Lupaus pitää || varattu

Varnefindon

Taivas oli kirkas ja aurinko korkealla. Sen säteet saivat kaiken valoiseksi hanget kimaltamaan. Kirpeä talvi-ilma oli raikasta ja kylmää. Hengitys höyrystyi ilmaan nousten ohuena savuna taivaalle. lapset leikkivät yrittämällä hönkiä kuvioita. Puuterilumi oltiin lapioitu teiltä sivuun, jotta hevoset ja haltiat pääsisivät kulkemaan helposti paikasta toiseen. Mikä mainio päivä. Lumi oikein pöllähti sivuille kun kaksinaamainen haltia juoksi pitkin katuja. Jotkut jotka nauttivat hyvästä säästä kävelemällä rauhallisesti eteenpäin, loivat aina toruvan katseen, kun Varne kirmasi ohitse kuin tuli hännän alla. Hän ei halunnut hukata hetkeäkään näin täydellisestä päivästä, jolloin aikoi pitää lupauksensa Roherdironille. Heidän viime kohtaamisestaan oli jo muutamia viikkoja, eikä Varnefindon ollut edes kuullut Roherdironista mitään. Oli mukavaa nähdä ystävä senkin lisäksi että lupausten oli aika täyttyä. Tänään Roherdiron näkisi lohikäärmeen. Crit oli vihdoinkin saapunut takaisin haltia kylään Mor vuorilta ja Varne oli saanut sovituksi tämän tapaamisen.

Varnefindon pysähtyi huohottaen Roherdironin hevostilan edustalle ja lähti kävelemään kohti talleja ja taloa. Hän silmäili hevoslaitumia, nähden useita hänen tunnistamattomissa olevia hevosia. Useita eri värejä, mutta kaikki lihaksikkaita ja tukeva rakenteisia. Juuri tuollaisi ratsuja armeija tarvitsi. Kaksinaama kävi koputtamassa ovella, mutta talossa vallitsi syvä hiljaisuus. Roherdiron taisi olla taas tekemässä töitä pihalla. Hetken odotuksen jälkeen, kun mitään ei ollut vieläkään tapahtunut, Varnefindon lähti kävelemään kohti tallia. Sielläkin oli hiljaista. Edes hevosia ei näyttänyt olevan paikalla. Tuskinpa näin mukavalla säällä.
"Roherdiron?" Varne huikkasi. Vastausta ei kuulunut.
"Mestari lähti noin tunti sitten ratsastamaan", kuului ääni haltian takaa. Kaksinaama kääntyi ja näki toisen talliapulaisista seisoskelemassa tallin ovella. Hänellä oli kädessään tyhjä sanko ja harja. Varnefindon nyökkäsi. Pahus soikoon.
"Tuleeko hän kohta takaisin?" haltia kysyi päätään kallistaen. Tallipoika nyökkäsi. "Uskoisin."

Varnefindon käveli ulos tallista ja katsoi orilaitumelle, jossa oli nähnyt Veryanin ensimmäistä kertaa. Punaruskea ori oli noussut välittömäksi suosikiksi. Kaksinaama lähti kävelemään kohti aitausta, jossa hevoset laidunsivat tyyninä. Niille oltiin tuotu heinää syötäväksi. Varnefindon selasi hevosia katseellaan, kunnes hän näki Veryanin. Haltia huikkasi hevosta nimeltä ja se nosti päänsä ylös korviaan höristäen. Hevonen lähti ravaamaan kohti aitauksen reunaa. Muutkin hevoset nostivat kiinnostuneina päitään ylös. Varne näki vilauksen mustasta päästä, muttei ollut varma oliko hevonen Arthon. Veryan hirnahti hiljaa kun saapui aidalle. Varnefindon taputti hevosta päälaelle, kun se nuuski hänen kättään.
"Hei Veryan. muistatko?" haltia puhui hevoselle ja silitti pehemää turpaa.

//Fortelle ja Roherdironille :) Kiireellä jouduin kirjoittamaan, anteeksi mahdolliset kirjoitusvirheet.

Tämä oli juuri sellainen päivä, milloin Rohendiron teki mielellään pitkän lenkin hevosella, nautti maaston kauneudesta eikä miettinyt sotaa tai muuta ikävää. Rohendiron nautti yksinkertaisista asioista ja luonnon kauneus oli yksi niistä. Tosin, melkein joka päivä haltia oli odottanut ystäväänsä saapuvaksi. Hän toivoi Varnefindonin tulevan pian ja esittelevän hänelle Critin, lohikäärmeen, jonka Rohendiron halusi nähdä palavasti. Pelkkä ajatus tempaisi haltian täysin mukaan kuvitelmiin. Miten lohikäärmeen kanssa edes puhuttiin, jos ne nyt puhuivat. Kuulemma olivat hyvin älykkäitä, joten varmaan jotain Rohendironin pitäisi osata sanoa Critille. Mutta ilman Varnefindonia hänellä ei ollut mahdollisuutta edes nähdä koko olentoa, joten Rohendiron joutui vain odottamaan. Miten turhauttavaa.

Eikä itse asiassa päivä jatkunut niin hyvin, mitä se oli alkanut. Rohendiron oli ollut suunnilleen tunnin poissa Tuulitanssija- nimisellä nuorella tammalla. Tuulitanssija oli erittäin herkkä, säikky, joten Rohendiron ei ollut onnistunut myymään hevosta. Niinpä se oli jäänyt hänelle siitostammaksi ja sai parin vuoden välein hyviä varsoja, jotka harvoin olivat yhtä hermostuneita, kuin emänsä. Mutta tallin puolella, orilaitumella, jossa Veryan tervehti tuttavallisesti Varnefindonia, syntyi äkkiä vähän elämää. Orit nostivat uteliaina päitään, nähdessään valkean tamman laukkaavan metsästä takaisin pihalle. Osa oreista alkoi hirnua kutsuvasti valkealle hevoselle, eikä tamman tulo myöskään jäänyt huomaamatta toiselta tallintyöntekijältä. Turhautuneena huokaisten nuori haltiamies haki tamman pois flirttailemasta oreille ja katseli metsän suuntaan. Muutaman minuutin kuluttua metsästä asteli myös Rohendiron.
"Ei Tuulitanssijasta ole maastoratsuksi, se säikkyy kaikkea."
Rohendiron puhui toiselle työntekijälleen, eikä ollut vielä huomannut Varnefindonia. Ei ollut mitenkään uutta, että Tuulitanssija palasi ilman ratsastajaa, se onnistui tekemään niin aina parin kuukauden välein.

Rohendiron huomasi Varnefindonin vasta silloin, kun talliapulainen huomautti miehen tulleen hetki sitten etsimään häntä. Rohendiron käänsi katseensa orilaitumelle ja hymähti pikkuisen, lähtien kävelemään nopein askelin kohti laidunta ja Varnefindonia.
"Näkemisesi on ilo, Varnefindon. Mikä tuo sinut tänne?"
Haltia kysyi ystävällisesti, päästessään kuuloetäisyydelle.

Varnefindon käännähti katsomaan orien suuntaan kun tamma laukkasi metsästä. Mihinkäs ratsastaja oli jäänyt? Eikai vain Rohendiron? Se nyt tästä puuttuisikin jos Diron palaisi jalat ja kädet murtuneina eikä voisi lähteä. Kestäisi sata vuotta saada yhtä lupaava päivä lohikäärmeen tapaamiseen. Kohta kuitenkin haltia ravasi hevosensa tapaan metsiköstä jahöpötteli jotain maastoratsuista. Toinen talliapulaisista oli pysäyttänyt stressaantuneen tamman joka hörähteli jatkuvasti ja kuopi jalallaan maata. Varnefindon naurahti, kun Rohendiron ei alkuun huomannut häntä. Haltia käveli ystäväänsä vastaan ja valmistautui kertomaan jymyuutiset. Hän ei voinut hillitä intoa ja se näkyi jo hänen hymyyn vääntyneellä naaamallaan.
"Ainut zyy, miksi palasin tänne on että zinun on aika tawata joku", kaksinaama sanoi ja laski kätensä Rohendironin olalle. Tottakai haltia tietäisi mitä hän tarkoitti. Kohtahan he molemmat saattaisivat pomppia tasajalkaa paikallaan ja kiljua kuin koulutytöt. Varnefindon ei pystynyt olemaan paikallaan. Hän halusi tarrata Rohendironia hihasta ja kirmata tuon kanssa haltia kylälle välittömästi. Varnefindon yritti toimia rauhallisesti.
"Crit on kylällä odottamassa meitä. Lähdemme heti kun olet walmiz", kaksinaama sanoi ja antoi vielä viimeiset taputukset Veryanille. Hevonen hörähti ja palasi laumansa luokse.

Varnefindon olisi kuullut mielellään mitä Rohendironille kuului, mutta nyt kumpikaan ei varmaan jaksaisi keskittyä siihen. Hehän voisivat vaihtaa kuulumisia vaikka matkalla. Haltia lähti jo kohti kylää, ja vaikka hän yritti edetä ruahalliseen tahtiin, jalat olivat kokoajan lähdössä kovempaan vauhtiin. Varnea huoletti kaikki mahdollinen; mitä jos Crit olisikin poissa, tai jotain vastaavaa? Mitä jos maailman loppu iskisi? Ei, nyt he kävelisivät kylälle, Rohendiron tapaisisi Critin ja kaikki olisivat onnellisia. Kyllä, niin se meni.
"Tule. Crit pakkaa olla kärsimätön, parempi pitää hywä tahti yllä", Varnefindon kertoi ja koveensi kävelytahtiaan. Niin, Crit oli malttamaton, kovapäinen ja kaikintavoin hullu lohikäärmeeksi. Mutta ylpeä hän oli. Turhankin.

//Onko Rohendironin nimi Rohendiron vai Roherdiron?

// Nyt kun mainitsit huomasin vasta asian, minullehan on käynyt virhe haltiakielen kanssa. Tosiaan välissä on r, ei n. Johtunee luultavasti sanasta rohan, mutta siksi tyypeillä on lempinimiä : D //

Roherdiron oli tyytyväinen nähdessään ystävänsä iloisena ja hyvässä kunnossa. Se sai hevosmiehen hymyilemään tyytyväisenä. Roherdiron ei ollut ihan tyhmä, kyllä hän oikeastaan tiesi, miksi Varnefindon oli tullut, mutta oli hän tyytyväinen myös ystävänsä tapaamisesta ihan muutenkin vain. Varnefindon oli vapaalla jalalla, kukaan ei ollut heittänyt häntä vankilaan Mornan takia. Se oli aina hyvä uutinen, ehkäpä Morna ei ollut tullut vähään aikana esille.
"Älä nyt, minusta on upeaa nähdä sinuakin."
Roherdiron hymähti pikkuisen ja laski kätensä Varnefindonin olkapäälle.
"Lähdetään vain, mutta haluan ensin tervehtiä sinuakin kunnolla."
Roherdiron ei ollut erityisen seurallinen, mutta kun hän oli saanut jostain ystävän, hän mielellään osoitti kiintymystä sellaisille henkilöille. Joten nytkin Roherdiron veti Varnefindonin halaukseen ja taputti häntä selkään.
"Hyvä nähdä sinua."
Roherdiron sanoi, ennen kuin vetäytyi kauemmas.

Sitten he olivatkin valmiit lähtemään matkaan.
"Sanon vain työntekijäilleni, että olen lähdössä."
Roherdiron lähti lähemmäs Tuulitanssijan varusteita riisuvaa työntekijäänsä, ilmoittaakseen asian. Nuori haltia nyökkäsi ja jatkoi työtään tamman parissa. Roherdiron palasi takaisin Varnefindonin luokse.
"Mihin suuntaan menemme?"
Roherdiron epäili, että kyseessä oli aika iso eläin. Varmaan kaupungin ulkopuolella, jossa lohikäärmeelle oli tilaa eikä kukaan hyökkäisi sen kimppuun. Vaikka kuka niin tyhmä muutenkaan oli?

Varnefindon väläytti Roherdironille hymyn ja vastasi:
"Emme kauas. Tästä vähän aukiota päin, Critin pitäisi odottaa meitä siinä tavernan vieressä. Jatkamme sitten kolmestaan takaisin tänne kylän reunoille jotta saamme olla rauhassa." Haltia käveli reippaasti eteenpäin javilkaisi varuiksi taivaalle. Sää oli edelleen sama, mutta Varne oli varma että katsoisi taivaalle vielä monta kertaa. Hän halusi kaiken menevän täydellisesti. Reippaasti kaksikko jatkoi pois Roherdironin talon näköpiiristä kohti aukiota.

Pienen kävelynpätkän jälkeen haltiat olivat aamuisen ruuhkan seassa kylällä. Haltioita tuli ja meni ohitse, jotkut juoksivat kiireisen oloisina. Varnefindon selasi mainoskylttejä katseellaan. Hän yritti nähdä tutun tavernan merkin.
"Okei, Crit on täällä jossain hänellä on violetti haarniska, mustat pystyt hiukset ja-", Varnen lause jäi kesken kun hän humasi juuri oikein kyltin. Siinä mainstettiin tavernan juomalistaa ja suuntakyltti osoitti portaat jotka johtivat alaspäin. Kaksinaama viittasi Roherdironin seuraamaan, kun hän lähti hyppimään portaita alaspäin. Kiviset portaat olivat lumen peitossa, mutta niissä olevat monet jäljet olivat talloneet lumen kovaksi ja sileäksi. Sekä liukkaaksi, Varnefindon varoi askeleitaan. Hän loi vilkaisun kaiteen ylitse. Väkeä oli kerääntynyt paljon tavernan eteen, he näyttivät katsovan jotain. Kaksinaama veikkasi juomakilpailua, ennenkuin huomasi violetin vilahduksen väkijoukon keskellä. Crit. Ihmismuotoinen lohikäärme oli näemmä järjestänyt itsensä katutappeluun. Varnefindon löi kädelää otsaansa ja kallisti päätään tappelun puoleen.
"Ääh, pitihän se arwata. Kyllä hän on juuri se toinen joka tappelee tuolla", kaksinaama totesi. Crit näytti jäävän hieman alakynteen vaikka kuinka vihmoi kynsillään ilmaa.

//Okei :D

Ajatus siitä, että he menisivät takaisin kaupunkiin, oli outo. Eihän siellä lohikäärme voisi piilotella, tässä oli jotain outoa. Varnefindon ei valehdellut, se oli varma, joten ehkä Crit oli haltioiden puolella ja haltiat tunsivat tuon suuren pedon niin hyvin, että se saattoi vapaasti kulkea kadulla. Kysymys olikin, miksei Roherdiron ollut sitten nähnyt sitä aikaisemmin. Heidän kävellessä kadulla ilman sen kummempaa keskustelua, Roherdiron tuntui tajuavan asian. Tietysti. Lohikäärme oli muodonmuuttaja. Hän oli usein kuullut, että elämää helpottaakseen monet lohikäärmeet saattoivat ottaa ihmismuodon itselleen ja näin ollen salata todellisuutensa. Kätevää. Ehkä Crit oli yksi niistä olennoista. Tottuneesti Roherdiron kulki Varnefindonin kanssa läpi ruuhkaisella kadulla. Kukaan ei pysähtynyt edes katsomaan Varnefindonia kierosti, mikä oli vain hyvä asia. Osa haltioista tervehti ystävällisesti Roherdironia, hevoskouluttaja oli melko tuttu näky, moni tiesi hänet.

Roherdiron nyökkäsi vähän, kuullessaan Critin tuntomerkit ja se viimeistään todisti haltian ajatuksen muodonmuutoksesta todeksi. Kyseinen taverna ei ollut ihan katutasossa, vaan kiviset portaat johtivat alas. Roherdiron nojasi hieman kaiteen yli ja katsoi liukkaan näköisiä, tallottuja portaita, jotka olivat petollisen liukkaat. Roherdironilla ei ollut varaa katkaista raajojaan, joten kepeästi haltia hyppäsi kaiteen yli ja laskeutui portaiden juurelle ilman sen suurempaa vaivaa. Ja raajat säästyivät murtumiselta. Jo ennen loikkaa Roherdiron oli kuullut ääniä tavernan suunnalta, muutakin, kuin tavallisia, aamuisia ääniä. Tämä taisi olla tappelu. Varnefindonin sanat vielä lisäsivät yllättyneisyyttä ja Roherdironin epäilyjä.
"Pitäisikö meidän tehdä jotain?"
Roherdiron kysyi ja katseli väkijoukkoa.

Varnefindon & Crit

Lohikäärme paini henkensä edestä. Kynnet raapivat kaikkea muuta kuin kohdettaan ja kunto ei enää meinannut riittää. Mies jota vastaan hän paini, oli jykevärakenteinen ja lihaksikas. Mitäs oli mennyt puhumaan ohi suunsa tavernassa. Toistaiseksi tämä oli Varnen syytä, hän ei olisi saanut viipyä niin pitkään, missäköhän mokoma halita nyt meni. Samssa hän spottasi retkeilylakkisen kaksinaaman seisoskelemassa portailla. Vieressä olevan haltian täytyi olla Roherdiron.
"Varne-", Crit huudahti tervehtiäkseen, mutta mies syöksyi häneen kiinni ja molemmat kaatuivat maahan. Nimi Varne sai jo useat kääntämään päätä kohti kahta haltiaa. Crit jäi puristuksiin miehen ja maan väliin ja vaikka lohikäärme kuinka potki hän jäi alakynteen. Muuntautuminen olisi liian vaarallista näin ahtaassa paikassa.

Kaksinaamainen haltia seurasi tappelua.
"Crit!" Varnefindon huusi kun mies syöksyi lohikäärmeeseen kiinni. Kysyvät katseet saivat Varnen punnitsemaan eri vaihtoehtoja.
"Nyt riitti, me menemme wäliin!" kaksinaama murahti ja löi nyrkin kämmeneensä. Vihdoinkin hupia. Morna totesi tylsistyneenä. Otan tuon kannustuksena.Varne vastasi mielessään. Ei Varnefindon tietenkään aikonut kehenkään käsiksi käydä, kunhan menisi lopettamaan päättömän voimamittelön.

Haltia melkein liukui portaat alas ja marssi miesten luokse.
"Kaksinaama!" joku huudahti yllättyneenä. Varne toivoi että Roherdiron tulisi perässä, muuten Crit ja hän olisivat molemmat pulassa. Miehet seurasivat kuinka kaksinaama meni ja koputti miestä selkään, joka oli kuristaa Critin hengiltä. Mies vilkaisi taakseen ja jätti Critin siihen paikkaan. Hän oli Varneakin pidempi. Sitten miehen katse osui Roherdironiin ja hänen ilmeensä kalpeni.
"Huah! Armeijan miehiä", mies huudahti. Hän vilkaisi Critiä ja Varnefindonia kunnes alkoi osoitella vuoron perään kumpaakin.
"En minä mitään tehnyt. Tuossa seisoo tämän kylän pahimpia rikollisia!" hän huusi paniikin sekaisena. Olipa tuuri että Roherdiron oli armeijalaisten tuttu.

//Roherdiron, pelasta meidät! :D

Roherdiron seurasi tilannetta vähän kummastuneena. Hän ei tiennyt kunnolla, mitä oikein häneltä sillä hetkellä odotettiin ja mitä kannatti tehdä tai olla tekemättä. Roherdiron oli kuitenkin kauppias, hänen piti vältellä huonoa mainetta tappeluilla ja sen sellaisilla, eihän muuten kukaan ostaisi hänen hevosiaan tai antaisi niitä koulutukseen hänelle. Pelkkä hyvä osaaminen eläinten parissa ei riittänyt, piti olla myös hyvä kaksijalkaisten kanssa. Yleensä hevoset olivat paljon helmpompia. Oli miten oli, Roherdiron seurasi katseellaan tappelua, hän ei ollut vielä erottanut Critiä tapahtuman keskeltä, suurempi mies peitti näköpiirin ja muutenkin alakynnessä oleva uhri tuskin tuli tekemään tuttavuutta ihan heti. Ja nyt vielä Varnefindon halusi mennä mukaan rientoihin.
"Varne, odota.."
Roherdiron yritti, mutta hänen sanansa tuntuivat kaikuvan kuuroille korville. Roherdiron yritti yleensä hoitaa asiat puhumalla ja välttää kaikenlaisia konflikteja, koska ne eivät olleet mukavia asioita.

Jotain tällaista Roherdiron oli vähän epäillyt. Portaiden päähän tullessaan Roherdiron kuuli vain, miten joku sanoi Varnefindonia taas kaksinaamaksi ja tunnisti hänet, pelästyen hieman tunnistamista. Tämän takia Roherdiron olisi halunnut ystävänsä odottaa, hän itse olisi voinut hoitaa tilanteen ilman välikohtauksia. Ei kai tässä enää ystävällinen järkipuhe auttaisi, oli liian monta vaarallista elementtiä samassa tilassa. Isompi mies päästi irti Critistä ja luultavasti aikoisi nuijia Varnefindonin littanaksi, ellei hän olisi huomannut Roherdironia. Roherdiron katsoi miestä vakavana ja asteli lähemmäs, tämän ja Critin väliin.
"No tarpeeksi lähellä sellaista saattaakseni teidät molemmat pariksi päiväksi vankilaan jäähdyttämään tunteita. Armeija ei pidä katutappelijoista pätkääkään, joten yrittäkää edes käyttäytyä. Minua ei kiinnosta, kuka tappelun aloitti, mutta se loppuu nyt. Rikollinen ei ole rikollinen niin kauan, kun ei ole tehnyt mitään."
Roherdiron oli vakava ja piteli hieman käsiään levällään, estäen näin mahdollisen päällekarkauksen molempien osalta.
"En halua ongelmia kellekkään, joten nyt te molemmat lähdette eri suuntiin ettekä puhu toisillenne."

Mies nosti kätensä ilmaan ja lähti Roherdironin varoitusten myötä kauemmas. Myös väki alkoi hajaantua paikalta, suurinosa palasi tavernaan. Crit nousi ylös ja pyyhki lumet itsestään. Hän oli vihainen ja pettynyt. Ei hänen pitäisi hävitä näin, se teki huonoa hänen maineelleen.
"Äsh, voitteko uskoa että hävisin! Olin voittamassa!" lohikäärme murisi ja polki jalallaan maata. Hän oli melkein jo unohtanut miksi edes oli Varnefindonia tullut tapaamaan. Lohikäärmeen päässä pyöri vain häviö, eikä tilaan mahtunut Roherdironia. Varnefindon nyökkäsi kiitollisena Roherdironille ja seurasi ystävänsä pettynyttä maan poljentaa. Crit-parka. Hän otti nämä jutut vähän turhan raskaasti. Kaksinaamainen haltia laski kätensä lohikäärmeen olkapäälle ja sanoi:
"Mennään pois. Täällä ei ole enää mitään nähtävää." Crit lähti pää alhaalla marssimaan Varnefindonin perässä ja haltia viittasi myös Roherdironin mukaan. Tuskinpa kukaan heistä tahtoisi jäädä tänne alas.

***

Kaikki kolme miestä kävelivät kylän reunoille asti, jossa puita alkoi jo olla enemmän. Talot olivat jääneet kauemmas ja tuli hiljaista. Vain Critin pettyneet murahdukset rikkoivat hiljaisuutta. Varnefindon venytteli vähän käsiään ennenkuin aloitti puhumisen. Hän oli varmaan ainut joka keskustelun voisi aloittaa.
"Aiwan Crit. Tässä on Roherdiron, josta kerroin" Varne kertoi. Crit nosti päätään ja katsoi haltiaa. Lohikäärme hymähti hiljaa.
"Aivan. Sinä olet se hevosmies, joka pitää Varnen poissa ongelmista? Olenkin nähnyt sinut joskus muiden armeijassa olevien kanssa. Taisitte silloinkin puhua hevosista", Crit totesi, kun oli hetken aikaa katsellut haltiaa. Kyllä, sama henkilö hän oli yksi silmä, mustat hiukset. Lohikäärme nyökytteli päätään itsekseen ja rapsutti kynsillään alaleukaansa. Hän oitti olla pirteä vaikka häviö kaivoikin hänen mieltään. Uskomatonta että hän oli hävinnyt.
"Ja kuten jo totesin Crit, ystäwäni jo parin wuoden takaa", Varne selosti vielä ja hymyili leveästi.
"Jep Cryptin paras lentäjä!" lohikäärme julisti. Olihan hänen pakko vähän totuutta vääristää kun vieraiden haltioiden kanssa puhuttiin. "Joka hävisi juuri tappelun! En saata uskoa!" hän jatkoi ja hieroi otsaansa. Lohikäärme kohautti olkapäitään.
"Mutta käsittääkseni halusit nähdä lohikäärmeen neljällä jalalle etkä kahdella kengällä", Crit totesi ja veti syvään henkeä. Sihinä ja ratina täytti ilman ja Varnefindon astui automaattisesti taaksepäin. Critin metallikynnet vaihtuivat oikeiksu ja kaula piteni. Neljä siipeä repesi esiin selästä. Kohta Crit seisoi tukevasti kaikilla neljällä jalallaan, leuka koholla ja siivet levällään. Lohikäärme päästi ilmoille kuuluvan karjahduksen, täyttääkseen tämän monille uudenlaisen hetken.
"Voilá!" Crit sanoi ja loi katseensa Roherdironiin. Näin ne unelmat kävivät toteen.

// ***-merkintä ihan vain koska en kirjoittanut kävelyretkestä kylän reunaan.

Roherdiron ei sanonut mitään, toisen riitapukareista lähtiessä ja Varnefindonin tullessa rauhoittamaan häviöönsä tyytymättömän Critin. Roherdiron vain piilotti elegantisti kätensä hihojensa sisään ja tarkkaili vaivihkaa kahta miestä aina vähän väliä. Tämä asia ei tuntunut kuuluvan millään tavalla Roherdironille, nyt kun asia oli rauhoitettu ja väki alkoi palata takaisin tavernaan. Roherdironilla tosiaan oli melko hyvä vaikutus tällaisiin tilanteisiin, koska hänet tunnettiin armeijan piireissä niin hyvin. Jos Roherdiron kertoi jotain tappelusta, sotilaat uskoivat häntä lähes täysin, joten hänen kanssaan ei kannattanut tapella. Crit oli kyllä pitänyt puoliaan ihan suhteellisen hyvin, mutta Roherdiron ei sanonut asiaa ääneen, ettei olisi vahingossakaan kuulostanut sarkastiselta ja saanut Critiä pahoittamaan mielensä. Haltia nyökkäsi hieman Varnefindonin sanoille ja lähti kulkemaan kaksikon mukana pois tavernan luota takaisin sinne, minne heidän oli tarkoitus mennäkkin, luultavasti johonkin aukeammalle paikalle.

He eivät paljoakaan puhuneet matkalla, mutta Rohediron teki jatkuvasti huomioita Critistä. Hän oli komea, noin toisen miehen näkökulmasta, ryhti oli hyvä ja suora, mikä kertoi armeijaurasta. Ei mitään erityisiä tuntomerkkejä, kuten mahdolliselta kumppanilta tai perheeltä saatuja koruja, joten läheiset eivät olleet kovin kaukana tai heitä ei ollut. Vaikutti energiseltä, jokseenkin myös holtittomalta olennolta, nuori lohikäärme. Ylpeä, mutta lojaali. Suunnilleen nämä asiat Roherdiron päätteli, vaikkei hän vaihtanut Critin kanssa yhtäkään sanaa. Tietysti ne saattoivat olla vääriäkin. Roherdiron seurasi hiljaisena kaksikkoa, kunnes he olivat kauempana kylässä ja metsän sydämessä. Varnefindorin esitellessä heidät, Roherdiron kumarsi pikkuisen. Toivottavasti Varnefindon ei ollut kertonut ihan pahimpia juttuja.
"Se yksi ja sama. Vietän melko paljon aikaa armeijan kanssa aina silloin tällöin."
Roherdiron vastasi kohteliaasti. Mutta keskustelu siirtyi pian lentämiseen ja ylipäätänsä lohikäärmeeseen ja Roherdiron oli utelias näkemään Critin todellisen muodon. Varnefindon peruuttaessa, hevosmies teki samoin. Critin muuttuminen kuulosti siltä, kuin lihakset ja nivelet olisivat poksuneet irti luista, jänteet repeytyneet ja sisäelimet muuttaneet paikkaansa. No, sitä se kieltämättä vähän olikin. Oli mahtavaa nähdä, miten miehen kehosta kuoriutui valtava, siipiään oikova lohikäärme.
"Hyvin..vaikuttavaa."
Roherdiron sanoi hiljaa, ja todellakin vaikuttuneena. Hän ei ollut koskaan nähnyt mitään yhtä upeaa.

Lohikäärme käveli vielä vähän ympyrää, esitellen itseään edestä ja takaa, ennenkuin laskosti siipensä ja istahti aloilleen. Crit oli tyytyväinen itsestään. Jälleen onnistunut näytös, hän sitten rakasti positiivista huomiota.
"Tottakai minä olen vaikuttava!" hän huomautti itsevarmasti ja nosti leukansa koholleen. Crit läski katseensa haltioihin ja alkoi taas miettiä noloa häviötään. Se, että Roherdiron oli ollut paikalla, vain kruunasi tappion. Hänen ilmeensä vaihtui hieman äreäkukkoilua ksi, kun sen typerän miehen ja tavernan ajattelu alkoivat taas. Crit raapi vähän maata kynsillään ja uppoutui täysin omiin ajatuksiinsa.

Varnefindon katsoi Critin kukkoilua ja huokaisi. Perus Crit-tyyli. Hän vilkaisi Roherdironia ja kysyi:
"Onko yhtään zellainen minkälaiseksi kuwittelit?"
"Tottakai olen!" Crit pisti väliin ja vaipui taas mietteisiinsä. varne kohautti olkapäitään. Jos Critiltä kysyttäisiin, hän olisi kaikkea mahdollista positiivista. Haltia rapsutti vähän hattuaan ja mietti mitä keksisi sitten puhuttavaa. Hän ei viitsinyt ehdottaa lentämistä heti alkuun, kun Crit näytti olevan harmissaan häviöstään. Että pitikin sattua. Hän vilkaisi lohikäärmettä joka oli nyt ruvennut katselemaan kynsiään ja heiluttelemaan varpaitaan. Kohta Varnefindon ostaisi Critille maalitölkin jotta tämä saisi värjätä kyntensä oikein hienoiksi. No, ei Crit ollut ihan niin paha miltä näytti, olihan lohikäärme sentään muuten mukava ja sellainen... sellainen. Varnefindon kohautti taas olkapäitään hiljaisuutensa päätteeksi.
"Niin, sinä näet ensimmäistä kertaa lohikäärmeen?" Crit kysyi ja vilkaisi Roherdironia.

//Lyhyehkö, anteeksi.

Roherdiron katsoi lohikäärmettä edessään. Hän ei osannut eikä kyennyt tekemään tai sanomaan yhtään mitään, niin vaikuttava peto haltian edessä seisoi. Se oli täydellistä voimaa, tulta ja pelkoa, olento, jonka kuka tahansa haluaisi kohdata elämässään. Ja miten upeat suomut ja siivet sillä olikaan, Roherdiron meinasi ojentaa kättään, koskettaakseen suomuista pintaa, mutta esti aikeensa ajoissa. Ei ollut kohteliasta mennä koskemaan toiseen ilman lupaa. Roherdiron tyytyi vain katselemaan. Lihakset liikkuivat nahan alla, valtavat kynnet painautuivat maata vasten ja suussa näkyi rivi teräviä hampaita. Petojen kuningas, olennoista kaikkein mahtavin seisoi siinä, Roherdironin edessä. Ajatella, ettei tämä ollut unta. Pelkästään jo se, että Crit istui maahan, sai aikaan pienen tärähdyksen.
"Sinä tosiaan olet vaikuttava. En ole varmaan ikinä elämässäni kokenut mitään yhtä suurenmoista."
Roherdiron myötäili Critin sanoja, ja oli täysin rehellinen puheissaan. Haltia kun ei yleensäkkään valehdellut. Varsinkaan lohikäärmeen edessä.

Roherdiron ei saanut edes tilaisuutta vastata Varnefindonin kysymykseen, kun Crit vastasi hänen puolestaan, tosin samaa, mitä Roherdiron olisi vastannut, joten haltia nyökkäsi vastaukseksi. Tosin, Crit vaikutti hieman ärtyneeltä tai alakuloiselta. Kyseessä oli ylpeä olento, joten varmaan häviö kaupungissa oli ollut vähän liian kova hänelle. Roherdiron asteli varovasti lähemmäs, yrittäen olla mahdollisimman kunnioittava isoa petoa kohtaan. Ei ihme, että Morna tuli toimeen Critin kanssa.
"Mikäli saan sanoa, Crit, voitto tappelussa ei välttämättä ole paras vaihtoehto. Ydin on osata luovuttaa oikeaan aikaan, jolloin vastustaja tajuaa, ettei tappelua ole järkevää jatkaa ja joutuu lähtemään häpeissään. Et ainakaan lähtenyt pois paikalta häviäjänä, koska et paennut."
Ainakin Roherdiron yritti olla mahdollisimman kohtelias ja saada lohikäärmeen itsetunnon taas nousemaan. Tosin, näin äkkipikainen ja ylpeä olento tappaisi hänet hetkessä, jos haluaisi, joten oli parempi olla sanomatta liikaa.

Lohikäärme paistatteli ylpeänä toisen ihailussa ja oli valmis antamaan pienen tulinäytteenkin. Jo vähempikin kehuskelu sai lohikäärmeen pissan nousemaan päähän, mutta Roherdironin suusta tulleet sanat saivat sen suorastaan pamahtamaan ulos pääkopasta. Crit röyhisti rintaansa ja pullisteli lihaksiaan. Näin tätä elämää kuului elää, vaikka häviöt eivät olisi sallittuja. Varsinkin jotain öykkärihaltiaa vastaan. Se oli enemmän kuin noloa. Se oli oikea skandaali! Crit murahti taas itsekseen ja rapsutti vähän kynsillään hampaidensa väliä. Hänellä oli sellainen tunne että jotain oli jäänyt väliin. Lohikäärme käänsi päänsä alas kohti Roherdironia ja kuunteli haltian mielipiteen tappeluista. Hän laski jalkansa takaisin maahan. Roherdironilla oli oma poittinsa mutta Critille voitto oli tärkeintä. Sen vuoksi hän oli huijannut useimmat kerrat, ja tehnyt sitä jo niin monta kertaa, että alkoi jo uskoa omia valheitaan. Ainakin joissain määrin.
"En tietenkään. En häviä koskaan", Crit ilmoitti painostaen koskaan sanaa. Se että oliko sekin vale, oli toistaiseksi hieman epäselvää hänelle itselleenkin.
"Ymmärrän mitä haet, mutta voittamalla se maine kasvaa. Sitäpaitsi on meidän lohikäärmeiden velvollisuus pitää mainetta yllä", Crit sanoi vielä ennenkuin nosti päänsä kohti taivasta. Hän puhalsi ilmoille pienet violetit lieskat ja laski päänsä takaisin Roherdironiin, suussaan palanut maku.

Varnefindon päätti olla pilaamatta Roherdironin nautintoa ja pysyi vaiti. Hän seurasi Critin ja haltian välistä lyhyttä keskustelua tappeluista. Roherdiron osasi valita sanansa, mutta sellaiseen jukuripäähän kuin Crit ei tehonnut edes miekalla uhkaillu. Tai no tehosi, Mornan mukaan. Haltia käveli Critin luokse ja taputti tämän suomuista pintaa. Hän vähän nyökkäsi päätään Critin suuntaan kuin ilmoittaakseen ilman sanoja Roherdironille että tällä olisi kaikki oikeudet koittaa sitä lämpöä. Olihan lohikäärme itse siihen suostunut. Tai sitten Varnefindon oli unohtanut mainita asiasta. Saman tekevää, suostuisipahan kuitenkin, vaikka sitten kyynerpäällä pukkimisen kera.
"Wähän erilainen kuin hewonen", Varnefindon totesi ja silitteli violetteja suomuja.
"Tottakai olen, törppö! Minä en ole mikään heinänrouskuttaja!" Crit ilmaisi loukkaantuneena. Kaksinaama vilkaisi Critiä ja hänellä oli vaikeuksia uskoa lohikäärmeen olevan häntä vanhempi. Paljon vaikeuksia.
"Unohtakaa jo ze tylsä tappelu, niistä on kuultu iät ja ajat ja niitä tulee ja menee!" Varne huokaisi lopulta ja käveli Ciritn peräpäätä kohti, silittäen suomuja samalla. Hän paloi halusta heittää Roherdiron selkään, mutta malttoi mielensä. Crit vaikutti olevan toistaiseksi vielä hieman pahalla päällä.

Roherdiron huomioi, että näiden muutamien minuuttien aikana, mitä hän oli Critiä tuntenut, lohikäärme vaikutti hyvin paljon samanlaiselta, kuin Rincavornon. Kuumaverinen, ylpeä ja herkästi loukkaantuva. Roherdiron hymähti itsekseen, muttei näyttänyt huvittuneisuutta kummallekkaan. Hänellä oli vuosisatojen kokemus kiihkeiden henkilöiden käsittelemisestä, joten varmaan hän onnistui puhumaan myös Critille järkevästi, ilman, että tulisi revityksi kappaleiksi. Toivottavasti. Ainakin Roherdironin sanat aiheuttivat jonkinlaista ylpeydenpuuskaa Critissä, se mahtaili ja esitteli itseään oikein kunnolla, vaikka haltian tärkeämmät sanat voitosta ja häviöstä olivat menneet ohitse. Nähtävästi Crit halusi voittaa, reilulla tai likaisella pelillä.
"Minusta vähän tuntuu, että maineenne ei katoa mihinkään. Lohikäärmeet ovat olleet kaikille voiman, vallan ja viisauden symboleja, vaikkei niitä olisi välttämättä koskaan nähnyt. Yhden haltian hakkaaminen ei tee sinusta yhtää parempaa, mitä jo olet."
Roherdiron yritti, sillä hän ei halunnut näin sodan alla, että kansa tappelisi keskenään, kun heillä oli yhteinen ja voimakas vihollinen. Mutta asiaa ei kannattanut sanoa Critille. Vaikka lohikäärme olikin upea olento, Roherdiron epäili häneltä puuttuvan moraali ja myötätunto. Se oli paha, muttei ylitsepääsemätön piirre toisessa.

Varnefindon tuntui olevan hyvä ystävä Critin kanssa, lohikäärme ei tuntunut pahastuvan, vaikka sen kauniisiin suomuihin koskettiin. Roherdiron olisi mielellään itsekkin koskettanut tuota voimakasta kehoa, jonka suomut kiiltelivät talvisessa valossa kuin öljyttyinä. Crit todella oli hyvin komea olento. Mutta koska Roherdiron ei uskonut vielä olevansa tarpeeksi hyvä ystävä lohikäärmeelle, hän ei tullut lähemmäs tai silittänyt olentoa.
"Lievästi erilainen."
Roherdiron hymähti äkkiä vähän ovelasti, kuullessaan Varnefindonin vertauksen, muttei kertonut, mikä hänen mielestään oli niin huvittavaa lauseessa.
"Tappeluita on tarpeeksi kentillä, ihan turha niistä on puhuakkaan."
Roherdiron myöntyi lopulta Varnefindonin ehdotukseen.

Lohikäärme käänsi häntänsä eteensä, ja niinkuin pakkanen ei olisi tehnyt tehtäväänsä, alkoi tuo huiskuttaa häntänsä päätä kuin viukaa edessään. Crit katseli kauemmas puiden taakse ja mietti mitä kaikkea siellä liikkui tälläkin hetkellä. Varnefindon olisi hänen puolestaan voinut rapsuttaa niskasta, se kutisi taas ikävästi. Kaksinaamainen haltia antoi lopputaputukset ystävälleen ja nosti lakin päästään, kuten usein ennenkin. Hän rapsutteli jo valmiiksi sotkuista tukkaansa ja suoristeli lakkinsa laseja. Crit ei tarvinnut lakkia. Lohikäärmeenä hänellä oli piikit ja ihmismuodossa pystytukka, joka lässähtäisi hetimmiten. Lohikäärme kyllästyi hiljaisuuteen joten puhkesi taas vaihteeksi puhumaan, kun tunsi olevansa "minä hoidan kysymykset"-asemassa.
"Varnefindon onkin kertonut sinusta viime aikoina melkein kaiken mahdollisen. Hän on ratsastanut Veryanilla kerran ja jo nyt se hevonen melkein ylittää minut ystävyyssuhteissa", Crit sanoi ja antoi huumorin kuulua, jotte kukaan pahastuisi. Eihän se tietenkään häntä haittaisi, hän oli korkeimassa asemassa näissä piireissä. Siis pituudelta, lähinnä.
"Hän ei kertonut minkä ikäinen olet. Oletko yli kahdensadan?" Crit kysyi kiinnostuneena.

Varnen korvat värähtivät heti kun lohikäärme mainitsi iät. Hän tunsi itsensä sen perusteella pikkukakaraksi, kun toinen oli jo paria vuotta päälle kahdensadan ja Varnefindon vasta 30-40. Tai jotain sinne päin, ei kaksinaama näitä juttuja enää muistanut. 31 pässinpää. Morna vastasi yllättäen ja sai koko haltian säpsähtämään. Et zaisi zäikytellä tuolla tawalla. Varnefindon mutisi mielessään, tietäen ettei se vaikuttaisi Mornan käytökseen mitenkään.
"Taasko höpötät Mornan kanssa?" Crit kysyi. Haltia käänsi päätään.
"Wähän wäliä. Ze ziitä, Crit muistatkoz mitä lupasit?"Varnefindon kysyi kun näki Critin unohtaneen tappelun. Lohikäärme käänsi päänsä takaisin Roherdironiin ja ohitti Varnen muistutukset.