Secrets

Haltioiden kylä, kokonaisuudessaan. Kylä on monikerroksinen ja valoisa, ennen kaikkea luontoon sopiva. Talot ovat väriltään vaaleita, arkkitehtuuriltaan kauniita ja elegantteja. Joissakin taloissa on käytetty samaa, valkoista marmoria mitä itse aroilla sijaitsevassa linnassa. Kasvillisuutta kylässä on paljon, lähes joka nurkalta löytää seinäköynnöksiä, koristepuita ja pensaita. Kylä on täysin piilossa metsässä, sitä verhoaa lumous jonka läpi ei voi nähdä, ellei tiedä mitä pitäisi katsoa. Vain ne, jotka kylässä asuvat, löytävät sinne.
Kylä sisältää niin asunnot, kuin puodit ja torit. Toreja haltioilla ei ole niin paljoa, mitä ihmisillä, mutta kauppoja ja putiikkeja sitäkin enemmän. Majataloja on siellä täällä, osa tasokkaampia mitä toiset.

Öisin kylän kauniita katuja valaisee satunnaisesti ympäriinsä leijailevat maagiset valopallot. Päivisin auringonvaloa valoa tihkuu latvustojen lomasta. Kylää ei ympäröi muurit, eikä aidat. Haltiat luottavat täysin jo vuosisatoja toimineeseen maagiseen illuusioon, jonka ansiosta ihmiset eivät voi löytää tänne.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Marras 2012, 00:29

Satyyri kävi pysähtymään siltä seisomalta, kun puusepän poika päätti räjähtää hänelle kysymyksestä. Kukaan ei uskonut häntä? Miksi kukaan uskoisi Periania, jos hän kävisi lavertelemaan jollekulle? Todennäköisesti kukaan ei uskoisikaan, mutta he elivät erittäin epävakaita aikoja. Hetkeksi ilmeettömiksi käyneille kasvoille kävi nousemaan virne, sitä mukaan, mitä puusepän poika jatkoi tuohtunutta paasaamistaan.
Aaah, mutta unohdatte, että elämme vaikeita aikoja Satyyri jatkoi lähtiessään harppomaan haltian perään, pitäen kuitenkin kunnioittavan välimatkan. Totta kai hän osasi pistää vastaan, jos joku päälle kävi, mutta Perian halusi välttää yhteenottoja viimeiseen asti Vähänkin todentuntuista lavertelua ja heti sinua ja perhettäsi ollaan piinaamassa. Pahimmillaan joutuisit kenties itse totuuden tietävän kuninkaan eteen! Häneltä ei kuulemma voi piilottaa totuutta, ei sitten millään.
Ja mitä minä siitä hyödyn? No, toisinaan petturin paljastamisesta saa palkinnon.. ja kaikkihan meistä kaipaa valuttaa
Satyyri kävi pyörittelemään hattua käsissään, kunnes päätti kävelynsä lomasta koittaa asetella sitä päähänsä niin, ettei se kävisi taa sarvipäisen ilmestyksen päästä valumaan silmille.


Shiloh soi Ophelialle pienen nyökkäyksen, papittaren käydessä toistamaan hänen nimeään. Tyttö oli selvästi yllättynyt tästä näystä ja kävikin tuomaan ilmi tosiasian enkelin siivistä. Kyllä, hänellä oli siivet. Ei vain kuvainnollisesti, vaan kirjaimellisesti. Haarniskaansa sonnustautunut enkeli kävi ottamaan muutaman askeleen lähemmäksi papitarta, joka selvästi oli yhä hieman hämillään, kenties järkyttynytkin tästä tilanteesta.
Rakkaus ei katso aikaa, paikkaa tai rotua Shiloh kävi tokaisemaan Ophelian tiedustellessa, ei kai enkeli katsonut äskeistä pahalla. Mikä muukaan syy nuorella parilla oli tavata, kuin ihastuminen, toisesta välittäminen? Shiloh ei ollut tyhmä, eikä moisen päättelemiseen tarvinnut mikään penaalin terävin kynä olla.
Syntiä ei ole rakastaa ja tulla rakastetuksi. Kuitenkin, uskon, ettei kansasi katso kovin hyvällä tätä pientä pahaa tapaasi
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 09 Marras 2012, 00:56

Kuului vain jupina ja marina sitä mukaan kun Aaron kulki puskien läpi, kuin höyryjuna joka puski raskaana tietään eteenpäin Perianin yhä seuratessa. Kirottu olento, Aaron ajatteli ja mulkaisi tätä silmäkulmastaan taakse. Vaikeita aikoja tosiaan, mutta tuskin kukaan tyhmäksi oli sitä mukaan tullut. Ehkä Aaron ei vain ymmärtänyt mitä Perian sillä tarkoiti, mutta satyyrin jatkaessa, että hänen perheensä tulisi painostuksen alaiseksi, hiljenivät pojan askeleet huomattavasti, lopulta pysähtyen siihen paikkaan. Kuninkaan... Tuo osasi lukea ajatuksia, niinhän? Puusepänpoika katseli eteensä silmät suurina, kauhun vallatessa mielen siitä kuinka kuningas tosiaan voisi saada totuuden selville. Ja entä hänen perheensä? Häpäisis nämäkin samalla. Aaron kääntyi puolittain kohti Periania, tuijottaen tätä tuimasti tämän mainitessa palkkion petturin ilmiannosta.
"Mitä... Mitä sinä sitten haluat minusta, kun tiedät, ettei minulla ole mitään annettavaa? Ei kalleuksia minkäänkanlaisen miehen mieleen." Aaron mutisi matalalla äänellä, ottaen askeleen kohti Periania, "Mitä minun täytyy tehdä, että sinä pidtä suusi kiinni? Mitä sinä halajat?!"

Nuori nainen hieroi käsivarsiaan, yhä osittain trymistyneenä odottamattomasta näystä ja piti suunsa supulla, kun monotoninen ääni kaikui enkelin kypärän takaa.
"Rakastaa...? H-hah... Niimpä." Ophelia kurtisti kulmiaan, hän niin halusi yhä tappaa moisen väitteen mielessään, mutta kovin hyvin siinä hän ei ollut vielä onnistunut, varsinkaan kun sitä tällä lailla tankkasi. Kyllä Opheliakin sen tiesi, ettei se synti ollut... Eikä Shilohin kaltaisella olennolla tosiaan loppujen lopuksi varmaan sitä mitään vastaan ollut. Tai kuka sitä olisi voinut tietää kuinka puolueelliseksi enkeli oli ryhtynyt? Ei, ei kai niin voisi tehdä?
"Oletan sitten, että ette pistäisi vastaan, mikäli pyytäisin teitä pitämään tämän sailaisuutena?" Ophelia kysyi toiveikkaana ja jatkoi,
"En halua edes ajatella mitä tapahtuisi, jos joku muu ulkopuolinen vielä saisi tietää..." Tyttö niiskahti katsellen enkeliä ja tämän ihailtavaa ulkomuotoa.
"Mikä teidät sitten tuo tänne?" Ophelia kysyi vielä rentouttaen kätensä, mutta vasen käsi kävi samantien kiinni tytön hiuksiin pyörittelemään hiussuortuvaa solmuille. Ihan vielä ei kokoaan uskallettu, tai sitten kyetty rentoutua.
Viimeksi muokannut Ivy päivämäärä 09 Marras 2012, 02:06, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Marras 2012, 01:33

Aaronin askel kävi hiljenemään. Sitä mukaan mitä askel hiljeni ja lopulta pysähtyi, sitä suuremmaksi levisi satyyrin virne. Nuorukainen taisi viimein ymmärtää, missä mentiin. Enää tuo ei ollut siinä iässä saatikka niissä leikeissä missä rangaistuksena oli pelkkä korvapuusti äidiltä ja parin päivän aresti. Aaron leikki niin sanotusti tulella. Joskin, Perian ei tulta pelkäävänä henkilönä pitänyt tuosta sanonnasta. Vaakalaudalla ei kuitenkaan ollut enää vain Aaron, vaan myös koko perheensä ja perheen maine, kunnia. Parhaimmassa tapauksessa rangaistuksen tulisi kärsimään myös muut mahdolliset puusepän jälkeläiset, mikäli tuomioistuin päättäisi, että petos oli niin suuri. Perianin mielestä tässä tapauksessa petos oli kuitenkin harvinaisen pieni verrattuna niihin pahimpiin tapauksiin, mutta silti!
Satyyrin huulet kävivät mutristumaan huvittuneena samalla, kun kädet ristittiin puuskaan. Kauaa eivät kädet kuitenkaan puuskassa pysyneet, kun Perian joutui ottamaan kiinni päälaelta tippuvan sulkahatun. Kysymys kuitenkin kuului, mitä Perian halusi Aaronista? Mitä yläluokanlemmikki mahtoi haluta tyhjätaskuisesta puusepänpojasta?
Hmmm, mietitäänpä Perian aloitti ottaessaan askeleen jos toisenkin lähemmäksi Aaronia, kenties turhankin lähelle.. tapojensa mukaan. Mitä minä halajan, lienee tuskin saatavissa saatikka sinun annettavissa Intensiivinen, jokseenkin viettelevä katse kävi vastaamaan puusepän katseeseen. Hetken satyyri seisoi kasvotusten puusepänpojan kanssa, kasvot ehkä turhankin lähellä toisen kasvoja.
Majoitat minut muutamaksi yöksi Perian tokaisi sitten yllättäen, samalla kun kävi sormenpäällään koskettamaan haltian nenää Se, miten sen hoidat, on sinun ongelmasi Satyyri lisäsi lähtiessään askeltamaan eteenpäin.
Ja minä en nuku lattialla


Mikäli maski ei olisi peittänyt kasoja, olisi niillä saattanut nähdä nyt hymyn. Tai no, mikäli maskin takana oli kasvot, edes Shiloh ei tiennyt sitä. Ophelia näytti kovinkin epävarmalta, mutta silti myöntyväiseltä rakkauden ollessa puheenaiheena. Selvästi nuorinainen oli koittanut tai koitti vähätellä tunteitaan haltianuorukaista kohtaan, mutta turhalta se näytti olevan. Ei Ophelia olisi tuota suostunut tapaamaan, ellei pelissä olisi ollut hieman suuremmat tunteet.
Tapanani ei ole levittää juoruja ja huhuja, saatikka kannella kenellekään Shiloh vastasi Ophelian pyyntöön, jatkaen kuitenkin Mutta tapanani ei myöskään ole valehdella. Mikäli joku kysyy, en voi käydä muuttamaan totuutta. En vaikka se olisi pyydettyä.. kuitenkin uskon, ettei kukaan osaa kysyä oikeita kysymyksiä, jotta totuus tästä asiasta tulisi ilmi.
Mutta se mikä minut tänne tuo, lienee toissijainen tieto. Se tuskin helpottaa olotilaasi tai auttaa unohtamaan äskeisiä tapahtumia Shiloh totesi lähtiessään kävelemään hitaasti eteenpäin Mikä herättääkin kysymyksen, mitä äsken tapahtui?
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 09 Marras 2012, 02:05

Puusepän pojat leimuavat silmät tuijottivat vihaisena kohti satyyri tämän tullessa lähemmäksi, tehden pian haltiapojan olon jokseenkin tukalaksi Perianin vallatessa hajurakoa, saaden Aaronin peruuttamaan niskaansa kauemmaksi tästä. Minä hetkenä hyvänsä oli poika jo ottamassa askelia taaksepäin, satyyrin katsoessa häntä oudosti, saaden kuitenkin pian nenilleen tältä.
"Argh!" Aaron ärähti ja peitti nenänpäänsä ja kompuroitsi taaksepäin.
"Majoittaa sinut!?" Poika älähti ilmoille jatkoiksi ja katsoi satyyria kummastuneena tämän jatkaessa että se miten, tämä hänet majoitti olisi tämän ongelma. Aaron kirosi... Mutta... Todellako? Näinkö vähällä? Tai siis, olisihan tässäkin ongelmansa; miten hän pitäisi sorkkasen olennon piilossa talossa, jonka lattiat narisi pehmeidenkin tossujen alla? Ei, hän ei voinut pitää Periania piilossa ja hänen äitinsä olisi ainakin talossa ja mahdollisesti molemmat veljetkin! Aaron katseli Perianin perään, puristeli päätään ja lähti eteenpäin.
"Haluat siis majapaikan? H-Hyvä on!" Aaron huuteli toisen perään, ottaen reippaita askelia itsekin.
"Mutta sinun täytyy leikkiä jälleen mukana, en voi vain tuoda jotain satunnaista kulkuria talolle, äitini saisi slaagin ja myös! Myös sinun pitää pitää suusi supussa tästä kaikesta" Aaron lateli ehtoja eteenpäin, miettien samalla kuumeisesti mitä talonväelle sepittäisi. Perianin esitteleminen ystävänä olisi varmaan parhain vaihtoehto. Niin... Ystävä hädässä, joku joka tarvitsi majaa hetkeksi, lämmin sydämminen haltia äiti varmasti ymmärtäisi? Ehkä...

Ophelia tuijotti yhä enkeliä huultaan purren, lopulta nyökäten tämän selittäessä ettei voisi valehdella mikäli joku kysyisi. Mutta kukapa osaisi kysyä Shilohilta juuri tällaista asiaa? Kellään muulla ei ollut edes epäillystä papittaren touhuista, niin Ophelia ainakin joka ilta itsekkäästi rukoili. Ophelia havahtui jälleen enkelin ääneen, huomaten tämän lähtevän kävelemään ja saaden Ophelian jalat empimään hetken, ennenkuin lähtivät seuraamaan enkelin hitaita askelia, kuin ankanpoika emoa.
"H-Haluan olla rehellinen kanssasi... Jos ette pistä pahaksenne." Ophelia aloitti, haluten kertoa vähän pintaa syvemmältä mitä oli tekeillä. Ehkä hän oli halunnut kertoa jollekulle jo jonkin aikaa, muttei ollut kyennyt, joten ehkä Shiloh kuuntelisi häntä? Oli se sitten fiksua tai ei, Ophelia uskoi sellaisen pysyvän miehen omana tietona myös loppupeleissä.
"Olen tapaillut häntä jo joitakin kuukausia... Se alkoi, kun hän kerran tosiaan auttoi minut pois tukalasta tilanteesta ja teki... melko suuren uhrauksen vuokseni. Joten, en tiedä jäinkö sitten kiitollisuuden velkaan... Mutta olen kuitenkin jatkanut hänen tapailuaan ja joka kerta kadun sitä yhä vähemmän ja se pistää pelottamaan minua. Varsinkin nyt kun tuo... Satyyri! Hyppi luoksemme kuin ilmasta. Aaron sanoi sen olevan palvelija, mutta minulla on epäilykseni. En tiedä kuinka kauan pystyn tähän ilman että tulen hulluksi." Ophelia avautui, halusi enkeli kuulla tai ei, mutta Ophelia teki sen minkä oli halunnut tehdä jo kauan.
"Mitä... Mitä sinä luulet, että minun tulisi tehdä?" Tyttö kysyi lopulta ja pysähtyi radalleen, jääden tuijottamaan enkelin selkämystä.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Marras 2012, 15:47

mmhmm! Satyyri kävi hymisemään nyökkäillessään samalla. Kyllä, haltia saisi majoittaa hänet. Siitä ei edes väiteltäisi, jos satyyri ei saanut kattoa päänsä päälle, niin hän kielisi jokaiselle mahdolliselle tasolle Aaronin pikku ihastuksesta. Hän siitä hyötyisi tavalla tai toisella, joten mikään ei estänyt itsekeskeistä sorkkajalkaa kertomasta koko kansalle suhteellisen mitätöntä salaisuutta.
No, Haltia kävi kuin kävikin suostumaan Satyyrin ehtoihin majapaikasta. Perian ei voinut olla virnistämättä pienesti, samalla kun Aaron kävi kertomaan, että hänen piti jälleen leikkiä mukana juonessa tai toisessa. Pojan äitiparka saisi sydänhalvauksen, jos nuorimies toisi mukanaan tuntemattoman kulkurin! Äiti parka ehkä tuo tarvitsi hieman.. rentoutusta. Perian voisi hoitaa sen, oi kyllä!
Suuni pysyy niin kauan kiinni asiasta, kunhan saan vain paikan nukkua ja pysyä lämpimänä Perian kävi kertomaan matkan edetessä kohden kotikylää.

Shiloh nyökkäsi Ophelialle tuon kertoessa, että halusi olla rehellinen. Ei Shiloh olisikaan halunnut kuulla muuta, kuin totuuden. Papitar kävi kertomaan haltian auttaneen papittaren pois tukalasta tilanteesta, uhraten samalla jotain suurta. Maskin takana katse pysyi kiinni papittaressa, koko tuon tarinan loppuun. Satyyri ei ilmeisesti ollut kuulunut tämän nuorenparin suunnitelmiin, vaan tullut kuokkimaan kesken tapaamisen. Siltä se oli näyttänytkin.
Ophelia kävi kyselemään enkeliltä, mitä tuon pitäisi tehdä. Shiloh hymähti, samalla kun kävi muuttamaan muotoaan tavallisen ihmisen illuusioonsa. Kaupungin muurit alkoivat jo lähestyä, eikä liian lähelle kannattanut mennä huomiota herättävässä muodossa.
Seuraa sydäntäsi Shiloh tokaisi ykskantaan ehkä maailman kliseisimmän toteamuksen, mitä moisessa tilanteessa voisi sanoa Kukaan muu ei osaa sanoa sitä, mikä olisi oikein ja mikä väärin, kun kyseessä on rakkaus. Mutta jos tilannetta ajatellaan sinun asemasi kannalta, en usko tämän salasuhteen olevan kovinkaan kannattava se voi johtaa sinun ja pojan kuolemaan, pahimmillaan
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 14 Marras 2012, 18:49

"Hyvä!" Aaron sähisi ja tallusteli eteenpäin, ohi sen samaisen puron jonka he olivat menomatkalla kohdanneet ja mietti mitä talonväelle sanoisi, harjoitellen jopa sanomisiaan etukäteen.
"Perheeseeni kuulu vanhemmat, kaksi veljeä ja yksi räkäkone. Vanhasta ukostani sinun tuskin tarvitsee huolehtia, tämä hädisntuskin tulee ulos verstaaltaan näinä päivinä." Aaron alkoi kertoilemaan, ihan vain antaakseen taustaa Perianille mikäli pestaisi tätä esittämään ystävää.
"Veljeni saattavat olla kotona tai sitten ei, riippuu kun heilläkin on heilat." Se oli totta ja se kismitti Aaronia, vaikka itse kävikin tapailemassa ihmis tyttöä näiden selän takana. Oli siis kyseenalaista, ketä olisi kotona ja kuka ei, jopa yöllä varsinkin Arnoldin tehden mitä lystäsi huolettomana. Ei näin alempi kastisena pahemmin sopimuksia soviteltu vanhempien kesken ja sormuksia sormiin laitettu, ennenkuin alettiin jonkun kanssa vehtailemaan. He lähestyivät kylänlaitamia. Aaron höristi korviaan ja lähti kiertämään kylää vähän kauempaa, etsien sopivaa sisään astumis kohtaa josta mahdollisimman harva haltia näkisi hänen tulevan metsästä. Ihan vain varmuuden vuoksi. Sellaisen löytyessä, asteli puusepän poika puskista, katseli ympärilleen ja vetäisi viittansa hupun päähänsä. Osittaiseksi kasvojen suojaksi siis, ihan vain varmuuden vuoksi. Yhtään epäilyttävämmin Aaron ei sitten osannutkaan käyttäytyä, vähin sanoin astellessa pitkin maatietä kylän poikki, sivummalle, olettaen Perianin seuraavan tätä. Kompastuisi ja taittaisi niskansa poika manasi mielessään heidän ohittaessa sen tyhjän alueen, jossa heidän linnansa oli ennen muuttoa siainnut. Tyhkiötä oltiin alettu hyödyntää, rakennuttamalla uusia rakennuksia, olivat ne sitten jonkun rikkaan aatelisen tuotoksia tai kyläläisten omaa päät yhteen lyöntiä, Aaron ei tiennyt.
Pienen matkan päässä alkoi häämöttämään talo. Kiitettävän kokoinen, aidattu talo jonka aitaus näytti lävistävän pienen kopperon. Se Aaronin aiemmin mainitsema verstas, jonne kulki ihan oma tiensä asianomaisille, samalla kun aidasta, jonka pojat olivat viime kesänä siihen pystyttäneet, meni läpi vain perheenjäsenet ja taloon kutsutut. Tällä kertaa mukaan lukien Perian.

"Ole sitten ihan hiljaa, älä edes puhu ellei puhutella!" Poika käski tätä, ei siksi, että talossa hallitsisi armeijallinen kuri, vaan koska Aaron ei halunnut kuulla yhtään ylimääräistä sanaa tältä ilman, että se oli tarpeen. Poika avasi oven, huhuillen sisään samalla kun laski huppinsa ja lähti riisumaan viittaansa. Pian keittiöstä kuuluikin kattiloiden kolina, rynnistys ja pian paikalle oli sännännyt haltianainen, katsellen ovelle kiukkuaan niellen.
"Missä sinä olet ollut!? Minähän sanoin, että päivällinen on kohta! Mutta sinua ei näkynyt missään!--Kukas tämä on..?" Nainen lähestyi kaksikkoa käytävällä, pysähtyen hoksatessaan satyyrin korviaan luimustelevan poikansa seurassa.
"Perian. Kaveri... Tapasin tänään..." Aaron selitti lyhyesti.
"Voihan... Onko minun pojallani viimein ystäviä? Tämähän on jo jotain..." hämmästeli haltianainen, katsellen Periania ylös ja alas, selvästi vaikuttuneena ja pyyhki käsiään valkoiseen esiliinaansa, vaaleanrusehtavan, käkkäräisen hiuskiehkuran heilahtaessa naisen otsalle. Aaron kolkkasi Periania kyynerpäällään käsivarteen kehottaen tätä poikkeukselliseti selittämään alustavasti jotain itse.

---

Ophelia nosti katseensa enkeliin, tämän samalla vaihaten muotoaan takaisin tavalliseen ihmis illuusioon, siihen tuttuun ja turvalliseen jonka naisen alku paremmin tiesikin. Kuului tarinoista ja saduista tuttu lausahdus. Se... oli itseasiassa vaikeampaa kuin miltä se kuulosti, Ophelian sydämmen vetäeen itseään eri suuntin, epäröiden. Papitar katseli Shilohia tämän jakaessa enemmän viisautta, pinnalle pulpahtaen taas se, minkä vuoksi tyttö olikin yöuniaan lähes menettänyt.
"Niin... Tiedän sen kyllä... Se ei ole kyllä kannatettavaa kohdallamme, mutta minkäs teemme... Vannon aina, etten enää tulisi tapaamaan häntä, mutta kuinkas siinä aina käykään." Ophelia sanoi, katkeran huvittuneella hymyllä. Mitä hän tulisikaan tekemään itsensä kanssa? Maailma oli niin monimutkainen, varsinkin nyt.
"Mutta kiitos.. Että kuuntelit ja... Että et ole aikeissasi laverrella rahan vuoksi." Pettureistahan oli jonkinlainen palkkio heillä, eiköhän? Sellainen ei näyttänyt enkeliä houkuttelevan, kuinka odotusten mukaista. Muurit olivat jo lähes käsin kosketeltavissa, Ophelian kääntyessä enkelin puoleen vielä.
"Tiemme erkanevat tässä... Oli mukava tavata jälleen, kaikesta muusta huolimatta." Olihan tapaaminen tapahtunut varsin kiusallisissa merkeissä, mutta onneksi siitä ei sen suurempaa haloota ollut syntynyt. Tämän jälkeen tyttö niiasi, toivottaen miehelle jumalan siunausta ja viimeisen kiitoksensa, ennenkuin lähti omille teille, enkelin oletettavasti tehdessä saman.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Marras 2012, 15:46

Perian ei pahemmin kuunnellut Aaronin käydessä selittämään, ketä perheeseensä kuului. Se ei ollut hänen ongelma, joskin, haltian mainitessa räkäkoneen kävi satyyri nyrpistämään nokkaansa. Vauvoja.. vauvat olivat niin.. likaisia, hyi. Sen otuksen oli parempi pysyä kaukana hänen kauniista koipikarvoistaan. Yksikin kosketus tahmatassuiselta naperolta ja Perian potkaisisi moista! Veljiensä läsnäolosta haltiakloppi ei ollut varma, mutta sekään ei jälleen ollut Perianin ongelma. Oli tai ei, hän halusi pedin missä nukkua!
Matka jatkui hypähdellen eteenpäin, kunnes tovin jos toisenkin jälkeen saavuttiin takaisin kylälle. Perian seurasi salamyhkäisesti liikkuvaa haltianuorukaista virnuillen, mutta jätti kommentoimatta mitään tuon luikkimiseen. Ehkä oli parempi olla suututtamatta Aaronia liikaa.
Ah, luuletko että runonlausuja osaisi olla hiljaa pitkäänkin? Oli kysymys haltialle, joka ehti jo avata oven ennen kuin vastata virnuilevan satyyrin huomautukseen.

kodikas, joskin hieman maalaismainen asunto vaikutti suhteellisen siistiltä, joskin Perian katsoi joka tapauksessa kahdesti, ennen kuin mihinkään istui! Sorkkia käytiin käytöstapojen nimissä kopistelemaan oven kynnyksellä, ennen kuin peremmälle taloon astuttiin. Ennen kuin taloa paremmin ehdittiin tutkia, ryntäsi paikalle vanhempi haltianainen, joka selvästi oli tuohtunut poikansa nähdessään. Perian ei voinut olla hymyilemättä. Hymy kuitenkin vain kätki taakseen sen pirullisen huvittuneen virneen. Katse käväisi nopeasti pojassa, kunnes Perian otti hymähtäen askeleen eteenpäin.
Ystävä, tuttava, miksi ikinä haluatte kutsua Tapansa mukaan satyyri kumarsi naiselle, nostaen katseensa haltiaan ennen kuin nousi ylös kumarruksesta Valitettavasti poikanne oli niin röyhkeä, ettei suonut minulle kunniaa kuulla nimeänne etukäteen, rouva?



Shiloh hymähti pienesti papittaren pohtiessa suhdettaan haltianuorukaiseen. Mitä tuohon nyt sanoa? Papitar tiesi riskit ja oli selvästi valmis ottamaan ne, vain jotta näkisi poikaa silloin tällöin. Tämä suhde oli tuomittu johtamaan hankaluuksiin tai siihen, että Ophelia kävisi luopumaan asemastaan ja karkaisi haltiapojan matkaan. Tosin, haltioiden puolelle nuo tuskin pystyivät karkaamaan, ainakaan pysyvästi. Tuskin entistä ihmistenhovin papitarta katsottiin hyvällä.. päätyisi vielä teloitettavaksi.
Rahalla ja maallisella omaisuudella ei ole merkitystä minulle Oli vastaus papittaren kiittäessä salaisuutensa pitämisestä. Siitä ei ollut pelkoa, että Shiloh kävisi moisen kertomaan rahan vuoksi.
Lopulta koitti hetki, jolloin oli aika erota. Shiloh kävi nyökkäämään Ophelian ilmoitukselle, hymähtäen pienesti.
Ehkä ensikerralla tapaamme mukavammissa merkeissä Nämä hyvästit toivotettuaan Shiloh lähti askeltamaan tietään omaan suuntaansa, hakeutuen lopulta takaisin torin reunalle satuja lukemaan..
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 19 Marras 2012, 20:15

"Katso kuka puhuu..." Aaron mutisi henkensä alla Perianin kommentille röyhkeydestä. Varaa puusepän pojalla ei tosin ollut nyt kettuilla, hän piti tätä vuohenperää tikittävänä aikapommina joka piti hallussaan salaisuutta. Parasta vain saada tämä heitettyä ulos heti kun vain olisi mahdollista tämän saatua haluamansa. Suhteellisen pieni hinta kai, mutta Aaron ei ollut kuuluisa kärsivällisyydestään.
"Oih! M-Minua yleensä kutsutaan vain puusepän rouvaksi, mutta Araneel on nimeni." Talon emäntä sanoi vallan häkeltyneenä yllättävästä hyväkäytöksisestä vieraasta, olento oli niin nättikin! Samaan aikaan Aaron piteli sappeaan sisällä nähdessään äitinsä punastelevan mokomalle keikarille.
"Joo joo äiti, voiko Perian jäädä yöksi!?" Aaron tuhahti, kysyen suoraan ja sahasi hampaitaan yhteen toivoen, ettei kuulisi jyrkkää ei vastausta.
Araneel katsahti poikaansa närkästyneenä.
"joo joo?! Voisit ottaa vähän mallia uudesta ystävästäsi, ei se sinua tappaisi! En minä sinua kumartamaan käske, mutta parempi asenne ei olis pahitteeksi. Käskin sinua tänäänkin jäämään ja kaitsimaan Anielia sillä välin kun kävisin torilla ennen ruokaa, mutta minne sinä koikkeleihdeitkaan!?" Alkoi armoton saarna, saaden pojan vintiön irvistämään.
"Ähs! Adrian oli kotona! Perianin talo paloi maalle! Se tarvii yösian!" Aaron kävi valehtelemaan nahkansa vuoksi, mulkaisten satyyria siihen malliin että kontrolloisia virnuiluaan, häntä oltiin nöyryytetty jo tarpeeksi tälle päivälle.
"No voihan sun... Tietenkin, Arnold on poissa tämän yön, meillä on siis tilaa..." Puusepän rouva hillitsi äänensävyään ja katsahti satyyriin myötuntoisena, voi raasua. Enempää hän ei kuitenkaan käynyt kyselemään, asian mahdollisesti olevan arka olennolle. Toisin sanoen; valhe oli uponnut.

"Ruoka on vielä jokseenkin lämmintä, mikäli potaatti vain maittaa?" kuului kysymys, lähinnä Perianille kuin mitä Aaronille joka ei kaikesta päätellen ollut nälkäinen.
"Ei me tarvita." Aaron sanoi ja nappasi satyyria käsivarresta, lähtien ohjaamaan tätä hämmentyneen äitinsä ohitse, kunnes rappusilta kuului mekastus ja alas asteli Aaronia vanhempi ja vankempi nuori haltiamies.
"Ah katos kuka kehtasi vielä tulla naamansa kanssa kotiin!" Vanhin veljeksistä, Adrian vrinisti ja tuli päin, koukuttaen kätensä Aaronin kaulanympäri.
"Tule, mennään heittään hevosen kenkää..!" Arnold ehätti sanoa kiinnittämättä huomiota talon vieraaseen, kun Aaron pyörähtikin pois veljensä otteesta ja asteli taaksepäin, ravistellen hiuksiaan.
"Ei ehätä! Minulla on vieras!" Aaron tunsi olonsa sairaaksi toistaessaan tuota, joutuessaan kohtelemaan periania enempänä kuin riesana.
"Vieras?" Adrian tuumasi katsahtaen Perianiin, varsin outo ilmestys tässä talossa. Sorkat olivat kyllä aika hienot, hän oli joskus käynyt pitkiäkin keskusteluja hieman höylähtäneen veljensä kanssa siitä, millaista olisi omata sorkat.

"Otetaanko erä hevosen kenkää?" Tämä kysyi suoraan tuolta, joutuen pian pikkuveljensä mätkimäksi joka vain halusi piillottaa olennon kaappiin kaikilta utelialta katseilta ja kysymyksiltä.
"Älkää nyt pois sulkeutuko. Laitan veden kiehumaan, mikäli teetä vielä halajatte." Huuteli kaksikon äiti käytävän alkupäästä ja kipitti keittiöön, Adrianin vain ilkkua nauraen vielä lyhyemmälle veljelleen joka puolestaan taas katsoi Perianiin vihaisesti mulkoillen, kaipa se oli kiinni tästä mitä tehtäisiin. Tässä talossa kaikki vaikuttivat haluavan kestittää erikoista vierasta.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Marras 2012, 17:19

Ah! Araneel, kuinka kaunis nimi teillä on Perian ei voinut muuta kuin virnuilla päänsisäisesti tilanteelle, lähinnä siksi, että tiesi kiristävänsä haltiapojan pinnaa entisestään. Huomiosta ja esiintymisestä nauttiva satyyri myhäilikin sivusta katsoessaan, kuinka selvästi vapaamman kasvatuksen saanut haltiapoika saikin äidiltään saarnaa käytöstavoista. Hymy valkeakoiven kasvoilla suorastaan säteili vahingoniloa, mikäli osasi katsoa ohi tuon hurmaavan esiintymisen. Dramaattisuuden nimissä kävi satyyri vetämään henkeä sisään nopeasti ja katsoi pienesti järkyttyneen näköisenä Aaronia, tuon äidin käydessä tuomaan esiin kaitsemistehtävän, jonka poika oli jättänyt välistä.
Araneelin myötätuntoiseen katseeseen vastattiin pahoittelevan ymmärtäväisellä ilmeellä, kiittäen pienesti nyökäten puusepänrouvaa. Sitten tarjottiin ruokaa. Satyyri ehti vain avata pikimustan suunsa sanoakseen jotain, kun Aaron kävi tarraamaan satyyrin käsivarresta ja lähti kiskomaan sarvipäätä pois tilanteesta. Tuo haltia koski häneen! Ties missä puusepän pojan käpälät olivat vierailleet ja nyt tuolla oli pokkaa käydä tarraamaan likaisilla tassuillaan supersiistiin satyyriin?!

Perian meinasi jo parkaista haltiaa irrottamaan otteensa hänen hennosta käsivarresta, kun vastaan kävi rymistelemään jälleen uusi tuttavuus. Noiden läheisempi tervehdys keskenään sai kylmät väreet nousemaan pitkin satyyrin selkää. Kamalaa riehumista! Hiuksethan tuossa menisivät sekaisin ja vaatteet likaantuisivat.
Adrianin vilkaistessa satyyrin puoleen, pystyi sorkkajalan kasvoilta lukemaan selvän kauhistuneen varoituksen: älä koske tai potkaisen. Ei siinä, satyyri ei käynyt valittamaan nuorenmiehen ulkonäöstä, mutta lähikontaktia voitaisiin kokeilla vasta sitten, kun tuo olisi peseytynyt ja rauhoittunut.
Heittelemään hevosenkenkää? Ehdottaisi vielä mutasotaa saman tien! Hevosenkengän heittelyn olisi myös voinut ottaa vihjailevana loukkauksena satyyrin koivista, joita tosin koristi sorkat, ei kaviot. Siltikin, ei olisi ollut ensimmäinen kerta kun piilokettuilua olisi ilmaantunut satyyrin jaloista. Loukkauksena moista peliehdotusta ei kuitenkaan otettu, enemmänkin vain etovana toimenpiteenä.
Kai tiedätte, että hevoset ovat kävelleet niillä kengillä? Perian toi esille pointin hevosenkenkien tarkoitusperästä ja mahdollisesta likapitoisuudesta.
Ennen kuin kukaan ehätti veljeksistä vastaamaan Perianin pikkutarkkaan huomautukseen, kuului emännän ääni keittiöstä päin. Satyyri vilkaisi alta aikayksikön Aaroniin, mutta ennen kuin tuo ehätti mitään sanomaan satyyrille saatikka äidilleen, oli sorkkajalka kipittänyt sorkat kopisten takaisin Araneelin tykö. Ainoa fiksunoloinen tässä talossa! Häntähän ei lukittaisi piiloon kaikkien katseilta! Sitä paitsi tee maistuisi nyt!
Teillä on mielenkiintoista jälkikasvua, kyllä. Mutta vallan hurmaava tupa, sanoisinko Perian aloitti keskustelun heti kun Araneelin oli saanut näköpiiriinsä, ihan vain jotta häntä ei voitaisi kiskoa heti saman tien pois paikalta ilman, että se vaikuttaisi vähintäänkin eläinrääkkäykseltä.


// Adriannnnnn <3 //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 26 Marras 2012, 18:30

Vanhin veljeksistä, Adrian pärskähti nauruun kämmenen lentäessä otsalle. Hauska veikko tämä heidän vieras!
"Voi kyllä, mitäs muutakaan?" Niin mitäs muutakaan hevonen kengällään tekisi. Adrian pudisteli päätään ja virnuili itsekseen nyt sivummalla, taisi satyyrin poika olla hieman hienohelma. Aaronikin kohotti kulmaansa Perianin vastaukselle, koreuden sun muun päälle haltiapoika pahemmin ymmärsi, mutta tämä sorkkajalkainen yksilö taisi ihan pelätä mutaa. Virne, pienen pieni virne jonka Aaron pian pettiosi kätensä taakse syntyi ja katsoi samantien, Perianin hypellessä sinne mistä heitä huhuileva ääni oli tullut.
"Äsh..!" Aaron puri hammasta, Perian teki tämän varmasti vain kiduttaakseen häntä, tuo ollut tehnyt muutakaan kuin vain virnuillut hänen surkealle olemukselleen.
"No minä menen sitten yksin, voitan ainakin varmasti." Yhä hirnuileva Adrian totesi kävellessään käytävää pitkin kohden ovea, ottaen samalla nuorempaa veljeänsä paksusta niskasta kiinni ja jätti tämän keittiön ovella irti.

Araneel oli paraikaa laittanut veden keittymään. Aikaisemmin mainittu potaatti oli yhä hellalla padassa ja vastaleivottu leipä korissa pöydällä voin ja hillon kanssa. Nyt ei eletty pulassa, joten haltia rouva oli päättänyt, että heidän perhe eläisi aina kylläisiksi, herkuttelivat oikein kun hilloa sai niin paljon halvemmalla nykyään. Kotirouva kuivasi käsiään esiliinaansa ja otti kupposia ja alulautasia esille, lähtien kantamaan niitä pitkälle ja leveälle pöydälle, jonka pääty tuoli poikkesi muista yksinkertaisista, puisita tuolesta. Se kuului isännälle, joka ilmeisesti taas tekisi töitä yömyöhään vaikka eläkkeelle joutaisi. Perianin ilmestyttyä paikalle suoristi rouva selkänsä ja hymyili tälle lämpimästi, haalean ryppysten silmäkulmien kaventuessa.
"Voih, älkää heistä välittäkö. Pojat ovat poikia, mutta kiitos, olen tehnyt parhaani, että naisen kosketus näkyy." Araneel vastasi huokaisten, katsellen ympärilleen, nähden sen minkä Perian oli maininnut. Kyllä, tämä oli hänen valtakuntansa, samalla kun puuverstas oli hänen miehensä, ehkä makuuhuoneen herruuden hän saattoi toiselle aina välillä luovuttaa, mutta muuten paikka pysyi pystyssä lähes hänen kädentyöllä.
"Aaron, nostaisitko veden liedeltä?" Kysyi tämän äiti nyt keittiön ovenkarmiin nojaavalta pojaltaan.
"Miksi et itse voi?" Aaron äyskäisi, olihan tuolla kädet vapaalla! Halusiko tuo tosiaan vain leperrellä tuolla kirskurille. Voi kuinka hänen tekikään mieli vain potkasta tuo vuohi pois ja vain haukkua tämä valehtelijaksi.
"Aaron..." Kävi väsynyt ääni sanomaan huokaisten, pojan pyörräyttäessä silmiään ja katsoen vielä ohi kävellessään pitkään Perianiin, tympeänä, tarkkaavaisena, tyytymättömänä koko tilanteeseen aina liedelle asti, nostaen vislaavan pannun ylös ja laskien teelajikelmat alas hyllyltä. Hänhän tuskin tiesi miten teetä keitettiin... Hänen tietämyksensä oli varsin huono ja hän saattoi juoda sitä itse vain sairaana hunajan kanssa, vain koska hänen äitinsä oli pakottanut.

Samalla kun Aaron yritti selvittää mitä tekisi, kävi Araneel siirtämään itselleen penkkiä ulos istuutuakseen.
"Olkaa hyvä, istukaa vain, mikäli tee vain maittaa. Sää tuntuu vähän kolealta, kylän ennustaja on mannanut luontoäidin tuovan sadettakin... Kovin kamalaa mitä talollesi tapahtui, ei kai teille tai omaisillenne käynyt kuinkaan?" Nainen kävi kysylemään äidillisten vaistojen huutaessa ottamaan tämä pieni siro olento huostaan, samalla kun Aaron katsoi murhaavasti näitä kahta huoneen halkaisevan matalan tiskin ylitse teetarjottimen kanssa. Kaikki oli yhä erillään, lusikat, teepussit, vesi pannusssa ja kupit ladalla. Saivat nämä kaksi tehdä mitä lystäsivät niillä pöydässä, epähän olisi ainakaan valittamisen varaa jos hän oli tehnyt jotain väärin... Vaikka Perianin myrkyttäminen olisikin helpotuksista suurin. Myrkkyjä hänellä ei kuitenkaan ollut, piti vain toivoa tämän tukehtumista pelkkään teehen. Araneel katsoi pohdiskelevasti tarjottimen laskeutuessa pöydälle häntä vastapäätä Aaronin kiertäessä sinne pysyäkseen mahdollisimman kaukana Perianista.
"Missäs te olette oikein tavanneet? Se on kuulehan todella ilahduttavaa saada vieraita myös tämän nuorimman pojan puolesta." Kävi Araneel jälleen ihailemaan millaisen ystävän poika oli itselleen saanut. Kuinka tuo oli siinä onnistunut oli mysteeri, nyt piti vain pitää sormet ristissä, että Aaron saisi pitää edes tämän yhden ainokaisen ystävän -josta hän siis tiesi- ja ehkä tätä mukaan oppisi yhtä sun toista tuolta.
"Kylällä... Torilla... Soitin huilua rahasta." Poika valehteli taidokkaasti, vaikkei moinen olisikaan yhtään hänen tapastaan. Aaron nojaili käteensä, katselleen ei mihinkään tiettyyn, vältteli lähinnä Perianin omahyväisen virnuilun näkemistä ja naputti pöytää toisen käden sormilla.
"Ai, olisin epäillyt lammella." Kommentoitsi äiti tähän väliin samalla kun sulavilla tottuneilla kädenliikkeiitä lähti valmistamaan teetä tarjottimen päältä, kaataen pian kolmeen kuppiin mustikkateetä. Tämän vuoden satoa, emännän suosikkia.
"En ole ennen tavannutkaan satyyria näin tuttavallisissa merkeissä, tämä on oikein kiehtovaa, mikäli sallitte ilmaisuni." Araneel kävi jutustamaan uutta tuttavuutta nostaessa höyryävää kuumaa huulilleen ja nojasi taaksepäin tuolillaan. Ei hän sirkuseläimenä Periania pitänyt, kaunis, jopa jalo olento kenties tämä oli. Hänellä itsellään vain ei ole ollut mahdollisuuksia tutustua kovin moneen sarveikkaiseen.
"Olisin enemmän kuin kiinnostunut kuulemaan, mitä teidänkaltaisenne yksilön elämään kuuluu." Kotirouva kävi häikäilemättömästi utelemaan, nopeasti ja terävästi hysästen Aaronin suuntaan joka voihkaisi pienestä henkisestä kuolemasta tajutessaan, että tästä saattoi tulla vielä pitkä ilta.

//Tulee vielä takaaaas!//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Marras 2012, 21:30

Oli silkka vale, että Perian olisi pitänyt tästä asunnosta. Se oli liian epäaatelinen. Elämisen merkkejä näkyi kaikkialla ja nämä merkit Perian laski eittämättä liaksi. Totta kai hän arvosti lämmintä henkeä mitä tämä pieni keittiö huokui, mutta jo paikkana keittiö oli huone, jossa Perian ei viihtynyt itse kovinkaan pitkään. Keittiössä sotkeentui aina väistämättä! Araneelin puheisiin käytiinkin vastaamaan nyökytellen, hymyssä suin. Tuo hymy kuitenkin muuttui nopeasti virnistykseksi, satyyrin vilkaistessa Aaronin puoleen. Puusepänpoika oli paikalle ehättänyt ja nyt joutui äitinsä passittamana teevettä vahtimaan. Eipä poika loppupeleissä kovin kärkkäästi käynyt vastustamaan äitinsä pyyntöä. Perian ei voinut muuta kuin virnuilla vihjailevasti Aaronille, tuon kävellessä nyrpeänä ohi. Kestäisi tai sitten kärsisi salaisuutensa paljastumisesta.
Kun lupa kävi istua, hymähti Perian pienesti ja asteli pöydän ääreen. Tuolinpintaa vilkaistiin, ennen kuin sievä ahteri iskettiin alas. Ties mitä sottaista siinäkin olisi voinut olla!
Hmmm, ei tietenkään. En ollut itse paikalla ja perheenjäseniäni en ole nähnyt yli viiteenkymmeneen vuoteen. Se, mitä heille kuuluu, ei valitettavasti ole minun ongelmani Perian hymähti, hymyillen yhä hurmaavasti talon emännälle. Eipä hän edes kaivannut sukuaan, sillä ei koskaan ollut kovin läheinen mokomien kanssa. He eivät koskaan antaneet hänelle edes nimeä, miksi Perian moisia henkilöitä kaipaisi?

Araneelin tiedustellessa missä kaksikko oli tavannut, kävi Aaron vastaamaan äidilleen. Satyyri vilkaisi kysyvästi haltiapojan puoleen, ei tuo näyttänyt henkilöltä joka huilua olisi osannut soittaa. Tosin, mikäpä Perian oli ulkonäönperusteella tuomitsemaan. Haltian sanat painettiin kuitenkin muistiin, mikäli tarina pitäisi kerrata omin sanoin. Parempi pysyä samassa valheessa, kuin sepitellä omiaan. Katse kääntyi kuitenkin takaisin emäntään, tuon käydessä ilmaisemaan mielenkiintoaan vieraan lajia kohtaan. Ei sinänsä yllätys, Satyyrit olivat ainakin Perianin tietojen mukaan harvinaisempia mitä faunit Crpytissä. Sorkkajalka saikin siis olla otettu siitä, että emäntä tunnisti hänet satyyriksi, eikä erehtynyt luulemaan fauniksi. Faunithan olivat rumia.
Ah, olen varmasti maailman huonoin esimerkki kertomaan siitä, mitä satyyrien elämään kuuluisi. En ole nähnyt omiani sitten perheeni ja olen poikkeus kaikesta normaalista, mitä minun lajistani löytyy Satyyri kävi selittämään Mitä minun henkilökohtaiseeni elämään kuuluu, se riippuu täysin ajasta ja paikasta. Olen ammatiltani viihdyttäjä, palvelija, lemmikki, jos niin halutaan. Elän palvellakseni ja palvelen elääkseni. Kuitenkin, sodasta selvinnyt kansanne on juuri nyt suuren muutoksen saattelemana vielä siirtymävaiheessa, eikä aikaa ole uusien palvelijoiden hankkimiseen. Ei ainakaan täällä kylässä. Siksipä suuntaankin kaupunkiin, jonne suurin osa aatelisista lähti.


// HE BETTA! ///
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 26 Marras 2012, 22:44

Perianin sanat saivat kotirouvan kohottamaan kulmiaan, tämän imaisten perheen kuulumisen ongelmana. Kun oli niin perhe keskeinen, kuin mitä Araneel oli, oli moinen puhe aivan toisesta maasta. Mutta eiväthän kaikki kaivanneet sitä mitä hän; paljon lapsia ja mies. Jotkut kaipasivat itsenäisyyttä, kuten varmaan Aaronin ystävä tässä.
"Ai niinkö?" Haltia rouva sanoi väliin ja siemaisi teetä Perianin sanoessa, että olisi hyvin poikkeuksellinen muihin lajitovereihinsa verrattuna. Haltia nainen kuunteli korva tarkkana, kuinka mukavaa se olikaan saada joku ulkopuolinen jonka kanssa vähän jutustella. Samaan aikaan Aaron olisi halunnut hakata päätänsä pöytään, mutta sen sijaan tyytyi tällistelemään katonrajaa, naputellen yhä pöytää sormillaan, jättäen oman teekuppinsa koskemattomaksi, hänen ei tehnyt mieli juuri nyt mitään. Jostain kumman syystä.
Satyyri ilmaisi ammattinsa, selittäen miksi tämä oli alunperin mennyt palveluksiaan Aaronille kadulla tarjoamaan. Voih, olisi vain... Pitänyt potkaista olennolta taju kankaalle tai jotain sen sorttista. Perianin murhaaminen mielessä jatkui sitä mukaan, mitä tämä puhui Araneelin hiljattain nyökötellen ja teetä siemaillen. Lämmitti mukavasti näin ilman kolottamia vanhoja niveliä.

"Olen itsekin haikaillut kaupungissa käymistä... Olen kuullut tuttaviltani jotka ovat siellä vierailleet, paikan suorastaan säkenöivän." Araneel voihkaisi tyttömäisissä unelmissaan. Voi kunpa hän olisi vain noin pari sataa vuotta nuorempi ja naimaton, hän olisi miesmarkkinoilla sen sileän tien etsimässä sitä satu romanssia joista hän lukee lainaamista kirjoistaan. Aaron tunnisti tuon ilmeen, se ilme tuli vain kun äiti luuli olevansa yksinään pesemässä lattioita, mutta todellisuudessa hän oli kurkkinut sisälle ja keskeyttänyt tämän päiväunet. Kismitti, että Perian sai moisen puolen hänen äidistään niin helposti esille. Perianin toimeenkuvaan ei ollut sen enempää kommenttia, jokainen tavallaan.
Tämänkin päväunelmointi keskeytti kova, kirkas ja korkea kiljahdus jota seurasi lohduton itku yläkerrasta. Tämä hätyytti kotirouvan samantien jaloilleen ja katseen ylös. Aaron luimusti korviaan, siskolla oli varmaan korkein ääni ikinä! Hyvä etteivät tärykalvot haljenneet.
"Anteeksi, nuorimpaiseni taitaa kaivata syöttiä, mutta ottakaa toki teetä miten vain maittaa." Araneel kävi pahoittelemaan hymyillen ja lähti paikalta. Meni hetki ennenkuin itku hiljeni, Aaronin koko ajan pidellessä korvia, nyt sillä suulla oli muuta mutusteltavaa.

Hiljaisuuden laskeudettua, siirsi haltiapoika kädet korviltaan ja vilkaisi Perianiin epähuvittuneena, nousten sitten hitaasti tuoliltaan, kämmenet pöydälle levitettynä.
"Mitäpä jos minä syötänkin sinut lohikäärmeelle mikäli lavertelet. Mitäs siihen sanot? Saan sinut ulos ovesta jo tänään ja mikäli huhu lähtee kiertämään, katoaa yksi pässinperse tästä kylästä. Ja kyllä... Usko pois, minulla on suhteita." Aaron kävi uhkailemaan, tosin poika saattoi näyttää pikemminkin naurettavalta väitöksiltään kuin uhkaavalta. Aaron tiesi sen itsekin, ettei Lounatuuli välttämättä hänen vuokseensa ketään söisi, mutta ainahan moisella oli hyvä uhitella, mikäli tuo uskoi.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Marras 2012, 16:13

Talon emäntä jäi huokailemaan kaupungin perään. Intensiivisensininen katse tarkkaili vanhaa haltiaa pieni hymynpoikanen huulilla. Taisi olla haaveilija tyyppiä tämä rouva, tosin, kukapa nyt ei haaveilisi paremmasta kuin no.. tämä. Satyyri vilkaisi nopeasti ympärilleen kyllä se palatsi varmasti Araneelillekin kelpaisi. Sirot sormet kävivät tarttumaan nyt teekuppiin, nostaen kupposen huulille. Teetä ei kuitenkaan vielä juotu, vaan käytiin nuuhkimaan muutamaan otteeseen.
Perian ei ehtinyt nuuhkimisen jälkeenkään maistaa teetä, kun rauhallisen tilanteen kävi törkeästi keskeyttämään kehdossa kiikkuva mukula. Räkäposki selvästi oli herännyt unosiltaan ja nyt yläkerrassa rääkyvä otus halusi jonkun huomiota. Ääni oli kamala, kuinka kukaan saattoikaan pitää lapsista?! Perian oli kuitenkin oppinut käytöstapoja ja toisin kuin Aaron joka korvansa kävi peittämään ei tehnyt elettäkään osoittaakseen inhoaan tuota huutoa kohtaan. Araneelille käytiin hymyilemään teekupin takaa pahoilevasti, samalla kun sorkkajalka hymähteli ymmärtäväisesti naisen perään.

Emännän poistuttua laskeutui katse teekuppiin, samalla kun ensimmäinen siemaus lämmintä juomaa käytiin maistamaan. Kupin pysyessä yhä joko huulilla tai huulien edessä, kävi satyyri hitaasti nostamaan katseensa haltiapoikaan, joka kävi nyt latelemaan melko suoria uhkauksia. Periania Aaronin puheet kuitenkin vain huvittivat. Vai lohikäärmeelle? Mistä tuo lohikäärmeen muka löytäisi! Se ystävällinen hymy kupin takana muuttui nyt huvittuneeksi virneeksi.
Entä jos minullakin on suhteita? Satyyri kävi kysäisemään nojautuessaan lähemmäksi haltiapoikaa. Samalla kun kuppi laskettiin takaisin pöydälle, kävi Perian nostamaan ympärilleen sen auran, joka yleensä lumosi tietämättömät pauloihinsa. Sitä oli hyvä käyttää esiintyessään kaduilla, taikuutta tunnistamattomat henkilöt eivät aistineet auraa mitenkään ja jäivät vain tuijottamaan satyyria, tietämättä oikein mikä tuossa niin kovasti viehätti. Aaron ei vaikuttanut henkilöltä, jolla olisi ollut minkäänlaisia lahjoja taikuuden suhteen. Tuo tuskin edes aistisi auraa, korkeintaan pientä kihelmöintiä pääkopassaan.
Sillä samalla sekunnilla jos minut tuosta ovesta ulos tuuppaat, niin saa koko kylä tietää pikku salaisuudestasi. Vartijat varmasti kiinnostuisivat, jos saisivat kuulla, että haltia tapaa salaa ihmistä lähellä noiden kaupunkia Jätetään mainitsematta se romantiikka osuus niin pian on koko kylän vartiosto ovellanne! Satyyri myhäili itsekseen, teekupin noustessa jälleen huulille Tietääkseni kylässä ei ole lohikäärmeitä, joten uhkauksesi on melko ponneton.
"Mene vain leikkimään veljesi kanssa, poika. Minähän voin viihdyttää äitiäsi sillä välin...
Harvinaisen vihjaileva virne kävi nousemaan sarvipäisen kasvoille. Tuskin emäntäkään osasi varoa lumousauraa, jota satyyri yhä ylläpiti.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 27 Marras 2012, 17:16

Aaroon nosti leukaansa ja katsoi satyyriin halveksuvasti nenänsä ohitse kun uhkaus ei näyttänyt säikkyvän toista puoleen tai toiseen, mokoma kävi jopa bluffaamaan, että hänellä olisi suhteita... Tai, ehkä tällä olikin, ties missä tuo oli palvellut, mutta palvelijaksi tämä oli jäänytkin! Pötypuhetta, että Perianilla olisi mitään lohikärmettä vaikuttavampaa. Samalla kun kuppi kopsahti vasten keittiön puista pöytää, tunsi Aaron olonsa kummalliseksi. Pää kihelmöitsi, tunnetila ei vastannut ollenkaan aikaisempaa, säikäyttäen pojan ja heittämään kätensä ylös ja astelemaan takaperin , katse Perianissa kysyvänä.
"Pidä pienempää ääntä!" Aaron sähisi Perianin puheisiin tämän jatkaessa, tämän virneen saaden pojan mulkaisemaan tuota.
"Mitä sinä minun äidilläni!? Annan sinun tietää tässä ja nyt, että kyllä minä sellaisen saisin käsiini! En ehkä kylältä, mutta on minulla tapani!" Aaron jatkoi uhoamistaan, pitäen hampain ja kynsin kiinni uhastaan, vaikka alitajunnassaan tiesikin sen, ettei perian olisi uhkauksista moksistaan ja että oli lahjakkaasti alikynnessä. Ihan sama hän halusi raivota! Ukkosen jyrähdys kuului kaukaisuudesta, vesipisaroiden paiskautuessa päin keittiön ja ruokailutilan ikkunoita Aaronin iskiessä toisen jalkapohjansa vasten pöydänkulmaa, potkaisten sitä siitä kulmasta asteen päin Periania, läikyttäen teekuppeja.
"Ehkä minä teen niin kuitenkin, vaikka antaisinkin sinun yöpyä. Ehkä minä teen sopimuksen lohikäärmeen kanssa pistämään sinut suihin, jotta salaisuus pysyy varmassi tallessa. Miksi minä sinuun luottaisin?" Aaron nojasi polveensa ja katsoi alas Perianiin mulkoillen, ulko-oven paiskautuessa kiinni kylmän vioman päästessä sisälle. Lits ja läts kuuluivat nahkaisten kenkien askel Adrianin kääntyess ovelta vasemmalle keittiöön, rutistaen paidanhelmaansa kuivaksi ja sliippasi märät hiukset kasvojensa edestä taakse hymyillen.

"Mitä, höpöttääkö Aaron taas lohikäärmeistä?" Kävi virne vanhemman veljen päällä, kuraisten saapikkaiden ja lahkeiden käydessä peremmälle.
"Kamala valehtelija! Uskotko? Natikka väittää ratsastaneensa moisella!" Adrian nauroi ja kävi kietaisemaan kätensä, jalksansa ja hartioidensa alas laskeneelle, Aaronin niskan taakse nauraen. Ei, häntä ei uskonnut kukaan tässä talossa. Paitsi ehkä mitä hän oli sanonut vanhimmasta. Siitä ei tosin puhuttu, siitä ei tiedetty oliko se totta vai tarua, mutta siitä ei puhuttu ja se kiellettiin varmaan siihen asti, kunnes Aaron tulisi muistuttamaan enemmän isäänsä kuin vahempia veljiään.
"Mene hukkumaan sadeveteen! Olet sitäpaitsi märkä yltäpäältä!" Aaron tuhahti ja lähti tönimään veljeään irti itsestään joka leppoisasti vain naurahti irtautuessaan, pörräytti pikkuveljensä lyhyttä takatukkaa ja katsahti sitten Perianiin.
"Joo sade yllätti, mutta voitin!"
"Kenet?" Aaron katsoi veljeensä eäluuloisena, sliipaten pystyyn nousevia hiuksiaan takaisin kuosiin.
"No itseni tietenkin." Adrian sanoi takaisin vakavissaan ja tuumasi hetken, katse takaisin Perianiin käännettynä.
"Sanoppas miten noilla sorkilla tanssitaan?" Käsi kävi tuumailevana ottamaan omasta leuasta kiinni. Johtuniko se Perianin luomasta aurasta vai Adrianin hyvästä, leppoisasta tuulesta tai tämän menevästä ja avoimesta persoonasta, mutta estoton idea muodostui nopeasti hänen päähänsä.
"Otetaan selvää!" Ja niin ennekuin toinen pystyi edes vataamaan aikaisempaan tai vastustelemaan, oli nuori haltia mies napannut satyyrin käsivarsista kiinni ja nostanut tämän ylös vasten märkää itseään, vieden tätä parilla rajulla kiepillä kuin naista, naurun kajahtaessa ilmoille tämän seuratessa tanssiparinsa reaktiota ja kuralänttien muodostuessa keittiön lattialle.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Joulu 2012, 21:38

Kulma kävi kohoamaan huvittuneena, puusepänpojan kysellessä mitä satyyri mahdollisesti juoni tuon äidin varalle. Tarvitsiko sitä edes kertoa? Satyyri oli viihdyttäjä, kyllä hän löytäisi keinon jolla saisi emännän pitämään itsestään niin paljon, ettei puusepänpoika voinut yksinkertaisesti vain potkaista sorkkajalkaa pihalle ilman, että äitinsä olisi tullut hakemaan satyyri paran takaisin sisälle. Kyllä hätä keinot keksi. Aaron kuitenkin päätti jatkaa uhitteluaan lohikäärmeiden suhteen, saaden Perianin lähinnä vain huvittuneeksi. Mikäli tuolla olisi lohikäärme, olisi satyyri jo nähnyt sellaisen. Niin kauan kuin haltia vain jatkaisi turhanpäiväistä höpöttämistä lohikäärmeestä, oli se yhtä tyhjän kanssa.
Satyyri oli avaamassa suunsa, kun paikalle tupsahti jälleen vanhempi veljeksistä. Sininen katse kääntyi katsomaan hillityn neutraalisti haltiaa, vaikka sisällään Perian koki suurta puistatusta toisen likaista olemusta kohtaan. Sitä inhoa ei kuitenkaan käyty näyttämään ulospäin, vaan veljeksien annettiin keskustella rauhassa.
Niinhän ne lapset yleensä Oli vastaus Adrianin huomauttaessa lohikäärmeestä valehtelusta, satyyrin samalla vilkaisten viekkaasti Aaroniin.
Sirot kädet kävivät jälleen nostamaan teekupin vierailemaan huulilla, ennen kuin Adrian heitti ilmoille mitä oudoimman kysymyksen. Tai no, ei se niin outo ollut ajatellen, että Perian kuuli moisia aina silloin tällöin, mutta tähän tilanteeseen nähden kysymys tuli suorastaan puuntakaa. Perian ehätti juuri laskea teekupin takaisin pöydälle, kun puusepänpojista vanhempi kävi tarraamaan kiinni sarvipäiseen vieraaseen ja vetäisi vasten itseään.

Automaattisesti Perian otti siroja askelluksia haltian mukana. Osasi hän tanssia, oli sitten parista nainen tai mies. Askellus oli hypähtelevän sulavaa ja suorastaan virheetöntä, jos jalkoja olisi vain seurannut, niin olisi voinut sanoa Satyyrin innostuneen tästä ideasta.
Kasvot kuitenkin kertoivat toista. Heti muutaman pyörähdyksen jälkeen kävi Satyyri työntämään haltian itsestään irti. Selvästi järkyttynyt katse Perianin kasvoilla laskeutui omiin vaatteisiin, jotka nyt olivat täysin likaiset lähikontaktin saattelemana. Kuinka tuo kehtasi!? Sorkatkin olivat ottaneet kuralänteistä likaa itseensä, nilkkakarvoista puhumattakaan. Satyyrin suusta karkasi pieni henkäyksen ja parkaisun välimuoto, tuon levitellessä käsiään dramaattisesti katsellessaan kuteitaan. Vaatteista katse laskeutui lattialle ja sieltä takaisin Adrianiin.
Herra hyvä, uskon ettei äitinne ole kovinkaan iloinen sottaisuudestanne! Satyyri oli kuvotuksen ja närkästyksen vallassa, mutta koitti hillitä mahdollista raivonpuuskaa tai hysteeristä puhdistautumisentarvettaan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron