossa että tämä olisi Varnefindonin kaveri. Täytyihän asialle jotain. Ja kun Varnefindon seuraavan kerran vilkaisi sivulleen, kettu oli tiessään ja löytyi hänen takaansa piileskelemästä.
"Pah-", haltia ei ehtinyt jatkaa lausettaan pidemmälle kun nyrkki pamahti hänen vasempaan poskeensa. Varnefindon suorastaan liukui taaksepäin ja oli jyrätä ketun uudestaan allensa. Pieni iho reeämä vuosi verta ja tuuli kuivatti sen poskelle välittömästi. Kaksinaama ei itse juurikaan tappelusta piitannut, eikä halunnut nyrkkejään toista vastaan nostamaan. Löikö hän juuri MINUA?! Morna mesosi hänen päänsä sisällä. Vasemman puoleinen melkein riekaleiksi revitty korva teki jo aavistuksen verran luimivaa liikettä.

Varne nousi hoippuen pystyyn ja olisi saanut uuden iskun naamaan, ellei olisi liukastunut alla olevaan jäähän ja vajonnut takaisin polvilleen. Pitkin olla liukas sää. Revi jokainen riekaileksi! Nosta nyrkit pystyyn ja tappele kuin mies! Varne puri huultaan ja vilkaisi kettua.
"Vieläkö istustkelet?! Juokse!" haltia huusi, mutta huomasi yhden kolmesta takaa-ajajasta menneen heidän taakseen seisomaan niin ettei pakenemisesta edes puhuttu.
"Mikä on? Pelkäätkö kaksinaama?" haltiamies kysyi pilkallisesti ja sylkäisi maahan samalla kun kääri hihojaan. Kaksinaama, niinpä niin, mutta ihmisten ja haltioiden polttaminen poroksi oli Mornan heiniä.
"Minä, öh-", Varne mietti ja vilkaisi toiveekkaasti kettua. MINÄ revin ne kaikki jos et sinä osaa! Morna uhmasi. Varnelle tuli sellainen olo että hän pyörtyisi kohta. Haltiamies syöksähti eteenpäin ja tarrasi häntä paidan kauluksesta.
"Te saatte pikku rotan", hän sanoi ystävilleen ja nyökkäsi ketun suuntaan samalla kun veti nyrkkinsä taakse.


// Tässä olisi luonnos, jos se ei ole aivan karmiva, väritän ja vähän koristan sitä. Ja jos ei miellytä teen uuden, tai vaikka monta erilaista :) Vaatteita on kiva suunnitella.
"Some people just need a high-five...
Into the face...
With a chair..."


Seuraa:
toukansyöjälle
kaksinaamalle
maan matoselle
viulun vinguttajalle
keppikeisarille
mehumestarille
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3984

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Ti Maalis 13, 2012 12:36

Raban tuijotti toivekkaasti kultaisilla silmillään kaksinaamaisen haltian päälle ja toivoi todellakin mielessään että tuo osaisi joitakin temppuja joilla voisi vain hämätä noita ja kadota sitten hiljaa paikalta ilman vammoja. Kettu pojalla jo muutenkin valmiiksi traumoja hakatuksi tulemisesta. Rabanin ajatukset keskittyivät kuitenkin pahoin kun yksi ilkeistä tyypeistä käveli lähemmäs, nosti ison nyrkkinsä ilmaan ja iski sillä suoraan tämän silmäpuolen haltian kasvoihin saaden tuon kaatumaan maahan. Raban ehti onnekseen pois alta ettei olisi litistynyt pannukakuksi lentävän haltia miehen alle.
"Tuota... O-oletko kunnossa?" Raban änkytti kävellen varovasti turpiin saannutta haltiaa lähemmäs kun tuo nousikin ylös, liukastuen kuitenkin uudestaan hankeen. Mutta kiitos sen oli tuo säästynyt toiselta turpa reissulta tältä isommalta kaverilta. Raban itse taas perääntyi taaemmas peläten itsekkin saavansa osansa tuon vuoren kokoisen miehen nyrkistä. Seuraavaksi kävikin käsky juosta karkuun, mutta se jäin vain ja ainostaan käskyksi kun yksi kolmesta oli mennyt taakse estämään kaksikon pako yritykset. Raban, joka muutenkin oli arka, oli jo aivan kauhusta kankeana osaamatta tehdä oikein mitään asian hyödyttämiseksi tai pelastaakseen heidän kummankin nahkansa. Eihän hän voisi tuota haltia miestä jättää yksin..

Sitten kolmikon iso pomo antoikin kahdelle muulle luvan alkaa käyttää jo muutenkin valmiiksi kauhusta kankeaa ketun poikaa nyrkkeilysäkkinään. Kaksikko lähestyi uhkaavasti kettua, joka yritti perääntyä jonnekkin suuntaan, mutta se estettiin tulemalla eteen. Rabanin kaavusta tarrattiin kiinni ja nostettiin ilmaan, mutta ennen kuin kumpikaan ehti nyrkkiään edes nostaa iskeäkseen oli Raban irrottautunut kaavustaan ollen nyt huomattavasti kevyemmissä vaatteissa kauempana. Kylmähän sitä tuli heti, mutta mielummin kylmä kuin lyttyyn lyöty kuono.
"Sinä senkin pieni!" Yksi miehistä ärähti samalla kun koitti ottaa Rabania kiinni, joka jälleen väisti kevyesti miehen hyökkäyksen omalla nopeudellaan.

//Huu, oikein hyvältä näyttää! Olisi kiva nähdä vielä väreissä 8D//
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1876

Liittynyt: Ma Kesä 27, 2011 12:17

Viesti Ti Maalis 13, 2012 11:40

//Väritänpäs siinä tapauksessa tässä samalla ;D

Varnefindon & Morna

Kaksi ronskia haltiaa yrittivät saada ketterän ketun kiinni. Se näytti melkein perhosten pyydystämiseltä ilman haavia, tai kalastamiselta ilman onkea. Varnen selkä oli ikävästi kaarella kun haltiamies puristi hänen paitansa kaulusta japullisteli lihaksiaan. Joku oli tosiaankin jaksanut työskennellä vartalonsa eteen, muitta se nyt ei tässä tilanteessa suonut kaksinaamalle paljoa lohdutusta. Hän yritti saada haltian käden irti itsestään, mutta täysin tuloksetta.
"Eikö tästä woida puhua?" hän edotti tuskin kuuluvalla äänellä. Haltia yritti saada jalkojaa tukevammin maahan ja parantaa asentoaan, jottei selkä kipeytyisi. Vasemman puoleinen korva teki luimivaa liikettä. Varnefindon puri huultaan, hänen niskansa tehdessä nykäisevän liikkeen vasemmalle, oikealle, rusahtaen sitten raa'asti. Varnefindonin katse sumeni, kunnes hän tuskin kuuli mitään. Kaikki voima katosi kehosta ja hänen ruumiinsa valahti veltoksi.
"Mo-mor..." hän sai mumistuksi ennenkuin vaikeni.

Hienoinen naurahdus seurasi haltian näytöksestä, ja isompi mies retuutti veltoa haltiaa ilmassa hieman.
"Esitätkö kuollutta? Herätys!", kookas haltia murahti ja pamautti nyrkkinsä eteenpäin. Samassa kaksinaaman vasen käsi nousi ylös ja otti toisen nyrkin vastaan rutistaen sitä lujaan. Nyt mys kaksi muuta haltiaa, jotka olivat para-aikaa ketun kimpussa, kääntyivät yllättyneinä katsomaan tapahtumaa.
"Sinun sietäisikin leikkiä kuollutta", haltia sanoi. Äänestä paistoi tosin uuden sortin uhmakkuus ja raivo. Kaksinaamaisen hatlian katse nousi ylös, suoraan toisen ahltian silmiin. Oranssina hehkuva, vasemman puoleinen silmä kaventui ohueksi viiruksi. Hänen toinen kätensä repäisi haltian käden irti kauluksestaan. Jalat ottivat tukevasti maata vasten ja Morna päästi irti haltian nyrkistä. Tämän ilme oli katsomisen arvoinen.

"Mihinkäs jäinkään?" Morna mietti, irvisti ja pamautti nyrkkinsä sitten suoraan haltian naamaan. Veri lennähti tämän nenästä ja haltia kaatui selälleen lumeen. Kaksinaama ampaisi suoraan tämän kimppuun, repien lajitoveriaan korvista. Kujalla alkoi kunnon nyrkkitappelu. Toinen kettua jahdanneista haltioista syöksyi mukaan pölypilveen, lentäen noin puolessa minuutissa hakattuna pois tappelusta. Morna sai oman osuutensa nyrkistä, mutta teki puolet pahempaa vahinkoa. Ei mennyt kauaa saada äsken vielä niin hyökkäävänä ollut haltia lyödyksi. Armon anontaa ei kaksinaaman toinen eprsoona kuitenkaan tuntenut, vaan hyökkäisi kunnes haltiasta ei olisi muutakuin atomeja jäljellä.
"Juostaan, tuo haltia on hullu!" toinen lyhyemmistä haltioista ehdotti. Morna mulkkasi häntä pahasti, samalla kun yritti saada nyrkkinsä upotetuksi toisen lyhyemmän kaverin mahaan.
"Niin, juoskaa! Sopisi tyylillennekin!" haltia ärjyi löi lähestyvää haltiaa kyynärpäällä poskeen ja potkaisi seurueellaista laittomille alueille.

Kohta koko haltiakolmikko, suorastaan konttasi pois paikalta, kiroten Varnea ja tämän toista persoonaansa. Morna sylkäisi pakenevien haltioiden suuntaan ja pyyhkäisi verta nenänsä alta. Mitä iloa oli omistaa mainetta jos se ei ollut hurjaa. Kaksinaama käännähti naureskellen ympäri, lähteäkseen paikalta mekastamaan kun siihen olisi vielä muutaman minuutin ajan mahdollisuus. Hänen katseensa osui kettuun, jonka tämä oli jo unohtanut tappelun aikana.
"Sinä", haltia mumisi. "Sinuun minä törmäsin." Minä sana tuli hieman väkinnäisesti, koska niin oli inhottava väittää. Morna kuitenkin näki että pienempää voisi olla helppo pelotella, joka oli suuri osa elämän nautintoa.

//Morna tulee ja syö...
"Some people just need a high-five...
Into the face...
With a chair..."


Seuraa:
toukansyöjälle
kaksinaamalle
maan matoselle
viulun vinguttajalle
keppikeisarille
mehumestarille
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3984

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Ti Maalis 20, 2012 8:49

Raban sai pian yllätyksekseen huomata ettei ollutkaan enää jahtaamisen koheena ja käänsi päänsä haltia toveriinsa, joka alkoi ottamaan kunnolla yhteen kolmikon kanssa. Tosin Raban ei enää ollut aiva varma olisiko edes halunnut nähdä koko tapahtumaa.. koko ystävälliseltä tuntuvan haltian persoona oli yht`äkkiä muuttunut väkivaltaiseksi ja julmaksi, likimain jopa hirviömäiseksi. Se pelotti nuorempaa jättäen tuon vain tuijottamaan suu hieman raollaan ja häntä koipien välissä kuinka haltia kolmikko lopuksi saivat melkein jopa kontata pois paikalta. Raban tuijotti kauhuissaan kolmikon perään astuen huomaamattaan muutaman askeleen taaemmas ja havahtui ääneen.. Kettu nosti katseensa haltiaan johon hän oli hetki sitten törmännyt ja nyt tuo oli häätänyt kolmikon hyvinkin julmalla tavalla tiehensä, sekä saannut kettu pojan täysin tolaltaan. Miten niin ystävälliseltä tuntuva haltia saattoi olla noin julma? Niin ei Raban ymmärtänyt mitään toisen persoonan päälle tai minkään muunkaan erikoisuuden päälle. Hyvä jos tiesi demonienkaan olemassa olosta tällä saarella ellei sellaisia kävelisi välillä vastaan kadulla.
"N-niin t-tein." Raban sai avattua varovasti suustaan ääni selvästikkin väristen pelosta, sillä haltia herra näytti tosiaankin siltä että aikoisi repiä hänetkin kappaleiksi tällä sekunnilla.
"Anteeksi että törmäsin! E-ei se ollut tarkoitukseni, en minä tahallaan sitä tehnyt." Raban sopersi änkyttäen nopeasti anteeksi anomustaan tälle miehelle tapittaen tuota pelokkaana alakantista korvat luimuun painettuna nielaisten tyhää. Jokin takaraivossa kyllä käski juoksemaan karkuun, mutta pelko oli vain lamaannuttanut nuoremman kun tuo sai vain suustaan seuraavat sanat.
"Älkää lyökö.. e-en tule enää tiellenne, lupaan sen." Raban sanoi perääntyen askeleen tästä miehestä, jolla ei selvästikkään ollut kaikki kotonaan.

//Näytäppä kunhan valmista saat :3 Onks sul muute vielläkin msn kans ongelmia?//
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1876

Liittynyt: Ma Kesä 27, 2011 12:17

Viesti Ti Maalis 20, 2012 10:26

Voin näyttää väritetyn version, mutta varoitan että siitä tuli niin järkyttävästi väritetty, että voisin väittää 3-vuotiaan tekemäksi ^^' Ja juu, tuo mese on nyt taas niin sekaisin, ettei mitään rajaa x.X

Morna kuunteli nautiskellen ketun pelokasta soperrusta. Kaikki valmiiksi agressiiviset aistit käskivät hyökkäämään eteenpäin sääliä tuntematta. Haltia otti harppauksen eteenpäin ja ehti jo ojentaa kättäänkin kohti ketun poikaa, kun hänen niskansa teki rajun nykäyksen. Kaksinaama horjahti hiukan taaksepäin, ottaen tukea läheisestä seinästä. Varnefindon, pahus soikoon aika kului äkkiä.
"Ei! Pysy pois-sa!" Mornalta pääsi inahdus sanojensa välissä, kunnes hän valahti makaamaan maahan koko pituudeltaan. Haltia yritti rehautua vielä kettuun kiinni, saaden kuitenkaan edes kättään nostetuksi. Kaikki pimeni taas.

Varnefindon vilkaisi poikittain näkyvää valkoista maisemaa. Jokin haisi, ja se taisi tulla hänen nenästään. Haltioita ei näkynyt, joten nopean yhteenvedon perusteella ei tarvinnut hirvittävästi arvailla kuka tai ketkä täällä olivat riehuneet. Morna oli tainnut viedä voiton, mutta liekö kuolonuhreja. Olisi ikävää pinoa taas pakosalle tällä pakkasella. Ja se kettu. Perhana! Kaksinaama pomppasi istumaan ja selasi lunta josko näkisi murjottua kettua. Viattomien hakkaaminen nyt puuttuisikin, varsinkin kun kettu oli hänen huolimattomuutensa takia sotkeutunut tähän mukaan. Haltian onneksi kettu näytti kuitenkin täysin ehjänä säilyneeltä.

Itseään lumesta siistien haltia nousi pystyyn ja haki mielessään oikeita sanoja pahoitellakseen äskeistä.
"Olen pahoillani äskeisestä", hän aloitti. "Ei ollut tosiaankaan tarkoituz zotkea zinua mukaan." Hän sanoi ja astui varoen lähemmäs kettua. Parempaakaan ajtkoa hän ei keksinyt, joten hän antoi ketun sanoa vastauksensa, jos sellaista oli edes odotettavissa.
"Some people just need a high-five...
Into the face...
With a chair..."


Seuraa:
toukansyöjälle
kaksinaamalle
maan matoselle
viulun vinguttajalle
keppikeisarille
mehumestarille
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3984

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Ke Maalis 28, 2012 12:10

Raban tuijotti kauhusta jäykkänä selvästikkin seonnutta haltiaa jonka silmistä saattoi vain lukea tuon hulluuden ja psykopaattisuuden, sekä ehkä senkin että tuo oli enemmän kuin valmis repimään kettu pojan kappaleiksi. Aivot käskivät kettu poikaa juoksemaan karkuun, mutta tuo ei tällä kertaa saannut jalkoihinsa mitään liikettä kun haltia tuli uhkaavasti lähemmäs samalla kun Raban seisoi paikoillaan kuin jäädytetty kalapuikko konsanaan. Mitään ei ehtinyt kuitenkaan koskaan tapahtumaan kun haltia päättikin kaatua maahan selvästikkin tuskissaan.. Raban ei ymmärtänyt miksi, mutta tuijotti silmät laajentuneina ja järkyttyneenä tapahtumaa kuinka haltia vielä ilmeisesti yritti viimeisillä voimillaan saada ketusta kiinni. Raban sai silloin vihdoinkin hieman jalkoihinsa liikettä ja astui yhden askeleen taaemmas haltiasta joka vaikutti valahtaneen tiedottomuuteen.

Raban oli aikeissa poistua paikalta kun haltia liikahtikin ja nousi ylös, jota Raban suorastaan säpsähti säikähtäneesti ja peruutti nopeita askelia taaemmas kunnes oli selkä seinää vasten seisomassa kun haltia tuli lähemmäs pahoitellen tapahtunutta. Tuo pahoitteli jotakin mitä meinasi juuri sekuntti sitten tehdä hänelle!? Oliko tuolla miehellä kenties oikeasti muutama ruuvi löysällä päässään vai oliko tuolla kultakalan muisti? Raban ei saannut kuitenkaan aluksi sanaakaan suustaan vaan tuijotti hiljaa järkyttyneenä, melkein itkun partaalla, edessään olevaa haltiaa kunnes jalat pettivätkin pojan alta ja tuo putosi polvilleen lumiseen maahan.
"Älä vahingoita minua ole niin kiltti! E-en tahdo mitään pahaa.." Raban parahti itkua pidätellen ja selvästikkin peloissaan uudesta tuttavuudestaan, josta Raban ei ainakaan selvää ottanut.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1876

Liittynyt: Ma Kesä 27, 2011 12:17

Viesti Ma Huhti 02, 2012 10:24

Hittolainen Morna! Poikapolohan on aiwan järkyttynyt! Varnefindon ajatteli ja katsoi pahanpäiväisesti säikähtänyttä kettua. Että pitikin taas upean, tai vähemmän upean, päivän alkaa tappelulla. Haltia kyykistyi hyvän välimatkan päähän ketusta ja yritti saada asiansa selitetyksi mahdollisimman nopeasti.
"En aio zatuttaa zinua. En ollut oma itseni äsken, nyt olen taaz normaali", hän lupasi ja odotti josko keetupoika uskaltaisi tulla tekemään tuttavuutta. Ehkei hänen kannattanut mennä lähemmäksi, poika oli selvästi saanut shokin. Varnefindon peruutti ja kävi kyykkyyn lumelle. Samalla hän aprikoi kuumeisesti miten voisi korjata tekemänsä hulluuden. Hän vihasi lähteä paikalta paeten ja huonon omatunnon saattelemana.

"Olen Varnefindon, entä zinä?" kaksinaama kysyi varoivaisesti ja olisi ojentanut varmaan kätensäkin tervehdykseen jos olisi ollut yhtään varmepi ettei toinen juoksisi pois. Hän varoi ökkinäisiä liikkeitä tai näyttämättä huoltaan naamallaan. Sen sijaan hän pyrki pitämään esillä ystvällisen pahoittelevan hymyn. Missäköhän poika mahtoi asua, ehkä jossain lähellä. Varnefindon katsoi ympärilleen, nähden pelkkää puurojua ja surkeita puutekeleitä. Tai sitten poika ei asunut missään.

//Anteeksi kesto, now I am back.
"Some people just need a high-five...
Into the face...
With a chair..."


Seuraa:
toukansyöjälle
kaksinaamalle
maan matoselle
viulun vinguttajalle
keppikeisarille
mehumestarille
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3984

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Ke Huhti 25, 2012 3:45

//Anteeksi omasta puolestani kesto//

Raban tapitti pelokkaana haltiaa, joka laskeutui maahan polvilleen ketun tasolle jonkin matkan päähän, ilmeisesti näyttääkseen pojan silmissä vähemmän uhkaavalta. Seuraavaksi haltia avasi suunsa ja alkoi kertomaan ettei aikonut vahingoittaa Rabania enään, koska ei ollut heti sitten oman itsensä.
"V-varmasti?" Raban kysyi ääni väristen tältä tuntemattomalta haltialta, joka ilmeisesti ei enään halunnut poikaa vahingoittaa. Mutta miten Raban voisi olla varma? Mistä sitä tiesi vaikka tuo esittäisi ja mukavan tilaisuuden tullen hyökkäisi kimppuun vain hakkaakseen suojaamattoman katupojan hengiltä, josta kukaan ei välittäisi.

Raban kuitenkin katsoi hieman kysyvänä kun haltia esittelikin itsensä ja kyseli vielä ketun itsensä nimeä ojentaen ystävällisenä eleenä kättään kohden nuorempaansa. Raban tapitti hetken aikaa Varnefindoksi esittäytynyttä hieman hämmentyneenä, kunnes laski katseensa miehen käteen.. pieni muutaman sekunnin hiljaisuus seurasi ketun laskeutunutta katsetta kun tuo lopulta uskaltautui tarrautumaan tämän miehen kädestä kiinni omalla luisevalla ja nälkää nähneellä kädellään.
"Raban." Kettu uskaltautui esittäytymään vanhemmallensa pienen pelokkaan hymyn kera, jonka saattelemana oma käsi vedettiin pois miehen luonta. Jonka jälkeen kettu itse nousi varovasti seisomaan käyden hakemassa kuluneen, likaisen mutta kuitenkin ainoan lämmitykseen kelpaavan kangas riepunsa maasta jonne se oli pudonnut ja laittoi sen sitten harteillensa lämmittämään. Siis jos se olisi lämmittänyt..
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1876

Liittynyt: Ma Kesä 27, 2011 12:17

Viesti La Touko 19, 2012 10:58

Varnefindon katsoi nuorta kettua ja sääli paistoi hänen kasvoiltaan. Hän tiesi millaista oli kyyhöttää pienessä suojassa keskellä kylmiä pakkasia, olihan hän itsekin pakoilemassa haltioiden alueiden toisella puolella silloin tällöin. Se surkea kankaanpala sai haltian tekemään johtopäätöksen, pojalla ei ollut kotia. Empien hän vilkaisi olkansa ylitse ja muisteli Crit-ystäväänsä. Tämä taisi olla taas vaihteeksi Mor vuorilla lentelemässä, joten talo olisi kaksinaaman käytössä.
"Olen todella pahoillani äskeisestä", hän toisti mitä oli jo aiemmin sanonut. "Zallisitko minun korwata tämän, öh, välikohtauksen tarjoamalla kupposet-", Varne empi hieman mutta jatkoi. "Kotonani?" Hän toivoi että kettu, Rabaniksi esittäytynyt, suostuisi hänen pyyntöönsä. Olisi inhottavaa poistua omatunto kolkuttaen paikalta, toivottaen vain hyvät päivänjatkot. Haltia ei viitsinyt odotella kauaa saavansa vastausta ja jatkoi.
"Tarkoitan, täällä on kylmä eikä tuo riepu taida zinua pahemmin lämmittää", hän sanoi katsellen Rabania. "Woisit tulla meille odottamaan että tämä rajumyräkkä menisi ohitse." Sana rajumyräkkä sai haltian itsensäkin katsomaan ympärilleen ja sisäistämään asian. Jos tällaiset säät jatkuisivat, kesä jättäisi tulematta kokonaan.

Haltia suoristi itsensä ja kääntyi ympäri, ottaen suunnan kohti kotiaan. Crit ei kuitenkaan palaisi reissuiltahänen ilmeensä an, joten lohikäärmeen ei tarvitsisi tietää että hänen talossaan oli asunut hetken aikaa yksi muukin vieras.
"Tulethan?" Varnefindon varmisti ja vilkaisi olkansa ylitse, ystävällinen hymy kasvoillaan. Tai niin ystävällinen kuin hänen ilmeensä pystyi olemaan, kun suu jatkui suorana viivana Mornan puolelle mentäessä.

//Hyi, hyi Lotdow, kylläpä sinulla taas kesti.
"Some people just need a high-five...
Into the face...
With a chair..."


Seuraa:
toukansyöjälle
kaksinaamalle
maan matoselle
viulun vinguttajalle
keppikeisarille
mehumestarille
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3984

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Ti Kesä 26, 2012 7:34

//No minä taas en ole huomannut koko vastia kun vasta nyt :`D//

Raban

Raban oli jo aikeissa poistua likaisen ja laihan ruhonsa kanssa paikalta kun haltia mies avasi suunsa ja sanoi jotakin mikä sai kettu pojan katsomaan vanhempaansa hyvin kysyvästi ja hämillään silmät selällään. Hänet? Kutsuiko tämä mies hänet sisällensä lämpimään juomaan!? Raban ei saannut hetkeen mitään sanotuksi vaan takerteli mielessään sanoja, jotka eivät suuhun asti tuntuneet tietään löytävän yllätyksen takia. Eihän kukaan ollut koskaan ryysyistä katupoikaa ajatellutkaan pyytävänsä sisälle kotiinsa sotkemaan paikkoja ja tuomaan talon väkeen ties mitä tauteja tai kirppuja! Mutta nyt tämä mies sitten tarjosi sellaista omasta vapaasta tahdostaan... Raban havahtui osittain ajatuksistaan kun tämä mukavaksi haltia sedäksi paljastunut mies huomautti kettu pojalle tämän ympärille kiedotusta kankaan rievusta. Raban katsahti riepuaan saaden mielessään kyllä todeta ettei se mikään lämpimin ollut.. mutta ei hänellä ollut varaa valittaakkaan kun ei ollut rahaa ostaakkaan.
"No.. kai minä voisin?" Raban myöntyi sitten hieman arastellen nostaen katseensa haltiaan, joka lisäsi vielä että hän voisi rajumyräkän ajaksi ainakin tulla. Kuulosti hyvältä ainakin Rabanin korviin! Jos siis tähän mieheen oli luottamista äskeisen tapahtuman jälkeen..

Haltia nousi ja Raban nosti hieman luimussa olevia korviaan ja seurasi hetken miehen loittonevaa selkää paikoillaan kun tuo pysähtyikin ja kysyi kettua mukaansa. Pieni arka, mutta arka hymy nousi ketun kasvoille tuon lähtiessä kävelemään vanhempansa perään.
"
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1876

Liittynyt: Ma Kesä 27, 2011 12:17

Viesti Su Heinä 15, 2012 9:04

"Hienoa että zuostuit", Varnefindon totesi hymyillen, yksikään sana olematta valetta. "Seuraa wain minua." Hän lähti talssimaan lumessa vastatuuleen, niin ikävää kuin se olikin. Ainakaan siitä mieskolmikosta ei tarvitsisi enää kuulla hetkeen aikaan. Ennenkuin he ja Varne törmäisivät kadulla uudestaan. Voihan kihveli, näitä huonoja suhteita oli jo liikaa.

// Skippaan kävelykohdan jos ketään ei haittaa.

Kaksinaama ja kettupoika kävelivät yhdessä reipasta tahtia, ennenkuin varpaat ja sormet jäätyivsivät kuolioon ja putoaisivat matkanvarrelle. Haltia koitti heilutella kaikkia jäseniään vähän väliä, kylmittyneenä kauttaaltaan. Hän kulki katua selaten taloja katseellaan, etsien sitä tiettyä. He olivat aika lähellä linnaa, mikä ei helpottanut Varnen oloa yhtään. Kohta hän pysähtyi ja osoitti taloa, jonka eteen he olivat Rabanin kanssa saapuneet.
"Tässä on, öh, kotini. Tai oikeastaan se on ystäväni, mutta hän ei sau täällä tällähetkellä", kaksinaama kertoi ja kaivoi avaimen yhdestä vyötaskuistaan, alkaen sitten availla puista ovea. Talo ei ollut järin suuri, asuihan siellä vain yksi poikamies, mutta kodikas se oli. Kaksi kerrosta, ylhäällä makuuhuone. Alakerrasta löytyi keittiö nurkkatakalla varustettuna, sekä pieni oleskelutila. Portaat olivat heti oven avatessa edessä, keittiö vasemmalla ja olohuone oikealla. Muka lämpö sai korvat taas liikkumaan ja nenäkarvat sulamaan.
"Astu sisään ja ole kuin kotonasi", Varnefindon sanoi, nostaen lakkinsa päästään lasejaan puhdistaakseen.
"Some people just need a high-five...
Into the face...
With a chair..."


Seuraa:
toukansyöjälle
kaksinaamalle
maan matoselle
viulun vinguttajalle
keppikeisarille
mehumestarille
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 3984

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti La Loka 06, 2012 11:13

Raban seurasi reippaasti kävellen, toisinaan ottaen muutaman nilkuttavan askeleen, tämän oudon mutta mukavaksi osoittautuneen haltia miehen perästä aina tuon asunnolle joka ilmeisesti ei aivan miehen oma ollut. Mutta ei se kettua haitannut. Raban oli hyvin iloinen sen puolesta että pääsisi sisälle lämpimään ettei tarvitsisi tätä yötä palella ja pelätä sitä että jäätyisi kuoliaaksi näkemättä seuraavaa päivää ollenkaan. Ketun ajatukset kuitenkin keskeytyivät kun hänen matkakumppaninsa pysähtyi osoittaen yhtä taloa muiden joukosta ilmoittaen että he olivat perillä, eikä koti aivan hänen ollut vaan tuon ystävän. Raban katsoi muutaman hassun sekunnin kysyvästi haltian päälle kielenpäällä ollen muutama kysymys, mutta kettu päätti olla tällä kertaa aivan hiljaa ettei vahingossakaan nyt sotkisi tätä onnen potkua. Haltia ryhtyi kaivamaan avaimia taskustaan ja avasi oven astuen sisään Raban perästä.

Talo ei ollut suuri ulkoa, eikä ollut sisältäkään mutta ei se Rabania haitannut laisinkaan hänestä oli vain mukava päästä sisälle lämpimään ja se nimenomaan oli pääasia ketulle. Raban katseli kiinnostuneena ja joksikseen uteliaana ympärillensä, jättäen riepunsa eteiseen, kävellessään peremmälle mutta ei uskaltanut muutamaa metriä kauemmas mennä.. aivan kuin muutama askellus lisää olisi saannut koko talon sortumaan, lisäksi haltian sanat saivat pojan pysähtymään.
"...Ei minulla ole kotia." Raban sitten myönsi vanhemmallensa näyttäen murto-osa sekunnin hieman surulliseltakin asian puolesta.
"Mutta kotisi on oikein hieno." Raban lisäsi kuitenkin perään haltialle.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Kiltti demoni
Zara - Iso lisko
Raban - Katu kettu
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Seuraava

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia