Kirjoittaja Ivy » 26 Marras 2012, 18:30
Vanhin veljeksistä, Adrian pärskähti nauruun kämmenen lentäessä otsalle. Hauska veikko tämä heidän vieras!
"Voi kyllä, mitäs muutakaan?" Niin mitäs muutakaan hevonen kengällään tekisi. Adrian pudisteli päätään ja virnuili itsekseen nyt sivummalla, taisi satyyrin poika olla hieman hienohelma. Aaronikin kohotti kulmaansa Perianin vastaukselle, koreuden sun muun päälle haltiapoika pahemmin ymmärsi, mutta tämä sorkkajalkainen yksilö taisi ihan pelätä mutaa. Virne, pienen pieni virne jonka Aaron pian pettiosi kätensä taakse syntyi ja katsoi samantien, Perianin hypellessä sinne mistä heitä huhuileva ääni oli tullut.
"Äsh..!" Aaron puri hammasta, Perian teki tämän varmasti vain kiduttaakseen häntä, tuo ollut tehnyt muutakaan kuin vain virnuillut hänen surkealle olemukselleen.
"No minä menen sitten yksin, voitan ainakin varmasti." Yhä hirnuileva Adrian totesi kävellessään käytävää pitkin kohden ovea, ottaen samalla nuorempaa veljeänsä paksusta niskasta kiinni ja jätti tämän keittiön ovella irti.
Araneel oli paraikaa laittanut veden keittymään. Aikaisemmin mainittu potaatti oli yhä hellalla padassa ja vastaleivottu leipä korissa pöydällä voin ja hillon kanssa. Nyt ei eletty pulassa, joten haltia rouva oli päättänyt, että heidän perhe eläisi aina kylläisiksi, herkuttelivat oikein kun hilloa sai niin paljon halvemmalla nykyään. Kotirouva kuivasi käsiään esiliinaansa ja otti kupposia ja alulautasia esille, lähtien kantamaan niitä pitkälle ja leveälle pöydälle, jonka pääty tuoli poikkesi muista yksinkertaisista, puisita tuolesta. Se kuului isännälle, joka ilmeisesti taas tekisi töitä yömyöhään vaikka eläkkeelle joutaisi. Perianin ilmestyttyä paikalle suoristi rouva selkänsä ja hymyili tälle lämpimästi, haalean ryppysten silmäkulmien kaventuessa.
"Voih, älkää heistä välittäkö. Pojat ovat poikia, mutta kiitos, olen tehnyt parhaani, että naisen kosketus näkyy." Araneel vastasi huokaisten, katsellen ympärilleen, nähden sen minkä Perian oli maininnut. Kyllä, tämä oli hänen valtakuntansa, samalla kun puuverstas oli hänen miehensä, ehkä makuuhuoneen herruuden hän saattoi toiselle aina välillä luovuttaa, mutta muuten paikka pysyi pystyssä lähes hänen kädentyöllä.
"Aaron, nostaisitko veden liedeltä?" Kysyi tämän äiti nyt keittiön ovenkarmiin nojaavalta pojaltaan.
"Miksi et itse voi?" Aaron äyskäisi, olihan tuolla kädet vapaalla! Halusiko tuo tosiaan vain leperrellä tuolla kirskurille. Voi kuinka hänen tekikään mieli vain potkasta tuo vuohi pois ja vain haukkua tämä valehtelijaksi.
"Aaron..." Kävi väsynyt ääni sanomaan huokaisten, pojan pyörräyttäessä silmiään ja katsoen vielä ohi kävellessään pitkään Perianiin, tympeänä, tarkkaavaisena, tyytymättömänä koko tilanteeseen aina liedelle asti, nostaen vislaavan pannun ylös ja laskien teelajikelmat alas hyllyltä. Hänhän tuskin tiesi miten teetä keitettiin... Hänen tietämyksensä oli varsin huono ja hän saattoi juoda sitä itse vain sairaana hunajan kanssa, vain koska hänen äitinsä oli pakottanut.
Samalla kun Aaron yritti selvittää mitä tekisi, kävi Araneel siirtämään itselleen penkkiä ulos istuutuakseen.
"Olkaa hyvä, istukaa vain, mikäli tee vain maittaa. Sää tuntuu vähän kolealta, kylän ennustaja on mannanut luontoäidin tuovan sadettakin... Kovin kamalaa mitä talollesi tapahtui, ei kai teille tai omaisillenne käynyt kuinkaan?" Nainen kävi kysylemään äidillisten vaistojen huutaessa ottamaan tämä pieni siro olento huostaan, samalla kun Aaron katsoi murhaavasti näitä kahta huoneen halkaisevan matalan tiskin ylitse teetarjottimen kanssa. Kaikki oli yhä erillään, lusikat, teepussit, vesi pannusssa ja kupit ladalla. Saivat nämä kaksi tehdä mitä lystäsivät niillä pöydässä, epähän olisi ainakaan valittamisen varaa jos hän oli tehnyt jotain väärin... Vaikka Perianin myrkyttäminen olisikin helpotuksista suurin. Myrkkyjä hänellä ei kuitenkaan ollut, piti vain toivoa tämän tukehtumista pelkkään teehen. Araneel katsoi pohdiskelevasti tarjottimen laskeutuessa pöydälle häntä vastapäätä Aaronin kiertäessä sinne pysyäkseen mahdollisimman kaukana Perianista.
"Missäs te olette oikein tavanneet? Se on kuulehan todella ilahduttavaa saada vieraita myös tämän nuorimman pojan puolesta." Kävi Araneel jälleen ihailemaan millaisen ystävän poika oli itselleen saanut. Kuinka tuo oli siinä onnistunut oli mysteeri, nyt piti vain pitää sormet ristissä, että Aaron saisi pitää edes tämän yhden ainokaisen ystävän -josta hän siis tiesi- ja ehkä tätä mukaan oppisi yhtä sun toista tuolta.
"Kylällä... Torilla... Soitin huilua rahasta." Poika valehteli taidokkaasti, vaikkei moinen olisikaan yhtään hänen tapastaan. Aaron nojaili käteensä, katselleen ei mihinkään tiettyyn, vältteli lähinnä Perianin omahyväisen virnuilun näkemistä ja naputti pöytää toisen käden sormilla.
"Ai, olisin epäillyt lammella." Kommentoitsi äiti tähän väliin samalla kun sulavilla tottuneilla kädenliikkeiitä lähti valmistamaan teetä tarjottimen päältä, kaataen pian kolmeen kuppiin mustikkateetä. Tämän vuoden satoa, emännän suosikkia.
"En ole ennen tavannutkaan satyyria näin tuttavallisissa merkeissä, tämä on oikein kiehtovaa, mikäli sallitte ilmaisuni." Araneel kävi jutustamaan uutta tuttavuutta nostaessa höyryävää kuumaa huulilleen ja nojasi taaksepäin tuolillaan. Ei hän sirkuseläimenä Periania pitänyt, kaunis, jopa jalo olento kenties tämä oli. Hänellä itsellään vain ei ole ollut mahdollisuuksia tutustua kovin moneen sarveikkaiseen.
"Olisin enemmän kuin kiinnostunut kuulemaan, mitä teidänkaltaisenne yksilön elämään kuuluu." Kotirouva kävi häikäilemättömästi utelemaan, nopeasti ja terävästi hysästen Aaronin suuntaan joka voihkaisi pienestä henkisestä kuolemasta tajutessaan, että tästä saattoi tulla vielä pitkä ilta.
//Tulee vielä takaaaas!//