Secrets


Haltioiden kylä, kokonaisuudessaan. Kylä on monikerroksinen ja valoisa, ennen kaikkea luontoon sopiva. Talot ovat väriltään vaaleita, arkkitehtuuriltaan kauniita ja elegantteja. Joissakin taloissa on käytetty samaa, valkoista marmoria mitä itse aroilla sijaitsevassa linnassa. Kasvillisuutta kylässä on paljon, lähes joka nurkalta löytää seinäköynnöksiä, koristepuita ja pensaita. Kylä on täysin piilossa metsässä, sitä verhoaa lumous jonka läpi ei voi nähdä, ellei tiedä mitä pitäisi katsoa. Vain ne, jotka kylässä asuvat, löytävät sinne.
Kylä sisältää niin asunnot, kuin puodit ja torit. Toreja haltioilla ei ole niin paljoa, mitä ihmisillä, mutta kauppoja ja putiikkeja sitäkin enemmän. Majataloja on siellä täällä, osa tasokkaampia mitä toiset.

Öisin kylän kauniita katuja valaisee satunnaisesti ympäriinsä leijailevat maagiset valopallot. Päivisin auringonvaloa valoa tihkuu latvustojen lomasta. Kylää ei ympäröi muurit, eikä aidat. Haltiat luottavat täysin jo vuosisatoja toimineeseen maagiseen illuusioon, jonka ansiosta ihmiset eivät voi löytää tänne.

Valvoja: Crimson

Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1833

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Joulu 02, 2012 11:02

Askel jos toinenkin meni yllättävän sulavasti, näin vanhemman veljeksen mielestä joka oli aikaisemmin ihmetellyt sorkkien toimivuutta moisessa lajissa. Hän oli ollut ihan varma tuon kompuroivan samantien! Aaron katsoi veljeään kummasti, kaikki näyttivät pitävän tästä "vieraasta", kaikki paitsi tietenkin hän. Periania kuitenkin hiukan tutkailtua, huomasi kyllä ettei tuo nauttinut olostaan juurikaan, saaden Aaronin huulet pieneen hetkittäiseen virneeseen, mutta katsomaan sitten toisaalle tylsistyneenä. Häntä ei piristänyt edes kiristäjän mieto kärsimys. Se oli henki pois tai ei mitään. Adrian taas ei katsellut satyyrin kasvoja ja muu kehon kieli ei antanut syytä päillä tämän ottavan pahakseen hänen suoraa kutsua tanssiin. Vaikka, tuo olikin lähinnä pakottanut tämän sponttaanilla päähän pistollaan.
Yht äkkiä Satyyri päättikin irtautua tuosta, saaden vanhemman veljen katsahtamaan tuohon kulmat koholla, katsomaan sitten tuon kommentin myötä ympärilleen, todeten, että tuo saattoi olla oikeassa. Mitä toisen sottaamiseen tuli, ei haltia letkauttanut suippoakorvaansa, kyllähän vesi pesisi lian!

Aaron katsoi käteensä nojaaman kohonneen poskipäänsä yli näihin kahteen, sivusilmällä tarkkaillen Perianin reaktiota, selvästi hilliten hysteeria sisällään. Hän tosin hymyilisi vasta sitten, kun tuo juoksisi ulos itse vapaaehtoisesti, kirkuen ja kiroten. No, saipahan edes vähän maksaa takaisin... Jostain! Pitäni muistaa ettei tuon puoli kaupasta ollut kohtuuton, kuhan vain pitäisi piikittelevän virneensä poissa.
"Äh, se oli likainen jo! Äiti suunnitteli pesevänsä sen tänään joka tapaksessa." Adrian puollustautui niistäen sisäänpäin, katsahtaen sitten taakseen kuullessaan nimensä huudettavan melko... Vihaiseen sävyyn...
"Adrian!" Araneel huudahti pieni haltia taapero käsissään. Tyttö mutusteli sormiaan, juuri ruokittuna ja katseli ympärilleen, paikantaen lärpäsen katonrajasta ja jäi tuijottamaan sitä, kunnes hänet ojennetuttiin Aaronille. Poika otti siskonsa käsiinsä vastahakoisesti, kiroten elämäänsä taas toisista syistä Araneellin katsahtaessaan lattialla kauhistuneena.
"Anna olla viimeinen kerta! Kengät otetaan pois tai ainakin harjataan ovella!" Tuo lähit moittimaan esikoistaan joka kyllä jo häpesi tekoaan, mutta hymyili, yrittäen rauhoitella tuohtunutta äitiään, joka puolestaan kääntyi Perianin puoleen.
"Voi olet yltäpäältä kurassa... Adrian, hyödynnä itsesi ja mene varmistamaan että pesuhuonessa on varmasti lämmintä vettä!" Haltia rouva käskytti, Adrianin vain nyökätessä suu supussa ja marssi sitten toiselle ovelle käytävässä.
"Vaatteesikin... Jos se vain käy niin voin pestä ne, pojat kyllä voivat lainata jotain sinulle sillä välin." Araneel sanoi tuumaillen, halu saada pitää huoli, että toisella olisi kaikki hyvin hänen kattonsa alla. Katse käännettiin sitten Aaroniin, joka vaivihkaa piteli siskoansa loitomalla tämän kuollatessa.
"Aaron, sinäkin menet pesulle." Kuului käsky.
"Mitä?! En minä ole kurassa!" Aaron parahti kulmat kurtussa.
"Koska viimeksi olet käynyt..."
"Kolme kuukautta sitten, mitä siitä?" Toinen vastasi totuuden mukaisesti, saaden vain epähuvittuneen katseen puoleensa, erikseen ei enään keskusteltu.

Adrian tehtyä työtä käskettyä ja roudatessa vettä lämmitetystä vesikanisterista suureen saaviin pesuhuooneessa, ohjasi talon emäntä Perianin tämän ovelle jäljessä läntystelevän Aaronin kera ja ojensi toiselle siististi laskostetun pyyhe pinon.
"Aaron voi katsoa sinulle jotain muuta kun olette valmiita, älkää polttako itseänne, vesi oli vasta tänään kiehautettu." Jos jokin oli hienoa tässä taloudessa, oli peseytymis mahdollisuus. Pieni pesuhuone tosin sisälsi vain puisia jakkaroita, hyllyn ja vateja, joilla saattoi kauhata suuremmasta vadista vettä itselleen ja kaataa niskansa päälle. Ainokainen, männylle tuoksuava saippuan pala jaettaisiin ja veljistä vanhin olikin jo kompuroimassa kuraisia housujaan pois huoneen nurkalla.
Ovi suljettiin poikien perässä ja Aaron oli jäykkänä ärtymyksestä, pitikö hänen nyt olla alastikkin tuon nähtävillä? Adrianilla ei näyttänyt olevan moista asenne ongelmaa, tämän jo istahtaessa paljaan takamuksensa kanssa jakkaralle ja kauhoessa vadista vettä kasvojensa pesemiseksi. Mielenkiinnosta, lapsellisesta sellaisesta, pesaistut kasvot kuitenkin kääntyivät kohti satyyria, miettien riisuisiko tuo myös karvaiset housunsa. Kyllä Adrian paremmin tiesi, mutta leikitteli ajatuksella Perinianin riisuvan karvapeitteensä ja heittävän sen muiden pyykkien päälle, paljastaen kalustonsa vasta sitten. Kuului syvä yrmeä huokaus Aaronin mennessä sivummalle, selkä päin Periania ja riisutti paitansa, heittäen sen yhdelle jakkaroista jossa Adrianinkin vaatteet lojusivat. Vähin äänin tuo kävi sitten noutamaan itselleensä jakkaran ja vadillisen vettä, kauemmaksi näistä kahdesta, selkä päin näitä jälleen ja riisutti housunsa.
"Ujostuttaako Aaron? Meinaatko tosiaan pärjätä vain tuolla määrällä?" Adrian kysäisi olkansa yli, saaden vain mutinaa vastaukseksi, mikä sai Adrianin katsahtamaan Perianiin ymmällään, kohottaen sitten olkiaan ja käyden heittämään lämmintä vettä päänsä yli selkään.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13748

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Joulu 04, 2012 4:08

Adrian ei ollut moksiskaan aiheuttamastaan sotkusta, ennen kuin emäntä itse paikalle pöllähti. Kädet pienesti levitettynä satyyri seisoi yhä paikoillaan, katseen kääntyessä nyt Araneelin puoleen ja tuon sylissä keikkuvaan kakkamyllyyn. Perian yritti pitää kastuneet, likaiset vaatteet irti ihostaan nojaamalla pienesti eteenpäin, jonka johdosta löysät vaatteet pysyivät mahdollisimman kaukana satyyrista itsestään, ainakin edestäpäin. Adrian passitettiin pistämään peseytymisvesi valmiiksi. Täydellistä, jos Satyyri nyt jotain kaipasi, niin peseytymistä. Siitä ei ollut kovin pitkä aika kun tuo oli omasta hygieniastaan huolehtinut viimeksi, mutta koskaan ei voinut liikaa peseytyä! Näin Perianin mielestä.
Sininen katse seurasi Adrianin poistumista, kääntyen sitten takaisin Araneeliin.
Se olisi erittäin ystävällistä teiltä sarvipäinen kävi vastaamaan emännälle, joka tarjoutui pesemään vaatteet. Jos Araneel ei sitä olisi tehnyt, olisi joku muu saanut! Perianhan ei likaisissa vaatteissa tästä talosta poistuisi! Ja ilkosillaan ei ollut soveliasta liikkua yleisillä paikoilla valitettavasti. Aaroniin vilkaistiin kysyvästi tuon kertoessa, milloin viimeksi oli peseytynyt. Hulluko tuo oli?! Peseytyminen ei kyllä ollut kovin yleistä tietyllä kansakunnan jäsenillä mutta.. silti! Perian itse peseytyi aina, kun mahdollisuus tuli, joten olento ei voinut ymmärtää kuinka joku ei halunnut peseytyä.

No, Perian askelsi sievästi hypähdellen varoen aiheuttamasta sorkillaan liian suuria kurajälkiä lattiaan pesutiloihin, vilkaisten nuorinta haltiaa oven sulkeuduttua. Aaron oli selvästi nyrpeällä tuulella, Perian saattoi vain arvailla mistä se nyt johtui. Satyyri hymähti pienesti, lähtien sitten riisumaan ilman mitään ongelmia. Perian piti omasta kropastaan ja tiesi olevansa uniikki tässä muuten niin samanlaisessa humanoidimassassa. Alastomuus ei ollut koskaan ongelma satyyrille. Lähinnä tuon ympärillä oleville se saattoi olla. Vaatteet aseteltiin nätisti penkille, ennen kuin sorkkajalka kävi astelemaan jakkaran luokse. Vettä käytiin ottamaan reilu vadillinen ja ensimmäisenä satyyri kävi pesemään yläkroppaansa. Sorkat jätettäisiin viimeiseksi, sillä ne olivat likaisimmat.
Katse käväisi Aaronissa vasta, kun Adrian kävi kyselemään ujostuttiko pikkuveljeä tilanne. Pieni hymy levisi satyyrin kasvoille, samalla kun tuo antoi viimein lumousauransa pikkuhiljaa haihtua pois. Ei liennyt hyvä idea leikkiä moisella tällaisissa tilanteissa.. ei sillä, että Perian pistäisi pahaksi siitä mihin lumousloitsut saattaisivat johtaa näin paljaissa tilanteissa, mutta emäntä tuskin arvostaisi jos joku pojistaan osoittautuisikin hieman.. omalaatuisemmaksi.
Vai oletko kenties vesikammoinen, kuten lohikäärmeeltäsikin saattaa olettaa? Perian huomautti nuoremmalle haltialle, selvästi vihjaillen ettei vieläkään uskonut haltiapojan puheisiin lohikäärmeestä.
Peseytyminen oli Satyyrin osalta perusteellista ja joka paikka pestiinkin suurella hartaudella. Hänellä ei ollut mikään kiire pois tästä tilanteesta.
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1833

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Joulu 04, 2012 6:47

Olisi päässyt sutkautus jos toinenkin, ellei Adrianin läsnäollessa pitänyt esittää kaveria Perianin kanssa. Aaron siis van tyytyikin vain katsahtamaan tuohon olansa yli kulmat kurtussa, ei tarvinnut uskoa, mutta jos vain tilaisuus tuli, todistaisi hän väittämänsä. Adrian kyllä naurahti ja läimäisi polveansa, tarttuen sitten vatiin ja kaatoi lämpimän veden päälakensa päälle, litistäen hiukset märiksi ja ravisteli.
"Ai niin Aaron, lähden Arndoldin kanssa piakkoin uuteen kaupunkiin." Adrian sanoi saatua märät hiukset pois kasvojen edestä, ojennattuen mäntyiselle saippualle ja aloitti sieltä missä haisisi eniten, jalkapohjista.
"Minkä tähden...?" Aaron kysyi murjottavana samalla kun sivelteli vettä laiskanoloisesti pitkin käsivarsiaan vadista, poikaa ei juuri kiinnostanut henkilökohtainen hygienia saatikka nauttinut peseytymisestä. Vanhemmilla oli aikoinaan vaikea saada alastomana juoksevaa taapero poikaa kiinni kun oli kylvyn aika.
"Menemme tutustumaan tiedustelu ryhmän kanssa paikkoihin tietenkin. Ja äiti vähän ajatteli, että hankimme sinulle uudet kengät. Jalkasi on ihan juuri samaa kokoa minun kanssani..." Adrian selitti, vakavoituneemmalla äänellä äskeisestä hilpeydestä poiketen ja huuhteli. Aaron tarttui nyt itsekin vatiin, vastaamatta enää mitään samalla kun antoi veden kaatua päälaelta selälle. Häntä ei tietenkään mukaan otettu, hän jäisi lapsenlikaksi kun äiti oli muuten kiireinen teitenkin. Haltiapoika katsoi tämän jälkeen jalkateriinsä, ne olivat... Isommat, miehekkäämmät mitä vasta lyhyt aika sitten. Pitikö olla suruissaan vai omalla, oudolla tavallaan innoissaan, Aaron ei tiennyt. Tavallaan hän voisi jo yrittää armeijaan pääsyä... Mutta miten asiat olivat nyt Ophelian ja lajijen tulehtuneiden välejen kanssa, hän ei enää tiennyt mitä tekisi. Voisi edes tehdä.

Vanhemmista veljeksistä keskittyi itsensä pesemiseen, lämmin vesi estäisi vilustumisen, sen hän oli todennut. Vielä pari kauhausta ja Adrian, joka ei itsekään ollut perusteellisen peseytymisen ystävä nousi ja käveli pyyhkeille, heittäen sen päälaelleen ja kävi tahkomaan, kietaisten sitten pyyhkeen lanteilleen.
Vanhempi veli vilkaisi vielä nurkassa murjottavaan koltiaiseen, ihmeen tyytymättömältä tuo vaikutti siihen nähden, että oli saanut itselleen kaverin. Ehkä se oli ollut heidän pieni kiusan tekonsa, tai sitten hänen huomautuksensa tämän kasvusta, Adrian ei ollut varma eikä siis tiennyt miten lähteä toista piristämään.
"No, vettä on vielä, plutratkaa se vielä kun on lämmintä." Adrian sanoi sitten hymyillen ja heilautti kättänsä hyvästeiksi, jättäen pian nuo kaksi rauhaan.
Hetken hiljallisuus, Aaron kuunteli poistuvia askelia ovellepäin kallistuvalla korvallaan. Todettuaan, ettei ketään olisi lähistöllä, nousi tuo jakkaraltaan, kääntyi ja marssi pokkana sinne missä Perian ja isompi, lämmin vesivati oli, astui sisään yleisesti käytettävään vesivatiin ja kyyristyi sinne, veden ylettyessä tuota täydempänä juuri rintakehan alapuolelle. Poika katsoi satyyriä kulmat kurtussa, mutta mietteliäänä, pitäisikö hänen tosiaan tulla toimeen moisen hienohelman kanssa? Ajatus ei ollut mieleen... Tuokaan tuskin tulisi olemaan yhtään ystävällisempi häntä kohtaan. Kuitenkin jotain yhetistä maastoa oli voitettava...
"Moro" Hän ei keksinyt mitä muuta sanoa. Kiusallinen toljotus jatkui Aaronin nojautuessa vadin etureunaan.
"Vain... muutamanko yön? Ja... Sinä et hiiskahdakkaan, koskaan?" Aaron kysyi, kerraten sopimusta ääneen hampaat irveessä.
"Se... Tuhoaisi perheeni, mikäli lavertelisit ja sinä tiedät sen." Hän kaipasi varmistusta, vaikka nopeaan lausuttu, metsän siimeksessä tehty sopimus oltiinkin jo tehty, mylläsi Aaronissa silti pelko, ettei satyyri ollut vilpitön.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13748

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Joulu 11, 2012 4:08

Haltiapojan vilkaisuun vastattiin mitä muikeimmalla hymyllä, asian annettiin sitten olla satyyrin puolesta. Hänellä oli nyt tärkeä tehtävä pestä itsensä ja se vaati keskittymiskykyä! Kaiken piti olla puhtaana, kun satyyri oli valmis. Veljesten juttelu jäikin toissijaiseksi Perianin osalta, vaikka matka kaupunkiin kiinnostikin. Olihan satyyri siellä muutamaan otteeseen jo käynyt, mutta vielä hän enimmäkseen asui kylässä. Se tosin oli vain ajan kysymys, koska hienohelma siirtäisi koko olemuksensa aroille. Hänen ammatinharjoittajille oli huomattavasti enemmän töitä siellä, kuin kylässä. Siellähän suurin osa aatelisista nykyään pörräsi.
Vaikka ei keskusteluun osallistunut, seurasi satyyri veljesten puuhia sivusilmällä. Miellyttämishaluinen otus oli oppinut tunnistamaan, milloin joku oli alakuloinen ja juuri nyt Aaron lipui siihen lokeroon. Nuorempi haltia ei vastannut mitään veljelle ja nyt tuijotti alakuloisen oloisena jalkojaan. Mistä lie moinen äkillinen synkkyys, sen Perian halusi tietää.

Adrian oli ensimmäinen kolmikosta, joka päätti pesuhetkensä. Turkoosinsininen katse seurasi miehen poistumista, samalla kun otus itse vielä jatkoi peseytymistä, kuuraten itseään ihan kunnolla. Aaronin lähestymiseen ei kiinnitetty mitään huomiota, mutta nuorenmiehen viimein astuessa suureen kylpytynnyriin kohosi kysyvän hämmästynyt, joskin hillitty katse haltiaan. Seurasi hetken hiljaisuus, kunnes Aaron avasi suunsa.
Tervehdykseen käytiin vastaamaan pään nyökkäyksellä, satyyrin keskeyttäessä oman peseytymisensä. Haltia kävi kertaamaan sopimuksen ehtoja, tuoden vielä esille faktan siitä, mitä tapahtuisi jos totuus kävisi ilmi. Yllättäen satyyri kävi naurahtamaan heleästi, ennen kuin mitään vastasikaan Aaronille.
Tiedän sen varsin hyvin Perian kävi nojautumaan lähemmäksi Aaronia, laskien nyt kyynärpäänsä kylpytynnyrin reunalle Mutta vaikka omahyväinen ja tyrmäävän hurmaava olenkin, en ole tietojeni mukaan sydämetön Se alati yllä ollut virnuilu oli nyt kadonnut, Satyyrin vihdoista viimein vakavoituessa keskustelun lomasta. Näin haluttiin osoittaa haltialle, ettei asian suhteen vitsailtu, Perian oli tosissaan.
Salaisuutesi on turvassa niin kauan, kuin sinä pidät osasi sopimuksesta. Tapanani ei myöskään ole rikkoa sopimuksia ellei henkeni ole uhattuna Perian hymähti Joten sinuna lopettaisin uhkailut lohikäärmeellä oli liskosi sitten mielikuvitusta tai ei, et anna kovin hyvää kuvaa itsestäsi sopimuskumppanina
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1833

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Joulu 11, 2012 5:36

Satyyri ei ollut huomannut häntä ennenkuin hän oli laskenut persustansa pesuveteen, miten vain, kuhan jotain hänelle loppujen lopuksi vastaisi. Perian naurahtikin, tunnustaen tietävänsä hänen tilanteen varsin hyvin. Aaron kohotti kulmaansa ja seurasi tuota katseellaan tuon nojauttaen kyynerpäänsä vadin reunaan, saaden haltiapojan peruuttamaan hitusen verran. Tämä oli erillainen nyt, vakava, eikä vahingoniloisesti hymyilevä kuten ennen ja se teki onnistui tekemään jonkinlaisen vaikutuksen hänessä, vaikkei sitä ääneen myönnettykään. Sopimus kuulemma piti niin kauan kuin hän vain piti omasta osuudestaan kiinni, sen jälkeen tulikin se minkä Aaron oli halunnut kuulla; tuo ei rikkoisi sopimusta... ellei henki ollut uhattuna. Aaron naurahti, tuo ei selvästikään ollut maailman uskollisin olento, tosin tuskin haltiapoika itsekään oli, jos nyt kunnolla ajatteli. Tuskin se kovin kovaa ranteenvääntöä vaatisi ennenkuin hänkin paljastaisi, kuinka vanhana vansta lakkasi kastelemasta sänkynsä. Perian mainitsi hänen aikaisemmat lohikäärmeillä uhittelut ja se hetkittäinen hymy katosi puusepänpojan tuntiessa, kuinka tyhmältä oli varmasti kuulostanut sellaisen korvissa, joka ei tiennyt.

Haltiapoika ei sanonut mitään, hän tunsi itsensä hävinneeksi ja sitä hän olikin, ei hänellä ollut mitään mahdollisuuksia saada satyyria matkoihina ennestäänkään. Joten oli vain parasta tyytyä tilanteeseen.
"Minulla kyllä on lohikäärme..." Aaron sanoi lopulta, tällä kertaa tarkoittamatta sitä uhkana, jättäen kaiken edellisen taka-alalle.
"Tai ei hän tavallaan ole minun, mutta tykkään puhua hänestä sillä tavalla. Antaa paremman vaikutuksen. Mutta olemme ystäviä." Haltiapoika selitti ketkumaisesti hymyillen, tuntien itsensä astetta rennommaksi ja nojasi käsivartensa ja leukansa vadin reunaan.
"Ja arvaa mitä..." Aaron aloitti virnuillen ja nojautui eteenpäin kuiskaamaan.
"Olen tavannut yhden vanhimmista. Ei valetta." Poika sanoi, toivoen, että toinen edes jollain asteella uskoisi tai edes leikkisi mukana uskovansa. Kukaan muu ei sitä tehnyt ja perheen kesken siitä ei hiiskuttukaan.
"Mutta miten ja miksi, se on salaisuus" Aaron sanoi ylimielisesti hymyillen, mahtaillen tällaisellakin asialla vaikka tarina sen takana olikin niin kivulias. Mutta sitä ei mielellään ajateltu. Haltiapoika tämän jälkeen sukelsi päänsä vatiin hetkeksi, kastellen hiuksensa ja pitkäksi kasvaneet niskavillansa, ennenkuin tuli taas pinnalle haukkaamaan henkeään ja sähläämään märkiä hiuksia pois kasvojen edestä.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13748

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Joulu 11, 2012 10:01

Hymy puusepänpojan kasvoilla pisti myös satyyrin hymyilemään, Aaron näytti paljon mukavammalta hymyillessään. Oli hymy sitten ystävällinen tai kujeileva. Pian haltia kävikin kertomaan oikeasti omistavansa lohikäärmeen, mutta korjasi sitten olevansa ystävä kyseisen rodunedustajan kanssa. Se selitti vähän enemmän, Perian ei nähnyt sitä täysin mahdottomana ajatuksena, että lohikäärme olisi saattanut ystävystyä haltian kanssa. Vaikkei tultasyöksevät liskon niin kovin innokkaasti olleetkaan tekemisissä haltioiden saatikka ihmisten kanssa, ei kukaan käynyt kieltämään yksilöitä kaveeraamasta toistensa kanssa.
Ihan miten sanot Perian tokaisi lopulta lohikäärme asiaan, antaen sen olla. Hän ei kieltänyt, mutta ei myöskään myöntänyt uskovansa haltiaa. Vasta sitten, kun itse näkisi haltian ja lohikäärmeen, saattaisi satyyri uskoa puusepänpojan sanoja.
Sorkkajalkainen kävi kuitenkin naurahtamaan haltian mainitessa tavanneensa yhden vanhimmistakin. Syytä miten ja miksi, sen poika kuitenkin halusi pitää salassa, joskin noilla sanoilla hän ei auttanut satyyriä uskomaan itseään yhtään.

Aah.. Vai että vanhimmistakin yhden. Aaron, minulla on tapana miellyttää toisia uskomalla heidän juttujaan, mutta nyt minun täytyy kertoa, etten tuota väitettä ehkä usko
Satyyri tokaisi vetäytyessään kauemmas kylpytynnyristä ja jatkoi omaa peseytymistään, katseen kuitenkin pysyessä haltiassa.
Varsinkaan, jos et kerro tästä tapaamisesta mitään Virne nousi sarvipäisen kasvoille, tuon vihjaillessa, että haltiapoika saisi nyt kyllä kertoa tarinansa, jos halusi satyyrin uskovan itseään yhtään. Tyhmäksi Perian itsensä lukisi, jos uskoisi pojan väitteen kuulematta itse tilanteesta paremmin. Miten muka tuo yhden vanhimmista lohikäärmeistä oli tavannut? Oliko joku heistä vain pöllähtänyt pojan eteen ja esitellyt itsensä? Naurettava ajatus.
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1833

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Joulu 11, 2012 10:32

"Hah!" Aaron naurahti kun näpeille tuli satyyrin sanoessa, ettei ihan tuota väitettä uskonut. No olihan se uskomatonta, ei Aaronkaan niin sokea ollut ettei sitä nähnyt. Ei sitä kukaan muukaan ollut uskonut, mutta aprempia vastauksien puutteessa siihen oltiin käyty taipumaan. Varsinkaan kun hän ei kertonut mitään tapaamisesta? Haltiapojan ilme mietoni mietteliääksi, se pisti miettimään uudelleen. Ensin käytiin läpi kaikki mahdollisuudet, voisiko Perian kiristää häntä jollain uudella tavalla mikäli kertoisi, sitten kuinka uskottava se oli, oli jokseenkin turhauttavaa mennä kertomaan tarinaa, joka oli sen totuuden mukaisuudessa aukoton ja sitä ei uskottaisikaan. Aaron vilkaisi sormenpäitään, ne olivat muodostumassa rusinoiksi, ei sitä yleensä ennen ehtinyt muodostumaan kun ei poika yleensä viihtynyt vedessä.

"No siis... Voin kertoa, mikäli et levittele." Aaron sanoi, tuntien itsensä uskaliaaksi. Miksi hän kertoisi sarvipäälle? Ehkä hän halusi jonkun joka tietäisi koko totuuden, jollekin sellaiselle, joka jo tiesi hänen seurustelustaan ihmisen kanssa. Hitot, kerran sitä elettiin.
"Se likka liittyy siihen... Jonka näitkin aikaisemmin." Haltia sanoi ja nojautui taaksepäin, kunnes vadinreuna tuli selkää vasten vastaan. Ja niin Aaron aloitti kahta rusinaksi muuttunutta sormea yhteen tahkoen kertomaan, kuinka yksi vanhimmista oli kidnapannut tytön, kuinka Lounatuuli oli siitä tullut hänelle kertomaan ja kuinka he olivat yhdessä lentäneet vuorille. Pojan ilme oli keskittynyt ja mietteliäs tämän uudelleen eläessä asioita mielessään. Äänensävy ei kuitenkaan ollut niin seikkailua intoileva tämän edetessä tarinassaan, paitsi silloinkun tämä alkoi kuvailemaan kuinka lohikäärmeen pää oli ollut varmasti isompi, mitä heidän talonsa!

"Taisin olla vähän pihkassa häneen, joten siksi menin... Minulla ei ollut mitään varasuunnitelmia, ajattelin asioiden järjestyvän kun olen siellä. Täytyy nyt kyllä myöntää, ettei minulla ollut mitään hajua asioiden todellisesta laidasta." Aaron tunnusti vaikka kipeää tekikin, sitten käytiin kuvailemaan kuinka tultiin siihen sopimukseen, sopimukseen jossa Aaron luovuttaisi pitkän ikänsä lohikäärmeelle tyttöä vastaan, joka olisi vain lakastunut kuin kukkanen.
"Ei siitä ole kuin melkein vuosi... Olen kasvanut kaksikymmentä senttiä ja vartaloni on muuttunut siitä." Näin avoin hän ei ole ollut.... Sitten ikuisuuksiin, Perian sai luvan tuntea itsensä erityiseksi. Aaron saattoi vain naurahtaa, pakottaa itsensä hymyilemään ettei alkanut melankolisoimaan tai ajattelemaan mitä on menttänyt, samalla kun nousi vadista seisomaan ja astui sen reunan ylitse.
"En silti olisi tehnyt asioita toisin. On tässä aika sankari olo, ei kukaan ihminen olisi voinut tehdä samoin! Vai mitä sanot? Se olisi jäänyt sinne loppuiäkseen." Puusepänpoika tuhahti kävellessään pyyhkeille ja nakkasi sen päälaelleen, käyden ravistelemaan päänuppiaan kuivaksi ennenkuin kietaisi sen lanteilleen.
"Ja jos väität, että minulla olisi luovuutta keksiä moinen itse päästäni, niin olet väärässä."
Avatar

Monarkki

Viestit: 13748

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Joulu 12, 2012 5:42

Käsi sydämellä Satyyri kävi laskemaan siron kätensä rintakehälleen, lupaillen puusepänpojalle ettei tarinaa leviteltäisi minnekään. Kenelle Satyyri sen muka kertoisi? Tuskin ketään kiinnostaisi, paitsi ehkä Aaronin perhettä.. tiesivätköhän nuo? Ehkä, ehkä eivät, lieni siis parempi olla kertomatta mitään kuulemastaan. Sehän vasta kiusallista olisi, jos Perian menisi möläyttämään tarinan perheelle, joka sitä ei tiennyt.
No, Aaron kävi kertomaan tarinaansa, johon liittyi myös Ophelia niminen ihminen. Mitä pidemmälle tarinassaan Aaron pääsi, sitä vakavammaksi satyyrin ilme muuttui. Tuo oli mennyt luopumaan pitkästä iästään vain pelastaakseen sen tytön? Oliko poika ihan tyhmä?! Tai no, mitä Perian tiesi rakkaudesta ja sen aiheuttamista sivuoireista, kun rakasti vain itseään.

Haltian päästessä tarinansa loppuun oli satyyri siirtynyt jo kuivaamaan itseään, istuskellen silti jakkaralla Aaronin lähettyvillä. Katse kohosi omista koivista haltiaan tuon kysellessä nyt sarvipäisen mielipidettä tarinaansa ja sankarillisuuteensa.
Sehän oli suorastaan ritarillista! Satyyri tokaisi ja oli tosissaan, minkäänlaista sarkastisuutta ei voinut kuulla puheista Joskin ehkä typerää. Mutta, mikä minä olen tuomitsemaan.
Tytön on parempi olla kiitollinen sinulle. Harva tekisi noin suurta uhrausta toisen puolesta.. Ja mitä tulee luovuuteesi, niin en usko, että moista satua keksisit... älä ota itseesi, mutta et vaikuta kovin... luovalta persoonalta
Perian jatkoi, samalla kun sai vihdoista viimein kuivattua hiuksensa pyyhekuiviksi.
Tietääkö perheesi tästä uhrauksesta?
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1833

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Joulu 12, 2012 6:19

Leveä hymy levisi pojan suulle, tämän katsahtaessa pois sarvipäästä tämän kehuessa tekoa jopa ritarilliseksi. Se tosin oli ollut enemmän ehkä typerää, kuten tämä lisäsikin, ei hän siitä pillastunut kun myönsi sen itsekin, mutta hän nyt ei ollut maailman fiksuin tekemään päätöksiä.
"Hah... Kaipa hän on, hän vain osoittaa sen omalla ärtyisällä tavallaan." Ei Aaron tiennyt mikä siinä oli, toisinaan tyttö näytti hieman kiinnostuksen merkkejä, mutta kuitenkin vetäytyi pois tai oli äreällä tuulella hänen seurassaan. Silti tuo aina tuli, joten kyllä sen piti merkitä jotain, kun ei heti uhrausta tehnyttä haltiaa hylännyt. Oli vain kovin vaikeaa tulkita, pitikö tämä hänestä kuten hän piti tästä, vaikkei sitäkään olla suoraan sanottu, mutta Aaronista sen pitäisi olla ilmiselvää jo muutenkin ilman sen kummempia sanomisia.
Haltia sliippasi hiukset otsaltaan taakse ja katsahti jo myös kuivattelevaan satyyriin.
"...Osan, en kertonut Opheliasta. Myin oraakkelin niin tyhmänä kuin luulemaan minua neidoksi tai jotain sinne päin. En tiedä uskoivatko, mutta parempaakaan selitystä en ole antanut. Siitä ei puhuta." Aaron selitti ja hätkähti kun ovelta kuului yllättävä koputus.

"Pojat, olen vaihtanut petivaatteet ja Perianille on vaihtovaatteet sitten sängynpäällä." Kuului se tuttu naisääni ja vaimea taaperoisen ilakointi.
"Joo joo..." Aaron huikkasi ja katsahti Perianiin, "Oletko sinä jo valmis?" Oli tai ei, Aaron meni jo oven nupille varmistettuaan että kuuli askeleiden poistuvan ja astui ulos viileälle käytävälle. Takan lämpö oeskeluhuoneesta ei ylettänyt näin lähelle ulko-ovea. Sen paremmin selittämättä, suuntasi hän kohti portaita pelkkä pyyhe lanteillaan. Yläkerrasta löytyi lähes samanmittainen käytävä mitä alakerrastakin, ovia oli tosin vain kaksi. Taloa on ollut tarkoitus suurentaa, sitä ollaan tehty jo vuoskausia, mutta korea se ei ollut. Yksinkertainen puuhökkeli oli kuitenkin jumittunut siihen samaiseen muotoon jonka Aaron tiesi, mutta oli kuullut, että Anielille rakennutettaisiin oma huone, mikäli veljekset eivät lenäisi pesästään tarpeeksi nopeasti.
Perimmäisen oven saavutettua, Aaron koputti siihen Adrianin varalta. Vastausta ei kuitenkaan kuulunut ja Aaron astui sisään, minne lie sitten mennyt. Huone oli ahdas ja sen kolmea seinää oven viereltä reunusti yksinkertaisesti, yhdenhengen puusängyt ja yksi lipasto yhden jalkapäädyssä. Huone oli selvästi vastikään siivottu, Araneel kodinhengettärenä halunnut antaa Perianille vähän silmälumea miten he elivät.

"Tuo on varmaan sinulle..." Aaron sanoi ja nyökkäsi Arnoldin sängyllä viikattua tummanruskeaa, pitkähihaista neuletunikaa ja harmaita puuvilla housuja, emännän selvästi ollessa epävarma tarvitsisiko satyyri sellaisia. Aaron itse kääntyi omalle pedilleen ja lähti pukemaan hänellekin epätavalliseen tapaan valkattuja vaatteita. Peitettyään kananlihaisen ihonsa, poika istahti alas sängylle ja vetäisi sukat jalkaan, vääntäen sitten jalkansa lootus asentoon ja nojasi kämmeneensä tylsistyneenä.
"Onko sinulla mitään salaisuuksia? Olisi vain reilua nyt jakaa omani kerrottua, eikö?" Suippokorva sanoi, haluten vaihtokauppaa. Vaikka satyyri olikin käsi rinnallaan vannonut, ettei kertoisi, halusi hän jotain vastinetta pantiksi.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13748

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Joulu 12, 2012 7:03

Puusepänperhe ei siis tiennyt tytön osallisuutta tarinaan. Ihan ymmärrettävää sinänsä, Perian kävikin nyökkäämään ymmärtäväisesti haltian käydessä toteamaan, ettei siitä sitten kannattanut puhua perheelle. Aihe saattoi muutenkin olla arka, ajatellen haltioiden kannalta.. nuohan elivät pitkään, miltä tuntui ajatella, että nuorin pojista, tulisi kuukahtamaan ensimmäisenä? Mahdollisesti ennen äitiäänkin.. Osasi se maailma olla epäreilu.
Koputus ovelta sai satyyrin vilkaisemaan ovelle, talon emännän ilmoittaessa valmistelleensa pedit ja jättäneensä Perianille vaatteet sängylle. Hienoa! Toivottavasti vaatteet olivat puhtaat, Perianhan ei vetäisi ylleen mitään puolilikaisia rääsyjä! Ennemmin hän hyppeli alasti, tosin talon väki siitä ei tainnut pitää. Perian olisi kyllä pitänyt, hän tykkäsi esitellä kehoaan. Siveellisyys syistä pyyhe kuitenkin kietaistiin kropan ympärille kuten naiset olisivat tehneet, kietoen pyyhkeen aina rintakehän ylitse ja Aaronille vastattiin myöntävästi hymähtäen. Sen jälkeen sorkkajalka hyppeli kiltisti rappusia pitkin Aaronin perässä huoneelle, jonka oveen haltia kävi koputtamaan, ennen kuin sisään astui. Vanhin pojista ei ollut paikalla, joten Aaron ja Perian saivat olla rauhassa.

Satyyri vilkaisi sängyn päälle laskostettuja vaatteita, käyden sitten heittämään pyyhkeen sängynpäädyn päälle ja alkoi tarkastelemaan kangasriepuja. Paita kelpasi, mutta housut olivat melko.. turhat satyyrille. Eivät ne istuisi, Perian tarvitsi huomattavasti leveälahkeisemmat, pussimaiset housut, jotta pystyi edes kävelemään moisten kanssa. Haaremihousuilla kävely onnistui hyvin, kun kangas ei käynyt kinnaamaan vastaan. Niinpä Perian veti ylleen tummanruskean neuletunikan, joka ylsi juuri sopivasti peittämään kaiken, mitä tarvitsikin. Pitkähihainen oli jotain, mitä Perian ei todellakaan olisi itse, omatoimisesti päälleen hankkinut, mutta kerta hänen ei tarvinnut esiintyä edukseen ainakaan hirveästi saattoi satyyri tämän kerran niellä keskiluokkaisemman asustuksen.
Sievä ahteri iskettiin Perianille tarkoitetulle sängylle, satyyrin samalla testaillessa vuoteen pehmeyttä. Eiköhän se kelvannut, oli se parempi kuin ei mitään. Katse kohosi jälleen takaisin Aaroniin, tuon käydessä kysymään satyyrin salaisuuksista.
Minulla ei ole valitettavasti mitään salaisuuksia Perian tokaisi hymyillen En näe tarpeelliseksi pimittää mitään tietoa itsestäni ja olenkin valmis kertomaan kaiken joten en osaa sanoa, minkä minä luokittelisin salaisuudeksi itsestäni ja minkä taas en. Kysy, niin katsotaan Hymy muuttui hetkelliseksi virnistykseksi, samalla kun satyyri nojautui eteenpäin sängynreunalla.
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1833

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Joulu 12, 2012 7:39

Satyyri ei ainakaan lähtenyt marmattamaan siitä, mitä itselleen sai. Hyvä vain, Aaron olisi alkanut mulkoilemaan tätä taas samaan tapaan mitä aikaisemminkin. Paidan Aaron tunnisti heti Adrianin vanhaksi paidaksi, mutta siitä ei käyty mitään sanomaan, kyllähän sarvipää itsekin varmasti tiesi, että se olisi jonkun heistä. Housuja tuo ei kuitenkaan itselleen huolinut, ei kai siinä mitään kun tunika riitti.
Aaron kohotti kulmaansa epäuskoisena toisen sanoessa, ettei hänellä olisi mitään salaisuuksia. Pötypuhetta, varmasti. Eikö satyyri ollut elänyt niin pitkään, että peittelisi nyt jotain jännittävää? Aaron oli itse niin tottunut siihen, että elettiin satoja vuosia ennenkuin kupsahdettiin.
"Eikö sinulla tosiaan ole mitään, mitä peittelisti koska häpeäisit tai ajattelisit sen vähentävän markkina-arvoasi?" Haltia kysyi, sai satyyri olla elänyt varovaista elämää, se oli nyt jotain mitä Aaron ei itse käsittänyt riskialtistaen itsensä aina spontaaneilla päähänpistoilla, mitä nyt oli juossut lohikäärmeen kuononpäältä tuon päälaelle vaatimaan kyytiä ja niin edelleen.

"No... Onko sinua ikinä karkoitettu mistään? Olet sinä koskaan tanssinut pöytien päällä kapakassa ja päätynyt miehen kanssa syliin? Oletko sinä koskaan herännyt sitä edeltävänä aamuna sen samaisen miehen kanssa sängyltä etkä muistanut mitään? Ovatko sarvesi aidot? Oletko oikeasti sittenkin tupla agentti ihmisten puolelta, etkä pahainen viihdyttäjä? Oletko koskaan ollut ihastunut kehenkään ja joutunut lempatuksi? Oliko toinen vahemmistasi sittenkin haltia ja toinen vuohi?" Aaron kyseli minkä kerkesi ja keksi, jääden yhä pohdiskelemaan, mutta ei keksinyt mitään mikä voisi olla huisin salaista, varsinkin kun satyyri oli myöntänyt olevansa niin avoin.
"Täytyy sinussa täytyy olla jotain mielenkiintoista suoranaisten salaisuuksien sijaan. Ehkä turkkisi on oikeasti paljon kurittomampi, mutta sinä pidät sen joka päivä kurissa heräämällä aikaisin ja menemällä keräämään aamunkastetta ruohikosta, jotta voit kylpeä siinä. Ehkä sinulla on jotain taikavoimia joista toiset eivät tiedä? Oletko ikinä varastanut enempää kuin--" Aaronin sanat keskeytyivät koputuksen tulevan ovelta ja ennenkuin vastattiin, Araneel pilkahti sisään tarjottimen kanssa.

"Ah näen, että olette tulevan hyvin juttuun. Toin teille hieman kaakaota, lämmikkeeksi. Puuttuuko teiltä mitään?" Kävi kotirouva kyselemään samalla kun ojennutti kaakao tarjotinta ensin Perianille ja sitten Aaronille. Haltiapoika vain nyökkäsi, haluten pitää äitinsä käynnin mahdollisimman lyhyenä ja siemaisi höyryävää, veteen sekoitettua kaakao jauhetta. Kaikkea sitä nykyään markkinoiltakin sai.
"Hyvä sitten. No, en häiritse teitä enempää. Adrian meni verstaalle auttamaan isääsi, tulee kuin on tullakseen." Haltiarouva sanoi peruuttaen samalla ovelle hymyillen ja sulki sen perässään, jättäen nämä kaksi taas omiin oloihinsa.
"Äsh... Niin, siis oletko ikinä varastanut mitään kuparia arvokkaampaa?" Aaron jatkoi keskeytetyn kysymyksensä ja siemaisi vetistä kaakaota uudelleen.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13748

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Joulu 13, 2012 8:01

Nopean mietinnän jälkeen kävi satyyri pudistamaan päätä haltian ensimmäiselle kysymykselle.
Rehellisyys ja suorapuheisuus oman itsensä suhteen ovat arvostettuja tässä ammatissa. Mutta auta armias, älä sano suoraa mielipidettäsi emännästä tai isännästäsi Satyyri naurahti, kyllä hän osasi pelata omaan pussiinsa, kun oli kyse aatelisten viihdyttämisestä ja palvelemisesta.
Ei ole, Olen tanssinut ja olen päätynyt miehen syliin, olen herännyt sängystä monenkin miehen kanssa samaan aikaan jopa mutta muisti on aina ollut tallella, sarvet ovat aidot, eivätkö olekin hienot? En ole ihmisiin ollut yhteyksissä, toisin kuin eräät. Ihmiset ovat likaisia, Olen ollut ihastunut vain peilikuvaani ja vanhempani olivat kyllä aivan puhdasrotuisia satyyreja mutta ken tietää, ehkä me olemme saaneet alkumme moisesta riettaasta kanssakäymisestä kahden rodun välillä. En menisi kuitenkaan vannomaan, että toinen osapuoli olisi nimenomaan ollut vuohi, ehkä peura tai yksisarvinen Häpeilemättä ja mitään kiertelemättä Perian kävi vastaamaan haltiapojan kysymystulvaan. Mitään ei jätetty mainitsematta, satyyri olisi jopa voinut käydä kertomaan enemmänkin itsestään, mutta päätti pitää vastauksen tällä kertaa lyhyenä.

turkkini pysyy kyllä kuosissa, karvakin on niin kovin lyhyttä, ettei se hyppele miten sattuu. Taikavoimia taas löytyy kaiketi hieman ainakin aurani, jonka voiman sinäkin varmaan tuns--- Araneel saapui huoneeseen, jonka johdosta satyyri lopetti kertomuksensa ja alkoi hymyilemään hurmaavasti haltianaiselle, joka kävi tarjoamaan kaakaota. Muki otettiin vastaan tarjottimelta, samalla kun päätä käytiin pudistamaan sirosti naisen kysymykselle siitä, puuttuiko jotain. Eipä varsinaisesti, ei Satyyri ainakaan keksinyt mitään mitä tämä perhe olisi voinut hänelle antaa mitä olisi kaivannut.
Sen kummemmitta pulinoitta, kävi Araneel poistumaan paikalta, jättäen Pojat jälleen omaan rauhaansa.
Varastanut? En nyt sanoisi.. ottanut omakseni omaisuutta, jota joku ei enää tarvitse. Lainannut ja jättänyt palauttamatta, kerta omistaja ei omaisuuttaan kaipaa.. Ei Perian nähnyt itseään varkaana, ei hän koskaan ollut anastanut toisen omaisuutta. Ei ainakaan vielä.. kai?
"Oletko sitten itse varastanut, hmmm?"
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1833

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Joulu 13, 2012 8:25

Satyyri vastailikin sen minkä kerkesi Aaronin kysymysten jälkeen. Eipä sieltä mitään yllättävää paljastunut, muuta kuin ehkä tuon heräämiset miehen viereltä, useammankin... Enempää haltia ei halunnukaan tästä tietää vaan tyytyi aukomaan suutaan vain sen verran, että sai kaakaota kitattua. Kaakaot tosin olivat pärskähtää nenästä ulos Perianin sanoessa, että oli lainannut muttei palauttanut. Eikö tuo nyt sitten oltu luettavissa varastamiseksi? ...Ehkä ei mikäli omistaja ei sitä kaivannut, Aaronhan alkoi pitämään toisen ajattelu tavasta. Satyyri ei sinänsä ollut hassumpi kaveri tällä hetkellä.
"Minä? No jos se hassu sulkahattu oli yhtä arvokas miltä näyttikin, niin kaipa sitten." Aaron naurahti.
"Normaalisti en ole ehkä kojulta maahan vierähtänyttä omenaa enempää anastanut. Minut tunnetaan enemmän pieneläinten kiusaajana." Aaron tuumasi, oli sekin jääny vähemmälle. Kaipa pojankolttonen oli kasvanut siitäkin jo ylitse, vanha ritsa sai paljon vähemmän huomiota nykyään kuin mitä hänen huilunsa, johon ihme kyllä hän ei ollut vielä kyllästynyt.
Huilusta tulikin mieleen.

"Ahaa! Olet ehkä viihdyttänyt aatelisia, mutta miten tulekaan itse kuninkaaseen, hmm? Hauku vain hujariksi, mutta minäpä olen niin taitava huilun kanssa, että olen esiintynyt itse linnanjuhlissa." Aaron paljasti ja laski tyhjennetyn kaakaotuopin lattialle ja taittui niin, että näki alas sänkynsä alle. Hetken kaiveltuaan, Aaron vetäisi esille vanhan kunnon huilunsa ja kävi puhaltamaan siihen pariin otteeseen.
"Mutta se onkin jo niin huisi tarina, että siinä menee loppuilta kertoessa." Puusepänpoika sanoi virnuillen ja tuumaili ensin hetken, miettien tapahtumien kulkua. Siitäkin oli ollut hetki, hän oli ollut vasta natiainen verrattuna siihen mitä nyt oli. Eikä siinä aikaakaan mennyt, kun Aaron lähti kertomaan jännittävää tarinaa, jonka oli jakanut niin monen muun hengen kanssa, että vain paikanpäällä olijat saattoivat uskoa hänen jorinoitaan. Kuinka ihmisten prinsessa oli tämän neuvonantajan mukana kaapattu haltioiden hoviin, kuinka hän oli vähällä laskea alleen törmätessään velhoon ja niin edelleen. Aika kuluikin siitä sitten rattoisasti, illan hämärtyessä ennestään yöksi ja Adrianin nukahtaessa olohuoneen sohvalle.

//the end//
Edellinen

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö